Miten sulla menee?
Hei harmaana ja muut!
Tällä hetkellä on jonkinlainen suvantovaihe menossa. Sosiaalityöntekijät kävivät kotikäynnillä maanantaina ja käynti sujui mukavasti. He uskoivat täysin kun kerroin exäni juomisesta ja siitä kuinka väitettyä raitistumista ei ole tapahtunut. Tapaavat exäni perjantaina, sen jälkeen onkin odotettavissa raivoa ja uhkailua, koska nuo “sossuntädit” ottavat kuitenkin juomisen puheeksi ja kaiken mitä kerroin. Kovin kannustavia olivat ja lohduttivat, ettei minun pidä pelätä tuleviakaan lastensuojeluilmoituksia, kaikesta kuulemma näkee että pidän hyvää huolta pienokaisestani. Jatkoa vielä mietitään, esim. oikeudessa ei välttämättä näytä hyvältä jos asiakkuutta jatketaan.
Perjantaita siis odotellessa…
Kuule, älä usko sitä mitä lastensuojelussa sanotaan huoltajuusoikeudenkäynneistä vaan ota yhteyttä perheasioihin erikoistuneeseen asianajajaan ja puhu hänen kanssaan. Jos rahasta on tiukkaa, niin kerro se heti alussa. Yksityisetkin asianajotoimistot voivat hakea oikeusavustusta niin, että se on sulle ilmaista. Tota huoltajuus- ja tapaamisasioita ei ole varaa sössiä. Koita jaksaa vielä sen verran!
Koska teillä on lastenvalvoja?
Aaa…okei, olen niin “ummikko” näissä jutuissa, että ei tullut mieleenkään etteivät sosiaalityöntekijät olisi ihan “kartalla”.
Lastenvalvoja on marraskuun 11. päivä.
Perheasioita hoitavissa asianajajissa jotkut ovat erikoistuneet ns. riitaisiin eroihin eli niihin, joissa toinen osapuoli on ihan mahdoton tapaus. Yritä etsiä sellainen asianajaja, jolla on kokemusta nimenomaan sellaisista tapauksista. Hän osaa varautua likaisiin temppuihin.
Jokainen huoltajuusriita on ihan omanlaisensa. Yleensä lastensuojelun asiakkuus ei näytä hyvältä, mutta joskus se on tarpeen sitä varten, että hyvä vanhempi jaksaa pysyä hyvänä, kun huono sotkee kaikki muut asiat elämässä.
Mun ihana läheinen etsi mulle hyvän asianajajan ja raahasi tapaamaan häntä. Sen ansiosta mun ja lasten asiat ovat nyt hyvin. Itse en olisi esim. tajunnut kirjoittaa lastenvalvojalle ja olisin tehnyt jonkinlaisen joka toinen viikonloppu -sopimuksen.
En ole täällä paljoa enää käynyt, mutta sun kirjoitus oikeasti kosketti mua. Nyt oon taas sotkenut itseni alkkiskeskusteluun, joka on raskasta, mutta “so worth it”, jos yksi äiti saa siitä edes vähän apua.
Kauheasti voimia sulle Pääkaupunkiseudulta!
Voi harmaana, sinusta on ollut enemmän apua ja tukea kuin arvaatkaan. Omassa lähipiirissäni ei ole ollut huoltajuuskiistoja eikä alkoholismia, joten minulla ei ole vertaistukea saatavilla sitä kautta.
Exällänihän on myös haaveissa jäädä hoitovapaalle kun poikamme on yksi-vuotias ja palaan takaisin töihin. Eli hän kuvittelee asustelevansa mummulassa lapsen kanssa ja minä olisin etävanhempi. Vaikka olisimme jatkaneetkin yhteiseloa, ei olisi tullut mieleenkään jättää päiviksi miestä lapsen kanssa, sehän on jo tiedossa kuinka usein korkki sitten aukeaa kun työt ei ole enää jarruttamassa. Lapsehoito ei ole ennenkään estänyt juomasta itseään sammumispisteeseen…En voi mitenkään kuvitella suostuvani moiseen järjestelyyn! Exäni myös haaveilee viikko/viikko-järjestelystä, onneksi kotikaupunkimme lastenvalvojat eivät suostu allekirjoittamaan sellaista sopimusta alle 3-vuotiaille.
Välillä tuntuu että elän jotain painajaisunta enkä herää lainkaan.
Mitä kuuluu Niin yksin? Onko tilanne parantunut? Miten itse jaksat? Entä lapsesi?
No ei piinalle loppua näy ei…
Lastenvalvojan luona käynti oli täysi farssi. Valvoja vaan hoki että “vanhemmat voivat sopia keskenään mitä itse haluavat”, häneltä ei tullut mitään kommenttia siihen, että lapsemme on niin pieni. Ei edes siihen mitään todennut kun kerroin että neuvolapsykologin mukaankaan ei ole noin pienelle lapselle hyväksi olla pois kotoa kahta yötä. Miehen juomisesta ei myöskään mitään reaktiota vaikka kerroin kaikkea mahdollista mitä exäni on humalassa tehnyt ja missä tilanteissa on juonut. Kun kerroin Avominnen tekemästä lastensuojeluilmoituksesta, nosti vain kulmiaan. AIVAN KÄSITTÄMÄTÖNTÄ!!! Kehotti vain exääni hakemaan oikeusteitse lapsen tapaamista jos äiti ei suostu lasta antamaan. Antoi exäni haukkua minua hulluksi narsistiksi ja uhkailla lastensuojeluilmoituksella vieraannuttamisesta, ei ollut edes sen verran munaa, että olisi pyytänyt käyttäytymään asiallisesti. MITEN TUOLLAISIA IHMISIÄ VOI OLLA TUOLLAISESSA TYÖSSÄ?!!!
Lastensuojelun asiakkuutta ei jatkettu koska siihen ei koettu mitään tarvetta. Se ilmeisesti riittää että isällä on vielä työpaikka ja mummulassa on joku muu selvinpäin (sitähän en tiedä varmaksi juoko exäni lapsen kanssa ollessaan). Aika uskomatonta että ammatti-ihmisten mielestä on ok jos lapsi, minkään ikäinen, joutuu elämään alkoholin vaikutuspiirissä. Totesivat vaan että “kyllä tälläisissä erotilanteissa vanhempien pitäisi vaan pystyä sopimaan keskenään lapsen asiat. Miehesikin vaan haluaa olla tasavertainen vanhempi” Eivätkö he juuri ulkopuolisen tahon tekemän ilmoituksen vuoksi asiaa alkaneet tutkimaan, enhän se minä ollut, joka tuon ls-ilmoituksen teki!!!
AAAAAARGH!!!
OLEN NIIIIN VIHAINEN!!! Kukaan ei ota tosissaan exäni ongelmaa, kaikki vaan kuvittelevat minun mustamaalaavan häntä näin eron yhteydessä.
Ensi viikolle on sitten aika varattu oikeusaputoimistoon ja taistelua jatkettava yksin. Jos sama karma jatkuu niin varmaankin lapsi määrätään isälleen ja näen poikaani kerran viikossa muutaman tunnin. En voi vaan antaa periksi, haluan lapseni turvaan!
Ja heti edellisen kirjoitukseni jälkeen soi puhelin, poikamme ls-ilmoitusasiaa hoitava työntekijä soitti, että exäni on tehnyt minusta uuden ilmoituksen. Vieraannutan lasta isästä ja isovanhemmista, salailen vanhempainvapaani loppumispäivämäärää, salailen poikamme neuvola-aikoja ja mitä kaikkea en edes järkytykseltäni muista. Täyttä puppua kaikki syytökset. Kuinka alas ihminen voi oikein vajota?!!! Voisiko joku nyt tulla ja herättää minut tästä painajaisesta.
Niin yksin, kuulostaapa karmaisevalta… 
Voimia! En ole itse noin pahassa tilanteessa mutta tuntuu myös täällä siltä, ettei miehen juomiseen kiinnitetä oikein mitään huomiota… Ikäänkuin sillä ei olisi vaikutusta. No, onhan asioita vaikea toki todistaa ja varmasti näitäkin tapauksia on, että isää vieraannutetaan mutta kohdallasi kysymys ei nyt ole siitä. Jo lapsen ikä pitäisi ottaa huomioon, kun asumisesta sovitaan mutta ehkä lastenvalvojat ovat aseettomia, jos mies ei suostu minkäänlaisiin kompromisseihin? Meillä näin on myös ja koska eivät voi päättää mitään, niin vaikeaahan tuossa on sanoa mitään muuta kuin, että sovintoon on päästävä tai jatko on selvä. 
Suosittelen sinullekin asianajajan puoleen kääntymistä ja varautumista siihen, että edessä on pitkä ja vaikea tie. En tiedä, onko minulla sama edessä mutta olen asennoitunut siihen vaikka mieheni juominen ei noin pahassa jamassa olekaan mutta pienemmän lapsen ikä ei minusta anna muita vaihtoehtoja, kuin viedä asiaa eteenpäin oikeusteitse, jos mies pitää itsepintaisesti kiinni puoletpuolet-ajatuksesta. Tsemppiä sinulle ja voimia!!!
Mainitsit, että ex miehelläsi on kasvatusalan koulutusta. Hän siis saa paskanpuhumisellaan sparrausta niiltä, jotka eivät alkotaustaa tiedä.Itse aikoinaan pidin pintani, en antanut lasta ilman valvontaa, vauvaikäisenä en yökylään ollenkaan. Sain yksinhuoltajuuden, lapsen tapaamisesta päätin siis minä. Tarkkana oli oltava, hänkin uhkaili milloin milläkin. Totesin, että lapsen kotipaikkakunnan raastuvassako haluaa asiaa käsiteltävän.Ei halunnut, kun tarjosin tapaamisia kohtuullisesti. Alkoholismi valitettavasti paheni vuosien myötä ja kyky tavata harveni. Lapselle oli hyvä, että oli edes jonkinlainen kuva isästään ennenkuin hän kuoli.
Koita pitää pintasi, jaksaa. Saat varmasti syyttelyjä niskaasi, mutta älä luovuta.
Rauhallista joulunodotusta!
Kiitos Helmililjanen ja Celeste tsempeistä. On tämä vaan niin raastavaa ja kuluttavaa…
Exälläni on edelleenkin omituisen vahva ote minuun, yhdellä lauseella hän saa tuntemaan itseni niin avuttomaksi ja mitättömäksi. Pelottelullahan hän tätä asiaa vie eteenpäin. En tiedä, mutta uskoisin hänen itse pelkäävän oikeuteen menemistä, koska näyttöä kuitenkin päihdeongelmasta löytyy. Ja oikeuteenhan minun on asia vietävä, tahdon lapselleni tasapainoista ja turvallista elämää.
Exänihän vaatii tällä hetkellä lastamme luokseen mummulaan joka viikonlopuksi ja kun palaan alkuvuodesta takaisin työelämään, aikoo hän jäädä hoitovapaalle. Voi huoh, en voi kuvitellakaan selviytyväni töissä, kun lapseni on mielenterveysongelmaisen alkoholistin hoidettavana.
Ja kaiken tämän kriisin keskellä, ajatteleeko kukaan lasta? Mikä on lapselle parasta? Nyt ymmärrän kun aina on kuullut puhuttavan oikeus/huoltajuus taistoista ja kuinka lapsi kärsii koko showsta. Perseestä, niin perseestä 
Sinä ajattelet lasta ja hänen parastaan. Se on jo paljon se. Se on todella upeaa ja arvokasta. Surullisen monet vanhemmat vain sulkevat silmänsä lasten kärsimykseltä ja uskottelevat itselleen, että alkoholiongelmainen pystyy huolehtimaan lapsista. Eiväthän lapset mitään tajua jne.
Toivotan sinulle voimia taistella. Aivan varmasti kaikki vielä järjestyy, vaikka siltä ei tällä hetkellä tuntuisikaan.
Hanki itsellesi asianajaja. Mitä pikemmin, sen parempi!
Hei! Luin ketjun läpi ja oon ihan tyrmistynyt, hirveää kun ei oteta lastenvalvojalla tosissaan! Tapahtuuko tätä paljonkin Suomessa?? Onko sulla itsellä omaa perhettä tai ystäviä jotka olisivat “pönkittämässä” itsetuntoasi kun mies sinut saa sinut tuntemaan päinvastaisia tunteita? Ois hyvä saada tavallaan vahvistusta omille tuntemuksille, että toimit aivan oikeen ja lapsen parasta ajatellen! Helposti tuollaisessa tilanteessa alkaa ajatteleen että itse tekee väärin varsinkin kun sitä saa kuulla “vastapuolelta” jatkuvasti. Mies tuntuu olevan hyvä puhumaan ja manipuloimaan, kuten omanikin ja varmasi iso osa päihdeongelmaisista. Hän on tosin sössinyt asiansa sen verran että on ihan käräjillä asti istunut vastaamassa teoistaan ja lisää käräjiä tulossa. Ja on a-klinikan asiakas, mennyt vähä aikaa sitten humalassa sinne, ja puhallutettu. Kamalalta ja niin tutulta kuulostaa tuo suku myös, viimeseen asti suojellaan ja peitellään… Lapsen parasta kun pitäisi ajatella!
Mulla itsellä tilanne että lapsi ei ole vielä syntynyt, ja erottu on päihteilyn takia. Halusin rauhaa raskausajalle ja kai minussa heräsi “tiikeriemo” puolustamaan syntymätöntä lastani, hänen ei tarvitse joutua sitä helvettiä kokemaan. Huolettaa jo valmiiksi miten tapaamiset, en pystyisi miehelle edes kauppareissun ajaksi luottamaan vauvaa, siinä ajassa jo kerkeää itsensä vetää tokkurakuntoon (koukussa tällä hetkellä lääkkeisiin pahiten, rauhottavia saattaa syödä viikon annostuksen kerralla) ja lapsi vaarassa… Mies kuitenkin haluaa lapsen elämäänsä, miehen äiti yhtä kova manipuloimaan ja puhumaan kuin poikansa, monesta kusesta poikansa “pelastanut” mm. miehen työnantajille selvitellyt pojan poissa oloja… Aikuisen miehen. Tiedän että he tulevat tekemään kaikkensa että mies saa lapsen “puoliksi”. Ja vaativat lapselle miehen sukunimeä… Sain jo miehen äidiltä ehdotuksen että viikko mulla ja viikko miehellä, kuulema lapsen kannalta paras ratkaisu kun hänen tuttavaperheelläänkin toimii… Vastasin että tilanne heillä varmaan hieman eri eikä kuvioissa päihderiippuvuutta ja että asia selvitetään lähempänä syntymää miten menetellään… Lapsen syntymään vielä aikaa, keväällä vasta laskettu aika.
Neuvolassa olemme viimeksi käynyt ennen miehen “retkahdusta” siellä käytiin huumetaustat läpi yms, mies tietenkin puhui nämä jo lopetetuiksi ajat sitten (ilman lääkkeitä ja kohtuulisella alkon käytöllä kerkesi olla 2kk) ja neuvolan tätikin oli ihan haltioissaan kuinka miellyttävästi mies käyttäytyi. Neuvolassa eivät siis ole tilanteen tasalla, ja mies tulossa mukaan seuraavalle käynnille, että tuskin voin tästä lääke ja alkorallista uskallan siellä kertoa kun mies on mukana… Selittää parhain päin ja valehtelee lopettaneensa ja vierittää eron syyn minun niskoilleni… Yksin en uskalla mennä, syyttävät pian vieraannuttamisesta tms myöhemmin…
Niin yksin, hirveästi voimia sulle kauheaan tilanteeseen, ihana kun täällä ymmärretään sua ja osataan neuvoa! Asianajaja on kyllä hyvä ajatus!
Kiitos taas kaikille “sparrauksesta”!
Olet Eerika tehnyt oikean ratkaisun kun lähdit jo hyvissä ajoin ennen lapsen syntymää. Vaikka onkin turha enää miettiä mitä olisi pitänyt tehdä toisin, välillä kadun juuri eniten sitä etten ymmärtänyt tehdä “pesäeroa” exääni jo raskausaikana. Vauvan synnyttyä olisin ainakin saanut jonkinlaista rauhaa öisin vauvan nukkuessa, eikä olisi tarvinnut kuunnella kännisen örinää ja vahtia mitä hän seuraavaksi keksii. Milloin käänteli hellan levyjä päälle jne. että sai pelätä, polttaako koko kämpän ja meidät siinä mukana.
Sinähän Eerika voisit soittaa neuvolaan ja varata ihan oman keskusteluajan milloin pääset kertomaan lapsesi isän päihteiden käytöstä. Tai ainakin puhelimessa kertoa tilanteesta. Älä suotta enää hiljene, kaikki päivänvaloon vaan! Se on tulevan lapsesi parhaaksi.
Ja aika on varattuna oikeusaputoimistoon alkuviikosta, toivottavasti sieltä saan apua ja tilannetta eteenpäin.
Toisaalta myös ymmärrän lastenvalvojan suhtautumisen, varmasti erotilanteessa kuulevat kaikenlaisia perättömiä syytöksiä, eivätkä voi sitten “tositilanteessa” erotella puhutaanko totta vai ei. Sitä en voi hyväksyä, ettei puuttunut exäni haukkumiseen ja messuamiseen milläänlailla, olisin toivonut häneltä kehoitusta pysyä asialinjalla.
Ja kyllä, exäni on erittäin hyvä manipuloimaan ja valehtelemaan juomisestaan, kasvatus-ja sosiaalialan “ammattilaisena” osaa puhua juuri oikeita asioita joten muut ammattilaiset ottavat hänet tosissaan.
Hirveän paljon minulla ei tukijoukkoja ole, mutta ne muutamat jotka minua tukevat, ovat kultaakin kalliimpia. Ja tietysti tämä plinkki on minulle äärettömän tärkeä. Käyn toki neuvolapsykologin juttusillakin ja viimeisimpänä apuna pääsin elämäntaidon valmentajan valmennukseen. Joku voi pitää huuhaana mutta siellä keskustellaan miten päästä eteenpäin ja saada voimia jaksamiseen tässä tilanteessa, kuinka parantaa omaa itsetuntoa, katsotaan enemmän eteenpäin kuin märehditään menneitä. Koen että siitä on ollut jo suurta apua itsetunnolleni vaikka alkutaipaleella eheytymiseni onkin.
Todella uskomatonta tuo äitien paapominen näillä meidän ex-miehillä Toimisiko sitä itsekin sitten samalla tavalla omien lastensa kanssa, en tiedä… Jotenkin järkyttää että ovat oman lapsenlapsensa turvallisuuden kustannuksella valmiit tekemään mitä vaan.
Tulipas hypittyä aiheesta toiseen, ajatukset pään sisällä hyppivät samaan tapaan 
Mutta yhtäkaikki, periksi en suostu antamaan!
Niin yksin, tärkeintä on että oot kuitenkin ymmärtäny lähteä! Ei ois ollu paljosta kiinni että mä oisin jäänyt raskauden ajaksi ja vielä ties kuinka kauan sen jälkeen. Mun onneni oli että liikaa tapahtui lyhyen ajan sisällä ja monta pettymystä sattui samaan syssyyn että heräsin. Ennen sitä elin mielestäni normaailissa suhteessa vaikka ihan tasan tarkkaan tiesin että suhde on kaukana normaalista.
Hienoa että olet löytänyt asioita jotka auttavat, ihan sama pitääkö joku huuhaana, pääasia että apua saa! Minäkin kovin ihmettelen “anopin” hinnalla millä hyvänsä asennetta, että kunhan saa pojalleen hoidettua kaiken minkä tahtoo ja siivottua jäljet, millään muulla ei tunnu olevan merkitystä… Ei edes lapsenlapsen eikä kenenkään muunkaan turvallisuudella.
Meillä nyt tilanne että välit tulehtuneet niin pahasti ettei olla missään tekemisissä. En tiedä aikooko mies seuraavaan neuvolaan edes tulla ja onko siinä kunnossa että voi ihmisten ilmoilla näyttäytyä… Aion silti varmuuden vuoksi soittaa neuvolaan tällä viikolla ja ottaa puheeksi tän tilanteen. Sittenpä ei varmaan auta kun odotella lapsen syntymää ja mitä tuleman pitää. Eräs ystäväni vakuutti että mies ei ensinäkään ekan vuoden aikana tuu saamaan yli yön tapaamisia. Ja hänen historiansa huomioonottaen tuskin senkään jälkeen vaikka selvänä olisi. En tiedä sitten meneekö oikeasti noin.
Toivottavasti oikeusaputoimistosta saat ymmärrystä ja apua teidän tilanteeseen! Tuu kertomaan sitten miten meni!
Minäkin aikoinaan ihmettelin tuota ja olin tosi vihainen. Sitten tajusin, että läheisriippuvuus on itsensä kieltävä sairaus siinä missä alkoholismikin. Toisin sanoen lr on sokean vakuuttunut siitä, että pystyy järjestämään ja “auttamaan” ja hänen on pakko tehdä niin. Plus kaikki muut tekijät kuten häpeä ja oma riittämättömyyden tunne. Niin minäkin olen toiminut. Eihän se oikein ole, mutta inhimillistä.
Pieni kuulumisten päivitys:
Oikeusaputoimiston tapaaminen poiki tapaamisen asianajajan kanssa, joka on kokenut hoitamaan huoltajuus/tapaamisasioita. Ja tämän tapaamisen jälkeen on niin huojentunut olo että huh huh! Vihdoinkin on sellainen tunne, että asioita saadaan oikeasti eteenpäin ja että joku tavallaan “hoitaa” niitä minun puolestani. Eikä tapaamista tarvinnut aloittaa keskustelemalla siitä mitä alkoholismi on 
Ex-miehelle lähti tänään kirje missä tarjotaan vielä mahdollisuutta sovitteluun. Kirjeessä mainittuja ehdotuksia tapaamisista hän ei tule hyväksymään ( olivat ensialkuun minustakin hyvin tiukat, mutta asianajaja osasi perustella nämä ehdot kyllä todella hyvin ). Ja asianajajakin oli sitä mieltä ettei exäni tule minun ehdotuksiini suostumaan joten hän on jo alkanut valmistelemaan hakemusta käräjäoikeuteen.
Olen toisaalta myös äärettömän surullinen, että tämän pitää mennä näin. Kuinka asiat voi mennä niin solmuun… Ja miten on mahdollista, että minun pitää mennä oikeuteen taistelemaan siitä että lapseni saisi elää oikeaa lapsen elämää, ilman alkoholin vaikutusta.
Nyt viikonloppuna onkin tiedossa sitten pakkaamista, koska alkuviikosta exäni saa tuon kirjeen ja olen varautunut siihen että turvakotiin tie vie. Raivon määrä on varmasti jotain käsittämätöntä 
Ymmärrän täysin huolesi, mutta uskon että tuo säästää sinut siltä monen vuoden piinalta, johon itsekin ketjun otsikossa viittasit. Kertarytinä voi tapahtumahetkellä tuntua pahemmalta kuin odotettavissa oleva ainainen kitinä, mutta olet nyt näyttänyt että seisot ylväästi omilla jaloillasi. Puolustat itseäsi ja lastasi. Ja ehkä sinäkin huomasit kuinka vakavista asioista on kyse kun tilanteen ulkopuolinen niitä katsoo.
Yllättävän moni näistä räyhäreiskoista kuitenkin talttuu kun mukana on asianajaja. Pidän peukkuja että näin käy teilläkin. Sinä olet hankkinut apua! Arvostan!