Loppuuko piina koskaan?

Kotikanava
1

Hei kaikille! Olen jo pidemmän aikaa lukenut läheisten tarinoita ja voi kuinka niin tutulta monet tuntuvat. Päätin vihdoin itsekin kirjoittaa omasta elämästäni, josko saisin kirjoittamisesta lisää voimia jaksamiseeni.

Ex-mieheni alkoholismi paljastui minulle n.vuosi naimisiinmenon jälkeen eli n. kolme vuotta sitten. Nimenomaan paljastui äkillisesti kun löysin piilotettuja viinapulloja mökiltä halkopinon takaa, keräyspaperilaatikosta jne. Siihen asti minä hölmö uskoin tarinat väsymyksestä ja stressistä. En voinut kuvitellakkaan että mies jota rakastin, ja hän varmasti myös rakasti minua, omalla tavallaan, valehteli minulle. Aikaisempaa kokemusta minulla ei alkoholismista ollut joten olin hyvin “vietävissä” eli hyväuskoinen typerys, nyt sen tajuan.

Asian kun otin puheeksi, mies hetkellisesti myönsi ongelman olemassaolon mutta minun avullani, tuellani ja rakkaudellani hänet saataisiin kuntoon. Ja taas vietiin pässiä narussa, voi kumpa olisin löytänyt nämä sivut jo silloin! Kuvittelin juuri niin kuin moni muukin, rakkauteni määrä saa alkoholistin raitistumaan, kunhan vain jaksan tukea ja ymmärtää…
Exäni (kyllä, avioero astui voimaan syyskuun lopussa)on aina juonut salaa, juominen oli jo ongelma ennenkuin tapasimme. Hetkellisesti hän vähensi alkon käyttöä kun aloitimme tapailun ja hänen muut läheisensä kuvittelivat että ongelma on selätetty. Niinpä asiasta ei minulle mitään mainittu ennenkuin itse otin löytyneet piilopullot puheeksi.Exäni toki joi saunakaljat (jotka olin itse ostanut)nähteni mutta aina oli lisäksi pulloja piilossa. Ja nimenomaan viinapulloja, hän ei ole koskaan piilotellut kaljoja tai muita mietoja juomia vaan juominen on ollut aina “hevimpää”. Niinpä en ole koskaan saanut vastaukseksi “join vaan pari kaljaa” niinkuin monet muut vaan vastaus on ollut aina totaalikieltäminen, ei ole juonut mitään vaikka kunto on jo ollut sitä luokkaa ettei kämpässä meinaa seinät ympärillä riittää.

Olen huutanut, rukoillut, itkenyt, päälläni seissyt, jotta juominen loppuisi. Raahannut miestä a-klinikalle, kaupungin päihdetyöntekijän juttusille ja vaikka mihin, ilman vaikutusta. No en voi ainakaan itseäni yrittämisen puutteesta syyttää…

Meillä molemmilla oli kova toive saada yhteinen lapsi ja myös tätä lapsitoivetta mieheni käytti hyväkseen: “kunhan vaan tulet raskaaksi niin sitten juominen loppuu” Ja taas minä hölmö oikeasti uskoin ja suostuin hedelmöityshoitoihin koska miehellähän ei paljon eläviä siittiöitä ollut. Mahtoikohan vuosien viinanjuonnilla olla tekemistä asian kanssa…

Kävipä sitten niin onnellisesti että tulin raskaaksi mutta juominenhan jatkui edelleen. Välillä mies kännäsi joka päivä, välillä oli muutama selvä päivä välissä. Ja itse kävin töissä, hoidin kodin ja kaiken muunkin eli olin juuri kaikkea sitä mikä mahdollisti mieheni juomisen.

Ollessani neljännellä kuulla raskaana, hain sitten avioeroa, koska juomiseen ei näyttänyt loppua tulevan. Ilmoitin miehelle että hänellä on harkinta-aika aikaa hoitaa itsensä kuntoon, jos ei hoida, se on ero. Nyt oikein naurattaa oma toimintani, eihän alkoholistille tuollaiset uhkaukset merkitse mitään.

Kuukausi ennen laskettua aikaa avasin suuni neuvolassa, olin henkisesti ja fyysisestikin totaalisen lopussa. Neuvolantädin ja päihdetyöntekijän painostuksesta mieheni sitten suostui jälleen kerran a-klinikalle ja antabuskuurille. Vihdoinkin tuntui että valoa oli tunnelin päässä. Vajaa kaksi viikkoa menikin mukavasti ja sainkin ensimmäistä kertaa keskittyä nauttimaan raskaudesta ja keskittyä tulevaan synnytykseen.

Mies vaikuttikin sitten välillä olevan humalassa mutta ei tietenkään ollut mitään juonut, olihan hänellä antabuksetkin. Ja tottakai minä uskoin, näinhän itsekin hänen päivittäin antabuksen ottavan. Myöhemminhän sitten selvisi, että mies otti sekä antabuksen että viinaa. Huoh…

Ihana pienokaisemme sitten syntyi talvella, mies sentään oli selvinpäin ja pääsi synnytykseen mukaan. Olimme onnemme kukkuloilla ja koska kaikki meni hyvin, pääsimme potilashotelliin tutustumaan tähän pieneen elämän alkuun. Seuraavana päivänä mies lähti käymään kotona hakemassa joitakin tavaroita ja takaisin tullessaan oli jälleen omituinen ja sekavuus vain lisääntyi iltaa kohden. Nukkui kun tukki eikä herännyt vauvamme itkuun. Siinä minä sitten hormoonihöyryissä valvoin yötä vauvan kanssa pala kurkussa miettien että mitä tehdä. Nyt kaduttaa etten käynyt hakemassa kätilöä paikalle toteamaan tilannetta. Niinkuin kaduttaa niin moni muukin tilanne näin jälkeenpäin, miksi en avannut suutani, miksi en soittanut sosiaalipäivystykseen ja pyytänyt apua, miksi en soittanut miehen työpaikalle ja kertonut hänen juovan myös työpaikalla. Kyllä, hänellä on edelleen työpaikka vaikka onkin monesti ollut aamuisin kaikkea muuta kuin työkykyinen ja on myös aloittanut juomisen jo töissä ollessaan. Ja kaikenlisäksi työ on vielä sellainen että siellä pitäisi olla ehdottomasti täysin nollatoleranssi.

Ihana vauva-aika ei sitten ollutkaan niin kovin ihanaa, hoidin vauvaa ja känniääliömiestäni ja itkin niin paljon etten esim. eromme astuttua voimaan enää itkenyt, kyynelvarastot on vissiin hetkeksi käytetty loppuun;)

Lopulta juhannuksen jälkeen pakotimme miehen vanhempien kanssa mieheni (hassua, puhun edelleen miehestäni vaikka oikeastihan hän on ex)Avominneen. Kävimme porukalla kuuntelemassa infotilaisuuden, ja se todellakin avasi silmäni. Tein samantein päätöksen:ei enää, minä en suostu enää tähän mahdollistamiseen. Mieheni aloitti hoidossa käynnin ja jatkoi samalla juomista. Vietti paljon aikaa vanhemmillaan koska en suostunut enää humalaista nurkissani hyysäämään. Koko keväänhän olin jo nimenomaan hyysännyt, mies jäi masennuksen vuoksi pitkälle sairaslomalle. Se, johtuuko juominen masennuksesta vai toisinpäin, ei ole minulle vielä selvinnyt, vahva yhteyshän niillä on.

Lopulta mies jäi kiinni juomisesta myös hoidossa ja sieltä tarjottiin viimeisenä oljenkortena paikkaa Riihimäeltä jonne mies sitten suostui lähtemään. Joka päivä häneltä tuli viestejä kuinka hän on väärässä paikassa eikä todellakaan saa siellä tarvitsemaansa apua. Mielestään siis tarvitsi apua masennukseen, läheisriippuvuuteen jne. kaikkeen muuhun kuin alkoholismiin. Viidentenä päivänä uhkaili sitten tekevänsä itsemurhan jolloin veljensä kävi hakemassa hänet pois. Ja juominen vaan jatkui, välillä oli kotona, välillä vanhemmillaan. Samoihin aikoihin juttelin esikoiseni (15-vuotias poika edellisestä suhteestani) alkoholismista ja hän totesi pelkäävänsä “kun ei yhtään tiedä mitä se seuraavaksi sanoo tai tekee” Se oli viimeinen niitti minulle hakea avioeron toista vaihetta, en voinut enää antaa lapseni pelätä omassa kodissaan!

Lopultahan Avominnestä tehtiin meistä myös lastensuojeluilmoitus koska isä oli jättänyt hoidon kesken. Itse pidin ilmoitusta erittäin hyvänä asiana, huoli pienestä vauvastamme oli täysin aiheellinen. Vaikkenhan voinutkaan jättää vauvaa isän kanssa kahden. Kerran sen tein, tunnin kauppareissun aikana exäni joi itsensä sammumispisteeseen ja kotiin tullessani esikoiseni piteli vauvaa ja juotti maitoa kun oli kuulemma itkenyt niin paljon ja iskä vaan makas vieressä tekemättä mitään. Voi luoja, voinko koskaan antaa itselleni anteeksi että annoin näin tapahtua!

Tuon ilmoituksen jälkeen tapahtui jotain kummallista: miehen vanhemmat ja sisko väittävät miehen raitistuneen täysin, mitään alkoholiongelmaa ei enää ole. Itse ovat puhuneet kännisen miehen kanssa puhelimessa ja todenneet että kyllähän se taas kännissä on. Nyt tälläistä ei kuulemma ole tapahtunut. Minä olen kuulemma hullu narsisti ja se miksi exäni joi johtui vain ja ainoastaan minusta. Tämän kuultuani soitin neuvolapsykologille ja varasin ajan, aloin itsekin epäillä kun noin monen suusta kuulin tuollaista. Aikaisemmin miehen läheiset olivat tukenani ja valmiina auttamaan aina kun apua tarvitsin. Näinhän se kai menee, lopulta alkoholisti saa läheiset kääntymään toisiaan vastaan, nyt ei olla missään väleissä.

Ex on nyt kohta asunut kaksi kuukautta vanhemmillaan ja luulisi että elämä olisi helpottanut mutta ehei. Mies vaati aluksi että vauvamme on joka toinen viikko minulla ja joka toinen viikko hänellä. En tähän suostunut, käsittämätöntä kuinka viina saa pään ihmisellä pehmenemään. Olen yhteiskunnan kustantamana vanhempainvapaalla ja joka toinen viikko olisin ollut ilman lasta, lapsi mummulassa mummun hoidettavana kun isä on päivät töissä. Puhumattakaan isän alkoholiongelmasta… Ja kaikessa tässä oli miehen muu perhe mukana, heidän mielestään tälläisessä järjestelystä ei ole mitään haittaa puoli vuotiaalle vauvalle! Mies väittää olleensa hyvin tiiviisti vauvan elämässä mukana, unohtaa kuitenkin viettäneensä lapsen koko elämän alkutaipaleen kännissä ja siitä syystä on ollut myös paljon pois kotoa. Uhkaili myös jälleen kerran itsemurhalla jossei lasta luokseen saa. Lopulta päädyimme monien vaiheiden kautta sellaiseen järjestelyyn että lapsi on viikot minulla ja viikonloput mummulassa isällään. En todellakaan ole sinut tämän järjestelyn kanssa, mutten haluaisi isää “blokata” lapsen elämästä, varmasti on hyvin rakas isälleen tämä pieni miehen alku.

Lastenvalvojalle pääsemme vasta reilu kuukauden päästä ja suuri pelko on ettemme pääse sielläkään sopuun, en todellakaan halua jatkaa näin että vauva on luonani aina ensimmäiset päivät aivan ihmeissään ja sitten kun taas tottuu minuun ja kotiin niin taas vaihtuu paikka. Sydäntä särkevää ajatella kuinka tämä kaikki vaikuttaa pieneen ihmiseen. Ja kun miehen juomattlmuudesta ei ole mitään takeita, elän kokoajan pelossa että jotain sattuu. Miehen vanhemmillehan on ihan ok hoitaa lasta pikku hiprakassa. Lisäksi juominen salataan minulta viimeiseen asti, sen tiedän kyllä.
Ex vietti yön kotonamme muutama viikko sitten, koska töiden kautta oli koulutus josta olisi ollut todella pitkä matka hänen vanhemmillee. Ajattelin että isä saa samalla viettää aikaa poikansa kanssa joten lupasin hänet kotiini majoittaa. Iltaa kohdenhan mies oli kännissä kuin käki, että se siitä raitistumisesta. Jännä miten alkoholisti toimii, voisi ajatella että minun nähteni viimeiseksi kännäisi…

Sossun työntekijöiden juttusilla oltiin ja tuntui että he ottivat miehen raitistumispuheet tosissaan. Eivätkö he nyt ole kaikellaista nähneet, luulisi että heidän kokemuksellaan näkisivät heti miehen valehtelevan. Onneksi tulevat vielä kotikäynnille eikä mies osallistu siihen. Pääsen rauhassa keskustelemaan heidän kanssaan miehen juomisesta, toivottavasti heillä on tarjota jotain tukitoimia eikä asiaa vain jätetä tähän.

Kuinka tästä ikinä selviää? Tarvitseeko minun pelätä lapseni puolesta siihen saakka kunnes on tarpeeksi iso soittaakseen apua kun tilanne tulee? Onko kenelläkään ollut vastaavaa tilannetta siitä että alkoholisti vaatii vauvaikäistä itselleen yöksi? Jotain neuvoja ja tukea olisin kyllä vailla, välillä tuntuu että pää räjähtää huolesta

2

Ja siis kirjoittajahan olen minä, Niin yksin. Unohtui näin ensikertalaisena tuo sisäänkirjautuminen :smiley:

3

Niin yksin

Jo nimimerkkisi satutti sydäntäni. En osaa neuvoa sinua tuossa vauva-asiassa, omani kun ovat jo isoja ja lähes kotoa muuttamasta. Mutta halusin vastata näin pikaisesti vain, jotta tiedät, että sinua on kuultu täällä ja meitä on monia kanssasisaria täällä kuuntelemassa ja tukemassa sinua!

Olet tehnyt aivan oikein, ainoan oikean ratkaisun lähtiessäsi omillesi. Olet kovien ratkaisujen ja asioiden edessä ja arvaan, että tuo ex-miehesi suvun asennoituminen tuntuu inhottavalta. Mutta sekin päivä tulee, että annat heidän olla omassa arvossaan ja elät vain omaa rauhallista elämääsi lastesi kanssa! Ihan varmasti.

Tuntuu käsittämättömältä, että viranomaiset kuulevat paremmin alkoholistin sanaa, kuin sinun. Sinun on varmasti nyt vain jaksettava ja oltava ponteva ja vaadittava ja pidettävä vauvasi puolta. Ihanaa, että olet saanut “pelastettua” isomman lapsesi!

Käytkö itse terapiassa? Tekisi varmasti hyvää saada purkaa tunteitaan ja ajatuksiaan jonkun kanssa. Tuo yksinäisyyden tunne on niin rastaavaa ja siinä tosiaankin tuntuu, että pää hajoaa. Ja haluaisin vielä sanoa, että älä harmittele asioita, joita teit niin tai joita et tehnyt näin. Jokainen elää sen hetkisessä tilanteessa ja tekee ratkaisuja siinä tilanteessa. Jälkikäteen ja jälkiviisaana asiat ehkä näyttävät toiselta. Minäkin muistan loppuelämäni sellaiset hetket, jolloin luotin puolisooni ja palatessani kotiin lapset itkivät ja isä makasi sammuneena lattialla. Minunkin kai olisi silloin pitänyt soittaa jonnekin, mutta häpesin ja olin niin sanomattoman vihainen ja surullinen. Ja epätoivoinen.

Nyt kun kesällä muutin pois kotoa ostin kuohuviiniä ja yhtenä iltana join maljan itselleni. Skoolasin jaksamiselleni ja sille, että olin kestänyt yhtä ja toista. Kuitenkin kohtuu järjissäni. En halua itsekään syytellä sitä surkeaa ja avutonta ja pelokasta minääni, joka olin silloin kymmenisen vuotta sitten. Se minäni kaipaisi halauksen ja olkapään, jota vasten itkeä murheensa. Jonkun, joka ymmärtäisi ja tukisi. Haluan olla se ymmärtäväinen nainen itselleni.

Voimia sinulle, halauksin syyslintu

4

Kiitos sinulle syyslintu, rohkaisevista sanoistasi, tuestasi!
Olen käynyt neuvolapsykologin juttusilla jo raskausaikana ja näiden “hullu narsisti” syytösten jälkeen jatkoin käyntejä jotta omassa päässä edes joku tolkku säilyisi.

Exhän on vuosien saatossa kehittynyt todelliseksi “ammattivalehtelijaksi” joten hän osaa puhua erittäin vakuuttavasti juomisestaan ja siitä kuinka on nyt raitistunut. Surullista, että sosiaalialan ammattilaiset uskovat nuo tarinat. Pitääkö aina tapahtua jotain ennenkuin toimitaan? Julkisuudessakin tästä on karujakin esimerkkejä kuinka sitten jälkeenpäin herätään tilanteeseen kun on jo myöhäistä.

Onneksi minulla on ystäviä jotka olen pitänyt ajantasalla tilanteesta, myöskin työpaikallani tiedetään exäni alkoholiongelmasta. En ole suostunut asiaa salailemaan enkä piilottelemaan, ennemminkin tekisi mieleni huutaa koko maailmalle mitä kaikkea perheemme on joutunut kokemaan alkoholin vuoksi. Minun ei kuulu hävetä ex-mieheni alkoholismin vuoksi!

Koen että tilanteessani on vain pakko vielä jaksaa pusertaa eteenpäin ja uskon kuitenkin että tavalla tai toisella, kaikki kääntyy vielä hyväksi. Ilman toivoa paremmasta olisin varmasti jäänyt yksinäiseen avioliittoon ja romahtanut päivä päivältä syvemmälle tuon kauhean sairauden syövereihin.

5

Hei Niin yksin,

Älä missään nimessä suostu tuohon vauvanhoitokuvioon! Puolivuotias vauva on ylipäätään liian pieni vaihtelemaan hoitajaa/hoitopaikkaa tuolla tavoin. Puhumattakaan, että “hoitajana” on täysipäiväinen alkoholisti! Noin pienellä ei ole mielestäni myöskään mitään asiaa mummolaan yökylään joka viikonlopuksi.

Tilanteesi on tosi rankka ja kamalaa lukea, että miehen sukulaiset ovat ryhtyneet pitämään exäsi puolta. Sinulla on varmasti todella raskasta nyt. Lähetän oikein paljon myötätuntoa ja toivon sinulle voimia. Itsetuntosi on taatusti todella heikoissa kantimissa juuri nyt, mutta koeta vielä löytää itsestäsi se voima pitämään omaa ja lastesi puolia. En voi millään uskoa, että neuvolassa siunasivat tuon vauvan hoitojärjestelyn. Tietääkö neuvola kuviosta? Entä lastensuojelu?

6

Hei vieras! Kyllä neuvola tietää, lastensuojelu tietää, perheneuvola tietää, en edes enää muista mihin kaikkialle olen tarinaamme kertonut. Ja kaikki nämä tahot ovat ehdottomasti olleet tätä järjestelyä vastaan. Ei ole vaan olemassa mitään sellaista instanssia joka sanoisi suoraan exälleni että nyt tämä peli loppuu ja lapsi pysyy kotona ja isä voi käydä lasta siellä tapaamassa. Ennenkuin asia saadaan oikeuteen ja herraties kuinka kauan siihenkin sitten menee kunnes asia on selvä.Niinpä, Suomi on oikeusvaltio.

Exällehän tämä tapaamisjärjestely ei käy, hän haluaa olla tasavertainen vanhempi lapselle eikä sitä pysty kuulemma luonani toteuttamaan. Tapaamiset ovat kuulemma vain tapaamisia eikä se ole hänestä tasavertaista vanhemmuutta. En voi käsittää kuinka edes voi kuvitella itseään tasavertaiseksi vanhemmaksi kun koko lapsemme elämän ajan on viettänyt enemmän tai vähemmän humalassa.

Myös neuvolapsykologi on todella huolissaan vauvastamme ja tälläisen järjestelyn vaikutuksista. Silti tuntuu ettei kukaan auta vaikka kuinka huudan apua. Ilmeisesti se, että exälläni on vielä työpaikka ja mummulassa on joku muu selväpäinen lasta hoitamassa, ei saa edes sosiaalipuolta sävähtämään. Uskon että pitkältihän mummu lasta viikonloput hoitaa, koska ei mies jaksanut selvinä päivinäkään lasta hoitaa kun oli niin väsynyt ja masentunut.

Perheneuvolassa kun kävimme tilanteesta keskustelemassa, exäni syytti heitä vaan siitä että naiset vetävät samaa köyttä ja että keskustelu oli täysin “äitikeskeistä” Luki jopa näille tädeille jonkun miehen kirjoittamasta artikkelista pätkiä isän ja lapsen välisestä kiintymyssuhteesta. Kasvatusalan ammattilaisena exäni osaa termistön ja itse jään täysin jalkoihin. Turha oli sekin keskustelu ja tuli vaan tunne että halusivat meistä pian eroon, pelkäsivät exäni hyökkäävyyttä.

Onneksi sentään lastenvalvoja jolle menemme, on mies! Mieheni pyynnöstä tietysti. Itse uskon valvojan ajavan lapsen etua, huolimatta siitä mitä sukupuolta on.

Kieltäydyin myös aluksi antamasta lasta mummulaan, jolloin exäni sukulaisetkin pommittivat minua viesteillä ja puheluilla exäni lisäksi. Ne pari päivää olivat todella pelottavia, pelkäsin kokoajan koko “köörin” saapuvan viemään vauvamme väkisin. Lopulta myös sosiaalipäivystyksestä soitettiin minulle, että “etkö voisi nyt antaa sitä lasta isälleen” Taho josta olin itse kuvitellut saavani apua, uskomatonta… Kun kysyin että mainitsiko isä päihdeongelmastaan, sanoivat että ei maininnut mutta he näkivät sen kyllä papereistaan. Siinä vaiheessa murenin kyllä totaalisesti… Lisäksi exän sisko teki minusta lastensuojeluilmoituksen kun en suostunut lasta antamaan. Sen verran olivat sossun puolella järjissään että kuittasivat asian vaan toteamalla miehelle että “lapseen liittyvät huoltajuus ja tapaamisasiat kuuluu vain isälle ja äidille, joten niitä muita sukulaisia pitäisi nyt rauhotella etteivät liiaksi puutu asiaan”

Joten ymmärrättekö epätoivoni, apua yritän saada eikä sitä tunnu löytyvän…

7

Kun kaikki virallistahot ovat tässä tilanteessa yksiselitteisesti tuota exästi masinoimaa vauvanhoitojärjestelyä vastaan, niin SINÄ itse olet nyt avainasemassa Niin yksin. SINÄ olet se valtaa käyttävä instanssi tässä kohtaa! Niin kauan kuin lastenvalvojan saati käräjäoikeuden päätöstä ei ole, on SINUN lapsen äitinä pysyttävä kovana, vedottava omaan ja ammattilaisten (lastenneuvola, perheneuvola, lastensuojelu)tämänhetkiseen arvioon. Ymmärrän, että se ei ole helppoa varsinkaan kun exäsi sukulaiset (exäsi lisäksi)yrittävät pistää kapuloita rattaisiin. Mutta sinun on yksinkertaisesti nyt puhallettava peli poikki ja ilmoitettava ykskantaan, että niin kauan kuin virallista ratkaisua suuntaan tai toiseen ei ole, vauva pysyy äitinsä luona! Käsitän, että exän ja hänen sukulaistensa häiriköinti, ahdistelu ja painostus voi yltyä tämän seurauksena sietämättömäksi. Silloin soitto poliisille on oikea ratkaisu! Ajattele myös niin päin, että exälläsi tai hänen sukulaisillaan ei ole minkäänlaista oikeutta hakea vauvaa kotoasi tai ottaa häntä hoidostasi pois!

Kamalaa että et ole saanut kylliksi apua ammattilaisilta, olen järkyttynyt ja pahoillani puolestasi. Kyseessä on kuitenkin paitsi sinun omasi, myös pienen, kallisarvoisen lapsesi hyvinvointi. En ole ikinä ennen kommentoinut tällä palstalla mitään, mutta nyt kahden pienen lapsen vanhempana oli pakko vastata sinulle.

Olisiko sinulla tukiverkostoa omaksi avuksesi tähän pahimpaan kriisiin? Perheenjäseniä, ystäviä, ketä tahansa kuka vetäisi kanssasi yhtä köyttä ja saisi pönkitettyä nyt niin kovin haurasta itseluottamustasi? En tiedä missä asut, mutta eräs mielestäni ihan varteenotettava vaihtoehto tässä kohtaa - jos nuo exän porukat jatkavat tuota häiriköintiä ja painostusta

  • olisi hakeutua turvakotiin vauvasi kanssa kriisiavun piiriin.

Se sama aikaisemmin kommentoinut “Vieras”.

8

Sydäntä särki minunkin lukea elämästäsi.

Älä anna noin pientä lasta pois. Tosiaan, kun ei ole virallista sopimusta tai päätöstä, sinun ei lasta pidä antaa. Se on lapsen kehitykselle tuhoisaa. Jossain on ne ajatkin, mitä voi olla päähoitajana erossa, iän mukaan.

Avominne tuttu, tietävät mitä tekevät ja samoin juopon metkut. Meillä mies siellä raitistui vähän yli vuodeksi. Toivoton tapaus tällä erää, ja nyt eron yhteydessä uhkailua ja vallankäyttöä. Haluaa vain minulle pahan olon. Alkoholismin sydän on narsismi, kaikki pyörii heidän ehdoillaan. Voi, mitä minäkin olen viime päivänäkin saanut kuulla…

Nyt pidät pintasi, lasta ja sinua ei enää minnekään alkoholin virittämään elämään. Ansaitsette parempaa. Nyt voimia, etkä ole yksin! Itse olen saanut täältä niin paljon ymmärrystä, että ei tottakaan, lukemalla ja kirjoittamalla. Luen joka päivä, jotta itse muistan kaiken minkä toivottavasti voin pian jättää kokonaan taakseni.

Iso halaus täältä! :wink:

9

Kiitos lohduttavista ja viisaista sanoista! Ne luovat uskoa elämään, en todellakaan ole ainoa kokemuksieni kanssa.

Kotikaupungissamme on turvakoti, selvitin jo paikan ja kartan sinne valmiiksi silloin kun meillä oli “pahin” tilanne päällä. Kerroin myös exälleni että aion turvakotiin mennä jos häiriköinti hänen ja hänen perheensä puolelta jatkuu. Sitten alkoikin syytökset siitä kuinka yritän vieraannuttaa lasta isästään ja hänen suvustaan. Nythän tämä vieraannuttaminen onkin ollut pinnalla, ainakin ylen sivuilla on ollut juttua siitä kuinka oikeus on määrännyt lapsen isälle, koska äiti on yrittänyt vieraannuttaa lasta isästään. Tämänkö takia en ikinä ole turvakotiin asti päässyt, en tiedä. Huomaan nyt itsekin, (nyt kun sen teiltä muilta vielä kuulin)että itsetuntoni on kyllä kovin alamaissa. Oma juopponi on sairastuttanut minutkin…Myös neuvolasta, perheneuvolasta ja neuvolapsykologilta sain ohjeen mennä lapsen kanssa tuonne turvakotiin. Voi huoh, miksi olen niin heikko?

Läheiseni ja ystäväni ovat kyllä henkisesti tukenani mutteivät halua enempää sekaantua asiaan, koska pelkäävät joutuvansa itse vaikeuksiin. Exän perheeltä kun voisi juuri odottaa lastensuojeluilmoituksia ja muita perättömiä väitteitä myös muiden harmiksi. Oman äitini kanssa pohdittiin myös, josko olisin mennyt hänen luokseen mutta tämä pakopaikka olisi ensimmäinen mistä meitä tultaisiin etsimään ja sinne maaseudun rauhaan poliisinkin saaminen kestäisi todella kauan.

Melko koomista, että ex väittää minun olevan “hullu narsisti” vaikka hänen sairastunut mielensä ajattelee juuri narsistisesti. Välillä jopa toivon että ex joisi itsensä sairaalakuntoon tai kärähtäisi ratista tai jotain, mikä osoittaisi puheet raitistumisesta perättömiksi. Mutta ilmeisesti juopon tuuri jatkuu…

Ihana oli tänään herätä yhdessä nuorimmaisen kanssa, köllöteltiin yhdessä pitkään sängyssä ja hierottiin neniä vastakkain. Pestiin yhdessä isoveikan kanssa kolmea nököhammasta ja vilkutettiin isoveikka koulutielle.

Turvakoti on edelleenkin mielessäni, koitan kerätä tarpeeksi rohkeutta.

Voimia ja halauksia meille kaikille!

10

Ihana kuulla, että olosi ja mielesi on jo vähän valoisampi! Ainakin tänään. Tosi hyvä juttu että turvakotiasiaa olet jo itsekin selvittänyt ja sitä on sinulle ehdotettu myös ammattilaisten toimesta! Kiusanteko mm. perättömillä lastensuojeluilmoituksilla on todella halpamaista, kuitenkin on hyvä muistaa, että perättömät ilmoitukset eivät johda yhtään mihinkään. Korkeintaan toimivat jatkossa niiden tekijöitä itseään vastaan, esim. kun huoltajuudesta päätetään.

Oikein paljon voimia sinulle! Toivon sydämestäni että uskallat ottaa yhteyttä turvakotiin. Se on paikka, joka on olemassa juuri tällaisia tilanteita ja kriisejä varten.

-Se sama “vieras” edelleen

11

Hyvä kun krijoitit palstalle, enää et ole Niin Yksin :slight_smile: Minä en osaa kommentoida tuohon huoltajuusasiaan muuta, kuin että samoin kuin joku aikaisemmassa kommentissa kirjoitti, niin nähdäkseni sinä olet nyt se henkilö joka voi tuolle kummalliselle järjestelyllä laittaa pisteen. Lapsi on puolivuotiaana vielä imeväisikäinen, kolmen lapsen äitinä ajattelen että on todella järkyttävää että kukaan edes ehdottaa, että hän voisi jatkuvasti olla noin pitkiä aikoja erossa äidistä :open_mouth: :imp: :cry: (lisään: kun siihen ei ole ilmeistä ja väistämätöntä pakkoa).

Kuten sanoin niin itselläni ei ole huoltajuusriidoista omakohtaista kokemusta. Lähipiirissä olleiden muutaman huoltajuusriidan perusteella voin sanoa, että ne voivat saada todella, todella ilkeitä piirteitä ja kestää vuosikausia silloin kun toisen henkilön mieli järkkyy, eivätkä perättömät lastensuojeluilmoitukset ole edes se pahin mahdollinen skenaario. Kehottaisin sinuakin selvittämään, mitä apua voit mahdollisesti saada oikeusaputoimistosta. Ehdottan myös, että pitäisit omasta ja lapsesi edusta nyt visusti ja kaikin keinoin kiinni. Kaiken kirjoittamasi perusteella yhteishuoltajuus ei esimerkiksi kuulosta lainakaan järkevältä, koska lapsen isähän ei lapsesta voi huolta pitää, ja jos siihen päädytään niin huoltajuuden saaminen takaisin voi olla todellisen tuskan takana.

Paljon voimia sinulle,

Ellis

12

Hei Ellis ja muutkin!

Taas väkisinkin hiipii mieleen että olisi pitänyt jo avioeroa hakiessa hakea tuota yksinhuoltajuutta, en osannut kuvitellakaan että isä heittäytyy noin mahdottomaksi. Toivoin vain että mahdollisimman usein pystyisi poikaansa tapaamaan, selvinpäin tietysti. Edelleenkin toivoisin, että poikamme saisi viettää aikaa tasapainoisen ja selvän isän kanssa, ehkä toivon liikoja…

Taas mietin menneitä ja sitä mitä olisi pitänyt tehdä. Kuinkahan sitä saisi energiansa suunnattua tulevaisuuteen. Välillä jopa ajattelen että olisi vain pitänyt kestää juoppoa muutama vuosi niin poikamme olisi hieman vanhempi. Onneksi monet ystävätkin ovat todenneet, että olen jo kärsinyt enemmän kuin kenenkään kuuluisi kärsiä, puhumattakaan esikoisestani. Hänenkin vuokseen yritän ajatella, että tein oikein eroa hakiessani.

Eniten viime päivinä on ihmettänyt exän sisko joka kahden pienen alle kouluikäisen lapsen äitinä voi olla sitä mieltä että vauvan on hyvä olla erossa lähimmäisestä hoitajastaan useita öitä säännöllisesti. Mitä sellaisen äidin päässä oikeen liikkuu??? Täysin asiattomasti hänelle kyllä huusinkin että “Häpeä itseesi, pienten lasten äiti voi edes ajatella että vauvalle on hyväksi kulkea kahden kodin väliä vuoroviikoin!” Ja huusin kyllä paljon muutakin, pahempaakin. Tuosta riidasta on jo kohta kaksi kuukautta aikaa ja edelleen se pyörii mielessäni. Ai niin, ihana pikku poikamme on jo 7 ja 1/2kk vanha, mutta yhtä kaikki, kovin pieni vielä.

Oikeusaputoimistoonkin olin jo yhteydessä muttei sieltä vielä ihmeitä irronnut. Sitten kun on lastenvalvojalla käyty eikä päästä sopimukseen, on aika ottaa yhteyttä sinne uudelleen. Ja kyllä, en uskalla edes kuvitella kuinka likaiseksi ja riitaiseksi huoltajuuskiista tulee menemään. Voi kun exäni saisi itsensä kuntoon ja tajuaisi vahingoittavansa lastansa vaatimuksillaan. Nythän hänellä on vain “hoitopaikka” vaihtunut ja äiti hyysää minun sijaani, valehtelee ja piilottelee poikansa puolesta, mahdollistaa juopon jatkavan ralliaan entiseen tapaan :imp:

13

Tulin surulliseksi kokemastasi, toivotan PALJON voimia! <3

Mietin sitä että jotkut isovanhemmat pelkäävät menettävänsä tapaamiset lapsenlapseensa jonka vuoksi puoltavat lastaan keinolla millä hyvänsä, mm. salailevat totuutta. Tällä tapaa he vain tekevät hallaa itselleen koska kun vihdoin paljastuu eksästäsi totuus on jo myöhäistä yrittää paikkailla välejänne. Heidän olisi alunperin pitänyt olla tukenasi ja ennen kaikkea ajatella lapsen hyvinvointia eikä hyysätä juoppoa poikaansa. Onneksi viranomaisilla on tiedossa kaikki hoidossakäymiset ja lausunnot. Eikä todellakaan näytä hyvältä että on keskeyttänyt hoitonsa mm. uhkailemalla itsemurhalla!

Sinua on varmasti jo ohjeistettukin pitämään päiväkirjaa/merkitsemään kaikki viestit ja keskustelut liittyen mieheesi ja hänen perheeseensä? Jatka sitä ja näytä ne viranomaisia tavatessasi jotta sulla olisi mustaa valkoisella osoittaa miten asiat ovat. Lasta ei missään nimessä noin pienenä pitäisi erottaa äidistään edes viikonlopuiksi! Ehkä kerran kuukaudessa on ok (ja silloinkin varmuus siitä ettei alkoholilla läträtä samassa huushollissa) jotta äiti ehtisi myös viettää omaakin aikaa mutta yksinhuoltajalla taitaa se oma aika kulua lähinnä kodin kunnossa pitämiseen kun ei ehdi arkisin kunnolla puunata ja jynssätä! :laughing:

Asioilla on tapana järjestyä, voimia! <3

14

No en itsekään keksi muuta syytä exäni vanhempien käytökseen kuin sen, että pelkäävät menettävänsä lapsen lapsensa. Surullista sinänsä, itse kuvittelin aina että pyydän ex-anoppia lapsenvahdiksi tarvittaessa ja että onneksi toinen mummula on lähempänä kuin oman äitini asuinpaikka. Puhumattakaan siitä, että onneksi lapsellani on edes yksi pappa, oma isäni kuoli jo yli kymmenen vuotta sitten. Nyt en ainakaan ihan heti uskalla/haluakkaan tavata exäni läheisiä, koska pelkään heitä.

Kaikenlaisia viestejä on kyllä tallessa, “valitettavasti”(jos nyt näin edes voi sanoa), exä on toteuttanut nuo itsemurhauhkauksensa aina puhelimitse, joten niistä ei ole mitään mustaa valkoisella.

Kiitos tuestasi … Tänne kirjoittelu ja muiden tuen saanti saa heti mielen paremmaksi!

15

Hei,

Valitettavasti en osaa nimetä, mutta on olemassa ainakin Androidilla toimiva “appi”, joka tallentaa kaikki puhelut automaattisesti. Voisi olla fiksua koittaa jäljittää tämä niin saat puhelutkin talteen ja tarvittaessa muidenkin kuultavaksi.

Voimia!

16

Hei Miaminttu ja kiitos neuvosta. Eihän tuollainen tullut mieleenikään. Löytyi helposti ja nyt on puhelimessa tälläinenkin mahdollisuus. Kiitos!

17

Mulla oli vähän samantapainen taistelu lasten tapaamisten kanssa alkkiksen kanssa. Selvisin siitä, koska äitini otti selville hyvän riitaisiin perheasioihin erikoistuneen asianajajan ja raahasi minut sinne. Asianajajani sitten neuvoi minua ja kertoi miten prosessi etenee. Suosittelen ehdottomasti samaa! Oikeusapua myönnetään myös asianajotoimistoille.

Koitan nyt koota lyhyen listan lastenvalvojalle.

  1. Kirjoita lastenvalvojalle mailia, jossa kerrot tilanteestanne (myös kaikki vauva on pakko viedä isovanhempien luokse) ja että pelkäät ettet uskalla sanoa miehen kuullen kaikkea.
  2. Vaadi yksinhuoltajuutta. Mene vaikka käräjille sen takia. Huoltajuudella ja tapaamisoikeudella ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Sun ja miehen suhde ei ole sellainen, että pystytte hoitamaan yhdessä lapsen asioita.
  3. Suostu vain valvottuihin tapaamisiin. Nämä tapahtuvat neutraalissa paikassa pari tuntia kerralla, viikon tai kahden välein. Aluksi vaikka puolen vuoden kokeilu ja jos menee hyvin, niin voidaan miettiä tuettuja tapaamisia.
  4. Älä suostu allekirjoittamaan minkäänlaista muuta sopimusta! Lapsi asuu sun luona ja niin kauan kuin teillä ei ole tapaamissopimusta, niin juridisesti sua ei voi pakottaa antamaan lasta isälleen. Sopimattomuus on lapsesi tärkein suoja!

Koita hyväksyä se ikävä tosiasia, että lapsellasi ei ikinä tule olemaan läheistä isäsuhdetta. Se luodaan ensimmäisen elinvuoden aikana ja exäsi valitsi ettei sitä halua. Niin minunkin exäni toisen lapsensa kanssa. Se on aivan kamalaa ja oon tehnyt siitä surutyötä.

Ja nyt yritä kerätä rohkeutta ja mennä turvakotiin! Sun ihanan lapsesi perusturvallisuus järkkyy, kun joutuu olemaan susta erossa. Vauvavuosi on terveen persoonallisuuden kehittymisen kannalta tosi tärkeä. Tiedän millaista on pelätä toisen uhkailuja, siksi en edes ehdota, että vain kieltäytyisit antamasta. Sun pitää kuitenkin ajatella myös jatkoa. Oikeudessa näyttää omituiselta, että oot uskaltanut antaa lapsesi isälleen, mutta sitten sanot ettei se ole lapselle hyväksi.

18

Hei harmaana, kiitos hyvistä neuvoista!

Mietityttää tuo sähköpostin lähettäminen etukäteen lastenvalvojalle. Lähinnä se, etten leimaudu katkeraksi ex-vaimoksi, joka yrittää kaikkensa kostaakseen ex-miehelleen. Varmasti nuo valvojatkin kaikenlaista “loanheittoa” työssään näkevät. Toki, eihän minulla ole hajuakaan siitä minkälaisia tarinoita exäni on kyseiselle lastenvalvojalle kertonut jo etukäteen…
Taitaa taas nämäkin ajatukset olla seurausta vuosien henkisestä lyttyyn lyömisestä ja huonosta itsetunnosta. Hetkittäin tulee tunne ja oikein uhma, että minähän jaksan ja pystyn pitämään lapseni puolta ja sitten taas kohta tunnen itseni niin heikoksi ja väsyneeksi.

Joku kirjoittikin jossain toisessa ketjussa siitä kuinka eroaminen alkoholistista on hyvin erilaista kuin ei alkoholistista. Omalla kohdallani tuo ainakin on niin totta. Esikoiseni isästä eroamisen jälkeen tunsin suurta helpotusta ja odotin toiveikkaana tulevaisuutta. Alkoholistimiehestä eroaminen on saanut minut äärimmäisen surulliseksi ja pettyneeksi eikä olo ole missään nimessä helpottunut. Tietysti huoli lapsestakin painaa niin ettei oikein ole ajatuksia suonut koko erolle. Varmaan joskus tulee sekin päivä kun voin keskittyä läpikäymään surua avioliiton kariutumisesta jotta voin toiveekkana taas katsoa eteenpäin.

19

Älä kirjoita lastenvalvojalle millainen exäsi on vaan kirjoita mitä hän on tehnyt. Jos et jaksa miettiä mitä, niin kopioi vaikka tänne kirjoittamasi asiat. Lastenvalvojan työnä on valvoa lapsen etua. Hän ei voi tehdä sitä, jos et kerro hänelle näitä asioita. Pelkään, että exäsi läsnäollessa et uskalla. Lastenvalvojat ovat nähneet ja kuulleet kaikenlaista. Kyllä hän viimeistään paikan päällä huomaa, miten asiat ovat. Jos mahdollista, niin ota joku henkilö mukaan odotustilaan ettei sun tarvitse olla siellä yksin.

20

Hyvä pointti tuokin. Vaikka kuinka etukäteen päätänkin olla tiukkana niin exän läsnäollessa en kuitenkaan saa sanottua kaikkea mitä olin etukäteen ajatellut sanoa. Kiitos harmaana!

Maanantaina olisivat sitten sosiaalipuolen tädit tulossa kotikäynnille ja onneksi exäni ei osallistu siihen vaan tapaa nuo työntekijät erikseen. Toivottavasti kyseisillä työntekijöillä on aikaa kuunnella ja ottavat huoleni lapsestamme tosissaan.