Kyllä Cricket sait nyt silmät kostumaan, en muista koska viimeksi kukaan olisi sanonut arvostavansa, kiitos!!!
Ja räyhäreiskahan ei yksin varmasti edes paljon räyhäisi mutta kun se muu perhe on mukana ja tukena, niin odotettavissa voi olla mitä vain.
Antakoon tulla vain, minähän en taivu, mur! 
Hyvä asenne, Niin yksin! Paljon tsemppiä!
Erään tunnussävelen sanoin:
“Voi rakas siskoni, muistathan sen,
elämä on taistelun arvoinen!”
Oletko kunnossa?
Kiitos anonyymiAA huolenpidosta, kunnossa ollaan!
Ex-mies sai kirjeen mistä seurasi haukkumista tekstviesteillä yhden illan mutta kuten Cricketkin tuolla aikaisemmin totesi, räyhäreiska rauhoittui. On todennäköisesti tehnyt minusta taas uuden ls-ilmoituksen, se kun on hänen tapansa osoittaa olevansa hyvä vanhempi 
Nooh, eiköhän vanhempansa ole palkanneet pojalleen juristin joka on kehottanut pitämään mölyt mahassa ja hyvä niin, saan ainakin olla hetken rauhassa.
Hei! Mitäs sinulle kuuluu? Olen lueskellut viestejäsi. Itsekin parhaillaan pyristelen eroon räyhäreiskasta. On uuvuttavaa kuunnella jatkuvia loukkauksia ja piikittelyä, mutta kait ne räyhäreiskatkin joskus oppii pitämään mölyt mahassaan.
Hei Piipertäjä ja muut!
Kaikenlaistahan tässä nyt taas on tapahtunut, voimat on olleet niin loppu ettei ole tänne plinkkiin jaksanut päivitellä kuulumisia.
Uudenvuodenaattona vauvamme oli ex-miehellä päivän( kyllä, hän asuu edelleen vanhemmillaan…) ja kun noudin poikaamme mummulasta totesin että “iskähän” oli ihan kännissä. Tavallaan tieto siitä että exäni "möhlää"jossain vaiheessa oli ihan varma mutta että näin varmassa tilanteessa tekisi virheen, oli yllätys.
Ilmoitin siinä sitten exälle ettei poikamme ole hänelle tulossa ja uhkailu alkoi kera sukulaisten taas… Turvakoti oli täynnä joten majoitumme sitten kummitätini luokse sitten vajaaksi viikoksi. Aikamoista helvettiä on ollut jos suoraan sanon mutta joka päivä kiitän luojaa(tai mitä tahansa ikinä) siitä että ei enää tarvitse huolehtia kuin itsestään ja lapsistaan, juoppo ja hänen äitinsä huolehtikoon heidän olemisestaan.
Huomenna lisää tarinaa, koska sitähän riittää
No nyt paremmin aikaa kertoa kuulumisia.
Exän juomisesta “kiinni jääminenhän” ei tullut itselleni mitenkään yllätyksenä, riippuvuus ohjailee eikä juoppo pysty olemaan juomatta jos juomaa varastossa on. Se ehkä yllätti, että hän joi vaikka tiesi minun hakevan poikamme kotiin. Itsehän kieltää juoneensa, samoin hänen muu perheensä. Ja taas muutaman päivän jälkeen aloitin itseni epäilemisen: oliko sittenkään kännissä, kuvittelenko vaan? Puhe sammalsi ja silmät seisoi päässä… Jännä kuinka hänellä on edelleenkin vahva ote minusta ja ajatuksistani.
Noh, tuon vierailun jälkeen ilmoitin exälle että voi tulla luokseni tapaamaan poikaansa, selvinpäin, mutta poika ei ole enää tulossa mummolaan. Aikansa häiriköi minua tekstiviesteillä kunnes ilmoitin että lapsen kuulumisia voi kysellä mutta jos jatkaa häiriköintiä niin otan yhteyden poliisiin. Siihen loppuivat viestit mutta seuraavana päivänä ilmestyi veljensä kanssa kotiini ja ilmoitti että tulivat hakemaan poikaamme. En suostunut ja sanoin soittavani poliisit jos väkisin yrittää lasta viedä. Sen ymmärrän, että exä on jo juonut aivosolunsa ja käyttäytyy kuinka käyttäytyy mutta mikä ihme sitä muuta perhettä vaivaa? Nytkin velipoika mukana vaatimassa lasta, minä yksin kotona ilman minkäänlaista tukea. Uskomatonta.
Luojan kiitos esikoiseni ei ollut kotona tuon vierailun aikana, hän arkana ja herkkänä teininä olisi varmasti romahtanut. Onneksi yhteinen lapsemme on vielä niin pieni, ettei ymmärtänyt mistä puhuttiin. Toki, oli varmasti hämillään kun aikuiset korottivat ääntään. Exäni piteli poikaamme sylissä ja hoki hänelle " äiti pahoinpitelee sua, äiti pahoinpitelee sua"( tällä tarkoitti sitä kuinka vieraannutan lasta hänestä ja isovanhemmista) Kuinka alas voi ihminen vajota???
Lopulta kun tajusivat etten aio taipua, tekivät lähtöä ja exä ilmoitti koko perheen tulevan seuraavana päivänä paikalle. Minä siihen etteivät ole tulossa, johon veli messuamaan että kyllä tulevat koska exäni omistaa edelleenkin asunnosta puolet, hän saa kutsua kotiini ketä haluaa enkä sille mitään mahda. Kyllä, asunto on ollut myynnissä jo erostamme lähtien muttei ostajaa ole löytynyt. Exä ei ole edelleenkään vaihtanut osoitetta eikä antanut avaintaan. Eikä aio mitään asian suhteen tehdäkkään ennenkuin poikamme tapaamisasiat ovat selvät. Sain pankista jo myöntävän vastauksen jotta laina voitaisiin siirtää kokonaan minulle ja saisin exän lopullisesti “pihalle”. Valitettavasti asunnosta ei tulla saamaan samaa hintaa kuin mitä on maksettu ja välittäjäpalkkion ja muiden kulujen jälkeen lainaa tulee jäämään myymisen jälkeenkin. Ei siis hyvä lähtökohta etsiä uutta asuntoa jos lainaa jo ennestään mutta mikä on sen hinta että saisi olla omassa kodissaan rauhassa ja turvassa? Mutta exähän ei myöskään suostu koko lainaa minun nimiini siirtämään niin kauan kuin tapaamisriita on kesken 
Vierailun jälkeen soitin sitten turvakotiin, koska todellakin pelkäsin että koko perhe saapuu paikalle mutta täyttähän siellä turvakodissa oli. Olisi sieltä joku tilapäisratkaisu voinut löytyä mutta kehottivat kysymään josko pääsisin johonkin kaverille tai sukulaiselle. Onneksi kummitätini oli kotona ja toivotti meidät tervetulleeksi. Niinpä sitten olin vajaan viikon turvassa hänen luonaan. Niinä päivinä minulle soiteltiin ties kuinka monta kertaa sosiaalipäivystyksestä, että miksi et nyt anna lasta. Exä soitteli että missä helvetissä olet, oli mennyt isänsä kanssa kotiimme taas lasta hakemaan. Lopulta sosiaalipäivystyksen jälleen soittaessa, romahdin jollain tapaa ja annoin tulla täydeltä laidalta. Kuinka pettynyt heidän toimintaansa olen, kuinka en ole voinut olla kotonani moneen päivään kun pelkään exää ja perhettä, kuinka se voi olla heistä hyväksyttävää että pieni lapsi pitäisi antaa isälle jonka juomattomuudesta ei ole mitään takeita jne. Avautumisen jälkeen sosiaalipäivystyksen työntekijä tuntui ottavan vihdoin minut tosissaan ja laittoi heti viestiä lastensuojeluun ja perheneuvolaan että tarvitsen todellakin apua ja lupasi etteivät soittele enää. Näki myös papereistaan ettei lastensuojelun asiakkuutta aloitettu koska tilanteemme tulkittiin vain tapaamis- ja huoltoriidaksi!!! Mitä tapahtui Avominnen tekemälle lastensuojeluilmoitukselle??? Sehän ei liittynyt millään tavalla lapsemme tapaamis- tai huoltoasioihin! Uskomatonta!!!
Kuten moni ystäväni ja sukulaisenikin on todennut, tämä on aivan epätodellista, kuin elokuvaa. Ei tälläistä voi tapahtua oikeassa elämässä… Hakemus käräjäoikeuteen lähti ennen joulua, nyt vain odotellaan että mitä tuleman pitää. Sovitteluun mennään ensin mutten ole kovin toiveikas sen suhteen, exä haluaa poikamme luokseen joka viikonlopuksi eikä suostu mihinkään muuhun. Jopa sen hinnalla ettei sitten tapaa poikaansa lainkaan. Surullista.
Ai niin, exähän on tehnyt minusta taas ties kuinka monta ls-ilmoitusta ja uutena tuli myös isovanhempien tekemä ilmoitus. En ole heidän mielestään kykenevä huolehtimaan lapsestani ja vieraannutan lasta myös heistä. Voi huoh…
Hei Niin yksin,
ihan kamala tilanne sinulla. Surullista luettavaa 
Toivon sinulle voimia jaksaa taistella lastesi ja itsesi puolesta, sekä tukijoukkoja ympärillesi. Toivottavasti asiat nyt otetaan vakavasti ja ne menevät eteenpäin nopeasti. Ja nimenomaan sinun kannaltasi positiiviseen suuntaan.
Minulla on sikäli sama tilanne, että selkäänpuukotusta tulee miehen suvun puolelta. Kesti kauan, vuosia, että myönsivät mitään ongelmaa olevankaan. Siihen saakka, kun turvauduin heihin miehen riehuessa päissään, sain kuulla että vika on minussa. Minun olisi pitänyt olla joustavampi, koska kaikki miehethän juovat 
minunkin olisi pitänyt vähän “ottaa kuppia” niin olisimme tulleet paremmin toimeen! Sain myös kehotuksia viedä mieheni sänkyyn 
“sovintoa” tekemään.
Nyt vieläkin, kun miehen alkoholismin ovat myöntäneet ja minä asun lapsemme kanssa eri osoitteessa, saan syytöksiä. Millon mies on ratkennut juomaan koska en ole vastannut hänen puheluihinsa, milloin koska en ole kutsunut häntä käymään. Ei kai tämä lopu koskaan, vaan minun on lakattava välittämästä heidän jutuistaan. Heihin ei ole mitään luottamista myöskään sen suhteen, että jos kerron jotain jonka pyydän pitämään meidän välisenä,niin kohta mies soittaa ja haukkuu minut kyseisen asian kertomisesta vanhemmilleen. Miehen sisarukset moittivat minua siitä että kerron miehen juomisesta vanhemmille. He myös houkuttelevat miestäni juomaan kanssaan mikä on minusta täysin vastuutonta!
En tahdo millään saada itseäni uskomaan että noin voi käyttäytyä. Luotan ihmisiin liikaa, ja hakkaan siten päätäni seinään. Samat virheet toistuvat, ja se on jo tyhmyyttä. Pakko se olisi tajuta, että toiset eivät muutu koskaan. Minä olen kiltti ihminen enkä haluaisi kohdella ketään huonosti. Mutta järkevää olisi jättää oma alkoholistini oman onnensa nojaan, ja katkaista yhteydenpito hänen vanhempiinsa kokonaan.
Niin yksin, älä luota yhtään alkoholistimieheesi ja hänen lupauksiinsa. Alkoholistille on lupauksen antaminen helppoa, mutta vielä helpompaa on tämän lupauksen rikkominen:( Omatunto ei häntä kolkuta, vaan viinanhimo vie sen äänen. Sinulla ei mielestäni ole mitään velvollisuutta hänen vanhempiinsa pitää mitään yhteyttä. Ja otathan joltakin lainoppineelta selvää, millä keinoin voisit estää miehesi perheenjäsenten tunkeutumisen asuntoosi!
Pärjäile, ja kirjoittele tänne - se helpottaa. Tiedän kokemuksesta, että ongelmat paisuvat niitä yksin murehtiessa.
Lämpimin terveisin Pihlajatar
No ei sinullakaan Pihlajatar helppoa ole.
Ex-mieheni perheeseen välit katkesivat täysin eromme yhteydessä, mikä ei sinänsä minua edes harmita, niin paljon ilkeitä asioita minulle huusivat ja sotkeentuivat eroomme ja lapsen huolto-ja tapaamisriitaan. Asioihin mitkä eivät minun käsityskykyni mukaan heille kuulu pätkääkään.
En tiedä olenko tässä viimeisen puolen vuoden aikana saanut kokea niin paljon pahaa exältäni ja hänen perheeltään, etten jaksa yhtään murehtia exäni juomista ja pärjäämistä. Monet juopon läheiset kertovat täällä plinkissäkin siitä, kuinka ovat huolissaan omista alkoholisteistaan vaikka ovatkin eronneet. Itse en oikein osaa määritellä mitä tunnen, ehkä välillä sääliä ja vihaakin. Katkeroitua en aio, se vasta kuluttavaa olisikin. Välillä tunnen jopa vahingoniloa, kun exältä tulee kännisiä, erittäin sekavia viestejä. Mietin kuinka siellä äiti pönkii taloa ympäriinsä ja yrittää löytää poikansa piilopullot ja salata juomista exän siskolta ja veljeltä 
Onneksi minulla on ollut yksi aivan mahtava ystävä, jolta olen saanut paljon tukea ja apua. Hänen kauttaan sain jopa turvaketjun asentajan kotiini, nyt ei ovesta ainakaan hetkessä tungeta sisälle. Toivottavasti joskus pystyn “hyvittämään” ystävälleni saamani tuen, ilman häntä olisin varmasti jo menettänyt järkeni.
Viime kesänä tunsin itseni musertavan yksinäiseksi, googletin “yksinäinen avioliitossa” ja löysin tämän Plinkin. En muista kenen ketjuun törmäsin ensimmäiseksi, mutta korvaamaton tuki tästäkin on ollut. Cricket taisi juuri jossain toisessa ketjussa kertoa tuosta yksinäisyydestä, siitä kuinka juopon kanssa eläessä on yksinäisempi kuin eron jälkeen. Olenkin viime aikoina huomannut etten tunne itseäni lainkaan yksinäiseksi vaikken kovin sosiaalista elämää vietäkään.
Kävimme muuten exäni kanssa taas keskustelemassa tilanteestamme perheneuvolassa mutta eihän siellä hullua hurskaammaksi tultu. Paitsi ex myönsi juovansa “välillä vähän ja kohtuudella”. Kyllä siinä neuvolapsykologikin joutui ihan ihmettelemään että kuinka on mahdollista noin vahvan riippuvuuden jälkeen siirtyä kohtuukäyttöön Siinä oli itsellä pokassa pitelemistä
Hei taas Vain yksin,
minä kuulun niihin jotka ovat olleet huolissaan exästä eronkin jälkeen. Mistä johtuu, en tiedä. Läheisriippuvuutta mahdollisesti. Kuten sinäkin, saan minäkin exältä ilkeitä viestejä. Milloin rypee itsesäälissä, milloin ovat jutut itsetuhoisia. Olen säikähtänyt hänen juttujaan monta kertaa, ja rientänyt tarkistamaan onko hän kunnossa. Nyt alan tajuta, että hän manipuloi minua viesteillään samalla tavalla kuin pelotteli asuessamme vielä yhdessä - keinot vain olivat silloin toiset. Olemme tavallaan edelleen samassa tilanteessa kuin silloinkin, eli hän käyttää minua alkoholisminsa ylläpitämiseen.
Näin silloin kun hänellä on juova kausi. Kun on raittiina, on käyttäytynyt asiallisesti ja olemme häntä lapsen kanssa tavanneetkin. Ääni kellossa muuttuu heti, kun tarttuu pulloon.
Juomattomina aikoina olen jo hieman päässyt vapautumaan entisestä. Yksinolo ei minua haittaa! Exä kitisee yksinäisyyttään, mutta minä nautin omasta ajasta hyvän kirjan tai leffan ääressä. Olen myös tavannut ystäviäni entistä enemmän, samoin hoitanut kuntoani liikkumalla säännöllisesti. Huomaan olevani rennompi ja iloisempi 
Kun tekstiviesti exältä kilahtaa kännykään, alkaa ahdistus; mitähän sieltä taas on tulossa. Koskaan ei tiedä. Suoraan sanottuna pelkään hänen kuolevan yksin juodessaan, joko johonkin kohtaukseen tai loukkaantumiseen tai jopa itsetuhoisesti. Mutta enhän mitenkään pystyisi näitä 24/7 estämään. En edes vaikka asuisimme yhdessä. Pikku hiljaa alan ymmärtää, että paras vaihtoehto on laittaa puhelin kiinni kun tiedän miehen juovan. Hän on vastuussa omista teoistaan. Minä omasta ja lapseni hyvinvoinnista. Tuskin juoppo murehtii muille aiheuttamaansa huolta !
Ajatukset ailahtelevat, mutta toivottavasti jaksan pysyä lujana. Ei yhteydenpitoa kun juo, eikä missään nimessä yhteenpaluuta edes harkita ennen kuin pitkän raittiuden jälkeen.
Tsemppiä viikkoosi!
-Pihlajatar-
Hei!
Jonkinlaisen oivalluksen koin äskettäin oman itseni ja tilanteeni suhteen, ja ehkä myös sen suhteen miksi alkoholisti ei halua lopettaa juomista.
Tämä lause tuli jossain vastaan:
“Ihminen on valmis muutokseen, kun ajatus muutoksesta sattuu vähemmän kuin kurja tilanne”
Roikun siis edelleen tässä suhteessa alkoholistiläheiseni kanssa sillä ajatus muutoksesta sattuu/ pelottaa kuitenkin enemmän kuin tämä kaikki kurjuus mitä alkoholistin kanssa temppuilu aiheuttaa.
Täällä olen monesti törmännyt kysymykseen että “mikä on se alkoholistin pohja, milloin se tulee?”
Ehkä tuossa lauseessa piilee vastaus. Se pohja tulee sitten kun on jo valmis hyväksymään muutoksen, että juominen ja sen lieveilmiöt ovat kestämättömämpiä kuin juomattomuus. Juomattomuutta/raittiutta on aikaisemmin pitänyt niin hirveänä vaihtoehtona ettei sitä ole voinut ajatella. Mielummin on vetänyt kaksin käsin, omat ja muiden rahat, ja terveytensä.
Minä en myöskään ole siis löytänyt omaa pohjaani. Ajatus elämisestä ilman alkoholistia tuossa pyörimässä sattuu enemmän kuin se vaihtoehto että alkoholisti menisi pois .
Huh, jahkaamista mutta tässä on tämänhetkinen totuuteni.
Niin yksin, miten pärjäilet? Kerrassaan kammottavaa tuo exäsi sukulaisten käyttäytyminen! Asia kun ei heille kuulu oikeasti pätkän vertaa vaan on teidän välinen asia. Kovasti oikeuksiaan tuntuvat nuo exät peräänkuuluttavan (täälläkin), tuntuu unohtuvan että olisi niitä velvollisuuksiakin (esimerkiksi pysyä selvinpäin!) ja eikö kyse ole loppujen lopuksi lapsen oikeudesta tavata isää…
Kamalan kieroutunut ajattelutapa näillä sukulaisilla ja isukeilla että lapsen tulee tavata isäänsä, ei sen väliä missä kunnossa isä on ja onko lapsen turvallisuus taattu.
Hei Eerika ja muutkin plinkkiläiset.
Täytyi oikein pysähtyä miettimään, kuinka pärjäilen. Paremmin ainakin kuin puoli vuotta sitten 
Palasin takaisin työelämään helmikuun alussa ja melkoista arjen pyöritystä tämä elo on tietysti ollut. Kamalan huonoa omaatuntoa kannan siitä, että vuoden ikäinen lapsi piti päiväkotiin laittaa, mutta laskut ja lainanlyhennykset on maksettava, ei auta. Olen kyllä toisaalta äärettömän kiitollinen siitä ettei tarvitse tässä hulinassa enää juoppoa miestä eikä hänen asioitaan hoitaa
Töihin paluu on toiminut myös eräänlaisena terapiana, saa hieman muuta ajateltavaa ja onhan minulla mahtavat työkaverit. Osa tietää tilanteestani, osa ei, vaikken erityisesti asioita ole salaillutkaan. Tukea ja lohdutusta saan siis siltäkin suunnalta.
Juopon kanssa tilanne on edelleenkin vielä kesken. Huhtikuun alkupuolella on sovittelu vaikken kyllä kovin korkeita odotuksia asetakaan. Toivon että oman asianajajani tuella pystyn pitämään pintani enkä anna exäni vaatimuksille periksi. Lapsen tapaamiasioiden lisäksi sovittelussa on mahdollista myös keskustella asuntoasioista, exähän ei edelleenkään ole vaihtanut osoitettaan eikä luovuttanut avainta Jotenkin tuntuu että siihenkin asiaan tarvitaan tuomarin nuijan kopautus jotta asia menee exälle perille eli pitää hakea käräjäoikeudelta päätös yhteiselämän päättämisestä.
Jatkuvaa tekstiviestihäirintää exäni harjoittaa myös, kyselee kolme kertaa päivässä lapsen kuulumiset (miten lapsella yö ja aamu meni, miten päivä meni ja lopuksi miten ilta meni) Huh huh, siinä on ainakin minun mielestäni vähän liikaa viestittelyä eronneelle parille. Tietysti tulee lisäksi kaikenmaailman kännisiä syyttelyviestejä… Ja edelleenkin, aina kun viesti puhelimeen kilahtaa, saa se minut jotenkin tolaltaan. Pelottaa, että mitä nyt taas, mihin olen tällä kertaa syyllistynyt. Ahdistus lisääntyy ja jään vatvomaan asioita. Koskahan sitä osaisi olla vaan välittämättä kaikesta pa**asta mitä exä niskaani yrittää kaataa.
Lapsen aloittaminen päiväkodissa oli myös oma shownsa, juoppo kun olisi halunnut pojan vanhemmilleen hoitoon. Itse luotan päiväkodin täteihin hoitajina enemmän kuin exään ja hänen vanhempiinsa (melko surullista sekin) Ex häpäisi itsensä messuamalla “päikyn tädeille”, ei suostunut allekirjoittamaan hoitosopimusta ennenkuin asianajaja tarkastaa sen jne… En enää suostu häpeämään hänen puolestaan, ei ole enää minun ristini se.
Ai niin, paljastui yhden ystävän kautta, että ex etsii seuraa eräällä treffipalstalla, kuvauksena: “normaali suomalainen mies” Aikaisemmin ajattelin että olisi kiva sitten joskus löytää joku normaali mies, taitaa olla parempi kuitenkin olla ilman