Kävin kaupassa enkä ostanut koppaa olutta. Uusi tunne: Ei tarvinnutkaan katsoa parkkipaikkaa jos näkyy tuttuja autoa, ei tarkkailla hyllyjen väliä jos näkyy samoja naamoja kuin eilen, tai edellispäivänä. Ei etsiä eri myyjää kuin eilen tai pohtia jos sittenkin tankkaisi auton vaikkei tarvitse, ja hanki oluita ST1:ltä. Sitä voi vain ostaa ruoat, pari litraa vissyä ja astella kassalle, ostokset maskoivat hämmästyttävän vähän.
Minulla on ympäriinsä kymmeniä jätesäkillisiä täynnä tyhjiä tölkkejä. En ole aikoihin kehdannut niitä palauttaa, kaupan ulko-oven vieressä oleva palautuskoje on kuin avoin rippituoli. Hävettää. Jos nuo nyt alkaisivat vähetä, pikkuhiljaa, kun uusia ei enää tule.
Saan pojan luokseni ensi sunnuntaina. Kävin kurkkaamassa lähitulevaisuuteen ja katselin, minkälaista on viettää aikaa vesselin kanssa selvänä. Voidaan vaikka hypätä autoon ja ajaa leikkipuistoon vielä illempana, uutta tuokin.
Viimeisen viiden vuoden aikana olen juonut noin 20 olutta joka päivä, siis ihan joka päivä. Sitä voi tarvittaessa täydentää viinillä, jos varmistuu siitä että pahvilaatikollinen on aina talossa ei lopu kesken. Maha pullottaa rumana, muuten ihmettelen että miten mikään paikka ei kolota, tai ole brakannut. Paitsi pää, kun mieli on maassa, energiat nollissa ja päivät menevät mielialaa parannellessa. Postilaatikolla käyn ehkä joka toinen viikko, sullomassa laskut muovipussiin. Ulosottaja käy tilillä aika-ajoin raapaisemassa omansa.
Paluu tulevaisuuten 2: Lähetin itseni heinäkuulta 2014 tähän päivään: Ollaan muksun kanssa veneellä, ajetaan saareen ja pystytetään teltta. Kesä tuoksuu hyvältä. Ongitaan, paan 4-vuotiaalle madon koukkuun ja katselen kun silmät loistavat, kun koho painuu veden alle. En räyhää, sekin on uutta. Ollaan onnellisia.
Leili tuli täyteen viime yönä, kun oluet loppuivat klo 02 aikoihin. Ei elämä voi olla tällaista. Ei voi, ei saa, valitsen ton vaihtoehtoisen tulevaisuuden. Joten lopetan juomisen.
Nih.