Nyt on paha putki päällä. Torstaista tähän päivään on tullut juotua. Lopetus ei onnistu, töihin en ole päässyt.
Menee varmaan duunikin seuraavaksi. Laitoin sähköpostia ja myönsin alkoholiongelman. Saapas nähdä mitä sanktioita tulee. Vai pääsinsinkö katkolle. Ihmettelen miten ihmeessä voisin saada raittiin elämän. Viimeinen vuosi on mennyt ihan sivuraiteilla. Itsemurha käy mielessä mutta ei taida olla oikea ratkaisu sekään…
Eräitä ideoita
- alat tänään ajamaan putkea alas kepardilla; ostat lavan tarjouskepardia se riittää kyllä jos tissuttelee ei-humalahakuisesti
- menet huomenna aamulla/aamupäivällä A-klinikan päivystykseen - sitä kautta pääsee katkolle (ainakin Helsingissä ottavat sisään myös promilleissa)
- jos haluat varmasti säilyttää työpaikkasi; potkit patteria tms sen verran, että varpaat murtuvat → saat saikkua terveyskeskuksesta (mutta sinne on mentävä selvänä) - lääkärintodistuksen avulla voit selitellä poissaoloasi tyyliin: “jeesasin kaveria muutossa, ja varpaat musertuivat enkä päässyt heti tk:n”.
- pyydä Risolid-reseptiä tk:sta/A-klinikalta ja ellei onnistu niin yksityiseltä - Risolid ei aiheuta euforiaa, ei väsytä ja on paljon Pameja miedompi mutta lopettaa kyllä käsien tärinän jos niitä ottaa esim. 10 kpl
- ei kannata tehdä itsemurhaa sillä yrityksen on onnistuttava kerralla ja kuoleman jälkeisistä oloista emme voi tietää (itse tosissani kerran yritin l laiton pään junan raiteelle → olin 3 kk suljetulla osastolla)
Juominen on varmaan yksi kivuliaimpia tapoja tehdä itsemurha.
Jos sen sitten konkreettisesti tekisi niin takuuvarmasti se on kaikista kauhein teko minkä ihminen voi Itselleen, Sielulleen, tehdä.
“Älkääkä peljätkö niitä, jotka tappavat ruumiin, mutta eivät voi tappaa sielua; vaan ennemmin peljätkää Häntä, joka voi sekä sielun että ruumiin hukuttaa helvettiin.” Matt.10:28
Itse lähetin vuonna 2007 silloiseen työpaikkaan sähköpostia ja kerroin ottavani lopputilin koska olen alkoholisti ja ratkesin juomaan - ei ollut pokkaa soittaa ja sanoa suoraan, saati sitten että olisi enää edes käynyt työpaikalla.
Suosittelen katkoa jos et itse pysty lopettamaan.
Kepardia tässä joutuu juomaan. Lava on tossa auki ja siitä olen siemaillut jo puolet. Kroppa kramppaa ja pelottaa. Ulos ei uskalla mennä ja tuntuu ihan karseelta. Vittu tää on ihan perseestä…
Yritin unilääkkeillä kerran itsaria ja toisen kerran odotin junaa. Kumpikin meni mönkään ja suljetulle päädyin muutamaksi viikoksi. Hemmetti tää on vaikeeta aikaa…
Teinköhän isonkin virheen kun kerroin pomolle että olen alkoholisti enkä voi tulla töihin. Ekaksi meni perhe sitten kortti ja nyt duunikin. Jee, jee…
Nyt ei kannata jäädä yksin. Soita A-klinikalle ja kerro mikä on tilanne, varmasti saat sieltä apua. Tai sitten terveyskeskukseen. Juomisen loiventaminen on varmasti paikallaan ettei tule kohtausta. Tuossa tapauksessa sitä voi suositella kunhan se ei johda putken jatkumiseen.
HERÄÄ! 
Herääminen tässä olisikin paikallaan. En ymmärrä mikä mua vaivaa. Hajoan tähän paikkaan. Itken ja juon. Itsetuho valtaa mielen… Ei tämmöistä toivo kenellekkään. Tää on jotain painajaista.
Nauravatkohan ne mut terveyskeskuksesta ulos.
Äh, tuo itsesääli ja rypeminen on kaikista pahinta - hyvin tuttua.
Onko sulla ketään tuttua jolle voisit soittaa/AA-tuttuja?
Sinuna lähtisin klinikalle tai terkkariin, tai jos on niin paha olo ettet kykene niin soita terveyskeskukseen.
Sulla on hätä käsillä - ota apu vastaan, sä saat sitä ja kukaan ei varmasti moralisoi eikä tuomitse.
Lasol-Arska on siinä oikeassa, että putken lopettamista loiventamalla kannattaa harkita. Juo paljon vettä siinä kaljojen sivussa - se auttaa oikeasti. Jos olet tänään jo juonut kunnolla, ei terveyskeskukseen tai katkolle tai muualle kannata lähteä, jos on liikaa alkoholia veressä. Otat tänään rauhassa kaljaa ja vettä ja lepäät, ja huomenna on ihan varmasti parempi olo. Sitten voi hoitaa muitakin asioita. Kännissä ei kannata mitään työpaikka- sun muita asioita hoitaa.
Hmm… tuo ei varmaan aloittajaa auta kun ensimmäisessä viestissä kertoo jo hoitaneensa… Ja kyllä se työasia varmasti järjestyy JT75. Ovat varmaan jo tajunneet alkoholinongelmasi, kertominen siitä itse voi osoittaa selkärankaa. Ja varmistit myös sen, että nyt kun olet myöntänyt ongelman, ei sinulla ole enää takaportteja. Jos työstä saa potkut alkoholismin takia silloin kun ihminen on valmis lopettamaan ja hakee siihen apua, ei se ole sellainen työpaikka joka tekisi sinulle hyvääkään.
Teet varmasti oikean ratkaisun lopettaessasi juomisen. Älä jää yksin jos on mahdollista saada ymmärtäväistä ja selväpäistä seuraa. Jos ei niin hetki kerrallaan silti eteenpäin. Älä anna itsesyytösten ja itsesäälin ottaa yliotetta, se ei auta mitään. Minusta vaikuttaa että et ole juonut pahuuttasi tai ilkeyttäsi vaan koska olet sairastunut alkoholismiin. Sinun pitää nyt olla hyvä itsellesi, hoitaa itseäsi eikä miettiä miten rankaisisit itseäsi.
No ei varmaan autakaan, vittu että tuli taas oltua tyhmä ja kirjoitettua puutaheinää… anteeksi nyt kauheasti…
Mulla on pyrkimys omaan kokemukseen perustuen antaa täällä vaikeuksissa oleville ihmisille tukea ja mahdollisia neuvoja. Olen itse päässyt pois myrskyn silmästä. Minä tiedän, mitä on olla putkessa, josta ei pääse eroon, niin kuin tietää ketjun aloittajakin. Toivon myös, että ikävät kokemukseni voivat olla hyödyksi ihmisille niin, että niistä kokemuksista voisi seurata jotain hyvääkin. Tähän mennessä niistä on seurannut melkeinpä pelkästään jotakin pahaa. Olen veitsi kurkulla lopun elämääni, sillä minä pystyisin juomaan itseni hengiltä, jos sille tielle lähtisin. Olen jo eräässä riskiryhmässä, josta tutkimusten mukaan 1/3 kuolee ennen kuin täyttää 50 vuotta. Elämäni on ollut onnetonta alkoholin takia. Jos joku vielä 20 vuoden tai 50 vuoden päästä katsoo viestejäni jostain arkistosta ja löytää niistä jotain apua, olen tyytyväinen. Silloin ei tuskani ole TÄYSIN turhaa ollut.
Siksi en pidä siitä, että tikulla pitää kaivaa joku helvetin pikku virhe esiin tekstistäni.
Tämä vain niin kuin selityksenä edelliseen. 
Positiiviselta omakohtaisiin kokemuksiin perustuvaa “keskustelua”.
Muutaman duunipaikan juoneena voin sanoa, että saapas nähdä kuinka käy. Riippuu paljon työnantajasta
ja siitä kuinka pitävät/arvostavat sinua työntekijänä. Työnantajan tulisi käsittääkseni ohjata hoitoon tai
sitten itse hakeutua hoitoon ja sitten katsotaan miten tilanne etenee. Voi olla, että tilanne on vielä pelastettavissa,
kunhan hakeudut hoitoon.
Itse en minäkään pystynyt lopettamaan vaan katkon kautta (useammankin kerran)
kun mainitsit krmapeista niin voisi olla ihan varteenotettava vaihtoehto… siellä on
vieroituslääkitys ja seuraavat toipumistasi ammattilaisten valvonnassa.
Ei ole mielestäni ratkaisu vaan asian väistäminen. Olisi tässä itsekkin tehnyt välillä mieli tai
siis oli ajatuksia, jotka meni nopeasti ohi. Itse olen ajatellut silleen, että nyt on paska tilanne
ja tästä on päästävä eteenpäin ja juominen ei siihen auta, eikä liiallinen lääkkeiden popsiminen.
Pahentaa vaan tilannetta.
Nyt on viikonloppu tulossa, tasottele niin että pääset maanantaina A-klinikalle. Kun/Jos pääset hoitoon
(on tilaa) niin ilmoita sieltä työnantajalle, että olet hoidossa. Käsittääkseni silloin työnantaja ei voi
sinua suoraan irtisanoakkaan? Joku viisaampi ja parempaan tietopohjaan perustuva korjatkoon,
jos asia ei näin ole.
Toivon sinulle voimia putken lopettamiseen ja elämän uudelleen kokoon kasaamiseen!
Olen uusi tällä palstalla, vaikka olenkin taustaillut pari vuotta. Olen nuori nainen, jonka alkoholiongelma on kehittynyt vuosien saatossa pahaksi. Olen ollut hoidossa katkolla ja jatkotoimia parissa eri laitoksessa (en halua identifioida tarkemmin). Miehen jättäessä olin shokissa. Lääkäriin en tajunnut/pystynyt menemään, eivätkä niiden määräämät diapamit toimi mulla. Alkosta sai helpon ja nopean unohduslääkkeen. En pitänyt itseäsni “rapajuoppona”, kun join lähinnä viiniä, olutta, siideriä ja lonkeroa.
Viime kesänä iskivät sitten psykoosit. Jo vuosi sitä ennen tuli kramppikohtaus. Olin pitänyt kulissit yllä, joten edes omat vanhempani eivät tienneet tilanteesta. Kappijuoppo, piilotin juomat jne. Koti pysyi kunnossa, kun viininosteessa kokkasinm siivosin ja pyykkäsin. Onneksi ei ole lapsia. Se mulla onkin ehdoton raja, että raskauden aikana ei juoda, vaikka kuinka kärvistelisi, eikä lasta hoideta humalassa.
Olen nyt käynyt muutaman kerran A-klinikalla juttelemassa psykologin kanssa. Toisaalta otan opikseni, mutta toisaalta ärsyttää se haukkuminen. Olen edistynyt puolessa vuodessa ihan mielettömästi. Ennen join 6-12 annosta joka päivä, opinnot ja muu työelämä jäivät. Nyt retkahdan edelleen muutamia kertoja viikossa, jos en syö antabusta. Kunnon lärvit vedän ehkä 5-6 kertaa kuussa. Nykyisin osaan jättää pullon pohjat juomatta pariksikin päiväksi ja opiskelen taas. Äitinikin mukaan ihan valtava muutos parempaan. Silti olen pahasti riippuvainen, tiedostan tämän.
Taistelu jatkukoon. Kadehdin ihmisiä, jotka pystyvät juomaan “normaalisti”. Minulla lähti vähitellen määrät kasvamaan opiskeluvuosien alussa. Lääkäri vuositutkimuksessa totesi, että kyllä se siitä tasaantuu. No mun kohdalla ei tasaantunut vaan kasvoi. Miehen jätettyä mut tuli viimeinen niitti. En pelkästään juonut vaan vatsa prakasi ihan täysin (suvussa paljon stressivatsaa) ja jouduin usein tiputukseen ja sieltä huterilta jaloilta taksille. Osastolle ei otettu. Olisi kannattanut.
Olen ollut katkolla pari kertaa, mutta siitä on jo aikaa. Nykyisin osaan itse lopettaa ja elää hyvää elämää. Silti alkoholi on vielä liian läheinen ja tuttu asia. Huumeita en ole kokeillut ikinä, mutta lehtiartikkeleiden perusteella olisi varmaan helpompi pössytellä ruohoa. En tiedä. Ei ole tarkoitus tehdä empiiristä tutkimusta asiasta.
Kiitos jos jaksoitte lukea. Toipuminen on rankkaa hommaa. Antabukset jätin väliin, että voin kaljoitella iltaisin opintostressien jälkeen. Toisaalta olen myös käynyt kuntosalilla ja jumpassa (selvin päin tietysti). Mikään ei tuo niin ihanaa pöhnää ja energiaa kuin alkoholi. Olen tehnyt jo pidempään luopumistyötä asian suhteen. Silti tänään join vielä muutaman oluen. Päätin lopettaa tähän, että huomenna voi ottaa turvallisesti antabuksen.
Minäkin havahduin alkoholiongelmaani eron jälkeen, oikeastaan siksi että silloin tarvitsin alkoholia kovasti peittämään suruani, mutta toisaalta samaan aikaan minun piti radikaalisti vähentää alkoholinkäyttöäni lasten vuoksi, koska ei ollut ketään kuka olisi ollut huolehtimissa lapsia että olisin voinut mennä baariin ja juoda. Huomasin silti käyttäväni alkoholia päivittäin pieniä määriä ja vetäväni kännit heti ensimmäisen tilanteen tultua.
Sattumaa ehkä, mutta kun rupesin vähentämään alkoholinkäyttöä, alkoholi muuttui yhä arvaamattomammaksi minulle. Jos olin ollut esimerkiksi kolme päivää juomatta ja kun join sitten (luvan kanssa), meni se lähes aina yli tai sain kärsiä siitä, että se loppui liian aikaisin. Minulle oli tuskaa olla neljä kokonaista päivää kokonaan ilman alkoholia ja viikko ilman känniä. Tissuttelin päivittäin mielelläni pari pulloa, se yleensä riitti pitämään pahinta viinantuskaa pois ja se riitti jos oli tiedossa, että pääsisin viikon sisällä jonnekin “tuulettumaan”.
Olin yrittänyt ennen tätä kohtuukäyttöä eikä se ollut onnistunut eikä se onnistunut silloinkaan. Havahduin siihen, että minun on oikeasti pakko lopettaa alkoholinkäyttö kokonaan toissa kesänä. Se oli vapauttava tunne, hakeuduin AA:han ja kaikki menikin hetken paremmin. Kuusi viikkoa taisin silloin olla juomatta, kuntoni parantui, tunsin itseni taas ihmisarvoiseksi olennoksi. Jostain kuitenkin tuli halveksunta AA:laisia kohtaan, tekopyhältä ja tylsältä vaikuttavaa raittiutta kohtaan. Aloin epäillä, että olenko sittenkään alkoholisti. Kokeilin, vain kerran ja vain vähän, nauroin kaikelle sille höyrypäisyydelle mihin olin lähtenyt mukaan. Ruvennut uskomaan, etten muka pystyisi juomaan yhtään… Ennen kuin tilasin ja sitten kun olin tilannut ennen kuin join, oli päässä jännä tunne siitä, että tämä ei ehkä ole kovin fiksua. Mutta en halunnut antaa raukkamaisen pelkoni estää minua toimimasta normaalien aikuisten ihmisten tavoin.
Tunsin olevani elossa ja mietin miksi olin koskaan ajatellutkaan luopuvani jostain sellaisesta mistä ei minkään järjen mukaan voi olla mitään haittaa kunhan vain osaa pitää rajansa. Kunnes tuli taas se kerta kun join liikaa. Pitkien taukojen jälkeen tuntui kuin minun olisi pitänyt juoda kiintiötä täyteen. En tehnyt sitä yleensä samana iltana, ehkä seuraavan päivän sen jälkeenkin saatoin sinnitellä kokonaan juomatta näyttääkseni että kuvitelmani alkoholismista olivat täysin järjettömiä. Mutta sitten join ja se oli jotain kauheaa… Käyttäydyin tavalla miten en olisi koskaan voinut kuvitella, sekoilin ja sikailin, loukkasin ihmisiä, rikoin soveliaisuus- ja käyttäytymissääntöjä. Jouduin putkaankin kerran. Tämä juomisepisodi tapahtui noin kahden kuukauden välein, jonka jälkeen lopetin vakuuttuneena siitä, että en koskaan enää juo. Silti minun piti vielä juoda ja pilata yksi ihmissuhde totaalisesti ja jättää varmasti lähtemätön muisto itsestäni. Tämä tapahtuma vaivaa vieläkin minua, en voi antaa itselleni anteeksi, vaikka tiedän sen haittaavan mahdollisuuksiani pysyä raittiina. Tunnen vieläkin vahvaa itseinhoa ja -halveksuntaa. Tästä on nyt noin yhdeksän kuukautta enkä enää elättele haaveita kohtuukäytöstä. Toisinaan elämä tuntuu silti tyhjältä, jotenkin vajaalta etenkin näin perjantai-iltaisin. Mitä tekisin, minne menisin… Missä tapaisin uusia ihmisiä. Olisiko kaikki kuitenkin paremmin jos voisin juoda vielä? Yhden silloin tällöin kuten muut? Nauraisin, olisin hauska, olisin mukana. Välillä näitä herää, mutta sisimmästä nousee epätoivoinen toive, huuto: ei enää, en jaksa sitä enää, tapan itseni saman tien jos tartun pulloon, koska en jaksa olla katsomassa sitä kun pilaan oman elämäni…
Kuulostaapa tutulta, Alegria. Tässä taistelussa auttaa eniten se, kun tietää, että kohtalotovereita on.
Näin perjantai-iltana olo on ontto, kun ei olekaan viinilasia ja -pulloa tässä vierellä. Onneksi en ole maailman ainoa ihminen, joka ei osaa juoda kohtuudella.
Ja minullahan tää on vasta kolmas viikonloppu ilman alkoholia.
Alkoholisti72 , et ole ainoa vaan meitä on hyvin paljon. Mie en enää ole aikoihin unelmoinut kohtuukäytöstä, en vuosikausiin. Mutta enää en ajattele, että en voisi juoda. Ajattelen, että minun ei tarvitse juoda ja viinasta on tullut täysin tarpeeton aine. Viinanhimo lähtee kun lakkaa tappelemasta sitä vastaan ja myöntää mielensä syövereissä, että ilman viinaa juuri minun elämäni on oikeata elämää. Se on hieno juttu, mutta jokaisen on se itse oivallettava.
Kaveripiiri on muuttunut ja entiset jatkavat omaa rataansa. Joku heistäkin on alkoholisti, kaikki eivät. Ne jotka eivät ole, ovat ymmärtäneet, että minä en enää osallistu saunailtoihin, koska en voisi ottaa vain muutamaa. Jos menisin mukaan ja olisin vesilinjalla, tuntisivat sekä he että minä olonsa jonkin verran vaivaantuneeksi.
Näin se vaan menee ja jos jonain päivänä päätän ottaa viinaa, on sekin tietoinen päätös, koska lopputuloksen tiedän ja se on kaksi metriä multaa silmillä.
Minun viinanhimoni ei ole vielä lähtenyt yhtään mihinkään. Eilen ja tänään olen unelmoinut ihanasta nousuhumalasta. Onneksi pääsin tänään AA-palaveriin. Siellä näin sen, etten ole ainoa hullu, joka ei kestä pisaraakaan alkoholia.
“Siviilissä” usein tuntuu, että mua lukuunottamatta kaikki ihmiset ovat onnellisia kohtuukäyttäjiä, jotka osaavat juhlistaa perjantai-iltaansa parilla skumppalasillisella. AA:ssa sit näkee, että onhan meitä alkoholisteja muitakin. Suuresti lohduttaa sekin, että useasta suusta kuulin taas tänään, että psyykkinen riippuvuus murtuu ajan myötä. Moni asia AA:ssa askarruttaa, mutta silti tuo pieni ryhmä saa minut jatkamaan tätä taistelua: tänään en juo.
Hyvä Alkoholisti72, päivä kerrallaan
Näin kävi minullekkin. Taoin päätäni seinään, että en saa juoda, en saa juoda, kun lopetin sen vastaan tappelemisen
niin alkoi päässä helpottamaan ja viinanhimo alkoi vähitellen häipymään. Se oli itse asiassa kaikkein pirullisin 
vaihe ja sitä en toivo kenellekkään uudestaan ja kenellä se vielä on niin voimia siihen
taisteluun.
Totta, kaveripiiri on muuttunut jo muutaman kerran ja taas piti tehdä täys siivous. Ei ne ymmärrä että mä en voi juoda ja elää samalla tavalla kuin “tavikset”. Ja jotkut heistäkin on ongelmaisia, eivät vaan tajua ja myönnä sitä.
Tarkista oma kaveripiirisi…
No se oli jo lähellä viime kesänä, tosin pahoinpitelyn kautta. Juomisella saa hitaan kuoleman ja kalliin sellaisen.
Jos minä jatkaisin juomista niin olisi se minullakin matojen syömäksi ajankohtaista.
Ja jos tuo 72 viittaa syntymävuoteesi niin olet nuori vielä, elämä edessä, eikä koiranputkien kasvualustana.
AA on hyvä, itse käytän myös A-klinikan palveluita/ryhmiä ja oma lääkärikin on mukana pitämässä minua raiteilla.
Jos sinua AA:ssa jokin askarruttaa niin kysy pois joko ryhmässä tai täällä plinkissä.
Voimia ja tsemppiä!
Eihän se onnistu kuin lopettamalla. Katkaisuhoito voi olla todella tarpeen.
Itse jouduin katkaisemaan viimeiset putkeni (toivottavasti) katkaisuhoidossa diapamin avulla. Keskiolut ei enää helpottanut paniikki-/pelkotiloja, eikä sillä juuri tärinätkään lähteneet.
Kuulun siihen alkoholistiryhmään, joka ei muista eikä ymmärrä syödä juodessa. Lisäksi röökiä palaa 3-4-kertainen määrä selvänä oloon verrattuna. Joten ei kumma, jos olo on hieman hutera.
Työt ja seurustelut on toki juotu useampaan kertaan: eivätpä ole olleet esteenä juomiselle.
Nuo omat loiventelut lähinnä huvittavat/itkettävät. Keppanakuurin jälkeen painelin poikkeuksetta Alkoon ostamaan kirkasta viinaa, jotta helpottaisi. Sitten taas mentiin seuraavaan päivään.
Toisinaan olin hankkinut bentsoja, joten niiden avulla sain hermot kuriin ja putken poikki kotona.
Toisinaan satuin heräämään niiden ja viinan sekakäytön vuoksi teho-osastolta letkuista. Kuulema hengenlähtö oli lähellä.
No, se ei kiinnostanut ja niinpä hulluus jatkui.
Kun nyt luin tuon kirjoituksesi, muistan tasan tarkkaan, mistä helvetistä on kyse.
Ulkona paistaa aurinko ja ajattelin lähteä nauttimaan siitä.
Viime keväänä suunnilleen näihin aikoihin lojuin viikkotolkulla kaljatölkkien ja pulloröykkiöiden keskellä. Verhot tiukasti suljettuina ja järjettömät pelkotilat sekä unettomuus ainoina ystävinä. Ajokortti, työt ja kaikki muukin menetettynä.
Itsemurha pyöri aamusta aamuun mielessä, mutta eihän rohkeus riittänyt siihenkään. Toisaalta mielessä siinsi pieni toivonliekki, sillä muutama ryyppykaveri oli onnistunut raitistumaan. Moni oli tosin päätynyt tuohon toiseenkin vaihtoehtoon: raitistuuhan sitä niinkin.
Sitten vain kävi niin, että pääsin jälleen katkaisuhoitoon. Sen jälkeen hain jatkoapua vertaistukiryhmistä. Niistä on ollut suuri apu ja ennen kaikkea olen saanut uusia raittiita ystäviä, jotka puhuvat samaa kieltä. Eipä nuo ammattiauttajat - niin hyvää kuin tarkoittavatkin - ole ainakaan minun raittiina pysymistä auttaneet. Samaa paskan freudi/jungilaista höpötystä lapsuudesta, sosiaalisesta pelosta etc…kaikesta muusta, paitsi alkoholismista, joka ainakin omalla kohdalla käsittää lähes kaiken sielun elämän.
Teorioista, joita itse pänttäsin yliopistossa punaviinipulloröykkiön äärellä, oli se hyöty, että kului aika juodessa. Huono puoli oli, etten useinkaan muistanut tenttitilanteessa mistään mitään.
Kirjaviisaudesta ei valitettavasti ole hyötyä alkoholismin hoidossa: muutoin ongelma olisi jo hoidettu.
No, toivottavasti voit jo paremmin ja olet saanut putken poikki. Ulkoilu, siivous ja esim. aa-palaverit auttavat alkuun.
Ps. Sairastin juuri rotaviruksen aiheuttaman nelipäiväisen vatsataudin oksennuksineen päivineen. Huvitti, kun tutut, jotka myös olivat sairastaneet saman, melskasivat, kuinka huonoon kuntoon tauti vetää.
No, vetäähän se, mutta ei se oikeasti ole mitään viikon krapulaan valvomisineen ja oksenteluineen. En osaa kuvitella, mikä virusperäinen sairaus vetäisi sellaiseen kuntoon kuin viikkojen ryyppääminen…