Terve kaikille, rohkaistuin nyt kirjottelemaan tänne.
Laitan tänne lopettajien puolelle tämän kun tuntuu olevan kovin hiljaista vähentäjien puolella.
Olen 27-vuotias mies. Ikäni olen alkoholia juonut, välillä enemmän, välillä vähemmän. Isäni puolelta koko suku on juoppoja, eli hyvä geeniperimä tähän harrastukseen ainakin löytyy.
Olen nähnyt viinan aiheuttamat murheet, surut ja ilon, enimmäkseen surun ja murheet.
Nytkin tuntuu siltä, että elämässäni kaikki negatiiviset tapahtumat liittyy tavalla tai toisella alkoholiin. Oli se sitten murehtimista Isäni alkoholin käytöstä, tai omien töppäilyjen puimista.
Ulospäin minulla on kaikki OK, hyvä työ, kavereita on, terve parisuhde löytyy. Korkeakouluunkin pääsin tänä vuonna! Päällisin puolin siis ei huolia tai murheita ole.
Viimevuosina juomistapani on kuitenkin muuttunut, juon aina vain useammin yksin, ja välillä aivan hulluja annosmääriä, vaikka tarkoitus ei ole. Juominen vain helposti “lipsahtaa” hulluttelun puolelle. Näistä ylilyönneistä tulee sitten kauhea häpeä ja morkkis kun tyttöystäväni on löytänyt minut sammuneena esim.tietokoneen äärestä. Olen myös huomannut että juomiseen liittyy nykyään voimakas häpeän tunne, kun juon tiedän sen olevan väärin. Vaikka joisinkin vain yhden oluen. Jos juon enemmän, saatan piilotella juomistani, juon hajukaljan ja sitten piilossa useamman.
Miksi minulle ei tule semmoista tervettä “stoppia” juodessa, miksi juon välillä itseni näin huonoon kuntoon? Onko pelkkä vähentäminen edes mahdollista?
Noh, tässäpä oli jonkinlainen viesti, en tiedä tuliko tästä kuinka sekava tilitys, ehkä tekee kuitenkin ihan hyvää kirjoitella omia ajatuksia tänne. Hävettää.
Tervetuloa. Me alkoholistit ei hallita juomista. Se menee yleensä överiksi kun tölkki sihahtaa auki. Hallinan harha on yleensä nmr 1 syy siihen miksi raittiuden tavoittelu epäonnistuu. Alkoholisti ei hallitse juomistaan mutta voi jonkun aikaa hampaat irvessä juoda harvemmin tai vähemmän ja näin hän ajattelee että kun kerran ” hallitsen” tämän niin en ole alkoholisti ja tästä seuraa se että voi ottaa enemmän ja useammin kun kerran ajattelee että ei ole alkoholisti.
Joko sitä on raitis tai ei ole.
Mitä tulee geeneihin niin onhan niillä se vaikutus että altistuu herkemmin alkoholismiin mutta niitä ei kuitenkaan pidä käyttää keppihevosena ja ajatella että ” kun mulla on nyt nämä geenit niin en voi asialle mitään” ja luovuttaa asian kanssa. Geenitestiähän sinulle ei varmaan ole tehty. Enkä nyt sano että sinä niin ajattelet mutta kirjoitanpahan ettet koskaan niin ajattelisikaan
Tervetuloa! Se taitaa olla sellainen ikuisuuskysymys, että voiko vähentää vai ei. On ihmisiä, jotka ovat vähentäneet, joten kyllä se sinänsä saattaa onnistua. Monikin juo joissakin elämäntilanteissa enemmän kuin muissa, mutta eivät ole addikteja. Yksi mistä riippuvuuden käsittääkseni tunnistaa on, että tulee ajateltua ja odoteltua seuraavaa juomiskertaa niiden välillä.
Rakastan voileipäkakkua, ja kun on juhlia tulossa tulee mietittyä, että onkohan siellä voileipäkakkua tarjolla. Olisipa kiva jos olisi. Mutta ei se mitään sisäistä itkupotkureaktiota aiheuta, jos ei olekaan. Joskus olen tehnyt voileipäkakkua kotonakin ihan vain arkea juhlistaakseni, mutta ei se jatkuvasti mielessä pyöri, enkä tunne kuitenkaan maksavan vaivaa väkertää sellaista kovin usein. Ei-riippuvaisilla on ymmärtääkseni samankaltainen tunnelma alkoholin kanssa. Minulle taas se oli merkitykseltään ihan eri levelillä.
Kuten Fincoco yllä totesi, meillä hallinta on riippuvuuden vuoksi suorittamista. Voimme hyvinkin pystyä siihen jossain määrin. Miksei joku voisi onnistua tietoisesti hallitsemaan juomistaan jopa vuosikausia, vaikka ne tarinat taitavat kyllä olla hyvin harvassa. Kysymys onkin siitä kannattaako. Onko se juominen niin tärkeää, että viitsii nähdä sen eteen niin hirveän, jatkuvan vaivan. Tasapainoilla, rajoittaa, vahtia, tehdä korjausliikkeitä. Kun energiansa voisi vapauttaa muuhunkin.
Itse kokeilin vähentämistä aktiivisesti vuoden ajan ennen lopettamista. Se oli minulle tärkeä vaihe. Sen aikana totesin, että minusta ei ole vähentäjäksi, liian vaikeaa ja rasittavaa. Ei jäänyt sen suhteen jossiteltavaa. Nyt olen ollut raittiina reilut puolitoista vuotta, eikä yksikään juomatta jäänyt juoma kaduta.
Tervetuloa joukkoon.
Kannattaa lueskella ja kuunnella aiheesta julkaistuja kirjoja yms. Sieltä hahmottuu tämän riippuvuuden kokonaisuus.
Mulle itselle se on niinkuin Christer Schulz sanoo “Yksi ryyppy on liikaa ja tuhat liian vähän.”
Tervetuloa mukaan @Kastelukannu! Olet ystävien seurassa.
Mä ajattelen että täällä ei varmaan voi sanoa mitään mitä liki kaikki eivät olisi kokeilleet. Minä tunnistin häiriintyneen suhteen alkoholiin noin 20 vuotta sitten. Olimme puolisoni kanssa ystäviemme häissä Sveitsissä ja vuorossa oli ns. vapaa päivä, ajatus haikata vuorelle ja nauttia siellä fondue. Aamulla minulla oli tuskainen ajatus että onhan siellä viiniä! Olen ollut kyllä monenlaisessa bilepärränä opiskeluaikoinakin mutta tuo hetki jäi mieleen että ”nyt ajattelin alkoholista jotenkin uudella tavalla”.
Ihmisiä ja tarinoita on niin paljon ettei varmaan saisi yleistää, mutta veikkaan että ne jotka päätyy koittamaan kohtuullistamista/vähentämistä päätyy hyvin todennäköisesti koittamaan sitä uudemmankin kerran ja lopulta osa niistä päätyy tänne, koittamaan lopettamisista.
Mulle tuo alkoholin käyttö on luiska alaspäin, ja ihan varmasti luiskassa on eri kaltevuuksia riippuen genetiikasta tms. mutta varmaa on se että juomalla pääsee luiskaa alaspäin. Määritelmäni mukaan ns. kohtuukäyttäjien luiska on niin vähän kalteva että he eivät elinaikansa puitteissa pääse kunnolla edes vauhtiin! Yhteistä kaikissa luiskoissa on kuitenkin se että niistä pääsee hyppäämään välitasanteelle (raittiuteen). Se mikä harmittaa hitosti on että näemmä luiskan alkuun ei pääse millään. Voi kun saisi aloittaa alkoholin kanssa uudestaan siitä mistä aloitti 16 vuotiaana!!
David Foster Wallacen mukaan Bostonin AA:n tunnuslause on, kaikessa yksinkertaisuudessaan:“Kun on soittanut kelloa, sitä ei enää saa soittamattomaksi”. Käsitän asian niin, että kun juominen on ylittänyt tietyn rajan, paluuta sitä edeltävään juomatapaan ei enää ole. Omat kokemuksenikin vahvistavat sen. Ainoat vaihtoehdot ovat täysraittius tai kontrolloimaton ja paheneva alkon käyttö.
Perimä- ja geenijutut ovat harhaa, sillä missäpä suomalaisessa suvussa juoppoja ei olisi ollut, tai olisi paraikaa. Ne ovat samaa tasoa kuin usko kaivonkatsomiseen pajunvarvun avulla; Suomesta löytyy vettä joka paikasta, kun vain kaivaa tarpeeksi syvältä.
Ei tainnut tulla kovin lohduttavaa tekstiä mutta näin ajattelen.
Hyvää pohdintaa @peruutuspeili! Ollaan kyllä samoilla jäljillä, jos juomisesta tulee ongelma niin peruutusvaihdetta ei ole. Tauon jälkeen voi jatkaa luiskaa samasta kohdasta mihin jäi. Samoin uskon että kaikista saisi juopon kun pistäisi riittävästi alkoholia kurkusta alas. Siitä olen eri mieltä etteikö genetiikalla olisi väliä, joillakin luiska lähtee ensimmäisistä kokeiluista rankasti ja peruuttamattomasti alaspäin. Näillä henkilöillä on suvussa yleensä paljon surullisia tapauksia. Oma sukuni on huonolla tavalla alkoholia käyttäviä, kukaan ei ole ajanut perhettään hankeen, menettänyt taloaan juomalla tai edes työpaikkaansa. Se ei kyllä tarkoita että en itse siihen pystyisi, omaa luiskaa pääsee alas nopeasti ja hitaasti…
Tuo luiskavertaus on muuten todella hyvä! Oma luiskani ei varmastikaan ole ihan niin kalteva kuin monella muulla, mutta ehdottomasti kaltevampi kuin ei-riippuvaisilla. Osallahan meistä karkaa mopo melkein jo alkoholin hajusta niin, ettei loppua näy. Ja tosiaan, miksi luiskalle lähtisi liukastelemaan hitaamminkaan, kun voi pysyä vakaalla pinnalla.
Minua taas ei harmita ollenkaan. Olenhan tällä hetkellä lukemattomia kokemuksia rikkaampi. Hyviä ja rutkasti huonoja, mutta kuitenkin merkityksellisiä. Ilman niitä en olisi tässä. Uteliaana ja kiitollisena ihmettelemässä uutta raitista elämää.
Täällä taas kirjoittelemassa ja lukemassa pitkän tauon jälkeen.
Elämä on mennyt ihan mukavasti, tasaista eloa. Opinnotkin ovat lähteneet hyvin käyntiin, mutta viinapiru se on edelleen sitkeästi mukana elämässä.
Viimeisimmän kirjoittamiseni aikaan vannoin että muutoksia on tehtävä.
Olenkin edistynyt jossain määrin. Arkikaljojen tissuttelua ja yksin juomista olen vältellyt hyvinkin onnistuneesti, jos otan, niin silloin otan viikonloppuisin seurassa.
Usein kännääminen edelleenkin lipsahtaa tukevan humalan puolelle, josta sitten kannan valtavaa ahdistusta seuraavana päivänä, saa kysellä ystäviltä mitä tuli taas tehtyä ja sanottua.
Onneksi en ole perinyt Isäni humalaisen pahapäisyyttä. Eli helpolla olen selvinnyt toistaiseksi jälkipyykkien muodossa.
Kun stoppia juodessa ei tule, niin sitä ei tule.
Mitenhän sitä oppisi hillitsemään nuita annosmääriä?
Pelottaa pelkkä ajatuskin siitä, että vähentäminen ei vain ole kohdallani vaihtoehto.
Sitä en ole halunnut itselleni vieläkään myöntää.
Olet selvästi miettinyt paljon alkoholin käyttöäsi. Kuulostaa ettei se kovin hallinnassa ole. Olisiko sitä hyvä pohtia voisiko sen lopettaa kokonaan? Voihan sitä hauskaa pitää ilmankin vaikka aluksi ajatus tuntuukin hassulta. Silloin ei ainakaan tarvitsisi tuntea häpeää ja syyllisyyttä juomisista. Yleensä ihminen joka tuntee syyllisyyttä juomisesta, on hänellä ongelma alkoholin kanssa.
Hyvä kuitenkin että olet lopettanut yksin tissuttelut.
Kyllähän sitä tulee pohdittua, varsinkin kun takana on päätyyn asti viety ilta/viikonloppu.
Ahdistusta ja alakuloa jatkuu päivätolkulla.
Huono omatunto on aina juomisen jälkeen, vaikka sille ei varsinaisesti olisikaan syytä.
Helposti siinä käy niin että ajan kuluessa sitä alkaa käyttämään enemmän ja useammin ja kohta huomaakin ettei homma enää pysy millään hanskassa.
Minulla aikoinaan oli sama tilanne että join lähinnä vkloppuisin mutta aina ihan päätyyn asti. En pystynyt ottamaan sivistyneesti vaan join aina itseni ihan kujalle ja aamulla hävetti.
Tämä häpeän tunne sai minut siirtymään pikku hiljaa kotona juomiseen niin ettei tarvinnut hävetä niin paljoa kun kukaan ei näe tai kommentoi paljonko juon.
Seuraava vaihe olikin sitten se että join 3-4 päivää viikossa ja pikkuhiljaa 7 päivää viikossa.
Minulla ei ainakaan tuo vähentäminen toiminut koska joka kerran kun join niin meni överiksi. En siis hallitse omaa käyttöäni. Myös se että joutuu häpeämään itseään seuraavana päivänä, kertoo että käytössä on jotain ongelmaa
Minä olen myös aina erittäin ahdistunut ja masentunut juomisen jälkeen. Toki juon samalla tavalla päätyyn asti, muisti pois, taju pois, kaikki pois.
“Tämä häpeän tunne sai minut siirtymään pikku hiljaa kotona juomiseen niin ettei tarvinnut hävetä niin paljoa kun kukaan ei näe tai kommentoi paljonko juon.”
Tuo jotenkin kuulostaa tutulta myös minun kohdalla…viimeaikoina olen usein alotellut kotona 10 x 0.5 ja siitä lähdetään baariin…siellä vedetty sitten kohtuu tiukkaa tavaraa…
Nyt kun tuon sanoit tuon niin sopii myös minuun vaikka en ole itse tuota ajatellut.
Ja seuraavana päivänä korjailtu kotona samalla tavalla piilossa muiden katseilta…Kauppaan hakemaan kunnon settiä heti aamusta.
No eilen en juonut joten tänään en korjaile kiitos siitä!
Eikö olekin mahtavaa @fredi kun ei tänään tarvii korjailla oloaan. Ei tarvii kerätä tyhjiä tölkkejä eikä täristä kuin haavanlehti.
Ei oo menny kaikki rahat eikä hävetä eiliset menot.
Hyvä me👍
Tämän viikon torstai oli viimeisin kerta kun käytin alkoholia. Se ilta jyskyttää vieläkin takaraivossa.
Tuli vedettyä täyslaidallinen baarissa opiskelijakavereiden kanssa. Puolet illasta on hämärän peitossa. Kotiin örvelsin yöllä ja sanomista tuli aamulla.
Mitään maata kaatavaa hölmöilyä ei kuitenkaan, sen olen saanut udeltua ystäviltä. Huh, onneksi näin, vielä toistaiseksi.
Ajatus siitä pelottaa, että joskus hölmöily siirtyy seuraavalle tasolle, ja tulee tehtyä jotain millä on jotain muutakin seuraamuksia kuin vain jumalaton morkkis.
Sunnuntaita elellään nyt ja olo on pikkuhiljaa paranemaan päin, yöunen laatu on ollut kauheaa kuraa, väsymys päällä vaikka sängyssä maannut melkein kellon ympäri.
Unta on ollut vaikea saada, mielessä pyörii valtava epäonnistumisen fiilis kun taas tuli mokattua ja juotua itsensä siihen kuntoon.
Puoliso on jo leppynyt ja huomaa pahan oloni, koittaa lohduttaa parhaansa mukaan. Siitä tulee jotenkin etova olo, itse olen tämän taas aiheuttanut.
Jospa nyt yritän olla juomatta, ainakin jonkun aikaa. Kokeillaan miltä se tuntuu.
En edes muista millon olisin viettänyt täysin selvän viikonlopun.
Aluksi ajattelin että jään paitsi paljosta, jos en osallistu nuihin opiskelijarientoihin, mutta asiaa tarkasteltuani huomasin että enhän minä saa niistä irti mitään muuta kuin kaikki juomisen huonot puolet, kun tapani mukaan vedän nupin turvoksiin joka kerta.
Pärjään onneksi koulussa ja vapaa-ajalla erittäin hyvin kaikkien kanssa selvinpäin.
Katsotaan mitä tästä kokeilusta tulee, en ehkä uskalla aikeistani kertoa kellekkään mitään. Ehkä parempi niin.
Mukava kun vastailette tähän ketjuun, ei mene aivan yksin puheluksi. Arvostan jokaista vastausta ja ajatusta mitä kirjoittelette.
Tulipa taas valtava tilitys tänne, noh eipä tästä haittaakaan ole. Nyt koitan alkaa puuhastelemaan jotain ja kohti uutta ja parempaa huomista.
Hei @Kastelukannu. Sinun Viimeisin reissu taisi tosiaan mennä vähän huonosti mutta huomaan kuitenkin että tunnet siitä katumusta. Se on hyvä merkki ja ohjaa sinua toivottavasti taas oikealle tielle. Ei kannata jäädä murehtimaan epäonnistumista, aina voi jatkossa valita toisin.
Täällä on toinen jolta lähtee täysin lapasesta, silloin kun vielä join.
Itse ajattelin aina että jään jostain paitsi jos en juo mutta totta tuo minkä sanoit, että ei siitä itseasiassa saa edes mitään irti kun juo. on aina niin soossissa.
