Lopetanko koskaan?

Hei taas!

Moni on nähnyt minun tulevan, lupaavan, hiljenevän, lähtevän. En jaksa kirjoittaa tarinaani aivan alusta, koska olen sen jo tänne moneen kertaan laittanut. Tarkoituksenani on pohtia nykyhetkeä, kysyä ja kuunnella vinkkejä.

Asia, jonka vuoksi kirjoitan näkyy otsikosta. Lopettamista olen yrittänyt monta kertaa, vanhemmilla tunnustamisen jälkeisiä yrityksiä on alla neljä. Eilen oli taas pakko ottaa asia esille, kun ei vaan pystynyt enää pitämään sisällä. Kaikki rahat pelattu, taas. Velkaa toki otettu siihen päälle vielä rutkasti. Edellisillä kerroilla vanhemmat kuittasivat pahimmat velat pois ja joka kerta olen lupaillut olevani avoimempi, rehellisempi ja päättäväisempi kuin aikaisemmin. Nyt vanhemmat sanoivat, etteivät maksa velkoja pois, enkä minä sitä kysynytkään. Viime kerralla vannoivat sen olevan viimeinen kerta kun nostavat ylös. Heidän sanansa kyllä pitää, toisin kuin minun. Tällä kertaa omat sotkut on siivottava itse, niin kuin aikuisen miehen pitäisikin.

Niin sitä velkaa. Sitä on nyt yhteensä seitsemälle eri pikavippipaikalle kaikkine kuluineen 2712,68 euroa. Tämän lisäksi tietysti visakortti höylätty tappiin eli 3000euroa. Näiden lisäksi löytyy yli 10000 euron opintolaina, jota ei onneksi vielä tarvitse lyhentää, koska opinnot ovat kesken (ja taitavat myös jäädä). Nettopalkkaa saan vähintään 1600 euroa kuussa, mutta nyt töitä on vähän enemmän, joten lähikuukausina voi odottaa hieman korkeampaa tiliä. Olen laskenut, että tuosta 1600 euron nettopalkasta pystyisin lyhentämään 600 euroa eri velkojille. Tällä palstalla löytyy varmasti henkilöitä, jotka ovat joutuneet tekemään erilaisia maksusuunnitelmia pikavippiyritysten kanssa, joten onkohan omilla tuloilla minkäänlaista mahdollisuutta päästä sopimukseen? Iso ongelma tässä on tietysti se, että velkojia on useita, joten sopimukseen pääseminen taatusti hankalaa. Lisäksi en luota noihin pikavippifirmoihin yhtään, joten pelkään heidän haluavan viedä asian perintään saakka. Tässä jos jollain on hyviä vinkkejä niin otetaan nöyrästi vastaan.

Sitten itse lopettamiseen. Yritetty on, vituiksi mennyt, panokset jatkuvasti kasvaneet. Ei siis kovin hyvä yhtälö alla. Tällä hetkellä odottelen, että kello lyö kaksi ja pääsen soittamaan Kriisikeskukselle. Sinne on tarkoitus mennä juttelemaan, kartoittamaan tilannetta ja etsimään ratkaisua. Kun toisen kerran yritin lopettaa, kävin heillä puhumassa. Se oli elämäni paras yritys tähän mennessä, pystyin oikeasti olemaan täysin ilman pelejä jonkin aikaa. Toki lopulta repsahdin ja lopetin käynnit. Edes omalle terapeutilleni en uskaltanut kertoa pelaamisen jatkumisesta. Kuinka munaton voi mies olla? Varsinkin henkilölle, jonka työnä on kuunnella ja pyrkiä auttamaan. Oikeastaan toivon, että saisin Kriisikeskuksella saman terapeutin kuin viime kerralla. Olisi helpompi käydä asiat läpi ja kertoa miten todellisuudessa on käynyt.

Uutena kokeiluna olen ottanut nyt myös lääkityksen pelaamista vastaan. Lääkettä nähtävästi käytetään myös huumevieroituksessa. Melkoista heroiinia tämä on kyllä minulle ollutkin. Lääkettä olen nyt ottamassa toista päivää ja saman verran on myös aikaa tästä viimeisimmästä lopettamispäätöksestä. Toivottavasti tästä myös tulisi se viimeinen ja pääsisi elämään normaalia elämää. Tällä hetkellä seuraan sivusta kun muut rakentavat tulevaisuutta, hankkivat puolisoita ja perustavat perheitä. Itse olen lähinnä pelannut…

Aiheuttaako tuo sinulle henkisiä paineita, jota purat pelaamiseen? Oletko keskustellut vain peliongelmasta psykologin kanssa vai myös muusta elämäntilanteesta?

En voi olla myöntämättä, etteikö se toisi minulle paineita. Olen juuri siinä iässä, kun elämässä on alkanut monen kohdalla tapahtua paljon. Ensimmäiset asunnot hommataan, mennään naimisiin, hankitaan lapsia, valmistutaan kouluista ym. Varmasti kaikki tämä liittyy myös pelaamiseen ja aiemmin psykologin kanssa kävimmekin läpi näitä asioita. Minulla on ollut tapana purkaa ahdistumista ja epätietoisuutta pelien ääressä, huonolla menestyksellä totta kai. Siitä on sitten saanut melkoisen kierteen aikaan ja kaikki mistä on edes hieman unelmoinut on karannut.

Huomenna olisi lomapäivä, mutta työntäyteiseksi se menee. Tavoitteena ottaa lainauskielto jokaiseen pikavippipaikkaan minkä löydän, sekä sulkea pelitilit lopullisesti. Tämän lisäksi soitto velkaneuvontaan, minkä jälkeen varmaan alkaa hahmottua, onnistunko luomaan maksusuunnitelman velkojien kanssa vai uhkaako luottotietojen menetys. Omalla kohdallani tämä olisi täysi katastrofi, koska käytännössä se katkaisi mahdollisuudet edetä omalla uralla nykyisessä työssäni. Sen jälkeen olisikin aika pohjalla ilman koulutusta ja työpaikkaa. Jotain voisi opiskella, mutta velat painaisivat päälle ja töitä pitäisi löytää. Töitä ei helposti löytäisi ilman koulutusta jne…melkoinen oravanpyörä.

Päivitetään hieman tilannetta. Tänään tuli laitettua joka ikiselle pikavippifirmalle, minkä vain netistä löysin, lainauskielto. Tämän lisäksi suljin kaikki pelitilini, mitkä omistin. Eihän tuo tietysti pelaamista yksinään poista, mutta ainakin vaikeuttaa kun ei ole edes valmista tiliä minne tallettaa. Aikaisimmilla kerroilla olin jättänyt ne poistamatta :unamused: ei varmaan tarvitse kertoa miksi.

Talous- ja velkaneuvojalle yritin äsken soittaa, mutten tavoittanut. Voi olla, että soitin hieman liian myöhään, koska ainakin Takuu Säätiön Velkalinja sulkeutuu klo 14 arkisin. Sinne oli tarkoitus myös soittaa, mutta en tosiaan arvannut niiden ihan noin aikaisin sulkeutuvan. Toisaalta huomenna minulla on psykologille aika, joten voisin mennä paikanpäällä käymään, jos heillä on aikaa neuvoa ilman ajanvarausta.

Vippifirmoille estoja laittaessa tuli jotenkin varma olo siitä, että kyllä minä vielä pääsen elämään käsiksi. Nyt tuo suurin innostus on takana päin ja hieman masentaa jälleen. Toisaalta, jos vain saan velkojen kanssa maksusuunnitelman kuntoon, niin kai sitä voi silloin olla itseensä hieman tyytyväinen? Tietysti vasta sitten alkaa se todellinen työ, eli pelaamattomuus!

Nyt on käyty velkaneuvojalla ja juteltu vanhempien kanssa. Isä lupasi lainata rahat pikavippejä varten, tästä tehdään ihan virallinen velkakirja. Tämän lisäksi soitin Luottokunnalle ja sovin maksuohjelman heidän kanssaan. Nämä velat saan maksettua vuodessa pois, MIKÄLI en pelaa. Kaikkien velkojen maksuun menee yhteensä noin kolme vuotta, mutta ihan toiveikkan mielin tässä savottaan lähdetään.

Peliriippuvuudestakin kävin keskustelemassa. Ihan hyvin tulin Kriisikeskuksen henkilön kanssa juttuun ja perjantaiksi on sitten seuraava aika. Itse pelaan paljon masennukseen ja ahdistukseen, joten pohdittavaksi jäi tarvitsenko jotain mietoja mielialalääkkeitä nyt kun oma “lääkkeeni” on otettu pois. Tällä hetkellä on henkisesti todella vahva olo, eikä sellaiselle ole tarvetta, mutta en kyllä sitä vastaankaan ole.

Vaikka monet ovat varmasti sitä mieltä, että puheeni johtuvat vain pelikrapulasta, niin itse olen tyytyväinen siihen miten päättäväinen olo on. Toki se hetkeksi mureni aamlla kun isä antoi 20euroa ruokaa varten (omaa ei jostain syystä ole :unamused: ). En voi kieltää, etteikö mielessä olisi käynyt sen pelaaminen. Silloin kyllä mietin että ei perkele, tässäkö se minun voitontahtoni on? No eihän noita ajatuksia pois saa, sen verran vahvasti ne on rakentuneet nuppiin. Ajatuksia tärkeämpää on, miten niihin reagoi.

Oletko missään vaiheessa ollut GA -ryhmässä. Itse olen saanut siitä hurjasti apua, vaikka olenkin ollut vasta kaksi kertaa. Jos et ole ollut, niin kokeile, et ainakaan menetä mitään. Tuntuu ihan uskomattoman mahtavalta istua ryhmässä kuuntelemassa ja puhumassa avoimesti, rehellisesti, kaunistelematta. Ja toiset kuuntelevat arvostavasti, täysin hiljaa… JA HE KAIKKI TIETÄVÄT, MISTÄ PUHUT, koska ovat käyneet läpi saman helvetin!
Tule mukaan:)

Hei! GA:ssa en ole koskaan käynyt, mutta voisin kyllä tuota harkita. Ehkä olisi hyvä puhua tosiaan jonkun sellaisen kanssa, joka tietää tasantarkkaan millaista on olla riippuvainen. Monestihan ulkopuoliset pitävät peliriippuvaisia henkisesti jälkeenjääneiksi. Valtaosa ei ymmärrä sitä asiaa, että (lähestulkoon) kaikki peliriippuvaiset kyllä tietävät häviävänsä rahansa, mutta pelaavat silti.

No sitten välillä muitakin asioita. Tänään kävin lääkärin kanssa keskustelemassa, tarvitsenko mielialalääkitystä vai en. Molemmat tultiin siihen tulokseen, että tarvetta ei tällä hetkellä ole, mutta sain silti reseptin varmuuden vuoksi.

Ainoa asia, mikä tällä hetkellä ahdistaa on serkkutytön valmistujaiset. Vaikka kaikki sukulaiseni ovatkin mahtavaa porukkaa, eikä kukaan varmasti ota kesken juhlinnan asiaa esille, niin ei kovin mukavalta tunnu mennä sinne. Varsinkin, kun on näitä lopetusyrityksiä takana useita ja sitä vain pohtii, että millaisena luuserina ne minua pitää. Toisaalta itselläni ei ole tällä hetkellä tippaakaan luuseriolo (tai ainakaan paljoa :wink: ), vaan voittajafiilis.

Vaikka tällä palstalla varoitetaan ylimielisyydestä ja käsketään pysyä nöyränä niin omasta mielestäni olen saanut jostain kaivettua kunnon taistelutahdon. Aikaisemmin toivoin etten pelaisi, nyt tiedän etten pelaa. Tiedän kuitenkin myös sen, etten parannu tästä koskaan ja että en voi pelata enää koskaan. Aikaisemmin annoin itselleni periksi ja ajattelin, että voinhan minä free spinnejä käydä pelailemassa tai joskus laittaa pari euroa koneeseen Täyspotissa. En enää! Nyt on jäljellä vain terve ylimielisyys. Minä selviän tästä!

Hyvä shakkinappula. Liity vaikka www.voimapiiri.fi pelaajien ryhmään,jossa voi tekstailla(tai ottaa vaan tekstareita vastaan), katso tuosta yläreunasta kun menet valtti-sivustolla ylöspäin(ekat uutiset) miten pääset liittym. Tai jos ei siinä ohjeita niin sitten suoraan nettisivustolle.

Sanoit että muut ihmiset pitää pelaajia vähä-älyisinä. Mielenkiintoinen väite. Voin puhua tässä omasta kokemuksesta, ja tottahan se on: osa ihmisistä pitää rahansa pelanneita ihan järkyttävän tyhminä ihmisinä. Ja ne ihmiset ei varmasti halua olla pelaajien kanssa missä tekemisissä. Haluaisitko sinä olla heidän kanssa kavereita? :laughing:

Itse olen vahvistunut paljon, kun en välitä niin paljoa kuin ennen mitä ihmiset ajattelet minusta(oikeastaan olen erittäin fiksu ja looginen ihminen, olen vain pelannut rahani). Yleensä loogiset ihmiset miettivät turhan paljon mitä toiset ihmiset ajattelevat heistä (loogiset ovat usein jopa neuroottisia tämän asian suhteen).

Itselleni kovin pala on ollut se, etten ole pelaamisen jälkeen löytänyt kavereita. Koen että minulla ei ole sosiaalisia taitoja tarpeeksi, tai että olen niin tylsä etteivät ihmiset tai edes työkaverini halua olla kanssani. Noh, tässäkin olen oikeassa. On varmasti paljon ihmisiä jotka ajattelevat etteivät sosiaaliset taitoni ole kummoiset ja olen tylsää seuraa. Haluaisinko viettää tämmöisten ihmisten kanssa aikaa? En.

Maapallolla on niin paljon ihmistä, ja meitä on moneen junaan. Itse olen kokenut suuren helpotuksen, kun en edes yritä olla kaikkien kanssa kaveri. Jos jollakin puolitutulla työkaverilla tekee vaikeaa tervehtiä takaisin, niin jätän tervehtimättä. Mitä sitä turhaan jeesustelemaan. Olen kokenut sydäntäsärkeväksi etteivät kaikki halua olla kanssani tai jutella sen enempää kanssani. Tämä asia on minulle nyt ok. Kun avaudun ja olen tarpeeksi kaveri muille niin aina löydän jonkun samanhenkisen. Ja vaikka siitä ei tulisikaan vuosisadan kaveritarinaa, niin so what. Pitää osata myös hyväksyä yksinäisyys ja yrittää olla kaveria, kyllä joku on aina kaveri takaisin! :smiley:

Itselläni tuo ystävystyminen on aina ollut melko helppoa, koska olen varsin sosiaalinen tyyppi. Toisaalta, kun miettii montako todellista ystävää on, niin ei niitä kovin montaa ole. Loput on “vain” kavereita. Tämän sanon lähinnä sillä, että turha niistä kavereista on sinun liikaa murehtia. Ihmisellä on kuitenkin rajallisesti aikaa olla toisten kanssa tekemisissä, joten sekin riittää jos löytää 1-2 todellista ystävää. :slight_smile:

No niin nyt on apteekista haettu mielialalääkkeet. Nämä on siis kaikenvaralta, jos ahdistus alkaa käydä ylivoimaiseksi. Tällä hetkellä niille ei ainakaan ole tarvetta, mutta hyvähän ne on olla. Huomenna taas sitten Kriisikeskukselle keskustelemaan.

Nyt olen työskennellyt paljon vanhempien luona; rempannut paikkoja ja siivoillut. Luvassa vielä kaikennäköistä pikku hommaa, millä kuittaan pienen osan veloistani. Lähinnä odottelen kuukauden loppua, jotta saan sitten palkan mistä pääsen maksamaan velkoja. Isän kanssa tehtiin velkakirja ja sovittiin, että alkuun maksan 500e Luottokunnalle ja 100 euroa hänelle. Kunhan saan tuon 3000 euron velan Luottokunnalle kuitattua, niin sen jälkeen alan maksamaan 600 euroa kuussa isälle. Vaikka kuulostaa aika karulta nuo lukemat, varsinkin kun omaan käyttöön jää vuokran jälkeen 500e, niin eipä tuo oikeastaan ole mitään muutosta aikaisempaan. Ennen rahat menivät pelaamiseen, nyt velkojen maksuun. :slight_smile:

Tämä päivä alkoi pelaamalla, mutta onneksi vain unissa. Kuitenkin sai taas huomata, kuinka tiukassa se pelaaminen on omaan mieleen juurtunut. Päivällä kävin sitten Kriisikeskuksella juttelemassa ja käytiin itse asiassa ihan osuvaa kaaviota läpi. Kyse on oravanpyörästä, joka lähtee päätöksestä lopettaa pelaaminen ja päättyy itselleen valehtelun kautta uudelleen pelaamiseen. Kuvasi ainakin omaa toimintaani sen verran osuvasti, että halusin laittaa sen tähän.

Jälkitilanne: häpeä, syyllisyys → Seesteinen vaihe: helppo olla pelaamatta → Lähtötilanne: ärsyke ulkoinen tai sisäinen → Tunne: mielihyvän muistijälki aktivoituu ->Ajatus: virheajatukset aktivoituvat → Luvan antaminen → Toimintavaihe 1: kolikot, kone jne. → Toimintavaihe 2: pelaaminen

Tämä siis kiertää pahimmillaan jatkuvasti, niin kuin itselleni on käynyt. Tätä kun miettii niin hyvin havainnollistaa, kuinka hyvin ihminen lopulta kusettaa itseään. Harvemmin pelaaja lopettaa lakkonsa kertarykäisyllä, vaan useasti sitä alkaa pikkuhiljaa antamaan itselleen periksi. Kuvion ajatuksena on myös auttaa havaitsemaan oireita, koska mitä aikaisemmin oravanpyörää sen tajuaa, sitä helpompi on katkaista itsepetos.

Lopuksi mainittakoon, että huomenna olisi ne serkkutytön valmistujaiset ja sinne on tarkoitus mennä. Rehellisesti sanottuna, ei oikein huvittaisi, mutta kyllähän sitä pitää sen verran miestä olla, että pystyy selkä suorassa astelemaan muiden eteen. Ihmisten kohtaaminen kuuluu kuitenkin parannusprosessiin, en minä voi loputtomasti paeta. Muutenkin osittainhan se on totta, että se mikä ei tapa vahvistaa. Tarpeeksi kun on kyntänyt maata, niin ylös päästessään tajuaa, ettei muitten mielipiteillä ole enää niin väliä. Minä olen mitä olen ja jos en sellaisena jollekin kelpaa, niin se ei ole silloin minun ongelmani.

Noinhan se on minullakin mennyt. Muutama voittoisa päivä on innostanut pelaamaan ja kuvittelemaan, että pelaaminen olisi hallinnassa ja harmitonta huvia. Sitten tulee se päivä kun häviät voittosi ja ne voitot on tietenkin yritettävä voittaa takaisin - häviten lisää. Tästä seuraa morkkis ja “päätät lopettaa pelaamisen”, kunnes sitten jonkin ajan pitäisi kokeilla uudestaan, ja sama kierre uudestaan.
Hyvä kuvaus sinulta.

Kesäloma lopuillaan ja on kyllä ollut elämäni paras, huonoin ja tylsin. Vanhempien luona siis viettänyt koko lyhyen loman ja saanut asioita järjesteltyä ja on ollut aikaa miettiä miten tästä eteenpäin. Toisaalta ketään kavereita täällä ei oikein ole ja nyt juhannuskin menee yksinään. Kyllähän se harmittaa kun muut pitävät hauskaa mökeillä niin itsellä ei ole rahaa lähteä edes selvinpäin matkaan. Sitä on tosin suotta sen enempää murehtia, jos rahat on tuhlattu niin ne on tuhlattu. Harvoin sitä vain näin kovin odottaa loman päättymistä, jotta pääsisi töihin ja muiden ihmisten pariin.

Pelaamatta oleminen on ollut suhteellisen helppoa varmasti osittain senkin takia, että pelikrapula vielä kantaa. Toisaalta nyt mielikin on vahvempi lopettamispäätökselle, joten en nää mitään syytä miksen onnistuisi :slight_smile: . Jotenkin itselle on tullut yllätyksenä, kuinka helposti pelihimo syttyy. Sinänsä hassua, että se himo on asunut melkein 20vuotta itsessä, mutta vasta nyt sitä on kiinnittänyt siihen tarkempaa huomiota. Oikeastaan tähän havahduin noin viikko sitten, kun lähdin ostamaan sytkäriä kioskilta. Lähtiessä lähdin ihan vilpittömin mielin hakemaan sen sytkärin, ilman minkäänlaista pelihimoa, mutta kun olin ylittämässä viimeistä tietä ennen kioskia, mieleen tuli samantien että pitäisikö pelata vaihtorahat. Positiivista siinä on se, että kyllä se himo melko lyhyessä ajassa haihtuikin, mutta pitää tunnustaa että pari kertaa sitä sai itselleen perustella, miksi pelaaminen ei tule kyseeseen.

Aikaisemmilla kerroilla olen juuri vastaavanlaisissa tilanteissa sortunut, koska eihän kyse ole kuin muutamasta eurosta :unamused: . Ihmismieli on kyllä taitava kusettamaan itseään. Ja vaikka pelaamien jäisikin siihen euroon, niin sillä kuitenkin pidetään sitä muistijälkeä aivoissa vahvana. Jos ajatellaan tuota pelaamisen muistijälkeä tienä, niin itselläni siellä on huippukuntoinen ja monikaistainen mootttoritie. Jokainen senttikin, minkä pelaan kunnostaa tuota tietä ja pitää sen siinä kunnossa, että siellä voi huoletta ajella 200kmh. Tiedossa myös on, että vähintään kinttupolku siellä tulee aina menemään, mutta tärkeää olisi tosiaan poistaa nuo ylimääräiset kaistat näin alkuun. :slight_smile:

Pelasin sit tänään…n puoltoista kuukautta ollu pelaamatta. Ja ihan tosta noin vaan…muistin että mulla on ray auki…kaikki muut kii. Menin ja aloin jackpotteja pelata. En oo ennen siellä pelannu kun pokeria ja sitäkin raylla vaan pari kertaa. Pelasin muualla. No aloin siis jonkun ihmeen mielenoikun vievänä pelata jackpotteja. Laitoin 30 euroa. Voitin aika nopeesti jonkun ihme potin 248 euroo. Olin aivan täpinöissä ja äimänkäkenä. Nostin 220 eur tilille…lopuilla päätin vielä pelata. Summa summarun havahun 6 tunnin päästä siihen,et pelasin kaikki tililläni olleet rahat.310 eur. Ei enää paljoo lohduta,et maanantaina sinne tulee 220. Uskomatonta!! En voi luottaa itteeni hetkekskään. Ja nyt oon vkl:n ilman penniäkään. Miten voin olla näin IDIOOOTTI??? AINA petän itteni ja lupaukseni. Aina!

No niin oma juhannus alkaa olla lopuillaan. Koko päivän olen katsonut telkkaria, kuunnellut musiikkia, istunut netissä ja välillä grillannut makkaraa. En voi kieltää, etteikö olisi yksinäistä. Jotenkin näin juhlapäivinä ei viitsi lähteä edes urheilemaan, kun miettii miten muut viettävät päivänsä.

En silti viitsi rypeä missään itsesäälissä, oli fiilikset tapissa tai pohjalla, en pelaa. Aamulla tuli nähtyä äitiä ja näin aikuiselle miehellekin oli koskettavaa saada kunnon halaus. Samalla näkyi kyllä äitin kova huoli ja kyynelehtivät silmät. Itse en ole lainkaan huolissani, tämä kaikki on omissa käsissä ja ensimmäistä kertaa luotan noihin omiin käsiini täysin. Minä olen jo aikaisemmin kyyneleitä riittävästi vuodattanut, eivät ne mitään auta, on ryhdyttävä tekoihin.

hauska toi sun autokaista-vertaus pari postia taaksepäin. Hehhheh, voihan sitä noinkin ajatella, ja jokaisella eurolla vaan tekee tiestä entistä paremman ja nopeamman. Samallalailla näkyvässä maailmassa kasinot tekevät itsestään entistä pornompia ja houkuttelevampia - pelaajien rahoilla. Jonain päivänä pyrin siihen että matkustelen macaot ja vegasit, ja pystyn nauttimaan 5tähden pilkkahintaisista hotellihuoneista täysin siemauksin, kun tiedän että olen osani niihin antanut. Nykyisin vaan stressaantunut jos käy ulkomaisilla kasinoilla ja pyllähtää nukkumaan niiden ah–niin pehmelle sängyille.

kovan tien oot käynyt pelaamisen kanssa, ja toi että juhlapyhä yksin. Toivon sinulle voimia. Varmasti olet sisäistänyt monta asiaa tästä elämästä.

Jos en olisi töissä niin parantaisin maailmaa juuri nyt parilla kirosanalla. Onneksi tänne voi aina mieltänsä purkaa. Sain juuri viestiä isältäni, joka kyseli pankkitilistä, josta he eivät tienneet. Olin siis aikaisemmin ottanut sen ja siihen opintolainaa pelaamista varten, koska halusin peitellä pelaamistani. Nyt olen kääntänyt postin vanhempieni luo, jotta voivat katsoa rauhassa kirjeet mitä minulle tulee. Heidän luonaan minun oli tarkoitus sanoa myös siitä ennen kuin lähden, mutta unohdin. Nyt siis selitellä hirveästi, että en ole ottanut uutta velkaa tai pelannut. En siis kritisoi vanhempieni painostusta ja halusta huolehtia, mutta lähinnä vituttaa näiden luurankojen siivoaminen kaapista. Muutenkin viime päivät on menneet mukavasti, ilman että pelit olisivat pyörineet edes mielessä, joten tuo viesti veti kyllä mielen matalaksi.

Huomenna sentään tulee palkkapäivä ja pääsen maksamaan ensimmäisiä eriä veloista pois. Hieman jopa pienellä jännityksellä odotan, paljonko saan kuitattua. Vähintään tulee maksettua 680e, mutta toivon pystyväni laittamaan vielä satasen lisää. Tämä ei edes pahemmin harmita, rahat on menneet aina ennenkin, nyt sentään johonkin hyödylliseen.

Palataan nyt tuohon alkuun sen verran, että itseäni häiritsee kun ympärillä olevat ihmiset koittavat liikaa pitämään huolta. Ei minua kukaan muu lopulta käske lopettamaan kuin minä itse. Muiden viisaat sanat ovat aina ennenkin menneet toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Kukaan muu ei pääse minun pään sisään, eikä tiedä mitä tunnen. Aikaisemmin olen vain nyökytellyt hiljaa ja luvannut tsemppaavani, koska pohjimmiltani olen tiennyt jatkavani pelaamista. Nyt tiedän lopettavani, enkä jaksa sen vuoksi esittää mukavaa. Näitä tuntoja on vaikea pukea sanoiksi ja varmaan tekin, jotka viitsitte näitä lukea, pohditte että mitä helvettiä se jätkä selittää. Tiivistetään nyt vaikka siten, että se säälittävä luihu joka mielistelee ja kusettaa kaikkia saadakseen edes pari ropa pelaamiseen on kasvamassa oikeaksi mieheksi.

Vaikka nämä minun viestit monesti ovat aika synkkiä, niin olotila on kaiken kaikkiaan varsin kelvollinen. Pelaaminen on hieman ehkä yllättäen tullut mieleen useimmiten vain unissa. Kiitokset kommenteista Ekpertti, toivottavasti saat joskus sen matkasi tehtyä. Itse en usko noihin paikkoihin ikinä meneväni. En siksi, että pelkäisin sortuvani, vaan siksi että on niin monta kiinnostavampaa matkakohdetta. Kasinoita olen nähnyt riittävästi, muita asioita sitten vähemmän.

Onnea pirusti tuon mieheksi kasvamisen suhteen. Ite koitan tässä tehdä samaa ja eihän se ihan helppoa ole. Se olis niin paljon helpompaa olla se heikko luihu, joka pelaisi kaikki rahat mitkä käsiinsä kehtaisi kusettaa ja muutenkin tekisi vähemmän fiksuja juttuja.

Se on jännä, että on aina arvostanut ihmisiä jotka uskaltaa elää “oikein”, mutta silti ei oo koskaan oikein itteään arvostanut niin paljon, että olis edes viitsinyt koittaa ite elää “oikein”. Laiskuus elämänsä rakentamisen suhteen on kai aikamonen ongelmaisen kohdalla yhdistävä tekijä. Varsinkin nyt, kun tulee koko ajan lisää pelaamattomia päiviä mittariin, niin tajuaa että oikeasti jokainen on aika pitkälti oman elämänsä ja onnensa seppä.

Tuo on totta. Itsekin olen aina halveksinut kaltaisiani ihmisiä. Ehkä osittain senkin takia ongelman myöntäminen on vaikeaa ihan itse pelurillekin. Onhan tässä paljon opeteltavaa, mutta ainakin nahka paksuuntuu.

Sitten positiivisiin juttuihin. Palkka tuli eilen ja oli hieman muhkeampi kuin olin uskaltanut toivoa. Tuli yhteensä 800 eurolla maksettua velkoja ja rahaa jäi ihan kohtalaisesti loppukuulle. Nyt kesän aikaan töitä onkin enemmän, joten talvella joutuu syömään enemmän kynsiään, kun palkat on huonommat. Olisi ehkä hieman enemmänkin pystynyt maksamaan, mutta toisaalta on hyvä jättää pahan päivän varalle. Voihan sitä kuun loppupuolella vielä lyhentää lisää jos rahaa on jäänyt. Jotenkin erikoinen olo, kun palkka on napsahtanut tilille ja siitä ei ole tullut siirrettyä yhtään peleihin. Normaalistihan palkka olisi tässä vaiheessa, kun on jo toinen päivä, mennyt sileäksi :mrgreen:

Jep, ei oo ihan helppoa kattoa peiliin ja myöntää rehellisesti itelleen, että missä kohtaa mentiin vähän vääriä polkuja ja missä pisteessä sitä nyt ollaan. Mut se kai on pääasia, että edes koittaa nyt muuttaa suuntaan oikeampaan vaikka välillä tuntuu, että ei tästä tuu yhtään mitään. Ei saa vaan antaa periksi ja kaikki itsesääli, ja muu angstaaminen pitää vaan jotenkin ajaa pois. Nyt kun miettii, että minkälainen perseeseen ammuttu paviaani oon ollut muiden silmin katottuna silloin, kun pelaaminen oli pahimmillaan, niin melkein tekisi mieli kadota maan alle lopullisesti.

Mullakin oli eilen palkkapäivä. En jaksa laskea monesko sellainen palkkapäivä se jo oli, etten pelannut, mutta on kyllä PALJON levollisempi olo kun tietää et on rahaa ruokaan ym.