Ei ole taas muutamaan päivään tullut kirjoitettua. Syy siihen on ihan positiivinen, eli ei ole pelit pahemmin pyörineet edes mielessä ja muutenkin on ihan kelvollinen olo. Yleensä kirjoitan tänne, kun tuntuu ahdistavalta, joten raapustukseni ovat monesti alakuloisia. Myönnän tosin, että äsken kun katselin Veikkauksen johtajan haastattelua niin pelihimo hieman päässä kolkuttelee, kun näyttivät siinä pöytäpelejä. Noh en minä ole mihinkään rahojani laittamassa ja muutaman minuutin päästä tämä olotilakin kyllä normalisoituu. Muuten on tosiaan tullut elettyä ilman, että pelit olisivat pahemmin häirinneet ja eivät ole viime päivinä unissakaan esiintyneet.
En tosiaan osaa nyt enemmälti kirjoitella, vaan toivottelen hyvää kesäpäivää kanssatovereille! Täällä ainakin paistaa aurinko ja ajattelinkin lähteä töiden jälkeen kaljalle.
tsemppiä shakkinappulalle! ja muillekin vertaisilleni
mä lueskelen taas lähes päivittäin näitä juttuja täällä ja tulee ihan aidosti hyvä fiilis vertaisten pelaamattomuudesta
(miten musta tuntuu, että oon kirjottanut ton jo useampaan kertaan tänne…? )
Yritin nyt löytää tässä sopivaa ketjua. Tilanne on se tällä hetkellä, että olen vihdoinkin hakenut ammattiapua. Olen käynyt pari kertaa psykologin juttusilla. Minulla on ainakin keskivaikea masennus ja elämää on käyty lävitse lapsuudesta lähtien, jotakin muutakin vakavampaa saattaa olla taustalla. Tästä peliriippuvuudesta en ole nyt puhunut, koska pidän tätä lähinnä vain oireena, enkä sairautena johtuen hyvin monista tekijöistä. Se olisi minun tapauksessani aivan liian helppoa sysätä nämä kaikki oireet peliriippuvuuden piikkiin. Jatkotutkimuksiin olen menossa joskus syyskuussa kunhan vain saan ajan.
Se on ollut ihan hienoa, että minut on otettu täysin vakavasti. Elämä tuntuu tällä hetkellä muuten aika synkältä ja tarkoituksettomalta ja tässä on koko ajan riskinä ajautuminen pelien pariin tämän vuoksi. Mielialat saattavat vaihdella koko ajan optimismin ja täydellisen synkkyyden välillä.
Moi doko! Tämä ketju käy varmasti hyvin asiasta keskusteluun. Hyväkin, että joku muu kuin minä tähän kirjoittaa. Tuo terapiassa käynti on varmasti hyvä juttu. Mietin vain, että kannattaa varmasti mainita kuitenkin peliongelmasta, koska monesti ne menevät hieman käsi kädessä. Masentaa–>pelaa–>masentaa vielä enemmän jne. Tietysti voi sanoa terapeutille, että palataan pelaamiseen vaikka myöhemmin, että ensin haluat käydä lapuuttasi ja muita asioita läpi.
Kuten tuohon toiseen topikkiin mainitsin, niin nyt on hieman kiire, joten joudun lopettamaan tähän. Kirjoittelen paremmalla ajalla sitten enemmän. Jospa silloin keksisin jotain hyödyllistä sanottavaakin.
Minun on nyt itse huolehdittava siitä, että pelaaminen pysyy kurissa. Tähän asiaan minä voin vaikuttaa itse 100 %:sti. Mitä nyt tulee masennukseen, niin se on ollut minulla ties miten kauan ja täysin kroonistunut. En ole koskaan ollut tyytyväinen elämääni ja kokenut pätemättömyyden tunnetta.
En halua, että sotken peliriippuvuudella tämän prosessin. Suomessa mennään tuolla mielenterveyspuolella aina helpoimman kautta, jos sanot, että käytät alkoholia, niin kaikki voidaan kaataa alkoholin niskaan. Jos olet polttanut pilveä joskus, niin silloin asiat kaadetaan huumeiden syyksi. Tämän varoituksen kuulin eräästä toisesta foorumista. En käytä huumeita, alkoholia tosi vähän, mutta huumetesti minulle varmasti tehdään, jos tässä haetaan jatkohoitoa. Suomen tapa.
Hieman on tarinat vähissä, toisaalta hyvä niin. Yöllä tuli nähtyä unta pelaamisesta, pelasin loppukuun rahat ja mietin, että mitäs nyt? Hiemanhan tuo ahdisti herätä, kunnes tajusi, että onneksi ne vähäiset hilut vielä löytyvät.
Muuten menee ihan mukavasti, elämästä löytyy jopa ihan kivojakin juttuja . Välillä toki tekee mieli pelata, jotenkin ne tulee sellaisissa jaksoissa. Tällä hetkellä ei sellaista tunnetta ole, mutta viikko tai pari takaperin poltteli enemmän. En nyt mitään elämäni taistelua joutunut kokemaan, mutta sellaista pientä itsepetosta kävin mielessä. Se on jännä miten sitä yrittää itseään kusettaa, vaikka edellisestä peliputkesta ei nyt niin hirveän kauaa edes ole. Pitää vain muistaa, miten pienistä repsahduksista on aikaisemminkin syntynyt iso soppa.
Rahatilanne on edelleen toki tukala. Loppukuulle rahat riittävät kyllä, ilman että tarvitsee kynsiä pahemmin syödä, mutta tulevat kuut pitää elää säästeliäämmin. Kuten aikaisemmin totesin, niin nyt kesällä on enemmän töitä ja parempi palkka, joten pystyn lyhentämään velkoja hieman enemmän ja silti rahaa jää paremmin käyttöön. Talvella sitten tuleekin tekemään aika tiukkaa ja pitää varmaan laskea todella tarkkaan mihin sitä rahaa jää.
Palkka tuli, iso osa meni, mutta onneksi pelaamiseen ei senttiäkään. 800 eurolla tuli maksettua taas velkoja ja rahaa jää kyllä loppukuulle ihan riittävästi. Muuten olisin maksanut vähän enemmänkin, mutta vaatteet alkaa olla sen verran reikäiset, että pakko ostaa välillä uusiakin.
Pelaamatta oleminen on ollut melko helppoa. Totta kai välillä tekee mieli, mutta mitenkään 24/7 ei ajatukset pyöri pelissä. Itse asiassa useimmat päivät menevät, ilman että kävisi mielessä. Tai siltä ainakin tuntuu, toki pelihimon tunne on niin “itsestäänselvyys”, ettei sitä aina edes oikein noteeraa. Useimmiten nuo himon tunteet ovat sellaisia “sitten kun kaikki on hyvin”-tunteita. Ehkäpä isomman taistelun joutuukin käymään, kun on saanut ensimmäiset velat kuittailtua loppuun.
Tässäpä tärkeimmät kuulumiset. Ihan joka päivä ei ole tullut tätä sivustoa nyt lueskeltua, kun on tuntunut siltä, että on niin paljon muitakin asioita. Toisaalta se on tosi hyvä juttu, mutta ei se olisi pahitteeksi aina palautella mieleen, millaista se elämä on, jos niihin peleihin alkaa taas rahaa syytämään.
Mahtavaa Shakkinappula, muistan kun itse makselin edellis talvena ja alkukeväästä pelivelkojani, niin aina tuli hieman huojentuneempi olo kun pieni osa taakasta häviää joka maksukerran jälkeen Siinä on aikaa ajatella omia tekemisiään ja seuraava koetus lienee varmaan juuri tossa kun saa kaikki velat kuitattua, kuten mainitsitkin! Koita vaikka valmistautua siihen jollain tapaan ennakkoon, itse aikanaan kun tuli eka tili mistä ei joutunut pelivelkoja maksamaan hemmottelin itseäni hieman hyvällä ruualla ja muuta luxusta mihin oli varaa, kun muuten tuli eletty niin vyö tiukalla
Pysytään pelaamatta ja tehdään huomisesta parempi samalla itsellemme! Iloitaan elämän pienistä iloista! Mukavaa kesänloppua ja pelaamisesta vapaita päiviä!
Hei kaikille ja pahoittelut hiljaisuudesta. Halusin pitää hieman etäisyyttä tähän palstaan, vaikka olen kyllä silloin tällöin käynyt lukemassa muiden kirjoituksia.
Ensimmäisenä asiana mainittakoon, että pelaaminen on onneksi pysynyt kurissa. Kuun vaihde on taas tuloillaan ja kohta on aika maksaa velkoja. Luottokortillahan oli 3000e velkaa ja nyt sitä on jäljellä enää reilut 200, joten ensi kuun alussa se on historiaa! Toki muuten velkaa on edelleen aivan perkeleesti, mutta siitä ne pienenee. Olen joka kuukausi vähentänyt velkoja vähintään 600e.
Oikeastaan syy miksi tulin nyt tänne kirjoittamaan johtuu siitä, että tulin vanhempieni luo viettämään lomia. Vaikka täällä onkin kiva käydä, niin se vetää myös mielen synkäksi. Vanhempien silmistä näkee sen surun ja pelon, kun katsovat minua. Myös kotikulmilla kävellessä alkaa miettimään, mitä kaikkea on menettänyt ja miten asiat voisivat olla. Toisaalta, vaikka töppäilty on aivan helvetisti, on kaikki edelleen vain itsestä kiinni. Ei pitäisi murehtia menneitä, vaan tähdätä vain tulevaan. Välillä se on toki vain vaikeaa.
No joka tapauksessa nyt pitää lopetella, mutta kirjoittelen myöhemmin enemmälti. Tsemppiä muille pelureille!