Päätin nyt lopettaa juomisen. Tällä kertaa oikeasti päätin, että päätin.
Toivon parasta!
Onnea matkaan.
Minäkin toivon sinulle parasta! Muista tuo ajatus - mitään muuta sinun ei tarvitse muistaakaan. Kaikki muu järjestyy kyllä 
Rulla myös tsemppaa!
Mites Rullalla on mennyt?
Tsemppiä, mulla se on tää lopettamisvaihe 2 vuotta kestänyt. Enkä oo vieläkään saanu lopetettua vaikka olen raittiina ollutkin koko ajan.
Tarkoittako toi sitä, että haaveilet juomista ja juomisesta? Jos ei, niin sittenhän sä oot lopettanut… Jos tarkoittaa, niin sitten kannattais ottaa vaikka päivätyöksi jonkinlaisen sisällön etsiminen elämään. Sanovat, että nuo viinanhimot ja alakulo saattavat kestää kolmekin vuotta. Ehkä olet yksi heistä. 
Tsemppiä ja onnea myös Eggenin lopettamiseen.
3 vuotta? Voi jumalauta… No tää kyl liittyy kieltämättä tähän mun tilanteeseen, kun ei oo okein aktiviteettia, sisältöä elämässä. Toivottavasti tää mun tilanne ei kestä 3 vuotta, kuulostaa pelottavalta. Kävelen kaupassa ja kadulla. Aina kun nään jotain yli 40 vuotiaita humalaisia, toivon vaan koko sydämestäni, ettei mulle tuu käymään samalla tavalla… Tietenin tähän mun tilanteeseen auttais varmaan jos pystyis menee vertaistukiryhmään, mut en ole kyennyt…
No et ainakaan ajattele, että hitto kun sais ottaa kuten noi tyypit… Joo kannattais kai mennä AA:han. Mäkin kävin vuosis sitten piipahtamassa muutamassa eri ryhmässä. Mun ikäluokkaa, eli 30 vee naiset en sieltä löytänyt vertaistueksi. Oli kovasti miesvoittoista.Siksi se sitten jäi, mutta mulla oli toisaalta aika paljon kiinnostuksen kohteita/hommaa yms. omasta takaa. Ekat puoli vuotta meni kyllä lähinnä toipuessa = peukaloita pyöritellessä, vaikka olikin niitä töitä, opiskelua ja harrastuksia. Kannattaa vaikka mennä ajatuksen tasolla niinkin kauas kuin lapsuuteen ja miettiä, että mikä silloin on kiinnostanut ja msitä on haaveillut. Kun on taas voimia, ryhtyy toteuttamaan niitä haaveita.
Mul on kans se ongelma, et oon ite 22 ja siel suurin osa on muhun verrattuna vanhuksia, mut mitäpä sitä ei tekis selviytymisensä tähden? Ja onhan siellä niitä naispuolisiakin, on jopa naisille omia ryhmiä joissain kaupungeissa. Et pidetään vaan portit edelleen avoinna. 
Kyl vaa vatii ihmiseltä paljon, jos yksin haluaa kaikesta selvitä… Liekö edes mahdollista moinen.
Aika iso osa raitistujista selviytyy aivan omin voimin. Tärkein onnistumisen edellytys on aito halu raitistua. Toinen merkittävä asia on lopettaa haaveet kohtuukäytöstä - kohtuukäytön kanssa homma on vähän, kuin harakalla tervatulla sillalla. Välillä on pyrstö kiinni tervassa ja välillä nokka. Omat voimavarat yksinkertaisesti hupenevat tähän tyhjään ponnisteluun. Kun tekee itselleen täysin selväksi ne asiat, joista lopettamalla joutuu luopumaan - ja on myös valmis luopumaan noista asioista, lopettaminen ei lopppujen lopuksi ole niin kauhean vaikeaa. Vaikeudet syntyvät siitä, että tuo valmius luopua alkoholinkäytön mukanaan tuomista elämänkuvioista on jäänyt puolitiehen.
Toisaalta - jos oma halu raitistua on vahva, niin miksi ihmeessä ihminen välttää paikkoja, joissa apua on tarjolla? Sen jaksan ymmärtää, jos joku ei halua nimeään sosiaaliviraston alkoholistirekistereihin - toki sekin on joskus juomista pienempi paha. Mutta on myös tukimuotoja, joista ei tule merkintöjä rekistereihin.
Näin on…Kannattaa muistella niitä kertoja, jolloin homma on mennyt läskiksi. Krapuloita, mokia, seuraavana aamuna iskenyttä alakuloa ja itseinhoa. Niihinhän se muutaman tunnin nousuhumalainen ilo alkkiksella aina johtaa. Onko se sen arvoinen ilo? Ei tosiaankaan!!! Vähentäjien puolella on aika paljon esimerkkejä siitä, miten alkoholikeskeistä ja toivotonta vähentäjän elämä voi olla. Muistan nuo ajat. Itse päätin, ettei se alkoholi ole sittenkään niin tärkeä juttu, että sen antaa vaikuttaa ihan kaikkeen elämiseen. Itselläni oli koko ajan inho juomista kohtaan ja toisaalta halu lopettaa, toisaalta ottaa silloin tällöin. Kun luovuin tuosta mahdottomasta “silloin tällöin” haaveesta, lähti raskas taakka harteilta.Toisaalta, onhan tämä elämä yhä hieman alkoholikeskeistä, ainakin tämän plinkin verran. Täällä vierailu auttaa kyllä pysymään päätöksessä. Se kai on tämän plinkin tarkoituskin.
Ehkä alkoholiin kannattaisi suhtautua vain aineena. Kannattaako antaa lasisen pullon ohjata elämää? vaikuttaa vähän typerältä… :mrgreen: Sitähän voisi samalla tavalla palvoa vaikka omaa polkypyöräänsä. Ei liikkuisi mihinkään ilman armasta kaveria. veisi pyörän taidenäyttelyyn, uimahalliin ja bussiin. Kyllä olis nääs elämä hankalaa…“Kun en mä halua tosta pyörästä luopua sitten millään”…
Jumalauta, olis kyllä mielenkiintosta kuulla niiden ihmisten tarinoita, jotka on omin avuin lopettaneet. Käyvätkö he läpi samanlaiset vaiheet, kun ne jotka lopettavat vertaistuella. Vai onko näiden ihmisten välillä jotain suuria eroja? Ja mistä noi tilastot on revitty? Niiden tarinoita jo tiedänkin jotka ovat tuella lopettaneet.
Tai siis onko kyseessä samanlainen ihmistyyppi vai tarvitseeko toisenlainen alkoholisti apua ja toisenlainen taas selviää omin avuin. Kai nää on niin yksilöllisiä asioita.
Muutamaa AA-käyntia ja A-klinkkakäyntiä lukuunottamatta olen raitistunut ns. omavoimaisesti.Tilasin AA:lta muutaman kirjan: Eläminen raittiina ja 12 askelta, 12 perinnettä. Lisäksi olen lukenut muitakin alkoholismia käsitteleviä kirjoja ja ns itsehoito-oppaita. Mulla lähti okeestaan toi lopullinen halu lopettaa siitä, että tajusin lukemani avulla alkoholismin sairaudeksi. Ajattelen nykyään ehkä niin, että olen allerginen alkoholille ja siksi on voi ottaa “edes vähän” tai silloin tällöin. Apuna on ollu myös tämä plinkkiin kirjoittaminen sekä se muu tekeminen. kivat harrastukset, ystävät, perhe. Siis ihan tavallinen ELÄMÄ, johon ei alkoholi oikein kuulu. Masikset, ahdistukset ja morkkikset kuuluvat lopettamiseen. Niistä pääsee vain ajan kanssa. Nekin täytyy ottaa vain asiaan kuuluvana pahana. Mokailtu on ja siitä kärsitään. se on vastuun ottoa. Jos masennus/elämänhalun puute jatkuu vielä puolen vuoden, vuoden jälkeen lopettamisesta, kannattaa ottaa avuksi SSRI-lääkkeet. Niillä laitetaan aivojen välittäjäaineet kohdalleen. Juominenhan tunnetusti sekoittaa ne.
Uskon, että alkuvaiheen alkoholistit saattavat selvitä ilman vertaistukea. Samoin me tuurijuopot, jotka voimme olla muutenkin juomatta kuukausia. Ns. päivittäistissuttelijat tarvitsevat mielestäni vertaistukea, sillä heillä on aika vahva henkinen riippuvuus ottamiseen. Itse kiteyttäisin raitistumisprosessin uuden identiteetin rakentamiseksi.
SSRI-lääkkeistä kyllä kovia kokemuksia. Sattu mun kohdalle just eräs, minkä vierotusoireista kärsineet on tehny ilmeisesti monet itsemurhia. No minä selvisin niistä oireista tähän asti. Vaikka olikin kuukauden kestävä “kova darra”.
Ei ole mitään ihmelääkettä tai huumetta joka korjaisi ihmisen psyykkeen. Toipuminen on kova henkinen prosessi.
On tää ironinen “sairaus”. Ihminen jolle kaikkein heikoiten alkoholi sopii, käyttää sitä henkihieveriin asti. No joo ei kyllä hirveesti naurata.
Ei tuo tissuttelu/tuurijuoppous näy ainakaan AA:ssa ihmisiä erottelevan. Tissuttelijat kuvaavat elämäänsä kertoen, etteivät he tienneet olevansa alkoholisteja, koska sentään hoitivat työnsä. Tuurijuopot puolestaan eivät tienneet olevansa alkoholisteja, koska olivat välillä pitkäänkin juomatta.
ok, voi olla näin. puhun vain omasta puolestani
lisäisin, että omin voimin saattavat selvitä paremmin ne, joilla on sosiaalinen tukiverkosto omasta takaa ja elämä vielä jotenkin mallillaan
Varmaankin näin. Korkki kannattaisi laittaa kiinni niin kauan, kuin sen omin käsin saa ja maat ja mannut on vielä juomatta. Kannattaisi myös pysähtyä ajattelemaan, että avustakin on eniten hyötyä, kun sitä hankkii ajoissa. Ikävä kyllä meillä ei oikein ole hoitomuotoja tarjolla omilla jaloillaan käveleville alkoholisteille.
Niin ja osan pitää taas kokea se, että menettää kaikki verkostot ja elämät ennen kun raitistuu.
Mikä kenenkin kohdalla on se toimivin metodi. Ihmisiä on niin moneen eri lähtöön.
Niin ja osa katkaisee itse yhteydet kaikkiin entisiin verkostoihinsa kun raitistuu 
Potaatou, poteitou