Eileen jo päivällä rupeas oireilemaan ja olo olemaan erinlailla levoton. Sisimmissäni tiesin että kyse oli alkoholin himosta, mutta en suhtautunut siihen vakavasti vaan annon tilanteen “kellua” ilmassa. Illalla sitten pitikin klo 20 maissa muka lähtiä kauppaan äkilliselle jääkaapintäyttöostokselle. Autoon mennessäni olin jo päättänyt että ostan mäyriksen pitkästä aikaa ja on humaltumisen aika.
Kävelin kaupassa poikkeuksellisen iloisin mielin kun tiesin että kohta saan vedettyä pään sekaisin. Tiesin että mäyris ei siihen riitä, mutta mulla on tutut kanavat ja reitit mistä saan kirkkaita kaljan loputtua ja kaljahyllylle suunnistaessa mietin tämänkin asian valmiiksi.
MUTTA, kun saavuin mäyrisosastolle niin sisälläni heitti tunteet sekunnin murto-osassa täydellisen voltin ja mieleni valtas aivan saatanan surkia ja petetty olotila. Mitä helevettiä olin tekemässä ja miksi. Mietin että minullahan on seuraavana päivänä asioita hoidettavana eikä minulla muutenkaan ole mitään todellista syytä juoda. Jos nyt joisin niin siitä ei kertakaikkiaan olisi etua millekkään asialle, vaan totaalisesti päivastoin. Lähdin kaljahyllyltä helevetin vihaisena itselleni ja siitä että olen jopa niin tyhmä että yritän petkuttaa itseäni jälleen kerran. Selvisin tällä kertaa enkä langennut vanhaan vipuun.
Keräsin kaljan sijaan kaupasta korin täyteen yleishyödyllisiä elintarvikkeita ja olin taas yhtäkkiää hyvällä tuulella kun sain olla edelleen selvinpäin.
Nyt näin seuraavana päivänä vasta voittajafiilis onkin ja olen todella tyytyväinen etten retkahtanut ja pilannut minun kannalta jo aika pitkää jaksoa ilman alkoholia. Piti kuitenkin palata tänne taas lukemaan plinkkiä hetkeksi. Hyviä ja opettavaisia tarinoita tänne onkin kertynyt mitkä auttaa palauttamaan mieleen alkoholin kirot.
Onnittelut tästäkin suunnasta. Historiaasi muistellen tuntuu siltä, että jopa sisälläsi on alkanut kasvaa halu pysyä raittiina. Se sisikundi vei sinut ensin kauppaan, ja sitten kaupassa totesi, että “voi vittu.” Siitä se lähtee.
Kyllä olis kyrsinyt tänä aamuna !! Vaivalla ja tuskalla hankitut raittiit päivät olis tullu kustuu viemäriin, todella hyvä torjuntavoitto mäyriksestä aivan viiiime tipassa. Itse en olis kaljat ostettua ja ekan korkattua voinut enää palata. Oon joskus oksentanut, kun niin on ällöttänyt dokaamisen alottaminen ja silti vaan painanut menemään -vanhasta muistista. Hyvä lukea tällasta eli tommosta kertomusta, missä on täysin erilainen loppu ja yllärikäännös. Syytä muistaa, kuinka syvällä se himotus saattaa piileksiä pitkäänkin ja sieltä syövereistä pompsahtaa haastamaan.
Kiitos Prossa muistuttamisesta !!!
Tänään ei huolta ja huomisesta kukaan tiedä, eikä vielä välikskään, paitsi isoja viisareita pitää yöllä herätä siirtelemään taaksepäin. Ehkä illalla riittää. Tulee lisätimma, jonka vois vaikka nukkua. Selvää unta.
Hyvältä kuulostaa, oppimista on tapahtunut. Rehellisyys (= järki) on juopottelun (= tunne) pahin vihollinen. Alkoholin juominen on jo lähtökohtaisesti järjenvastaista toimintaa, ja jos ihminen tiedostaa vielä juomisensa aiheuttavan toistuvasti ongelmia, se on suorastaan älytöntä.
Jep, onneksi tosiaan selvisin pelkällä säikähdyksellä. Eileen ei ollut rippeitäkään jäljellä humaltumisen halusta ja päivä sujui ihan iloisissa ja mukavissa fiiliksissä nauttien selvinpäinolosta ja yleensäkin elämästä.
Tänäänkin olen jo kerinnyt käväästä vanhassa tutussa paikassa, eli punttisalilla. Siitäkin taidan olla riippuvainen, koska jos joudun olemaan sieltä liian monta päivää pois niin se on tuntuvinaan psyykkeessä negatiivisena tunteena. No, ei kait se niitä vaarallisimpia riippuvuuksia ole kait. Välillä kuitenkin innostun vähän liikaa ja silloin paukahtaa ylikunnon puolelle jolloin väsymys sekä ärtyisyys valtaa mielen, mutta onneksi olen kokemuksen myötä oppinut jo tuntemaan alkavat oireet moiseen ja osaan jo muunnella ohjelmat sen mukaan. Siksi tämä jonnenjoutava salihöpötys kun se on ainakin mulle iso tekijä alkostakin poissa pysymiseen ja muutenkin terveempään elämään.
Nyt kuitenkin pitää ruveta vääntämään ruokaa koko ankkalaumalle, eli perhelle.
Heip!
Olen iloinen puolestasi että vältit kiusauksen, ONNEA Pirullinen tämä riippuvuus, toisaalta kun tietää miten nopeasti tahto- ja tunnetila vaihtuu…pitää vaan odottaa. Voi kun olisikin paikka mihin mennä lukkojen taa jos oikein tiukkaa tekee, se kun menee ohi, se kiusaus. Sama juttu tuon liikkunnan kanssa (tosin eri lajit) välillä myös innostun liikaa ja sehän kääntyy noin itseään vastaan. Olen liikkunut koko elämäni ja sekään ei juomisharrastusta estänyt tosin kunto on varmaan keskimääräistä parempi ja nyt saa liikunnastakin kaiken irti ilman että riskeeraa pumppua rapulapäissään lenkillä Mukavaa söndaagenia!
Se on totta, ettei harrastus/treenaaminen juomista estä ja juomisen lopettaminen vaatii enemmän kuin harrastamista tai harrastuksien hankkimisen. Monasti harrastus voi jopa toimia laukaisevana tekijänä juomiselle kun pitää muka palkita itsensä muutamalla bissellä hyvin sujuneen treenin jälkeen.
Mutta kun on lopettanut juomisen, niin treeni on huomattavan paljon antoisampaa ja toimii kuten sen on tarkoitettukin toimivan. Lievässäkin krapulassa treenaaminen kun voi olla hengenvaarallista puuhaa ja juopottelun jälkimainingit kun voi olla kropassa aktiivisena useampia vuorokausia alkoholin nauttimisen jälkeen, niin väkisinkin on aikonaan tullut treenattua vaaravyöhykkeellä, eikä siitä silloin ole hyötyä.
Näinpä se on! Ei ole matkan varrella monikaan urheilulaji jäänyt kokeilematta eli jonkun “uuden” hankkiminen ei nyt enää juurikaan käy päinsä. Joku on raitistuttuaan ryhtynyt niitä maratoneja juoksemaan ja se on ollut hänen keinonsa…mutta kun nekin on kokeiltu…heh nyt menee leuhkimisen puolelle jo, ei ole tarkoitus No jotakin henkisempää kuten meditaatiota voisi tietenkin yrittää ja löytyyhän niitä kokeiltavia juttuja jos on jotenkin “liikaa vapaa-aikaa?”
Joo, minulla on ollut kanssa tuo liikunta aina mukana elämässä. ihme on ettei sitä sydäriä koskaan tullut. Kännissä ja rapulassa on tullut juostua erinäiset kilometrit…Joku asia on liikunnassakin nyt muuttunut. Ahnehdin sitäkin ihan hullun lailla ennen. Jossain vaiheessa saatoin juosta aamulla 15 km ja illalla sama uusiksi, penikkatauti vaivasi sääriä ja olo oli ärtynyt. Suorittaminen ja itsensä näännyttäminen ehkä kuvaisi toimintaani hyvin. Nyt liikunnasta on tullut enempi nautinto ja hyvän olon lähde. En juokse enää joka päivä, kuulostelen oloani ja pyrin kohtuuteen. Semmoinen pakonomaisuus on jäänyt pois.
Ei kerpelen, kyllä tässä nyt niin käypi justiin että joudun ottaa vähän “lääkettä” jotta olo paranis. Nokka on kuin mummon tallattu isovarvas (tosin ilman kynttä) ja silimätkin vuotaa kuin tamman … = turpa. Lääkkeeksi en tosin ota väkevämpää kuin kupposen kuumaa teetä mihin vähän lantraan hunajaa kyytipojaksi. Eihän se flunssaa paranna, mutta jos vähän eres olo hetkeksi helepottaas.
Jotta totuus ei unohtuus, niin kerrottakoon että tämä oli taas “niitä” päiviä. Pitkästä aikaa joku, tai jokin on sisälläni huutanut ja anellut lupaa humaltua. Mieliteko alkoi kun kävin aamulla tappamassa aikaa kaupassa ja varsinkin siinä vaiheessa kun pysähdyin olutvuoren juurelle jossa otin pikku purkin olutta käteeni, en ostotarkoituksessa vaan ihan tunnustelumielessä. Muistijälki aivoissani aktivoitui välittömästi aiheuttaen mahanpohjassa syvän alkoholin kaipuun kouristuksen. En kaivannut oluen makua laisinkaan, johon monasti humaltumisen halu on aiemmin naamioitunut, vaan nyt iski ihan raaka humaltumisen halu ilman sivumausteita. Laitoin oluen takaisin vuoren juurelle ja jatkoin matkaa. Seuraavaksi pysähdyin irtokarkkihyllylle ja ostin eurolla lemppari suklaa karkkeja. Se auttoi, muutaman tunnin.
Päivällä olinkin sitten taas hieman kireällä päällä jonka myös perheeni huomioi. Tiedän että syy kireyteen oli humaltumisen halu ja kävelinkin jonkun aikaa levottomana talossa eestaas ennen kuin lähdin salille purkamaan “kaipuuta” kivun ja hien avustuksella. Se auttoi, muutaman tunnin.
Nyt illemmalla ajatukset rupes taas “kummittelemaan”, jolloin pistin saunan toistamiseen lämpiämään ja otettiin poikani kanssa kunnon löylytuokion. Saunan päälle istuttiin höyryten kahdestaan limpparilasit kourassa kuin miehet keskustellen mukavia asioita. Se auttoi, vieläkin.
Tätäkään päivää en kuitenkaan vaihtaas pois, koska se on ollut tunteita ja elämää täynnä sisältäen myös hyviä hetkiä. Huomen aamuna herään pysti kainalossa hymyssä suin voittajana. Alkoholi ei mahdu edes palkintopallille, vaikka yritys oli kyllä kova .
En osaa ja kykene kenellekään opaskoirana olemaan,ainakaan vielä. 5.kk raittiina alkoi nyt helmikuussa ja olen säästynyt mielihaluilta juomiseen. Suuri ansio on toisten plinkkiläisten pohdinnoilla. Tiedän,että ennemmin tai myöhemmin joudun samoihin tuntoihin ja tilanteisiin kuin sinä. Helppoa tämä nyt on,mutta sitten pitää kaivaa jostain takaraivosta niitä valmiuksia hoitaa homma kotio. Plinkki on toistaiseksi mun AA.
Tiesitkö,että Ville Valo kertoi lentopelkonsa hävinneen kun lopetti juomisen?
Kohta menee hermot, kun yhteydet kaatuilee…
Hyvä Prossa!
Minusta tuo saunominen ja limpparin juominen oman pojan kanssa kuulostaa mitä parhaimmalta interventiolta pitkään aikaan.
Hakeutuminen itselleen rakkaitten ihmisten seuraan auttaa tehokkaasti monenlaisiin kollotuksiin.
Se viimeinen hätävara minulla oli naapurikunnaa pölkkybaari. Totesin, että jos oikein viinaa tekee mieli, niin kävelen sitten sinne sen 15 km matkan oluelle. Jos ei matkalla juomahalut taltu, niin eipähän ainakaan ole hetken hurmoksessa tullut retkahdettua. Kerran sinne sitten kävelinkin. Tyydyin kuitenkin pullolliseen vissyvettä. Kotiinpäin kävelessä oli sellainen olo, että olisihan tuon vissyn saanut lähempääkin.
Olenko ainoa tässä ketjussa joka on sitä mieltä, että tuollaiset voimakkaat himot alkoholia kohtaan eivät ole aivan normaali piirre toipuvalla alkoholistilla, vaan kenties seurausta sairauden hoitamattomuudesta? Ja että ei ole kovin lupaavaa, että silloin tällöin on hyvin lähellä dokaamista?
Ehkä jotain, mahdollisesti pientäkin, on jäänyt mietiskelemättä loppuun? Tai lopullinen antautuminen alkoholin edessä ei ole toteutunut?
Kävin itse viimeiset kovat neuvottelut itseni kanssa noin kahdeksan kuukautta lopettamisen jälkeen, kun olin jo petaamassa “asumuseroa” vaimostani, jotta pääsisin rauhassa mietiskelemään asioita (tarkoittaa dokaamista ilman valvojia). Se oli pääkopassa tapahtuva katkera ja pitkä kädenvääntö, minkä jälkeen tuli puhdas ja rauhallinen olo. Sen jälkeen ei ole juurikaan viinan himo haitannut. Tietenkin jatkuva itsetutkiskelu on seurana koko loppuelämän, mutta sehän on vain mukavaa:)
Eli en ottaisi näitä erävoittoja pelkästään positiivisina asioina. Jos olisin voittanut himoni edellisenä päivänä “niukasti”, se saisi oloni pikemminkin hyvin huolestuneeksi. Ainakin jotain muuta tartteis tehrä kuin pelkästään taputella itseään selkään.
Miten tämän nyt pitäisi mennä “käsikirjoituksen” mukaan?
Minulla ei ole ollut mitään juomahaluja 4kk aikana.Paitsi 3vk kohdalla lievä,että viikon päästä pääsen kaljalle.Tämä mun lopettamispäätös alkoi vedonlyönnistä. Pari suurkuluttajaystävää ehdotti 1kk juomattomuutta.Toinen tippui viikossa,toinen kahdessa.Sitten syttyi “myrskylyhty” päässä,että ei hemmetti tämähän on just se Jumalan Sormi,jota olin rukoillut joka siunaaman aamu,että anna nyt jotain potkua,joku merkki,että sais jotain tolkkua tähän elämään.Ja mielenrauhansa takaisin.
Siitä se ajatus sitten lähti. Olen hämmästellyt tätä helppoutta ja ootellut millon se “mörkö” hyppää puskista.Voiko se mennä niin ettei näin tapahdukaan?
Minulla ei ollut aikomustakaan ruveta dokaamaan, enkä ollut lähelläkään sitä pistettä. Minun mielestäni taas on sairasa jos joku ei kehtaa, tai uskalla kertoa rehellisesti siitä, että joskus on vähän “heikompia” hetkiä. On erittäin normaalia, että toipuvalla alkoholistilla käy hetkittäin alkoholi mielessä.
Sen tiedän että on varmaan paljokin asioita jotka on jäänyt mietiskelemättä, niin isoja kuin pieniäkin, mutta näin on takuuvarmasti jokaisella meillä.
Onhan se Novamob hyvä tuoda tuokin puoli esille, noitakin näkökohtia on aina hyvä pohtia.
Myrskis, ei kai raitistumiseen mitään ohjekirjaa ja oikeaoppisuutta ole olemassa, muuta kuin olla juomatta alkoholia. Ei sieltä välttämättä mitään mörköjä hyppele puskista. Täytyy muistaa, että suurin osa kuitenkin raitistuu itekseen, ihan omin konstein, ilman ohjekirjoja.
Niitä yhtäläisyyksiä prosessissa varmaan on, raitistu miten raitistu, mutta varmaa on myös, että eroavaisuuksia on vähintään yhtä paljon.
Voit onnitella itseäsi ja olla iloinen kun
Pirullinen tämä riippuvuus, toisaalta kun tietää miten nopeasti tahto- ja tunnetila vaihtuu…pitää vaan odottaa. Voi kun olisikin paikka mihin mennä lukkojen taa jos oikein tiukkaa tekee, se kun menee ohi, se kiusaus. Sama juttu tuon liikkunnan kanssa (tosin eri lajit) välillä myös innostun liikaa ja sehän kääntyy noin itseään vastaan. Olen liikkunut koko elämäni ja sekään ei juomisharrastusta estänyt 
tosin kunto on varmaan keskimääräistä parempi ja nyt saa liikunnastakin kaiken irti ilman että riskeeraa pumppua rapulapäissään lenkillä 
.