No sitten ymmärsin väärin tuon “Autoon mennessäni olin jo päättänyt että ostan mäyriksen pitkästä aikaa ja on humaltumisen aika.” -kommentin.
Hyvällä minä vain asiani kirjoitin. EI ole olemassa yhtä totuutta, toin vain oman näkökantani esiin. Ongelmia on ollut minullakin, en kiellä.
Juomahalua (tai pikemminkin sitä perustarvetta juoda, mikä aiheutti niitä juomahaluja) ei ole ollut minullakaan, ja päälle kaksi vuotta on nyt mennyt selvänä. Voi juominen käydä ajatuksissa vieläkin joskus, eihän aihetta voi vältelläkään tässä maailmassa, mutta lopettamisen jälkeen juomisesta ideana on karissut se kiinnostavuus ja taianomaisuus, joka siihen aiemmin minulla liittyi. Se ei enää nostata sisälläni sitä “jännää” tunnetta. Järki pääsi lopullisesti voitolle kai siinä vaiheessa, kun ymmärsin, että juominen muuttaa maailmaa vain oman pääni sisällä. Tuon oivalluksen myötä koko alkoholin juominen alkoi näyttää aika hölmöltä toiminnalta.
–kh
Minun mielestäni “läheltäpiti”-tilanteet kuuluvat tuohon 3kk-6kk ajanjaksoon. Mitään oikeaa oppia ei tietenkään ole, mutta omalla kohdallani ensimmäistä kuukautta meni niin paljon juoma-ajattelu lukittuna, etten edes vettä tohtinut juoda golf-kentällä. Tämä ei siis ole vitsi. Ihmettelin, miksi vesipullo tuli aina täytenä kierrokselta takaisin, kunnes oivalsin pitäväni korkkia kiinni.
Pakko tuota ajattelua on jossain vaiheessa löysätä ja silloin tulee noita “läheltäpiti”-tilanteita. Niihin on syytä olla valmistautunut ja esim. tuo lupa kävellä 15 km juomapaikalle on sellaista valmistautumista. Siinä on sitten aikaa harkita. Kyllä se “tämäkin menee ohi”-juttu toimii. Nuo läheltä piti tilanteet pitää myös purkaa. Mikä oli se tunteiden ja ajatusten verkko, joka tuohon viinanhimoon vei. Kyseessä on kuitenkin yhdenlainen polku, jolta pitää osata löytää tiensä ulos, kun se seuraavan kerran sattuu kohdalle.
Viimeistään AA-palaverissa ololla on tapana kääntyä voiton puolelle. Kun tunne-elämä alkaa kääntyä sinne petaamisen suuntaan, niin silloin on kiire palaveriin. 
Hei,
En osaa sanoa muuta kuin että hyvä, ettet ottanut. Et menettänyt kuin morkkiksen kurjuuden. Olen lentokentällä, takana kamala kokous, jossa ihmisten katseista huomasi, että olin mennyt mokailemaan retkahtaessani 
Tarjolla olleet viinit ei olisi voineet vähemmän kiinnostaa. Tsemppiä jatkoon 
Nyt minä olin ymmärtämyt väärin, koska luulin että tarkoitit tuota viimeistä viestiäni. Tuossa ekassa viestissäni asia olikin eri ja juuri semmoinen kuin kirjoitin, eli siinä oli tosi lähellä retkahdus.
Tässä eilisessä tapauksessa olin kuitenkin koko ajan tietoinen siitä etten ala juomaan, mutta en kuitenkaan voi kieltää tuntojani ja ala kieltämään etteikö mieli olisi tehenyt. Kirjoitin eilisen tapauksen tämän saman otsikon alle koska en halunnut aloittaa uutta ketjua
Hienoa että toit näkökantasi esiin ja niin pitääkin, koska se aiheuttaa keskustelua ja auttaa ajattelemaan asioita muiltakin kanteilta, mikä on hyvä asia.
Minulla asiat menivät niin, että jos pystyin ‘läheltä piti’ -tilanteen sanoiksi pukemaan se ei jäänyt mieleen muhimaan. Se oli selvitetty ja ohitettu tilanne. Aina en ole siihen kyennyt, joten sellaiset, joita en tohtinut sanoiksi saattaa, konkretisoituivat viimeistään seuraavan viikonloppuna…
Aijaa, en tiennyt tuota 
. Aika jännä juttu ja kuten itsekkin kerroin toisessa ketjussa, niin näin minullekkin on käynyt. Olis kiva tietää mikä “kommervenkki” tämmösen reaktion takana on. No, jokatapauksessa se on erittäin myönteinen ja täysin odottamaton seuraus juomisen lopettamisesta, hyvä niin .
Tuossa on varmasti hyvä oivallus ja vinkki “työkaluksi” valitsemallemme tielle, eli raittiuteen. Minulla on ihan sama kokemus siitä, että varsinkaan alkoholiin liittyviä negatiivisia asioita ei kannata jättää liiaksi vain omaan päähän muhimaan.
Läheltä piti -tilanteet tuskin useinkaan syntyvät hetkellisen mielihalun perusteella, vaan taustalla on alitajuinen juomisen petaaminen jo pidemmältä ajalta. Hyvässä henkisessä tasapainossa oleva alkoholisti ei ole kiinnostunut alkoholin juomisesta, mutta väsyneenä tai stressaantuneena (ja ennen kaikkea hieman pidempään näitä molempia), mielihaluja saattaa syntyä. Ainakin minulla.
Siksi edellä mainittu asioiden käsittely ja taustojen pohdinta on minulle tärkeää, jos vaikuttaa siltä että välimatka minun ja juomisen välillä on uhkaavasti kaventumassa. Alkoholismin hoitamista ei pidä ikinä unohtaa. Jotkut tekevät sitä AA:ssa tai muissa ryhmissä. Jos ei käytä ryhmien tukea hyväkseen, on selvää että itsetutkiskelu (asioiden mietiskely) on melko välttämätöntä.
Siksi olen vähän skeptinen sen suhteen, että pelkästään seuraavan päivän “olipa hyvä etten juonut eilen, vaikka lähellä oli” riittäisi poistamaan ongelman tai “kaikillehan näitä tulee” -hälläväliä auttaisi. Jos minun tekee mieli viinaa, mietin aina mikä ihme nyt on vikana ja pyrin poistamaan taustalla vaikuttavan syyn. Se saattaa olla niinkin yksinkertainen kuin väsymys. En siis pidä juomisen tarvetta toipuneella alkoholistilla normaalina. Hyvä indikaattori on myös suhde vaimooni. Jos hänen käytöksensä ärsyttää joskus, tiedän että nyt on omassa pääkopassa tapahtumassa asioita, jotka on purettava.
Olen ehdottomasti sitä mieltä, että hyvin toipuneen alkoholistin ei tee mieli juoda juuri koskaan. Sellaisen tilan saa vai luovuttamalla, ei tahdonvoimalla. Jos huomaa sompailevansa vähän väliä kaupan kaljahyllyjä ihailemassa, ehkä on vielä tehtävä töitä sairautensa eteen.
Pahoittelen jos olen hieman jyrkkä tässä asiassa, mutta eivätkös alkoholistit (kuten minä) nimenomaan tarvitse hieman keppiä…koska hyväksyntäähän juova alkoholisti ryyppäämiselleen aina hakee. Ja huonosti toipunut kuivilla oleva juoppo hakee hyväksyntää menestykselleen raittiina pysymisessä.
Itse olen havainnut, että samoin, kuin tarve juoda lähti/lähtee se palaa, jos ei tee työtä itsensä kanssa. On meinaan kokemus sellaisesta raittiudesta, jossa juominen ei tullut enää kysymykseen, mutta en tiennyt miten koko elämäni oli kiinni siinä mitä halusin itselleni uskotella. Raittius/toipuminen vaatii jatkuvaa kasvua, mutta jos jokin estää sen, niin tarve juoda palaa ennemmin tai myöhemmin. Itseäni kuristi ainakin menneisyyteni salat joita en halunnut edes itse nähdä tai tehdä mitään sen hyväksi, että pääsisin siitä otteesta. Eilinen vaati siten veronsa, kun se hyökkäsi tulevaisuudesta kimppuuni ja laittoi minut tänään (siis silloin) juomaan.
Itsetuntemus, siinä oli toivomisen varaa, kun sitähän minä koetin pönkittää kehittämällä itsestäni huippuosaajan, rehellisyyden perikuvan (koetin siis muuttaa muiden tekemisiä, jotka vaivasivat minua), armottoman työntekijän,… , mutta poltin itseni loppuun koettaen olla joku muu, kuin olen. Se kun en tuntenut itseäni ja en kyennyt hyvittämään menneisyydessä tapahtuneita virheitä saati nykyisiäkään, niin juominen oli lähes ainut oikea vaihtoehto, jotta saisin nöyryyttä lisää, tutustuakseni oikeasti itseeni ja minulle tarkoitettuun elämään, jotta toipuminen olisi tosiasiaa.
