Lahden stoppari??

Aikansa poika onnistui kaiken meiltä salaamaan kunnes teki virheen ja kaikki tuli julki! Bale…mitä olisit halunnut että sun kohdalla olis silloin nuorena tehty? Kuuntelitko yhtään mitä sinulle oli puhuttu? Olitko uhmaa täynnä vanhempiasi kohtaan? Kun jotenkin ymmärtäisi mitä pojan päässä liikkuu ja mitä ajattelee…tarkoittaako kaikkea sitä kamalaa mitä meille huutaa ja sitä vihaa jota tuntuu tuntevan meitä kohtaan tällä hetkellä,kaikki kun on kuulemma meidän syytä!! Huostaan-otto on edessä ja stopparin rinnalle on noussut mukavan tuntuinen paikka reilusti etelä-suomen ulko-puolella jossa pystyttäisiin vastaamaan sekä päihde että psyk.ongelmiin ja olisi myös pysyvämpi kuin stoppari. Perheen mukana kulkeminen on tässä paikassa myös tärkeää,saataisiin sitä suhdetta rakennettua uudelleen.

Hyvää olisi se että on kauempana joten välit käyttäjä porukkaan ainakin katkeaisivat,tosin jos niikseen on niin uudet porukat löytyy ajan myötä kaiketi paikasta kuin paikasta. Tiukat säännöt on…ei omaa puhelinta,koulu siinä samassa joten liikkuminen ja sen tarve minimoitu,harrasteet löytyvät myös alueen sisältä.

Sydäntä riipii päätökset joita ollaan tehty,mutta kyse on pojan parhaasta,sitä tolkutan itselleni aamusta iltaa. Nyt on kaikki tehtävä ja yritettävä mitä voi,kun on täysi-ikäinen meidän keinot puuttua ja vaikuttaa ovat vähissä. 3vuodessa oma järki ehkä kasvaa ja vahvuutta kieltäytyä olisi rutkasti enemmän. Kun pojan saisi turvalliseen paikkaan voisi itsekin hengähtää ja keskittyä nuorempiin lapsiin,kovin on voimat lopussa.

Tiedän että pojassa raivo nousee kun ja jos lähtee kauemmas tiukan elämän pariin,viedäänhän häneltä pois ne kaverit ja se elämä johon on viehtynyt. Mutta olisi ainakin turvallisessa paikassa jossa voisi käydä läpi kaikki tunteet ja niitä myös käsitellä. J a ennenkaikkea olisi aikaa miettiä elämää,nyt kun kaikki aika ja ajatukset suuntautuu aineisiin ja oheistoimintoihin. Ehkä se kaveripiiristä irrottautuminen on arvokas asia,joukossa kun tyhmyys tiivistyy.

Puhelimesa puhun pojan kanssa joka toinen päivä ja joka toinen laitan illalla viestiä. Lähinnä minä puhun ja poika murahtelee,jos satun väärin puhumaan niin voimasanat sinkoaa ja pyytää minua pitämään huolta vain omasta elämästäni eikä sotkeutumaan hänen elämäänsä. Soittaa minulle vain jos on rahaa vailla,sitä en anna,en tässä tilanteessa. Jokin aika sitten soitti ja pyysi minua ostamaan hänelle menopelin,ei ole ikää edes piikkiä ajaa mutta tyynesti että “osta mulle,halvalla lähtee”. Sanoin että niin en tee joten vastaus oli “no vittu ei sit” ja luuri korvaan. Välillä tuntuu että järki puuttuu joka asiassa nyt.
Joskus tuntuu että minä olisin hänelle anteeksi pyynnön velkaa,siitä että näihin ratkaisuihin olen päätynyt,kuulostaa kummalliselta sillä poikani parasta ajattelen enkä väärin tee mutta siltä vain toisinaan tuntuu. Ehkä ne on niitä hetkiä kun järki hiipuu ja tunne ottaa vallan,tunteiden ote on vahva ja kova. Aina enää itsekään pysy omien tunteiden perässä…

Vein eilen itse oman tyttäreni Stoppariin. Se oli varmaan pienin niistä yksiköistä, vain neljä paikkaa joista kolme täytetty tällä hetkellä. Jokaisella nuorella kaksi hoitajaa ja työvuorossa kerralla yht. kaksi hoitajaa. Paikka oli vanha omakotitalo rannassa, ei mitään luksusta, mutta tunnelma lämmin ja rento. Nuorilla omat huoneet joita sai sisustaa mielensä mukaan. Hoito on tiivistä ja toimintapainotteista. Oma lapseni selvästi rentoutui ja jutteli melko vapautuneesti tutustuessaan omaan hoitajaansa. Yksi tuttu kyllä löytyi itsenäistymisyksikön puolelta, mutta hän oli jo oman hoitojaksonsa loppusuoralla eikä nämä lähihoidon lapset juurikaan ole tekemisissä seinän takana olevan vapaamman yksikön nuorten kanssa koska säännötkin ovat vähän erilaisia.
Mikäli lapsellesi on ehdotettu Pisaa tai vastaavaa paikkaa Limingalla niin niistä olen kuullut pelkkää hyvää.
Yksikin tyttö lähti samalla tavalla täynnä vihaa Liminkaan ja jo kuukautta myöhemmin oli sitä mieltä että onneksi pääsi sinne!
Helppoahan tämä ei tule olemaan ja retkahduksiakin vielä varmaan on tulossa. Päihderiippuvuus on joka tapauksesa loppuelämän kestävä projekti ja jos siihen vielä liittyy masentumistendenssiä niin mikä tahansa vastoinkäyminen tms. saattaa laukaista jomman kumman tai molemmat ongelmat uudelleen.

Ai niin, eilen tuloneuvottelussa tyttö sanoi pokkana, että hänen mielestään bentsot ja subutex eivät ole ollenkaan tehneet pahaa hänen elämässään. Ne ovat ennemminkin lääkkeitä joilla hän saa olonsa paremmaksi…
Asenteessa on siis vielä työstettävää, vaikka nyt on omasta tahdosta halunnut “antaa hoidolle mahdollisuuden”.

Puolustan nuoria heidän poissaollessaan:

Tämä keskustelu nuorista on ajautunut tyypilliseen vähättelyyn. Tyttö “sanoi pokkana”, oli “asennetta”… aiemmin on syytetty hormooneja ja “tunteita”. Subjektiivinen ja positiivinen kokemus päihteistä ei ole noin helposti kuitattu. Tällä foorumilla on iso kasa aikuisia ihmisiä jotka käyttävät juuri tuolla tavalla eikä heillä pidä olla mitään mainitsemistanne teiniongelmista. Foorumin ulkopuolella on maailma täynnä näitä normaaleja ihmisiä. Tyttö sanoi sen pokkana koska rohkeni kertoa oman totuuden.

Arvaukseni on että te ette ymmärrä näitä päihteitä lainkaan. Varovainen päihteiden kunnioitus ja vaikutusten ymmärtäminen auttaisi erottamaan mikä johtuu teinielämän ongelmista ja mikä on vain inhimillinen ja TÄYSIN LOOGINEN reaktio näihin aineisiin. Viisas erottelu voisi saada enemmän vastakaikua tytössä kuin vähättely ja hormonien syyttäminen kaikesta.

Sanonpa vielä että 15-vuotiaat ovat helvetin osaavia ihmisiä. Vanhetessa monella on tapana unohtaa kuinka täysin toimivia olivat nuorempana, ja ajatella että vasta NYT he osaavat hoitaa asiansa. Sanoin ite että “NYT” osaan hoitaa asiani kait 17v., 19v., 21v. …kunnes tajusin että tämä on toistuva ilmiö joka on jokaisen korvien välissä. Kukaan ei koskaan osaa kaikkea, ja yllättävän “vähälläkin” (esim. 13v) pärjää. En enää vähättele nuoria tai sitten olen hyvin varovainen sen tehdessä.

Totta, en ymmärrä päihteitä, mutta vähättelyä en todellakaan halua ja mielestäni en sellaiseen sorru tytön kuullen enkä selän takanakaan. Näitäkin keskusteluja olen antanut hänen lukea aina kun siihen on ollut tiaisuus ja hän on jaksanut/kiinnostunut. Vähättelyä ja torjuntaa olen nähnyt erityisesti terveydenhuollon ja sosiaalitoimen yhteentörmäyksissä juuri silloin kun pitäisi tehdä yhteistyötä, jompikumpi lipeää. Varsinkin terveydenhuolto usei pesee kätensä, valitettavasti.
Lääkkeitä voin sanoa ymmärtäväni jonkin verran sillä päivittäisessä työssäni olen lääketurvallisuuden, farmakokinetiikan ym. kanssa tekemisissä. Tällä keskustelupalstalla luotailukin on yksi tapa yrittää ymmärtää, vaikka hyväksyä en haluakaan.

Vaikken bale ole niin tuskin tästä haittaakaan on; Kyllä sitä kuunteli, ja uskoikin jossain mielessä, uhma&kapinahenki vaan kielsi kuuntelemasta ja omasta mielestä tiesi paremmin kuin dinosaurusvanhemmat. Ja teidän kohdalla niin onkin, ainakin sen kannabiksen kohdalla, poika todennäköisesti tietää siitä enemmän kuin te. Jos teillä on “hassis=heroiini” -asenne, tulee poikanne ylenkatsomaan teitä pitkään. Huumeet eivät sinänsä ole sen kummoisempia kuin alkoholikaan, päihteitä päihteiden seassa jne.

Tunnen Joukon ja hän on ihan fiksu kaveri. :wink: Särähti vaan korvaan taas tuommoinen yleistys, vaikka voikin usein olla totta. Kannattaa muistaa tarkastaa omia näkemyksiä&uskomuksia&ajattelumalleja aina aika ajoin, en tosin tiedä miten.

Perhetaustoja tosiaan paremmin tietämättä tommonen piikin ostamisen kysely kielii ehkä lievästä hemmottelusta, penskas on tottunu saamaan asioita liian helpolla. Tai sit on kerenny päästä helpon rahan makuun, mitä kyllä pikkasen epäilen noin nuorella iällä.

Pakko sanoa että mulle tuo duo (bentsot& bupre) on antanut mahdollisuuden elää (mulla on mielenterveysongelmia, mut aloitin niiden käytön vasta täysi-ikäisenä), mutta jos tyttösi on kovin nuori saa hänellä olla aika pahoja ongelmia jos noin vahvan lääkityksen tarvitsee selvitäkseen (ja tuskin sanoisi samaa jos olisi muutamaa vuotta käyttänyt ja tietäisi miten vaikea niitä on sitten lopettaa). Saman olen kyllä kuullut muidenkin ihmisten suusta juuri samojen lääkkeiden kohdalta, miksei muidenkin.

Pojan kertomaa ja mielipiteitä en vähättele,jokaisen sanan ja lauseen kuuntelen korva tarkkana ja yritän ajatella monelta kannalta. Päihteistä en juuri mitään tiedä,pari kertaa vuodessa jokunen olut ja ravintola reissu,siihen jää kokemukset. Huumeista ei juuri ole ollut tietoa ennen tätä,nyt olen yrittänyt lukea ja tietoa etsiä,sen kuitenkin tiedän että kannabis on tyystin eri asia kuin “kovat” aineet mutta ei senkään tulisi kuulua 15-vuotiaan nuoren elämään päivittäisessä käytössä.

Olemme tuiki tavallinen perhe,asuntovelkoineneen kaikkinenn eikä meillä raha puussa kasva,lapsiakin on suurperheen verran,hemmottelusta tuskin on kyse,mikään ei ole koskaan pudonnut eteen ilman että sen eteen on joutunut jotain tekemään,jokainen lapsi tietysti ikätasonsa mukaisesti. Jo pelkän viikkorahan eteen täytyy tietyt asiat hoitaa,senkään saaminen ei siis ole ollut itsestäänselvyys.

Tiedän että 15-vuotias osaa olla järkevä ja fiksu,ja tehdä järkeviä päätöksiä ja hoitaa asioitansa,niin teki ja oli poikakin ennen. Jotain on tapahtunut…mutta mitä?

Omia asenteita,ajatuksia ja toimintamalleja olen miettinyt ja tarkastellut,parhaani olen kuitenkin yrittänyt ja tulen aina yrittämään,pojan kohdalla olisi ehkä pitänyt yrittää enemmän tai tehdä jotain toisin…

Kaverit,kyllä uskon että niillä on suuri merkitys nuoren elämässä joka murkku-iässä itseään etsii. Mutta kavereiden syyksi en mitään kuitenkaan ole työntämässä,poikahan itse on valintansa tehnyt. Kyseessä on pohjimmiltaan hyvin herkkä poika ja uskonkin että sillä on merkitystä sen kanssa että päihteitä on alkanut käyttämään,ehkä hän kokee elämän jollain tavalla/tasolla liian kovana paikkana. Jännityksen hakeminen ja kapinointi yhteiskunnan sääntöjä vastaan voisiko olla yksi syy?

Sain muuten tietooni että poika on ostanut itselleen prepaid liittymän vaikka hänellä on meidän maksama tavallinen myöskin käytössä. Kyselin syytä miksi sen on ostanut ja mitä sillä tekee…haistatukset ja ei kuulu sulle ja luuri korvaan oli vastaus. Eikä myöskään numeroa suostunut antamaan,sanoi että soita siihen toiseen jos asiaa on! Tunnusti kyllä kuitenkin prepaidin omistavansa. Viikkorahaa saa sijaispaikasta 10euroa viikossa josta 5 euroa lyhentää sakkoja,mistä sitä rahaa sitten tälläisiin prepaideihin riittää…! Kaikenlaista mietittävää taas…

Itse taas olen tullut siihen tulokseen, että juurikin tuossa iässä ollaan vielä täysiä urpoja - niin, olenhan minäkin ollut 15-vuotias joskus. =)

En tuolloin kyllä käyttänyt mitään päihteitä, koulunkin suoritin kunnialla, vaikkakin rimaa hipoen - vapaa aika kului aktiivisesti urheilun parissa. Eipä nuokaan “valinnat” todellakaan tehneet musta fiksua 15-vuotiasta, pikemminkin vain sellaisen, joka nyt sattui pysymään ns “pahoista piireistä” ulkona. Vanhempien mielestä moinen tietenkin on kuin lottovoitto - nuori joka ei sekoile lienee jokaisen vanhemman unelma. Mutta tuo että pysyy näistä piireistä pois, ei tee vielä fiksua. 15-vuotias on mun mielestä siinä iässä, että se tarvii esimerkin - ihmisen joka on samalla auktoriteetti, muttei kuitenkaan pelkästään siihen nojaten saa sitä “kunnioitusta” - jos poikasi tietää ettei sulla ole asiasta hajuakaan, ja näkee sun panikoivan - ylireagoivan, voi se jopa heittää enemmän bensaa liekkeihin.

Rationaalinen suhtautuminen olisi parasta tässä vaiheessa - kaikista parasta olisi, jos poikasi saisi jutella jonkun kanssa joka noista asioista oikeasti tietää jotakin. Jos sulla ei ole päihteistä mitään tietoa, tarkoittaa se sitä, että poikasi todennäköisesti ajattelee ettei sulla ole tähän asiaan mitään sanottavaa, varsinkin kun hän itse jo omakohtaisista kokemuksista johtuen “tietää” sinua enemmän. Tälläinen ajattelumalli varmasti on aika vaikea murtaa.

Omat vanhempani antoivat mun juoda silloin tällöin seurassaan, bisseä ja välillä ihan vahvaakin viinaa, koskaan tuolloin en itseäni vahvaan humalaan kuitenkaan juonut, jotenkin mulle kai oli tärkeätä että vanhempani kokivat mun olevan luotettava. Kannabiksen polttelusta ja psykedeelien käyttämisestä ei siitäkään järjestetty mitään kohtausta.
Tosin tuolloin olin jo täysi-ikäinen kun hatsittelusta “jäin” kiinni ( kerroin siitä itse, no big deal )

Ainoa asia mistä mutsi aikanaan ei digannut, oli se kun löysi resilar pullon jämät nurkista, myönsin että kyllähän mä sitä olen kokeillut - ylipäätään oon aina ollut aika avoin, vastaanottavainen ja suorapuheinen mitä päihteisiin tulee.
Tähän päivään asti oon myös pystynyt omat periaatteeni pitämään, Pirit ja hitaat olen aina jättänyt suosiolla muille sankareille vedettäväksi - ja noitahan eteen tulee aika paljon, muusikko piireissä tuntuisi olevan helppoa saada huumeita, varsinkin jos olet se taiteilija - jotkut ihmiset kokevat “velvollisuudekseen” ruokkia taiteilijan inspiraatiota mitä moninaisimmilla tajusteilla, eikä mulla sitä vastaan mitään olekkaan, tiedän kuitenkin mitä mä haluan ja mitä en.

Mun elämässä päihteet eivät koskaan ole näytelleet roolia päänäyttämöllä, esiriipun takana niitä on aina ollut - ja tulee varmasti aina olemaankin. Tuo logiikka tarttui muhun jo aikalailla nuorena, päihteistä puhuttiin kotona avoimesti, niistä ei kuitenkaan koskaan tehty tabua, ei peloteltu tai maalailtu utopiaa hipovia tarinoita. - aina mulla on ollut joku kiinnekohta jota tavoitella, olla hyvä urheilussa, olla hyvä muusikko → saavuttaa noitten asioiden kautta jotain. Noissa asioissa rohkaistiin menemään eteenpäin.

Jos nuorella ei ole mitään mitä tavoitella, voi moinen tyhjiö luoda aika helposti jotain mitä sen ei pitäisi, mutta lähtokohtaisesti - tuota tyhjiötä ei tulisi 15-vuotiaalla olla. ( Mielestäni, kenellekään ei sitä tulisi olla )

Tulipas pitkä litannia taas kirjoitettua - en mä sulle mitään ratkaisua tai edes osaa siitä osaa antaa, kunhan pohdiskelen tässä näin - musta kaikki vaan lähtee siitä, että on joku unelma jota tavoitella/jonka vuoksi ylipäätään on. Huumeet tuskin on kenenkään oikea unelma. Niillä voi kuitenkin aika helposti luoda illuusion siitä että hommat menee hyvin. ja varsinkin 15-vuotiaana, jolloin tommonen varmaan luo ja suo jonkun näkösen statuksen…

Hitto. ylä-asteella ne oli “kovii” jotka kävi kessulla, jos joku ois vetänyt jotain kamaa, ois se varmaan ollu todellinen vitun “pahis”… Tommosesta voi jo päätellä ettei, vaikka kuinka toisin sanotkaan - 15 vuotiaiden päässä vielä liiku mitään kovinkaan painavaa. Ja joukossa tyhmyys senkun tiivistyy…

Kyllä se vaan panikoimaan pistää tälläinen tilanne,piri,lääkkeet,kannabis ja alkoholi ja 15-vuotias nuori,siinä lienee aiheet vaikkapa melkoiseen paniikkiin. Ja vahvasti olen sitä mieltä että minkäänlainen päihde ei kuulu 15-vuotiaan nuoren elämään,niinkuin tuolla ylempänä olikin että hormoonien heittely murkku-iässä höystettynä päihteillä ei ole paras yhdistelmä.

Järkevyys ja fiksuus nuoren kohdalla on kai suhteellinen käsite,millainen on järkevä nuori…siihen on varmaan yhtä monta vastausta kuin on vanhempia. Koulun hoitaminen on järkevyyttä,vastuun kantaminen on järkevyyttä,jokaisesta nuoresta varmastikin järkevyyttä löytyy edes jollain tasolla,vaikkakin toisinaan ovat hyvinkin järjettömiä mukamas aikuisia,vähän kaksipiippuinen juttu tämäkin. Ei se elämä murkun kanssa rinta rinnan niin kovin helppoa ole.

Ehkä joskus saan tietää mikä/missä meni pieleen. Ehkä joskus poika vielä sanoo “kiitos”. Seuraava poika on kovaa vauhtia lähestymässä murkku-ikää,nähtäväksi jää mitä se tuo tullessaan. Muutaman kerran olen hänet iso-veljen huoneesta sängyn päältä istumasta tavottanut itkuisena,ikävä on kova ja pieni pää täynnä kysymyksiä.

Se mikä sinusta on nuoren ihmisen järkevyyttä, ei välttämättä ole sitä nuoren itsensä silmin.

Enkä tietenkään suosittele nuoria käyttämään päihteitä, mitään niistä monista. Tuossa iässä itse kun vielä vilpittömästi puhuen, olin täysi kakara, joilla oli kakaran huvit.

Ja kuten sanoin, joukossa typeryys tiivistyy, paineet kasvavat joukossa, alttius tehdä typeryyksiä alenee huomattavasti. Tuo on asia johon on paha mennä vaikuttamaan. Tiedän, sillä itselläni on 15-vuotias veli, joka törttöilee, ja luulee olevansa oikeassa asiassa kuin asiassa.

Järkevä toki on kun on meidän hieman vanhempien ja fiksumpien seurassa - mutta kun lähtee oman ikästensä seuraan, aina tapahtuu jotain typerää. Siinä ei panikoiminen oikeasti auta. vaan se että homma oikeasti tsiigataan rauhallisesti läpi - ja seuraukset ovat myöskin sitten oikeasti pitävät/kongreettiset.

Selvitys on nyt meneillään,mutta sitäkin on hyvin vaikea tietyiltä osin tehdä kun poika ei suostu juurikaan puhumaan eikä millään tasolla sitoudu mihinkään,avohuollon toimet siis ei toimi. Alamäki senkun pahenee päivä päivältä. Selvää on se että meillä vanhemmilla on hyvin vähän tällä hetkellä keinoja poikaa auttaa,yhteys kun on tukossa ja solmussa melko lailla.

Tyhmyyksiä nuoret tekee aina mutta jossain menee se raja jossa tyhmyyksiin täytyy puuttua,välillä sitten vaikka hyvinkin rajuilla toimilla. Jokaisessa perheessä on sitten ne omat rajansa joiden ylityksen jälkeen peli puhalletaan poikki,jokainen vanhempi ja perhe kun on omanlaisensa. Meidän tilanteessa on totaalisen pysäytyksen paikka nyt,ennekuin on liian myöhäistä.

Huumeiden käyttö katkeaa vankilassa. :mrgreen:

Älä anna pojallesi rahaa.

Jos kotoa katoaa jotain nosta rikosilmoitus.

Jos poikasi ei ole tuolla menolla 3 vuoden sisään lusimassa, syön hattuni.

Tai: lupaa sille, et se se saa polttaa pilveä kunhan pitää turpasa kii ja polttaa vaan kerran kuussa.

Haetaan siipiveikot messiin ja puhutetaan poikaa, (Vois oikeesti toimia) :question:

[Poistettu tunnistetietoja -Päihdelinkin toimitus]

Jaa vai että tunniste tietoja. Täytyy varmaan siirtyä tipin ja abzurdin foorumille sitte. Sanokaa että ette
oo tosissanne. Jooko.

Tuo on monesti käyny mielessä jos joku poikaa puhuttais,olisko siitä hyötyä ja kuuntelisiko. Tänään puhuin pojan kanssa puhelimessa ja pitkään pitkään aikaan oli asiallinen ja jopa mukava minulle,mitähän lie mielessä…sitä aina näin ajattelee kun yht´äkkiä on mukava!

Huostaan-otto on tehty,kuten jo aikaisemmin mainitsin niin stopparin rinnalle on noussut toinen paikka,kauempana. Molempia poika itse vastustaa ja sanoo “en vittu tasan lähe mihkään”. Tässä tilanteessa kauempi paikka olisi parempi kun ei itse ole mitenkään yhteistyökykyinen,se olisi myös pysyvämpi paikka.Torstaina saadaan tietoa,sitten olisi siirto edessä,mahdollisimman nopeasti ettei ehtisi karkumatkalle…

Oma tyttäreni vaikuttaa Stopparissaan suht tyytyväiseltä. Jo siitä ettei juuri soittele, tiedän että voi ihan hyvin.
Muuhun en osaa ottaa kantaa, ensimmäinen neuvottelukin on vasta 9.10. eivätkä tuloneuvottelun jälkeen juuri ole kyselleet. Ilmeisesti B1:ltä ja Päpsystä ovat saaneet riittävästi taustatietoja. Tämä yksikkö on pienempi nuoria max 4 ja henkilökuntaa kymmenkunta. Muuten ihan machisman kuvauksen mukaista.

Ainoa huoli on että juuri korvaushoitoon päässy poikaystävä odottaa stadissa kihlasormukset taskussa ja uhoaa ettei kukaan enää pääse heidän väliinsä. Mielelläni pitäisin siis tytön mahdollisimman kauan pois kuvioista ja yhteydenpidon rajattuna. Joskus se kotiloma kuitenkin koittaa ja uusi hatkareissu on jälleen vaarana. Tyttö on ennenkin saanut/varastanut kaverin lääkkeitä joten aineita olisi entistä helpommin saatavilla ja retkahdus enemmän kuin uhkana.

Päivä kerrallaan eteenpäin toivoen että itse tahtoo muutosta, ei tässä muu auta!

Veikkaan että minun kohdalla se olisi ollut lastenkoti, kolulukoti, tai suoraan lääkkeettömään hoitoon keskelle metsää, ettei pysty karata kamaa vetämään. Olin niin jääräpäinen ja uhmakas, etten ottanut mitään kuuleviin korviin. Mutta kyllä ne ensimmäiset kerrat poliisien kanssa oli asioita, mitkä pisti miettimään, mitä oikein touhuu ja sitten vanhempana tuo pakkohoito, suljetulla osastolla pisti miettimään myös, omia tekoja, niiden vaikutusta suhteisiin muita ihmisiä kohtaan, mutta piripäät osaa puhua itseään pois tiukoistakin paikoista, vaikka sysäämällä sen muiden niskaan, joten ei kannata sinisilmäisesti uskoa kaikkea mitä sanoo. Itse lopetin sen pirin vedon terveys syistä. Se hajottaa ihmisen loppupelissä henkisesti ihan kokonaan… Ehkä olisi pitänyt miettiä junnuna, miten omat kortit pelaan, koska karu totuus on, että omaa kuoppaahan mä vaan kaivoin ja nopeutin loppuunpalamista… Jos pääsisin takaisin ajassa, tekisin asiat toisin, se ei vaan ikävä kyllä onnistu.

Mä pistän vaa sen verran, et mul kyse oli tuon ikäsenä et oli luotto menny kaikkiin ihmisiin; etenkin omiin vanhempiin (he usko opettajaa eikä mua mm.). Mul oli diagnisoimaton ADHD (nyt tuli sit rajatila/epävakaa pers. häiriöl jonka tunnistin jo 16v itse ja n. 4v sit vaativa pers. häiriö=perfektionisti), opettajat ja oppilaat oli syrjineet mua. Pelkäsin et omat vanhemmatkin häpeää ku koulust välil soiteltii; etenkii ihan alkuluokil et kuinka huonost oon käyttäytyn; olin jälkäs ja lensin ulos luokast.

Jotenkii oletin et vanhemmat tajuaa kuinka hukas ja yksin oon ja viiltelin kännis ala-ikäsenä kotona; kerran mutsi kysy et haluanko lähteä jollekin juttelemaan, en tietenkään halunnut; mut ois pitäny pakottaa! Mut muuten vaa piiloteltiin veitset. Mä en todellakaan uskonu et vanhemmat osais tai pystyis vaikuttaa mun hyvinvointiin, puhumattakaan kenestäkään muustakaan ihmisestä. Faija sano myös aina et omist ongelmist on selvittävä itse, joten mun keinot selvitä oli vetää pää sekasin, viillellä ja nälkiinnyttää itseäni (pojillahan ne on usein sit väkivalta, riehuminen jne) … :frowning:

Joten mä pakenin. Mä sain PALJON uusia ystäviä, pääsin pois “itsestäni” ku olin sekasin ja en todellakaan miettiny tulevaisuutta, vaa sitä et just näin mä tahdon elää, näin mut hyväksytään ja must tykätään! Ja mitä korkeammalle “hierargiassa” nousi; sitä enemmän sitä elämää (aluksi) ihannoi. Eli tuo hierargia alkaa et polttaa vaik pilveä; onko polttan bongil, piipul, jointil? Vetän pirii, kuin kauan, millä lail, piikittän? Aluks porukka vertaili just tuota ja se joka oli vetän eniten tai ollu koukus, mut palan takas “koska se on vaa niin upeaa”; ni sen seuras tahdottiin olla ja tutustua uusiin ihmisiin. Siks just “alottelijat” monesti liiottelee käyttöään; sais kovemman maineen. Ja toinen syy on se, että myös monet myyjät on sen verran vastuullisia, ettei anna 15 vuotiaan kokeilla esim. heroiinia. Jos sama kaveri sanoo jo usein polttaneensa, asiahan on täysin eri; tosin sen joko osaa tai ei, et ensikertalaisen huomaa aina, mut mä en todellakaan usko et sun poika olis heroiinia saanut käsiinsä. Sitä saa aika harvat vanhemmatkaan nistit tänä päivänä ku bubre on syrjäyttänyt aika hyvin monessa kaupungissa heroiinin ja jos sitä on; se on satunnaista ainakin täällä. En tiiä sit onko ottan jenkeist mallia ja polttanu amfetamiinia pelliltä?!?!?! :astonished: :astonished: (Tää on sit IMO, et miten täs kaupungis alku meni, eikä mikää laki, et PEACE!)

Mä kelasin eka et ei porukat tahdo auttaa mua, sit et mä en tarvi niiden apua ja sit et teen just kuten haluan. Lopult ne oli vain tiellä haittaamassa mun OIKEAA elämää; eli kamankäyttöä!

Jos sanoit et lapsellas on tod. näk. joku mielenterveydenhäiriö (luin eilen tai toissapäivänä ketjun alun), ni mikäli laps saatais ensin raittiiks laitokses, jossa todellakaan ei oo sellasta porukka joka on vaa “lepäilees” eli odottaa pääsyä vetämään taas kunhan “rangaistus” on kärsitty; ni sit se psyykkinen terveys pystyttäisiin tutkimaan. Mullakin ADHD diagnoosin toteaminen aloitti mun toipumisen, koska mä tajusin etten aina ollutkaan se “paha ihminen” tai “riesa, jota muut joutu kestämään”. Oon kuitenkii sen 10 vuotta säännöllisest vetän ja silloin ku olin nuorempi; saman ikänen ku poikas, mä vast olin alotellu pillerit ja pilven; alkoa ja röökiä toki vedin kaksin käsin.

Kelasin vaa et oisko mitään tuollaista mahdollista asiaa jota kotona ei olis edes tullu ilmi ehkä häpeän takia, kuten se; että häntä ois kiusattu tai syrjitty tai et ei ois ollu frendei jossaa vaihees. Mä en tuollasist porukoille kerton. Ja ne(kin) jätti muhun arvet. Ei meillä kyl kaikki kotonakaan ollu hyvin; faijal tuppas pinna olee liian kireel et sai aina pelätä, mut oisin mä voinut kertoa, ellen ois aiheuttanu liikaa ongelmia jo ilman noita kiusaamis-ongelmiakin, jos olisin vain uskaltanut… Äiskälle olisin voinut kertoakin, mut ku iskäl oli ongelmia, oli pari siskoa ja koko perheel oli ongelmia; pelkäsin et mut hylätään tai et mä vaa pilaan liioilla ongelmillani koko perheen tai jotaa sellast. Ajattelin näin siis 5. luokasta lähtien ja tuolloin ei enää tullut mieleenkään kertoa MISTÄÄN mun asioista! :unamused:

Toivottavast motivaatio paranee, ku pääsee hoitoon! Ja vielä enemmän toivon ettei todellakaan hanki uusia kontakteja; mul ois edellisest paikast vaik minne kontakteja jos niitä tahtoisin käyttää ja oisin varmaa kaupungin suurin liikenainen jos sille linjalle alkaisin, mut eipä kiinnosta enää! Paljon voimia sulle; tiedän et sulla on tosi rankkaa; myös mun mutsi oli aivan rikki pitkän aikaa… :frowning: