Ystävyys tuntuu minusta jotenkin niin isolta asialta, että se vaatii jopa vuosia kehittyäkseen. Ne ihmiset, jotka tuntuvat jo ihan tosi tosi ystäviltä, ovat tuttuja jo lapsuudesta tai ainakin nuoruudesta. Tietysti uudemmissakin kavereissa voi olla sellaisia, jotka ajan mittaan osoittautuvat tosi ystäviksi.
Hyviä kavereita olen saanut kahden viime vuoden aikana ainakin tuolta poliittisesta yhdistystoiminnasta. Aika näyttää tuleeko heistä ihan pitkäaikaisia tosi ystäviä, mutta mahdollista se ainakin joidenkin kohdalla on.
Milloin viimeksi muutit mielipidettäsi tai kantaasi jostain tärkeästä asiasta, ja mikä asia se oli?
Todella hyvä kysymys.
Ensi vilkaisulla ajattelin että enpä ole tainnut hetkiin todella tärkeissä asioissa mielipidettäni muuttaa, kun noita isoja asioita, arvoja ja kokonaisuuksia sentään tuli jo nuorempana sen verran tarkkaan harkittua. Mutta onpas vaan muuttunut.
Elämäni ensimmäiset kuusikymmentä vuotta (ja vähän ylikin) suhtauduin autoiluun vähän torjuen. Sen verran torjuen että en ajokorttia hankkinut enkä autolla ajanut. Olin sitä mieltä että melko mukavasti kuitenkin ihminen suomenmaassa pärjää ja pystyy töitäkin tekemään ilman oman auton käyttömahdollisuutta. Ja onnistuihan se. Joskus oli hiukan järjesteltävä asioita , varsinkin juuri työnteon kanssa, mutta ei se mahdotonta ollut.
Mutta maailma muuttuu. Ne vähätkin linja-autot lakkasivat kulkevasta, junat eivät ole enää muutaman vuosikymmeneen pysähdelleet pikkupysäkeillä. Suurempien kaupunkien välillä tosin mennään melkein kolmeasataa -lieneekö sitten tarpeellista kenellekään. Keskikokoisten kaupunkien päivittäistavaramyynti on siirtynyt autoilijoiden ehdoilla keskustojen ulkopuolelle, suuret pysäköintitilat omaaviin marketteihin. Pikkukylistä on lopetettu kaikki palvelut -polkupyörämatkan päässä ei ole mitään.
Huomasin olevani kovin harvinainen muinaisjäänne, ajokortittomana. Asiaa ajattelin ja tulin siihen tulokseen että mahdotonta minun on tätä kehitystä vastaan tapella. Itselleni siinä enemmän teen kiusaa kun yritän kieltää sen liikkumisen helppouden -olipa asialla sitten millaisia puolia tahansa luonnon ja ilmaston ja semmoisten asioiden suhteen.
Hankin ajokortin ja auton. Ja on tämä paljon helpompaa. Kun kerran ne vähät ansiotyönikin ovat semmoisia että ei niissä tosiaan ritä se että itseni järjestän työkohteeseen, kyllä siinä on oltava työkaluja mukana ja usein tarttis ne materiaalitkin hankkia.
Niin sitten päätin ihan uusiksi suhtautumiseni noihin asioihin.
Tuo kysymys oli todellakin niin hyvä, laittoi ajattelemaan, joten siirretään se seuraavallekin keskustelijalle. Siis:
Milloin viimeksi muutit mielipidettäsi tai kantaasi jostain tärkeästä asiasta, ja mikä asia se oli?
totta, tämä on erittäin hyvä kysymys.
ensimmäiseksi mieleeni tuli se että olen joskus syyllistynyt siihen, vielä siis aikuisenakin, että uuden ihmisen kohdatessani olen pitänyt ensivaikutelmaa tärkeänä. eli jos sain jonkinlaisen, varsinkin negatiivisen, kuvan jostain entuudestaan tuntemattomasta ihmisestä niin se piti paikkaansa koska “vaistoni” tai “ihmistuntemukseni” oli muka niin tarkka.
eikö sellainen sanontakin ole, tai lausahdus, että ensivaikutelma on tärkein. höpö höpö. juttuhan on aivan puutaheinää.
kun luovuin tästä omahyväisestä kuvitelmastani - onneksi jo vuosia sitten - suhtauduin ihmisiin tietysti ihan toisin enkä enää pane paljoakaan painoa sille jos tämä itselleni uusi ihminen mokailisi ensikohtaamisemme aikana vaikka kuinka, jos hän ei nyt sentään väkivaltaiseksi osoittaudu. tietysti joihinkin saatan ärsyyntyä, mutta ainakin yritän antaa hänelle toisen ja kolmannenkin mahdollisuuden.
samoin toivoisin itseänikin kohdeltavan, ja emmeköhän me kaikki sitä toivo.
kysymys on tosiaan niin hyvä, että jatketaan tätä.
Milloin viimeksi muutit mielipidettäsi tai kantaasi jostain tärkeästä asiasta, ja mikä asia se oli?
Kuten muutkin sanon että kysymys on hyvä. Parhaita mitä täällä on esitetty. Sen kanssa on pakko ajatella jos aikoo rehellisesti vastata.
Suurissa asioissa ei ole helppoa muuttaa mieltään. Opittu asenne on lujassa ja järkipuhe valuu kuin vesi hanhen selästä.
Pienissä asioissa helpommin. Minulla yksi suuri ajattelun muutos ja asian ymmärtäminen liittyi myös viinaan.
Olin siinä uskossa että kun olen alkoholisti niin se on minun kohtaloni ja elämäni taakka eikä sille voi muuta kuin elää sen asian kanssa. Olin sen hyväksynyt ja elämä oli sen mukaista. Kun sitten vähitellen silmät avautui ja näin muita jotka olivat parantuneet ajattelin ensin että ei sitten kaikissa tapauksissa ole elinikäistä vammaa mutta kyllä kai minulla on kun olen tähän tottunut. Petin itseäni vaikka tajusin että kyllä siitä voi eroon päästä. Aikaa meni mutta lopulta mieli muuttui.
Kun kerran on saatu hyvä kysymys (kiitos vadelmamunkki) ja jo kaksi hyvää vastausta (kiitos fiksut Sylvia plaa ja metsänreunanmies) jatketaan samalla kysytään taas seuraavalta
Milloin viimeksi muutit mielipidettäsi tai kantaasi jostain tärkeästä asiasta, ja mikä asia se oli?
^ Kiitos kiitoksesta. Halusin tosiaan tehdä kysymyksen, jonka vastausta joutuisi pohtimaan syvällisesti. Vastaan nyt sitten omalta osaltani, ja mieleen tuli muutamakin asia.
Ennen olin sitä mieltä, ettei joitakin asioita, kuten esimerkiksi uskomuksia ja uskontoja, saa kritisoida kovin voimakkaasti eikä varsinkaan pilkata, koska ne ovat joillekin ihmisille tärkeitä asioita. Myöhemmin olen muuttanut kantaani niin, että ismejä, uskontoja ja aatteita saa kritisoida ihan vapaasti ja niistä tehdä jopa satiiria, ja se kuuluu sananvapauden ja mielipiteenvapauden piiriin. Jos joku pahoittaa mielensä oman katsomuksensa tai uskontonsa arvostelusta, hän saa vastata siihen tai vaan sietää kritiikin.
Sananvapauden piiriin sen sijaan ei kuulu ihmisen synnynnäisten ominaisuuksien tai persoonan halventaminen.
Lisäksi olen muuttanut näkemystäni viime vuosina eläinperäisen ravinnon tärkeydestä ihmisravinnon osana, ja muuttanut muutenkin ruokaan liittyviäni käsityksiäni sitten karppaus-hihhuloinnin aikojen.
Seuraava kysymys:
Mitkä ovat pohjoisin ja eteläisin paikka maailmassa joissa olet käynyt? (itselläni Oulu ja Buenos Aires)
Löytyyköhän muita näin vähän matkailleita?
En ole koskaan matkustanut lentokoneessa , enkä taida lentääkään. Se olisi jotenkin komea saavutus.
Pohjoisin on Sodankylä ja eteläisin lie joku paikka eteläisessä Ruotsissa tai Norjassa.
Minusta matkailu on yliarvostettua jotenkin ja mennyt monilta osin kilpailuksi, kuka on ollut missäkin, vaikka sitten vaan piipahtanut. Ongelmina nään luonnon tärveltymisen ja paikallisten asukkaiden elämän hankaloitumisen ja ehkä oman kulttuurin tuhoutumisen. Käsittääkseni monin paikoin on vesipulaa ja silti kallisarvoista vettä käytetään golfkenttien kasteluun, uima-altaisiin ja toisaalta hotelleissa vettä tuhlataan. Köyhimmät paikalliset jää ilman. Olen niin tylsä ihminen, että mulle riittää että nää Mona-Lisan kuvan ja tiedän sen olevan jossain museossa. Sama kirahvin kohdalla. Eläin saa elellä missä elelee minulta rauhassa ja kuvasta nään millainen veijari on kyseessä ja livenä tarkkailen täällä kaikkea muurahaisista alkaen. Mutta tämä on osin vitsi, enkä nyt paheksu matkailijoita. Jokaisella on omat ajatuksensa ja kiinnostuksen kohteensa. Onneksi en matkustellut juodessakaan, koska humalassa se on turhaa. Känni on känni paikasta riippumatta ja kaukomailla ehkä pahempi, jos juoma on halpaa. Törttöilytkin oli hepompi setviä kotimaassa.
Seuraavalle:
Luuletko, että lottovoitto tai muu vastaava taloudellisen tilanteen koheneminen tekisi sinut onnellisemmaksi vai voisiko käydä päinvastoin?
En usko että tulisin onnettomammaksi. Mutta onnellisuuttani lottovoitto tai muu vastaava ei lisäisi pätkän vertaa. En edes nyt heti keksi mitä sillä tekisin kun en ole velkaakaan mihinkään suuntaan Kai sitä voisi jaella lapsille ja :mrgreen: vaihtaa auton. Eikö tämä ole jokaisen lottovoittajan must do -listalla? Olen käynyt 35 maassa ja tavaran haaliminen ei kiinnosta joten tuskin reissut kovin paljoa lisääntyisi tai hankkisin mitään turhakkeita kaappien täytteiksi. Mutta ei mulla mitään voittoa vastaan olisi! Tosin tämä mahdollisuus on täysin hypoteettinen, koska en lottoa koskaan.
Oletko joskus nähnyt enneunen tai kokenut jotain, mitä ei järjellä/sattumalla pysty selittämään? Jos olet niin minkälaisen/mitä?
Eriskummallisia unia on nähty. Selittämättömiäkin, ja juopotellessa ne rönsyilivät vielä vilkkaammin. Ja tottahan ne aina joskus -ainakin pienellä selittämisellä- olisivat sopineet yhteen joidenkin todellisuuden tapahtumien kanssakin. Paljon on maailmassa myös asioita joita ei riitä järki ymmärtämään. Minulle kun tuottaa vaikeutta käsittää jo sitäkin että monen tuhannen kilon painoinen lentokone pysyy ilmassa tai se äärettömyyden käsite maailmankaikkeuden rajaseutuja tutkittaessa -ei riitä äijän ymmärrys, ei. Mutta olen sen niin ratkaissut että annanpa itselleni anteeksi tyhmyyteni enkä kaikkeen edes yritä selityksiä keksiä.
Matkustelukysymykseen vastasi Metsänpeitto hyvin fiksusti, lottovoittokysymys oli myös mukava. En muuten olisi osannut siihen aivan yksiselitteistä vastausta kohdaltani antaa. Asiat eivät yleensäkään ole ihan joko-tai.
Ja jos sitten kysyisin kans…
Kun jonain päivänä (kaiken todennäköisyyden mukaan) huomaat ettei työntekokaan (tai työnhaku) enää aseta rajoja elämiselle ja olemiselle, miten aiot sen vapautesi käyttää? Mitä aiot tehdä ja miten elää?
Hyvä kysymys! Tällä hetkellä tuntuu, että eläisin varmaan aika samalla tavalla kuin esimerkiksi tänä kesänä lomalla. Käyttäisin aikaa paljon kirjoihin, käsitöihin, liikuntaan ja opiskelisin avoimen yliopiston/ kansalaisopiston kursseilla. Kotona nauttisin kiireettömyydestä ja vapaudesta tehdä omaan tahtiin ihan tavallisia kotiasioita. Uskon, että minulla olisi koira. Tapaisin ystäviä ja joskus voisin käydä matkoilla, mutta tuskin minulle tulisi mitään suurempaa tarvetta kiertää maailmaa. Tosin olen ollut iästäni huolimatta jo pari kertaa eläkeikäisten kanssa ulkomailla bussimatkoilla ja ne oli kyllä ihan mahtavia reissuja, joten vannomatta paras Saattaa olla, että kiinnostuisin lisääntyvän vapaa-ajan myötä jostain uudesta asiasta tai harrastuksesta. Vapaaehtoistyö ihmisten parissa voisi myös olla mahdollista. Ennen kaikkea nauttisin siitä, että minun ei tarvitsisi enää pinnistellä työelämässä ja yrittää koko ajan niin hemmetisti. Se paradoksi, kun tavallaan tykkään työstäni, mutta kun se tuntuu kuitenkin jollain tapaa vievän minut liiaksi ns epämukavuusalueelle olisi pois elämästäni. Ah ihanuutta.
Ja meinasin vallan unohtaa kysymyksen seuraavalle. Kysymys oli niin hyvä, että sama uudestaan.
Eläisin varmaan aika samaan tapaan kuin nytkin. Tälläkään hetkellä ei nuo em asiat valtavasti rajoita elämääni tiettyjä muodollisuuksia lukuunottamatta. Mitenkähän paljon ihmisiä muuten Suomessa on ajautuneena erilaisiin loukkuihin, joissa pieninkin siirto tai oma-aloitteisuus johtaa enemmän vaikeuksiin kuin oman aseman kohenemiseen?
Lottovoittokysymys ehkä liittyy vähän tähän; monihan kaipaa vapautta ja lopettaisin työnteon, jos elämä olisi taloudellisesti turvattua muuten. Vastaan nyt itsekin tähän, että luulen, etten tulisi onnellisemmaksi lottovoitosta. Asiat joita elämään kaipaan, ovat ilmaisia tai oikeastaan eivät edes rahalla ostettavissa. Tietysti raha mahdollistaisi vaikka asumiseen liittyviä erilaisia kokeiluja, vaikka nyt sellaisen trailerin päälle rakennetun minitalon ostamisen, mutta isän muistisairautta ei voi poistaa millään rahalla. Juovaan aikaan isompi rahatukko olisi lähinnä aiheuttanut suht pikaisen kuoleman. Olen tottunut köyhyyteen ja tyydyn tähän ja onhan aikakin jonkin arvoista. Vapaa-ajallaan kuluttamaan tottuneille tietysti saattaa olla äkkiseltään vaikea yhtälö pudota tänne pohjalle ja keksiä mielekästä touhua käyttämättä rahaa. Usein köyhiä joutilaita kadehtivat unohtavat sen, ettei elämä köyhyysrajan alapuolella ole samanlaista kuin oma kesäloma, jolloin tehdään kaikkea hauskaa rahaa reilusti käyttäen huvituksiin, mökkeilyyn , autoiluun ja ulkona syömiseen.
Seuraava kysymys liittyy selfie-kulttuuriin. Näin sivusta seuraten näyttää siltä, että ihmiset enenevässä määrin keskittyvät muiden keskelläkin itseensä. Ennen valokuvattiin enemmän muita kohteita, nyt oma naama pitää saada jokaisen kuvaan ja jotenkin mulle tuli hassu olo, kun katselin pakollisilla ostoksilla ollessani naista, joka pöyhi hiuksiaan ja muikisteli ilmeitään, flirttaili ja keikisteli yläviistoon kädessään olevaan kameraan keskellä kauppakeskusta. Jossain muodossa tämä alkoi kännyköiden tultua siinäkin, että ihmiset puhuivat varsin yksityisä asioita puhelimessa vaikka ruuhkabussissa. Aivan kuin unohtaen,että ympärillä on näkeviä ja kuulevia ihmisiä, ettei olekaan yksin.
Onko selfieden ottaminen mennyt liiallisuuksiin? Meneekö itseltä tilanteet ohi keskittyessä kuvaamiseen tai häiritseekö muiden jatkuva poseeraus/kuvaaminen joissain tilanteissa?
Mielestäni tuo on vähän niin kuin moni muukin asia: joillain menee liiallisuuksiin ja toisilla taas ei. Se on silloin rasittavaa jos kuvaa ottava ihminen on tiellä ja häiritsee muita esim seisomalla tukkona jossain. Tai jos haluaa sen selfien jonkun julkun kanssa tilanteessa kun julkku haluaisi varmasti olla rauhassa. Muuten olen kyllä seurannut enemmän huvittuneena tuota touhua. Pöytävuorella kyllä vähän kauhun sekaisin tunteinkin kun ihmiset seisoivat aivan jyrkänteen reunoilla ottamassa kuviaan. Siinä salaa melkein toivoi, että joku olisi pudonnut, olisi luonto hoitanut harventamisen oikeasti päästä
Itsekin kyllä nykyään otan joskus selfien. Yksin matkaillessa se kun on helpoin keino saada omakin naama johonkin kuvaan. Muuten kun kuvat ovat 99,9 % jostain maisemasta tai muusta kohteesta.
Mitä kaikkia somekanavia tämän Plinkin lisäksi käytät ja millä tavalla?
^ Facebook, Twitter, Instagram. Jaan siellä niitä selfieitä, tietysti. Noh, en ihan pelkästään niitä. Aika paljon yhteiskunnallista keskustelua niissä käydään myös, ja joskus myös vaan rupatellaan kaverien kanssa mukavia. Facebookissa on myös erilaisia ryhmiä, joissa tulee keskusteltua jostain tietystä aiheesta.
Twitterissä etupäässä kinastellaan, joka on vähän kumma, kun se viestintä on siellä niin rajattua. Ennen se oli 160 merkkiä per twiitti, nyt se taitaa olla 240 tai jotain. “Kiva” riidellä vieraiden ihmisten kanssa vanhan ajan tekstiviestin mittaisilla pulautuksilla. No, osaahan Trumppikin.
Kirjoitan myös blogia Uuden Suomen blogipalvelussa, mutta nyt oon pitänyt siitä huilia.
Youtubesta seuraan joitakin tubettajia. Ainakin Dave Cad, Cat Peterson, Kiril Sultansin ja Ville Mäkipelto on hyviä.
Mistä vanhemmiltasi saamasta opetuksesta olet erityisen kiitollinen?
Vanhemmat on opettanut elämään oman näköistä elämää, mutta muita loukkaamatta. Kohtele muita niin kuin haluat itseäsi kohdeltavan.
Minä ihailenkin vanhempiani siitä kuinka hyvin he ovatkaan onnistuneet noissa jutuissa. Mutta kyllä siinä nyt muutamat ihmiset on matkan varrella vetäneet herneet nenään jos ihan rehellisiä ollaan ei mitään kamalan dramaattista, mutta pikkusia herneitä kuitenkin.
Minua kiinnostaa, että osaatko remontoida vai käytätkö muitten palveluja?!
Minusta esim tapetointi on jotain käsittämättömän hankalaa inhoan maalaamistakin, mutta pakkohan sitä on välillä harrastaa.
Tähän kysymykseen minun ei kai pitäisi vastata kun teen sitä työkseni. (Pakko ainakin väittää että osaan, vaikka melkein joka hommassa edelleen opin jotain uutta. )
Siirretään sama kysymys seuraavalle:
osaatko remontoida vai käytätkö muitten palveluja?!
Enpä tiedä pitäisikö minunkaan vastata tähän kun mieheni on myös ammattilainen tuolla alalla, mutta vastaan silti. Jos olisi tarve niin ostaisin palvelut muilta. Tykkään kyllä itse tehdä asioita, mutta suoraan sanottuna olen aika tumpelo. Kun esim maalaan terassin kaiteita niin pitää suojata kaikki muut paikat aika huolella koska sitä maalia on sitten vähän joka paikassa. Yleensä myös itsessäni. Unohdan aina, että hanskat on ihan maalissa ja lätkäisen jotain paarmaa jne . Säästän tuonne kaappiin aina sellaisia vaatteita mitä voin sitten käyttää kun on taas aika maalata tai öljytä terasseja jotta voin sotata ihan rauhassa. Mutta ei mua mihinkään tarkkaan hommaan voi laittaa. Toisaalta olen kyllä kauhea perfektionisti, että vaadin niiltä ostetuilta resursseilta täydellistä jälkeä.
Siirrytään sitten remonttihommista keittiön puolelle. Miten sinulta sujuu kokkaus? Osaatko keittää perunoiden lisäksi jotain muutakin? Mikä on bravuurisi keittiössä? Millä tekisit vaikutuksen esim uuteen tuttavuuteen?
(nyt 0132 ei saa vastata ruisleipää koska se olisi vaan niin epäreilua!)
Heipsan, ja hyviä kysymyksiä! Keittiötaitoja on tullut opeteltua ihan muksusta asti mummun ja äidin opastuksella. Nuorempana tuli ajateltua, että marjojen keruu, hillojen- ja mehujenvalmistus oli NIIN läst season - kummasti kun ikää on tullut 50+, niin näitä taitoja osaa arvostaa. Bravuuri? Ihan perinteinen lihamakaronilaatikko, ja salaattien teko omista pihan antimista.
Ahdistaako ihmisten uusavuttomuus (ei osata edes kanamunaa keittää)?
^ Ei ahdista, eikä yleensä edes ärsytä. Jos kyseessä on jokin sellainen askare jossa voin neuvoa sitä osaamatonta, niin mielelläni teen sen. Kirjastossa tietokoneella usein törmää näihin “uusavuttomiin” tietotekniikan parissa, jotka eivät osaa vaikkapa kirjautua sisään koneelle, tulostaa, eivät löydä jotakin ohjelmaa tms. Vaikeimpien tapausten neuvomisen jätän tosin suosiolla kirjaston työntekijälle.
Eri tasoista “uusavuttomuutta” kohtaa usein arkielämässä. Joku ei esim. tiedä joukkoliikenteen aikatauluja ja reittejä, vaan kysyvät mieluummin neuvoa joltakin kuin tutkisivat itse aikatauluja ja reittikartttoja. Heillekin on ihan mukavaa olla avuksi, jos mahdollista.
Tänään neuvoin töissä erästä rouvaa käyttämään skypeä, kun hän oli ensimmäistä kertaa elämässään joutunut sopimaan skype-neuvottelun. Eniten rouva taisi arastella oman kuvansa näkemistä tietokoneen ruudulla, ja hermoili että onko tukka hyvin jne.
Minä sanoin että ei sitä sen enempää tarvitse jännittää kuin ihmisten kohtaamista kasvotustenkaan. : )
Uskotko Jumalaan? (tästä ei sitten aleta väittelemään tässä ketjussa, joten voi vastata ilman paineita : )
Jos sinun olisi syyssateisena iltana istuttava tuntitolkulla Kälviän kirkon vieressä linja-autopysäkillä eväänä vain perunamuusia ja lampaankääpämuhennosta, kenet plinkkiläisistä mieluiten ottaisit mukaasi aikaa kuluttamaan? Ja mistä aiheesta hänen kanssaan keskustelisit?
Ei taitaisi pysäkinpenkki riittää kaikkien niiden plinkkiläisten istuttavaksi jotka haluaisin kutsua ja näin heiveröisessä alkoholittoman elämän alussa kun olen niin haluaisin keskustella tästä meitä kaikkia yhdistävästä tekijästä eli ei kutsutusta toveri A:sta!
Minua paljon askarruttanut kysymys on:
Onko linjoilla ketään jonka lapsuus ei ole ollut hankala (vanhemmat, toverit, koulut, masennus jne) ja on kuitenkin ajautunut alkoholismiin?
Kai sitä voisi jaella lapsille ja :mrgreen: vaihtaa auton. Eikö tämä ole jokaisen lottovoittajan must do -listalla? Olen käynyt 35 maassa ja tavaran haaliminen ei kiinnosta joten tuskin reissut kovin paljoa lisääntyisi tai hankkisin mitään turhakkeita kaappien täytteiksi. Mutta ei mulla mitään voittoa vastaan olisi! Tosin tämä mahdollisuus on täysin hypoteettinen, koska en lottoa koskaan.
Saattaa olla, että kiinnostuisin lisääntyvän vapaa-ajan myötä jostain uudesta asiasta tai harrastuksesta. Vapaaehtoistyö ihmisten parissa voisi myös olla mahdollista. Ennen kaikkea nauttisin siitä, että minun ei tarvitsisi enää pinnistellä työelämässä ja yrittää koko ajan niin hemmetisti. Se paradoksi, kun tavallaan tykkään työstäni, mutta kun se tuntuu kuitenkin jollain tapaa vievän minut liiaksi ns epämukavuusalueelle olisi pois elämästäni. Ah ihanuutta.
inhoan maalaamistakin, mutta pakkohan sitä on välillä harrastaa.
. Säästän tuonne kaappiin aina sellaisia vaatteita mitä voin sitten käyttää kun on taas aika maalata tai öljytä terasseja jotta voin sotata ihan rauhassa. Mutta ei mua mihinkään tarkkaan hommaan voi laittaa. Toisaalta olen kyllä kauhea perfektionisti, että vaadin niiltä ostetuilta resursseilta täydellistä jälkeä.