Uusi lopettaja täällä, hei. Raittiutta tällä erää nyt nelisen kuukautta takana, ja vihdoin uskaltaudun kirjoittamaan tänne, vaikka kesästä alkaen olen keskusteluja enemmän tai vähemmän aktiivisesti lueskellut ja nimimerkinkin loin jo viime vuoden puolella.
Selvästi liikaa alkoholia kului viitisentoista vuotta. Sitä ennenkin alkoholi maistui paremmin kuin monelle muulle, mutta se ei kuulunut kuitenkaan arkeen. Useampaan kertaan olen yrittänyt lopettaa/vähentää, pisimmillään olen ollut 8 kuukautta raittiina. Useimmiten se 4-5 päivää on ollut jo liikaa, toinen rajapyykki on ollut 10 päivän kohdalla.
Viime keväänä viikossa oli yleensä 1-3 alkoholitonta päivää, ja viikoittain join itseltäni filmin poikki/itseni sammuksiin. Toukokuun tienoilla oli jo siinä mielessä maailmanlopun meininki päällä, että ajattelin luovuttaa ja olla välittämättä terveydestäni. Kesän kuitenkin olin raittiina, syksyllä tuli parin kuukauden takapakki mutta sitten eräänä aamuna (ei mitenkään normaalia kosteamman illan jälkeen edes) tuli vain tunne, että tämä oli nyt tässä. Ensimmäistä kertaa elämässäni sanoin heti puolisollenikin, että taidan nyt olla nähnyt sen, mitä alkoholilla on mulle annettavanaan, ja moista kaveria en enää elämässäni kaipaa. Perhe (ja työkin) on tässä siis kuitenkin pysynyt matkassa mukana.
Tähän asti nyt on mennyt varsin mukavasti, mutta varuillani toki olen. Kaksi kertaa olen AA-kokouksen ohi kävellyt (ensin yhteen suuntaan, sitten toiseen). Kynnys oli kuitenkin liian korkea ja jänistin. Olen kuitenkin päättänyt, että jos tiukaksi menee, niin menen sinne tai haen muuta apua.
Ehkäpä tämä tähän alkuun ja myöhemmin lisää. Raitista tulevaa viikkoa kaikille!
hyvin kun oot pystynyt 4 kk. olemaan ilman.
kannattaa käydä katsomassa tuo aa. sama fiilis kai kaikilla, ei uskalla sisään vaan luulisin että
jokainen joka on mennyt on kokenut lämpimän vastaanoton. porukat siellä tosiaan haluaa auttaa
tai tukea jos ollenkaan voivat.
Filmin poikki juominen on hyvin selkeä osoitus, että paluuta kohtuujuomiseen tuskin on. Olet myös nähnyt, että alkoholilla ei ole enää sinulle mitään hyvää annettavaa ja olet valmis luopumaan siitä, ennen kuin perhe, työ ja terveys on menetetty.
Mieti, oletko sairastunut alkoholismiin. Jos olet, täysin yksin pärjääminen on tietenkin mahdollista, mutta on muitakin tapoja selvitä pysyvään raittiuteen ja tyydyttävään, muiden kanssa tasa-arvoiseen elämään. Ymmärrän hyvin omasta kokemuksestanikin, että AA-ryhmään meno on korkean kynnyksen takana. On aivan luontaista torjua ajatus, että toisten ihmisten nähden myöntää joutuneensa tappiolle kuningas alkoholin edessä. Kuitenkin sekä minulle että tuhansille suomalaisille alkoholisteille on pysyvän raittiuden pohjana purkaa kulissit ja todeta ääneen, että haluaa tukea. Tiedät ainakin yhden palaveripaikan. Olet ollut jo sellaisen ajan raittiina, että voit selvin päin käydä katsomassa, kuuntelemassa ja tunnustelemassa AA-yhteisön henkeä.
Ryhmissä jaamme kokemuksemme, voimamme ja toivomme
Kiitos viesteistänne, föffw ja lomapuisto. Lomapuisto olet aivan oikeassa siinä, että minun elämäni on parempaa kokonaan ilman alkoholia, kohtuujuominen ei ole kohdallani vaihtoehto. Sen verran monta kertaa olen sitäkin yrittänyt. Ollut kummia sääntöjä “korkeintaan x kertaa viikossa ja korkeintaan x annosta kerralla”, mutta eihän sellaiset ole toimineet. Ollut pieniä puolen litran kannuja, joihin hanapakkauksesta on viiniä lirutettu, jotta määrät pysyvät selvillä. No eihän sekään ole toiminut, sitä kannua kun on voinut täyttää uudestaan. On ollut sivistyneesti puolison kanssa pullo viiniä aterialla kahteen pekkaan ja hurja juoksu lähikauppaan ennen yhdeksää. On ollut pari lasia glögiä ja samalla salajuomista baarikaapista. On ollut työkavereitten kanssa parille työpäivän jälkeen ja sitten yksin parin muun baarin ja vielä kaljakaupan kautta kotiin. Kyllähän nämä on nähty.
Olen juomani pääosin juonut kotona, neljän seinän sisällä. Kulissit on pysyneet paremmin pystyssä niin. Olen silti kyllä töissäkin ollut joitain kertoja arveluttavassa kunnossa, pari kertaa “sairaanakin” asian takia (ja silloin luonnollisesti vähintään kaksi päivää, että olisi uskottavampaa). Kukaan ei kuitenkaan mitään ole sanonut. En silti ihmettelisi, jos joku olisi epäillyt jotain. Entisessä työpaikassa tosin oli vähän talon tapa olla silloin tällöin viihteellä, firmankin piikkiin. Kerran olen takuuvarmasti ollut vahvasti edellisen illan/yön juomissa, kun aamulla olen autoa ajanut. Olen sammunut, kun olen yksin ollut vastuussa jälkikasvusta. Voisihan näitä jatkaa. Mitään hirvittävän kamalaa ei kuitenkaan ole tapahtunut. En enää uskalla kokeilla, milloin hyvä säkä pettää. Nyt siis ollaan siinä tilanteessa, että pienikin määrä alkoholia on liikaa - kukaan kun ei takaa, mitä sen jälkeen tapahtuu.
Viimeisimpinä juomakertoina (tai sanotaan nyt viimeisimpinä juomakuukausina) mulle tuli hyvin elävästi sellainen mielikuva, että kun juon, niin näkymätön käsi ujuttautuu kalloni sisään ja ottaa aivoista kiinni. Sitä ikävää tunnetta ajattelen aina välillä, enkä halua sitä enää.
Voi hyvin olla, että kun hetken vielä kypsyttelen ajatusta AA:sta, niin sinne vielä uskaltaudun. Siivoilin tässä hiljan kotona laatikoitani ja löysin AA:n esitteen yli kymmenen vuoden takaa. Eli onhan tässä tätä menoa jo tovi tehtykin. Moni sanoo, että vastaanotto on lämmin.
Olenko sitten sairastunut alkoholismiin? Hyvinkin. Määritelmää tai diagnoosia tärkeämpää mulle kuitenkin on tietää se, että haluan elää ilman alkoholia (tai muita päihteitä). Vaikka en tässä elämässäni aina niin viihdykään, niin ei se ainakaan paremmaksi muutu juomalla.
Moi Kuusipuu, ja tervetuloa foorumille! Hyvä alku sulla raittiuteen, jo useampi kuukausi. Pidä siitä kiinni.
Asia on just noin. Juomalla ei elämä kyllä enää todellakaan paremmaksi muutu, oli diagnoosia tai ei. Tai halua sitä itse itselleen tehdä tai ei. Halu elää ilman päihteitä on onnistumisen avain.
Kiitos, Alkoholistinainen! Vaikka tämä reilu 4 kuukautta ei nyt olekaan pisin pätkä raittiutta mitä minulla on ollut (kerran oli 8 kuukauden jakso, joka sitten “kusi huolella” kun viikonloppureissussa päätin, että alankin kohtuukäyttäjäksi = huono idea), niin nyt on ensimmäinen kerta, kun ehkäpä terveyskyselyssä ruksaisin ruudun “en käytä alkoholia”. Tämä on ollut jännä huomio. Nyt ei ole ollenkaan sellainen olo, että katsotaan, miten kauan olen alkoholitta, enkä puolisollekaan selitä mitään “tauosta” tai että “en mä väitä etten enää koskaan joisi, mutta mä nyt oon vähän aikaa ottamatta”. Nyt se on loppu, finito, slut. (Olen täysin tietoinen siitä, että silti voi tulla heikompia hetkiä vastaan, mutta katse on raittiissa tulevaisuudessa.)
Kuusimetsässä elämä jatkuu raittiina. Näin perjantaina fb:n virtaan aina osuu jonkun tuttavan kuvia perjantain vietosta: nätisti katettu pöytä, jotain vähän kivempaa ruokaa, viinipullo näyttävästi pöydän keskellä. Tekstinä: “Koska perjantai.” Vähän on haikea olo, kun tähän yhteiseen tarinaan ei enää ole osallistumista. Ei mua siis oikeastaan v***ta se, että joku muu juo perjantaipunkkunsa, mutta on sellainen tunne, että vanha, petolliseksi osoittautunut ystävä on ollut pakko jättää, ja siitä on haikea olo.
Kovin suurta meteliä en ole alkoholittomuudestani pitänyt. Puoliso tietää aika tarkkaan mielenliikkeeni, mutta muuten en ole asiasta sen suuremmin avautunut. Olen jotenkin ajatellut, että saan olla raitis ihan selittelemättä. Joissain juhlissa pyysin kuoharin sijaan Pommacia. Isäntäväki sitten tiedusteli, että autollako tulimme. Siihen vastasin tyynen rauhallisesti, että ei viitsitty lähteä liukastelemaan, kun on sen verran huono ajokeli, että ihan julkisilla olemme liikenteessä. Ohitin tyynen rauhallisesti kysymykseen selkeästi sisältyneen utelun alkoholittoman vaihtoehdon valitsemisesta. Saman linjan olen myös ottanut, jos olen ollut “kaljalla” tai syömässä jonkun kaverin kanssa. Tilaan kapakassa kolaa tai ruoan kanssa ihan vain vettä. Joskus joku jotain kommentoi, useimmiten ei. Enkä nyt kapakkareissuja hakemalla ole hakenutkaan, harvassa ne ovat olleet viime kuukausina. Yhtä lähisukulaista tämä juomattomuus tuntuu kismittävän (heittää aina jotain asiaan liittyvää täkyä, johon odottaa sitten multa kommenttia tai selitystä), mutta ehkäpä sekin siitä vähitellen tottuu vallitsevaan asiaintilaan.
Viikonlopuksi on lupailtu ihan mukavaa säätä ainakin tähän osaan Suomea. Taitaisi olla hyvä idea käyttää osa vapaasta ajasta ulkoiluun. Hyvän kirjankin kävin kirjastosta lainaamassa. Mukavaa ja raitista viikonloppua kaikille täällä!
Hei Kuusipuu, onpas mukavaa lukea ajatuksiasi ja kokemuksiasi. On kyllä tosi samanlainen toi sun lähtökohta tähän raittiiseen elämään mitä minulla. Helppo samaistua. Siinä alkutekstissä huomioin aivan samoja juttuja mm olet ollut 8kk juomatta, mun ennätys 7kk. Myös tuo AA-kerhon vierastaminen, mulla kans, mua jotenkin ujostuttaa mennä. Oon kyllä kans ajatellut että AA on yks keino lopettamiseen mitä en ole kokeillut eli ei kannata tyrmätä täysin.
Hienoa että olet täällä kirjoittelemassa! Toivon myös sulle hyvää mieltä ja iloa elämääsi. Jatketaan raitista elämää!
Minua ei pelkästään ujostuttanut, vaan jännitti kovasti. Kohtuujuominen ei minulta onnistunut, mutta sitten kun viina kypsytti, päätin niellä ylpeyteni ja avasin oven eikä ole tarvinnut juoda ensimmäisen palaverin jälkeen. Luottamus palaverien tervehdyttävään voimaan ja sieltä löytyneiden kohtalotoverien tuki ovat mahdollistaneet pysyvän ja mielekkään raittiuden.
edellisiä viestejä lukiessa tuli varsinkin Kuusipuun kirjoituksista mieleeni se, että kun ihminen tarpeeksi saa kokemuksia ja muistaa kokemuksensa, niin sitä oppii. Ja taitaa oppiminen perustua kokonaisuuden hahmottamiseen ja yhden yksityiskohdan, alkoholinkäytön, suhteuttamiseen tähän kokonaisuuteen.
Tulipas vaikeasti sanottua. Tarkoitin sitä, että haluaa puuttua yhteen haitalliseksi muodostuneeseen toimintatapaan ja jatkaa elämää ilman. Objektiivisesti ajatellenhan humalahakuisessa juomisessa on kyse asiasta, jolla pitäisi olla enintään satunnainen merkitys ihmisen elämässä. Jos itseään täytyy jatkuvasti päihdyttää, eikö tämä ole jo sinänsä osoitus jostain avoimesta kysymyksestä?
Oman tähänastisen raittiin aikani olen panostanut ns. juurisyiden kitkemiseen, eli sen pohtimiseen, mikä on saanut minut toimimaan todellisuuspakoisesti eli käyttämään alkoholia päihtyäkseni. No, kaikenlaista on löytynyt ja paljon niille on tehty. Ja paljon ovat asiat eteenpäin menneetkin. Toki tie on pitkä, mutta suunta on sentään oikea ja kulku palkitsevaa vaikkakin ajoittain rankkaa.
Tämä on ainakin minun osaltani sellaista työtä, joka on aika tavalla yksin tehtävä. Raittius on sille duunille tietenkin lähtökohta, mutta ei vielä yksin ratkaise mitään.
No, nyt ei ehkä enää mene tämän sivuston teeman alle.
Jäin miettimään näitä acer56:n mainitsemia juurisyitä ja muutenkin näitä syitä ja seurauksia. Pohdin sitä, mikä mut sai juuri nyt tavoittelemaan pysyvää raittiutta. Mullahan oli tuossa vuosi sitten keväällä aivan sellainen luovutusmieliala päällä. Siihen asti olin jotenkin pitänyt kulisseja yllä ja jaksoin jopa olla vähän huolissani terveydestäni, mutta sitten tuli sellainen juon itseni vaikka hengiltä -vaihe. Aika pian sen jälkeen päätin jättää alkoholin (olkoonkin, että siinä sitten tuli parin kuukauden retkahdus syksyllä). Mutta jollain tapaa sellainen luovuttaminen antoi kuitenkin pontta raittiuspyrkimyksiin. En enää ajatellut hävetä esimerkiksi alkoholisairautta (jos maksa sanoo poks alkoholin takia niin en kiertele asiaa tai kaunistele käyttämiäni määriä). Sitten tästä tuli jonkinlainen tunne siitä, että ok, alkoholi vie mua, mulla ei ole siihen kontrollia, ja tästä sitten tunne siitä että selvä, eihän tollaisen aineen kanssa kannata olla tekemisissä. Ja siitä sitten myös se, että tarvittaessa voin hakea apua, koska alkoholi on mua vahvempi enkä mä sitä pysty hallitusti käyttämään.
En tiedä, saiko tästä nyt kiinni kukaan muu. Ehkä tässä on samaa kuin mistä AA:ssa puhutaan että myöntää voimattomuutensa alkoholin suhteen. Mä luulen, että aika samasta asiasta on kyse.
Nyt täytyy vain muistaa, että se yksikin on liikaa ihan jokaisessa tilanteessa, koska mun kohdallani alkoholi vie ja minä vikisen. Tästä se syksyn takapakki johtui, kun ajattelin että “jos nyt reissussa vain, ei sitten kotiin palattua”. Ja paskat.
Kiva, kun olette käyneet täällä ketjussa kommentoimassa!
aivan oikein mielestäni tuo yhdistäminen omasta ajatuskulustasi ja aa:n käsityksestä.
sieltä voit hakea apua ja muista paikoista myös.
tärkeintä on tiedostaa, että on jäänyt kakkoseksi ja on oltava kokonaan ilman.
ja jos ei omin avuin pärjää, on hyvä hakea apua ja tukea päätöksen vahvistamiseksi.
sitä kun mielellään kokeilisi aina vaan, etteikö nyt osaisi tai vaikeamman ajan kettaessa
ei välitä osaako vai ei.
sama se mistä syystä alka juomaan, lopputulos on luultavasti jonkin asteinen katastroofi.
Päivitänpä hieman tätä ketjua - onkin kulunut hämmästyttävän kauan siitä, kun tänne viimeksi kirjoitin.
Puoli vuotta raittiutta tuli vähän huomaamatta vapun jälkeen kokoon. Ei ole päällimmäisenä mielessä tuo ajan seuraaminen, vaan ihan vain tämän raittiin elämäntavan juurruttaminen. Varsinaisia pahoja paikkoja ei ole ollut, mutta pari sellaista onnistumista, jotka varmasti raittiutta vahvistavat. Ensinnäkin tapasin tuttavaani, jota en ollut nähnyt sen jälkeen, kun alkoholin päätin elämästäni karkottaa. Ruoan kanssa join kolaa (kun kerran sellaisessa grilliruokapaikassa oltiin), myöhemmin baarissa yhden alkoholittoman oluen. Ehkä sekin oli vähän tarpeetonta, ja siihen ehkä vähän liittyi jokin tarve “maastoutua”, vaikka en kyllä selitellyt juomavalintojani missään vaiheessa. Enkä maastoutumisen takia kyllä olisi suostunut normibisseä ottamaan. Toinen iso onnistuminen oli juhlat, joissa noutopöytä oli juomia väärällään - onneksi fiksusti myös useampaa laatua alkoholittomia. Vissy olikin valintani. Joskus aikaisemmilla raitistelukerroilla homma on kaatunut just tällaisiin tilanteisiin, nyt sain näistä onnistumisista uskoa siihen, että tämä saattaa olla se kerta joka toden sanoo.
Känniunia en ollut nähnyt pitkään aikaan, mutta tuossa pari viikkoa sitten yhtenä yönä heräsin siihen, että mukamas join hanapakkauspunkkua. Lievän ahdistuksenhan sellainen uni aiheutti, mutta onneksi se tosiaan oli vain unta.
Sellainen sivuvaikutus tällä omalla raitistelullani on ollut, että puoliso tuntuu enempi tai vähempi raitistuneen tässä sivussa. Viettää pidennettyä tipatonta tammikuuta tässä hänkin. Kun eihän se ole yksin kiva kuppia kallistella, ja kuulemma itsekin kelaili että hyväksihän se terveydelle on olla juomatta. Olen tosi iloinen tästä asiasta, ja onhan se omankin eloni helpommaksi aivan varmasti tehnyt. En häntä mitenkään ole painostanut asiassa, itse asiassa aluksi sanoin, että tämä on mun päätös enkä mitenkään edellytä että hän on mukana, mutta mulle ei saa tarjota eikä tuputtaa enkä mä kanna kotiin hänellekään. Eikä hänellä ehkä ole samalla tavalla ajatusta loppuelämän kestävästä raittiudesta, mutta katsotaan nyt.
Tuntuu oudolta ajatella, että vuosi sitten näin toukokuussa olin “päättänyt” kuolla viinaan. Että oli sellainen hälläväliä-fiilis. Joku sitten kuitenkin oli, että sain ensin kesäkuussa raittiudesta pariksi kuukaudeksi kiinni - mm. kesälomareissu lapsen kanssa meni alkoholitta, mistä olen todella kiitollinen - ja sitten kompastelun jälkeen uudestaan marraskuun alkupäivinä. Ja ehkä sitä kompasteluakin tarvittiin, jotta sain riittävästi nöyryyttä. Tällä hetkellä katson luottavaisena tulevaisuuteen - ainakin tämän raittiuden suhteen.
Yhdeksäs raitis kuukausi starttasi huomaamatta. Moni on tämänkin palstan keskusteluissa todennut, että puolen vuoden raittiuden jälkeen tapahtuu jonkinlainen muutos, ja se ainakin omalla kohdallani pitää paikkansa. Tuntuu, että olen ainakin nyt hetkeksi saanut rauhan alkoholilta. Tilanteissa, joissa ennen tuli mieleen, että “nyt kyllä maistuisi kylmä olut” tai “taidanpa olla ansainnut lasillisen punaviiniä”, ei enää tulee tuollaisia fiiliksiä. Työviikon päätteeksi perjantaisinkin saattaa kyllä tehdä mieli vaikka leivoskahveja tai jäätelöannosta tai jotain vähän kivempaa ruokaa, mutta siihen ei mitenkään liity kylkeen alkoholi. (Joskus aikaisemminhan oli ehkä pikemminkin niin, että sitä jotain kivempaa ruokaa tehtiin lähinnä siksi, että siihen kylkeen sopi se juominen. Se oli mukama vähän sivistyneempää kuin silkka ryyppääminen.)
Tuleva syksy silti hieman hermostuttaa. Pari pidempää raitistelua (8 kk ja 2½ kk) on loppunut juuri tuossa elo-syyskuun vaihteessa. Täytyy nyt olla tosi tarkkana tänä syksynä.
Palstan keskustelu on mukavasti virkistynyt. Tai no, tietysti olisi mukavaa jos meitä alkoholiongelmaisia ei olisi, mutta tiedätte kyllä, mitä tarkoitan. Itsekin olen juttuja melko säännöllisesti lukenut, vaikka olenkin ollut laiska kirjoittamaan. Töissä en viitsi plinkata, ja muuten arkena luen palstaa lähinnä kännykällä. Ehkä nyt loman alettua vähän useammin tänne kirjaudunkin kotikoneelta.
Ei minusta näköjään ole aktiiviseksi keskustelijaksi, vaikka useamman kerran viikossa kyllä käyn keskusteluja lukemassa. Kiitos teille kaikille, jotka kirjoittelette tänne!
Raittius onneksi sujuu aktiivikeskustelua paremmin. Nyt alkaa olla jo 10½ kuukautta kertynyt “raittiusmittariin”. Se on todennäköisesti pisin raitis aika sitten 12-vuotissyntymäpäiväni. Ja nyt ikää kuitenkin on jo pari vuotta päälle 40.
Meillähän kävi kuten Metsien miehelle, eli puoliso tuntuu jättäneen alkoholin tässä mun vanavedessäni. On aika mieletöntä, että meidän lapsilla on tätä nykyä raitis koti. Mulla ei ole tarkoitus enää koskaan juodakaan, puolisosta en tiedä: hänkin kyllä on hehkuttanut hyvää oloaan, joten ei kai hänkään ainakaan kovasti juomiaan kaipaa.
Johonkin terveyskyselyynkin jo uskalsin laittaa ruksin kohtaan “ei käytä alkoholia”.
Alkuraittiudesta välttelin esim. firman juhlia. Nyt olen vähän harkinnut, menisinkö vaikka pikkujouluihin tänä vuonna. En usko, että ne saisivat minua juomaan. Toisaalta taas kiinnostuksen kohteet ovat muuttuneet, eivätkä firman pikkujoulut tunnu välttämättä enää paikalta, minne haluaisin mennä muutenkaan. Senkin perjantai-illan kun voi käyttää mieluisien harrastusten parissa. No, jää nähtäväksi.
Tsemppiä kaikille tätä lukeville! En kyllä haluaisi vaihtaa raittiutta vanhaan kärvistelyyn.
Onneksi olkoon sinulle! Olet tehnyt hienoja oivalluksia. Itse olen vasta alkutaipaleella ja melkoisessa kärvistelyn suossa. Oli mukavaa lukea kirjoituksiasi ja hienoa, että puolisosikin on vähentänyt alkoholinkäyttöään. Toivoisin samaa muutosta omalle kohdallenikin.
Mahtavaa ja rohkaisevaa luettavaa sinun kaltaistesi onnistumisista! Kiitos jakamisesta… on kiva kun kuulee pidempään raittiina olleilta, miltä touhu tuntuu ja maistuu… jatketaan samaan malliin!
Kiitos, Puuvilla ja Metsien mies! Jotenkin oli mukavan kuuloista, Metsien mies, että laskit mut jo “pidempään raittiina olleisiin”! Se muistuttaa itseänikin siitä, että kyllä viime syksynä 10 kuukautta raittiutta tuntui pitkältä ajalta, miltei saavuttamattomalta. Mutta niin niistä päivistä on tullut viikkoja, viikoista kuukausia… toivottavasti pian pääsen keräilemään jo vuosia! Ne tosin kertyvät sitten vähän hitaammin, mutta hitaasti hyvä tulee…
Vuosi sitten oli perjantai, 4.11.2016. Se oli ensimmäinen tähän saakka jatkuneessa raittiiden päivieni ketjussa. Tuli lämmin ja iloinen, kiitollinenkin olo, kun asian juuri tässä tajusin. Olen siis nyt jo toista vuotta raittiina!
Kiitos teille kaikille, jotka tänne kirjoittelette (toki viime aikoina en aivan kaikkia ketjuja ole viitsinyt lukea ). Vaikka tällä hetkellä raittius tuntuu helpolta valinnalta, niin on hyvä muistaa, että päivä vain ja hetki kerrallansa tätä elämää taaperretaan eteenpäin, ja valintatilanteita raittiuden ja juomisen välillä tulee vastaan jatkuvasti.
Raitista marraskuun jatkoa kaikille! Taidan lämmittää itselleni mukillisen glögiä “juhlapäiväni” kunniaksi. Marlin perinteinen lasipullossa myytävä tiiviste on oikein oiva glögi.
Ne tosin kertyvät sitten vähän hitaammin, mutta hitaasti hyvä tulee…
). Vaikka tällä hetkellä raittius tuntuu helpolta valinnalta, niin on hyvä muistaa, että päivä vain ja hetki kerrallansa tätä elämää taaperretaan eteenpäin, ja valintatilanteita raittiuden ja juomisen välillä tulee vastaan jatkuvasti.