Huomenta kuronen. Juttusi kuulostaa niin tutulta, että tulinpas kommentoimaan.
Minulla on mennyt aikanaan kauan noin, eikä siitä nyt niin kauaakaan ole kun ihan samassa jamassa on menty ja samoin ajatuksin. Yhden viikonlopun kun on “kärvistellyt” voikin jo juoda, kun on oikein kohtuukäyttäjien kohtuukäyttäjä. Sitten vaan pelti kiinni ja nakit silmille ja taas ihmetellään, että mitenkäs se nyt tällälailla… Ja kun on kerran otettu niin samallahan sitä juo muutaman kerran lisääkin.
Kehottaisin pohdiskelemaan myös kenen takia olet juomatta ja oivaltaan nimenomaan sitä, menisikö korkki kiinni koska itse haluat niin vai onko asiassa sellaista että häpeät juoda tyttöystävän tai muiden takia. Viitaten tuohon kun joit, kun ei naisesikaan ollut kotona “vahtimassa”. Samoin mieti anoppilaan menoa, oletko siellä turvassa juomiselta siksi kun siellä nyt ei vaan voi juoda, vai voisitko ajatella että et ihan itse haluaisikaan dokailla?
Itselläni meni pitkään niin että olin kai millon mistäkin ulkoisesta syystä loppuviimein juomatta. Oli kai sitä halua itselläkin, mutta ei sitten oikein kuitenkaan. Ajattelen niin, että ehkä en oikein edes ymmärtänyt ongelmaani vaikka niin luulinkin. Enpäs tiedä ymmärränkö vieläkään ja onko aina vieläkään ihan selvillä se oma halukaan, mutta suunta on huomattavasti parempi. Minulla asiaa on auttanut selvästi se, kun hain apua. Se teki asian jotenkin konkreettisemmaksi. Menin klinikalle tässä uudelleen kesäkuussa ja olin valmis ihan kaikkeen mitä he tarjoavat. Sain sinne hoitojatkumoa itselleni ja alkuun muutenkin tiiviitä käyntejä. Oikeastaan vasta viime keskusteluajallani siellä pääni päälle syttyi jokin lamppu että hetkinen, täällähän muuten hoidetaan alkoholiongelmaisia 
kuulostaa varmaan tosi pimeältä, mutta oikeasti tajusin vasta asian. Olen jotenkin vähän silmät ummessa vaan hiippaillut käymään siellä aina, vähän kuin johkin terkkariin olisi mennyt. Nyt vasta tajusin että totta tosiaan… Ja koska siellä näkee muita saman ongelman kanssa painivia, tajuaa myös että hetkinen… Noi on tossa, mä oon tässä, meinaakos tämä nyt sitä että tosiaankin niin, minullahan on oikeasti ongelma!
Avun hakeminen oli siis hyvä juttu nyt kun sain sitä tiiviimmäksikin. Suosittelen sinullekin. Meidän klinikalla on ainakin tosi hyvää porukkaa ja olo on kotoisa, kun sinne menee. Ei kannata jännittää liiaksi. Ja sinne voi mennä, vaikka ei olisi ihan varma haluaako edes. Olen ollut vasta kahdeksan viikkoa juomatta, mutta silloin alussa en todellakaan ollut yhtään varma mitä haluan. Halusin ehkä vaan juoda. Klinikkapäivän iltanakin aloin ryyppään, kun en heti saanutkaan antabuksia “kieltämään juomistani”. Vaan kun sitten tuli stoppi, ei vaan voinut juoda kun lääkkeen viimein sai, niin olihan siinä ketutustakin jos jonkinlaista ja juomahimon kanssa kärvisteltiin. Joka päivä otin kiltisti lääkkeeni ja kirosin samaan aikaan toisinaan että hittooko minä tätäkin syön kun voisin ilman tätä lääkettä juoda. Otin sen vaan sisukkaasti silti. Pikkuhiljaa päähäni alkoi juolahteleen sellaista oikeaa ajatusta raittiudesta. Että sehän on itseasiassa juuri se juttu, mitä minä haluan. Ja että tässähän taas selviääkin ilman juomistakin. Ja elämä on mukavampaa!! Minä vaan tarttin siihen a-klinikan ja alussa PAKOTUKSEN lopetukselle. Ilman antabuksen tuomaa alun turvaa joisin hyvin todennäköisesti edelleen.
Nyt on se eka keskutelukäynti hoitajan kanssa takana ja sitäkin silloin odottelin ajatuksella onpa ihanaa mennä kertoon sinne, että raittiina on pysytty 
en kehtaisi mennä, jos olisin alkanut juomaan, vaikka hoitaja painottikin että ehdottomasti sinne saa ja ennenkaikkea PITÄÄ tulla myös jos sortuisikin. Uusi aika on sovittu syyskuulle ja näin ollen minulla on tässä aina jokin jatkosuunnitelmakin asiani kanssa. En ole yksin! Joku odottaa minua jonnekin jonkin ajan päähän ja itse tiedän, etten vaan kahlaa päivästä toiseen yksikseni vaan kohta on taas se päivä, kun pääsen asiaani puimaan ja saan uusia ajatuksia ja tapoja hallita ongelmaani. Tietenkään en raitistele tässä vain siksi, että pääsisin siitä hoitajalle kertoon ja vain siksi, että olen mennyt jotain hoitoa sopiin, vaan ne siis toimii tosi hyvänä tukipilarina ja kannustimena! Sekä kun kalenterista katsoo syyskuuta “a-klinikan keskustelu” merkintää, muistaa myös hyvin mistä tässä on kyse. Kohtuukäyttäjät ja ongelmattomat eivät nimittäin sovi tuollaisia aikoja. Minä sovin, koska minulla on ongelma. Ja vitsi miten hyvä että sovinkin! 
ollut ehdottomasti ratkaiseva juttu, ehkä ratkaisevin, hakea apua ja nimenomaan suunnitella jatkoakin eikä vain kertavisiittiä.
Suosittelen siis sinuakin hakeen apua. Paikkojahan on erilaisia, mikä sopii kenellekin niin sen mukaan valkkaat. En tiedä, saako terkkarilta jatkumoa ja keskusteluapua, joku niitä tarjoava paikka olisi hyvä. Tai AA, samanlaista jatkumoa sekin. Kokeile edes? Mitään et voi menettää eikä kukaan aivopese sinua raittiiksi. Saat itse valita. Itse pelkäsin vähän nimittäi siksikin hakea apua, kun pelkäsin että sittenhän joudun oleen raitis. Ai kamala 
hain sitten apua kuitenkin ja samalla mietin, että itsehän päätän. Klinikkahan ei minua raitista,se on tukikeino ja ihana apu, silloin kun sitä haluan vastaanottaa. Se on oma päätös ja minä teen ratkaisut. Mene siis kokeileen ja katso, olisiko apua. Ainakaan et häviä mitään!
