Hetki kerrallaan saattaa olla hyvä. Se kaikki eroahdistus, mikäli se tulee, on mulla edessä ja pakotan itseni miettimään sitä. Tottumaan siihen, ettei se taas iske mun kimppuun nurkan takaa. Tällä kertaa olen valmistautunut. Hetki kerrallaan voisi olla sama kuin toipuvalle alkoholistille päivä kerrallaan. Ei mieti miten jaksan tätä tunnetta loputtomiin, vaan miten selätän sen juuri nyt. Huomisella on uudet murheet.
Miksei hän halunnut pelastaa meitä toipumalla? Miksen minä riittänyt syyksi? Miksei hän nyt, kun tietää että lähden, miksei hän yritä estää sitä menemällä hoitoon? Tämä hiljaisuus enteilee jotain, rumaa sotaa, kostoa ja kiusaamista mutta varaudun siihenkin.
Paskapää. Hällä oli kaikki mitä minulla on toiselle ihmiselle antaa; uskollisuuteni, ystävyyteni, rakkauteni, ihailuni, huolenpitoni, seksi, koko setti! Tässä lopputulos.
Ole hyvä ja juo itsesi hengiltä jos haluat. Kittaa kaksin käsin menemään. Saatanan ajanhukka.
Kävin tänään mittailemassa ikkunoita MINUN uudessa pienessä kodissa. Olisi pitänyt olla iloinen, mutta paikka näytti hautakammiolta johon pian kömmin kitumaan tuskaani. Tai sitten en kidu. Sen näemme sitten.
Fiufiu: Jossain sanottiin kerran aika osuvasti: Älä ole surullinen, jos joku ei rakasta sinua enää. Miksi kaipaisitkaan sellaisen ihmisen seuraa. Ole iloinen, että saat antaa rakkautesi jollekin, joka sen haluaa.
Oikeasti paras on mennä hetki kerrallaan. On turha miettiä miten kauan vielä sattuu. Päivä päivältä helpottaa kyllä. Ja siitä hetkestä selviää kuka mitenkin: Itkemällä, huutamalla, kuuntelemalla musiikkia, katsomalla komediasarjaa, mitä tahansa. Yhtäkkiä huomaa, että tästäkin selvittiin.
Itse pahimpina aikoina huomasin myös, että tuskan pystyi siirtämään syrjään jos vain päätti niin. Ehkä mindfullnessista oli apua, mutta tosiaan: Minä vain päätin että NYT en surkuttele. Oli upeaa huomata, ettei se kipu lamaannuttanut tai hallinnut kaikkea elämää.
On luonnollista miettiä, että miksi en kelvannut, miksi toinen ei välitä. Itselläni käännekohta oli kun tajusin, ettei noihin ole vastausta. Oli vain hyväksyttävä, että toinen ei välitä ja jatkettava elämää. Silloun loppui kaikki tuo vellominen murheissani.
Päivitys täältä:
Ex on ilmeisesti hunningolla taas, sai sairaslomaa ja puhelin ollut kiinni koko viikonlopun.
Ja minä huomasin olevani huolissani. Eli vieläkin pari vuotta eron jälkeen, kun koen päässeeni yli, on huoli toisen hyvinvoinnista aika suuri. Toisaalta kurkkua ei kurista eikä mahanpohjassa kouraise, eli ei sikäli ole minun murheeni. Vaikea sanoa huolehdinko ystävännä vai entisenä rakastettuna. 
Kaino
Rakkaat kanssakitujat. Tämä matka on nyt kuljettu. Asun yksin ja voin erinomaisen hyvin. Se mitä pelkäsin, sitä ei tapahtunut. En kiemurrellut yksinäisyydessä, en ahdistunut ja kipittänyt takaisin juopon luo. Olen vapaa eikä mikään saisi mua palaamaan siihen helvettiin, jossa olin lohduttoman yksin, vaikka vieressä oli toinen ihminen. En ajattele häntä, en murehdi, enkä ole huolissani. Juokoot niin paljon kuin napa vetää ja koheltakoot. Mulle sillä ei ole enää merkitystä.
Tämä tunne on kuin selässäni olisi pienet siivet ja sydämeni, tuo poloinen, se on kevyt ja pomppii enää vain ilosta. Huomaan, että nauran taas ja se tunne kun piti aina pelätä pahinta, en edes muista miltä se tuntui.
Kiitän teitä rakkaat kirjoittajat. En tiedä olisinko onnistunut tässä yksin. Sain elämäni takaisin ja siitä olen teille kiitollinen. Ryömin tänne niinä kauheina hetkinä ja te tiesitte mitä käyn läpi. Kiitos että osasitte sanoa oikeita sanoja.
Tiedän mitä moni käy edelleen läpi. Kun tietää että pitäisi lähteä mutta. Sydämeni pohjasta toivon jokaiselle rohkeutta hylätä ja pelastaa itsensä.
Käyn täällä silloin tällöin edelleen lueskelemassa.
Rakkaudella, Fiufiu
Hienoa, Fiufiu!
“Jos tahdot, sä osaat lentää” 
Onnea elämääsi, siihen oman näköiseen 
