Kuinka jatkaa tipatonta 3kk jälkeen?

Tervehdys vaan kaikille,

Olen nelikymppinen mies, joka “löysi” alkoholin rentouttavan vaikutuksen vasta 23-vuotiaana. Sitä ennen olin toki juonut joskus (mm. opiskelijabileissä), mutta käyttö oli silloin vielä enemmänkin sitä, että en suuremmin nauttinut siitä, vaan tuli juotua ns. muiden mukana.

Kun sitten 23 vuotiaana “ymmärsin” miten rentoutuneen olon alkoholilla tiettyjen stressaavien juttujen jälkeen saan, alkoi ongelmankäyttö oikeastaan samoin tein. Siitä lähtien viinillä tai kaljalla tissuttelu iltaisin (myös arkisin) on kuulunut elämääni pieniä poikkeuspätkiä lukuunottamatta. Ja kyllä minä sen varsinaisen kännäämisenkin ilon löysin tunnollisella harjoittelulla.

Määrät tietysti ovat vuosien saatossa nousseet. Nyt kesällä, heinäkuun lopulla, päätin pitää pienen tauon jokailtaisesta kaljoittelusta. Motiivi tauon pitämiselle oli enimmäkseen pinnallinen, eli painonpudotus ja turvotuksen vähentäminen. Aina silloin tällöin (ehkä kerran vuodessa tai kerran kahdessa vuodessa) olen kuukauden taukoja pitänyt, eikä se ole koskaan ollut mitenkään vaikeaa. Mutta aina olen palannut takaisin jokailtaiseen tissutteluun. Nyt olen kuitenkin jatkanut tuota tipatonta normaalia pidempään, eli juuri tuli kolme kuukautta täyteen.

Toisaalta haluaisin opetella juomaan vielä kuten muutkin, eli sivistyneesti silloin tällöin. Toisaalta järki sanoo, että en siihen kuitenkaan pysty - koko aikuisikänihän olen aina tissutellut käytännössä joka ilta. En tiedä mikä siihen tissutteluun ajaa. Haluan kai vaan tuntea jotenkin eläväni. Ja päivä on jotenkin mukava päättää rentouttavaan tissutteluun.

Miten sitten pystyisin lopettamaan lopullisesti? Se tuntuu miltei mahdottomalta ajatukselta, sillä tuleehan niitä kaikenlaisia juhlia tai vaikka risteilyjä, joissa en kuitenkaan osaisi olla selvin päin. Tai pystyisin varmasti yksittäisellä kerralla, mutta että aina? Miten ihmeessä olla joka paikassa absolutistina?

Voiko tällainen jokailtaiseen tissutteluun tottunut pidemmän tauon jälkeen oppia juomaan vain silloin tällöin? Haluaisin uskoa siihen, mutta onko se vain itsepetosta? Jos ainoa vaihtoehto on jatkaa tätä kolmen kuukauden tipatonta loppuelämän ajan, niin miten ihmeessä saan psyykattua itseni siihen?

Kun ei ota ekaa huikkaa, ei tule humalaan.

Päivä kerrallaan on ihan käyttökelpoinen tapa elää raittiina

Kiitos hyvästä viestistä ja avauksesta!

…alkoholinkäyttösi viestin mukaisesti on oman käytännön kokemukseni mukaan vielä ns." alkoholistin puolihallittua kohtuukäyttöä",…mutta usko pois, tilanne hyvin hyvin todennäköisesti tulee hiljalleen muuttumaan käytöksi, joka ei enään ole niinkään hallittua…

Tuollaisella tissuttelulla yksilöllisesti aika, mieli ja sisäelintenkin tila alkaa muuttumaan siihen pisteeseen, että tulee tilanne jolloin se lopullinen ehdoton raittius tulee hyvin vakaana vaihtoehtona eteesi…oireet kyllä tulet huomaamaan!..toivottavasti ainakin!..viimeistään sitten kun alkaa haima ilmoittelemaan kiintiön täyttymisestä… tai krampit tai muut pääjumit.

Kolme kuukautta raittiina on erinomainen alku…ja yksi raitistumisen jatkumisen “isoista kynnyksistä”… toki jos ei selvää ehdotonta halua raittiuden jatkumiselle ole… saattaa koko touhu olla melkoista tervassa juoksua…vaikka on se sitä kyllä muutenkin välillä.

Suosittelen vakaasti miettimään, että kannattaako tissuttelua jatkaa väistämättömien fyysisten ja henkisten oireiden tuloon saakka…vai lopettaako jo hyvissä ajoin ennen niitä…?

Tsemppiä sinulle!

Minun kokemusten ja monen muunkin ääneen lausuman kokemuksen mukaan tauot eivät opeta kohtuukäyttöön, valitettavasti. Ellei halua lopettaa kokonaan niin myös tauot ovat tietysti hyviä elimistölle, mutta kohtuukäyttöön ne eivät kokemusten mukaan opeta tai valmenna.

Minä yritin monet kerrat alustaa itselleni kostean ja iloisen etelänmatkan olemalla ennen matkaa ryyppäämättä muutamia kuukausia. Ei toiminut vaan jokaisella matkalla meni överiksi. Olen aika jäärä mutta nyt uskon jo että sellainen kohtuukäyttöön valmentautuminen ei toimi minun tapauksessa.

Mutta en tietenkään halua sanoa mitään ehdotonta. Joku voi vähentää juomistaan, jollekin se olisi silkkaa itsensä kiusaamista. Kävin minäkin aikoinaan viivytystaisteluja (lopullista alkoholisoitumista vastaan), kuten pidin juomapäiväkirjaa ja sen semmoista.

Aika samassa vaiheessa vedetään, “mitään-ikinä-koskaan”-kammoissa :unamused:

Yks päivä/yks risteily/yhdet kinkerit kerrallaan, ei taida muu auttaa, Lomapuistoa mukaillen.

Tai siis en väitä, etteikö joku osa loppasuista pystyis opettelemaan kohtuukäyttäjiks. Mutta esmes musta tuntuu tällä hetkellä vahvasti siltä, että olen ihan turhaan yrittäny sitä oppia enempi vähempi koko tän vuostuhannen.

Kyl se kammotus siitä. Ehkä. Vähitellen.

Moi. Mun ehdotus on, että jatkat vielä kolme kuukautta ja aika lailla samalla kaavalla kuin tähän asti.
Voidaan katsoa sitten isolla porukalla, että miten siitä eteenpäin. Nämä tunnepysäkit aiheessa voivat tulla vastaan kolme kuukauden välein ja kuulemma ensimmäisen kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden jälkeen alkaa helpottamaan, joten minäkään en vielä tiedä, miten itselle tässä käy. Ajanhengen mukaisesti pätkäraitistaen ja näin pienistä janoista kasvanee jotain lukuja, joissa alkanee helpottamaan, en tiedä.

Tuota pidän hyvänä ehdotuksena.
Niin kauan kuin viina himottaa, voi olla vaikeaa “ottaa vain vähän”.

Kai sen itsekukin tietää mikä tilanne omalla kohdalla on. Toki aivorustinki on sellainen että itseään on helppo pettää, mutta kun antaa järjen päättää niin löytyy se realismikin.

Hommassa on semmoinen vinkeä piirre, että usein siinä vaiheessa kun päänuppi on juomisasian osalta tullut semmoiseen kuntoon että voisi ilman kummempia harmeja joskus yömyssyn tai saunakaljan ottaa, niin kattos vaan perhanaa, sepä ei enää huvitakaan. Ja ottamatta jää.

Kysymykseen olisi toki mukava ja kannustava vastata, että tietysti kaikki oppii juomaan silloin tällöin kohtuudella. Minusta se ei ole välttämättä itsepetosta jos uskoo onnistuvansa silloin tällöin juomiseen. Samalla tavallahan sitä raittiuden alkumetreillä haluaa uskoa, että raittius onnistuisi. Näihin ei ole etukäteen vastauksia, eikä kukaan ole ennustaja, joten ainoaksi vaihtoehdoksi antaa vastauksia itselleen, on toimia sen suuntaisesti, mikä on se oma vahva uskomus tai luulo itsensä ja oman tiensä suhteen.

Ensimmäiseksi kannattaa psyykata itseä siihen, että ei todellakaan tarvi nyt tehdä mitään loppuelämän päätöksiä tai suunnitelmia. Laita puntariin se aika, jolloin tissuttelit joka ilta ja tämä aika, kun et ole tissutellut. Katso avoimin silmin elämää ja olotilojasi, kumpaa haluaisit. Jos kohtuukäyttöä tahdot, niin kokeile ja totea onnistuuko. Kokemusoppiminen on varsin tehokasta, tosin myös kuluttavaa josku. Suomessa on täysin luvallista juoda viinaa mielin määrin, kohtuudella tai olla juomatta.

Kiitoksia kaikille hyvistä vastauksista!

Lainasin tuohon Lumikulkirin viestiä, koska siinä oli yksi olennainen juttu liittyen tähän koko tipattomuuteeni. Kirjoitin aiemmin, että motiivi tähän (aluksi) kuukauden tipattomuuteen oli painonhallinta ja saada sitä ärsyttävää kaljapöhöä pois, joka tekee minusta jotenkin keski-ikäisemmän näköisen. Perusolemus minulla on kuitenkin melko nuorekas ja ulkonäkökin on naisten mieleen. En ollut ihan rehellinen sen motiivin suhteen. Mulla on alkanut esiintyä jonkinlaista sosiaalisten tilanteiden pelkoa, joka liittyy ihmeellisiin hikoilukohtauksiin, jotka ovat todella kiusallisia. Voisiko sitä luonnehtia joksikin paniikkihäiriön esiasteeksi. Jos olen esim. junassa tai kahvilla, niin yhtäkkiä joku impulssi saa aikaan olon kun olisi saunassa. Hikoilen kokonaisvaltaisesti, varsinkin naamasta (näkyy eniten päälle) ilman mitään syytä. Se aikaansaa sen, että olen alkanut vältellä joitain tilanteita. Ja tunnen itseni usein todella luuseriksi - itsetunto on laskenut reippaasti. Nämä ovat niitä “piilottamiani” syitä tipattomuuden aloittamiseen ja varsinkin siihen, että tällä kertaa olen venyttänyt sitä jo kolmeen kuukauteen.

Jotenkin kai alitajuisesti pelkään että ne hikoilukohtaukset palaavat ja se sama luuseriolo valloittaa taas mielen, jos alan käyttää taas alkoa. Kuitenkin tässä kolmen kuukauden aikana juuri nuo oireet ovat helpottaneet ja olen siitä saanut motivaatiota jatkaa tätä tipattomuutta pidempään kuin sen normaalin kuukauden.

Eli Lumikulkuri, kun kysyit ja kommentoit että katso avoimin silmin tissutteluaikaa ja tätä tipatonta aikaa ja laita ne puntariin. Jos niin teen, niin eihän siihen ole kun yksi vastaus, eli tipatonta täytyy jatkaa. Puntari kallistuu niin paljon tämänhetkisten hyvien olojen puolelle. En halua elää pelokkaana välttelijänä joka hikoilee sosiaalisissa tilanteissa kuin sika.

MUTTA

Silti mietin, pystyisinkö kuitenkin kohtuukäyttöön, jos vaikka edes kerran kahdessa viikossa saisin nauttia siitä kivasta rentouden tunteesta. Ehkä se pitää kokeilla, vaikka järjellä ajateltuna ei tarvitse edes kokeilla. Tuli mieleeni sellainenkin, että ehkä en ole tämän ongelmani kanssa vielä käynyt tarpeeksi syvissä vesissä ja siksi täysi tipattomuus ei (vielä) tunnu realistiselta. En tiedä löydänkö siihen tarpeeksi motivaatiota, kun en ole vielä juonut kaikkea vessanpöntöstä alas. Silloin olisi helpompi olla ehdottomampi.

Joka tapauksessa jatkan nyt ainakin toistaiseksi vielä tätä tipatonta. Ostan itselleni lisää pohtimisaikaa.

Mulla oli juuri samanlaisia hikoilupaniikkikohtauksia juovana aikana…kohtaukset alkoivat etenkin tilanteissa, joissa tiedostin ettei tuollaisia tilanteita missään tapauksessa saisi tulla (asiakastapaamisissa ja palavereissa)… ihan yhtäkkiä sosiaalisissa tilanteissa alkoi hikeä puskemaan erityisesti naamasta… ja loppua ei tullut…aloitin paniikkihäiriölääkityksenkin tuolloin ja oireet vähenivät… nykyään kun en enään ole juonut alkoa kohtauksia ei enään ole tullut enkä tarvitse lääkitystäkään…

Minulla on ollut paniikkihäiriökohtauksia 6 vuoden aikana. Viime vuosina niitä ei ole ollut mutta saa tulla jos on tullakseen, etenkin koska minulla paniikkihäiriökohtaukset syntyivät siksi että olin pakottamassa itseäni tilanteisiin joihin en pohjimmaltani halunnut. Ohitin oman tahtoni ja toimin toisten tahdon mukaan. Ei se mitään jos tiedostaa mitä on tekemässä. Mutta minä tein niin liian usein ja itse sitä tiedostamatta, ja sitten kroppa otti lopulta tylysti päätäntävallan eikä kysellyt minun tietoiselta mieleltä enää mitään. Siis alkusyy paniikkihäiriöön oli se etten osannut tai halunnut sanoa ei kyllin usein.

No, ihmisen elämä on toisaalta monimutkaista, junasta tai lentokoneesta ei voi poistua vaikka paniikkihäiriö sanoisikin että nyt pois tästä porukasta…

En sano että toisten paniikkihäiriökohtaukset johtuisivat samasta kuin minulla, oman tahdon ohittamisesta, minulla ne kuitenkin johtuivat siitä.

Avainsana oli lisäksi hyväksyminen, päätin hyväksyä paniikkihäiriökohtaukset, ne olivat ja jatkossakin ovat osa minua.

Viina ja lääkkeet sekoittavat pakkaa sitten osaltaan.

^olipas hyvä viesti tyhjänpyytäjällä…tuolta kantilta en asiaa ole miettinytkään…mutta noinhan se juuri pitkälti kai on…

etenkin juovan aikani loppuvaiheessa kaikki sosiaaliset tilanteet oli silkkaa itsensä pakottamista ja pakkopullaa…huomiota häiritsi myös alkoholismin aiheuttamien ulkoisten oireiden peittely ja häpeily, sekä huono omatunto…

Kun nyt noita ongelmia ei tarvitse enään miettiä tai häpeillä…on päälläkin paljon vähemmän turhaa työtä hoidettava…eikä paniikkikohtauksillekaan ole enään tarvetta…

Et ole mikään poikkeus pohtiessa, miettiessä ja kaipaillessa sitä “normaalia” kohtuukäyttöä. Minä olen tietoisesti rakentanut ihan muut alkoholittomat tavat rentoutua ja voin sanoa, että silloin rentoutuu oikeasti. Alkoholin tuoma rentouttava tunne on ihan vaan aivokemiallinen ilmiö ja tunne, joka ei oikeasti rentouta pätkääkään, vaan pelkästään sumentaa aivotoimintaa.

Tälläkin palstalla on monet kertoneet, ettei se kohtuukäyttö ole onnistunut lukuisista yrityksistä huolimatta, vaan on löytänyt itsensä jopa entistä pahemmasta jamasta, kuin aiemmin. Minä mukaan lukien haikailin kohtuukäytöstä muutaman vuoden, kunnes kokemuksen kautta ymmärrys alkoi ottaa vastaan sitä todellisuutta, jossa elin. Kohtuukäytön “valvominen” on minusta paljon kuluttavampaa, kuin kokonaan juomatta oleminen. Juomisen suunnittelua se mielestäni on ja ainahan sinne mahtuu se “kohtuukäyttäjän” ylilyönti…noo yksi satunnainen kertahan tämä vain oli, kyllähän se kaikilla joskus lähtee lapasesta…ym. seli selit.

Syvät vedet löydät aivan varmasti jatkamalla juomista, se on myös oma valinta ja sillä on oma hintansa.

MUTTA

Ei täällä ole sinulle sen kummemmin vastauksi, joten kokeilemalla löydät itse vastaukset. Toki voit myös tuumailla, että mitä täällä muut kirjoittelee ja onkohan niissä nyt mitään perää ja jopa löytää sieltäkin vastauksia itsellesi. Ihminen kun on niin kumma otus, että kaikkien pitää tehdä perä jälkeen samat virheet, sukupolvesta toiseen :smiley:

mikkohe kirjoitti

Kohtuukäyttö on useimpien alkoholistisesti juovien unelma. Riittävän syvältä kun löytää pohjansa, silloin on valmis tekemään mitä tahansa voidakseen lopettaa juomisen. Nyt kun et ole vielä juonut kaikkea, voisit tehdä listan, mitä vielä olet valmis menettämään juomalla. Jos jotain jää jäljelle, saattaa tulla halu lopettaa. On kuitenkin mahdollista, että halu lopettaa tulee vasta kaiken juotuasi, tai sitten ei silloinkaan.

Pohtimisaikaa kertyy elämällä juomatta päivä kerrallaan

Mikkohe, ihan samaa asiaa pohdin. Ja siksi kai täällä surfailen. Kirjoittelen itse tuolla vähentäjien puolella, eli olen jo päättänyt sitä ensin kokeilla. Mutta täällä luen näitä lopettajien juttuja vähän ikään kuin pedaten sitä ajatusta, että jos tuo kohtuujuominen ei onnistu ilman, että siitä tulee kuluttavaa kuten Lumikulkuri kuvasi niin olen sitten toivottavasti valmiimpi henkisesti tekemään lopettamispäätöksen.

Tiedän, että näiden Lopettajien mielestä vaan huijaan itseäni, mutta omapa on tieni kuljettavana. Sinunkin täytyy ihan itse miettiä mikä on paras ratkaisu. Kolme kuukautta raittiina on kuitenkin jo melkoinen saavutus. Eikö siihen ole osunut yhtään juhlia tai risteilyitä? Etkö vielä ole “joutunut kiusaukseen”? Ehkä kannattaisi kokeilla joitain tapahtumaa selvinpäin ennen kuin sanot, että et siihen pysty. Itse vietin tällä viikolla ratkiriemukkaan pubi-illan jaffaa lipitellen. Ja viime viikolla olin kaksi kertaa kaupungilla autolla tilaisuuksissa missä normaalisti joisin. Ja minäkin luulin, että tuollaiset olisi tylsiä juttua ilman viinaa. Valitse vaikka sellainen juttu mistä voit vähin äänin poistua jos tuntuu ylivoimaiselta etkä halua juoda. Voihan olla että sinulla onkin hauskaa ilman alkoholia. Opittuja tapojahan nämä pitkälti kai ovat.

Tsemppiä ja onnistumista toivotan valitsemallasi tiellä, on se sitten mikä vaan.

No en nyt yleistäisi :slight_smile: Miten voi ylipäänsä huijata itseä asialla, jota ei edes vielä tiedä varmuudella? Siksipä minä edellisellekin totesin vain, että kokeilemalla ne vastaukset löytyy itse kunkin kohdalla, myös omallani.

Tosin, jos kertoimia pitäisi asettaa, niin en minä yli ykkösen kerrointa laittaisi :smiley:

tyhjänpyytäjä kirjoitti

Hei mikkohe!
Kun tiedostaa tosiasiat ja hyväksyy ne, voi muuttaa omaa asennettaan esimerkiski alkoholiin nähden. Kun itselleni tuli vastaan piste, että en enää halunnut juoda, olin valmis ottamaan vastaan siihen tarjottua apua. Raittius on sitten jatkunut päivä kerrallaan. Eikä ole tarvinnut alkoholitarjoilun takia kieltäytyä mistään työ- tai harrastusporukoiden kokoontumisista.

Tänään et ole yksin

Kiitos tähän mennessä kaikille hyvistä vinkeistä ja asiallisesta keskustelusta.

Ajattelin päivittää tilannettani, että sata päivää raittiutta tuli täyteen keskiviikkona. Kolmen kuukauden lisäksi tuo sata päivää näyttää olevan (ainakin Ylellä oli se ohjelmakin) jonkinlainen rajapyykki, niin täytyy nyt päästä sitä kehaisemaan :slight_smile:

Edelleenkään en ole päättänyt muuta, kun mennä päivän kerrallaan. Näin “normaalielämässä”, “normaalipäivinä”, en ole vielä suurempia ongelmia kohdannut, varsinkin kun olen jo muutaman kuukauden harrastanut liikuntaa, joka iltaisin vie hyvin suuren osan juuri siitä ajasta, jonka normaalisti käyttäisi tissutteluun.

Mutta täytyy sanoa, että sosiaalista elämää tipattomuus on rajoittanut, kun ei “pääse” baareihin ja varsinkin kesäaikaan terassit ovat kuuluneet olennaisena osana kesänviettoon. Tai kyllähän niihin baareihin pääsisi (vastaan jo itselleni, ennen kuin joku muu vastaa) mutta en ainakaan vielä osaa orientoida itseäni olemaan selvin päin baarissa/terasseilla.

Jaksan siis jatkaa tätä tipatonta päivän kerrallaan näiden siitä johtuvien hyvien puolien ansiosta (ei krapuloita, ei hikoilukohtauksia, parempi itsetunto, ei sosiaalisten tilanteiden pelkoja, virkeämpi ja jotenkin muutenkin tuntee itsensä enemmän “yhteiskuntakelpoiseksi”), mutta edelleen taistelen alitajuisesti sen ajatuksen kanssa että josko kuitenkin se kohtuukäyttäminen onnistuisi.

Yritän kuitenkin pitää koko ajan mielessä tuon päivä kerrallaan, se on vaan omaan tilanteeseeni niin sopiva ajatus.

mikkohe kirjoitti

Päivä kerrallaan korostaa vastuuta tästä päivästä. Se selvittää myös, mihin voimani tänään riittävät ja panee ratkaisemaan olenko alkoholiin nähden voimaton vai en.

Sadan päivän raittius on kiva merkkipaalu. Sen saavuttaneelle tulokkaalle eräs hesalainen raitistuneiden alkoholistien ryhmä antaa pienen lompsassa tai tai taskussa mukana kulkevan muistuttajan. Se muistuttaa vaarasta, mutta on myös kiitollisuuden merkki.

Tänään et ole yksin

Onnittelut!
Sata päivää on pitkä aika, alkuun. Sitten joskus niitä satoja tulee jotenkin niin ettei huomaakaan mut se on ihan eri juttu…

Alkuun, kun elämäntapaa uudeksi väännetään, on jokainen päivä voitto, kyllä niiden lukumäärä tiukasti mielessä on. Oli minullakin, alkuun tiesin ja muistin tunninkin tarkkuudella kauanko oli juomisen loppumisesta aikaa.

Se tyhjiö, joka tulee just baarien ja kapakoiden jäämisestä pois, täyttynee sitten aikanaan. Ihan sen mukaan, miten paljon sosiaalisuutta ja yhdessä tekemistä kukin todella tarvitsee. Se vaihtelee, ja niitä vaihtoehtoja sitten vaan tulee eteen. Tyhjiöt täyttyvät. Niitä vaihtoehtoja, sellaisia joilla ei mitään tekemistä ole vanhojen kuvioiden kanssa, niitä oumaan itseensä kun paljon.

Mutta eipä kannata hätäillä. Ihan hyvä on ottaa joskus elämässä aikaa itselleen, olla vaan. Siinä jotenkin alkaa tutustustumaan itseensä kun ei katselekaan itseään ns toisten kautta, seuraamalla tai kuuntelemalla mitä nyt tämän tai tuon porukan mielestä minä olen… ihan vaan katselemalla ja elämällä tässä normaalimaailmassa alkaakin huomaamaan että tässähän minäkin mukana olen, tämmöisenä kuin olen, enkä sen kummempi ole kuin muutkaan.

Hyvää jatkoa, anna mennä vaan kun olet hyvään alkuun päässyt!