En pelkää yksin jäämistä, siitä ei ole kyse. Mutta ajatus kertomisesta vaatii kypsyttelyä, varmasti kerronkin, mutta omalla tahdillani. Olen järkeillyt asian niin, että kaikki kortit pöytään vaan ja sitten katsotaan mitä tapahtuu. Minä pärjään kyllä yksinkin, vaikka olisi ihan kauheaa menettää noin ihana mies. Toisaalta taas jos tästä selvitään, olemme vahvoilla. Vaatii tosin mieheltäkin vahvuutta jatkaa tällaisen sairaan ihmisen kanssa.
Tämä on varmaan se loppuelämäni ensimmäinen päivä. Pelasin taas. Olenpa minä järkevä ihminen, palkkapäivä koitti ja hukkasin palkastani puolet nettikasinoon. Ei itku… olen sairaslomalla kotona ja näinhän tässä kävi, ehkä halusin upottaa itseäni vielä vähän syvemmälle. Raha-asioista sen verran, että olen saamassa (en pankista, vaan yksityiseltä firmalta) lainan, jolla maksan vipit pois ja tilanne helpottaa hieman. Olen jopa kirjoittanut kirjeen, jossa kerron kaiken miehelleni, IHAN kaiken, mitään vähentämättä ja kaunistelematta. Tänään on se päivä, kun teen sen. Olen miettinyt asiaa niin paljon ja aina vaan tulen siihen tulokseen, että JOS liitto ei tätä kestä, niin se ennenpitkää kaatuu johonkin kuitenkin. Olen sitä mieltä, että kertominen ja tämän asian kanssa eläminen parisuhteessa voi olla jopa vaikeampaa kuin se että tulee monon kuva persukseen ja pitää jatkaa yksin. Mene ja tiedä. Pelinainen, kuten sanoit, asiat voisivat oikeasti olla huonomminkin, mutta lähtötilanteeseen vertaamalla tämä on melkein sama asia, kuin olisin tehnyt 70000€ pelivelat. Tai enemmännkin. Pelasin hirveän summan rahaa, parin vuoden palkan verran (omaani verrattuna). Olo on ihan hirveä, ihan hirveä. Mutta toisaalta on sellainen olo, että haluaisin huutaa koko maailmalle miten pahasti möhlin, niin eipä olisi kovin korkeita odotuksia muillakaan. Kyllä tästä jotenkin varmaan jonain päivänä yli päästään, itsepä tuli tehtyä. Toivon vaan, että joku ottaa minua kädestä kiinni ja ohjaa oikeaan suuntaan eikä niin että kaikki hylkää. Tämä päivä tulee olemaan kauheista kauhein, mutta mikä taakseen jättää, sen edestään löytää. Yritän aikuistua ja saada elämäni takaisin raiteilleen.
Voi voi, mitä menit tekemään. Tuntuu varmasti aivan hirveältä. Muistan itsekin vielä niin hyvin ne hetket, jolloin olin jo täysin varma, etten ikinä enää pelaa, ja mitä tapahtuu…ei mene kun muutama päivä, olo vähän parempi ja ei muuta kuin pelaamaan. Sitä yritin muutama päivä sinulle sanoa, kun olit sitä mieltä, että on tietysti nyt päivänselvää, ettet ikinä enää pelaa… Ole varovainen, ole nöyrä, tee kaikki - ihan mitä vaan - jotta et pelaa enää.
Teet viisaan päätöksen, kun kerrot tänään miehillesi. Vaikka seuraus olisi mitä, tämä tulee olemaan sinulle sellainen “wake up-call”, että se pelaattomuus varmasti alkaa.
Muista, et ole yksin ongelmasi kanssa. Täällä on moni, jotka ymmärtävät täysin, mitä koet tällä hetkellä. Voimia ja rohkeutta!!
t. Koodari
Hei!1
Heikko on ihminen tässä peliriippuvuudessa,pelaamaan sorruin minäkin onneks älysin lopettaa kun 20 euroa olin tappiolla.Minä en ole ajatellut viel miehelle kertoa,itse olen tähän jamaan itseni saanut ja yritän tästä nyt räpistellä pelaamattomuuteen.Suljin kaikki mahdolliset pelitilini tänä aamuna,kun olo on niin oksettava ja pahoinvoiva, ajattelin tilata ajan lääkärille ja keskustella tästä asiasta siellä.Sinulle voimia ja haleja,toivotaan miehisi ymmärtävän tämän sairauden,jota en toivoisi edes vihamiehilleni.Aurinkoa päiviisi.Nyt ulos ,että ajatukset hieman saisi pois tästä kurjuudesta.
Nyt otin härkää sarvista ja laitoin miehelleni viestin, jossa kerroin kaiken. Laitoin hänelle sähköpostia ja pyysin lukemaan heti. Apua. Kuolen. Mutta toisaalta nyt se on ainakin tehty. Hän varmaan tällä hetkellä lukee sitä ja ei usko silmiään. En tiedä mitä teen, jos hän soittaa. Tai miten kohtaan hänet tänään illalla. Tätä kyyneleiden määrää. Elämä ei tunnu tällä hetkellä elämisen arvoiselta. Mutta kyllä täältä jotenkin ja joskus vielä noustaan, on noustu vaikeista paikoista ennenkin. Miksei elämä voisi olla helppoa? Ollapa vielä huoleton lapsi, jonka ei tarvitse murehtia mistään. Mutta kun ei. Saa nähdä tuleeko lähtöpassit. Voi olla.
Jos hän sua rakastaa niin silloin ymmärtää että kuka tahansa ja kenelle tahansa voi näin käydä… ihminen on heikko mutta rakkaus vahva… olet rohkeampi kuin minä kun tuon teit vaan saan siitä voimaa ja ehkä minäkin sen vielä teen… olemme täällä henkisiä tukia sulle ISO VOIMAHALI ja tsemppiä 
Hyvin se menee
Mieheni ei voi ymmärtää (mikä onkin päivänselvää) miten ihminen voi olla näin tyhmä ja tuhlata sellaisia rahoja peliin! Mutta hän rakastaa minua ja yhteiselo jatkuu. Onnen kyyneliä… en tiedä mitä olen tehnyt ansaitakseni hänet. Mutta hän sanoi, että jos vielä jotain tällaista tulee, niin hän ei tiedä jaksaako. Mutta siis toivoa on. Vielä ei ole mitään helpotuksen tunnetta, mutta ainakin nyt tiedän, ettei mitään laskuja yms. tarvitse piilotella ja hän tietää tilanteesta nyt kaiken, ihan kaiken. Myös sen, että pelasin vielä tänäänkin. Kiitoksia kauheasti tsemppiviesteistä ja kiitoksia kun painostitte kertomaan läheiselle. Eihän tätä tilannetta voi väistellä. Onneksi minulla on sentään jotain omaisuutta jäljellä ja uudelleenjärjestelemällä saan vippinikin hoidettu lähiviikkoina, joten siitä voidaan taas sitten yrittää ponnistaa. Pelaamattomuus alkaa tästä.
Hieno juttu! Oikeasti kiva lukea, että sinulla kävi onnellisesti 
Nyt sitten se skarpaaminen alkaa. Paljon “uuteen elämääsi”!!
Nyt sitten otin ja soitin Peluuriinkin, oli helpottavaa jutella jonkin ihan ulkopuolisen ihmisen kanssa, vaikka itketti siltikin. Nyt pitäisi ehkä vielä ottaa yhteyttä A-Klinikalle ja käydä juttelemassa siellä. Tajusin juuri, että se heidän toimisto on tuossa 100m päässä (kuinka ironista)! Nyt rupeaa jännittämään mieheni kohtaaminen, vaikka viesteilty onkin, mutta ihan livenä. Itken varmaan koko illan, mutta haluaisin todellakin puhua asioista. Ainakin nyt on kaikki tuotu esille ilman mitään salaisuuksia. Ehkä tästä seuraa vaan hyvää. Ei raha saisi pyörittää maailmaa, mutta ei sitä itseään pitäisi kuseenkaan laittaa. Oppirahat on maksettava (sanoi pankkivirkailija). Olin vielä pari päivää sitten oikeasti sitä mieltä, ettei ole muuta ulospääsytietä kuin itsemurha. Tekotapakin oli jo valmiiksi suunniteltu. Mutta onneksi ajatukset on selvinneet siitä hetkestä ja sisu valtaa alaa. Jos mahdollista, siirrätän palkanmaksuni mieheni tilille ainakin siihen saakka kun velat on maksettu. Opinpahan. Voi olla että rakennekynsien ja kampaajalla käymiseen saa kinuta rahaa sen jälkeen mutta ei voi mitään. Nyt pitää tehdä muutoksia kovalla kädellä. Ja aion kertoa tästä ongelmasta myös kuntosaliohjaajalleni, ajatelkoon mitä hyvänsä, mutta ehkä voisi yrittää tsempata mua jatkossa, kun tietää minkälaisessa tilanteessa ollaan.
Saat olla todella ylpeä itsestäsi! Olet nostanus kissan pöydälle. Rutistus ja halaus!
Katso netistä toimiiko sun paikkakunnalla GA-ryhmä tai Pelirajat’on ryhmä. Sinne kun menet niin löydät ihmisiä jotka on ollut aivan vastaavanlaisessa tilanteessa kuin sinäkin. Sieltä saat kunnolla vertaistukea.
Tsemppiä!
tosi hieno juttu!
pidä miehestäs kiinni ja muista olla avoin kaikesta hänelle jatkossakin!
tiedän, että tulevaisuus pelottaa ja rahajutut vaivaavat jonkin aikaa mutta kun muistaa mennä päivä kerrallaan, nöyränä ja avoimena eteenpäin niin kyllä se siitä helpottaa! (sain itse aikoinaan tämän neuvon eräältä palstalaiselta )
tsemppiä hurjasti jatkoon!
Hei! Tosi hienoa, että olet saanut kerrottua miehellesi, se on se ensimmäinen askel rehellisyyttä kohti. Ensisijaisen tärkeää on olla rehellinen itselleen, sen jälkeen voi olla rehellinen myös muille - itselläni tämä on vielä vähän kesken, huomaan. Olen saanut itseni kanssa tosiasiat paperille, kovin monelle en ole vielä puhunut ongelmastani ja välillä polte kertoa on niin kova, että vaivoin saan oltua hiljaa. Parisuhdetta minulla ei kuitenkaan nyt ole, lähinnä siksi että itsetuntoni on ollut pohjalukemissa.
Mulla on menossa pelaamaton päivä nro 11 (hurjaa!) ja ainoastaan siksi, että halu olla pelaamatta on suurempi kuin halu pelata. Hyväksyn sen, että minua pelottaa jättää pelit - vähän kuin se, että luopuisi vanhasta ystävästä, mutta yritän pitää päivittäin mielessä sen taakan jonka pelit elämääni tuovat.
Voimaa sinulle pitää nollalinja!
Huomenta vaan. Illalla juteltiin paljon ja luoja, että minä rakastan tuota miestä. Olo on kertomisesta huolimatta ihan kauhea, kun totuus valkenee itsellekin ja itkee omaa tyhmyyttään ja sitä, kuinka kauan kestää, että tästä noustaan, henkisesti ja rahallisesti. Olen tehnyt paljon käytännön järjestelyjä, kuten esim. pyytänyt töissä että tästä lähtien palkkani maksetaan mieheni tilille. Maksakoon sitten minulle vaikka viikkorahaa Tämä oli siis oma ideani, ei hänen. Mutta kaikki panokset nyt pöytään ja kaikki ylimääräinen raha velanmaksuun, niin ehkä tästä kohtuuajassa selvitään. Jos hyvin käy, niin tästä painajaisesta ollaan vuoden päästä kuivilla ja minun ei tarvitse myydä mitään omaisuutta. Mieheni lupasi olla henkisenä tukena, se tässä onkin tällä hetkellä tärkeintä, talouteni haluankin (ainakin parhaani yritän) setviä itse. Onneksi se on kuitenkin vain rahaa, eli en ole tehnyt mitään peruuttamatonta, eikä minulla ole alkoholiongelmaa, joka yhdistettynä peliongelmaan olisi kuulemma sellainen cocktail ettei olisi mitään toivoa.
ERITTÄIN HIENOA!
Nyt olet “lyönyt kaikki tiskiin” ja voit aloittaa toipumisen! Ei se tarkoita vielä, että pelaaminen loppuu, mutta kutistaa sen mahdollisuuksia.
Nyt vaan miehelle kaikki tilintiedot.
Kiitoksia kannustuksesta! Nyt satsataan tähän kaikki energia ja tahdonvoima mitä tästä kropasta löytyy. Pikkuhiljaa tajuan myös sen, mikä tässä elämässä on oikeasti tärkeää. Ja olen niin onnellinen, että kerroin miehelleni aivan kaiken, enkä mitään osittaista totuutta, sekin kävi ensin mielessä. Kun saan talouteni siihen kuntoon lähiviikkoina, että saan maksettua vippini pois yhdellä könttälainalla, niin hankin itselleni myös omaehtoisen lainakiellon ja toimitan tiedot siitä miehelleni. Kun tästä sotkusta on selvitty, niin minulla ei tule olemaan ikinä enää lainaa. Onhan noita korkoja maksettukin yhden ihmiselämän verran ja moneen kertaan. Voin sanoa kaikille, jotka vielä tappelevat kauhean peliongelmasta aiheutuvan taloudellisen PIILOTETUN helvetin kanssa, että tehkää niin kuin minä. Syteen tai saveen niin lähimmäiselle kannattaa kertoa, voit yllättyä. En olisi vielä pari päivää sitten uskonut sanovani näin, mutta nyt tiedän. Otin kauhean riskin kertomalla tilanteesta, mutta hyväksyin tosiasiat KERRANKIN elämässä ja kerroin. Toivon niin hartaasti että olisin kertonut jo aiemmin, ennenkuin tilanne pääsi näin pahaksi. Mutta turha jossitella enää, mennyt on mennyttä ja nyt vain tulevaisuutta kohti. Eilen tuntui vielä siltä, että en näe edes seuraavaan päivään, mutta näköjään se tämäkin päivä tuli ja kuluu hyvää vauhtia. Näitä lisää!
Elämäni ilman uhkapeliä, päivä 2. Itkettää niin kovasti, kaikki mitä on tullut tehtyä, ihan kauheeta. Eilen oli hyvä päivä, oli älyttömästi energiaa ja painoin duuniakin siihen tahtiin, kuin olisi pitänyt tehdä koko viimeiset muutamat kuukaudet, niin olisi tältäkin painajaiselta vältytty. Mutta ei, kun elämän täytti kuukausitolkulla vain vitun nettikasinot ja ne hienot rullat mitkä pyörii silmien edessä ja tarjoaa jännitystä. Ei vittu. Onkohan niillä oikeasti joku hypnotisoiva vaikutus? Minuun ne on ainakin toimineet 100-0.
Se olis perjantai ja normi vapaa viikonloppu, tosin tämän kaiken jälkeen se on kaikkea muuta kuin normaali. Tai siis oman pääkopan sisällä ei ainakaan ole yhtään sellainen olo että jipii! Mieli on niin maassa, ainakin näin aamusta, vaikka yö on nukuttu tosi hyvin.
Jotenkin en vain jaksa tällä hetkellä uskoa että ‘paistaa se päivä vielä risukasaankin’, tää risukasa taitaa olla niin syvällä maan alla. Vaikka tiedän, että pakkohan se on, mutta helppoa tämä ei ole. Mikään ei niin sanotusti huvita tällä hetkellä, vaikka voin pakottaa itseni nauttimaan asioista hetkellisesti. Jospa saisin jotenkin ladattua akkuja viikonlopun aikana, niin että jaksaisin taas painaa ensi viikon töitä suht normaalina ihmisenä, etten ainakaan saisi mitään hermoromahdusta töissä. Ja minä kun olen tähänkin asti ollut oikea työpaikan energiapakkaus, kellään ei tulisi varmasti edes mieleen, mitä minun elämääni oikeasti kuuluu. Jospa se tästä iltapäivään mennessä helpottaa.
Niin syvällä ei risukasassa olisi ettei siitä selviä seuraavaan aamuun… näin olen itse ajatellut, vaikka olen itsekin syvällä niin huomaan että helpottaa kun tietää ettei olekaan yksin joka on mokannut elämänsä… minäkin olen sellainen kaikkien kaveri ja kaikkien naurattaja töissä vaikka välillä tuntuu että sydän itkee verta ja huulet on hymyssä… ei varmasti osaa tosiaankaan työkaverit tietää mikä oikeasti on vointi pienellä ihmisellä…
Vaan näillä mennään mitä on annettu ja enää ei peleihin kajota, Tsemppiä viikonloppuun
On muuten täysin totta minunkin kohdalla että eipä todellakaan työkaverit tajunneet mitään ennenkuin “tulin kaapista”.Kaikki vaan ihmetteli että sähän olet meidän stan-up koomikko!No joo,olikin uskomattoman raskasta pitää kulissia yllä,monta vuotta.Kyynelsilmin työmatkat raahautui,sitten naamari päälle ja tippa linssissä tarhaan.Taas naamari päälle ja sit äkkiä himaan miettimään et jospa nyt joku lainais rahaa et sais illalla vähän pelata.
Nyt on ehkä juuri siksi helpottunut olo kun ei pohdi koko ajan tätä.Tai pohtii muttei sitä miten pääsis pelaamaan vaan että lopettaa kokonaan.Ja kaikki on olleet kannustavia,en omalle äidillekään kehdannut vastata viimeseen 2 kk puhelimeen kun en enää jaksanut.Kun kerroin niin mutsi itki,ilosta.Ja sanoi vihdoin tajuavansa ne kaikki pikkujutut mitkä olis voinu lukea rivien välistä jos ois osannu epäillä.Nyt puhutaan taas 3 krt .päivässä.
Nyt soskuun jos sais apua vuokrarästeihin,olen toki miettinyt sitäkin ettei jeesiä saa.Sitten täytyy yrittää jotain keksiä.
Tsemppiä viikonloppuun painajainen ja pekkapuupää! Myös muille taistelijoille voimia…
Kiitos vaan viesteistä En tiedä auttaako se asiaa, että tietää että meitä on muitakin, tavallaan se tekee tästä ilmiöstä vielä surullisemman, mutta ei kai se auta kuin porskutella menemään. Kaikista kauheinta tässä on se, että olen ollut joskus jopa huonommassakin jamassa ja päässyt sieltä pois. Mutta nyt tämä kaikki on jotenkin kärjistynyt ja vaikeinta on tsempata itsensä taistelemaan, kun sitä on tehnyt jo niin pitkään, usean vuoden ajan elämä on ollut pohjimmiltaan ihan perseestä. Toki tietyt asiat ovat olleet koko ajan ok, on ollut katto pään päällä, mies, työpaikka jne. Mutta tämä ikuinen taistelu saisi jo yhteen ihmiselämään riittää. Ja kun vielä itse on sössinyt kaiken jo moneen kertaan, niin ei paljon lohduta. En vain osaa kysyä apua, kun sitä tarvitsisin, siksi olen nytkin saanut itseni näin syvään kuoppaan, kun luulin että selviän yksin ja osaan tehdä parhaat päätökset. Ja paskat! Vedän syvään henkeä ja elän päivä kerrallaan. Tulisipa kesä ja kärpäset
Loppuelämäni kolmas päivä. Olo on ihan kohtuullinen, jopa jaksaa nauraa. Taidan alkaa kohta saunan lämmitykseen Pelit eivät ole edes käyneet mielessä (tai siis se kaikki mennyt kauheus toki pyörii ajatuksissa) vaikka pankkitunnukset on lompakossa ja tililläkin on rahaa. Uujee! \o/ Mukavaa lauantaita kaikille!