Vaimo nukkuu vieressä, itse en saa unta, joten tulin tänne. Seitsemän vuotta ollaan tunnettu ja eilen tunnustin olevani vakavasti riippuvainen. Voitte kuvitella mikä shokki se hänelle oli, kun mies paljastuu ihan eri henkilöksi kuin on kuvitellut. Itsellä edelleen muistissa hänen epäuskoiset toteamuksensa, että “miten tämä on mahdollista” ja “sinähän olet fiksu ihminen”. Niinpä niin, vaikeahan tätä on muille selittää.
Peliongelmaa takana pikkupojasta asti ja mitään varallisuutta tai säästöjä ei tietenkään ole. Velkaa sen sijaan löytyy “opintolainaa” 5600 ja Bank Norwegianille 4400, sekä luottokortille 3400. Lainoista selviän kyllä, jos olen tietysti pelaamatta, mutta se ei olekaan niin yksinkertaista.
Olo on tällä hetkellä ymmärrettävästi varsin hirveä, mutta toisaalta myös helpottunut, kun pystyi toiselle kertomaan. Alustavasti jo yöllä sovittiin, että rahaliikennettä hän katselee jatkossa tililtäni ja laitoinpa pelitilinkin omaehtoisesti säppiin. Todellakaan ensimmäinen lopettamisyritys tämä ei ole, mutta ehkä nyt on jotain toivoa, kun ei ole ns. yksin taistelemassa. Häpeän tunne on kyllä valtava ja hirvittää jo valmiiksi mennä jossain vaiheessa hänen vanhempiensa luo. Itsehän tämän kaiken on tietysti aiheuttanut, joten pakoon juokseminenkaan ei auta. Sitä on taidettu kokeilla liian monta vuotta.
Istun ulkona, kun vaimo halusi soittaa rauhassa äidilleen. Lähtiessä kysyi vielä, että enhän pelaa, johon pystyin vastaamaan että en tällä kertaa. Muuten ollaan puhuttu avoimesti tänään ja sanoin että olisi katteeton lupaus väittää etten koskaan enää pelaa, vaikka se tavoitteena toki onkin. Kyllä hirvitti näyttää vaimolle omia tilitietoja ja niitä päivittäisiä siirtoja kasinolle mutta mitäpä sitä enää salailemaan. En kyllä ymmärrä kuinka minunlainen mies on voinut noin hienon naisen saada. Luottamus on nyt tietysti jopa lopullisesti menetetty, mutta ei se auta kuin yrittää ajan myötä edes pieniä palasia saada siitä takaisin. Hänkin nyt sitten pääsee tutustumaan oikeaan minään. Kyllähän sitä alitajuisesti tiesi, että joku päivä tämä hetki on edessä. Jotenkin osuvaa, että vettäkin tulee kuin saavista kaatamalla.
Tosi rohkee veto avautua toiselle omasta ongelmasta mut nyt se on kuitenkin tehty ja elämä pelaamattomuutta kohti voi alkaa. Varmasti tuli shokkina vaimolle mut loppujen lopuksi ei kuitenkaan mitkään jättivelat sulla niskassa! Suunnilleen samoissa ollaan molemmat. Muutaman vuoden tilanteestasi riippuen maksellaan niitä pois ja ollaan kuivilla. Kaikilla ei niin hyvä tuuri oo ollut että ois “ajoissa” tajunnu tilanteen ja saanut sille tehtyä jotain, joten ei huolta.
Varmasti fiksua antaa toisen lukea omia tilitietoja, jottei halut yllätä.
Ootko minkä verran pelannu ja nyt ollut pelaamati?
Morjesta vaan, mukava saada viestejä muiltakin tähän. En nyt kovin rohkeaksi itseäni sanoisi, vaan vähän puolipakon edessä tunnustin niin kuin peliongelmaiset yleensä tekee. Tai no olisinhan minä voinut vielä salailla, mutta ei vaan enää jaksanut. Haluaisin elää ns. normaalia perhe-elämää ja yksin ei tästä selvitä.
Viimeisimmät talletukset oli 31.8. ja se mitä olen elämäni aikana pelannut niin varmaan talon olisi ostanut. Näillä valinnoilla siis persauki vuokrakämpässä. Sinänsä toki totta, että tilanne voisi olla rutkasti pahempikin ja itse saan kyllä velat kuitattua, jos en vaan tilannetta pahemmin ryssi. Onpahan nyt ainakin kenen kanssa asioista puhua, tämän palstan lisäksi. Paljonkos itselläsi on pelaamattomuutta takana? Tsemppiä myös sinne!
Siitä se lähtee! Itellä nyt yhtäjaksosta pelaamattomuutta joku 50(?) päivää ja sellainen tilanne, että oma äitini tietää. Eikö askel keventynytkin melkoisesti kun joku läheinen tietää kaiken? Tuntuu ettei ole enää mitään piiloteltavaa. Vaikka toki mulla ei tyttöystävä tiedä vielä eikä muutkaan läheiset.
Aikaisempaan vielä: jotenkin särähti korvaan tuo “luottamus menetetty”. Hieno vaimo sulla, että pysyy rinnalla tälläsessä tilanteessa muttei kai mikään luottamus voi romuttua toisen sairaudesta? Tai aika kohtuuttomalta tuntuu. Tietysti jos on pelannut yhteisiä varoja lukuisten lupausten jälkeen ja vaimo on aina joutunut pettymään. Muttei kai tilanne ole se?
Nyt vaan mennään molemmat avoimin toimin eteenpäin!
Pidellään yhteyttä tätä kautta sillon tällön jos siltä tuntuu.
Vajaa pari kuukautta on ihan kelpo alku, hyvä sinä! Toki omien kokemusten perusteella alku on aina hieman helpompi, kun on vielä huonot kokemukset tuoreessa muistissa. Ihmisaivoilla on paha tapa oppia unohtamaan negatiiviset asiat. Toki muuten ihmiselämässä välttämätöntä, mutta tässä tapauksessa kaipaisi kyllä mahdollisuutta säilöä sitä tunnetta johonkin purkkiin ja nuuhkaista aina pelihimon yltyessä
Helpottihan tuo melkoisesti kertoa totuus ja nythän tietää, että omaa köyhääkin köyhemmän aviomiehen. Ihan jo se, että voi avoimesti kertoa ettei rahaa ole käytettäväksi, helpottaa mieltä.
Vaikea sanoa, että kuinka pahasti se luottamus romuttui, kun ei toisen pään sisään pääse kurkistamaan, mutta kyllähän hän sanoi pelkäävänsä ja epäilevänsä nyt jatkuvasti. Tietysti ajan myötä on mahdollisuus todistaa, että minuunkin voi luottaa, mutta varmasti ihan hyvä aina vähän katsella perääni. Puhuttiin kyllä eilen todella avoimesti, joka oli minulle aika uutta. Hän on jo aikaisemmin puhunut siitä kuinka sulkeutunut ihminen olen ja pidän kaiken sisälläni. Vaikka ihmisten kanssa tulenkin hyvin toimeen ja minulla on paljon tuttuja, niin omista tunteista en osaa puhua. Helposti sitä tulee sitten paettua pahaa oloa ja epävarmuutta sinne pelimaailmaan, jossa saa tehtyä itselleen vain entistä pahemmin ja jostain syystä siitä jopa nauttii. Eilen sitten raotin tätä rumaa sisäistä puoltani ja täytyy sanoa, että teki hyvää päästää sitä ulos ja tulihan tuossa aika monta kyyneltä vieritettyä. Pelihimon voittamisen ja itse avioliiton kannalta olisi tärkeää, että uskaltaisin puhua oman mielen asioista ja en pelkäisi näyttää omaa heikkoutta.
Rahat on olleet ihan omia, mutta toki yhteisiin suunnitelmiin tämä vaikuttaa, kun niitä pitää siirtää nyt. Vaimo oli kovasti sitä mieltä, että hän maksaa vuokrat vuoden loppuun ja minä laitan palkkani velkojeni maksuun. Aikaisemmin vuokrat ovat siis olleet minun vastuulla. Vastustin tätä ajatusta kyllä, koska itse olen velkani hommannut ja tuli vähän sellainen olo, että hän kiertoteitse maksaisi siis minun pelivelkojani. Lopulta nyt kuitenkin suostuin hänen vaatimuksiinsa, joten kohta tässä alkaa sitten armoton velkojen kuittailu. Ns. elämiseen, velkojen ja laskujen jälkeen, tulen jättämään 100 euroa kuussa, jolla voi sitten osallistua ruokakuluihin tai käydä vaikka kahvilassa/kapakassa.
Ollaan ihmeessä yhteyksissä ja toivottavasti molemmilla menee hommat oikeaan suuntaan!
Puolison on vaikea ymmärtää peliriippuvuutta jos hän ei ole oikeastaan mitään pelannut. Normi pari riviä lottoa viikossa ei anna käsitystä tästä mihin velkaantuminen ja yötäpäivää pelaaminen johtaa.
Kasinon ja pelikoneet sain lopetettua reilu pari vuotta sitten ja nykyisin jäätynyt suhde noihin. Mulla oli se tilanne aluksi piti keksiä syitä miksen voi pelata niitä ja lopulta en enää edes halunnut. Kasinolla pelasin enimmäkseen bläkäriä ja dynamic pokeria molemmat sellasia pelejä mihin muuten järkevät ihmiset saattaa haksahtaa noissa on kumminkin 99,5% palautus.
Nykyisin pelaan betsejä ja satunnaisesti pokeria. Betsejä tulee välillä pelattua isoillakin panoksilla ja ihan hauskaa ollut siksi saatan olla vähän huono neuvomaan.
Kiitokset linkeistä. Tuohon Going for broke-elokuvaan törmäsinkin toisessa topikissa ja pitää ehdottomasti katsoa.
Itselleni ei minkäänlainen uhkapeli sovi, joten ainoa linja on nollalinja, muuten lähtee mopo käsistä. Ehkä ainoa poikkeus on työporukan Eurojackpot, kun se on niin tylsää ettei sitä jaksa seurata ja en ole sitä itse tekemässä
Huomenta vaan palstalaisille! Täällä pelaamattomuus jatkuu ja oikeastaan uutena asiana on mainittava, että kävin GA-ryhmässä purkamassa tuntoja. Jos joku tunnistaa minut kirjoituksista, niin morjesta vaan ja kiitokset hyvistä jutuista Vajaa viikko olisi palkkaan ja sitä kyllä kovasti odottelen, että pääsisi maksamaan velkoja.
Mielialat ovat olleet nyt melko positiiviset, vaikka toki ajoittain luonnollisesti harmittaakin. Vaimo puolestaan on oli eilen hyvin stressaantunut ja vihainen ja tänä aamunakin kiukkuinen. Toki häntä ymmärrän, ettei hänelläkään voi jatkuvasti olla positiivinen tsemppi päällä ja tuntee itsensä petetyksi. Antoi sitten eilen tulla igan olan takaa ja vähän mentiin jo tarpeettoman haukkumisen puolelle. Ärsyttävää, kun itsellä on niin syyllinen olo, ettei tunne omaavansa oikeutta riidellä vastaan ja muutenkin tuntee olevansa suhteessa nyt “alemmalla tasolla”. Aikansa purettuaan pahaa oloansa kyllä rauhottui ja saatiin sitten asiaakin puhuttua. Kuulemma lähestyvät menkatkin vaikuttaa, joten pyrin olemaan ymmärtävä
Pitää katsella tänään töiden jälkeen, että kuinka “keskustelukunnossa” hän on, kun haluaisin jutella juuri tuosta omasta alemmuudestani. Ei varmaan pitemmän päälle ole hyväksi, että joudun syyllisyyden tunnossani hillitsemään itseäni ja ottamaan kaiken vastaan. Kyllähän sitä minäkin haluan oikeuden sanoa välillä tyhmästi Muutenkin aika holhottu olo on, kun saatteli minut GA:han kuin pienen lapsen, koska ei uskonut minun sinne menevän, vaikka itse sitä ehdotinkin. No, ensi kerralla ei kuulemma tule, koska uskoo minun sinne menevän, kun näki miten hyvällä mielellä sieltä pois tulin. Vaatii kyllä lisäksi, että minun pitää mennä myös psykiatrille ja pyytää mielialalääkkeitä masennukseen. Itse en lääkkeitä mielelläni popsisi, mutta varmaan nyt siellä psykiatrilla tulee käytyä juttelemassa ja hänen mielipiteensä kuuntelemassa. Kyllähän minä apua tarvitsen ja sitä pitää ottaa vastaan, mutta ärsyttävää juuri tuo, kun päätökset tehdään minun puolesta, koska itse olen sairas, eikä minulla ole sananvaltaa. Tai siis tältä minusta tuntuu.
Vähän vuodatusta siis tuli, enimmäkseen positiivisista fiiliksistä huolimatta. Mutta ei mitään kuin kohti pelitöntä päivää!
Pelaamatta mennään täällä edelleen. Tänään oli oikeastaan ensimmäinen päivä, kun teki mieli pelata uuden lopettamisyrityksen jäljiltä. En kyllä sinänsä ollut lähelläkään pelaamista, mutta sama vanha tunne hiipi mieleen. Toki se myös tulee tasaisen säännöllisesti jatkossakin, pitää vain oppia sitä käsittelemään.
Kotona oli tänään hieman parempi päivä, kunnes hetki sitten vaimolle nousi tunteet pintaan, miten hankalaa peliriippuvaisen puolisona on elää. Ihan aiheesta toki avautui, mutta pahaltahan se aina tuntuu kuulla toisen suusta niitä samoja asioita, joiden kanssa omassa mielessä on lukuisia kertoja joutunut painimaan.
Miten asiat olisivat toisin, jos olisin aikaisemmin lopettanut? Miksi juuri nyt onnistuisi lopettaminen, jos aikaisemmin ei onnistunut? Miten minuun voi koskaan enää luottaa? Miten voin kuvitella, että hän olisi valmis synnyttämään ja perustamaan perheen, jos mies on uhkapeluri?
Aiheellisia huolia jokainen, mutta kyllä tuo vetää mieltä matalaksi. Tuli kyllä hetki sitten halaamaan, mikä helpotti. Valitettavasti tänäänkään ei ihmiskunta keksinyt aikakonetta, joten ainoaksi keinoksi jää keskittyminen nykyhetkeen ja tulevaisuuteen. Menneisyyttäni en voi muuttaa.
Se että onnistumiseeni ei uskota, ei oikeastaan haittaa minua. Tärkeintä on, että minua autetaan ja halutaan onnistuvan. Kunhan vain itse löytää uskon ja osoittaa muiden olleen väärässä.
Tuli nähtyä unta, jossa olin taas peli- ja valehtelukierteessä. Olipa helpottava tunne herätä, kun tajusi ettei se ollutkaan totta. Sinänsä kyllä hieman pelottava uni, kun tunsin sen pelaamisen jännityksen kehossani, enkä voi väittää, etteikö se tunne tuntuisi hyvältä. Enhän minä muuten olisikaan ollut lähes koko elämääni niihin koukussa. Toki sitten tuon jännityksen rinnalle tuli se syvä ahdistus salailusta ja rahojen häviämisestä, joten toimi hyvänä muistutuksena, miksi tuosta maailmasta kannattaa pysyä erossa.
Muuten viikonloppu on ollut ihan mahtava. Ei olla tehty vaimon kanssa oikein mitään erikoista kuin katseltu ohjelmia, siivottu, laitettu ruokaa jne., mutta kaikki on mennyt positiivisissa merkeissä ja tuntuu niin hyvältä olla omana itsenä, ilman synkkiä salaisuuksia. Eilen anoppikin soitti, tsemppasi ja sanoi etten ole yksin ongelmani kanssa. Hyvää viikonloppua myös muille palstalaisille!
Tuollaisia unia yleensä tulee kaikille pelaamista lopettaessa ja ainakin mulla ne ovat
olleet juuri tuollaisia todella todentuntuisia. Herätessä menee vielä hetki siinä
unimaailmassa ja sitten tulee suunnaton helpotus, kun lopulta tajuaa sen kaiken
olleen vain unta.
Palkka tuli ja meni, mutta onneksi velanmaksuun. Seuraavalle 30 päivälle jätin 100 euroa, joten mahdottomasti ei hurvitella ja pröystäillä Tätä tahtia jos jatkan, niin luottokorttivelka olisi maksettuna marraskuussa ja Bank Norwegianin kulutusluotto tammikuussa. Tässäpä siis tavoitetta loppuvuodelle.
Huh. Onpa pieni summa pärjätä kk. Sulla ilmeisesti ei ole liikkumismuotona auto tai bussi? Kyllähän tuolla 100eurolla voi kuukauden pärjätä, kunhan syö itse tekemää edullista ruokaa, ei käy kapakoissa eikä polta tupakkaa. Tsemppiä! Pakko myöntää, että jos tuolla tyylillä saa noin nopeassa ajassa velkoja kokonaan pois, niin yrittäisin kyllä samaa.
Kulkupelinä ihan omat jalat, kun koskaan ei ole ollut varaa autoon (minkäköhän takia ). Onneksi ihan hyvät jalat ilmaiseksi syntyesssä sain ja kukaan ei niitä ole ollut halukas ostamaan, muuten olisin nekin varmasti uhkapelannut
100 euroa on kyllä pieni raha, mutta pitää muistaa että vaimo osallistuu myös ruokakuluihin, joten nälkää en näe. Lisäksi tykkään laitella ruokaa, joten tulee muutenkin kokattua ihan kotona. Toki kapakat on kyllä nyt loppuvuodelta aikalailla käyty, kun siihen ei rahaa nyt ole. Vaimo kyllä sanoi, että antaisi rahaa, jos joku kaveri kutsuisi kaljalle, mutta tästä avusta kieltäydyin. Ei tuntuisi oikein sopivalta juoda toisen rahoja kurkusta alas, kun on itse ensin pelannut omat. Lisäksi, en minä itseäni muusta maailmasta eristä. Harrastan nyt vain sellaista, mikä ei maksa, kuten esim. lenkkeily ym. Ja voihan jonkun kaverin vaikka kutsua kotona käymään kahvilla.
Kirjoitellaanpa lyhyttä tajunnanvirtaa, ilman suurempaa pointtia.
Eilen tuli muuten aikaisemmin tuntemattomasta numerosta tekstiviesti, jossa kerrottiin uusista kasinoista, mihin lähteä kokeilemaan. Mitään tietoa ei tietysti ole, keneltä ja mitä kautta tämä on tullut, mutta luonnollisesti aiheutti suurta vitutusta. Kuitenkin kun suljin aikaisemmat tilini, niin kirjoitin jokaiselle olevani peliongelmainen ja haluavani sulkea tilini pysyvästi. Kovasti tuntuu nyt joku olevan huolissaan, että hyvä riistettävä olisi pääsemässä karkuun. Tuo markkinointiviesti oli kyllä niin tökerö ja törkeä, että aiheutti täysin päinvastaisen reaktion kuin he olivat toivoneet ja tuhahtaen poistin viestin, lukematta sitä edes kunnolla loppuun.
Äsken tuli luettua hieman Peluuria ja mietittyä kuinka vaikeaa peleistä luopuminen on. Minäkään en tietysti mistään napin painalluksesta ole parantunut ja tunnistan itsessäni, että edelleen tulee ajateltua, että joskus tulevaisuudessa voi pelata silloin tällöin jotain. Kokemus tietysti on osoittanut sen, että kohtuupelaajaksi minusta ei ole ja nuo “satunnaiset pelaamiset” johtaisivat ennemmin tai myöhemmin siihen että olisin taas lähtöpisteessä. Kovin on siis vaikeaa luopua pelaamisesta ja vaikka tuntuu pahalta kirjoittaa, niin peleistä luopuminen on vaikeampaa kuin päästä yli läheisen ihmisen poismenosta. En koe tästä kuitenkaan huonoa omaatuntoa, koska se vain kertoo siitä, kuinka vaikea riippuvuus peliriippuvuus voi pahimmillaan olla.
Tuli myös luettua noita pelaajatyyppejä ja mietittyä mihin kategoriaan sitä itse kuuluisi. Mitään yhtä ja selkeää ei itsellä ole, mutta sekoitus ehdollistuneesta ja tunneperäisesti alttiista pelaajasta pystyin itsestäni tunnistamaan. Uskon, että itsellä suurin yksittäinen tekijä on se, että olen hyvin pienestä lapsesta asti opetellut pelaamisen ja siitä on tullut lähes välttämättömyys päivittäiseen elämään, kuten syömisestä ja juomisesta. Lisäksi kun on varsin suuri synnynnäinen riskinottokyky ja opeteltu tapa paeta ahdistusta pelaamiseen niin melkoinen kokteili on kasassa.
Tässäpä nämä sekalaiset höpinät nyt sitten oli. Kova on vastus, mutta pitää antaa vain vielä kovempaa takaisin, joten ei kun pelaamatonta päivää itselle ja muille palstalaisille!
Katsottiin eilen vaimon kanssa eri videoita peliriippuvuudesta. Itselle toki tuttu teema, mutta vaimolle varmasti hyödyllistä saada lisätietoa. Paljon puhuttiin siitä kuinka hyviä valehtelijoita pelaajat ovat ja itse en tietysti tässä mielessä ole poikkeus. Nyt tietysti harmittaa, kun hän epäilee minua kaikesta. Ihan ansaittuahan se kaikki on, mutta ikävältä tietysti tuntuu, kun yrittää olla avoin ja muuttaa kurssia ja saa vain syytöksiä. Eipä siinä, pitää teoin pyrkiä näyttämään että on muutakin kuin valheita suoltava pelaaja, joten ei kun pelaamatonta päivää ja viikonloppua tavoittelemaan.
Päivitelläänpäs tilannetta. Pelaamatta olen ollut edelleen ja omalla kohdalla auttaa kyllä tuo vaimon kontrolli. Itsellä on paljon levollisempi mieli, kun tietää jonkun seuraavan omaa tiliä. Kyllähän pelaaja löytäisi keinot pelata, mutta jo tieto siitä, että se vaatisi enemmän vaivaa ja järjestelyjä, rauhoittaa mieltä. Toki silloin tällöin tulee noita pelihimoja, mutta mitenkään tolkuttoman suuria himot eivät ole olleet. Lähinnä sellaisina ohimenevinä “piikkeinä” tulee. Esimerkiksi pari päivää sitten yhtäkkiä tuli olo, että miten mukava olisi mennä johonkin syrjäiseen kuppilaan, missä ei varmasti törmäisi kehenkään tuttuun, tilata olut ja juoda sitä, samalla pelikonetta naputtaen. Unissa pelit ovat kyllä turhan usein olleet, joten ilmeisesti aivot ovat hämmentyneessä tilassa, kun ei tule päivittäisiä peliannoksia.
Ga-ryhmästä olen saanut hyvin apua ja on ollut helpottava tunne käydä siellä juttelemassa. Jotenkin sen jälkeen on aina vahvempi olo. Lisäksi eilen juttelin psykologille, kun vaimo äitinsä kanssa sen minulle etsi. Sanoin heillekin ihan avoimesti, että suostuin siihen, koska tuntuu ettei oikein ole varaa kieltäytyäkään, kerta ihmiset haluavat auttaa. Sinänsä kuitenkin avoimesti sitäkin kokeilen, koska ei siitä ainakaan haittaa ole.
Muuten on nyt työrintamalla vähän stressaava ja epävarma tilanne, joten hieman ahdistunut olo on, mutta onneksi voi puhua nyt niistäkin asioista vaimon kanssa avoimemmin kuin ennen, kun sille salailulle ei ole enää tarvetta. Peliaikoina tuo valehtelu ja pimittäminen oli niin kokonaisvaltaisella tasolla, että se vaikutti ihan kaikkeen. Nyt on stressistä huolimatta paljon levollisempi mieli. Tänään en pelaa.
Hirveästi uutta kerrottavaa ei ole, mutta ihan hyvä itsenikin kannalta tätä aina on päivittää. Pelaamatta olen edelleen ollut ja melko vähän pelaaminen pyörinyt mielessä. Uniin sen sijaan pelaaminen tulee ja viimeksi viime yönä. Kylmäävä tunne oli, kun tiltissä hakkasin rahojani pelikoneeseen. Toivottavasti tähän ei tarvitsisi koskaan enää palata.
Rehellisyyden nimissä, en kyllä tiedä, että kuinka ilman vaimoani olisin selvinnyt kuivilla, mutta onko sillä nyt hirveästi väliä. Tärkeintä on se, että en ole pelannut ja sitä vartenhan avioliitto on, että toisia tuetaan. Toivottavasti tulevaisuudessa pystyisi itsekin antamaan sitä tukea enemmän toiseen suuntaan ja osallistumaan perheen kustannuksiin. Mikäli kaikki menisi hyvin, niin vuoden alusta tämäkin tietysti olisi mahdollista. Kaikkihan on vain itsestä kiinni. Psykologin antamana kotitehtävänä tallensin puhelimeeni taulukon, jossa on listattuna hyödyt ja haitat pelaamisesta, sekä pelaamattomuudesta. Aika selväksihän tuosta kuviosta tuli, että kumpaa kannattaisi tehdä, joten pitää muistaa vilkuilla tuota taulukkoani ahkerasti.
Loppuun vielä pikkujuttu, mihin havahduin. Kun tein itselleni taulukkoa, niin huomasin usein puhuvani peliongelmasta sinä- tai hän-muodossa (esim. kun pelaat, joudut valehtelemaan). Tuli olo, että ikään kuin ulkoistan ongelmani pois minusta. Korjasinkin kaikki kohdat minä-muotoisiksi ja pyrin puhumaan minusta, koska juuri minun ongelma se on, ei kenenkään muun
Hyvää ja pelaamatonta viikonloppua muillekin pelureille!
Vajaa viikko olisi palkkaan ja sitä kyllä kovasti odottelen, että pääsisi maksamaan velkoja.
Muutenkin aika holhottu olo on, kun saatteli minut GA:han kuin pienen lapsen, koska ei uskonut minun sinne menevän, vaikka itse sitä ehdotinkin. No, ensi kerralla ei kuulemma tule, koska uskoo minun sinne menevän, kun näki miten hyvällä mielellä sieltä pois tulin. Vaatii kyllä lisäksi, että minun pitää mennä myös psykiatrille ja pyytää mielialalääkkeitä masennukseen. Itse en lääkkeitä mielelläni popsisi, mutta varmaan nyt siellä psykiatrilla tulee käytyä juttelemassa ja hänen mielipiteensä kuuntelemassa. Kyllähän minä apua tarvitsen ja sitä pitää ottaa vastaan, mutta ärsyttävää juuri tuo, kun päätökset tehdään minun puolesta, koska itse olen sairas, eikä minulla ole sananvaltaa. Tai siis tältä minusta tuntuu.
Tätä tahtia jos jatkan, niin luottokorttivelka olisi maksettuna marraskuussa ja Bank Norwegianin kulutusluotto tammikuussa. Tässäpä siis tavoitetta loppuvuodelle.
). Onneksi ihan hyvät jalat ilmaiseksi syntyesssä sain ja kukaan ei niitä ole ollut halukas ostamaan, muuten olisin nekin varmasti uhkapelannut