Korkki kiinni - minun tarinani.

Viime viikon torstaina, 8.8.2013, minulla meni korkki kiinni. Täytin sinä päivänä 26 vuotta. Ensimmäistä kertaa elämässäni, olen päättänyt koittaa elämää ilman viinaa, pidemmän aikaa.

Mistä ajatus lähti? Tarvitaanko siihen syytä? Omalla kohdallani esimerkkejä on vaikka muille jakaa.

Otettakoon ensimmäiseksi esimerkiksi vaikka se, että en hallitse elämääni. En hallitse elämääni, koska en tahdo hallita sitä. Alkoholi on minulle pakokeino olla ottamatta vastuuta omasta elämästäni. Sinne on aina hyvä paeta, kännissä on helppo unohtaa, tehdä mitä lystää. Mutta useimmiten se vain pahentaa asioita, tilannetta ja elämänlaatua. Kun ei osaa ottaa kohtuudella. En ole koskaan osannut.

Lasken osasyyksi perhetaustani. Molemmat vanhempeni olivat/ovat alkoholisteja, toisen alkoholi ja masennus vei oman käden kautta hautaan, kun olin yhdeksän vanha. Elin ympäristössä, missä alkoholin käyttö oli elämäntapa, missä kukaan aikuisista ei osannut hallita juomistaan.

Alkoholi on aina ollut minulle myös itsetunnon pönkittäjä. Kännissä on helpompi irtautua, olla vapaampi, sosiaalisempi, spontaanimpi, seksikkäämpi, iloisempi, mukavampi, menevämpi. Tai ainakin kännissä tuntee itsensä paremmaksi. Harmi vain, että seuraavana päivänä totuus vaan sattuu ihan perkeleesti.

Onhan toki niitä kertoja, jolloin kännissä on ollut ihan pirun hauskaa. On tehty tyhmiä juttuja, naurettu ties mille, pidetty hauskaa kavereiden kanssa. Voi rehellisesti nauraa yhdessä kaikille hassuille toilailuille. Mutta niiden vastapainona löytyy ne kerrat, kun reissu on riistäytynyt käsistä, ne kerrat, joita et muista, tai et haluaisi. Ne kerrat, mitkä ovat painuneet ikuisesti verkkokalvoihisi, ne kaameat fläsärit, jotka ei haalistu edes vuosien saatossa. Yksikin tämänlainen muisto pyyhkii pöydältä kaikki hyvien reissujen muistot yhteensä. Mikään ei ole kamalampaa kuin moraalinen morkkis.

Minulle näitä reissuja on kertynyt vuosien saatossa. Teininä tuli sekoiltua kännissä kaverin/kavereiden poikaystävien kanssa, mitä en olisi ikinä tehnyt selvin päin. Niistä ei koitunut mitään hyviä seurauksia, kerran jouduin jopa käsirysyyn yhden kaverin kanssa, joka vihasi mua aika pitkään sen jälkeen. Ja ansaitsin sen kaiken. Se tunne, että pettää ystävänsä, oli jotain kamalaa. Tietysti toivoi, että asia ei koskaan tulisi julki, mutta joka kerta, kun katsoi ystäväänsä silmiin, halusi vain musertua pettymyksestä omaan itseensä ja käytökseensä. Tajusin jo silloin, että kyse oli itsetunnon puutteesta ja huomionhakuisuudesta – halusin ”varastaa” jotain toiselle kuuluvaa onnea. En mä niistä kundeista ollut oikeasti kiinnostunut, halusin vain hetken, että he pitäisivät minua muita parempana. Ja seuraavana päivänä, krapulassa, mietin, mitä jäi käteen? Petetty ystävä, suuri salaisuus, kundi, joka ei piitannut musta pätkääkään ja joka halveksi mua luultavasti vain enemmän tapahtuneen jälkeen. Toisinaan en edes käyttänyt ehkäisyä, joten apteekkireissulle mars, ja kirsikkana päälle – itsetunto vielä enemmän romuna.

Välillä kännissä hukkasin tavaroita, joskus koko kassin. Ulkomailla asuessani havahduin kännireissun jälkeen krapulassa siihen, että koko kassini sekä kenkäni ovat kadonneet. Tai olen ne jonnekin jättänyt, ihan sama. Kassissa oli nettipankkitunnukset, pankkikortti, ajokortti, päivän shoppailut, kukkaro ja rahat, ja jos oikein muistan, skootterin ja kämpän avaimet. Niitä ei ihan heti saanut ulkomailta käsin hoidettua takaisin. Olen kadottanut kännissä myös mp3-soittimeni, pari kameraa, ja avaimet/kukkaron/kassin muutamia kertoja.

Kännissä olen myös saanut tutustua lain rikkomiseen ja virkavaltaan. Teininä olen istunut maijassa, kun poliisit soitti äidilleni - join alaikäisenä puistossa kaljaa vappuna, taisin olla 14. Olemme kavereiden kanssa murtautuneet erään hiekkarannan saunatiloihin ja saunoneet yöllä, jättäen paikat siivottomiksi. Olen ajanut ulkomailla skootteria aivan tuhannen humalassa joku yhden illan hoito kyydissä. Olen ajanut Suomessa autolla kotiin, vaikka minua pelotti, koska tiesin, etten ole likimainkaan ajokunnossa. Olen käynyt baareissa ja yökerhoissa 16-vuotiaana kaverin papereilla, kunnes minut ilmiannettiin. Olen kännissä löytänyt yökerhon vessasta kukkaron, josta otin 20€ omaan taskuuni, ennen kuin palautin kukkaron tiskille. Saattaa kuulostaa lievältä, mutta teoillani on varmasti ollut seurauksia, tai olisi voinut olla vakavia seurauksia – pääasia on, että en olisi koskaan käyttäytynyt tällä tavalla, ellen olisi ollut humalassa.

Suurimpia kännisekoiluja teini-iällä oli, kun minulle juotettiin 13-vuotiaana täysi-ikäisten toimesta kotibileissä vahvoja viinoja. Oksensin kylpyammeessa itseni päälle, kaverini joutui solmimaan kengännauhani ja kaksi kundia talutti minut kotipihan nurkille. Veljeni on ollut selvin päin kotona, olen oksentanut ja sammunut vessaan, josta hän on riisunut oksennusta täynnä olevat vaatteeni ja kantanut mut sänkyyn.

18-vuotiaana kuvioihin tuli tietysti baarit ja yökerhot. Yksi kamalimpia muistoja on, kun olen lähtenyt viettämään ystäväporukalla työkaverini synttäreitä yökerhoon. Olemme juoneet pohjiksi siideriä ja skumppaa, ja muistan pari tilausta yökerhossa. Sen jälkeen muistini katkeaa viideksi tunniksi. Ei mitään. Pelkkää tyhjää. Seuraavaksi hortoilen kadulla, itkien, valkoisissa housuissani on verta vasemman reiden kohdalla, olen hukannut kassini ja puhelimeni, on vain minä, hädässä. Olen hortoillut sisareni luokse aamuseitsemältä, olen muistanut ovikoodin, jotta olen päässyt kerrostaloon sisälle. Kassini sain takaisin, mutta illan tapahtumiin en koskaan saanut selvyyttä.

Se ei kuitenkaan vedä vertoja kamalimpaan. Olemme lähteneet kaveriporukalla yökerhoihin, ja seurueessamme oli myös minulle tuntemattomia kundeja. Ainoa, valokuvanomainen muistikuva aamuyöstä, mikä minulla on, on kun kaksi näistä kundeista panee mua edestä ja takaa jossain asunnossa. Olen varma siitä, että en ole missään nimessä ollut siinä kunnossa, että olisin vapaaehtoisesti suostunut siihen. Olen jossain vaiheessa haalinut vaatteeni ja kassini ja poistunut asunnosta itkien, ja soittanut hädissäni serkkupojalleni, joka on ottanut mut viereen nukkumaan, koska en halunnut mennä yksin kotiin. Olen vain itkien selittänyt hänelle: ”pliis, älä kysy, mitä on tapahtunut. Ota mut vaan syliin ja pidä kiinni, kunnes nukahdan”. Jälkeen päin toinen näistä kundeista otti minuun yhteyttä ja oli aidosti todella pahoillaan kaikesta. Muistan toisen kundin kasvoilta, ja olen muutaman kerran nähnyt hänet jossain baarissa, ja minulle tulee heti tarve päästä pois. En pysty edelleenkään katsomaan häntä ilman, että minulle tulee tarve tappaa hänet. En voi kuitenkaan syyttää ketään tapahtuneesta, kun en muista mitään koko illasta. Seuraavana päivänä käsivarressani oli kämmenen kokoinen mustelma, eikä minulla ole mitään tietoa, mistä sen olen saanut.

Kännissä olen niin monta kertaa sekoillut kundien kanssa ilman ehkäisyä, että sain teininä kaksi sukupuolitautia, joista toisen kanssa joudun elämään loppuelämäni. Syön päivittäin siihen lääkkeitä. Olen tuhonnut omaisuuttani, terveyttäni ja itsetuntoani viimeiset kymmenen vuotta. Suvussani on maanis-depressivisyyttä, ja uskon, että alkoholi on vain vahvistanut tätä piirrettä omassa elämässäni, vaikkei se esiinny minulla vahvana. Aina syksyisin vaivun masennukseen, ja lääkitsen itseäni alkoholilla. Tiedän, että alkoholin nauttimiseni ei ole ollut pelkästään sosiaalinen tapa, sillä olen vetänyt useita kertoja perseet ihan yksin vaikka kotona. Pieni humaltuminen ei koskaan riitä – aina pitää vetää kunnon kännit. Ilta ei ole koskaan ohi silloin, kun on vielä hauskaa.

Olen ollut töissä niin pahassa krapulassa, että sammuin henkilökunnan keittiön pöydän päälle tunniksi, kun kaverini oli kanssani töissä. Olen ollut niin pahassa krapulassa, että olen valehdellut pomolleni olevani sairaana. Olen lukemattomia kertoja lintsannut koulusta krapulan takia.

Olen loukannut käytökselläni myös läheisiäni. Viime jouluna asustelin siskoni luona, kun hän oli matkoilla. Olen lähtenyt aaton aattona dokaamaan ja tuonut kaksi kaveriani ja heidän kaverinsa, jota en tuntenut, siskoni asuntoon. Olen harrastanut suojaamatonta seksiä tämän kaverin kanssa siskoni sängyssä. Minun piti seuraavana aamuna olla kummivanhempieni luona joulupuurolla, ja lähteä sen jälkeen perheeni kanssa hautausmaalle viemään kynttilöitä. Herään kolmelta päivällä siihen, kun sisareni ja äitini ovat kilpaa soittaneet minulle, ja hakanneet ikkunoita ja ovia, jotta heräisin. Autossa oli odottamassa myös veljeni ja 7v siskonpoikani. He pakottivat minut lähtemään mukaan, koska olin sitä mieltä, että jään ennemmin häpeämään sänkyyn koko jouluaatoksi. Ennen jouluruokailua kävin vessassa oksentamassa.

Näiden asioiden kirjoittaminen tuntuu uskomattoman pahalta. En tätä ennen edes tajunnut, kuinka pitkä näiden surullisten muistojen lista on. Ja kaikki vain alkoholin takia.

Ei enää. Jokainen solu minussa huutaa: ei enää tätä. Ei enää itsetuhoista elämää, jossa en voi olla onnellinen. Jos jatkan elämääni näin, kuolen.

Nyt korkki on kiinni. Ja pysyy. Ei ehkä loppuelämää, mutta niin kauan, kunnes osaan kirkkain mielin ottaa vastuun omasta elämästäni, jonka kautta ehkä opin hallitsemaan myös alkoholia ja sen käyttöä. Tiedän, että elämässä on niin paljon onnea, iloa ja hyvyyttä, jotka voin saavuttaa – mutta silloin minun pitää luopua itsetuhoisesta käytöksestä, minkä alkoholi mahdollistaa. Tämän tien raivaaminen ei tule olemaan helppoa, mutta olen valmis yrittämään… Koska jos en edes yritä, tuomitsen itseni murheen ja surun suohon, josta ei ehkä ole koskaan paluuta.

…ja minä haluan olla onnellinen.

Tervetuloa plinkkiin! Paljon olet ehtinyt kokea. Päivä kerrallaan elämä jatkuu ja toivottavasti raittiina.
Jos sun tekee tulevaisuudessa mieli juoda, voit palata tuohon kirjoitukseen ja miettiä kannattaako se pullo avata. Onko se tuon arvoista?
Pärjäile!

Iso kuorma sinulla kannettavana. Toivottavasti haet ja saat jostain keskusteluapua, jotta saat ymmärrystä siihen, mikä sinut on ajanut toimimaan noin itsetuhoisesti. Voimia sinulle ja paljon, paljon tsemppiä raitistumisen tiellesi!

Kiitos vastauksistanne, ja tsemppauksesta.

Huvittavinta alkoholikäyttäytymisessä(ni) on, että se on ystäväpiirissäni (ja yhteiskunnassamme) melko hyväksyttävää toimintaa. Kukaan ei moralisoi, pidemminkin päin vastoin - mitä enemmän sekoilet, sen isompi (ja siistimpi) juttu on jaettavana. Kännissä sitä tuntee olevansa parempi, fiksumpi ja coolimpi, ja kun itse näkee sekoilevia ihmisiä (ikään tai sukupuoleen katsomatta), he käyttäytyvät mielestäni vastenmielisesti, ja ovat melko säälittäviä. Hassua, että en kuitenkaan koskaan laske itseäni tai ystäviäni jälkimmäiseen porukkaan mukaan. En sitten tiedä, onko mielestäni jotenkin hyväksyttävämpää sekoilla enemmän, koska työskentelen ravintola-alalla - joka viikko palvelen ihmisiä, jotka törttöilevät humalassa ihan yhtä paljon kuin minäkin. Sitä tuudittautuu ajatukseen, “no kaikki muutkin sitä tekee”, se ei kuitenkaan poista sitä hyytävää itseinhoa, mikä velloo monta päivää juhlien ja krapulapäivän jälkeenkin.

Olen asunut useita kertoja ulkomailla, jossa alkoholikulttuuri on melko erilaista. Jokaisessa maassa ihmiset juovat suhteellisen kohtuudella, oli kyseessä keski-ikäinen, nuori aikuinen tai teini. Kotibileistä harvemmin siirryttiin baariin jatkamaan, ja vaikka viinaa oli tarjolla (niin kaupoissa kuin baareissa) 24/7, ei tullut tarvetta ostaa jatkuvasti kauppoja/tiskiä tyhjäksi. alkoholi oli normaali osa ihmisten elämää, ja sitä nautittiin kohtuudella ja hyvän maun rajoissa. Itseäni en voi kuitenkaan laskea tähän porukkaan mukaan, vaikka ulkomailla saatoin elää rauhallisemmin alkoholin kanssa - koska kännisekoiluja ei katsottu kovin hyvällä, tuli vedettyä useammin perseet kotona. jos ilta loppui aikaisin, jatkoin dokaamista yksin kotona.

Joka kerta kauhistelen ihmisten humalakäyttäytymistä, kun palaan takaisin Suomeen: örveltävät keski-ikäiset aikuiset kävelemässä kuuttaa kaistaa keskellä yötä puvuntakit päällä ja kravatit solmussa, teinit postaamassa kauppojen edessä jotakuta täysi-ikäistä hakemaan viinaa, nuoret miehet kusemassa keskellä katua tai autojen kylkiin, nuoret naiset/tytöt vesirajamekoissa ja korkokengissä oksentamassa tienvarteen. Kauhistelen, mutta en voi tuomita. Niinhän kaikki tekee.

ei tietenkään saisi yleistää. Onhan toki ihmisiä, jotka osaavat käyttäytyä ja juoda kohtuudella. mutta surullisen paljon on maassamme ihmisiä, jotka eivät osaa.

Jos ja kun aion jatkaa valitsemallani linjalla (tipattomuus), tarvitsen siihen hyvän syyn. näiden asioiden läpikäyminen, ja niistä kirjoittaminen, on todella iso (ja hyvä) apukeino selvittämään ne juomisen todelliset syyt.

Mennään päivä kerrallaan.

Hei, Luna. Kiva kun olet löytänyt plinkkiin. Kirjottelen itse tuolla lopettajissa pääasiassa, mutta kurkkailen tännekin aina välillä :slight_smile: kannattaa plärätä läpi myös sitä puolta sinunkin, siellä tuntuu olevan aika paljon aktiivisempaa kirjoittelua. Ja tietenkin myös monenlaisia tarinoita joihin samaistua, vaikka et kokonaan olisi lopettamassakaan.

Ei ihan kauhean kaukana (pahempia) ole tekemisesi siitä mitä itsekin tuli varsinkin nuorempana törttöiltyä kännipäissään. Ihan samanlaista kuviota, että selvinpäin moisiin ei lähtisi, mutta humalassa lähtee mopo käsistä… Nuo emämokat ja ylipäätään kaikenlainen sekoilu ovat ehkä eniten tuuppineet minua raittiille tielle, ei oikein sitä kohtuutta ole ollut juomamäärissä, mutta ei myöskään käytöksessä. Ja kyllähän se käytöskin jo tottakai on sellaista ettei siihen ihan kohtuujuomisella pääsekään, eli luonnollisesti juomamäärät on aivan liian isoja ja on ehdottomasti järkevää pitää ainakin breikkiä.

Raittiimpi elämä kannattaa, alkuun voi tuntua vaikealta mutta kyllä se helpottuu. Elämässä on niin paljon enemmän mahdollisuuksia, kun ei juopottele :slight_smile: pysyhän linjoilla ja käy kirjoittelemassa. Suosittelen myös vaikka a-klinikkaa, itse olen saanut sieltä aivan ihanasti apua ihanilta ihmisiltä, ja tarjolla on keskusteluapua, oli tavoitteena sitten vähentäminen/lopettaminen.

[poistettu epäasiallinen kommentti ja linkitys - Päihdelinkin moderaattori]

Olipas harvinaisen mauton kommentti/linkki. Enpä olisi uskonut että täällä törmää moisiin. Ja ei, omalla kohdallani kyseessä ei todellakaan ole HIV.

Nuo on niitä typeriä temppuja, joita tällä(kin) palstalla harrastetaan.

Ensin kirjoitetaan, jotain todella ilkeää ja sitten tekopyhästi perään selityksiä tai anteeksipyyntöjä tms että ethän suuttunut ym.

Vahinko on jo tapahtunut eikä se häviä millään selityksillä.

Kuis on sujunut alkottomuus?

Melkonen tarina sulla kyllä takana.

Itse olen tässä taas laittanut kesän jälkeen korkin kiinni. Ensimmäistä kertaa tein sen viime elokuussa, olin yhtä tammikuista känniä lukuunottamatta 10 kk juomatta.
Nyt kesällä olen käynyt terasseilla, välillä juonut enemmänkin. Mutta, fiilis on täysin eri kuin vuosi sitten. Edelleenkin olen varovainen alkoholin suhteen, mutta juomistavan saaminen arjesta pois voi jo itsessään muuttaa ajatustottumuksia aineen suhteen paljonkin. Edellyttää tietty sitä, että korkki menee kiinni ennen kuin on jo alkoholisti, sitä kun ei kukaan tiedä kuin kokeilemalla, onko itselle parempi vaihtoehto luopua kokonaan vai pitää elämää selventävä tauko.

Nyt syksyllä aion lopettaa juomisen taas kokonaan joksikin aikaa. Syynä siihen on se, että huomaan, kuinka alkoholi on piilottanut ahdistusta, joka pitää hoitaa pois ihan muilla keinoin. Itselläni se keino on vasta alkanut terapia.

Sinun tarinasi perusteella voisin myös ennakoida, että juomattomuus voi tuoda esiin melko paljon käsittelemätöntä tuskaa. Tuskaa, jota niin tekisi mieli helpottaa juomalla edes välillä vähän. Siksi todella myös suosittelen hakemaan ajoissa apua pohdiskeluihin.

Tsemppiä!

Moikka Sinjis + muut.

Alkottomuus on sujunut yllättävän hyvin, olen ensimmäisestä päivästä saakka (nyt siis 11 päivää) nauttinut holittomuudesta. Huomaan, että kohdallani muutos on lähtenyt yksinkertaisesti pään sisältä, että joku aivoissa naksahtaa on- asentoon, ja yhtäkkiä asiat vain näkee kokonaan uudessa valossa. Sen sijaan, että surkuttelee tilanteita, joissa on normaalisti tottunut juomaan, olen oivaltanut, kuinka paljon enemmän niistäkin tilanteista saa irti, kun ei ole kännissä. Olen edelleenkin käynyt baareissa ja yökerhoissa viettämässä kavereiden kanssa iltaa, mutta valitsen holittomia vaihtoehtoja. Keskustelut ovat suurimmaksi osaksi paljon mielenkiintoisempia, kun niissä osaa olla paremmin läsnä. Kaverit eivät ole moksiskaan holittomuudestani, eikä kukaan ole “hylännyt” tai valittanut siitä, että olisin jotenkin tylsä tai muuttunut. Ja se tuntuu tosi hyvältä. Hassuinta on, että moni ei edes huomaa minun olevan selvinpäin! joten käytökseni ei ole kovin paljoa muuttunutkaan. Moni alkoholin lopettanut joutuu varmasti luopumaan monista ystävyyssuhteistaan sen takia, ettei toinen osapuoli osaa suhtautua positiivisesti tai kannustavasti ko. muutokseen.

Suurin nautinnon hetki on se, kun huomaan, että baarireissun aikana alkaa väsyttämään, ja ajatus kotisoffasta ja elokuvasta alkaa tuntumaan ihanalta vaihtoehdolta. Ja se, että tiedän, että seuraava päivä tulee olemaan ihan samanlainen kuin kaikki muutkin menneet ja tulevat päivät - kirkas ja krapulaton. On mahtavaa suunnitella tulevaa viikkoa, kun tietää, ettei aio viettää yhtäkään päivää krapulassa. vain taivas on rajana, mitä kaikkea mukavaa voi jokaiseen päivään sisällyttää.

Olen myös koko ajan muistanut tsempata itseäni, enkä ottaa asiassa liian kurinalaista linjaa. Jos olen viettänyt baari-iltaa kavereiden kanssa, saatan palkita itseni vaikka hampurilaisella illan jälkeen. Aloitan kaksi uutta harrastusta, sillä olen laskenut, että minulla on siihen varaa, koska en enää kuluta rahojani alkoholiin. Näen paljon enemmän ystäviäni ja nautin siitä suunnattomasti.

Välillä tulee tilanteita, missä ajattelen alkoholia. Esimerkiksi jos istumme ystävien kanssa baarissa, saatan ajatella alkoholin juomista. vaikea selittää sitä tunnetta… en edes harkitse ottavani oikeasti, mutta ajatus alkoholin juomisesta “kutkuttaa”. mutta se kestää vain hetken, ja poistuu mielestä aika nopeasti ja kivuttomasti.

Sinjikselle: “elämää selventävä tauko” kuvaa omaa päätöstäni täydellisesti! ymmärrän tunteesi siitä, että alkoholi piilottaa ahdistusta, mikä pitäisi käsitellä muulla tavoin. Hienoa, että olet löytänyt terapiasta itsellesi keinon käsitellä asioita. Itse kävin vuoden koulupsygologilla, kun olin 12. Se auttoi selvittämään isään liittyviä asioita paljon, ja uskon, että ilman sitä menneisyyteeni olisi jäänyt paljon käsittelemättömiä asioita, mitkä olisivat vieneet minua vielä syvemmälle suohon. Tällä hetkellä luen Tunne lukkosi- kirjaa, mistä täälläkin palstalla näkee puhuttavan. erittäin mielenkiintoinen ja hyödyllinen kirja, josta saa todella hyviä työkaluja oman menneisyyden vaikutuksen ymmärtämiseen ja sen käsittelemiseen. Luen myös Allen Carrin kirjaa Easyway to control alcohol. olen vasta sen aloittanut, joten en ole vielä päässyt kovin syvälle aiheeseen. Olen lukenut Carrin “stumppaa tähän”- kirjan, ja pidin hänen tavastaan käsitellä riippuvuuksia ja niistä irti pääsemistä. Siksi ostin ko. kirjan.

Tsemppiä kaikille vähentäjille, itselleni kuuluu pelkkää aurinkoa. :wink:

Viisi viikkoa tipattomuutta takana - aika on mennyt kuin siivillä! tämä on pisin aika, mitä olen täysi-ikäisyyden jälkeen ollut yhtä soittoa selvinpäin.

En oikeastaan edes ajattele alkoholin juomista, toisaalta pidän itseni kiireisenä, ja olenkin pohtinut, teenkö sitä ihan oikeista syistä. Harrastan paljon liikuntaa, ehkä vähän turhankin paljon (n.3-5h/vko rankkaa fyysistä treeniä, siihen lenkkeily, pyöräily yms. päälle) mutta tuntuu, etten muuten saa purettua energiaani tarpeeksi. Lisäksi suoritan päivisin työharjoittelua, ja olen viikonloput töissä. Vapaahetkinä olen niin kuitti, etten jaksa muuta kuin puuhastella kotona: siivota, pestä pyykkiä, venytellä ja roikkua netissä ennen nukkumaan menoa. Eipä ole kauheasti viime kirjoituksen jälkeen tullut käytyä ulkonakaan (siis baareissa ymv.). Tuntuu, että olen vähän eristäytynyt normaalista sosiaalisesta piiristäni. Mutta en kuitenkaan sulkeudu neljän seinän sisään, olen vain vähän eri ihmisten ympäröimänä, kuin mihin olen tottunut.

Eniten huolestuttaa (koska kyllähän jostain pitää suomalaisen huolestua, vaikka kaikki on hyvin), että mitä sitten, kun juomattomuus alkaa tuntua arkiselta? alkuun olin todella innostunut, ja nyt kun olen aloittanut liikunnallisen elämän ja paljon uusia harrastuksia, jaksan olla niistä innoissani. mutta mitä sitten, kun uusia virikkeitä ei enää ole? alkaako alkoholin juominen taas kutkuttaa enemmän?

mutta kaikin puolin tipattomuus sujuu oikein leppoisasti. kerran tuli todella rankan päivän jälkeen sellainen fiilis, että nyt kun sais pari kylmää lonkeroa niin ai että! mutta painuin kotona saunaan, ja se riitti rentoutumiseen :slight_smile:

Päivä kerrallaan, kirkkain mielin :slight_smile:

Yhdeksättä viikkoa mennään. tällä kertaa ei ihan niin positiivisissa ja leppoisissa tunnelmissa.

En tiedä, onko kyseessä syksy, stressi, väsymys, vai viinapiru, vai kaikki yhdessä, sillä olo on jatkuvasti negatiivinen. vai aiheuttaako viinapiru sisälläni ajatukset siitä, että olen muka väsynyt ja stressaantunut? Ajattelen kaikista asioista niitä huonoja puolia, ja jaksan valittaa sekä ääneen että ajatuksissani kaikesta. Ja tiedän tämän johtuvan jostakin ihan muusta, sillä totuus on, että elämässäni on tällä hetkellä kaikki ihan mainiosti, joten ei pitäisi olla mitään syytä kiukutella. toisaalta se pieni maanisdepressiivinen peikko saattaa vaikuttaa myös tähän aikaan vuodesta, mutta en tiedä miten vahvasti, kun en ole koskaan kohdannut sitä ilman viinaa.

Olen lisäksi huomannut, että olen alkanut ajattelemaan alkoholia enemmän. mielessäni pyörii: “eikös tämä nyt jo riittäisi?” ja se tuttu kaipuu ja kärsimätön mieliteko vetää perseet on tullut useammin esille. Kaipaan sitä olotilaa, että voi ns. “heittää hanskat tiskiin” - olla ja käyttäytyä miten vain, kun on humalassa. Laskea alas kaikki suojauksensa, unohtaa murheensa ja “ottaa vapaata” omasta itsestään. Olen varma siitä, etten aio avata korkkia jatkossakaan, mutta ei se silti tätä oloa helpota.

Olen myös joutunut tekemään melko radikaaleja päätöksiä, mitkä toisaalta harmittaa. Koko työporukkani päätti, että lähdetään yhdessä laivalle marraskuussa. Huomasin ahdistuvani todella paljon ideasta. Yritin ensin toitottaa itselleni, että kyllä se siitä, pitää vaan keksiä keino selviytyä reissusta, pitää positiivinen mieli yllä. Mutta kylmä tosiasia on se, että koko reissu tulisi olemaan yhtä helvettiä, sillä en pääsisi tilanteesta mihinkään turvalliseen paikkaan, jos ahdistus tai viinapiru iskisi, joten päätin jättää reissun väliin. muutama uusi ystäväni kutsui minut kotibileisiin, ja olisin mielelläni halunnut mennä tutustuakseni näihin ihmisiin paremmin, mutta tiesin, ettei tilanne olisi minulle mukava ja mieluinen, jos olisin porukan ainoa selvinpäin oleva. Joten kieltäydyin kutsusta. Mitä enemmän näitä kieltäytymisiä tulee, sen enemmän minulle tulee fiilis, että jään kaikesta lystistä paitsi.

en oikein tiedä, pitäisikö vain antaa tämän negatiivisuuden tulla ja mennä, antaen sen vaikuttaa niin kauan kuin se on vaikuttaakseen, vai tukehduttaa se tykkänään, jolloin viinan himo voi saada entistä kovemman otteen.

Kaipa tämä tilanne oli odotettavissa ennemmin tai myöhemmin. Jos viinanjuonnin lopettaminen olisi helppoa, eihän kukaan olisi siitä huolissaan.

Ei ihan niin aurinkoista tänään, mutta mennään päivä kerrallaan kuitenkin.

Se kirkas olo, läsnäolon tunne… Tuoksut aamussa, äänet ja värit. Noita asioita ei krapulassa koe. Ne ohitetaan sumuisessa laskuhumalassa ja armottomassa morkkiksessa. Jos kaveripiirissäsi ei ole seuraa joka osaisi arvostaa kaunista todellisuutta, hanki parempaa seuraa. Me eletään ainutkertaista elämää tässä ja nyt. Otetaan siitä kaikki hienot ja kauniit asiat irti ja annetaan niiden vaikuttaa syvälle persoonaamme. Kuin hunaja joka valuu pikkuhiljaa. Alkoholi sumentaa ajattelun. Sumentaa aivot, tunteet ja kaiken sen henkisen joka tekee meistä ainutkertaisia ja persoonallisia ihmisiä. Just my cents…

Itse rakastan näitä aamuja, tuoksuja ja tunnelmia joita unenpöpperössä koen. Pyöräni viilettää kilometreja aamulla, sen selässä onnellinen ja selvä mies. Miksi haluaisin sekoittaa itseni, kadottaa nämä kokemukseni ja tunteeni usvaan, tuohon morkkiksen ja pahan olon tilaan? Sille ei löydy yhtään ainoaa syytä.

Elämä on parasta huumetta.

Kyllä sä jaksat ja kestät :sunglasses: Ihan totta. Mieti entistä ja puntaroi, kannattaako siihen palata.

Kävi niin hassusti, että aloin itkeä aloitusviestiä lukiessani. Loppua kohden kaikki sanat osuivat niin syvälle, että ei tosikaan. Samaistuin, vaikka historiani ei samanlainen olekaan. Tuntui hyvältä itkeä, kiitos siitä.

Olen itse ollut nyt kolme viikkoa selvinpäin. Vielä ensi viikon aion sitä olla. Viikon päästä viikonloppuna on kaikkea häppeninkiä ja tiedän juovani silloin. Vai tiedänkö? Ehkä en olekaan enää niin varma.

Olen huomannut, että itselläni tulee morkkis sitä suurempana mitä enemmän olen itseäni pettänyt. Ehkä aika itsestäänselvää, mutta kirjoitanpa kuitenkin. Ihmettelen sitä tavallaan, koska aiemmin luulin morkkiksen tulevan siksi, että olen tehnyt jotain tosi noloa kännissä. Parin kuukauden vähentämisen aikana olen huomannut, että jos juon vaikka olen luvannut itselleni olla juomatta, morkkis on todella todella paha. Ihan sama vaikka olisin ollut vain kotona, enkä rillutellut pitkin kyliä. Ihan sama vaikka kukaan ei tietäisi mun juoneen tai en olisi fyysisesti nolannut itseäni niin sanotusti ihmisten ilmoilla. Jos olen itselleni luvannut olla selvin, juomiseen sortuminen sattuu tosi paljon.

Oon tosi tyytyväinen siitä, että luin tämän ketjun tänään. Tsemppiä aloittajalle ja kaikille tänne.

Tsempit täältäkin :mrgreen: ! Mäkin tein nuoruudessa niin kovia tyhmyyksiä, etten niitä koskaan tule unohtamaan. Enkä koskaan enää tekemään. Älä luovuta. Nyt vaan jatkat raittiutta. Kuinka monena aamuna, kun oot kännännyt edellisyönä, olet ollut tyytyväinen ja iloinen? Been there done that. Nää ikävyydet ei koskaan unohdu. Älä hanki niitä lisää.

Jolea, kiitos kannustavasta viestistäsi. Tästä ketjusta on mulle todella iso apu, varsinkin silloin kun tuntee olevansa eksyksissä - aloitusviestin lukemisen jälkeen taas ymmärtää, miksi tässä tilanteessa olen: 11:ttä viikkoa selvinpäin. Hassua, piti oikein pähkäillä, kuinka mones viikko onkaan menossa, ja se tuntuu todella mahtavalta!

Ja erityisesti kiitos Marinellalle aivan ihanasta viestistäsi. Tuntuu todella hyvältä, että joku muukin saa näistä viesteistä omaan elämäänsä jotain tukea/apua/inspiraatiota, mitä vain. Mitä morkkikseen tulee, turhauduin eritoten siihen, että podin hirveän kauan moraalista morkkista aina kännireissujen jälkeen, vaikka en olisi käyttäytynytkään nolosti ihmisten ilmoilla tai sanonut/tehnyt mitään väärää. Ehkä vain häpesin sitä, etten humalassa ole koskaan oma itseni. Mutta se moraalinen morkkis sai mut aina totaalisen pakokauhun valtaan, ja saatoin jähmettyä moneksi päiväksi. saatoin maata sängyssäni pilkkopimeässä katsomassa leffoja tuntikausia, päivä toisensa jälkeen, ja nousin ainoastaan jääkaapille, röökille tai vessaan. en tehnyt mitään, en halunnut mennä minnekään, en vastannut viesteihin tai puhelimeen. jos menin ulos, tuntui, että kaikki kadulla olevat ihmiset tuijotti mua kuin olisin ollut joku rikollinen. päässä pyöri jatkuvasti ajatus “voi ei, onkohan noi nähnyt mut baarissa, oonkohan mä tehnyt jotain tai puhunut niille”, vaikka ihan hyvin tiesin, etten ole. Tuntuu että jokin syyttävä piru istui sitkeästi olkapäällä kuiskuttaen jatkuvasti korvaani, kuinka arvoton olen. Onneksi se ääni on alkanut pikkuhiljaa vaimenemaan.

Enpä taitaisi olla tässä ilman muiden tukea. Ilman P-linkkiä ja Teidän tukea. Ilman läheisteni tukea, niiden ihmisten, jotka ovat raivanneet oman tiensä kohti selvää elämää. Kiitos siitä. Ahdistuksia ja huonoja päiviä iskee, ja vaikka tiedän, etten aio koskea viinaan, on mielettömän helpottavaa, että voin puhua mieleni puhtaaksi. Aina silloin tiedän, että olen matkalla oikeaan suuntaan.

Luottakaa sisällänne asuvaan Rakkauteen, se kertoo teille totuuden siitä, kuka oikeasti olette. Viinapirut ja muut möröt luikertelevat pään sisään sekoittamaan mieltä, mutta siivoamalla mielen, poistuu myös kaikki saasta ja itseinho, mikä sinne on päässyt jokaisen ryypyn seurauksena. Minä olen vasta aloittanut suursiivoukseni, mutta joka päivä aurinko paistaa vähän kirkkaammin.

Tsemppiä, Toverit.

[i]Reborn and shivering
Spat out on new terrain
Unsure, unconvincing
This faint and shaky hour

Gun shy and quivering
Timid, without a hand
Feign brave with steel intent
Little and hardly here

Day one, day one, start over again
Step one, step one, I am barely making sense
Just yet I’m faking it 'til I’m pseudo making it
From scratch, begin again, but this time I as I
And not as We[/i]

Alanis Morissette - Not As We

Hei!

Toivottaasti korkki on pysynyt kiinni. Itsellä nyt repsahduksen jälkeen ensimmänen selvä päivä menossa. Olo on todella kurja; onnistuin pettämään itseni ja lupaukseni. Illalla pitäisi syödä porukalla mutta tiedän että ei kiinteät tänää oikein tipu ja toisaalta vesilasi ei tärinän vuoksi edes pysyisi kädessä. Eli taasen alkon vuoksi joudun karttelemaan sosiaalisia tilaisuuksia.

Mutta yritä sinä pysyä lujana.

No nyt vihdoin viiimein tein itselleni täystunnustuksen, että olen alkoholisti. Maanataiksi olen varannut ajan A-klinkalle jatulen pyytämään lähetettä katkolle, koska nyt nämä mun kännäilyt saa luvan loppua ja niiden perimmäinen syy lienee parasta käydä läpi jonkun terapeutin kanssa. Pahinta mun kohdalla on se, että avopuolisoni ei ole oikein ollut selvillä mun juomisesta. Se voi olla kumppanille paha paikka kun ilmoitan tuosta katkosta; samalla selviää että olen valehdellut hänelle mennen tullen salatakseni juomista. Perusluottamus varmaan murenee atomeiksi ja kun kuvittelen että mulle tehtäisiin samanainen paljastus niin en todellakaan tiedä miten siihen suhtautuisin. No on totuuden aika ja viimeinen hetki tulla kaapista ongelmneen ulos.

Voima sinulle taistelussa viinapirua vastaan!

Moi Kalsarikännääjä,

Kiitos viestistäsi. Ongelman myöntäminen on jo iso askel parempaan suuntaan, ja hyvä, että olet päättänyt hakea apua ammattilaisilta! Mun mielestä maalaat nyt turhaan piruja seinille asian suhteen - olet myöntänyt ongelmasi, ja olet valmis tekemään töitä sen korjaamisen eteen: se on vastuullisuutta. Miten se voisi olla huono asia? Ehkä kumppanisi sen syyttelyn sijaan reagoi päinvastaisella tavalla. Sanoit, ettet tiedä, miten asiaan reagoisit, jos joku sinulle tunnustaisi jotain tämänkaltaista: olisitko oikeasti valmis lyömään lyötyä? kaikki mitä mennisyydessä on tapahtunut, ei estä rakentamasta parempaa (yhteistä) huomista, eikä estä ottamasta kaikkea irti tästä hetkestä.

Kannattaa myös ihan reippaasti aloittaa oma viestiketju, niin olet kartalla niistä omista fiiliksistä juomisen suhteen. Ehkä tässä tapauksessa Lopettajien puolelle skriivailu voisi olla se “parempi” vaihtoehto? siellä tuntuu muutenkin olevan vähän aktiivisempaa keskustelua.

Päivä kerrallaan kirkkaampaan suuntaan :slight_smile:

Ps. 3kk juomattomuutta tuli tänään täyteen! Ei niin että mitenkään haluaisin Kalsarikännääjälle rehvastella asiasta, vaan olen itse vain niin fiiliksissä ja iloinen :slight_smile:

Kalsarikännääjä, aloita joo tosiaan ihmeessä se oma viestiketju :slight_smile: ! Ja kuten jo tuossa edellä mainittiinkin, älä sitä puolison reaktiota jännitä. Se, että olet valis hakemaan apua, on niin kunnioitettava asia, että tuskin se puoliso siitä loukkaantuu. Miten voi olla mahdollista, ettei se ole sun kännäilyjäsi huomannut? Jos samassa makkarissa nukutte, niin haistaahan se jo hengityksenkin, vaikkei sua kännissä näkiskään (miten sekin voi olla mahdollista? Vai sulkeeko silmänsä, koska ei osaa käsitellä asiaa tai halua myöntää sun ongelmaa?). Mutta siis tosiaan aloita oma ketju, kerro taustat ja tilanteet, saat siitä varmasti itsellesi voimaa. Me siellä sua sitten tsempataan :smiley: