kontrollin pettäminen.

Me Vähentäjät
1

Tervehdys!

Tämä on ensimmäinen kirjoitukseni tänne, ja ei toivon mukaan viiminen.
Olen 27v mieshenkilö, alkoholi ei (ehkä) ole ongelmani niinkään käyttökerroissa vaan siinä että kun otan niin otan kunnolla, kontrollini pettää täysin, siinä vaiheessa kun “pitäisi” lopettaa tai ottaa lasi vettä väliin niin otan mieluiten viskin tai oluen. Alkohilia/juhlin n.1 eninintään 2kertaa/1kk.

Olen ymmärtänyt yskäni helvetin moisien morkkiksieni kautta, itse kontrollin pettäminen on ollut vasta n.2vuotta vaivana, sitä ennen hallitsin juomiseni ja lopetuksen kuin naps vain.
suvussani on alkoholismia erittäin paljon isänipuolelta; hän ja kaikki veljensä (4kpl.) no Isäni tekikin ehkä sen takia itsarin sekä hänen veljensä, kummisetäni sammui saunaan ja kuivui.

nyt pelkään itse että dna,ni on myös tuo alkoholi leimattu.
Sinällään se että vahingoittaisin itseäni ei niinkään rassaa mutta kun kaikki ketkä ovat rinnallani KÄRSIVÄT!
sillon kun kontrollini on pettänyt, niin auon päätäni kaikille, haastan riita,tappelua, vinoilen kaikkea siihen liittyvää Luojan kiitoksi se on vielä vain sanallista, mutta pelkään jo itseäni olen fyysisesti aika vahva jässikkä… enkä selvin päin voisi tehdä edes hiirelle pahaa mutta kun tuo minun viivani on ylittynyt niin joku ottaa minussa vallan, se henkilö en todellakaan ole minä itse…

En muista mitään koko illasta, on vain todella paha “epäilys”… olen jo haastanut veljelleni riitaa pari kertaa, siitä on jo 2vuotta, mutta vieläkin kannan siitä erittän raskasta taakkaa, ja nyt oli sit perjantaina siskon perheen tykönä pikkujuolut, ja saatattekin jo arvata miten kävi, olin kai porannut aivan helvetisti, kun kuulemma en kestä yhtään kritiikkiä ja sylkenyt matolle (jota myös teki isäni alkoholismin riivaamana) se että seillä oli myös heidän 3lastaan joista nuorimman tyttären kummisetä olen niin näki minut siinä tilassa. joten tästä saan lisää taakka ehkä jo liiaksi asti.

tämä minun tarinani on niinkuin huomaatte koottu monesta eri palapelistä, niin kuin hatarat muisti kuvani, en hae lohtua siihen että uskoisin lopettavani alkoholin käytön, vaan haen apua, mielipiteitä siihen miten hillitsen juomiseni silloin kun otan, miten lopetan sen siihen nousuhumalaan, milloin tiedostan että mielialani EI saa joutua alkoholin valtaan.
Tosin voi olla että tämä homma on jo liian pitkällä, ja vaikka saisinkin apua,niin tärkeimmän eli läheiset/perheeni luottamuksen minua kohtaan olen jo tuhonnut. Se että jos luottamus kerran menee menee se ikuisiksi ajoiksi. Kiitän luojaa että absolutisti vaimoni (puolivuotta naimisissa olleena) on vielä sietänyt minua tähän saakka, ja kun sanonta kuuluu että tieto lisää tuskaa, pitänee hyvin paikkansa olen nähnyt liian läheltä sen miten alkoholisti menettää vaimon,lapsensa sekä itsekunnioituksen.

2

no hei!

Kuules tuo kirjoituksesi oli kuin minun (sillä erotuksella, että olen 26-vuotias :sunglasses: ).
Täällä muutaman päivän putken vetäneenä (ja pohjanoteerauksen) pohditaan taas ,miten tästä jatkaa eteenpäin. OLen tässä miettinyt, että näin ei voi enää jatkua. Haluan saada muutoksen juomiseeni, ennen kuin tapahtuu jotain todella vakavaa tai peruuttamatonta. Tiedän, että muutaman viikon päästä alkaa taas kaljahammasta pakottamaan ja sitä etsii syitä ja verukkeita juomiselle. Silloin pitäisi kuitenkin pystyä muistamaan tämä hirveä olotila mikä juomisesta seuraa. Positiivinen asia mielestäni on kuitenkin se, että itse ainakin myönnän täysin ongelmani ja haluan todellakin muutosta juomiseeni. Uskon myös, että sinulla on samanlaisia ajatuksia, koska olet lähtenyt kirjoittamaan tuntemuksistasi tänne. Itselläni on myös ihana avovaimo ja 2,5-vuotias poika, ja on ikävää ajatella, minkalaista tuskaa juomiseni on heille aiheuttanut. Olen nyt mielessäni päättänyt, että yritän hillitä juomistani omalla tahdonvoimallani, mutta toisaalta olen valmis hakemaan apua ongelmaani, jos näyttää että yksin en pysty ongelmaani parantamaan.

Olen päättänyt lähteä hillitsemään juomistani muutaman kuukauden täydellisellä breikillä ja uskon, että siihen pystynkin, mutta kun ongelma ei juuri varsinaisesti ole siinä, etteikö pystyisi olla joitain aikoja juomatta, vaan se, että kun juo yhden oluen, se venyy kahdeksi -päiväksi. Eli samojen kysymysten äärellä tässä painitaan…
Ja vielä se, että en usko, että on realistista ajatella lopettavansa alkoholinkäytön kokonaan… joten mitä tapahtuu ja millä keinoin sitten kun breikki juomisessa on ohi?

3

Moi, täällä ihan sama tilanne. Olen monta kertaa meinannut pilata elämäni alkoholin takia ja osittain ehkä olenkin. Olen 33v. Mulla on perhettä ja kaikki elämässä on hyvin, joten en ymmärrä miksi pitää riskeerata se kaikki järjettömällä alkoholin käytöllä. Juon harvoin, mutta kun juon niin menee aina yli… Mitä teen? Lopetanko kokonaan ja välttelen sosiaalisia tilanteita, joissa alkoholia tarjoillaan? Pakotanko itseni juomaan vain yhden ja teeskentelen, että on kivaa?

4

Ja täällä ilmottautuu 23 vuotta vanha tämän tyyppisestä alkoholi ongelmasta kärsivä lisää. Juominen jostain syystä lähtee lähes aina lapasesta ja muisti menee. Aamulla sitten koitetaan varovaisesti alkaa hahmottelemaan mitä on tapahtunut. Valitettavan usein myös että kenen kanssa ei uskalla olla tekemisissä muutamaan viikkoon. Aina toki ei käy näin ja voi mennä vaikka puolikin vuotta että otan nätisti, mutta sitten taas napsahtaa. Se mikä eniten itseäni ihmetyttää on että käytökseni muuttuu juurikin samanlaiseksi mitä ensimmäisen viestin tähän ketjuun kirjoittanut henkilö kuvailee. Maailma ikään kuin pimenee ympäriltä, mutta toiminta kyky säilyy. Toki olen vuosien varrella oppinut että tukeva ateria pohjalle ja miedot juomat estävät tähän “pelottavaan tilaan” joutumisen lähes kokonaan, mutta kelläpä ei tekisi muutaman kaljan päälle ottaa paria napakkaa paukkua. Tämä peltien kiinni vetämisen taito on jo hankaloittanut elämääni jonkin verran lähinnä ihmissuhteiden kustannuksella ja oikeastaan juomiseni on ollut tällaista aina. Olen tiedostanut että koska olen alkoholisti perheestä niin suhde alkoholiin on kieroutunut jo lapsena niin ainoa keino välttää näitä morkkis aamuja olisi lopettaa alkoholin käyttö kokonaan.

5

Moi,

täällä yksi lisää, ikää 26 vuotta. Olen 16-vuotiaana juonut ensimmäisen kerran ja silloin humalaan kossulla. Enkä mä oikein sen jälkeen ole saanut juomista hanskaan. On parempia kausia, jolloin ei mene yli, mutta viimeiset puoli vuotta on joka kerta mennyt yli. Oikeastaan kun ennen meni nauttimaan ystävien seurasta ja juomaan vähän viiniä, mä en enää niinkään nauti siitä seurasta, vaan humalasta. Kaverit tuntuu tylsiltä jos ne ei juo. Mä oon tehnyt humalapäissäni niin paljon kaikkea kamalaa, että toivoisin, että oikeasti olisi joku kone, joka pystyy pyyhkimään osan muistoista pois. Onneksi en läheskään kaikkea edes muista, mulla on ihan sama juttu, että vaikka muu maailma pimenee, muisti menee, mutta joku kuori musta vaan jatkaa. Ja se on ihan toinen ihminen kuin se mikä olen selvin päin. Johtuen näistä asioista mitä olen tehnyt humalassa ja joista en kehtaa tai voi kenellekään kertoa, elän valheessa. Alkaa olemaan aika raskasta. Parikymppisenä yritin itsemurhaa, ehkä se oli kuitenkin enemmänkin avunhuuto… Yhden baari-illan jälkeen, kun kaikki meni taas niin kuin ennenkin. Olen luvannut muuttua, mutta en enää oikein itsekään usko siihen. Meillä on myös alkoholisimia suvussa, mutta vanhempani eivät juo juurikaan. Meitä taitaa olla aika paljon? Siis ihmisiä, joilla ei ole sitä ongelmaa, että pitäisi joka päivä juoda, vaan kun juodaan, niin ei ole mitään kontrollia… Ja mä oon oikeasti yrittänyt vähentää, juoda vettä välillä, juoda hitaammin jne., mutta nousuhumalassa on ihan turha puhua itselleen järkeä. Kaikkien muiden asioiden kuin viinan tärkeys katoaa. Sen takia musta tuntuu, että meidänkaltaisten pitää lopettaa juominen kokonaan. Ainakin vuodeksi jne., että se tapa juoda unohtuu ja joutuu pakosti sosiaalisiin tilanteisiin ilman viinaa. Ehkä vastuullisen juomisen voisi oppia vielä? Mutta mä en usko, että vähentäminen onnistuu ilman tuota juomattomuutta. Enkä mä ainakaan suoraan sanoen osaa sanoa, osaanko/voinko olla kokonaan ilman viinaa… Se on jo osa identiteettiä. Luoja kun en siihen myrkkyyn olis ikinä koskenutkaan.

6

Itselläni olen huomannut että niin kauan kuin edelliset överit pysyvät mielessä niin ei ole vaaraa uudesta kerrasta, mutta se taas johtaa sihen että alan huomaamattani ajatelemaan että “hyvä, minähän osaan käyttää alkoholia fiksusti” . Tämä taas johtaa sihen että seuraavan kuukauden aikana tulee juotua tämmöiset vintin pimennys kännit. Se mitä olen monesti ihmetellyt että lähes kaikilta kavereiltani esimerkiksi lähtee taju ja he sammuvat jos he juovat liikaa alkoholia. Itselläni taas kuulemma aluksi puhe ehkä hieman sammaltaa ja humallun normaalisti, mutta sitten kun kriittinen piste ylittyy elikkä muisti menee, vaikutan yllättävän skarpilta. Käyttäytymiseni muuttuu itsetuhoiseksi enkä välitä kenestäkään. Olen huomannut että pahin olo jälkeen päin ei välttämättä tule itse teoista/sanomisista vaan siitä että on niin ymmällään siitä tilanteesta jossa on ollut. Elikkä se tunne että minä olen ollut joku toinen sillä hetkellä.

7

Olen ihmetellyt ihan samaa! Kerrankin olin tosi huonossa kunnossa ja (erittäin ajattelevaiset) kaverit juottivat mulle erittäin vahvaa viinaa, että sammuisin. No en sammunut. Karkasin asunnosta metsän läpi isolle autotielle ja liftasin keskustan baariin, josta löysinkin seuraa ja takaisin asunnolle vasta seuraavana päivänä. Ihmetyttää aina näitä (vastaavanlaisia tilanteita on ollut ihan tarpeeksi) ajatellessani, että onko mulla yhdeksän elämää?

8

Ikävää tietenkin kuulla että myös muilla on tämän kaltaisia ongelmia, mutta toisaalta helpottavaa tietää ettei ole ainoa. En ole koskaan tavannut ketään oikeassa elämässä jolla olisi tällaisia ongelmia. Olen toki monesti ollut tekemisissä erittäin humalaisten ihmisten kanssa ja nähnyt monenlaista känni riehumista, mutta sellaiseen millainen itse kuulemma olen, en ole törmännyt.

9

Niinhän se on, sen takia mäkin olen tänne tullut, että saa vähän vertaistukea. Ei ihmiset, jolla ei ole näitä ongelmia, voi ymmärtää. Huonosti on asiat, kun toivoo, että sammuis mahdollisimman nopeasti, kun juo :astonished: Se on ihan ihmeellistä, että miten voi vain jatkaa, vaikka on tavallaan jo taju pois… Sieltä jostain omasta sisältä tulee sitten sellanen tyyppi esiin, jota ei haluaisi itsekään tavata. Eikä muille esitellä. Sitten kun selvin päin on ihan eri ihminen, niin se oma käyttäytyminen on ihan hirvittävä pettymys. Ja kun ne pettymykset toistuu niin usein, niin ei enää oikein usko itseensä.

10

Mikä teillä muilla on suhtautuminen alkoholiin tällaisen övereiden jälkeen? elikkä kuvottaako alkoholi monta päivää vai pitääkö sitä saada heti lisää? Itse en juo lähes koskaan mitään alkoholi pitoista aamulla herätessäni krapulassa paitsi jos olen jossain vieraassa paikassa ja on vielä ihan pakko nukkua lisää voin juoda yhden annoksen. Mutta siis periaatteellisesti minulle tulee sellain inhotus koko asiaa kohtaan joksikin aikaa etten käytä alkoholia yhtään. Sitten ku asia alkaa olla unohtunut niin saunakaljat ja ruokajuomat palaavat arkeen. ja sitten alkaa taas miettimään että voisihan sitä käydä baarissakin ja uudelleen baarissa kun meni viimeksikkin niin maltilla ja jne. sitten taas kohta ympyrä sulkeutuu ja poks.

11

Mulla on kännikoomasta ja sen aikana tapahtuneista jutuista riippuen morkkis 1-3 päivää. Ajattelen, etten juo koskaan. Etsin infoa alkoholismista, vähentämisestä, päätän, että nyt kohtuuttomuus loppuu. Sitten yleensä parin päivän päästä tekee mieli jotain juotavaa (ikävä kyllä nykyään juotavaa tekee monesti mieli jo seuraavana aamuna) ja ajattelen, että ei parista ole haittaa. Ja sitten palaankin jo kuninkaani palvelukseen :slight_smile: Olen jo sanonut läheiselleni, että voi olla, että en pääse siitä koskaan eroon. Että jättää tai ottaa. Tiistaina vedin ihan todelliset överit, kaikkine sivuvaikutuksineen, loukkasin läheistäni jne. Eilen oli kamala olo. Huomenna olen menossa oluelle kavereiden kanssa. Vähän vielä ahdistaa, mutta innostus alkaa jo nostamaan päätään.

12

Olen joskus todennut eräälle ystävälleni että en pysty ehkä ratkaisemaan tätä ongelmaa ennen kuin tapahtuu jotain todella kauheaa, mutta viimeisten kuukausien aikana olen alkanut miettimään että jos saisi tämän väistämättä jossain vaiheessa tapahtuvan asian estettyä. Ensiksi ajattelin että no okei en vain juo. Sitten olin juomatta todella pitkään ja kaikki meni muutenkin hienosti. Sitten tuli taas ajatus siitä että jospa minä nyt sitten osaan juoda kuin normaalit ihmiset ja niinhän sitä osasikin. muutaman kerran ja sitten taas överit. Olen kyllä jo hyväksynyt sen tosiasian että olen alkoholisti, koska minulla on ongelmia alkoholin kanssa, mutta sitten taas kun ajattelen että minulla ei ole varsinaista riippuvuutta alkoholiin unohdan sen. Parastahan olisi jos ei vain joisi enää koskaan mitään ja se ei edes vaatisi juuri minkäänlaisia muutoksia elämään/tapoihin. Mutta on se vaan jotenkin niin hankalaa.

13

Tuntuu, että sitten pitäisi luopua sosiaalisesta elämästä… Ja osa identiteettiäkin katoaisi, koska kuten jo mainitsin aiemmin, tässä vaiheessa juominen on jo osa minää. Mä en vain ymmärrä mikä siinä on, kun toiset voi juoda ihan kohtuudella ja pitää hauskaa, mutta itse ei vain osaa?? Hattua nostan ja korkealle niille, jotka voi lopettaa juomisen. Itsekin ajattelin pitää tipattoman tammikuun (se on jotenkin sosiaalisesti hyväksyttyä ja helpompaa, kuin yhtäkkiä vaan ilmoittaa, ettei juo), mut saa nähdä. Kun on jo nyt sellainen olo, ettei nämä mun lupaukset itselle eikä muille pidä kuitenkaan. Musta kuitenkin edelleen tuntuu, että tällaisille ihmisille, jotka eivät pitkään aikaan ole hallinneet juomistaan (vaikka eivät joisikaan niin usein) ainoa vaihtoehto on ainakin hetkellinen lopettaminen. Eikä sekään varmaan riitä? Voiko sitä enää oppia uutta tapaa juoda? Sekään ei yhtään helpota asiaa, että Suomessa on ihan OK vetää kännit ja että se on tarkoituskin monella, kun lähdetään baariin. Monissa muissa maissa tällainen alkoholikäyttäytyminen olisi paljon halveksutumpaa. Täällä taas voi kertoa aina “vitsinä” noita omia kännitarinoita…

14

…

15

Tämän asian tiedostan täysin. Toisaalta tiedän senkin että 100% alkoholittomuus kohdallani on periaatteessa täysin mahdotonta, koska tilanteta joissa joutuu ottamaan lasin viiniä/maistamaan alkoholia sisältävää juomaa tulee aina silloin tällöin, tämä siis ammattini takia. Toki voin välttää näistä tilanteista suuren osan valitsemalla työtehtävät oikein. Kertokaapa te alkoholista eroon päässeet että minkä verran on liikaa että mopo lähtee käsistä? vai onko tilanne yleensä niin yksin kertainen että pisarakin tekee alitajunnassa päätöksen että nyt saa juoda? Vai onko mahdollista elää selvää elämää siten että elimistö joskus saa hieman alkoholia esim jonkin alkoholilla maustetusta jälkiruoasta? Tämä on kyllä varmaan aika yksilöllinen juttu, mutta kertokaapa te…

16

Täysin mahdotonta olla ottamatta myrkkyä? Enpä usko. Itse lopetin alkoholin käytön kokonaan, mutta ennen sitä ajattelin juuri kuten sinä. Töissä tulee jatkuvasti tilaisuuksia, joissa on mahdotonta olla juomatta. Miten niin? Saako siitä potkut? Meneekö maine hyvänä seuramiehenä?

Hyvä esimerkki minulla oli suuri kansainvälinen kokous, jossa iltasella kilisteltiin kuohujuomaa heti kärkeen ja sen jälkeen syötiin ja juotiin koko ilta. Pelkäsin tilannetta jo etukäteen, vaikka tiesin etten juo. Kieltäydyin lasista shampanjaa, jolloin nopeaälyinen tanskalainen kollegani sanoi minulle vierestä, että ota ihmeessä lasi käteen ja kilistele, eihän sitä ole pakko maistaa. Rentouduin täysin tuon kommentin jälkeen ja vietin selvän illan kohottaen maljaa joko vesilasilla tai alkoholia sisältävällä. Suuhuni laitoin vain vettä.

Ennuste kohtuullisesta juomisesta on hyvin heikko meidän tilanteessamme. Kannattaa vain ajatella itseään ja todeta tilanne. Sen jälkeen elämä on taas hauskaa.

17

Kyllähän sen oikeasti tiedostaa, että ei tässä ole kuin kaksi vaihtoehtoa. Se lopettaminen tuntuu vain niin lopulliselta… Sanoa pitkäaikaiselle “ystävälle” hyvästit eikä nähdä enää koskaan, paitsi silloin kun se on muiden seurassa pitämässä hauskaa. Mulle se tipaton tammikuu on nyt henkireikä, mä en pysty tekemään pidempiaikaisia päätöksiä vielä. Mä toivon sen aikana saavani taas vähän uutta perspektiiviä elämään. Niin kuin sanoin aiemmin, viimeiset puoli vuotta on ollut aika toivotonta alkon käyttöä, aina kun on sitä ottanut. Ja varmaan ne sosiaaliset ympyrätkin säilyisivät, tuntuu vain siltä, että kun ennen odotti et näkee kavereita ja menee ravintolaan/baariin = saa juotavaa, niin en mä edes tiedä miten olla enää ilman viinaa. On ihan toivotonta ajatella, että olen 26-vuotias ja että olisin alkoholisti. En kerta kaikkiaan voi vielä hyväksyä ajatusta, että en joisi enää pisaraakaan.

18

[… niin en mä edes tiedä miten olla enää ilman viinaa. On ihan toivotonta ajatella, että olen 26-vuotias ja että olisin alkoholisti. En kerta kaikkiaan voi vielä hyväksyä ajatusta, että en joisi enää pisaraakaan.
[/quote]

Tuo on tuttu tunne vuosien takaa. Itselläni oli vaikeuksia edes ajatella tekeväni jotakin asiaa esim. kävellä pisteeseen B. Tarkoitan, että aiemmin olisin lähtenyt mielelläni koska asetin maaliin “humalan” joka olisi ollut ikäänkuin palkinto kävelemisestä. Kun poistin päätepisteessä saavutettavan palkinnon “humalan” niin ei minua enää huvittanut ajatella koko kävelemistä.

Itselläni asiat eivät selkiytyneet sekunnissa. Jälkeenpäin ajatellen olen oppinut kuitenkin paljon tuosta pitkästä prosessista. Ensinnäkin: älä mene asioiden edelle. Anna itsellesi aikaa vain vaikkapa olla tekemättä asialle mitään. Ei se viina maailmasta lopu jollet sinä sitä tänään juo. Jollet pysty olemaan juomatta järjestä itsesi sellaiseen paikkaan (hoitoon) jossa voit rauhallisesti käydä läpi elämäntilannettasi asiantuntijoiden avulla…ja edelleen älä kuvittele että sinun ajatustesi pitäisi olla selkeää viikon tai kahden päästä. Voimaantuminen asiassa tapahtuu pikkuhiljaa. Älä pakota itseäsi lopettamaan alkoholinkäyttöä vaan ennemminkin pyri muuttamaan ajatteluasi siten, että sinun ei tarvitse juoda.

Itse voin sanoa, että puolenvuoden selvinpäin jälkeen alkoi ajatus muuttua ja ymmärykseni kasvoi arvostamaan ja näkemään normaalia elämään ilman päihteitä. Nykyisin ajattelen myös niin, että minuuteni rikkoutuu jos sekoitan sitä millään edes lääkkeillä. Minulle on kasvanut halu olla selvinpäin eikä halu olla käyttämättä päihteitä. Tuttavat tuntuivat joskus katselevan minua säälivästi (kun en voinut / tai halunnut/ juoda. Itse katselen tänä päivänä näitä ihmisiä säälivästi sen takia, että tiedän että selväpäivä on mukava päivä joka tapauksessa, enkä todellakaan menetä siinä mitään etten juo. PÄINVASTOIN. Koko elämä aukeaa uudella tavalla( vaikka en sitä minäkään uskonut silloin kun silmissä oli turvotusta alkoholin käytöstä)
Oltuasi selvinpäin kyllin pitkän aikaa huomaat ajatustesi muuttuneet. En kerta kaikkiaan voi vielä hyväksyä ajatusta, että en joisi enää pisaraakaan lauseei tuntuu yhtä mielettömältä kuin että sinun pitäisi välttämättä juoda.

Helppoa elämä ei ole ilman päihteitäkään, mutta vaikeuksiin osaa suhtauta asioina. Eikä tässä maailmassa loppujenlopuksi kovin vakaaia asioita olekaan, vaikka ne siltä usein tuntuvatkin.
Selvinpäin eteenpäin vaikka paskat housussa eli pelätä saa.

Se on sinun elämäsi, jota mietit eikä kenekään muun ja loppujen lopuksi kaikki mitä teet, teet itsellesi.
Kertauksena ole kärsivällinen itsellesi ja hoida akuuttipäihdeongelma ensin pois, jotta voit ryhtyä kasvattamaan itseäsi selvinpäin. Jos tuntuu vaikealta kannattaa pyytää ammattiapua. Se ei ole häpeä. Häpeällistä on se, että alkoholin käyttöä ihannoidaan.

Monia selviytymisiä nähneenä toivotan sinullekin voimia raskaassa työssäsi jonka palkinto on suurempi kuin voit kuvitella. Elämä.

“Tää on ihan oikeesti hienoa.”(ja sanon tämän n 10 vuoden kokemuksella.)

19

Tämä ajatus oli hyvä lukea, koska olen ajatellut kyllä, että pystyn muuttumaan ja että ajan kanssa juomisen merkitys katoaa. Nyt vain ei ole vielä halua siihen lopulliseen päätökseen. Ennen joulua tuli kyllä vedettyä ihan kamalat pohjat ja sattumoisin vanhempani näkivät lopputuloksen (minä näkemässä harhoja, itkin ja huusin kuin mielipuoli, säikähtivät ihan vimmatusti, vaikka ovat nähneet saman aikaisemminkin :slight_smile: ). Yleensä pidän aina kulissit pystyssä, hinnalla millä hyvänsä, mutta nyt oli sitten pakko puhua. Edes minä en voinut olla kuin mitään ei olisi tapahtunut. Onneksi kuitenkin tuo romahtaminen tapahtui jonkun läheisen nähden, sillä muuten en olisi ikinä sanonut ääneen tarvitsevani apua. Lääkäriaika on nyt varattu ensi viikolle ja siellä sitten ihan rehellisesti kerron kaiken niin kuin se on. Tosiaan täysin raitista minua ei vielä saa muuta kuin nyt tammikuuksi (voi että mä toivon, että tämä tosiaan onnistuu…), mutta elämänmuutoksen aion tehdä. Sitten jos se menee puihin, niin on mun tekosyyt käytetty loppuun :blush: Mutta ihan totta on, että ammattiapua on nyt pakko saada, mikä se on tässä maassa, kun avun pyytäminen ja oman heikkoutensa tunnustaminen ottaa niin koville? Mullakin vaati nyt ulkopuolisen painostuksen ja ongelman julkiseksi tulemisen. Ihan vain vinkkinä muille, jotka tällä hetkellä potevat sitä huonon fiiliksen alkuvaihessa, outoa levottomuutta jne. niin hakekaa apua ennen kuin olotila menee liian synkäksi. Sieltä on pitempi matka pinnalle.
Heh, nytkin tuntuu ihan kamalalta selittelyltä koko aika… Mutta mä vielä vähän uskon itseeni.

20

Mielettömän hyvä fiilis, seitsemäs päivä tipatonta ja olo edelleen energinen. Sitten sain myös viimeinkin apua uniongelmiini. Vaati tietysti “kaapista ulos tulemisen”, kerrankin en valehdellut lääkärille, joka muuten oli myös poikkeus, nimittäin tosi mukava! Vasta viikko ilman alkoa ja ajatukset alkavat jo selkiytymään. Tää on ihanaa… Eka ja toka päivä mietin, etten pysty tähän, nyt tiedän, että pystyn.