6kk ilman tupakkaa ja 1,5kk ilman alkoholia. Hienoa, voisi ajatella, mutta olo on kaikkea muuta… olen masentunut. Tekisi mieli vetää kännit.
[/b]
…Älä pakota itseäsi lopettamaan alkoholinkäyttöä vaan ennemminkin pyri muuttamaan ajatteluasi siten, että sinun ei tarvitse juoda. …
[/quote]
Tosi hyvä ketju. Tosi hyviä ajatuksia. Just tämäntyyppisiä taisteluita olen itsekin käymässä ja tuo orudiksen postaus kyllä on mielestäni asiaa. Muuta ajatteluasi, kehity, opi! Se on tosiaan meillä jokaisella jatkuvaa taistelua alkoholin pirullista luonnetta vastaan, mutta onneksi hyvin lähellä on henkilö, joka voi auttaa. Eikä missään muualla. Jokaisella on oma elämänsä.
Jatketaan taistelua, itelläkin Antabukset haettu, perjantaina lääkäriaika, jolloin ajattelin lisäohjeita, terapiaa ja Revia-reseptin hakea tueksi.
-pd-
Nimenomaan uuden ajattelutavan opettelemisessa vähentämisessä/lopettamisessa on munkin mielestä kyse. On tosi tärkeää tehdä se oivallus että juuri nyt ei tarvitse juoda. Itselläni on auttanut myös pahimpien mielitekojen ja karikoiden ohittamisessa mm. se, että olen pohtinut miksi juuri nyt joisin ja jos nyt juon, mitä siitä mahdollisesti seuraa minulle jne. Kaivan muistilokeroista ne kamalimmat krapulat päänsärkyineen ja tuhlattuine päivineen. Kännipäissä tehdyt mokat yritän jättää taakseni, en hyödy niiden kaivelemisesta mitään, eikä kukaan muukaan.Tehty mikä tehty, miksi ahdistaa itseään asioilla joita ei saa tekemättömiksi. En kyllä väitä että edellä mainittu olisi aina helppoa.
Mulle ei myöskään sovi sellainen että teen liian pitkäntähtäimen suunnitelmia, yritän elää päivä ja hetki kerrallaan ja olla armollinen itselleni. On helpompi kovan paikan koittaessa vaatia itseltään juomattomuutta vaikka vartti kerralln kuin tehdä loppuelämän lupauksia.
Tänään 27. raitis pvä, hyvä minä! 
Ja huomisesta en tiedä enkä haluakkaan tietää. Ehkä otan, ehkä en, Mattia siteeratakseni 
Korjaan edellistä viestiä, tänään 34. raitis pvä menossa. Näin se aika kuluu, jouluaattoana vedin kännit viimeksi. 
Niin minäkin luulin selviäväni yksin ongelmani kanssa, että en juo tai ykkösolutta tai alkoholitonta viiniä.
Itsensä huijaustahan se oli. Ammattiapua kannattaa etenkin hakea kun olette vielä nuoria, tulevaisuus edessä.
10 vuotta juomista eteenpäin niin miltä se silloin näyttää? Oman toipumismatkani varrella olen tavannut
paljon eri ikäisiä ihmisisä myös teidän ikäluokkaa ja etenkin ne 35 v, jotka lopettivat juomisen
10 v aikaisemmin ovat tyytyväisiä siihen elämänlaatuun, jonka olivat saaneet raittiina.
Ja vaikka itsestä tuntuu ettei kukaan huomaa, että mulla on päihdeongelma kun se on meneillään niin
siitä ei vaan yleisesti puhuta. Kyllä se huomataan. Se on vain niin arka aihe.
Tuntuuhan se hurjalta etten voi enää koskaan juoda, mutta niin se vaan menee, kun on asian kanssa
ongelma.
Voimia!
Tämä on ihan mielettömän hyvä ketju, jutut kuin omalta näppikseltäni.
Olen dokannut siis 16-vuotiaasta asti noin kerran viikossa, viimevuosina pääasiassa kaatokännit. Tai siis, enhän mä sammu tai mitään, ei, minä kyllä pystyn juomaan monet ukotkin pöydän alle. Muisti menee kyllä, eikä välillä ole hajuakaan siitä, mitä on tullut tehtyä tai varsinkaan sanottua, mutta meno jatkuu, aamuun asti. 
Olen herännyt jo siihen todellisuuteen, että jotain tarttis tehdä. Aloitin tipattomalla tammikuulla, joka onkin sujunut tosi kivasti. Yhden baari-illan ja yhdet bileet olen käynyt läpi, selvinpäin.
Mulle suurin haaste tulee olemaan sosiaalinen elämä, se on kuin massiivinen vuori edessä. Kaikki kaverit juo, kaikilla on tarkoitus humaltua, enemmän tai vähemmän, mitä minä sitten teen siellä keskellä, jos en ottaisi enää ollenkaan 
Mun kaveriporukassa ei vaan olla selvinpäin, kun biletetään. Siitä saa kuulla, jos ei juo. Haluaisin niin kovasti oppia ottamaan kohtuudella, en lopettaa kokonaan. Pystyn kyllä kohtuukäyttöönkin silloin, kun ei ole tarkoitus bilettää. Esim. ruoan kanssa voin juoda kaksi annosta jotain, ja lopettaa siihen. Juhliessa sen sijaan… Jos ei kohtuus onnistu, ei mulla kyllä ole sen jälkeen muuta vaihtoehtoa kuin lopettaa. Sen tiedän. Entinen meno ei vetele enää. Elämä menee ihan ohitse, jos kärsii puolet viikosta krapulaa, saati sitten terveys. Olisin saanut niin paljon enemmän aikaiseksi ilman alkoholia elämässäni, sen tiedän.
Kiitän kyllä onnea siitä, että mulle todella tulee kamala krapula. Ilman sitä olisin juonut varmaan vielä paljon useammin. Silti, ei se oksentaminen ole estänyt juomasta itseään samaan kuntoon heti uudestaan seuraavana viikonloppuna…
Hyvän alunhan sinä olet ottanut kun olet tammikuun ollut ilman.
Minusta tuo sosiaalisen tilanteen pelko on turha. Perustuen omaan kokemukseen voin kertoa, että kyllähän ystävät vähän aikaa ihmettelivät kun en enää juonut. Varsinkin kun olin tullut tunnettuksi aina valmiina kaljalle lähtijänä.
Kuitenkin varsin pian huomasin, että minulla on ihan yhtä hauskaa selvinpäin. Tai ainakin on niin kauan kun porukka ei ollut kohtuuttoman humalassa, jolloin mieluusti lähdenkin pois. mitätpä sitä tuhaa sönkkäämistä kuuntelemaan ja sekoilua seuraamaan. Sellaisia ihmisiä. jotka eivät voi hyväksyä minua selvänä, en todellakaan pidä ystävinäni.
Muutenkin noin ylipäätään tuo muitten ihmisten mielipiteiden pelko, joka tälläkin palstalla aika usein tulee esiin, on minusta aika kummaa. Eikö nyt sentään oma ajattelu ja mielipide ole ratkaisevaa ?
On myös muistettavaa, että alkoholistihan aina valehtelee ja myös itselleen. Sosiaaliset tilanteet ovat vain yksi tekosyy ryyppäämiselle.
Juu, kyllähän se niin on, ettei kenenkään ole pakko juoda toisten ihmisten takia, vaan itsensä takia kannattaisi olla juomatta.
En ole koskaan tosissani edes yrittänyt vähentää. Tämä on eka kerta. Niinpä ajattelin ihan oikeasti kokeilla, onnistunko siinä vai en ja jos en, niin onhan se sitten lopetettava kokonaan. Ei voi mitään. Ehkä se kannustaa oikeasti onnistumaan vähentämisessäkin, kun tietää, että jos mopo lähtee käsistä, ei voi juoda enää ollenkaan. Tammikuun jälkeenhän se nähdään…
Mä oon ollut nyt pikkasen vajaa 4kk juomatta ja ihan hyvin menee… ihan samanlaista se munkin juomiskäyttäytyminen oli. Oli vaan pakko laittaa piste juomiselle. Pahinta kaikessa oli se kontrollin pettäminen.
Moi kaikki,
Kuulostaa todella tutulta monelta osin. Olen 31v mies, tuurijuoppo, miks sitä haluaakaan kutsua. Minulla on/oli perhe, avovaimo ja kaksi koiraa. Juon n. kerran viikossa ja aina muistottamassa tilassa. Minä en sammu, mutta käytöksen kontrolli pettää pahasti; saatan haastaa riitaa kavereiden kanssa, petä avovaimoani, enkä edes välttämättä muista itse mitään. Voin olla juomatta pari-kolme viikkoa, mutta sitten alkaa viinahammasta kolottamaan ja se on menoa. Toisinaan menee yksi ilta ja toisinan voi vierähtää kolmekin päivää.
Aina tulee luvattua itselle ja lähipiirille, että tämä oli viimeinen kerta, mutta aina tulee uusia. Vituttaa, kun on tällainen vellihousu, ettei saa otettua itseä niskasta kiinni. Kaikki pettämiset ja riidanhaastamiset on tullu tehtyä umpihumalassa ja sitten on taas niin paska olo, niin paska.
Avovaimoni on tähän mennessä ollut epätietoinen pettämisreissuistani, mutta eilen tuli asiaan muutos. En tiedä sitten, pää on niin sekaisi, että tekis mieli repiä se irti.
Olen menossa klinikalle viikoksi huomenna, josko siellä se pää avautuis jotenki. En pysty puhumaan kenellekkään asioista, kaikki vitun asiat vaan liittyvät viinaan. Pettämisiä en muista tarkalleen kuinka monta niitä on ollut ja kenenkin kanssa. Avovaimoni haluaa tietää kaiken, mutta kun minä en muista kaikkia tapahtumia. Tämä on rankkaa.
Tarkoitus olisi lopettaa viinankäyttö kokonaan. (Pitäiskö kirjoittaa tuonnen Me Lopettajat?). Tänne halusin laittaa tekstiä, kun näyttää olevan samassa jamassa olevia ihmisiä. Miten teillä on elämä/parisuhde muuttunut/loppunut “raitistumisen” jälkeen?
Haluan todella jatkaa suhteessa, mutta vastapuoli ei tai hän käsitteelee tilannetta. Vittu kun ei voi puhua kenellekkään!!
-Tomppa-
Ferran päivittää tilannettaan pitkästä aikaa. Edellisen vuoden aikana juomiseni muuttui aika paljon tissutteluksi, mutta tuollaisia edellisellä sivulla kuvailemiani överikännejä oli ehkä 5-7 kertaa. Sitten vaan eräs aamu napsahti päässä että nyt ei enää maistu ja sen jälkeen ei oo lasista löytyny jaffaa vahvempaa. En ajattele mitään et “en juo enää koskaan” tyylistä vaan et saatan ottaa lasillisen sit ku maistuu taas, mut nyt nää tipattoman elämän positiviset jutut on ohjannu riittävästi. Baareissa tulee käytyä entiseen malliin ja sosiaalinen elämä kukoistaa. Muutaman ekan viikon välttelin kapakoita, mut sit aattelin et kokeillaampa huviksi ja oon huomannu et ei siellä ainakaan viinaa ala tekemään mieli, päinvastoin.
Mut sillain tiivistetysti siis, raitis elämä ei ollut mahdollista ennen ku päässä napsahti jotain sellaista mikä lähtee täysin itsestä ja omaa hyvinvointia ajatellen.
Hassua kuin osuvasti osuu monet näistä teksteistä, vanha mutta erittäin hyvä ketju.
Itselläni tilanne on se että kerran kaks kuukauteen tulee juotua maaliin asti, pahimmillaan siinä menee pari päivää kun hävettää niin paljon että ei viitsi mennä kotiin, vaan pitää kiskoa lisää. Ongelmana ei ole se että ois pakko juoda vaan just se että kun juodaan juon minä niin paljon ja niin kauan kuin vaan voin, yleensä siis kovat kännit ja kotiin, mutta joskus siinä menee pari päivää. Ja sit se että vaikka illalla oisin kuin väsynyt niin kun saan alkoholia en sammu millään vaan jollakin todella oudolla tavalla pysyn hereillä ja jatkan. Sekoilun määrä on aika vakio. Ainut mistä oon hyvilläni on se että onneksi en haasta riitaa, tai muuten ole vaikea, muuten sitten tuleekin sekoiltua ihan kunnolla. Vitutus on kova koska tuntuu että en oikeesti ois halunnu vetää niin kovia kännejä taas, vaan alkoholia vaan menee kuin itsestään. Toki suurin osa tuttavista on kovia juomaan myös.