Hei nyysky! Yksinäisyyden kokeminen on ajoittain keljuttavan raskasta. Lapsuudesta ja nuoruudesta alkaen olen ollut huono ottamaan yhteyttä toiseen ihmiseen. Nyt pitkän raittiuden antamalla rohkeudella kykenen olemaan erilaisissa harrastusjengeissä mukana melkoisen vapaasti omana itsenäni. Olen yrittänyt elää AA:n 12 askelen ehdotuksia soveltaen, ja palavereista on joskus aina löytynyt sukulaissielu.
Hyvää kesää, talviturkin voisi riisua ennen juhannusta!
Grip, kiitos linkistä. Ehkä tästä yksinäisyydestä löytää jonkun siemenen, jota kasvattaa ja suojella.Olen jotenkin niin haavoilla nyt. Alkoholiin on helppo paeta, mutta nyt ei todellakaan tee mieli. Kai nämä möröt on kohdattava. Ehkä mullakin on kyse siitä, että kasvaa aikuiseksi ja jättää uhon ja valheellisen roolin taakse. Silloin kun juon niin olen ihan erilainen kun oikea minäni on. En van jaksa sitä remupuolta itsessäni enää. Ei kai tässä auta ku alkaa tutustua itseensä.
Hups,kolme kuukautta vierähtänyt. Siihen ehkä sisältyy kaksi ikävää kohtaa, mutta nyt taas viimeiset kolme viikkoa ihan selvänä. Nyt minulla ei kyllä ole mitään kauheata hekumaa vaan enemmänkin sellaista tasaista arkea vietän ja hyvä näin. Viihdyn hyvin ilman alkoholia, ikä alkaa suojella (40 +) että ei enää halua huonoa oloa itselle. Eikä odota enää enää nousuhumalan tuomia kiksejä. Yritän saavuttaa jonkunlaisen buddhalaisen tyyneyden 
elämän ja olemisen suhteen. Helposti innostuvana ihmisenä se on vaatinut opettelua. Seuraava kompastuskivi osuukin sitten muutaman kuukauden päähän kun on parin päivän reissu tuttujen kanssa. Mun pitää selvitä juomatta, vaikka sitten varmaankin olen ilonpilaaja.
Tänään oivalsin jotain uutta. Aamulla katsoin itseäni hissin peilistä ja irvistin peilikuvalleni että minä vihaan sinua. En ajatellut ketään muuta ihmistä katsoin vain peilikuvaani.
Vähän kummallista, mutta tämä itsevihan tajuaminen jotenkin helpotti minua. sain kiinni omasta itsetuhostani ja tulin tosi surulliseksi, että kuinka itseään voi vihata niin paljon. Loppupäivän olen yrittänyt puhua itselleni lempeästi. Tästä saattaa ehkä alkaa toipuminen. Lupaan yrittää kohdella itseäni hyvin.
Kyllähän sitä joskus on tullut oltua itselle niin hirmuisen vihainen. Tai ei niinkään vihainen, enemmänkin pettynyt. Mutta kai se on kumminkin itselle anteeksi annettava. Muuten tämän elämän jatkaminen menee niin hirmuisan vaikeaksi. Ja kai sitä tutunnäköistä siellä peilissä saa edes joskus hemmotella 
Moi
Nyysky, tuossa itsevihassa on minulle paljonkin tuttua. Olen nyt 5 vuotta ollut raittiina, mutta edelleen halveksin peilikuvaani. Olen lapsuudesta asti elänyt henkisesti alistavan ja vähättelevän isän ikeessä. En koskaa ole ollut hänelle riittävän hyvä. Tästä on jäänyt melkoinen itsetunnon vääristymä. Se hyvä puoli kännissä oli että se kohotti itsetuntoa ja saattoi tuntea itsensä hyväksi. Mikä se mekanismi on, en tiedä. Ehkä yksi vaikutin kovalle kännäämisellä oli se, että silloin ei tuntunut niin riittämättömältä. Krapuloissa taas todellisuus iski nyrkillä päin naamaa ja tunsin olevani entistä huonompi.
Onhan se aika naurettavaa että 50:n ikäinen äijä täällä itkee isäsuhdettaan, mutta kun se on ollut ja on vieläkin niin ahdistava. Tämä taakka on kuitenkin muokannut minusta pedantin ylisuorittajan ja olen polttanut itseni loppuun pyrkimällä täydellisyyteen kaikessa. Vasta romahduksen ja nyt raittiuden myötä olen oppinut hölläämään vähän. Itseinho juurikin sattaa saada aikaan näitä itsetuhoisia käytäytymismalleja, kuten silmitön ryyppääminen, tupakointi, erilaiset extreme urheiluharrastukset.
Yritetää kaikesta huolimatta olla armollisia itsellemme.
Ypsilon
Ylisuorittaminen tuttua! Kaikenlainen suorittaminen yleensä. Ny alan jo hölläämään. Mukavaa kun kukaan ei enää ole vaatimassa minulta suorituksia, josko koskaan tietoisesti ollutkaan, alitajuisesti kyllä. Olen hyvin sisäistänyt ympäristön mahdolliset ja mahdottomat vaatimukset. Sosiaalinen paine ajaa helposti alkoholin käyttöön, mutta nyt kun alkaa oma oleminen selkiytyä niin alan tietää mitä minä tahdon. Ehkäpä pikkuhiljaa, yksi ihminen kerrallaan, voi vaikuttaa juomiskulttuuriin. Hassua, mutta nuorena minulla ei juuri ollut kiinnostusta alkoholiin. Vasta aikuisena, henkisten kolhujen jälkeen ja tietyn kaveripiirin kanssa alkoi nuo ylilyönnit. Mutta nyt tälleen, mukavaa kun ei ole ollut krapulaa.
Heipat Nyysky, luin koko ketjusi. Se kiinnosti minua, koska jossain kohtaa totesit pitäväsi itseäsi vaikeana ihmisenä. Totesit myöhemmin vihaavasi peilikuvaasi eli lienet itseäsi, ja sitten kirjoitat paljon siitä, kuinka olet toisinaan yksin ja tunnet itsesi yksinäiseksi. Ja toteatpa vielä, että olisit toivonut keski-iän olevan seesteistä eloilua. Noh, kuluneena kommenttina: olisin voinut kirjoittaa nuo samat jutut itse jokin aika sitten ja osan niistä voisin kirjoittaa vieläkin.
En kylläkään vihaa enään peilikuvaani. Ihan oikeasti näytän charmantilta keski-ikäiseltä kokeneelta ja itsevarmalta mieheltä. En ole kyllä keneltäkään mielipidettä asiasta kysynyt, enkä aio kysyäkään. Olen päättänyt tämän ihan itse. Ostin uuden puvunkin, kun paino on puolessa vuodessa tippunut 12 kg. Siitä puolet on arviolta lähtenyt naamasta ja silmapusseista kilo.
Olen yhä usein yksin, mutten yksinäinen. Aiemmin avasin yksinäni TVn ja punaviinipullon. Nyt menen salille tai kävelylle ja olen jopa ottanut tavaksi tervehtiä neljännestuttuja ihmisiä, joitä näen toistamiseen samoissa ympyröissä. Ihan mukava tapa.
Keski-iän seesteisyys ja olon mukavuus ei ole pelkästään absoluuttisesti kiinni siitä, minkälainen olo sattuu olemaan tai kummoinen ajatus sattuu tulemaan. Se on kiinni myös siitä, mitä ololtansa odottaa. Ei missään ole sanottu, että ihmisellä pitäisi koko ajan olla “hyvä” olo. Tai, että ihmisen olotilan pitäisi pyrkiä kohti jotain parempaa olemista. Olo on, mikä on. Se on vaan hyväksyttävä, että tällaista tämä on. Itsensä on hyväksyttävä tällaisenaan ja saavutuksensa tähänasti sellaisena kuin ne ovat. Ja sitten vaan eteenpäin.
Ajatusten kanssa on hankalampaa. Välillä on suuttunut, vihainen ja niin negatiivinen olo. Ilman mitään oikeaa syytä. Tätä tunnetta pitää viljellä hyvin säästeliäästi ja vain pakon alla. Ei helposti ja omasta halusta. Jos on taipumusta negatiiviseen ajatteluun, kuten minulla, ei kannata ajatella negatiivisesti asioista, joihin ei voi vaikuttaa ja joista ei oikeasti mitään tiedä. Tällaisen ihmisen ei kannata ruveta syyttelemään ketään. Ei hallitusta, ei ulkomaalaisia, ei työntajaa eikä duunikavereita tahi naapureita. Kaikkein tyhminta on tuntea pettymystä säästä. Sää on mitä on. Jos on taipumusta synkistelyyn, ei kannata turhaan synkistellä asioilla, joille ei oikeasti mitään voi, eikä syytellä tahoja, jotka oikeasti eivät ole syyllisiä yhtään mihinkään. Meikäläiselle tulee ihan tarpeeksi negatiivisia asioita mieleen yrittämättäkin.
Negatiivisuuteen taipuvaisena, positiivisesti ponnistaen toivotan sinulle lukemattomia raittiita päiviä!
ymm, olen pessimismiin taipuvainen ja työskentelen parhaillaan sen asian kanssa, että voisin muuttaa suhtautumistapaani asioihin. se ei tietenkään tarkoita sitä että kaikki on niin ihanaa että… Mutta yritän olla jaottelematta asioita hyvä-paha akselilla. Esimerkkinä vaikka se, että ajattelisin lähipubissa istuvan pahimpien luusereiden versus kaikki urheilua harrastavat ihmiset ovat niitä hyviä. No jos jaksaa ketään kiinnostaa niin ajattelen nykyään että ei ne lähipubin ihmiset sen huonompia ole. Itseasiassa heidän arvottaminen ei kuulu minulle millään tavalla. Kunhan nyt jaksaisin itse pysyä raittiina, koska pää ei kestä alkoholia. Se seesteisyys ja sisäinen rauha on mulle tavoite, koska en jaksa enää huonoja oloja. Kaikkihan me niitä kipuiluja käydään, en minä sen kummempi ole. Nyt yritän pilkoa yksinäisyyden mörköä pienempiin paloihin ja tutustua siihen, että mikä siinä niin kammottavaa on. Mukavaa viikonloppua!
Ketju on vanha, viimeisimmät viestit lähes vuoden takaa, mutta oli kuin minulle ja minusta kirjoitettu, peilikuvalle irvistämistä myöten 
Vaihdoin nyt nimimerkkiä kun kyllästyin surkutteluun. Nyt siis 6 viikkoa edellisestä repsahduksesta. se oli kauhean kuluttavaa. Anyway, nyt taas raittiina. Houkutuksia tulee, mutta olen oppinut väsyttämään kaljanhimoni.Nyt vähän köökipsykologiaa mutta koomakännien ottamisella olen tavoitellut jotain nirvanan tyylistä. Tajunta tyhjäksi ja “äidin” hoiviin. Yritän nyt unohtaa alkoholin. Ei Tässä uutta uljasta minää synny, mutta jos kestäisi itseä vähän paremmin. Ja yksi minulle tärkeä asia; haluan käsikirjoittaa itse oman elämäni, en seurata suvun viinamiehiä (vaikka olenkin nainen). Tällaista tänään, iltaa kohti on helpottanut.
Minulta alkoholi jäi pois hyvin yksinkertaisella tavalla: menin eräänä iltana AA-kokoukseen, kun halusin lopettaa juomisen. Kuuntelin ja uskoin, että minulla on sama mahdollisuus kuin siellä itsestään kertoneilla. Sulla on 6 viikon raittius pohjalla, siitä on hyvä jatkaa päivä kerrallaan.
Tänään kolotti kaljahammasta. Oikeastaan näin hyvää ystävää ja hetken meinasi jälleennäkeminen nostaa iloitteluhalun, mutta onneksi sekin meni ohi. Olen iloinen, että olen nyt selvinpäin.
Tänään on tarkoitus mennä ulos,yritän pysyä alkoholittomassa oluessa. Mulla on niin vilkas tuo pää, että en tarvi kyllä alkomaholia sinne. Saas nähä miten kestän ympäristön paineen.
Tootsie, kyllä sen paineen kestää, kun muistuttaa itselleen, että alkoholi ei sovi. Hauskaa iltaa sulle kavereittesi kanssa, selvinpäin!
Moikkis Tootsie. Hyvä kun pomppasit tänne pitemmän kirjoitustauon jälkeen. En tiedä oletko avautunut illanviettokavereillesi ongelmastasi. Tai kuka ylipäätänsä tietää asiasta. Siitähän peittelyn tarve tänään myös riippuu.
Vaikka yleisesti ottaen olen ehdottoman rehellisen linjan kannattaja niin suosittelen hätätapauksessa jotain valkoista valetta. Lääkekuuri, huomenaamuinen autolla ajo tms. Tai siirrä itsesi ajoissa tilanteesta ulos jos menee vaikeaksi.
En ole myöskään ollenkaan ns. alkoholittomien juomien ystävä, mutta tämä on teema sinänsä. Voithan yksinkertaisesti sanoa pitäväsi tipattoman elokuun kun lomalla meni överiksi. Vaikkei siis onneksi mennytkään. Kuusi raitista viikkoa on ihan kunnioitettava aika, mutta olet vielä niin lähellä vanhaa, että kannattaa varoa. Hauskaa iltaa joka tapauksessa.
Enpä pahemmin ole kertonut suhteestani alkoholiin. Kyllähän ystävät tietää, että olen kännännyt aikoinani aika reippaasti, silloin se meni nuoruuden piikkiin. Moni varmasti ajattelee, että mulla ei ole ongelmaa. Itse kuitenkin tiedän, että jos juon niin tavoite on sammua.
Eilinen meni ok. Alkoholiton kalja ajoi asiaa ja tuntui niin kuin sekin olisi mennyt päähän. Ei tullut kyllä mitään ryyppäämisviettiä. Baarissa oli orpo olo. Jollain tapaa ahdistavaa elämänmenoa. Nyt aamulla on surullinenkin olo, tyhjä tunne, että elämän sisällön pitäisi olla jotain muuta. Mulla ei ole oikeastaan koskaan hauskaa baarissa. Voi johtua uskonnollisesta taustasta, mutta koen baarielämän aika turhanpäiväisenä. Jossakin niitä ihmisiä on kuitenkin koetettava tavata. Keski-iän kriisi 
muutama tunti myöhemmin… On tosi hyvä olo, että pidin kiinnin periaatteistani ! Elämä tuntuu hyvältä ja oma naiseus tuntuu hyvältä!
Hyvä Tootsie, siitä se lähtee!!
Tsemppiä!
Eikö vaan, että naiseus ja alkoholi eivät sovi samaan persoonaan. Raitis nainen on aina raikas nainen!
Meri
Kärvistelyn makua ilmassa. Eilen teki tiukkaa, mulla oli aikamoinen kiukku päällä ja muita huolia. Sain tehdä tosissani töitä että en repeä. Mulla tuli olotilaankin ihan toinen moodi päälle, sellainen renttu ja antaa mennä fiilis. Onneksi jotenkin selkenin. Ryyppääminen tällä hetkellä olisi kyllä kohtalokasta. Varmaan tekisin jotain mitä katuisin. Nyt tarvisin kyllä ystävän seuraa. Orpo olo.