Toipumisreittejä on monta ,ehkä kaikki ei tule koskaan tietoon.
Meistä jotka “toivuimme” osa haluaa kertoa omaa tarinaansa OMISTA motiiveistaan.
Osalle alkoholista irtipäässeistä tulee rehentelyn tarve osalle riittää raittiuden tuoma hyvänolon tunne.
Hoitolaitoksien prosyyreista kannattaa katsoa se mitä he eivät kerro, lukea rivien välistä . Ei tule sitten niitä pettymyksiä,
niitä samoja tuntemuksia mitä ostosteeveen mainoksiin hurahtaneet zumpaajat tuntee puntarilla käydessään.
Käsittääkseni kaikissa alkoholismin hoitoon keskittyneissä paikoissa otetaan läheiset huomioon. Joillakin tahoilla on valitettavasti alkoholismilla ratsastamisen lisäksi myös tarve päästä perheen selkään.
Hauskasti toi eräs sarjakuva tutkimisen ongelman maanpintaa.
Kun oli tutkittu askelmittaria käyttävien askeltavan enemmän ilman mittareita kulkeviin nähden.
Miten sellainen on voitu tutkia ! Siis mitata mittareilla sellaisia joilla ei mittaria ole.
Jos pelkkä askelten mittaaminen ei tieteellisesti onnistu niin mites tutkia meitä alkoholisteja
Läheiset kärsivät ja sairastavat samalla tavalla kuin alkoholisti ja siksi pidän tärkeänä, että perhekin saa osallistua hoitoprosessiin täysipainoisesti.
Alkoholistin perhe kyllä jää todellisuudessa lähes kokonaan huomiotta. Kuukauden kuntotusjaksossa, johon itse osallistuin ei perheestä käytännössä edes puhuttu. Monia tuntuu myös ahdistavan se, että osa hoitolaitoksista on yksityisiä. Ikäänkuin voitontavoittelu tekisi työstä jotenkin epäpyhää tai syntistä. Riippumatta siitä, onko hoito kunnallista vai yksityistä, kustannus on noin 6000 Euroa kuukauden hoitojaksolta. Useimmiten tämän maksaa alkoholistin kotikunta. Omalla rahalla hoidon maksavia on yksityisissäkin laitoksissa vain pieni osa. Myöskään työnanantaja ei useinkaan ole maksajan roolissa. Omien laskujeni mukaan olisin tuon 6000 Euroa säästänyt jo mennen kertaan, kun olen kävellyt viinakaupan ja juottoloiden ohi. Tältä osin valtio on menettänyt kohdallani pelkästään verotuloja vuodessa noin 10 000 Euroa.
Koska kustannus ei todellisuudessa kovin paljon muutu hoidon tason parantuessa, tähän tasoon kannattaa kiinnittää huomiota. Kotikunnassani painopisteenä oli lähinnä kustannuksista säästäminen. Henkilökuntakiintiöt oli saatu täyteen harjoittelijoiden avulla. Harjoittelijat käyttivät pääosin aikansa katsellen ympärilleen istuen vastaanoton akvaariossa - varsinaiseen hoitotyöhön he eivät uskaltaneet osallistua. Henkilökunta tekee laitoksessa keskeytymätöntä viisivuorotyötä. On keittäjät ja on siivoajat. Psykologin kohdalla kotikunnassani oli kuitenkin säästetty. Sinällään outo ajatus, kun tutustuu ohjeeseen käyvästä hoidosta - nimenomaan psykologin tarjoamia palveluja pidetään hoidon onnistumisen näkökulmasta tärkeinä.
Totuus on tässä asiassa ikävä kyllä se, että toteutetulla ratkaisulla pyritään ensisijaisesti täyttämään vain ja ainoastaan lain määräykset siitä, että kuntoutusta on saatavilla. Jos olisin uudelleen tekemässä itselleni hoitosuunnitelmaa, tutustuisin varsin tarkoin myös muihin laitosvaihtoehtoihin.
Kiitokset S&S, olisin itsekin kirjoitellut samoilla linjoilla, mutta jotenkin ei ollut voimia ryhtyä aamusella vääntämään asiasta. Minulla ei ole tuohon juuri mitään lisättävää. Sen verran kuitenkin, että koska yksityiset hoitopaikat eivät saa julkista tukea, niiden on hankittava potilaansa maineella, jonka ne saavat tuloksellisesta hoidosta. Siksi työpaikatkin tietävät, mistä tulosta tulee jos on ylipäätään tullakseen.
Yksityisessä alkoholistihoidossa on Suomessa se piirre, että se on kutsumustyötä. Hoitopaikkoja vetävät usein entiset alkoholistit, jotka ovat perehtyneet syvällisesti sairauteen ja sen hoitoon. Sen todella huomaa; he tekevät kaikkensa työnsä eteen, eivätkä tunne (juurikaan) vapaapäiviä. Ei varmasti maailman helpoin duuni, mutta toisaalta yhdenkin alkoholistin hengen tai elämänlaadun pelastaminen tuonee mukavasti tyydytystä.
Tuo saattas olla aika vaarallinenkin hoitomalli, sillä tuollaista työtä tekisivät uupuneet työntekijät, jotka tekevät töitä hyvin itsekkäistä intresseistä; terapoidakseen itseään ja omaa toipumistaan.
Tällainen epäammatillisuus puolestaan altistaisi asiakkaat puoskaroinnille ja hyväksikäytölle, mikäli työntekijöiden ammatillisuus ja koulutuspätevyys ei ole tehtävän vaatimalla tasolla.
Tehoavaan auttamistyöhön vaaditaan myös ammatillinen työote, se suojelee sekä työntekijää että asiakasta.
Siitä miten ja missä minnesota-hoitomalli syntyi oikeasti USA:ssa, ja millaisin voimin se toimii vaikkapa USA:n Betty Ford -klinikoilla, voi jokainen etsiä halutessaan tietoa.
Suomessa ainakin Kalliolan klinikka tähdentää sekä henkilökunnan ammatillisita koulutustasoa, että omaa kokemusta päihdeongelmasta. Molemmat on tärkeitä.
By the way; lähestulkoon kaikilla päihdetyöhön hakeutuvilla on jonkinlainen oma kokemus alkoholismista; joko omasta tai läheisen.
Tilastoa erään ihan tavallisen ammatillisen oppilaitoksen päihdetyön ryhmästä: 8 oppilasta: kolmella oma kokemus päihdeongelmasta, neljällä kokemus lasisesta lapsuudesta, yhdellä kokemus sisaren itsemurhaan päätyneestä päihdeongelmasta.
PS. Kirjallisuutta auttamistyön filosofiasta:
Tommy Hellsten : Ihminen tavattavissa
Martti Lindqvist : Auttajan varjo
Näissä on ilmeisesti aika paljonkin kunnallisia eroja. Siinä alkoholishoitolassa jossa mä oon ollut töissä, vakituista henkilökuntaa ainakin oli riittämiin. Itse asiassa laskujeni mukaan lähestulkoon yksi työntekijä per asiakaspaikka.
Tarvetta ei siis ollut lainkaan edes sijaisiin, tuuraajiin eikä keikkatyöläisiin, eikä harjottelussa olleita opiskelijoitakaan tarvittu ainakaan lisätyövoimaksi.
Mutta kyllähän harjottelijan herrajumala pitää tehdä työtä kuitenkin siinä missä vakituisten työntekijöidenkin. Eihän siinä harjoitelussa muuten täyty mitkään kriteerit jotka siinä pitää täyttyä!
Etenkin jos harjoittelun jälkeen on joku näyttötutkinnon osasuoritus, jossa opiskelijan pitää tehdä työtä jopa oikeaoppisemmin kuin vakituisen työläisen konsanaan, ja vieläpä kyttäyksen alla.
Mun piti oikeestaan vaan postata tiedotus tämän ketjun aloittaneesta väitöskirjatutkimuksesta, ja lisäksi laittaa vetoomus Ensi- ja turvakotien päihdeyksiköiden puolesta … siis ihan nopsaan vaan incognito. : )
Mutta kun keksustelu lähtikin käyntiin taas vilkkaana, niin tässähän tsättäilen taas enkä muuta voi!
Nuin periaattessahan mie en kyl tykkää lainkaan mistään tyhmistä arvausleikeistä, “salanimistä” tai “valepuvuista” joihin pari muuta foorumin käyttäjää on joskus ollut viehtynyt.
Tärkeällä asiallahan Tarharyhmä on - päihdehuoltoa ollaan näköjään melko systemaattisesti ajamassa alas, kun rahat kunnilta loppuvat. Onko meillä, raitistuneilla ja mahdollisesti työelämäänkin takaisin palanneilla ihmisillä mitään mahdollisutta vaikuttaa asioihin? Jos on niin mitä? Voimmeko jotenkin vaikuttaa siihen, että saamme päättäjät uskomaan siihen, ettei hoito ole turhaa, että juovasta alkoholistista on mahdollista nousta vielä ‘hyväksi veronmaksajaksi’/yhteiskunnalle hyödylliseksi voimavaraksi/oman elämänsä laatua parantavaksi yksilöksi?
Jotain tarttis nyt tehdä, ilmiselvästi. Mitä se voisi olla?
Niimpä, Cricket, mitä voi pieni ihminen tehdä, muuta kuin allekirjoittaa tai kerätä addresseja? En miekään osaa sanoa nyt. Kenties kertoa päihderiippuvuudesta ja siitä toipumisen mahdollisuudesta sellasille jotka ei siitä tiedä, olla yhteydessä päättäjiin.
Viimeisin hälyttävä uutinen tosiaan on tuo Ensi- ja turvakotien päihdeyksiköiden lakkautusuhka. Ainoita paikkoja, joissa päihdeongelmaisista kaikkein syyllistetyimmät ja syljetyimmät, päihdeongelmaiset pienten lasten äidit, ovat voineet saada apua.
Mutta haluan olla optimisti, ja kenties tilanne päihdehoidossa kuitenkin on hieman parempi kuin mitä joskus viime vuonna näytti. Helsingissäkin kaupunki päätti jatkaa ostopalveluiden hankkimista yksityisiltä hoitoloilta, Kiskon klinikkakin säilyi ja samoin muutkin Kalliolan toimipisteet.
Tarpeesta päästä perheen selkään ajatus siirtyi monella yksityisiin hoitolaitoksiin !
Jatkan sitä polkua ! Omalla tavallani
Raitistuin AA:n opeilla Siks tietenkin näkemykseni on kapea alainen eikä suinkaan koko kenttää kattava.
Otetaan tuhat normikansalaista joista viis saa raittiuden Armon AA:n siipien suojassa. Tarkoittaa sitä että viiden tuhannen asukkaan kylässä on kerrallaan noin 25 raittiina noudattaen edes likipitäen AA:n suosituksia.
Nyt tullaan siihen että onko omassa kylässäsi tai kaupungissa noin monta suhteellisesti laskettuna AA:ssa käviää.
Nyt voin kapeasta katsannostani sanoa ettei ole vaikka voisi olla jos ohjelman noudattaminen olisi tarvitseville mahdollista , alkoholismi sairaus on kuitenkin voimakkaampi vieden suurimman osan omiin tarkoituksiinsa.
Nyt kuitenkin löytyy aina YKS joka lelettää AA:ta ainoana lääkkeenä alkoholismiin vaikka AA:n ohjelma kertoo olevan muitakin polkuja normikansalaisen elämään. Korostaen ettei yksikään tie ole helppo vaan ansoja viinapirulla piisaa.
Sama pätee näihin hoitolaitoksiin ja niiden lähtökohtiin . Joku luulevainen joka ei varmasti tiedä asian koko totuutta julistaa alkoholisminkin olevan koko perheen sairaus. Siinä tehdään diaknoosi jolla sairastutetaan suurijoukko ihmisiä heitä edes tapaamatta . Väkisin väännetään jonkun juopon ketkun puolisot lapsineen hurmostilaisuuteen seurauksista välittämättä. Asia on pitkä ja monisyinen mutta edelläkuvatun hoitotapahtuman vahingoista ei ole kenelläkään mitään tietoa, siis ei ole lääke listanomaista mahdollisuutta kenellekkään suotu hoidon haittavaikutuksien moninaisuuksiin.
On vain julistus alkoholismista koko perheen sairautena ja väittämä hoidon auttavan kaikkia .
Nekin hoitoepäonnistumiset joihin olen törmäillyt on vaiettu vaikka niitä tapahtuu huomattavasti onnistumisia enemmän jokaisessa kaupallisessa hoitolaitoksessa. Julkinen puoli on reilumpi, ne silti kertoo ihan reilusti miten heille on iso ilo alkoholistin raitistuessa, ei virkalääkärit ja hoitajat lyö rumpua kun ei ole syytä suurennella onnistumisia et on vain elämän koko kirjo mollivoittoisesti katsottavana.
Jokaisessa tunkiossa on kukan siemen vaikka sitten kaltaiseni Polttavainen
Kommentoin näitä paria kohtaa. Ensinnäkin ei ketään suoraan sairaaksi väitetä eikä ajeta hoitoon missään. Olennaista on se, että siihen tarjotaan mahdollisuus, koska vuosikausia tai jopa vuosikymmeniä alkoholistin kanssa elänyt ihminen voi olla sairastunut. Toisaalta läheisille tarjottu infromaatio alkoholismista auttaa heitäkin ymmärtämään, että alkoholismi on sairaus, eikä vain muijan vika, kuten alkoholistimiehet usein kotonaan ratkiriemukkaasti asian ilmaisevat. En minäkään tiennyt edes olevani sairas, ennen kuin se minulle kerrottiin hoidossa.
On selvää, että hyvin suuri osa alkoholisteista sortuu juomaan myös kaupallisessa hoitolaitoksessa. Hoitohan on siellä pitkäaikaista ja selvin päin on oltava. Ohjelman läpikäyneistäkin suuri osa on ratkennut, tiedän senkin. Sitä en kuitenkaan tiennyt, että julkisella puolella ilo toipumisesta olisi suurempi, vaikka he eiävt rumpua lyökään. Minusta jokainen aidosti toipunut alkoholisti on juhlan arvoinen, koska alkoholismista ei todellakaan toivu kuin murto-osa.
Olisi hienoa, jos edes yksi ns. julkisen sektorin alkoholismin hoitolaitos noudattaisi mylly- tai minnesotahoitoa, koska luultavasti se helpottaisi sekä minun että esim. Kanttoonan oloa. Kanttoonalle yksityisyys merkitsee negatiivista asiaa, minulle taas kunnollisen hoidon puute julkisella sektorilla tuottaa tuskaa. Mutta mitäs minä siitä välitän, koska olen itse päässyt jo pitkälle toipumisen tiellä. Olisin ehkä voinut päästä AA:ssakin. Sen sijaan julkisella sektorilla en päässyt, koska heittivät minut pihalle a-klinikalta resurssien puuttuessa. Lääkäriä en eds tavannut siellä. Tyhjästä on paha nyhjästä.
Eli vähän niin kuin sinä täällä Plinkissä, nti Tarharyhmä?
Palaat hämmästyttävän sitkeästi takaisin kertomaan miten asiat ovat ja kuinka ne tulisi hoitaa, vaikka omankin raittiuden laita on niin ja näin. No, eipä siinä mitään. Hyvä että täällä on keskustelua.
Onko A-klinikka ainoa julkisen sektorin hoitotaho? Eihän sitä oikein voi hoitolaitoksena pitää, sillä keskusteluajankin saa vasta useiden viikkojen päähän. Muutaman päivän katkoa ei voi hoitona pitää.
Entäpä Järvenpään sosiaalisairaala? Onko se julkinen vai yksityinen? Sinnekin tarvitaan maksusitoumus. Eikö siellä noudateta minnesota-mallia? Yksityisistä puhuttaessa tulee aina mieleen Lapuan hoitola, mutta kaikki hoitohan maksaa??!!! Käsittääkseni myös Myllyhoitopaikat ovat maksullisia ja yhdistysvetoisia. Huomauttaisin, että maksusitoumuksella saa mennä haluamaansa hoitolaitokseen. Vaikka tuonne Lapualle. Jokainen tyylillään. Tärkeintä on kuitenkin oma päätös raitistua, hoito auttaa vain alkuun. Loppu työ tehdään itse.
En itse tunne yhtään varsinaista hoitopaikkaa alkoholismiin julkisella sektorilla. Siis sellaista paikkaa, jossa olisi mahdollisuus pitkäjänteiseen toipumisprosessiin. A-klinikka on melko pitkälti ainoa mistä minulla on pariinkin otteeseen kokemusta. Järvenpään sosiaalisairaala taitaa olla samaa organisaatiota, mutta en tunne paikkaa sen paremmin. Kuulopuheisiin en itse usko, joten en kommentoi, jos ei ole kokemusta. Hyvä juttu joka tapauksessa että asiaan perehtynyt sairaalakin on olemassa.
Minä en saanut maksusitoumusta, joten omalla (laina)rahalla hoidin asian kuntoon. S&S jo aikaisemmin totesi, että kaikki paikat maksetaan tavalla tai toisella. Yksityisissä paikoissa on kyllä se etu, että ainoastaan palveluiden käyttäjät maksavat niistä. Köyhähän ei siitä mitään hyödy, jos hoito maksaa useita tonneja, mutta se nyt vain on tilanne tässä maassa. Se on joko a-klinikka, AA tai perstaskun kaivaminen
Jos minä olisin valtio, antaisin veronmaksajien rahat sellaisiin hoitopaikkoihin, joista tulee eniten toipuneita alkoholisteja ulos. Kriteerinä voisi olla vaikkapa kahden vuoden raittius. Tilanteen voisi sitten tarkastaa aina muutaman vuoden välein. Mutta kun en ole valtio, tiedän ettei näin tapahdu, vaan meillä tulee olemaan 20 vuoden kuluttua a-klinikka, AA tai perstaskun kaivaminen. Ikävä juttu.
Nythän sosiaali- ja terveysministeriö on kovasti kiinnostunut hoidon vaikuttavuuden selvittämisestä koko terveydenhoitoalalla. Tähän tarkoitukseen on rahaakin tarjolla. Alkoholistihoidon näkökulmasta ikävä teema on se, että hoidon vaikuttavuutta pidetään koko terveydenhuollon rahajaon perustana. Rahat käytetään siis niiden sairauksien hoitamiseen, joista potilaat paranevat. Tästä on varsin luonnollinen seuraus, että alkoholistien hoidossa suositaan avohoitoa. Pussilinen betsoja käteen ja kotiin - hoidon kustannus alle 100 Euroa ja useimpien kohdalla vaikutus aivan sama, kuin kuukauden kuntoutuksella. Aika moni alkoholisti on ihan tyytyväinen tähän bentsolinjaan. Saapahan ainakin helpotusta kankkuseen. Bentsoilla on myös ihan hyvät markkinat, eli reseptin voi myös vaihtaa viinapulloon. Kuka tästä asiasta olisi sitten huolissaan?
Muuten. Jos A-klinikka toimisi kuten sen pitää, hoitajat suosittelisivat varmasti valtaosalle asiakkaista LOPETTAMISTA ja ohjaisivat kuukauden mittaiseen laitoshoitoon. Nyt mennään niin, että asiakkaan annetaan uskoa, että VÄHENTÄMINENkin onnistuu. Varmasti turhauttavaa, koska suurimmalla osalla asiakkaista se ei tule onnistumaan. Tällaisessa ”hoidossa” lienee kyse SÄÄSTÖISTÄ. Hoitopaikkoja kun ei ole tarpeeksi ja kunnalla ei ole varaa maksaa jokaisen holistin hoitoa. Harva on valmis tai kykeneväinen maksamaan hoitoa itse.
Tässä olen kanssasi täysin samaa mieltä. Henkilö joka A-klinikalle menee on jo suurella todennäköisyydellä alkoholisti ja kuten kaikki tiedämme, niin vähentämisen onnistuminen on aika mitätön siinä vaiheessa. Kyllä siellä pitääs ensi sijaisesti suositella lopettamista ja jollei hoidettava ole siihen millään suostuvainen, niin vasta siinä vaiheessa puhuttaas vähentämisen yrittämisestä.
Eihän siinä harjoitelussa muuten täyty mitkään kriteerit jotka siinä pitää täyttyä!
Kenties kertoa päihderiippuvuudesta ja siitä toipumisen mahdollisuudesta sellasille jotka ei siitä tiedä, olla yhteydessä päättäjiin.
vaikka voisi olla jos ohjelman noudattaminen olisi tarvitseville mahdollista , alkoholismi sairaus on kuitenkin voimakkaampi vieden suurimman osan omiin tarkoituksiinsa.