En ole puhunut alkoholismistani koskaan kenellekään, vaikka olen sairastanut sitä todennäköisesti jo 14-vuotiaasta asti eli 20 vuoden ajan.
Niin sairasta kun se onkin, oli teini-iässä kännien vetäminen yksi cooliuden mittari. Jo tuolloin päiväkirjani täyttyi merkinnöistä, “olispa jo viikonloppu, niin vois vetää kännit”.
Kotoa opiskelemaan muutettuani nuo viikonloppukännit saivat kaverikseen kotona tissuttelun. Vuosien saatossa baarissa toikkarointi on jäänyt hyvin vähäiseksi, osittain siksi, että pelkään mitä humalassa tulee törttöiltyä. Kotona voi juoda ilman pelkoa siitä, että tekee jotain typerää ja yrittää epätoivoisesti rakentaa muistipalapeliä. Sen sijaan tissuttelusta on tullut päivittäinen huvi ja toleranssi siinä vuosi vuodelta kasvanut.
Olen juonut iloon, suruun, tylsyyteen, stressiin… ei varmaan ole olemassa tunnetilaa johon en olisi. On ollut todella surullista tajuta, että koko aikuiselämä on mennyt tunteita turruttaessa, enkä tunne itseäni tai tiedä mitä elämältä haluan.
On ollut myös todella stressaavaa tehdä aamuisin päätös siitä, että tänään en juo. Pyörtää päätös töissä mitä ihmeellisimmin syin. Pohtia mistä kaupasta ilkeää tänään bisset hakea ja laskea montako voi juoda, jotta aamulla voi ajaa töihin. Tai katsoa kalenteria milloin voi pitää etäpäivän, jotta bissejä ei tarvitse laskea. Kotona keräillä tyhjiä tölkkejä ja miettiä minne nämä ilkeää viedä. Katsoa peilistä ihmistä joka on lihonnut ja jonka elämänilo on kadonnut. Aamulla pohtia laskinhan promillet oikein, ja töissä pinnistellä ja esittää positiivista uranaista.
Tänään tulee kymmenes päivä juomatta. Se on vähän, mutta enemmän kuin ainakin kuluneeseen 5vuoteen. En ihmettelisi, jos siitä olisi vaikka kymmenenkin vuotta.
Päänsärkyä lukuunottamatta olo on ollut mahtava. Itseinho on vähentynyt ja on helpompi olla kun ei tarvitse stressata juomista. Suurin oivallukseni on ollut, että alkoholi on pahentanut juuri niitä asioita ja tunnetiloja, joihin olen juonut. Etenkin stressiä se on lisännyt huomattavasti enemmän, kuin sitä poistanut.
Painon pudottaminen on toiminut minulle vahvana motivaattorina ja vaa’an lukemat yhdistettynä krapulattomiin päiviin on tuonut onnistumisen kokemuksia. Eikä siitäkään ole ollut haittaa, että rahaa on säästynyt ilman päivittäisiä reissuja kauppaan, koska harvoin pelkkiä bissejä on kehdannut ostaa. Ja kyllä siihen alkoholiin on rahaa uponnutkin!
Töihin ajaessa ja sieltä pois tullessa sekä lenkillä olen kuunnellut alkoholismiin liittyviä äänikirjoja, se on toiminut minulla hyvin mielitekojen selättämisessä. Olen myös Uusi-alku verkkokurssilla ja tehnyt tehtäviä niiltä osin, kun ne tuntuvat mielekkäiltä.
Aiemmalla tiellä olisi vain ajasta kiinni, milloin kulissit sortuisivat ja olisin pohjalla.
Tiedän että korkkia ei tulisi enää koskaan avata, koska tulen pulloon hukkumaan. Alkoholistin aivoilla se kuitenkin tuntuu samalta, kuin kesää ei koskaan tulisi. Toivottavasti löydän keinoja tämän asian työstämiseen ja voimia tällä polulla pysymiseen.
Tuntui helpottavalta kirjoittaa nämä ajatukset auki ja olla kerrankin rehellinen ongelmastani! Olen päiviä tänne kirjoittamista miettinyt. Surkuhupaisaa kuinka vaikeaa on ollut päättää myös sitä, kirjoittaako vähentäjiin vai lopettajiin. Tiedostan kuitenkin, että oikeita vaihtoehtoja on valittavana vain yksi.
Enemmän ja vähemmän samassa veneessä ollaan.
Itellä ehkä just päinvastoin. Näin alkoholia käyttäessä aika paljon unia, ja niistä pääosa painajaisia joissa yritin huutaa, mutta en saanut ääntä. Välillä heräsin omaan huutoon. Nyt ei painajaisia ole ollut, lukuunottamatta ensimmäisiä öitä urakkaa aloittaessa.