Ei muuta kuin jatkat raittiutta. Se on vaan yks retkahdus ja oot ollut jo 3 viikkoa raittiina. Tsemppiä!
1 tykkäys
Kiitos Jampesteri. Ja juuri noinhan se on. Huomenna humalan poistuttua ja krapulan tullessa vaaditaan selkärankaa. Nuo kolme viikkoa tipatta antoi esimakua siitä , miten ihanaa (siedettävää) elämä voi olla. Vituttaa että sen ryssin, mutta huomenna olen toivottavasti vahvempi 
Päivä kerrallaan, niinhän se tässä sairaudessa menee.
2 tykkäystä
Paljon tsemppiä Muistipalapeli.
Itse lopetin viimeisinä juomisvuosinani itseni soimaamisen kokonaan ja aloin sen sijaan kiittämään itseäni aina siitä paussista, jonka olin keholleni onnistunut suomaan. Hyvin tietoisesti yritin tallettaa muistiin aivan kaikki fiilikset ja tekemiset, mitä siinä rytäkässä tapahtui, kun avasin taas korkin. Aina päätöksiä edeltävistä fiiliksistä sinne krapulan jälkeiseen elämään. Tiesin että en silloin vielä ollut valmis/pystynyt täysin lopettamaan, mutta vannoin että en luovuta, meni siihen sitten kuinka pitkään tahansa.
Tuolla minä sain itselleni mielenrauhan, kun tein asian eteen niin paljon kuin suinkin pystyin ja suhtauduin “lankeamiseen” tilaisuutena oppia. Onneksi jo siinä vaiheessa ymmärsin, että koko prosessi vie niin paljon aikaa ja siinä tarvitaan niin monta oivallusta, että minä hitaana oppijana joudun ehkä taivaltamaan ja kompastelemaan vähän enemmän kuin muut. Mutta sisulla vain eteenpäin, niin moni muu on kuitenkin mennyt edeltä, että ei alkoholin jättäminen menneisyyteen ole mikään mahdottomuus. 
1 tykkäys
Tämä päihdelinkki muuttui tai vaihtui toisenlaiseksi ja en ihan osaa vielä kaikkea mitä hienouksia täälä onkaan, mutta opettelen.
minun piti muuttaa pois sieltä missä juomakautenani elin, oli pakko muuttaa, en olisi selvinnyt siellä, koska ex-puoliso oli myös alkoholisti ja se porukka hänen ympärillään oli mielestäni pelottava. Olen usein miettinyt mistä sain rohkeuttaa lähteä? Oliko se että elämisen halu oli niin suuri, en halunnut tuhoutua, koska olin nähnyt jo siellä niin paljon sitä mihin alkoholismi ja myös muut päihteet veivät. Mutta se miten minun piti tehdä ei tarkoita että muiden on tehtävä pelastuakseen, se on vain yksi tie, muuta en keksinyt silloin kuin muuttaa pois, kauas.
1 tykkäys
Ihanaa, niinhän se on, elämä ilman viinaa on todella parempaa. Ja paremmaksi menee mitä kauemmin on selvinpäin… tosin voi tulla pientä vastoinkäymistä, masennusta, ahdistusta mutta niistä selviää päivän kerrallaan ja minä tein jotain sellaista mistä tuli hyvä mieli, eli liikunta oli yksi keino nostattaa mielialaa. Kirjoittaminen myös.
3 tykkäystä
Paljon tsemppiä sinullekin, Muistipalapeli ja uudelleen yritystä vain! Kaikki juomattomat päivät on silti edelleen tallella. Joku täällä minulle sen sanoi ja koen sen tosi lohdullisena. Voimia!
2 tykkäystä
Kiitos kaikille ihanasta tsempeistä ja viisaista sanoista. On totta, ettei repsahduksia tule ottaa raittiuden loppuna.
Yllättävän hyvin nuo kolme viikkoa meni. Perseestä, että tarvittiin vain yksi tavallista kiireisempi ja stressaavaampi työpäivä, josta palautumiseen en osannut löytää mitään muuta helpotusta, kuin nopean reitin.
No helpottiko alkoholi? Hetkellisesti joo. Illalla kuitenkin itkin pahaa oloani sortumisesta tänne ja auttavaan puhelimeen. Kannattiko juoda? No ei.
Ehkä se on kohta myönnettävä, että en selviä tästä yksin ja on otettava apua vastaan. Avun pyytäminen on vaan tolkuttoman vaikeaa ollut aina. “Minä ite” on varmaan ensimmäisiä sanoja, joita olen suustani päästänyt 
3 tykkäystä
Tämä kiitollisuuden ajatus kolahti itselle, kiitos! Aion sitä miettiä ahkerasti!Olen ollut juomatta tammikuun alusta ja ollut suhteellisen helppoa, mutta takaraivossa soi että koska tahansa “hetki voi viedä” ja se stressaa ja pelottaa. Olen kuitenkin mielestäni tehnyt hyvää työtä…lukenut, pohtinut ja miettinyt esim. sitä että halu humaltua on vain ajatus joka menee ohi ja sitä ei tarvitse toteuttaa. Tähän mennessä ei ole vielä tullut mitään superhimoa, mutta lähden kohta reissuun ystävän kanssa joka juo ja jonka kanssa olemme tottuneet irrottelemaan drinkeillä, niin hieman jännittää että menisinkö impulsin mukana ja unohtaisin kaikki nämä hyvät päivät ilman. Miten kannattaa valmistautua että ei retkahda? En siis edes tiedä että tuleeko minulle halu juoda, mutta nämä tositarinat esim. neljän vuoden jälkeen retkahdus on jotenkin pelottavia että eikö tosiaan koskaan ole “turvassa”.
Heippa ja kiitos kirjoituksestasi!
Se oli hyvin paljon samanlainen kuin mitä minun kynästäni olisi voinut lähteä.
Hienosti toit sanoiksi tuon tunteen “että kesää ei tulisikaan” fiiliksen.
Sen kanssa itse nyt kamppailen koska alkoholi on ollut viimeiset pri vuotta (lukuunottamatta viime kesäkuussa alkanutta 159 päivän juomattomuutta) ainoa kaveri. Tuttu ja turvallinen, tuonut edes vähän iloa ja hyvää oloa, rentoutumista…
Tsemppiä sinulle ja meille muille, kohti raitista viikonloppua
1 tykkäys