Kiikun kaakun

Rohkenempa minäkin aloittaa täällä plinkissä ihka oman ketjun. Viimeiset kaksi viikkoa olen lukenut tarinoitanne päivittäin, ja saan niistä paljon voimaa, ja en lakkaa ihmettelemästä, kuinka fiksuja kirjoittelijoita täältä löytyykään :smiley:

Olen n.40v. akateemisesti koulutettu nainen, asun etelämpänä Euroopassa. Kesälomalla Suomessa onnistuin lopettamaan viinin kittaamisen hetkeksi, mitta kun on ollut täynnä jo pitkään. Tunnen selkeästi, että en pysty kohtuukäyttöön, sitä olen yrittänyt ihan tarpeeksi kauan. Ei minua edes huvita mikään ’eurooppalainen viininlipittely’, se on mielestäni ihan ajanhukkaa, kunnon kännit pitää saada; nykyään mielellään yksin, sohvalle sammuen, eipähän kukaan ole ”häiritsemässä”. Tykkään kyllä juoda edelleen myös ’sosiaalisesti’, mutta eihän siitä mitään tule. Ystävät menevät kotiin nukkumaan, ja minä jatkan ’seurustelua’ yksin kotona viinipullon kanssa. Ja seuraavana päivänä taas kaduttaa, väsyttää, vi…ttaa…ja pahinta on se, että 6-vuotias lapseni on alkanut ymmärtää, että äidillä ei ole kyllä kaikki ihan kohdallaan. Miksi äiti on niin hermostunut, miksi äidillä on ’omat juomat’, miksi äiti ei jaksa herätä aamulla. En juo joka päivä, enkä harrasta krapularyyppyjä, mutta kunnon kännit black outiin saakka on saatava 2 kertaa viikossa. Kolmekin on mahdollista, riippuen työkiireistä…Minulla on joustavat työajat, joten petailen juomisiani sen mukaan.

Tänään on 2 viikkoa juomattomuutta takana. Olen harrastanut paljon liikuntaa, on niin hirveästi energiaa. Mutta nyt hormonit hermostuttavat (PMS…), ja sitä olen aina lääkinnyt kunnon känneillä. Voi että, tekisi niin mieli käpertyä sohvalle, iso ihana viinilasi kourassaan…unohtaa kaikki, hermostus hukkuisi alkoholin anestesiaan…Siinä se viinapiru taas koputtaa olkapäälläni. Ei ainoastaan olkapäälläni, vaan heiluu ja häiriköi oikein tuossa näkökentässä, hyvä, että eteeni näen!

Suomessa juomattomuus oli itseasiassa suhteellisen helppoa (?). Viinit ovat niin ylihinnoitettuja ja niitä varten pitää ihan Alkoon vaivautua. Täällä kotona kun marssin lähikauppaan, tunnen jo hukkuvani viinin: saa oikein väistellä pitkiä viinihyllyjä…ja tarjouksia, ai noin edullisesti noin hyvä viini, pitäisi kyllä maistaa. Arggggh. Pitäisi olla omavaraistalous, ettei tarvitsisi kauppaan mennä! Ja muutenkin viini on tungettu kaikkiin arjen tilanteisiin: jopa lapseni koulujuhlissa vanhemmat juovat viiniä ja olutta, ihan koulun puolesta tarjottuna…kaikilla näyttää pysyvän homma hanskassa, mutta minä tietysti heti ensimmäisen kulauksen saatuani mietin jo, missä vaiheessa saan lisää viiniä, ja onhan sitä varmasti tarpeeksi sammahtamiseen saakka. Kaikki alkaa aina niin hyvin, ja päättyy niin huonosti.

AA-ryhmiä olen kokeillut muutaman hassun kerran sekä Suomessa että ulkomailla, mutta en koe niitä omikseni. Alan kirjallisuutta minulla on hyllymetreittäin kaikilla mahdollisilla kielillä, joten tietoa tästä sairaudesta/ongelmasta minulta ei puutu. Kyse onkin siitä, pystynkö muuttamaan tottumukseni, ajatukseni, oikeastaan aivan koko elämäni. Mieheni tukee kyllä minua, mutta tämä on minun oma taisteluni. Olen selvitellyt myös päihdehuoltoa täällä täkäläisittäin, se on työn alla (vaikkapa antabusta taskuun, varmuuden varalta). Tunnen kuitenkin vahvasti, että kukaan muu ei voi tätä työtä puolestani tehdä, tämä on minun sisäinen projektini. Varmastikin tähänastisen elämäni suurin haaste. En tarkoita sitä, että yksin täytyisi pärjätä, avun hakeminen ei ole minulle kynnys. Jotenkin tämä vain tuntuu ihan henkimaailman jutulta (ei uskonnollisessa mielessä, mutta ehkäpä siinäkin), sisäinen kypsyminen (ainakin mahdollisuus siihen), valinta valon ja pimeyden välillä.

No, pelkäsin, että edes tämä 2 viikkoa ei tulisi täyteen, mutta kyllä se tänä iltana tulee. Tänään en juo. Olen maksanut ison summan uudesta joogakurssista, ja sinne menen tänä iltana. Illat kello viidestä eteenpäin ovat niitä vaikeimpia, joten ohjelmaa on ihan pakko olla. Tällainen aloitus siis.

Hyyvä juttu, että tulit mukaan !
Olet hyvää vauhtia irrottautumassa viinikoukusta. Oma juomatapani oli samanlainen kuin sinulla. Voi sitä autuutta illalla,mutta ne aamut ja se itseinho. Ikioma taistelu on kyseessä niinkuin totesit, kaikki tuki vahvistaa onnistumista. Itselläni oli heikko hetki tällä viikolla ,mutta en tarttunut syöttiin ja siitä olen nyt onnellinen. Ensimmäinen lasillinen on pahin vihollinen. Uskoa ,tahtoa ja voimaa sinulle.

Lämpimästi tervetuloa mukaan Hermine. Jokaisella meillä on oma tarinamme kerrottavana ja jokaisella on jotain toisellemme annettavana. Välttämättä emme edes itse tiedosta auttavamme jotakuta toista, eikä se olekkaan itse tarkoitus.

Kirjoituksestasi huokuu ihmeellinen lämpö. Olen tällainen hassu tunteiden aistia, joten sillä tämän halusin vain kertoa. Jatka ihmeessä kirjoittelua ja tulet ennenpitkää huomaamaan sen, että kahdesta viikosta tulee kuin huomaamattaan kuukausi, kuukaudesta kaksi…

Voimia jatkoon ja onnittelut kahdesta viikosta. Tässä on uuden raittiin elämäsi alku, polku joka todellakin johtaa johonkin ihmeelliseen. Lopuksi, ota rohkeasti kädestä kiinni, mennään… :slight_smile:

Tervetuloa hermine! Kovin samantapainen viininjuoja olin minäkin. Pari kovaa känniä viikossa ja siihen päälle join vielä parina iltana vähän lievemmin:( Mutta ihan turhaa on minustakin ollut yhden viinilasin juominen, mieluummin pullollinen samantien. Kaksi viikkoa raittiutta on loistava alku. Nyt mulla tulee kohta seitsemän viikkoa täyteen raittiutta ja usko tai älä, niin viini ei ole enää ihan koko ajan mielessä :smiley: Se on ihanaa ja vapauttavaa! Valppaana toki olla saa.

Päivä kerrallaan! Olemme matkalla kohti parempaa elämää!

Kiitos tervetulotoivotuksista, Rentunruusuke ja Kaaleppinen!

Kun olen näin addiktoitunut luonne, olen jo koukussa tähän plinkkiin :smiley: Ja onnellinen, että sain näin pian vastauksia.

Totesin aamulla miehelleni, että kappas, tänään olen kärvistellyt ilman viiniä 2 viikkoa, pitäisikö korkata sen kunniaksi kuohuviini ja vähän juhlistaa merkkipaalua. Vitsi vitsi. Miestäni ei naurattanut ollenkaan. Ei kyllä minuakaan. Kaikkeen liittyy viini: iloisen asian juhlistaminen, huonon päivän unohtaminen, tylsyyden tasoittaminen…aina on löytynyt syy korkata. Vaikka naapurin kissan kaiman ristiäiset.

Lapseni on tällä hetkellä suurin motivaatio lopettamiseen, mutta yritän aktiivisesti ajatella, että minun tulisi ajatella ennen kaikkea oman itseni parasta - se olisi paras reitti onnistumiseen. Mutta se kun ei tule luonnostaan, tuo oman itsensä hoito, itselleen ystävänä oleminen, kauniit ajatukset itsestään…siinä on opettelemista loppuelämän ajaksi. Viinan kanssa se ei onnistu, se on varmaa se.

Lapsi on erinomainen motivaatio. Minunkin aikuiset lapset olivat huomanneet juomatapani, vaikka asuvat toisella paikkakunnalla. Tuli ilmi juhannuksena kun oli viinitarjoilua ja kerroin jättäväni väliin. Tyttäreni totesi olevan hyväksi välillä pitää paussia.Hävetti.

Viinin hankinta oli viime aikoina työlästä. Piti käydä naapuri kunnan alkossa täydennystä hakemassa. Renttuni kyllä osti tonkkia useampiakin. Sitten leikimme kissaa ja hiirtä. Hän omista kätköistään haki konjakkihuikkaa ja minä lasettelin tonkasta useamman lasillisen yhtä soittoa “salaa”. Kuinkahan paljon olisin juonut jos tarjontaa olisi ollut ruokakaupan hyllyllä.Sinulla on sitä vaikeuskerrointa tässä kohtaa.

Kerroit,että sinulla on hyllymetreittäin kirjallisuutta aiheesta.Minä tapaan päivittäin kanarialinnun keltaisia miehiä ja naisia. Silti vaikka tiedämme, voinee sanoa melkein kaiken , toimimme täysin epäjohdonmukaisesti.
Voimatomuus ja nöyrtyminen pullon äärellä tekee avuttomaksi, sitä ei voi oikein sanoin kuvata.

Toimintavan muutos vaikuttaa kaikkeen ja kaikkiin .Lapset sen huomaavat ensimmäisenä.

Omasta polusta on kysymys, kulki sitä sitten jostakin tukea ja apua ottaen tai ei. Avulla voi olla joskus ratkaiseva merkitys suunnan valinnan ja polulla pysymisen kannalta. Itselleni oli, mutta kaikki eivät raskaita apuja tarvitse. prosessi on lähtenyt käyntiin jo ihan siitä ensimmäisestä epäilystä, että omassa juomisessa mättää jokin. Kyllä minäkin ajattelen, että on pitkälti henkimaailman asia miten se raitistumisen halu puhkeaa täyteen kukkaansa ja kantaa sitten vielä kukintansa jälkeenkin. Sitä on vaikea tarkkaan kuvata, mitä siellä päässä tapahtuu, kun ei oikein tiedä itsekään. Varmaa on yksi asia ja se pätee jokaisella lopettajalla; raitistuminen edellyttää korkin sulkemista ja sen kiinni pitämistä. Kaikki muu on sitten niitä lillukan varsia, kiintoisia sinänsä, mutta pääpointti on absoluuttisessa alkottomuudessa. Siitä se lähtee, onnea matkalle Hermine. :smiley:

Niin, tuo epäjohdonmukaisuus on varmaankin alkoholismin yksi avainsana. Vaikka tietoa olisi kuinka, vaikka olisi kuinka järkevä ja älykäs ja fiksu, niin ei…pullo vie voiton. Kun ei minuakaan ole tieto auttanut (olenpa välillä lukenut kuuluisien ja vähemmän kuuluisien alkoholistien ’viihdyttäviä’ elämänkertoja viinilasi kädessä…), niin nyt yritän luottaa tunteeseen.

Täytyy vain kaivaa ne tunteet sieltä tyhjien viinipullojen alta esiin. Ikävältä tuntuu. Mutta lääkkeet harvoin maistuvat hyvältä.

Niin, kiitokset myös sinulle, Audente1, tervetulokommentistasi! Oikein mukavaa saada täältä plinkistä juttukavereita.

Huomenna perjantai ja aurinkoista luvattu. Täytyy taas keksiä kaikkea sellaista tekemistä, mihin ei automaattisesti liity viininlipittely. Tai sitten vain kärvistellä, kun se viini nyt on viimevuosina liittynyt oikeastaan aivan kaikkeen. Ja hokea itselleen sitä, että ihmisen normaali olotila on todellakin olla selvinpäin. Helkkarin alkoholi, olisi saanut jäädä keksimättä tuollainen petollinen aine.

Mutta hyvää yötä nyt kaikille, palaan näihin päivityksiin huomenissa! Hermine

Huomenta hermine, nyt on se aurinkoinen aamu ainakin jossain päin Eurooppaa ja Euvostoliittoa.
Juu – tietoa on ja sitä on hyvä ollut tankata viinin sijaan, vaan kuten todettua: Itse joutuu ja saa
tehdä tänään valinnan dokaako vaikos ei dokaa. Päiviä kun ei voi latoa isoksi läjäksi, otetaan vain
yks kerrallaan. Woimia, jaksamisia ja uuteen heittäytymistä, kyllä alkon pois jättäminen onnistuu, ku sitä
tarpeeksi haluaa, palkitsee odottamattomalla tavalla. Matkan varrella tulee sitten niitä uusia tuntemuksia.

Yksi kerrallaan.

Mä tilaan alkon paikalle tänään ihan muita asioita-tekemisiä ja jätän joka päivä yhden kännin pois. Sen, jonka alkamisen voi tietää, loppua ei kukaan… Järjetöntä touhua, tunne-elämän sairaus.
Tsemiä, oikeat sivut löysit. Kesän jatkumoa.

Viikonloppuja Suomeen ja Muille Maille. :smiley:

Huomenet täältä syvemmältä Euroopasta!

Tervehdys myös teille, basi ja 1970, on niin mukavaa saada kommentteja tänne omaan ketjuun. Vielä en ole kenenkään muun ketjuja kommentoinut, mutta seuraan kyllä tarkasti. Teen jope copy paste – taktiikalla omaa ’repsahduksenestopaperia’, jonne keräilen eri ketjuista nasevia pohdintoja. Sitä aion pitää käsilaukussani, kunhan loma loppuu ja paluu arkeen koittaa.

Arki ja sen vaikeudet pelottavat. Nyt vielä työtahti hiljainen, ja on aikaa ja energiaa hoitaa itseään (liikunta, puutarhanhoito, hyllyjen järjestäminen, yleensäkin kaikki normaali puuhastelu). Tuolla kovassa maailmassa ärsyynnyn hirveän helposti vaikeista tilanteista, sellaisista, jotka jotenkin napsauttavat jonkin tunneliipasimen minussa itsessäsi. Vaikkapa ahdaskatseiset ihmiset, toimimaton byrokratia, tai vaikeat tilanteet lapseni koulussa. Ja löytyyhän niitä tilanteita ihan joka päivä kotoakin. Puoliso ärsyttää, taas pitäisi tiskata, pyykit jne. Näihin turhautumiin ja ärsytyksiin haluan juoda, ja mieluiten heti. Aivan naurettavaahan (ja taas epäjohdonmukaista!) se on! Niin kuin nyt voisi elää ilman arjen normaaleja vastoinkäymisiä, tai niin kuin meillä kaikilla ei olisi tiskejä ja pyykkejä hoidettavana! Mukava pettää itseään ja kitata viiniä tiskivuoreen vedoten, tai siihen, että joku ei nyt minua tänään ihan ymmärtänyt. Alkoholismin marttyyriasennetta parhaimmillaan. Hävettää.

Noh, näin aamulla täytyy kuitenkin hurrata, että on ihanaa nukkua ilman liskoja, on ihanaa herätä freesinä!!! Mutta krapulan pelko ei ole minua ennenkään estänyt juomasta. Ei todellakaan auta herpaantua hetkeksikään.

Tosiaan Hermine,

Retkahduksen ehkäisy ja työkalut välttää retkahdusta on tärkeimpiä juttuja jos haluaa elää raittiina. Jotkut saattavat kyllä olla ihan hyvällä menestyksellä “pätkäraittiita”, eli ovat täysin kuivilla viikkoja, ja sitten ratkahtelevat ajoittain harkitusti ja “hallitusti”.
Se on aika vaikeaa peliä ja hyvin riskaabelia, tiedän kokemuksesta.

Niimpä, ja kuten itsekin aavistelet, eikö saatakin olla niin että nuo ärsytykset ja ärsyyntymiset ovat pikemminkin oman juomisen petaamista; “hyvän syyn” etsimistä juomiselle? :slight_smile:

Joku ns. tavis jolla ei ole päihdeongelmaa, ei naksahda vetämään kännejä heti kun pienikin vastoinkäyminen tai mielipaha arkielämässä tulee eteen, vaan tiedostaa että ne ärsyttävätkin asiat kuuluvat elämään ja on ihan normaalia sietää nekin selvinpäin. :slight_smile: Selvinpäin oleminenhan on se ihmisen normaali luontainen olotila. Joku tavis jolla ei ole päihdeongelmaa, saattaa toki nauttia alkoholia joskus jonkin juhlan kunniaksi tms., mutta hänelle ei tule mieleenkään lääkitä kaikkia tunnetilojaan alkoholilla pakonomaisesti.

Meistä alkoholisteista ei yleensä tule “taviksia” siten että voisimme juoda alkoholia hallitusti ainoastaan harvoissa juhlatilanteissa, vaan meidän on yleensä pysyteltävä täysin raittiina selvitäksemme elossa ja terveenä elämässä eteenpäin. Mutta ei sekään kamalaa ole, se selvinpäin oleminen. :smiley:

Hei Hermine, ja tervetuloa minunkin puolestani.

Noihin arjen ärsyttäviin asioihin; kunhan juomattomuutesi jatkuu ja pääset viininhimostasi seesteisimme vesille huomaat yllättäen etteivät arjen työt enää tunnukaan velvollisuuksilta ja pakkotehtäviltä. Myös ihmiset ja vastoinkäymiset ärsyttävät vähemmän koska olet vapautunut rapulan stressistä. Pystyt hoitamaan asiat tyynemmällä mielellä.

Ja niihin viininlipittämistilaisuuksiin on keksitty alkoholiton viini tai vissy joka on tosi hyvä janojuoma. Älä yritä selvityä ilman minkäänlaista juomaa, valitse vain alkoholiton.

Voimaa taisteluun. :smiley:

Joo kyllähän se on ihan selvä kierre, itse alkoholin kanssa ovelasti luotu: antaa itselleen tekosyyn juoda, ihan arjen normaaleista ’ärsytyksistä’, ja sitten kun on krapula, niin ärsyttää aivan kaikki. Sellainen normaali olotila on päässyt jo aivan unohtumaan. Eilenkin kun riitelin mieheni kanssa, ensi reaktio oli, että ahaa, nytpäs pääsenkin vetämään lärvit, on niin ärsyttävä mies mulla.

Ja muistin juuri, miten kamala ajatus minulla oli juuri ennen tätä lopettamis(yritystä). Katsoin lapseni leikkejä, ja ajattelin, että ’miten hän oikein jaksaa olla noin energinen ja iloinen ja positiivinen, täynnä intoa, ja ihan ilman nousuhumalaa ja alkoholia’. Siis 6-vuotias lapseni. Kyllä juovan mieli on sairas mieli.

Toivon todellakin, että jos pääsen sinne seesteisimmille vesille, nämä ajatukset myös normalisoituvat. Hyvä kuulla, että monelle on niin käynyt. Se olisi oiva palkinto se.

Hermine, onnittelut hyvästä päätöksestä! Uskalla lopettaa. Alkukankeuden jälkeen helpottaa.

Lapsi on ihan hyvä syy lopettaa siinä missä mikä tahansa muukin. Tapahtuuhan se lopettaminen myös itsellesi: haluat ehkä olla juuri lapsellesi se paras äiti etkä lapsen sijaan seurustella viinipullon kanssa.

Voimia tulee vähitellen kun raittiita päiviä kertyy. Alussa voi väsyttää kovastikin sekä fyysisen että henkisen toipumisen vuoksi, mutta sekin menee ohi. Ropponen tarvitaan uskallusta ja uteliaisuutta katsella miltä maailma näyttää lasin ulkopuolella: kun silmät kirkastuvat, niin sitä huomaa kaikenlaista minkä ohi on turhaan vuosien ajan kävellyt.

Kyllä sinä selviät kun minäkin selvisin :slight_smile:

Heipa hei Hermine ja Europpa siellä jossain!

Samoilla selityksillä minäkin olen antanut itselleni luvan siemailla viiniä mielin määrin, ja sitä on toodella mennyt. On tarvittu tonkallinen siivoukseen, nurmikon leikkuuseen, lumitöihin, saunan lämmitykseen, pyykin viikkauksen ja vaikkapa kynsien viilamiseen. Aivan sama mikä homma, mutta viinin virralla sitä on tehty. Paitsi työpaikalla.

Vuosia jatkunut tissuttelu tuli itselläni tiensä päähän muutama viikko sitten. Juominen täytti kaiken vapaa-aikani ja se alkoi jo olla pakonomaista. Toleranssi kasvoi ja määrät alkoivat olla sen verran miehisiä, että itseänikin alkoi hirvittämään ja rahaa paloi. Itseasiassa humala ei ollut enää edes humalaa, vaan turruttavaa sössöä josta ei tullut entisenlaista mielihyvää. Aamulla karseet olot ja armoton väsymys. Päätöstä lopettamisesta edelsi kolmen viikon raittius, yhden viikonlopun juopottelu ja teini-ikäisten lasteni kertomus minun käytöksestäni ja sanomisistani heidän ystävien kuullen ja nähden, 8.7. sunnuntai-iltana sanoin itselleni “nyt tämä perkele loppuu”.

Päätös oli valtava helpotus ainaiselle jahkailulle “otanko vai en”. Selvät päivät olivat ja ovat edelleenkin jonkinlaista eufoorista lentoa, aamuista puhumattakaan. Hain turvakseni antabukset, toistaiseksi olen mennyt ilman, mutta mikään ei pidättele minua niitä ottamasta, jos huomaan kaipaavani juomista pidempiä aikoja. Mielihaluja on tullut ja mennyt, mutta toistaiseksi päätös on pitänyt. Vaikeinta on ollut tarttua niihin kaikkiin arjen askareihin joihin viini on aina kuulunut. Sen sijaan helppoa on ollut olla juomatta ystävieni seurassa, koska heidän alkoholin käyttö on ollut aina hillittyä ja kontrolloitua. Muutamille olen juomattomuudestani kertonut ja asiasta ei ole tarvinnut tehdä sen kummemmin numeroa.

Juomisen kokonaan lopettaminen, ei vähentäminen, on tietysti myös kauhistuttanutkin; eikö koskaan, ikinä, milloinkaan enään helmeilevää kylmää kuoharia, edes tilkkaa viiniä? Se ajatus pyöri pitkään mielessä ja toisinaan vieläkin. Mutta näitä plinkin tarinoita lueskellessa olen oppinut ainakin yhden tärkeän asian; päätän vain ja ainoastaan tästä tulevasta päivästä, tänään en juo. Se on kummasti lievittänyt “eron tuskaa” ihan oikeasti. Ja nämä ihmisten tarinat täällä ovat kovin samankaltaisia vaikka niin erinlaisia. Kaikki puhuvat samasta asiasta, toiset kokeneempina ja toiset näin aloittelijoina. Täällä on helppo olla rehellinen, kertoa tarinansa ilman kaunistelua, retkahtamiset sallitaan joskaan kukaan niitä ei kenellekkään toivo. Tämä on ollut minulle juuri nyt se ainoa ja toistaiseksi riittävä tuki omaan pyristelyyni irti alkoholista. Lisäapua en enää pelkää hakea, jos sitä tarvitsen.

Hermine, ei tämä helppoa ole mutta ei mahdotontakaan. Ei edes niin vaikeata, kuin sen kuvittelin olevan. Ei arki muuttunut autuaammaksi eikä hurmoksessa kukaan jaksa ikuisuutta elää, mutta on tämä helvetin paljon helpomapaa kuin alituisessa kännissä seilaaminen ja rapulassa vaikeroiminen, puhumattakaan siitä armottomasta ainaisesta säätämisestä!! Kun päiviä kuluu, huomaat pian, että joka sekuntti et ajatteletkaan enää juomista tai juomattomuuttasi. Päivistä tulee viikkoja, ja ajatuksen kulku alkaa suuntautua muihinkin asioihin kun vain päivistä selviytymiseen raittiina. Mutta ikinä tämä tuskin muuttuu itsestään selvyydeksi, kuten niillä tavallisilla ihmisillä, jotka eivät koskaan ole addiktoituneet alkoholiin. Hyvä niinkin, pysytellään valpaana vaikkei aina varpahillaan.

Tsemppiä Hermine, päivä kerrallaan on riittävän hyvä!

  • Titu-

Suoraan asiaan. Repsahdin.

Viinapiru näytti kaikki voimansa. Pisti kaikkensa peliin. Ilta oli jo voiton puolella, kun piru tarttui kiinni kaulastani, ja en saanut enää happea. Puolitoista tuntia taistelin pirua vastaan, mutta mikään ei siihen auttanut.
Olotilani oli paniikkikohtauksen omainen (en kärsi siis paniikkihäiriöstä lääketieteellisessä mielessä, enkä käytä mitään lääkitystä), en kertakaikkiaan pystynyt hengittämään. Valtava ahdistus. Yritin analysoida, mikä minua ahdisti, mutta mistään en saanut kiinni. Olin ihmisten ilmoilla, ilma oli kaunis, ja näin ihmisiä terasseilla viiniä/olutta juoden. Laukaisiko se siis tuon käsittämättömän ahdistuksen? Onko kellään kokemusta näin voimallisista ahdistusreaktioista raittiuden alkumetreiltä?

Olen erittäin terapiamyönteinen, ja terapiassakin olen itseäni analysoinut useaan otteeseen. Olen varmasti aina ’lääkinnyt’ itseäni tuollaisen ahdistuksen koittaessa alkoholilla. Tai juonut jo etukäteen, että tuollaista ahdistusta ei pääsisi tulemaan. Toki elämästä ja lapsuudesta löytyy syitä ahdistukseen, mutta en ole varma, kiusaako mieltäni mikään niin suuri käsittelemätön asia, joka saisi aikaan moisen kuristavan tunteen. Vai oliko ahdistus todellakin puhtaasti sitä, että näin muiden juovan, ja tiesin, että itse en sitä pysty enää (koskaan) tekemään? Mitähän Freud sanoisi…

Varmaa kuitenkin on, että ilman apua en pärjää tässä taistelussa. Ennen kuin sain viinilasin käteeni (ahdistus helpotti heti ensimmäisen lasin jälkeen), mietin kuumeisesti, olisinko ottanut antabuksen, mikäli minulla sitä olisi. Tuskin olisin ottanut, ahdistus oli niin fyysinen ja valtava. Mutta tukevan rauhoittavan lääkkeen olisin voinut ottaa. En pidä lääkkeistä, mutta parempi resepti rauhoittavia, kuin itseään viinillä ’lääkitseminen’. Yksi rauhoittava lääke kotiapteekistamme löytyy, mieheni kun ottaa kerran vuodessa minimimäärän, on hetkessä kuin rauhallinen lammas. Minä kun otan maksimimäärän, ei tunnu missään. Varmasti jotain tekemistä addiktin fysiikalla. Jotain muuta lääkettä täytyy saada tueksi.

Soitan heti ma-aamuna paikalliseen päihdehuoltoon. Mieheni lupasi tulla myös mukaani, tarvittaessa tulkiksi. Ja kärsiihän hän myös tästä tilanteesta.

Olo on kuin monopolipelissä: takaisin lähtöruutuun, tai mene suoraan vankilaan. Mutta en anna periksi. Taistelu jatkuu.

Moro hermine. Kovin tuttuahan tuo kuvaamasi tila ja tilanne on ja vastaavia tuntemuksia ja sen johdannaisia ja muunnelmia saa jatkossakin kokea ja niiden läpi eläminen ja kestäminen vahvistaa. Kemikaaleja en suosittele, minkäänlaisia.

Sanoisin: Back in the saddle again. Pienis eris tapahtuu etenemistä, ei tää kerralla loksahda.
Päivän jatkova, iltasella mieluummin eri lailla tuumaillen. Ihan huomistakin aatellen… :slight_smile:

VÄÄÄÄÄÄÄÄRIIIN! Se on vain addiktion (päihteen) korvaamista toisella. Olin joskus samaa mieltä ja kokemuksen kautta tajusin miten väärässä olin. Lääkkeistä en suosittele kuin Antabusta joka on oiva tuki raittiuden tavoittelussa. Tämä on vain oma vaatimaton mielipiteeni (ja lukemattoman monen asiaan tutustuneen ammattilaisen allekirjoittama) Voimia ja jaksamista sinulle!

Omalla kohdallani kirjoittaminen on toiminut hyvänä keinona purkaa ahdistusta sekä paniikinomaisia tunteita. Kannattaa kokeilla, jos vielä tulee vaikeita hetkiä. Tänne kirjoittamalla uskon sinun saavan melkein reaaliaikaista tukea huonoon oloon sekä heikkoihin hetkiin. Kovin tuttuja tunteita, jotka ajansaatossa helpottaa. Voimia…

Todennäköisesti juuri juomisen halu teki sinulle tuon reaktion, aika voimakas se kyllä oli. “Osasit” kuitenkin lääkitä sitä viinillä etkä esim. hakeutunut ensiapuun joka useimmalle olisi tullut mieleen kun ei saa hegitetyksi. Tuossa ajassa olisi kuitenkin voinut etsiä muuta apua. Hyvä että haet apua päihdehuollosta. Terapia ja asian käsittely varmasti auttavat. Minäkään en suosittele rauhoittavien hankkimista. Sinulla on jo kokemusta siitä että tarvitset niitä kourallisen kun miehellesi riittää minimiannos. Joku toinen rauhoittava on vain lääkepitoisuudeltaan voimakkaampi, uusi addiktiosi on valmis.

Hyvä! Taistele meidän kanssamme yhdessä.