Rohkenempa minäkin aloittaa täällä plinkissä ihka oman ketjun. Viimeiset kaksi viikkoa olen lukenut tarinoitanne päivittäin, ja saan niistä paljon voimaa, ja en lakkaa ihmettelemästä, kuinka fiksuja kirjoittelijoita täältä löytyykään 
Olen n.40v. akateemisesti koulutettu nainen, asun etelämpänä Euroopassa. Kesälomalla Suomessa onnistuin lopettamaan viinin kittaamisen hetkeksi, mitta kun on ollut täynnä jo pitkään. Tunnen selkeästi, että en pysty kohtuukäyttöön, sitä olen yrittänyt ihan tarpeeksi kauan. Ei minua edes huvita mikään ’eurooppalainen viininlipittely’, se on mielestäni ihan ajanhukkaa, kunnon kännit pitää saada; nykyään mielellään yksin, sohvalle sammuen, eipähän kukaan ole ”häiritsemässä”. Tykkään kyllä juoda edelleen myös ’sosiaalisesti’, mutta eihän siitä mitään tule. Ystävät menevät kotiin nukkumaan, ja minä jatkan ’seurustelua’ yksin kotona viinipullon kanssa. Ja seuraavana päivänä taas kaduttaa, väsyttää, vi…ttaa…ja pahinta on se, että 6-vuotias lapseni on alkanut ymmärtää, että äidillä ei ole kyllä kaikki ihan kohdallaan. Miksi äiti on niin hermostunut, miksi äidillä on ’omat juomat’, miksi äiti ei jaksa herätä aamulla. En juo joka päivä, enkä harrasta krapularyyppyjä, mutta kunnon kännit black outiin saakka on saatava 2 kertaa viikossa. Kolmekin on mahdollista, riippuen työkiireistä…Minulla on joustavat työajat, joten petailen juomisiani sen mukaan.
Tänään on 2 viikkoa juomattomuutta takana. Olen harrastanut paljon liikuntaa, on niin hirveästi energiaa. Mutta nyt hormonit hermostuttavat (PMS…), ja sitä olen aina lääkinnyt kunnon känneillä. Voi että, tekisi niin mieli käpertyä sohvalle, iso ihana viinilasi kourassaan…unohtaa kaikki, hermostus hukkuisi alkoholin anestesiaan…Siinä se viinapiru taas koputtaa olkapäälläni. Ei ainoastaan olkapäälläni, vaan heiluu ja häiriköi oikein tuossa näkökentässä, hyvä, että eteeni näen!
Suomessa juomattomuus oli itseasiassa suhteellisen helppoa (?). Viinit ovat niin ylihinnoitettuja ja niitä varten pitää ihan Alkoon vaivautua. Täällä kotona kun marssin lähikauppaan, tunnen jo hukkuvani viinin: saa oikein väistellä pitkiä viinihyllyjä…ja tarjouksia, ai noin edullisesti noin hyvä viini, pitäisi kyllä maistaa. Arggggh. Pitäisi olla omavaraistalous, ettei tarvitsisi kauppaan mennä! Ja muutenkin viini on tungettu kaikkiin arjen tilanteisiin: jopa lapseni koulujuhlissa vanhemmat juovat viiniä ja olutta, ihan koulun puolesta tarjottuna…kaikilla näyttää pysyvän homma hanskassa, mutta minä tietysti heti ensimmäisen kulauksen saatuani mietin jo, missä vaiheessa saan lisää viiniä, ja onhan sitä varmasti tarpeeksi sammahtamiseen saakka. Kaikki alkaa aina niin hyvin, ja päättyy niin huonosti.
AA-ryhmiä olen kokeillut muutaman hassun kerran sekä Suomessa että ulkomailla, mutta en koe niitä omikseni. Alan kirjallisuutta minulla on hyllymetreittäin kaikilla mahdollisilla kielillä, joten tietoa tästä sairaudesta/ongelmasta minulta ei puutu. Kyse onkin siitä, pystynkö muuttamaan tottumukseni, ajatukseni, oikeastaan aivan koko elämäni. Mieheni tukee kyllä minua, mutta tämä on minun oma taisteluni. Olen selvitellyt myös päihdehuoltoa täällä täkäläisittäin, se on työn alla (vaikkapa antabusta taskuun, varmuuden varalta). Tunnen kuitenkin vahvasti, että kukaan muu ei voi tätä työtä puolestani tehdä, tämä on minun sisäinen projektini. Varmastikin tähänastisen elämäni suurin haaste. En tarkoita sitä, että yksin täytyisi pärjätä, avun hakeminen ei ole minulle kynnys. Jotenkin tämä vain tuntuu ihan henkimaailman jutulta (ei uskonnollisessa mielessä, mutta ehkäpä siinäkin), sisäinen kypsyminen (ainakin mahdollisuus siihen), valinta valon ja pimeyden välillä.
No, pelkäsin, että edes tämä 2 viikkoa ei tulisi täyteen, mutta kyllä se tänä iltana tulee. Tänään en juo. Olen maksanut ison summan uudesta joogakurssista, ja sinne menen tänä iltana. Illat kello viidestä eteenpäin ovat niitä vaikeimpia, joten ohjelmaa on ihan pakko olla. Tällainen aloitus siis.
