Toki tiedostan tuon addiktiovaaran mahdollisiin rauhoittaviin. Varmasti hyvin klassinen kuvio paikata addiktio toisella addiktiolla.
Ja joskus on tilanteita, kuten eilen, että ei ole mahdollisuutta kirjoitella reaaliaikaisesti plinkkiin, ei ole aa-kerhoa lähellä, ei mahdollisuutta lähteä ensiapuun. Viiniin sorruin ja sen halusin täälläkin avoimesti myöntää.
Moi Hermine!
Olen kokenut paniikkikohtauksen. Se on niin pelottava ja ahdistava etten ihmettele jos tartuit lasiin helpotuksen saamiseksi. Minun kohtauksista on jo parikymmentä vuotta eivätkä ne liittyneet alkoholin käyttöön.
Tällä viikolla viiinantuska heräsi todennäköisesti pari päivää aikaisemmin nautitusta tervetulomaljasta ,josta otin kulauksen ettei tarvinnut ruveta selittelemään.Tunteen voi sanoa ahdistukseksi mutta ei paniikkikohtaukseksi.
Ajatuksissasi varmasti pyörii ,miten toimit seuraavalla kerrralla jos joudut vastaavaan tilanteeseen? Tämä tauti kun jyllää pään sisällä ja voi teetättää kaikenlaista.Yksi repsahdus ei kuitenkaan kaada hyvin alkanutta raitistumistasi.
Tätä seuraavaa en tarkoita mitenkään pahalla. Välillä ihmettelen sitä, miksi raittiutta etsivät ihmiset ahdistuvat ajatuksesta, että pitäisi olla juomatta koko loppuelämä? Omalla kohdallani tiedostan sen, että halutessani elää, elän raittiina, mutta ei se silti ole mikään pakko. Minulla on myös toinen vaihtoehto, jonka aina voin valita, jos elämä käy liian raskaaksi. Omalla kohdallani mietittynä, tänään pitäisi tapahtua melkoisia mullistuksia, jotta tietoisesti turvautuisin pullon suomaam lohtuun. Silti, jos niin paha tilanne tulisi, ei minua mikään estä juomasta. Jos ei muiten koe saavansa apua, on kait juotava, jotta tulee huomanneeksi, että apua saa kun sen eteen on valmis tekemään mitä tahansa, ettei tarvitsisi turvautua pulloon. Siihen kun tulee valmiiksi, ei enää tarvitse juoda. Raittiin elämän karuja paradokseja. Holisti juo tasan niin kauan, kuin haluaa juoda, ehkä vähän sen ylikin.
Tervehdys Kaaleppinen! Kirjoitat asiasta jonka omalta kohdaltani olen ratkaissut vähän samalla lailla.Ehkä vielä yksinkertaisemminkin.Nämä ahdistavat “ei ikinä enää,koko loppuelämä, jne…” rupesivat risomaan. Tiedänkö päivieni määrän? En. Täysin raittiinakin voi tapahtua mitä vain.Milloin vain. Onneksi ei siis tarvitse suunnitella liian pitkälle.Odotus- ja suorituspaineet laskevat huomattavasti.
Pystyn tänä päivänä vaikuttamaan siihen,etten tietoisesti lyhennä niitä ryyppäämisellä.Silti en voi määrätä tulevien päivieni lukua. Niiden laatua sensijaan voin parantaa jatkossakin huomattavasti! Kuten olen tähän mennessä suurella tyytyväisyydellä todennut.
Yhtä vähän minuakaan kukaan pystyy “pakottamaan” olemaan raittiina tai juomaan.Oma ratkaisuni.Vie aikaa varsinkin vielä tiensä alussa oleville ennenkuin saavuttaa itsemääräämisasteen jonka myötä raittiudesta tulee normaali olotila.Kärsivällisyyttä,kärsivällisyyttä! Ja oman itsensä hyväksymistä. Myös retkahdustapauksessa! 
Ei tieto auta tuossa vaiheessa vlelä mitään. Tieto ei auta jos ei ole voimaa toteuttaa sitä mitä tietää.
Mikä siinä AA:ssa tökkii niin että et koe sitä omaksesi ? En ole houkuttelemassa sinua mukaan kunhan vain uteliaisuuttani kyselen koska kokemukseni mukaan juuri sinun kaltaisesi voisivat siitä hyötyä ja hyötyvät.
Mielestäni olet kohtalokkaan kehityksen alkuvaiheissa. Huonommassa jamassa kuin itse aavistatkaan. Mitäpä jos et kykenekään itse yksin ongelmallesi mitään tekemään ? Jos ei tuo juomisongelmasi olekaan sellainen juttu jonka kuka tahansa kykenee selättämään vain sormia napasauttamalla “simsalabim”-tyyliin ? Vaan jos se onkin asteittain paheneva tapahtumien kulku , ongelmia kumuloiva kohtalokas prosessi ? Entäpä jos et olekaan kuvittelemasi poikkeustapaus vaan aivan samanlainen kuin ne joista olet lukenut ja joiden elämä päättyi traagisesti ja usein liian varhain ?
Hae kuitenkin apua, A-klinikalta, Minnesota-tyylin hoidosta. Miehesti tuki vaikka on tärkeä niin ei yksistään riitä.
En kirjoita tätä pahansuovasti vaan rakkaudesta koska tunnen olevani sen velkaa elämälle jonka sain uudestaan haltuuni reilu 24 vuotta sitten seistessäni elämäni viimeisellä rannalla !
Vinetto
En ole ilmeisesti ilmaissut itseäni tarpeeksi selkeästi: tiedän olevani huonossa jamassa, suunta vain alaspäin, enkä todellakaan kuvittele olevani mikään poikkeusyksilö. Ja minähän olen hakenut apua, ja haen edelleen (esim. Suomessa lomalla ollessani otin yhteyttä myös A-klinikkaan, jonne minua ei huolittu, koska asun ulkomailla ja en kuulu enää Kelan piiriin). Täällä on monessa ketjussa kirjoittelua AA:sta, enkä aio siihen keskusteluun liittyä. Pidän tässä kirjoittelussa nyt vähän taukoa, kun repsahduksestani tuli niin kovaa tekstiä. En minä elä missään itsepetoksessa, olen hyvin avoin sen suhteen, että vaikeuksissa tässä ollaan. Olen varmasti alkoholisti, ja yritän hoitaa itseäni kykyjeni mukaan. Meillä kaikilla on oma tie, toivottavasti minullakin kohti parantumista. Voimia kaikille!
Voimia Sinulle toivotan, kun en muutakaan voi. Uskon että tiesi löydät, ja kun motivaatio riitää niin työkalutkin löytyvät.
Hermine,
hyvä, että olet rehellinen, muutoinhan näitä monia ajattelemisen arvoisia näkökulmia ei olisi voitu täällä esittää. Rehellisyys on se ylsi tärkeä juttu tässä prosessissa, joten sellainen työkalu sinulla jo ainakin on pykälässä. Omassa ketjussani (Basilica) kerron aika seikkaperäisesti alkoholismistani ja muistakin ongelmistani. Omalla kohdalla oli ensiarvoisen tärkeää ymmärtää olevani alkoholisi. Saanko luvan olla alkoholisti?- oli ketjuni nimi alunperin niin kauan kuin asetin jonkin muun ongelman alkoholiongelman edelle juominen vain jatkui. Alkoholistiksi tunistautuminen antoi minulle syvän oivalluksen ja näkymän kahdesta vaihtoehtoisesta elämän polusta; juovasta ja raittiista.
Avun hakemisessa ja vastaanotamisessa ei ole mitään mitä pitäisi hävetä tai katua. Ongelmaisesti juomisessa sitä vastoin on useinkin tilanne, että häpeä ja katumus ovat seuraavat seuralaiset.
Älä häviä minnekään, nyt vain uuteen nousuun yhtä kokemusta viisaampana.
En tarkoittanut loukata ! Halusin olla vain rehellinen. Ei tuo retkahdus ole muuta kuin sairauskohtaus eli älä tunne liioiteltua syyllisyyttä siitä.
Olen kokenut itse juuri samanlaisia kohtauksia. Muutaman kuukauden raittuden jälkeen yks’kaks iski valtava viinanhimo ja aloin aivan vapista kun koko hermosto huusi että on saatava viinaa ! Minun kohdallani tuo ratkeaminen johti sitten hillittömään juomiseen päiväkausiksi yötä päivää ja loppuaikoina sain juomisen poikki vasta katkaisuhoidossa !
On hyvä että olet havainnut ongelmasi. Mutta kyllä sinun on saatava joku hoitokanava sillä hyvät aikomukset eivät alkoholin suhteen juurikaan auta.
Vielä kerran - en tarkoittanut loukata vaan kertoa rehellisesti oman näkemykseni oman kokemukseni pohjalta.
Mutta toivoa on . Jos minäkin olen selviytynyt vieläkin huonommalta lähtötasolta niin mikset sinäkin ! Kirjoituksella tarkoitin juuri sitä että sinun ei tarvitsisi kulkea sitä samaa polkua katkeraan pohjaan asti vaan havahtuisit jo aikaisemmin - ja hyvä kun olet jo asioita huomannut ja pystyt suhtutumaan itseesi rehellisesti.
Pysy mukana täällä Plinkissä - jookos !
Mooning hermine. Hyvää.
Sanoisin ja sanonkin: Näitä ketjuja vuosia sitten paljon lueskeltuani sain isosti apuja. Monen monen sataa tuhatta ihmistä on käynyt läpi samaa prosessia, kuten itsekin silloin ja nykyisin. Auttaako vai ei, on omakohtaista. Niin paljon jeesas meikää, etten varmaan ois näinkin vähillä kompuroinnilla selvinnyt tähän kesään. Vertaistuki on mielestäni lukemista ja kirjottamista. Aktiivista tai vähemmän. Jotkut saattavat vain lukea, toiset kommentoivat ahkeraan joka päivä.
Onhan tuos vieres “Vähentäjät”. Itse pidän sitä vähän liian kepeenä kanavana. Oon 42. Alkoholismin tunnistin ollessain 22. Kreisein dokausputki 1998-2007 ja Asialle aloin jotain tekemään oikeesti 2008. Joskus sen on loputtava, jos niin haluaa. Onko tässä nyt mietittävä onko holisti, onko sen myäntämis-sessio kesken?? Onko wiuna ongelma vai pitääkö jatkaa lipittelytä. Basi totes polkujen lukumäärän ja vaihtoehdot. Niitä on kaksi, menetelmiä ääretön määrä.
Lue ketjuja. Niistä on apua tai sitten ei ole. Sen ajan voi käyttää paljon huonomminkin.
Okei, morkituttaa ehkä repsahdus. Oletko yksin. No et todellakaan.
Hyvää tätä päivää Isoon Eurooppaan. Väittäisin, että suomen kielellä kommunikointi näin kirjallisestikin on kuitenkin sitä ominta ja helpointa tapaa syväanalysoida tätä kimuranttia alko-ongelmaa. in my opinion.
Ei mitään huikka selvään päähän tänään ja asiat järjestyy joskus oudon jännästi, kun aikaa kuluu… 
Vielä tuosta ahdistuksesta ja paniikkikohtauksen omaisesta tilasta. Omalla kohdalla dokaaminen aiheutti oikean paniikkikohtauksen n. 20 v sitten ja hoidin sitä viunalla, joka on huonoin “lääke” mihinkään ja näin ne kohtaukset pahenivat ja olo tukaloitui vain entisestään, kunnes ei päässyt selvinpäin ulos luukustaan ihmisten pariin. Jotenkin tokeentui vuosien jälkeen (ehkä n. 15), siis alkoholi piti ropan ja mielen jatkuvassa jännitystilassa ja sen radikaali vähentäminen aluksi tuotti ihmismäisemmän olon, johon ei turhan pelkääminen kuulu. Panikonti oli täyttä helvettiä. Näistä voi toipua. Jopa niinkin yksinkertaisella tavalla, kuin dokaamisen lopettamisella, jota reenaan hamaan tappiin asti.
Paikallista päihdehuoltoa, okei ja aina täällä plinkissä on noita oikeita konkareita, jotka sanovat suoraan, kun enimmäkseen heillä on sitä todellista kokemusta ja rankkaa realismia. tähän tautiin voi kuolla. ihan kuka vaan.
Kun se ei ole tavoite, kannattaa toimia toisin. kaikin keinoin… Kesän jatkoa… 
Hermine, älä katoa minnekkään!!
Ahdistuskohtauksesi oli voimakas ja varsin peloittavan kuuloinen. Jos viini tällä kertaa auttoi siihen, hyvä niin. Mutta tärkeä asia jonka itsekkin totesit, tarvitset apua ja olet sitä hakemassa, jotta vastaisuuden varalle osaisit hoitaa ahdistuneisuuden toisin. Ehkä sinä tarvitsit juuri tämän kokemuksen, joka vahvistaa päätöstäsi raitustumiseen!! Varsin haurain askelin, kuin heikoilla jäillä, minäkin ensiaskeleita otan raitistumiseeni. Monta vuotta juomista kesti ennenkuin lähdin tälle tielle. Kaikki ne kokemukset tarvitsin, ennenkuin päätökseni tein! Ja minä tarvitsen tuekseni myös Sinun kokemuksiasi ja tuntemuksiasi tällä hemmetin hämmentävällä tiellä.
Ihan ensimmäisinä viikkoina minäkin pohdin paljon sitä tuskaa, minkä aiheutti se totaalinen luopuminen juopumisesta. Rakentelin itselleni hirvittäviä lukkoja; mitä en voi enää kokea tai tehdä ilman alkoholia. Koskaan, ikinä, milloinkaan kuulosti niin suureelliselta, että jätin sen pois ja turvauduin vain “päivä kerrallaan” päätökseen. Olen kaaleppisen kanssa samaa mieltä; eihän minua kukaan estä juomasta jos itse niin haluan. Voin olla juomattakin, jota niin haluan. Minulla itselläni on se vapaus päättää, juonko vai en (hohhoijaa…niinkin päiväselvä asia sai aikaan ahaa elämyksen:). Sisimmissäni kyllä tiedän, että päätökseni on niin vahva, että se kantaa tarpeeksi pitkälle.
Nyt hermine kaikki aseet ja välineet vain käyttöön. Lannistu älä, kerro meille millaista apua sait, miten sen koit, ja miten Sinä voit! Jookos?
Ps. kiitos Basi(lika) kertomuksestasi, luin ketjusi viimeyönä loppuun. Hyvin rohkaiseva ja rehellinen, humoristinenkin. Samoilla alun tunnoilla olet mennyt kuin minäkin. Valaistuminen ja vapaus, ei epäuskoa onnistumiselle, euforia, syyllisyys, häpeän tunnot, oman itsensä pohtiminen, unet jne. Näitä muiden kokemuksia minä tarvitsen uskoakseni itseeni! Kiitos!
- Titu-
Joo, hei vaan, konkarit ja vähemmän konkarit! En minä näin vähällä anna periksi, en minnekään katoa, enkä näin vähästä suutu 
Hyvä, kun tulee monenlaista kommenttia. Olen tässä alkumetreillä varmaan liiankin herkkänahkainen, ja muutenkin vältän elämässä väittelyitä ja konflikteja. Tänne ’kaiken kansan nähtäväksi’ –kirjoittelu tuntuu myös vähän pelottavalta, ja kommunikointi nyt ei ole muutenkaan aina niin yksioikoista.
Tuntui eilen niin helkkarin turhauttavalta tuo repsahdus. Kaksi viikkoa meni kuitenkin suhteellisen helposti. Suu toki on napannut viinin perään ja mielitekoja on ollut yhtenään. Mutta sellaista, jonka on voinut kontrolloida ja on ollut ihan ihmismäinen olo. Ja aktiivisesti minäkin ajattelen, että juomattomuus on minun valintani, ei kukaan pakota mihinkään. Että voin valita valon pimeyden sijasta. Mutta tuo pe-illan ahdistuskohtaus tuli ihan takavasemmalta ja pääsi täysin yllättämään! Hitto soikoon, mikä karsea olotila. Se oli jotain alkukantaista ja en pystynyt sitä yhtään ’positiivisilla’ ajatuksilla kontrolloimaan. Tuli aivan lyöty olo. Siihen en ollut kyllä yhtään varautunut. Siksi ensireaktio olikin ajatella niitä rauhoittavia lääkkeitä, säikähdin niin kovasti. Mutta oikeassa olette, en minäkään menisi kenellekään suosittelemaan rauhoittavia, ihan yhtä kielteisesti suhtaudun niihin kuin tekin.
Eräs tuttava lopetti juomisen (erittäin rankan sellaisen, päivittäisen) pari vuotta sitten, ja käytti alkuviikkoina rauhoittavia. Ei tietääkseni jäänyt niihin koukkuun, mutta en halua ottaa sitä riskiä. Ja niin naurettavalta kuin se kuulostaakin, en pidä mistään lääkkeistä ja tykkään kaikesta luonnonmukaisesta. Siis onpa tosi ’luonnonmukaista’ myrkyttää kroppaansa ja mieltään etanolilla koko aikuisikänsä! 
Nyt on olo kuin heikoilla jäillä. Yritän ajatella, että ei se kuitenkaan ollut mitään muuta kuin alkoholismiin liittyvä ’sairauskohtaus’ (kuten joku teistä fiksusti totesi). Ensi kerralla olen toivottavasti varautuneempi samanlaisen paniikin iskiessä. En tiedä, mutta toivoa sopii!
Ja yritän olla armollinen itselleni: minun on tavallaan tehtävä tässä alkuprosessissa tuplatyö: yksi Suomessa ja yksi täällä toisessa kotimaassani. Ja täällä kauempana se on huomattavasti vaikeampaa, kun olen tottunut pulloystäväni seuraan, kun yksinäisyys ja vieraus iskee. Pulloa on voinut aina halailla…mutta kylläpä olikin petollinen ystävä.
Joskus mietin, että olisiko helpompi olla raitis (tai sellainen mukamas fiksu kohtuujuoja), jos asuisin Suomessa ja ympärilläni olisi enemmän perhettä ja ystäviä. Mutta sekin on takuulla toiveajattelua. Pidin kovasti Paul Garriganin kirjoittamasta ’Dead Drunk’ –kirjasta, jossa hän puhuu ’maantieteellisestä alkoholismista’. Alkoholistit kun tykkäävät vaihtaa kaupunkia ja maatakin suhteellisen tiheään, siinä toivossa, että uudessa paikassa voisi aloittaa uuden, ’puhtaan’ elämän. Ja kappas, samat tavat seuraavat, itseään ei pääse pakoon. Tämä irlantilainen herra Garrigan jopa yritti asua Dubaissa, jossa alkoholin käyttö on laitonta. Arvaatkapa, onnistuiko hän elämään selvinpäin? No kappas vaan ei. Mutta kyllä hän nousi katuojasta, erittäin mielenkiintoinen tarina hänellä. Oli hoidettavana thaimaalaisessa munkkiluostarissa, mutta siitä voin taruilla joskus toisessa viestissä. Mielenkiintoinen tuo thai-filosofia alkoholismiin liittyen.
Tänään grillaamme omalla pihalla. Pistän pirtelökoneen tuosta pyörimään, josko sitä loihtisi hienot alkoholittomat vitamiinijuomat, ja yrittäisi nyt vaan hengitellä. Kiitos vielä kommenteistanne, ei minua tarvitse jatkossakaan käsitellä ’silkkihansikkain’ vaikka joskus vähän prinsessa olenkin!
Boldaus minun. Kuulosti mielenkiintoiselta, kiitos vinkistä!
Tuohon herkkänahkaisuuteen vielä oma kokemukseni raittiuden alkutaipaleelta - mitä enemmän jostakin otin itseeni, sitä enemmän se osoittautui minulle arvokkaaksi. Piti vain älytä, ettei se kohdistunut kokonaisvaltaisesti minun henkilööni, ainoastaan alkoholistiin minussa. Ja siitä osastahan minä olin yrittämässä eroon, joten hyviä neuvoja kaivattiinkin, vaikka niitä oli joskus vaikea niellä
Tervehdys “hermine”! Pysy täällä vaan.Ei saanut käsitystä siitä,asutko ulkomailla pysyvästi ja kuinka kauan jo.Itselläni on juuret Suomessa,mutta asun pysyvästi Saksassa. Mielestäni on oleellista ratkaista ongelmat siellä,missä ne ovat syntyneet.Joskus asunnon (eli lähimmän ympäristön) vaihto voi auttaa,mutta kuten totesit,kyseessä on vain ns.“geografinen pako”. Samoin kuin ajattelu Suomeen paluusta (itselläni ajankohtainen n.15v. sitten.Kokeilumielessä toteutinkin. Olin 3 kk. “työnhaussa” Suomessa. Jep!! En tiennytkään siihen mennessä,että Helsingissä on Euroopan parhaat kapakat ja kova meno päällä! Eli poskelleen meni ja lujaa.
Uuten ympäristöön tottuminen vie aikansa. Oletko millään lailla suomalaisten seurakuntien ulkomaalaistyöstä selvillä tai kiinnostunut? Ei ole kirkonmenojen kanssa mitään tekemistä,ennemminkin naapuriavun.Tuntevat paikalliset olosuhteet ja melkein aina myös päihdetyöverkostot.
Tarinastasi pistää silmään yksinäisyys. Ota paikallisiin suomalaisyhteisöihin kontaktia,nämä auttavat ehkä eteenpäin.Ei niihin tarvitse jäädä roikkumaan-kielen kannalta parempikin olla “eristäytymättä”.
Luontaistuotevinkki: oma mielijuomani on alkon poisjäätyä “kemikaalikaupasta”(???hoono soomi??)/“Drogeriemarktista” saatava reseptitön “uni-ja rauhoitustee” luonnon aineilla.Maistuu hikisiltä sukilta,mutta auttaa kummasti.
Tuo paniikkihäiriö on sen verran ammattilaisten juttu,että totean vain itsellänikin olleen niitä.En kommentoi muuten kuin mainitsemalla,että minulla se ei liity ainoastaan alkoon.En mene selvänäkään täysiin busseihin tai tungospaikkoihin.
Tässähän näitä.Sorry,että leikkelin kirjoitustasi.Helpompi käsitellä.
Hyvää viikkoa ja tsemppiä! 
Ohut oli myös minun nahkani ja useimmiten asioista, jotka sitä huomiota tosiaankin kaipasivat, vaan en itse halunnut niihin sitä kiinnittää. Uudet alut ovat myös minulle hyvin tuttu käsite ja niihin on aina sisältynyt myös jonkinlainen ihmisenä muuttumisen ajatus, vaikka esim muutot okivatkin käytännön syistä tapahtuneita. En muuttunut kaunpungista tai maasta riippumatta ja oikeastaan tuo kuivatuskaan ei minua kovinkaan paljoa muuttanut. Muutos alkoi vasta, kun aloin oikeasti muuttamaan ajatustapaani. Prosessi on hyvin hidas, ainakin minun kohdallani, yli neljäkymmentä vuotta kun vahvistaa tietynlaista elämäntapaa ja ajattelua, niin pari vuotta on siihen verrattuna todella lyhyt aika. Mutta hitauden hyväksyminen on osaltaan helpottanut prosessia myöskin. Jotenkin alkaa olemaan sinut oman erehtyväisyytensä (ja muiden) kanssa. Se on iso askel minulle, joltakulta toiselta se voi kuulostaa itsestäänselvyydeltä. Pystyin lopettamaan ja kuivumaan itsekseni, mutta muutokseen tarvittiinkin sitten muita avuja ja voimia.
Hei taas! Asun ulkomailla ns. pysyvästi (siis ainakin näillä näkymin), ja kohta jo 10 vuotta. Valitettavasti parin sadan kilometrin säteeltä ei löydy suomalaisyhteisöä, ja seurakunnatkin kaukana. Ja kokemukseni mukaan ns. expat-piireissä yksi tärkeimpiä harrastuksia on saunaan tms. vedoten yhteinen juopottelu. Toiset vähemmän, toiset enemmän. Yksinäisyys on minulle jokapäiväinen iso asia, se kyllä vaikeuttaa toipumistani. Siksikin loman jälkeen tänne ‘kauas’ palaaminen teki jälleen tiukkaa. Jo pitkään paluupäiviini on liittynyt lentokoneessa jo aloitettu ‘puuduttelu’, että ei tuntuisi niin surulliselta. Mutta pääsenhän minä takaisin Suomeen, ulkomaalainen mieheni ei vain taitaisi niin pitää siellä asumisesta…(ja osaisinkohan enää itsekään), mutta ei sekään ole poissuljettua.
Huomenna siis otan yhteyttä tuonne paikalliseen päihdehuoltoon. Sieltä saattaisi löytyä sitä ryhmäterapiaakin, olisi vähän juttukavereita livenäkin. Olipa se sitten AA tai muu, samahan tuo (sanoo hän tänään näin:-)
Luin tekstiäsi ja mieleeni nousi koko ajan kysymys - mitä sinä pakenet. Sitten tuli vatsaan tuo Cricetinkin pongaama lause - itseään ei pääse pakoon. Näin se asia on.
Taisi se ahdistukohtaus tulla siihen sumuverhoksi juuri hätiin, ettei tarvitse sitä itseeän tavata. Pulloon on helppo mennä piiloon, mutta sekin piilopaikka on loppujen lopuksi kelvollinen vain siihen asti, kun ne liskot löytävät sinne pulloon.
Ahdistuksen taustalla on pelkoja. Joitain olen neuvonut kirjaamaan kaikki pelot paperille. Sillä keinoin ne saa päästä pois ja näkösälle. Niitä pelkoja kannattaa oikein mutusella ja kauhistella, sillä vain pelkojen työstäminen vapauttaa ahdistuksesta.
Tsemppiä näiden haasteiden keskelle. Antabusta suosittelen lääkkeeksi. Jos muita lääkkeitä joku tarjoaa, niin lukaise tuo kannelmiehen ketju. Ongelma on ne pelot siellä ahdistuksen takana. Alkoholi on vain lääke, joka patoaa ne tunteet, mutta ei paranna. Sama pätee mielialalääkkeisiin. Silti lääkkeitä on joskus pakko ottaa, ettei potilas ehdi kokonaan kuolla, ennenkuin raitis pää alkaa purra itse vaivaan.
Kun itse huolehtii selvästä päästä, se selvä pää alkaa kyllä huolehtia kaikesta muusta. Ikävä kyllä se alkavakin elpyminen kestää aikansa, eikä pari viikkoa vielä oikein riitä edes alkuun pääsemiseen.
Smokki & Sikari: “Niitä pelkoja kannattaa oikein mutusella ja kauhistella, sillä vain pelkojen työstäminen vapauttaa ahdistuksesta.” Erittäin hyvin sanottu. Seuraavan kerran kun paniikki iskee, yritän mutustella ja kauhistella, ehkä näiden termien muistelu saattaa jopa siinä kauhun keskellä hymyilyttää Olen aivan samaa mieltä kanssasi. Hitto, jotenkin sitä muka luulee, että nelikymppisenä olisi jo jotenkin aikuinen ja itsensä tunteva ja hillitty ja hallittu ja vaikka mitä…tälläinen primitiivireaktio ja epäkypsyys raivostuttavat ja säikäyttävätkin. Kun ei voikaan itseään hallita, vaan joku ‘aine’ tai pelkkä ajatuskin siitä ottaa sinusta todellakin ylivoiman. Tuntee itsensä kyllä pieneksi. Huh-huh. Ei lakkaa hämmästyttämästä alkoholin voima.
Toivoisinpa todellakin, että ei tarvitsisi kenenkään meistä juosta itseään pakoon. Aika vaikeata on elää sillä tavalla. Oikeastaan ihan mahdotontahan se on.
Moikka toistamiseen, “hermine” (ja Smokki & Sikari "näkymättömänä)
Lyhyestä virsi kaunis. Pakoon juoksuun kuuluu kaksikin komponenttia. Tarkkailu ja tarvittaessa korjaus suhteeseen omaan itseemme ja sitten ulkopuoliseen ympäristöömme.Painopiste raitistumisprosessin alussa ensimmäisessä, edetessä myös toisessa.
Jos “pakenet”,selvitä, “mihin” ja “mistä pois”. Liian yksinkertaista,tiedän.Ja silti tarkemmin analysoituna erittäin vaikeaa.Tässä yhteydessä kysyn,oletko kiinnostunut alan kirjavinkeistä? En tuputa kysymättä.
Hyvää viikkoa!
PS. Joku oli kimpaantunut “leikkelyyn”.Itse harrastan sitä tilasyistä melkein poikkeuksetta.Mielestäni osoitan sillä,että luin tekstin vakavassa mielessä keskittyen sitten siihen,mihin haluan jotain sanoa.Jos joku tuntee kokeneensa vääryyttä tai jonkinlaista manipulointia,sanokaa ihmeessä! Muutan siinä tapauksessa tapojani.