keskustelua ja pohdintaa elämästä

Hei.
Olen juonut omasta mielestä alkoholistisesti. Lopetin ensin kokonaan. Vuosiksi.
Sen jälkeen ajattelin että riittää kun lopetin alkoholistisen juomisen.
Vuosia näinkin. Olutta silloin tällöin. Muutama tölkki tai tuopillinen kun janottaa. Väkevämpiä en käytä koska ei tee mieli.

Tämä sopii minulle. Olenko oikeassa paikassa kun etsin elämään ja elämänhallintaan liittyvää pohdiskelua jossa otetaan huomioon myös alkoholiasiat ja ollaan erossa alkoholismista, terveemmässä elämässä.

Olen yli kuusikymppinen mies. Terve ja tolkuissani. En rikas enkä köyhä. Toimeen tulen. Joskus elämä on tylsää. Useimmiten mukavaa. Joskus osallistun yhdistystoimintaan, usein en kun ei huvita. Nuorempana olin enempi mukana. En ole kovin sosiaalinen, luulen. Ihmisistä silti tykkään. Mutta paljon vaan seuraan vierestä enkä kovin liki tuppaa. Olen luonteeltani rauhallinen. Siksi nimimerkki.

Vähentäjiin en halunnut, tuntuu kuin siellä oltaisiin naimisissa ongelmajuomisen kanssa. Kun olen alkoholistisen alkoholiinsuhtautumisen lopettanut niin tämä tuntui sopivammalta.

Onko samanmielisiä ? Vai torjutaanko minut? Odotan mielenkiinnolla mitä sanotte.

Tämähän on vertaistukipalsta alkoholinkäytön lopettamiseen pyrkiville. Käsittääkseni jotkut alkoholin suurkuluttajat pystyvät palaamaan tähän siunattuun kohtuukäytön olotilaan, mutta suurin osa ei kyllä siihen kykene pelkäänpä niin. Ainakaan minä en siihen kykene. Kyllähän tänne sopii ainakin minun puolestani kirjoitella, kunhan ei ala kauppaamaan kenellekkään paluuta kohtuukäyttöön. Rauhallista tukijoukkoa kaivataan palstalle, sillä viime ajat ovat olleet kovin hiljaista tällä palstalla.

Kiitos, Helistin. Ei, en tyrkytä omia tapojani muille. Kukin ihminen varmasti tuntee itsensä jos on rehellinen ja monen ihmisen on parasta pysyä kokonaan kaikista päihteistä erossa. Kyllä ne aiheuttavat monelle sellaista käyttäytymistä ja holtittomuutta että pienetkin määrät vievät toistuvasti vaikeuksiin. Hullua silloin on ottaa yhtään. Eikä ne harvat oluet minullekaan mitenkään tärkeitä ole. Eivät ne elämää kokonaisuutena paranna. Mutta kun halusin heti alkuun olla rehellinen ja sanoa että alkoholistisen elämänvaiheen jälkeen en absolutistiksikaan tullut niin sanoin sitten.

Tervetuloa minunkin puolesta Rauhallinen. Kuten Helistin totesikin, niin palsta on vuosien saatossa muuttunut kovin rauhalliseksi, joten oikeaan paikkaan saavuit rauhallisesti elämää pohtimaan?.

Rehellisyys on hyvä asia, samoin suoraan puhuminen. Tosin tänään viimeksi huomasin sen, yllättäen käyttöön otettuna, aiheuttavan kanssaeläjissä melkoista hämmennystä?!
Kuuskymppinen ystävättäreni yllätti minut treffeillämme olemalla ns. naulapäässä jo iltapäivällä. Katselin ja kuuntelin kännistä omakuvaani. Rintaa puristi kun katselin hänen aikuista lastaan, joka oli lähtenyt viettämään laatuaikaa äitinsä kanssa ja nyt häveten talutti häntä toisesta käsivarresta pois ravintolasta, jossa tapasimme. Ystävättäreni naljaili, kun en juonut hänen kanssaan, joten lopulta kerroin pitäväni itseäni alkoholistina ja olevani surullinen hukatuista vuosista. Haluavani eroon koko alkoholista. Jep, ensin tuli kiukku, sitten iva ja pilkka. Enpä muuta odottanutkaan. Olen ollut samassa tilanteessa itsekin ja reagoinut samalla tavalla.
Kotona mietin ystäväni puheita. Kaikesta löi läpi katkeruus elämälle. Yleensä niin ihana ihminen käänsi esille toiset kasvonsa. Surun, laiminlyönnin, arvottomuuden tunteen vääristämät kasvot. Paljon ajateltavaa viikkosiivouksen lomaan itsellekin. Oikeassa olet Rauhallinen; elämässä riittää pohdittavaa ja kun opittaisiin suoraan puhumaan ei ehkä pahaa oloa tarvisi niin kovasti turruttaa/lääkitä.

Hei Rauhallinen ja muut. Olen nelikymppinen ja värittänyt ahkerasti elämääni juomisella ihan teini-ikäisestä asti. En edes oikein vielä tiedä miten iloitaan elämästä ilman päihteitä. Sitä yritän parhaillaan selvittää, nyt on alkanut seitsemäs raitis kuukausi.
Edelleen haaveilen mielessäni voisiko minusta tulla kohtuukäyttäjä kun itselleni asetettu tavoite, eli vuoden raittius on täynnä. Tosiasiassa tiedän myös sen, että omalla kohdalla se tuskin on mahdollista. Minullehan kohtuukäyttö siis tarkoittaa sitä että voi kyllä riipaista kännit, mutta vain silloin tällöin ja jos ei jatka seuraavana eikä ainakaan sitä seuraavana päivänä. Eli sairaassa mielessäni haaveilen tämmöisestä “kohtuukäytöstä”, terveessä mielessä tiedän mihin minulla jo pari kaljaa lopulta johtaa… Uskon että joillekin se on mahdollista. Toivon etten unohda että minulle ei. Kiva kun kirjoitit palstalle, rauhallista on.

Moro. Samaa ikää ollaan. Juomataustaa tuolta teini-iästä. Oli melkein 20 vuotta, ettei alkoholi ollut ongelma. Käytin kyllä ns. normaalisti ja melkein aina humalahakuisesti. Mutta pystyin pitkään olemaan juomattakin. Elämä potki 90- luvulla ja alkoi maistumaan enemmän.
Välillä oli melkein jokapäiväistä ja apuakin hain sieltä sun täältä.
Kohtuukäyttöäkin yritin opetella, mutta ei siitä mitään tullut.

Tuo on kyllä niin totta. Siellä haeskelleen vielä sitä itselle sopivaa elämäntapaa, mutta ei siitä sen enempää. Joku tulee äkkiä puolustelemaan “heidän” tapaansa. Sen verran enempi kuitenkin, että ihmettelen miten tämän foorumin ylläpito hyväksyy tämän yhden tapauksen raportoinnit jokapäiväisistä kaljalavan juomisistaan? Vai onko hän siellä varoittavana “Turmiolan Tommina”?
Mitä se mulle kuuluu, pitäisi kai todeta. Sen verran kuuluu, että kokonaan lopettavalle voi tulla noita lukiessa mieleen ikään kuin seireenin laulu. Jos tuo juo noin, enemmän mitä itse ikinä, kai minä voisin sitten vähän…

Kovasti haluaisin ehkä sisimmässäni olla kaltaisesi, mutta en vain osaa. Siksi on pareempi olla nykyisellä 0-linjalla. Vuoden täysraittius taitaa olla elämäni ennätys sen jälkeen kun juomaan opin. Mutta tosiaan oli parikymmentä vuotta sellaista tavallista elämää, ja asiat sujuivat.

Minulla selvänä pysymistä auttaa parisuhde juomattoman ihmisen kanssa. Varmaan yksin eläessä olisi tosi vaikeaa. Siksi kannattaa tätä ihmissuhdetta arvostaa ja hoitaa. winwin -tilanne.
Tämä palstan rauhallisuus on aika uusi ilmiö. Täällä on ollut välillä aika tuulista, tosin ei alkoholiin liittyvää. Mutta muista asioista on väliin tuimaa sananvaihtoa. Kai se on ihan luonnollista, itse olen joskus ajatellut että noiden äkäisten keskustelujen taustalla on viinan vähyys, tai sen läsnäolo, tai jokin sellainen. Itsellä kun on niiin herkillä mieli, yritän olla tyynenä ja kinaamisten ulkopuolella. Mielestäni olen onnistunutkin.

Kun nyt sinä olet tuollainen, joka osaa juoda ihan mielenkiinnosta kysyn, miten saat lopetettua siihen tiettyyn sopivaan määrään juomisen? Itselle usein kävi niin, että lisää piti lähteä hakemaan. Keinolla millä hyvänsä.

Mutta nyt pitää kuulemma mennä. Mukavaa päivää ja hauskaa, kun tänne kirjoittaa joku jolla ok. suhde alkoholiin.

Tuota minäkin olen ihmetellyt mutta ilmeisesti hän toimii hyvänä huonona esimerkkinä.

Kaamos mainitsi suoraan puhumisen ja rehellisyyden tärkeyden. Rehellisyys itselleen on mielestäni äärimmäisen tärkeää kun alkoholista pyritään eroon. Kyllä sitä tuli itsekin aina kuviteltua, että eihän tämä nyt pahasti mene ja kyllä minä pystyn kohtuukäyttöön. Tämänkertainen ylilyönti oli vaan kauhean stressin tai minkä milloinkin syyn aiheuttama.

Tervetuloa minun puolestani, Rauhallinen.
Rauhalliset ja asialliset kirjoittajat ovat aina tervetulleita, enkä usko että tarkoituksesi on mitenkään “mainostaa kohtuukäyttöä” Lopettajien palstalla. Täällä on tosiaan jonkin verran keskustelua ihan muista asioista kuin alkoholista ja raitistumisesta, johtuen ehkä siitäkin että osalla kirjoittajista päihdeongelma on niin kauan sitten taaksejäänyttä elämää, että mielessä liikkuvat jo ihan muut asiat. Silti jotkut ovat pysyneet foorumilla, ihan vaan hyvien keskustelujen vuoksi. On ehkä mukavaa, että nykyisinä somen aikoina on myös joku foorumi, jossa kirjoittaa anonyymina, ilman oman nimen ja naaman näkymistä.

Niin no, jos nyt suoraan sanon, niin sinä MTT64 kirjoitat kuitenkin toisinaan aika provosoivasti ja jopa ilkeästi, kuten taannoisessa lihavuuskeskustelussa totesimme. Totesimme toki myös, mistä se johtui, eli juuri mainitsemistasi asioista.

Olisi hyvä kuitenkin tiedostaa, että väittely ei ole sama asia kuin riitely. Väittelyssä asiat eli argumentit kiistelee keskenään, ilman henkilökohtaisuuksia. Hyvä väittelijä välttää kiukkuisuutta, koska se voi aiheuttaa argumenttien unohtamisen ja henkilökohtaisuuksiin sortumisen. Ehkä kuitenkin luotamme, että moderaattori siivoaa henkilökohtaisuudet ja asiattomuudet jatkossakin. :slight_smile:

Näissä merkeissä eteenpäin kuin mummot lumessa, ja mukavaa kesäviikonloppua kaikille.

Niin no, jos minäkin nyt suoraan sanon, sinä Vadelmamunkki taidat osata myös tuon provosoinnin ja jopa ilkeilyn. Toki olet mielestäni viimeisten kuukausien aikana huomattavasti rauhoittunut. Josta paljon kiitoksia. Olet rauhoittunut ehkä siksikin, että kukaan ei viitsi alkaa kanssasi keskustelemaan jostakin ihmeen syystä.

Mutta mitäpä menneistä. Minä olen sellainen, että kovaasti ja kärkkäästi pidän puoleni. Etupäässä näpertelen omiani tuolla omassa ketjussa, mutta jos minua jossakin aletaan tökkimään, aika äkkiä alan puolustuskannalle. Enkä aina malta olla ihan asiallinen. Minun vika.

Mutta täysraittius on minulla todella niin tuore, että aiheuttaa hermonkiristystä välillä kuten Vadelmamunkki tuossa totesikin. Varmasti kuuluu aivokemiaan ihan luontaisesti, kun takana vuosikymmenten alkoholihuuruinen elämä.
Ihan sellainen tunne, että aivan hiljalleen helpottaisi. Känkkäränkkäpäiviä ei tule niin usein enää.

Itseasiassa asiat eivät riitele keskenään vaan ihmiset.

Ihmiset kokevat sanat kukin omalla tavallaan, omasta vinkkelistään. Ja asioita voi kuvata monilla sanoilla ja eri tavoilla. Otetaan nyt esimerkiksi vaikka sana “alkoholin kohtuukäyttö”. Aivan varmasti itsekullakin on asiasta omanlaisensa käsitys. Selvyyden vuoksi tutkijat ovat päässeet tutkimuksissaan tiettyihin tuloksiin, jolloin määrittelevät rajat joiden sisällä voidaan puhua alkoholin kohtuukäytöstä. Väitän kuitenkin, ettei tämäkään pidä paikkaansa, koska jokainen ihminen on kuitenkin ainutkertainen yksilö niin fyysisesti kuin henkisestikkin.

Ota siinä nyt sitten selvä mitä kukin milläkin asialla ja sanalla tarkoittaa.

Paljon tunteita on herättänyt sana “viha”. Varsinkin sen käyttö aivan idioottimaisella tavalla.

Keskustelethan sinäkin juuri parhaillaan minun kanssani. :smiley: No, oli miten oli, pidemmän päälle ei ole kovinkaan järkevää tai hyödyllistä vatvoa muiden rauhoittumisia tai rauhattomuuksia, kun jokainen pystyy vaikuttamaan vain omaan itseensä. Yhtä hyödytöntä on vatvoa toisten raittiutta tai ei-raittiutta tai kohtuukäyttöä, kun jokaisella luulisi olevan tarpeeksi tekemistä omassa prosessissaan. (kukaan ei myöskään ole tiettävästi laihtunut solvaamalla muiden ylipainoisten kehoa).

Totta kai toisten asioihin pitää voida ottaa kantaa, sitähän keskusteleminen ja vuorovaikutteisuus juuri on, mutta jos toisten asioiden vatvominen menee sellaiseksi oman pään sisällä tapahtuvaksi kyräilyksi ja vatvomiseksi, niin siitä on itselle pelkkää haittaa. :slight_smile:

Harmonista kesäyötä kaikille.

Se on totta. Riitely tapahtuu henkilötasolla. Minä puhuinkin oikeastaan kiistelystä, jolla tarkoitin väittelyä. Väittelyä voi käydä asioiden tasolla, ilman henkilöön käymistä, eli riitelyä.

En menetä mielenrauhaani, enkä ole enää edes kade, jos joku osaa ja kykenee hyöty- tai viihdekäyttää alkoholia.

Toivon jokaisen löytävän ittellensä sen helpoimman tavan olla viinan kanssa tai ilman sitä. Itse (itsenikin yllätykseks) olen löytänyt sen ns. raivoraitistelusta.

Minulta kysyttiin miten saan lopetettua alkoholinnauttimisen ennenkuin jne.
En tiedä.
Minulla vain ei ole enää mielenkiintoa tulla kovaan känniin. Jossain vaiheessa tulee sellainen olo että nyt ei ole hyvä ottaa enempää.

Mutta se ei ole kai se tärkein asia. Mikä siten on elämässäni tärkeintä, en kai oikein tiedä sitäkään. Ei se ainakaan mikään päihde ole. Ehkei se ole myöskään parisuhde vaikka sellaisessa (kenties onnellisessa, ainakin riidattomassa) olen. Kun ikää on karttunut tuntuu että kaipaan enemmän “omaa aikaa” kuin nuorempana.

Nollalinja on mielestäni oikein hyvä. Luultavasti paras linja. Ellei se muodostu itsetarkoitukselliseksi kieltäymykseksi. Sellaiset rassaavat ja saavat aikaan muuta hiertymää hermoissa. Luonnollinen päihteettömyys on minusta hieno asia. Sellaisia ihmisiä tiedän olevan. Siihen voi kai myös päästä vaikkei luonnostaan olisi. (?) Vai eikö?

Hieno homma kun noin kykenet lopettamaan. Sitä hienompi, kun olet kertomasi mukaan joskus juonut alkoholistisesti.

Aika monelle täällä kirjoittelevista se on se tärkein asia. Yrityksen ja epäonnistumisen kautta on olut pakko luopua koko päihteestä

Terveys on aikasmoisen tärkeä asia, hyvät ihmissuhteet, välit kunnossa ystäviin, mahdollisiin lapsiin. Riittävä toimeentulo.
Kaikki ne asiat on kunnon juoppo saattanut pilata, jos ei lopullisesti, niin ainakin pahasti aiheuttaa niihen vauroita.
Joillekin saattaa olla osallistuminen yhteiskunnallisiin asioihin, politiikkaan tärkeää. Sitä varten täällä on muuten oma ketjukin.
Joku saa elämäänsä tärkeää sisältöä uskosta, toinen taas ei yhtään. Molemmille lajityypeille lienee paikkansa täällä maapallollamme.

Sama mieltä nollalinjasta, mutta sallin itselleni myös itsetarkoituksellisen kieltäymyksen sekä hieman rassausta hermoissa. Uskon jälkimmäisten ajan kanssa helpottavan. Mulla on muuten tulossa kosteat häät. Oikein odotan, että saan siellä sanoa, että minä poika en juokaan alkoholia. Olen asiasta ylpeä :sunglasses:
Luonnollisen päihteettomyyden uskon toteutuvan, kun olen saanut tarpeeksi etäisyyttä luonnolliseen päihteellisyyteeni :smiley:

Olet kyllä ihan omaa harvinaista ihmistyyppiä, ainakin täällä plinkissä. Tosi harvalle käy noin, että alkoholistinen juominen muuttuu ajan myötä sellaiseksi, mitä sinulla. Että voi juoda kun janottaa, eikä vanha alkoholismi ala nostaa päätään :open_mouth:
Jollakin tasolla olen ehkä kateellinenkin, mutta menee kateus äkkiä ohi, kun tietää että juuri minulle ei ainakaan käy. Jos yritän, tulee pian paljon ikävää.

Revin kommenttiasi kappaleiksi, oli helpompi vastata :slight_smile:

Kivaa lauantaita, vaikka onkin p*ska ilma.

Olisi sarkastista sanoa, että onneksi olkoon, että voit juoda, jos tekee mieli.
Se oli ensi pyrkimykseni raitistua, eli juoda vain esim saunakaljoja. Eihän siitä mitään tule, ei minun alkoholismi tarvitse muuta, kuin halun juoda ja tarpeelliset selityksen juomisen välttämättömyydestä ja se on ja pitää minusta kiinni ja juottaa. No ei enää.
Tuossa on tuttuja joille alkoholi ei ole ollut ikinä ongelma ja kun ikää karttuu, niin hekin sen huomaavat, viinan juomiselle löytyy yhä vähemmän syitä, minulla niitä ei ole.
Miksi kukaan ylipäätänsä juo, eikö mitään muuta keinoa ole rentoutua, mitään muuta ruokajuomaa tai saunajuomaa ole, kuin viini tai olut?

Eihän tuota näin raittiina enää ymmärrä. Alkoholi ei ole edes hyvän makuista, niin ei sitä ainakaan sen vuoksi kaipaa. Minä en sitä ole kaivannut muuhun kuin humaltumiseen. Se on aina ollut päätarkoitus, eikä vain viinten tai oluiden maistelu. Kait sitä rentoutumistakin on joskus tekosyynä käyttänyt. Silloin aikanaan nuorempana, kuten myös miljoonaa muuta tekosyytä.

Minun kohdallani on selvää, että minkäänlaisia mahdollisuuksia, eikä halujakaan, ole palata käyttelemään alkoholia muka kohtuudella, koska sehän ei kertakaikkiaan onnistu, on se niin monta kertaa nähty nuorempana.

Mitäs tänne?
Eikö auennut sellaista keskustelua ja pohdintaa elämästä, mitä olisit halunnut ‘rauhallinen’?
Täällä melkein varmasti tulee ihmetteleviä reaktioita, kun joku kertoo oppineensa juomaan ‘oikein’ juotuaan aiemmin ‘väärin’.

Elämää voi aina pohtia. Miksi Matilla menee paremmin kuin Mikalla, vaikka syntyivät samaan aikaan päältä päin katsoen samanlaisiin koteihin.
Geenitkö määräävät, väärät kaverit väärään aikaan, vaiko onko kohtalolla sormensa pelissä.

Jopa saman perheen sisaruksilla voi olla ihan erilaiset elämät, vaikka luulisi heillä olleen samat lähtökohdat.
Kolme lasta, kaksi vanhempaa sisarusta ovat lähes kympin oppilaita, käyvät korkeakoulut ja saavat hyväpalkkaiset työt.

Nuorin sen sijaan aivan hunsvotti, peruskoulu läsnäollen läpi, amiksestakin melkein erotetaan. Huumeet ja viina kuvioissa. Mutta ei sillei pahasti, mutta kokeilee kumminkin, kun toisetkin.
Jotenkin kuitenkin selviää eteen päin. Elintaso on kaukana sisaruksista. Ei sitä kutsuta edes perhejuhliin, kun se on sellainen häirkkö.

Jäikö nuorin vaille äidin rakkautta, olivatko vanhemmat jo väsyneet nuorimman syntyessä? Mikä voi selittää niin erilaisen elämän. Oletetaan, ettei nuorimman älykkyydessä ole eroa sisaruksiin verrattuna, kuten ei oppimiskyvyssäkään. Miksi noin käy? Onko nuorin vain liian mukavuudenhaluinen laiska luuseri? Vai karmako kostaa, kenties edellisessä elämässä tehnyt jotain, mistä nyt maksaa? Mikäli uudelleen syntymiseen halutaan uskoa. Uskontoakin voidaan muuten pohtia, uskotaanko mihinkään, vai vaan itseemme.
Mistä kaikki alkoi, minne loppuu? Mikä on elämän tarkoitus?

Siinä pohdittavaa.

^ Hyviä ja isoja kysymyksiä, joihin minäkin palan halusta kommentoida, vaikka ne oli ehkä enemmän suunnattu ketjun aloittajalle. :slight_smile:

Tuo ns. hunsvottius ja myöhemmin paremmin meneminenhän eivät sulje toisiaan pois saman elämän aikana. Minäkin olin peruskoulussa juuri se hunsvotti ja lintsari, hädin tuskin paikalla ollen meni 8. ja 9. luokat läpi. Peruskoulun päästötodistuksessani oli häikäisevä keskiarvo 5,8.
Vasta aikuisena opiskelin sitten kunnolla jotain: lukion, ammattikoulun ja ammattikorkeakoulun. Hyväpalkkaisiin töihin en ole kuitenkaan päässyt, johtuen varmaan siitäkin että alani, eli sosiaali- ja terveysala on pahanpäiväisesti alipalkattu.

Ei se mitään. En ole mammonan perään. Joskus sitä rahaa oli enemmänkin, ja silloin tuli vain ryypiskeltyä ja elettyä ns. kuin ei huomista oliskaan. :bulb:

Geenit, kasvatus ja ympäristö toki vaikuttavat ihmiseen, mutta paljon jää myös omien valintojen varaan. Toki nuo erilaiset taustatekijät vaikuttavat myös kykyyn ja itseluottamukseen tehdä valintoja. Mutta tosi on, että täysin samoista oloista ja jopa samoilla geeneillä voi tulla kaksi yksilöä, joiden elämät muodostuvat aivan erilaisiksi.
Kohtaloon tai korkeampien voimien johdatukseen ainakaan minä en usko.

Ihminen, joka ei usko Jumalaan, jumaliin tms. satuolentoihin, voi kuitenkin uskoa johonkin. Muuhunkin kuin itseensä jopa. Voi uskoa hyvyyteen, auttavaisuuteen, solidaarisuuteen, maailman paremmaksi tekemiseen. Niitä sanotaan arvoiksi, eivätkä arvot ole sidoksissa siihen, uskooko ihminen johonkin taivaalliseen despoottiin vai onko peräti ateisti.

Elämän tarkoitus? Se on elämä itse. Meillä on vain yksi elämä, jonka jälkeen ei ehkä ole mitään. Siksikin elämä on arvokas. Elämä maapallolla on arvokasta, koska se on niin harvinaista avaruudessa. Ihan vastaavaa ei ole löytynyt muilta planeetoilta, vaikka etsitty on pitkään.

Ei ollut sen peremmin ketjun aloittajalle, mukava kun kommentoit.

Olen joskus noita miettinyt, kun varsin läheltä seuraan tuollaista sisaruskolmikkoa. Toi läheltä. Olen itse se kolmas, jolta jäi luvut Aku Ankkaan ja Korkeajännitykseen. En minä nyt sellainen hyljeksitty ole, etten perhejuhliin pääsisi.
Olen vain ollut hieman oman tieni kulkija, herättänyt kulmien kohottelua. Vielä kun ollaan kotoisin aika pienestä maalaiskylästä, missä kaikkea erilaista katsottiin hieman pitempään. Viattomana lapsena sanoin kerran vieraiden aikana, että minusta tulee taiteilija. Tykkäsin piirtää ja maalata vesiväreillä. Sitä naurun määrää.
Vieraiden lähdön jälkeen äiti karisti taiteiluhaluja perusteellisesti Koivuniemen herran kanssa. Kun olin hänet häpäissyt?

Koulu meni aikoinaaan lukematta läpi, siihen aikaan oli vielä oppikoulu. Minun keskiarvoni oli sentään 6.8. Kröhöm. Lukio ei oikein kiinnostanut, eikä paljon mikään muukaan 15 ikävuoden jälkeen. Opiskelin mieluummin elämää. Pääsin kuitenkin säkällä armeijan jälkeen hyvään ammattiin ja työpaikkaan elämän sujuessa vuosikausia ihan asiallisesti.

Tuota lapsuuskodin asetelmaa olen miettinyt, olin “iltatähti”, vanhemmat jo väsyneitä vähän kaikkeen, ennen kaikkea toisiinsa. Sitten tuli yksi poikakin vielä elätettäväksi. Jouduin aitiopaikalta seuraamaan ennen kouluikää isän ja äidin riitelyä ja kuuntelemaan äidin katkeruutta täysin v*tuiksi mennyttä avioliittoaan kohtaan. Uskon, että ei tehnyt itsetunnolle oikein hyvää. Olin arka ja epävarma, helppo kohde kiusaajille. Otin kiusaamiseksi sellaisenkin läpänheiton mitä en enää aikuisena kiusaamiseksi sanoisi. Sama arkuus jatkui täysi-ikäisenä ja koin, että jollakin tapaa työpaikallakin, jos ei kiusattu, ainakin puhuttiin jaskaa selän takana. Se sattui. “Onneksi” alkoholi toi rennomman olon ja sitä kautta juoppoonnuin. Menetin jopa työpaikkani alkoholin takia, mutta se siitä.

En usko, että olin sen heikkolahjaisempi, mitä nuo vanhemmat sisarukset. Luulen, että veli oli jopa jollain lailla kateellinen, kun opin läksyt niin helposti. Lisäksi olin aika paha suustani, näsäviisas. Ei olla oikein väleissä nykyään, asutaankin niin kaukana toisistamme.
Terapiassa olen jonkin verran joutunut käymään työpaikan menetyksen jälkeen ja siellä on tuolta lapsuudenkodista löytynyt syy moneen asiaan. Tiedä sitten. Voihan se olla karmakin :laughing:

Palaan tuohon uskomiseen ja elämän tarkoitukseen tuonnempana. Sen verran raotan, että kyllä varmaan on elämää muuallakin kuin maapallolla, ei ole vielä vaan löydetty. Ja jos onkin löydetty, ei ole tohdittu kertoa. Menisi perusteet jumalauskolle ihan uuteen valoon.

Elämän tarkoitusta en pohdi. Elämänsä tarkoituksen voi jokainen asettaa jos ei ilman saa oltua. Elämän mukavuus on minulle tärkeämpi asia kuin se että olisi joku tarkkaan määritelty tarkoitus johon kaikilla toimilla olisi pyrittävä ja mistä elämän arvo riippuisi.

Suhtautuminen asioihin on minusta avainasia. Kun en ole minkään asian suhteen fanaattinen, hyväksyn itseni ja itselleni myös virheet ja epätäydellisyyden. On aina ollut enemmän positiivista kuin negatiivista. Elämä on ollut enimmäkseen hauskaa elämää jossa olen viihtynyt. Kaikki nämä vuosikymmenet.

Jotain olen sössinytkin. Eikä se siitä parane jos alan syyttämään lapsuuttani ja vanhempiani ja yleensä olosuhteita. Jollain on ollut paremmin mutta kyllä syytä on ollut paljon myös itsessäni kun möhlitty on. Mutta se siitä. Ei niitä kannata mukanaan kantaa, töppäilyjen muistoja. Parempi karistaa ne harteiltaan ja elää eteenpäin. Ei menneisyyden vangiksi kannata jäädä.