Kaikki keski-ikäiset, kaikki reilusti yli ja alle sen,
Minulla vasta viisi selvää iltaa, viinipullo kun on yleensä tyhjentynyt iltaisin yksin kotona. Jonkinlaisen ahaa elämyksen olen tässä kokenut, kun olen miettinyt, mihin tarvitsen viiniä. Vastaus on, että en mihinkään. En vielä osaa näin lyhyen “ilman viiniä” jakson jälkeen arvioida, onko kyse riippuvuudesta viiniin vai tavasta iltaisin tyhjentää puteli. Vähän samaa kuin tupakoinnin lopettamisen kanssa aikoinaan, tavasta oli paljon vaikeampi luopua kuin itse nikotiinistä. Aika näyttää, kun päivät etenee. Enpä ole ihan lähiaikoina ollut viittä iltaa ilman viiniannostani.
Näillä eväillä pakerretaan eteenpäin, upeaa huomata, että olette selvinneet eteenpäin päivästä toiseen ilman kemiallisten aineiden tuottamaa elämän teennäistä iloa. Siihen on minunkin tavoitteeni päästä.
Kuka se kissan hännän nostaa, jos ei kissa itse.
Lauantai ehtoota,
Kaikki keski-ikäiset ja plus ilmeisesti löytäneet lopullisen raittiuden. Hienoa, jos näin on. Mulla ei mene yhtä hienosti, harmi. Viikon klaarasin hienosti, eilen sitten tuli taas haetuiksi valkkaripullo, tylsyydellä sitä perustelin. Onneksi kolmen litran hinkki on vaihtunut puteliin, eikä darra näin ollen aamuisin vaivaa. Silti sekin on liikaa ja ärsyttää. Eikö nyt aikuinen ihminen ymmärrä omaa parastaan. Tyhmä mikä tyhmä.
Olen introvertti, eikä minusta ole mihinkään ryhmään, omaa päätä pitää hakata seinään, ja omin avuin mennä eteenpäin. Edistystä kyllä menneeseen, on jopa välipäiviä, eikä korjaussarjaa tarvitse, yksi pullo riittää, se vain on tyhjentynyt liian monena iltana viikossa. Kasvatukseeni kuului periaate “Kuka se kissan hännän nostaa, jos ei kissa itse”. Ja “Häntä pystyyn vaikka hakaneulalla” .
Kiltteydestä kipeä, vahvuuteenkin voi sairastua. Jopa vakavaan sairauteen sen myötä. Ymmärsin sen kuntoutuksen kautta. Onnekseni olen selättänyt sairauden, kiitos meidän korkeatasoisen hoidon.
Nyt taas jatketaan uuden edessä, lopullista raittiutta hakiessa. Paljon on vielä oppimista.
Hatun nosto kaikille raittiuden kivikossa selvinneille.
Ehtoota vaan,
Se on tää raittius sellanen juttu, että vannomatta paras, sillä alkoholipiru saattaa hyökätä uudestaan, vaikka olis sata vuotta raittiina ollut.
Tylsyys on kyllä paha kompastuskivi matkalla raittiuteen. Sitä tarvis yrittää rikkoa niitä vanhoja kuvioita, jotta sitä sais voimia jatkaa selvällä päällä. - Tsemppiä jatkoon.
Saako täällä jutella nelikymppiset? 
Haley, kiitos tsempeistä, tallennan ne plakkariin mukana pidettäväksi. Ja nostan näkösälle, kun viiniä halajan.
Sunnuntai vaihtui maanantain puolelle, uniaikahan se olisi, mutta… Nukkuminen on viinin myötä mennyt tosi huonoksi, mukana myös nukahtamislääkkeen käytön lopettamisesta seurannut rebound ilmiö. Ei auta kuin odotella Unijukan tuloa, onneksi tulen vähillä unilla toimeen.
Perjantain tylsyyden kompastuskivi on potkittu syrjään, ja viikonloppu on mennyt mukavasti ilman ajatuksia viinin viemistä illoista. Seuraavaan viikonloppuun pitää laittaa teräskärkiset kengät jalkaan, jotta saa kivutta potkia isonkin kiven tieltä syrjään riittävän ajoissa.
Eiköhän nelikymppinen Pumpkin myös mahdu joukkoon.
Uusi päivä kaiken muuttaa voi.
Koittihan se aamu unettomallekin. Ei vain käynyt kuin elokuvassa Uneton Seatlessä. Viideltä kampesin pystyyn ja menoksi toisen riippuvuuden kimppuun. Liottelin lihojani talviuinnin merkeissä, onneksi ei ole riippuvuus pahimmasta päästä.
Onko teillä muilla keski-ikäisillä ja plus omakohtaisia kokemuksia omien vanhempien hoivasta? Itse olen viimeiset kymmenen vuotta kulkenut sitä rataa. Äiti on jo siirtynyt rajan taa, vanha isä pitäisi vielä sinne saattaa.
Senkin myötä niin uupunut, että antanut itselleni luvan paeta viinin turviin iltaisin.
Eihän se ole syy, isän kuolemankin jälkeen pitää elää. Eikä viinin huurussa ensinkään.
Yritän tässä nyt ennakoida tulevaisuutta, jotta totuus ei lentäisi päin pläsiä.
huhuu… uneton täälläkin. Toisinaan on hirmu vaikeaa saada unen päästä kiinni. Kaikki huolet ja epäonnet kasautuvat mieleen ja niitä ei sieltä millään keinoa saa pois. Rentoudun, mietiskelen, teen jos jonkinnäköistä taikatemppua että uni tulisi, mutta kun se pysyy pois niin se pysyy. Tiedän että ensi yönä sitten nukunkin. olen jotenkin yliherkkä, asiat, tapahtumat ja jopa esim. saunassa käynti vaikuttaa unen saantiin. Onneksi jo tiedostan kuka ja mikä olen ja en enää hermostu enkä ala pelätä tätä ominaisuuttani, olen vain tällainen, tämän kans on tultava toimeen.
Sen kun vielä oppisin että osaisin varoa tilanteita jotka ovat mielelleni liian haastavia, mutta aina ei voi, on vain pakko mennä vaikka tietää että tulee hankala olo sen jälkeen kun joutuu joidenkin ihmisten lähelle. Mutta en halua olla hankala, tai aiheuttaa hämminkiä siitä miksen tule johonkin yhteiseen tilanteeseen muiden kans. siinähän se onkin, etten halua ihan yksinkään olla.
Liikaahan minä mietin. Siksi tuo unikaan ei tule.
Sen aikoinaan tajusin etten ollut sovelias vanhempiani hoitamaan, onneksi saivat hyvän hoitopaikan, enkä pode syyllisyyttä siitä. He olisivat kärsineet minun hoidossa. väsyneenä olisin tiuskinut heille. Aika pian raitistuttuani tajusin mikä minä olen ja mihin sitä viinaa tarvitsin, rauhoittaakseni itseni, että jaksaisin sen kaiken keskellä missä elin.
mutta ihailen suunnattomasti ihmisiä jotka hoitavat vanhempansa, tosi hienoa asia.
Jospa kohta taas yritän kömpiä vuoteeseen ja houkutella unta. Kuinka mielelläni haluaisinkin levon ja rauhan, eikä pyörimistä sängyssä. Hyvää yötä.
Löytyi tämäkin vanha ketju kun aloin selata omia viestejäni tässä tuskassani. Ensimmäistä päivää taas vietetään ja krapula ja morkkis elämästäni on kova. En koe itseäni viehättäväksi naiseksi, olen pöhöttynyt ruma läski joka valehtelee kaikille koko elämänsä. Häpeän missä jamassa olen mutta edelleen teeskentelen kaikille asioiden olevan hienosti. Mun pitäisi suunnitella tulevaisuutta mutta vain haahuilen saamatta mistään kiinni. En mä tällaista elämää halunnut, olen missannut aivan liikaa ja ihan omaa syytäni.