Kerrasta poikki - pillerien voimalla?

[Marzi]

No joo, tuli snadisti sellainen nurkkaan ajettu fiilis ja harkintakyky petti. Pahoittelut aitoilolle, ei muistella pahalla. En ole jaksanut paljon pyöriä täällä, kun ei jaksa velloa addiktio-ongelmissa. Fiilis on mitä parhain, ylimääräinen maniakin on hellittänyt. Jatkan entisellä tiellä, pääsääntöisesti selvänä siis. Jos otan lasillisenkin jotain päihdyttävää, nappaa selincron samoin tein. Se tuntuu varmistavan, ettei homma lähde lapasesta. Sivuvaikutuksena tulee sellainen rakkaudentäyteinen ja sovitteleva fiilis. Vaikea selittää ihmiselle, jolla ei ole vastaavaa kokemusta mutta se on ehkä parasta mitä olen kokenut. Vähän kuin olisi taas 16 v ja elämä mahdollisuuksia täynnä. Aistit ovat terävät, luovuus on aivan huipussa ja energiatasot punaisella. Sitten kupittelu loppuu, nappaan alkoholittoman oluen ja kohta olenkin koiran kanssa lenkillä tms. Väitän, etten ole kertaakaan ylittänyt 0.5 promillerajaa. Välillä tarkistan, paras fiilis on n. 0.2-0.3 promillea.

Onko tämä sitten alkoholismia. Tällä palstalla varmasti - itselleni ihan sama. En todellakaan kehitä paineita tai syyllisyyttä siitä, että elämäni etenee paremmin kuin koskaan, mukaanlukien selvä välivuosi kolmekymppisenä. Nykyiseen elämääni nyt sattuu kuulumaan toisinaan lonkero saunassa tai punkkulasi hirvipaistin kanssa. Ehkä se on egoni tms., joka huijaa takaisin alkoholin pariin. Onneksi turvaverkkoni on kunnossa, jos lipsahtaisi sivuraiteelle. Kaikkihan on mahdollista, alkoholi on hirvittävän vahva vastustaja.

Tyttäreni kanssa olemme itkeneet yhdessä typeryyttäni, menetettyjä hetkiä ja onnellista muutosta elämässämme. Aion olla sellainen huomioiva, tunteet edellä etenevä herkkä pappa, jonka luokse on helppo tulla.

Mikä on tarinan opetus? En tiedä voiko tästä oppia mitään. Kai tämä aika ainutkertaista on. Moni asia omalla kohdallani meni ihan AA:n oppikirjan mukaan. Muutos alkoi vasta, kun myönsi oman riittämättömyytensä ylivoimaista vihollista vastaan. Tämä sai etsimään ratkaisuja, joita etsinkin pitkään. Luulin, että se voisi olla philosybiini, mutta se olikin SSRI. Selincro tuli vähän niinkuin bonuksena. Voisin olla raivoraitiskin, mutta se raivoaminen ei oikein ole mun juttu. Tämä tuntuu nyt niin hyvältä tavalta edetä, etten halua päästää irti.

Tsemppiä kaikille.

[Lintuanna]

Hyvä, kun palasit kirjoittamaan vielä tuon. Niinhän se menee, että kukin omalla tavallaan ja ainahan voit palata, jos asiat muuttuu.

Erityisen hyvältä kuulostaa tuo, mitä olette saaneet aikaan ja mitä suunnittelet suhteessa tyttäreesi! Tekee mieli ihan onnitella, tosi ihana juttu.

Tsemppiä sullekin!

[Reepu]

Moi Marzi! Olen itse uusi täällä mutta tämän sinunkin ketjusi lukenut viimeisten viikkojen aikana. Itselläni on kokemusta psilosybiinistä, olen omatoimisesti kokeillut sieniä ja niillä onkin ollut aina hetkellinen vaikutus juomiseeni, vähentänyt sitä. Aina kuitenkin olen palannut alkoholin pariin.

Kirjoitin tänne ensimmäistä kertaa muutama päivä sitten, kun oli repsahtanut juomaan melkein kahden kuukauden tauon jälkeen. Olisin toivonut että olisin uskaltanut kirjoittaa ja esitellä itseni ihan selvinpäin, mutta se ei nyt mennyt niin. Kaksi päivää meni ottaessa, nyt taas uusi yritys jatkaa selvinpäin.

Olen todella iloinen sinun ja tyttäresi puolesta. Tsemiä ja kaikkea hyvää! Itselläni on kokemusta kuinka alkoholinkäyttö pilaa ja tuhoaa ihmissuhteita.

[Minä]

Älkää huoliko. Ollaan reilusti vaan vajavaisia. Kunnes saavutetaan se jonkin sortin täydellisyys❤️
Ei sitä kyllä välttis oo edes olemassa

[Marzi]

Täällä taas - hohhoijaa. Vanhat ongelmat ovat triggeri, jolle ei pilleritkään voi mitään. Ongelmat, joille ei voi mitään muuta, kuin kaivaa syvempi kuoppa ja haudata ne sinne. Jos käytää lapiona alkoholia, tipahtaa itsekin monttuun. On tämä vaikeaa tasapainoilua kaikkiaan - saispa rauhan ajatuksiltaan - oppisi antamaan anteeksi. Lääkkeeksi viinasta kerakaikkiaan ei ole. Hyvän hetken boostaajana pari lasia pillerin kera toimii varsin kivasti, mutta kyllä lähtee homma lapasesta heti, kun ryhtyy ongelmia ratkomaan viinan voimalla. Ei voi mitään, juoppo mikä juoppo.

Eli mania päättyi, komeron ovi lennähti auki ja kolme päivää meni muisteloissa hulluna humalassa, pillerit jäi purkkiin ja itsesääli hakkasi mielen riekaleiksi. Onneksi muita ei tullut loukattua ja hyvällä tiellä tässä ollaan pohjimmiltaan. Latasin Soberin kännykälle (foorumilta bongasin vinkin) ja sehän on loistava appi. Sopivan simppeli. Niinhän se on tutkittu, että ihminen toimii paremmin, kun joku valvoo toimintaa. Pitää olla tavoitteita. Aamulla lupaat apille olevasi päivän selvänä ja illalla kuittaat tyytyväisenä onnistumisen. Kuulostaa naurettavalta mutta toimii! Mieli se on metka kapistus. Hyvää soberointia kaikille.

[Marzi]

Itsepetosvaihe ohitettu ja lopputuloksena on pakko itselleen myöntää, ettei eri kemikaaleista (oli sitten pillereitä tai sieniä) loppupeleissä ole kestäväksi ratkaisuksi. En myöskään usko, että kykenen pelkällä tahdonvoimalla pysymään pinnalla addiktioiden ristiaallokossa. Vertaistukea ja eräänlaista uskoa korkeampaan - ne tuntuvat kääntävän kompassia uuteen kurssiin väkevimmin. Omaehtoista aivopesua, toistoa, toistoa ja tuhat kertaa toistoa. Enemmän tietoisuutta, hetkessä kellumista ja ajatusten hallintaa. Uskoa pyhään, uhrin merkitykseen, armoon ja rakkauden kaikkivoipaisuuteen.

Ei ihan helppo paketti umpiateistisen kommunismikasvatuksen lapselle. Vaatinee jonkinlaista egon itsemurhaa, oman pienuuden myöntämistä, nöyrää ja pyyteetöntä, vastikkeetonta rakkautta elämää kohtaan ja armoa.

Ehkä se siitä…

[Projekti_0.0]

Ratkeamiset vahvistaa lopullista päätöstä, niitä ei kannata liikaa murehtia. Kunhan ei ota toistuvaksi tavaksi. Hyvää settiä siellä.

[Setämies]

Kovin on taas tuttuja ajatuksia. Täällä toinen umpiateisti, joka ei usko korkeampaan voimaan, eli itse en henkilökohtaisesti näe sen olevan mikään ehdoton raittiuden edellytys, vaikka jollekin toiselle se saattaakin olla kaiken perusta ja silloin siitä kannattaa pitääkin kiinni kynsin ja hampain. Eikä tahdonvoima ole kenellekään ehtymätön voimavara, sen varassa ei voi kukaan roikkua ikuisesti.
Mutta uskon, että jokaisen täytyy kuitenkin myllertää se elämä aivan uusiksi sen jokaiselta osa-alueelta, johon alkoholin on antanut luikerrella, ennen kuin voi päästä tilanteeseen, jossa erityisiä haluja juoda ei enää esiinny.
Ja nöyrtyminen on auttanut myös kummasti asiaa minullakin. Itselläni se tarkoitti sen hyväksymistä, että opiskelen tieteen kautta, kuinka riippuvuuksista päästään eroon ja teen kiltisti kaiken mitä se vaatii.
Armoa ei saa myöskään unohtaa, ei kukaan käy kaikkea vaadittavaa tuosta noin vain läpi, vaan se vaatii paljon aikaa ja vaivaa.

[Marzi]

Kiitos 0.0. Kun on tarpeeksi ollut eksyksissä, jokainen toivonkipinä tulee tarpeeseen.

[Marzi]

Viisautta

[Raisumojito]

Kiitos @Marzi näistä sun kirjoituksista. Olen hiljattain aloitellut täällä ja pääsin nyt ketjusi loppuun. Joku olisi aloittanut uudella nimimerkillä ja hukuttanut aiemmat uhot bittiunholaan. Me ollaan kaikki varmaan sen verran marinoituneita että tiedämme jotain kasvojen menetyksistä, katkenneista suhteista uusista aluista. Yksi suurimmista juomaan johtaneista syistä on huono itsetunto/alemmuudentunto ja itsesyytökset. Ja kuitenkin toipuakseen on koottava itsensä, annettava itselleen anteeksi vaikka joku läheinen ei antaisikaan. Näillä mennään, tällä päivällä on valiä ja mitä sillä teen.

[Marzi]

Moi vaan Raisu. Tässä on nyt hurahtanut reilu kuukausi ilman alkoholia. Tällä kertaa kaikki tuntuu olevan toisin kuin aiemmilla kerroilla. Kertaakaan ei ole alkoa tehnyt edes mieli - siis ihan tosissaan tuntuu siltä, kuin se olisi ollut aivan eri ihminen joka joi itsetuhoisesti reilun vuosikymmenen ja kaikkiaan neljä vuosikymmentä. Syitä juomiselle kyllä olisi, tekoäly kaappaa työt, oma talous sakkaa jne, mutta kun ei vaan tee enää mieli.

SSRI toimii ihanasti. Paniikkihäiriöt ovat poissa, maanisuuskin loppui. Kihti saatiin kuriin ja nyt pystyn taas pitkästä aikaa harrastamaan liikuntaa. Palaset ovat jotenkin loksahtaneet kohdilleen ja asiat ovat paremmin kuin ikinä uskalsin toivoa. Se on kuitenkin täysin selvää, että kuljen loppuelämäni lankkua pitkin ja yksikin viinanpuuska voi suistaa takaisin vapaapudotukseen. Sinne en halua, enkä sitä vaihtoehtona edes ajattele. Tämän vuoksi en ole täällä plinkissäkään aikoihin käynyt, en oikeastaan ole edes miettinyt koko addiktiota.

Luulen, että kemian lisäksi sisäistys siitä, että uhriutumiseni esti kasvamasta ihmisenä, on ollut tärkeimmässä roolissa muutoksessa. Taakkaa tuli kannettavaksi enemmän kuin kukaan pystyy selässään kantamaan. Paino kasvoi ja painuin henkisesti enemmän ja enemmän lysyyn. Lopulta olin niin kyykyssä, että perse hipoi maata ja olin juuri kellahtamassa selälleni. Siinä kyykistellessä aivokemia napsahti kohdilleen, sisäinen pohdiskelu alkoi tuottamaan oikeita analyysejä ja yksinkertaisesti päätin katkaista repusta hihnat ja nousta pystyyn. Sitten huomasin, että nouseminen on tuhlausta, koska kyykystä on hyvä ponnistaa korkeammallekin. Tää meni ehkä vähän filosofiseksi, mut sori siitä😉

Yksin en tähän olisi pystynyt - ei siitä ole kauaa, kun oli erikoista ja ahdistavaa olla vielä aamukympiltä selvin päin. Siis joka päivä. Perhe, ystävät, lääkkeet, vertaisryhmät ovat auttaneet ja nyt haluan itse auttaa apua tarvitsevia. Tiedän olevani alkutaipaleella, tai toivottavasti olen, jolloin elämää olisi vielä paljon edessä. Eihän tässä ole kyse juomattomuudesta tai alkoholista. Tein harkitun murhan, tapoin vanhan kelvottoman ja loppuunkulutetun minän, jotta voisin alkaa alusta. Olla hyödyksi ja jakaa rakkautta, josta olen saanut nauttia ja joka on toiminut pelastusrenkaana juoppouden myrskynsilmässä.

Kieltämättä ketjussani on aika hapokasta tekstiä, pyydän sydämestäni anteeksi kaikilta loukkaamiltani kanssamatkustajilta. Pillerimaaninen egoni oli sitä mieltä, että lääkebuustilla voi selättää alkoholismin ja jatkaa tissuttelua. Se oli harhaa, joka syntyi ihan eri todellisuudessa, jossa nyt elän.

Jos yhden vinkin voin antaa, niin ensiksi häpea kannattaa kuopata. Jos ei tunne häpeää, ei voi menettää kasvojaan. Tai nyt kuolisin häpeään, jos erehtyisin koskemaan alkoholiin, eli toimiihan se häpeäkin joskus😄. Rehellisyyttä itselle ja muille ei myöskään voi sivuuttaa. Itse olen omassa elinpiirissäni ollut jo kauan täysin avoin alkoholismistani. Perhe, ystävät, työyhteisö - jopa asiakkaani tietävät, että kamppailen asian kanssa. Ei kannata aliarvioida ihmisten kykyä tuntea empatiaa sairastunutta kohtaan.

Kiitos tästä päivästä.

[Marzi]

Siirrän nämä ajatukset toisaalta. Plinkki toimii itselleni päiväkirjana, josta voin jälkikäteen etsiä mahdolliset ajatusvirheet - ei siis kannata pahastua ajatuksistani, ne ovat omiani ja itselleni:

SSRI toimii yhä. Neljä vuosikymmentä kaikkiaan tuli lotrattua, viime vuodet päivittäin ja paljon. Sallin mä vieläkin itselleni joskus pari lasia viiniä, yleensä hyvän ruoan kanssa, jos ei ole kaapissa alkoholitonta olutta tms. En kuitenkaan koskaan ota “yhtä rentoutumiseen”.

Olen miettinyt, että mitäpä sitä jännittämään koko asiaa. Ihmisellä on luontainen halu päihtyä, vähän vastaava perustarve kuin seksiin. Jos sen kieltää itseltään, tekee enemmän mieli. Mutta kun sen sallii, vähempikin riittää - tai ei välttis tarvitse lainkaan. Jotta tähän tilaan pääsee, pitää tosiaan olla dopamiinit, serotoniinit ja elämä muutenkin jollain tavoin balanssissa.

“Ihminen tarvitsee vastoinkäymisiä samoin, kuin kehonrakentaja punttejaan”. Tähän ajatukseen päättyi uhriutumiseni. Tuli tunne, että sisälläni on pakko olla jotain todella vahvaa, koska pataan on tullut huolella. Uhriutuminen tekee muutoksen mahdottomaksi, eikä siitä irroittautuminen olisi omalla kohdalla ollut vanhan juopon mindsetillä mitenkään mahdollista.

Päivä kerrallaan kohti uutta tulevaisuutta.

[Marzi]

On varmaan tullut aika siirtyä vähentäjiin, koska se kuvaa paremmin nykytilaani. Arki rullaa omalla painollaan, kuntosalilla käyn 4-5 krt/vko, paino on tippunut 13 kiloa viime vuoden lopusta ja lihakset alkavat pikkuhiljaa taas erottumaan slaardin alta. Mieli on valoisa ja toiveikas. Energiaa tuntuu riittävän. Duunia sais yrittäjällä olla enemmänkin, niin ei tarvitsisi päivittäin miettiä taloutta. Kokonaisuutena voisi ehkä jopa sanoa, että paras kesä 15 vuoteen - yksi parhaista koko elämässä.

Viikonloppuna tuli rouvan kanssa herkuteltua. Ensin ajattelin olla alkottomana (tai oikeastaan ajatellut mitään), mutta hyvän ruoan ja rennon tunnelman ympärille oli liian helppo rakentaa solumyrkytetty kokonaisuus. Perjantaina liuotin aivojani jopa 7 annoksen verran ja lauantaina puolikkaan viinipulloa.

Kovasti pohdin, onko tämä lipsumista. No onhan se, mutta vähennystä ongelmavuosikymmeneen on kuitenkin n. 90%. Olisiko tuo 10% kuitenkin ongelma? Vaikka kuinka itselleni toistelen ettei ole, niin joku pirulainen taustalla kylvää epävarmuutta mieleeni. Tämän vuoksi ajattelin näin maanantaiaamun kunniaksi naputella fiilikset plinkkiin. Tällä kun on ollut prosessissa iso rooli jonkinlaisena pelastusrenkaana.

Lähdetäänpä siis vähentäjiin - pääseehän tänne takaisin jos aivokemiat menevät solmuun ja lotraaminen ottaa liikaa valtaa…

[Projekti_0.0]

Kiva kuulla että menee paremmin! Itse koitin muutamaan otteeseen samaa, mutta meni komeasti vituralleen. Tuntemistani alkoholisteista yksi pystyy 75% kohtuukäyttöön. Loput pinnat nätisti överiksi.

Vilpittömästi toivon että onnistut. Jos et, opit. Mukavaa syksyä!

[Marzi]

Myös omalla kohdalla lopettamisia on takana lukematon määrä. Vuonna 2019 menin ekaa kertaa päihdeneuvojalle ja siitä lähtien onkin rimpuiltu riippuvuuden pakkopaidassa. Oli muuten lopettamisen kannalta typerin veto mennä leimaamaan juopon merkki otsaansa, sen jälkeen ajauduinkin ryyppäämään järjettömästi viisi vuotta, kun apua ei saanut mitenkään. Juopposiilossa ihminen jätetään muhimaan omiin liemiinsä, kunnes kykenee katkaisemaan juomisensa. 12 vuotta syvää masennusta takana ja aivokemiat viturallaan moinen sankariteko ei allekirjoittaneelta onnistunut. Kurssi kääntyi kun lääkitys napsautti valot päälle ja viimeinen vuosikymmen tuntuukin nyt vain pahalta unelta.

Miksi sitten vieläkin leikin koko liuottimella? Kyllähän sitä itsekin pohtii, varmaan helpointa olisi vain olla ilman - raikkaammat ja toimivat aivot ovat varsin käyttökelpoiset kaiken kaikkiaan. Kyllä se on sosiaalinen paine, ystävät ja ennen kaikkea vaimo, jonka kanssa yhteiset hetket houkuttavat vielä kokeilemaan joustoa asian suhteen. Ystäväpiirini on sikäli turvallinen, että olen ymmärtääkseni ollut ainoa juoppo porukassa. No kattellaan, en enää tunnista itsessäni pakonomaista tarvetta lotrailuun. Joskus asia pyörähtää mielessä, mutta katoaa lounaan, salitreenin tai suklaapatukan mukana ilmaan. Joka päivä oppii - sehän tässä parasta on. Tsemppiä projektiin ja hyvää syksyä.