Kerrasta poikki - pillerien voimalla?

[Marzi]

Nyt olisi mielenkiintoinen keissi. Mielelläni kuulisin, onko muilla vastaavia kokemuksia.

11.12.2023 klo 10.00
tuumin, että on pakko lähteä hakemaan pari sixpäkiä lonkeroa ideaköyhyyteen.

11.12.2023 klo 10.10 vuosien alkoholiaddiktio päättyi.

Samalla poistuivat paniikkihäiriöt, masennuksen kuoppaama tunneskaala palasi, samoin kuin värit muuten harmaaseen päivään. Kognitiiviset kyvyt turbottuivat, lukemisen ymmärrys palasi. Luovia ideiota pulppuaa mieleen. Elämä muuttui ihanaksi - tuntuu kuin aivot olisivat 16-vuotiaat. Ikään kuin joku olisi pessyt niistä kaiken kuonan pois. Perhe on luonnollisesti innoissaan. Ensimmäistä kertaa aikuisiällä olen joulun ja uuden vuoden selvänä - ja nautin joka hetkestä. Kolme viikkoa tätä on kestänyt. Vannon, että kertaakaan ei ole tehnyt alkoa mieli. Vahingossa otin liköörikonvehdin ja voin pahoin jo siitä. Alkoi huimaamaan - mielenkiintoista vai mitä?

Olen juonut päivittäin vuodesta 2010 kiihtyvällä tahdilla. Viime aikoina (vuodesta 2019) meni jo jopa 100 annosta viikossa, kuitenkin vähintään n. 60 annosta. AA ja päihdeavut tuttua kauraa - aiheuttivat lopulta vain suuremman himon juomiselle. Luovalla alalla yrittäjänä on ollut pakko kaivaa ne ideat esiin keinolla millä hyvänsä. Tunneskaala oli uhrattu masennuksen alttarille joskus v. 2012. Kaikkiaan olin valmis monttuun - aikataulu vain oli avoin. Myös kaikki sukulaiseni ovat olleet juoppoja, joten perimäkin on viritetty huippuunsa. Kaikesta huolimatta vaimon ja lasten kanssa meni hienosti - vaikka tietenkin he ovat kärsineet. Eivät ehkä halua syyllistää - enkä minä vakivaltainen tms. ole. Sellainen ärtyisä vanha juoppo korkeintaan, hyvänä päivänä pikku pöhnässä ihan hauska heppukin hetkittäin. Veriarvot luonnollisesti osoittavat, että ihmeparaneminen tulisi tarpeeseen. Onko sellaista oikeasti olemassa? Onko minulle SSRI se korkeampi voima? Olin myös ilmoittautunut silosybiinikoekaniiniksi ranskalaisfirmalle - sainkin saman pilleristä ilman terapiaa.

Illalla lähdetään rouvan kanssa juhlimaan uutta vuotta. Hänellä on pullo shamppanjaa + pari lonkeroa etkoille - eikä mun tee tippaakaan mieli!?!? On vain hienoa kun voi olla porukalle kuskina ja aamulla on taas virkeä ja kirkas mieli. Masentuneena juoppona nukuin jopa 16 tuntia/vrk. Nyt 6-7 tuntia riittää ja aamulla on upeaa lähteä lenkittämään koiraa lumen narskuessa jalkojen alla.

Tällainen tarina näin uuden vuoden kunniaksi. Ei varmasti ole vaikea arvata, millaisen lupauksen annan ensi vuodelle. Kolme viikkoa on lyhyt aika mutta viikoista ne vuodetkin koostuvat.

Miten tässä nyt näin kävi. Elämäntäyteistä vuotta 2024 kaikille

[Marzi]

Tässä plinkin tempaavia tarinoita lukiessa tuli jotenkin tarve todistella jotain. Lähinnä sitä, olenko ollut elämässäni riittävän juoppo jotta superhelppo alkoholin käytön lopetus voidaan laskea alkoholismista paranemiseksi? Alkutaipaleellahan tässä mennään, mutta tunne korvien välissä on ollut 11.12. alkuhetkestä lähtien jotenkin epäuskoinen koko litkun koukuttavaan voimaan. Oliko sitä edes olemassa, vai olivatko ulkoiset tekijät vain niin vahvat, että alkoholin turruttava ja toisaalta nostattava voima oli jonkinlainen - typerästi sanottuna selviytymiskeino? Nyt tuntuu, ettei sillä ole enää mitään valtaa mietteisiini tai tekemisiini - ikään kuin neljä vuosikymmentä kestänyt kupittelu olisi unta vain.

Jotain taustoja juopottelusta - tekee hyvää itsellekin hieman muistuttaa mistä on kyse: Kymmenen vuotta useiden viikkojen putkia “kohtuujuopottelun” nimissä. Aamu alkaa lonkerolla n. klo 7.45 (vaimo lähtee töihin) sitten viedään tyhjät tölkit ja ostetaan pikkupullo jallua ja pari mörkölonkeroa. Nämä kiskaistaan työpäivän aikana ja olo on ok perheen palatessa kotiin. Illalla pari 0.5/5.5% piilolonkeroa tai hieman viiniä ja kohti seuraavaa aamua. Henki on meinannut lähteä vaikka kuinka useasti. Veneen kaadoin ja meinasin hukkua, auto kahdesti ojaan, olen tippunut milloin mistäkin, kaatuillut pahasti yms. Kuullut ääniä, kuvitellut paholaisen siepanneen rakkaimpieni sielun yms. Kerran soitin 112 ja poliisit tulivat paikalle, koska olin varma, että paholainen oli kaapannut vaimoni mielen ja aikoi tappaa minut jne. Arkena juopottelu on työkalu ja silloin vielä pärjään sen kanssa, mutta annas olla kun tulee vapaa-aikaa - varsinkin itsekseni. Mökille on välillä hyvä paeta “puuhastelemaan”. Silloin on aina helvetti irti.

AA ei minulle sovi, vaikka siellä upeaa sakkia pyöriikin. Terveyspalveluissa sinut leimataan juopoksi (joka toki olenkin), mutta tämä lähestymistapa toimi itselleni lainkaan. Sukuni ja sitä kautta mieleni on erikoinen sekoitus addiktioita, hulluutta ja neroutta. Bipoja, skitsoja ja juoppoja vilisee sukupuussa. Toisaalta myös arvostettuja ja tunnustettuja kansainvälisiä neroja niin talouden kuin mm. tekoälymaailmasta.

Ymmärrän hyvin, jos joku tätä lukiessaan ajattelee, että taas yksi narsisti, joka kuvittelee olevansa “erikoinen”. Joka tapauksessa koen, etten kykene lopettamaan juomistani tahdonvoimalla. Luovuus ei lähde lentoon, jos samalla takaraivossa sykkii ajatus seuraavasta huikasta. Yritin tosiaan philosybiiniterapiaan, koska sen pitäisi poistaa himo alkoholiin. En päässyt koekaniiniksi, joten olin jo varaamassa tälle kuulle liput Amsterdamiin. Vaimo olisi lähtenyt viereen rauhoittelemaan demonieni kohtaamista sienien avulla. Lopulta pääsin 8.12. lääkärille, jolta sain SSRI-reseptin. Tämä ei ollut nappulaneitsyyteni, kahdesti aiemminkin olen hakenut apua SSRI lääkityksestä masennukseen. Se on toiminut aina todella nopeasti ja tehokkaasti. Muutama päivä ja aivot on resetoitu ja elämä antaa taas parastaan. Joskus vuonna -14 mulla oli kuitenkin kivunlievityksen kanssa näitä serootoniinihommia ja silloin homma kosahti karille ja pahasti. Menin psykoosiin ja oli aika hankalaa… Tämän vuoksi pelkäsin heittäytyä kyseisen lääkkeen vietäväksi uudelleen.

Aiemmat SSRI-kuurit lopetin aina heti alkuunsa ja aloitin normi elämän bileineen. En kokenut, että alko olisi ollut ongelma, joten mitä sitä himmaamaan. Olisin varmaan silloinkin voinut lopettaa käytön halutessani. Muistan jo vuosituhannen vaihteesta, kuinka juhliminen loppui masennuksen kanssa samaan aikaan ja addiktoiduin lähinnä raittiuteen ja treenaamiseen.

Nyt olen päättänyt syödä kuurit loppuun enkä enää ehdoin tahdoin ryhdy läträämään prosenteilla. Ajattelin olla ainakin tämän vuoden soberina - katsotaan sitten jatkoa fiiliksen mukaan.

Jonkin verran on ollut vääntöä siitä, onko alkoholismi sairaus ja voiko siitä parantua? Itse ajattelen asiaa niin, että jos on mahdollisuus lopettaa addiktiivinen juopottelu jotenkin muuten kuin kärsien ja hammasta purren - kerta toisensa jälkeen epäonnistuen - niin sitä mulle kiitos. Tämä tuntuisi nyt toimivan - epätoivoisena olisin ollut valmis sieniinkin. Tai mihin vain.

Valtavan suuri kiitos kaikille plinkkiläisille. Olen lueskellut täällä nyt about vuoden kirkastamassa omaa tavoitettani. Toivottavasti joku inspiroituu myös omasta polustani uuteen elämään.

[Naurismäki]

Uskon lääketieteeseen päihdepsykiatrisissa kysymyksissä ideologioita mieluummin ja AA:sta minullakin saman sorttinen kokemus, että varmaan ok tietyn tyyppisille, minulle ei. Sairaalloista on joka tapauksessa pakonomainen juominen ja aktiivinen riippuvuus tekee huomattavan vaikeaksi syvempien ongelmien hoitamisen, joten siinä mielessä ei minulle tuota mitään vaikeutta sanoa sairautta sairaudeksi. Se vain ei tee päihderiippuvuudesta verrannollista esim. synnynnäisille sairauksille ja toinen oleellinen pointti tuntuisi olevan se, ettei alkoholisteja, alkoholiriippuvaisia tai muulla tavoin alkoholiongelmaisia voi sittenkään tyypitellä tai väkisin mahduttaa jonkin tietyn muotin sisään. Alkoholiongelmien taustalla vaikuttaa kuitenkin kovin usein olevan kyse erilaisista tunne-elämän vaikeuksista ja kovin moni tuntuu olevan traumatisoitunut pitkäkestoisesti lapsuuden ja nuoruuden keskeisissä vuorovaikutussuhteissa. Traumaperäiset ongelmat ovat laaja-alaisia ja oireilevat harvoin VAIN päihteilyllä, joihin koukuttumisesta voi piankin löytää varsin ymmärrettävät syyt. Kun olo on jatkuvasti sietämätön, ei ole isokaan ihme, että ihminen jää jumiin ”lääkkeeseen”, joka ainakin jossain määrin toimii. Itselläni rankin addiktiivinen vaihe oli jo parikymmentä vuotta sitten. Niin sairaalloisen itsetuhoisesti en ole koskaan juonut sen jälkeen vaikka on tullut eri vaiheissa tyrittyä kaljan kanssa sittemminkin. Omalla kohdallani alkoholismi ei ole ”jatkunut siitä, mihin jäikin”, joten ainakaan minun kohdallani mm. tuo mantra ei päde. Tyypillistä on kuitenkin ollut se, että olen jumiutunut siihen toistuvasti ja muutaman viime vuoden aikana oli parikin sellaista useamman kuukauden vaihetta, joissa törpöttelyni hirtti kiinni oikein huolella. Kaikissa tapauksissa kyse on ollut syvemmällä olleista vaikeuksista itseni kanssa ja sitä kautta ihmissuhteissani, joita olen kärsinyt ahdistuneen levottomuuden muodossa. Tähän hätään on ollut kovin automaattista hakea rauhaa tuopista, mikään bailaaja en ole ollut pitkiin, pitkiin aikoihin.

Enoni oli rapajuoppo, oikein klassisen koulukunnan spurgu, joka ryyppäsi itsensä milloin työelämästä ja milloin vankilaan. Tässä reilut kymmenisen vuotta sitten hän odotteli aamukohmelossaan pulloa, jonka ryyppykaveri oli luvannut tuoda. Siinä kesken kaiken hänelle tuli mieleen, että entäpä jos ei enää joisikaan. Kaikki oli sillä saralla nähty, kuultu ja koettu. Hän ei ole juonut tippaakaan sen jälkeen ja viettää nyt tasapainoisia eläkeläispäiviä yrittäen pelastaa suhteita lapsiinsa sen minkä vielä jotenkin voi. Peruuttamattomia asioita on silti tapahtunut mutta niidenkin kanssa hän pystyy elämään niitä itseltään piiloon juomatta. Näinkin voi käydä.

Ja noin voi käydä. Tarinasi on omalla tavallaan niin poikkeuksellinen, että siihen on vähän jopa vaikea kommentoida mitään. Tämä ei nyt oikein noudata mitään totuttua kaavaa Mutta juuri sen takia tuo on niin huikea juttu, kun se laajentaa kuvaamme suureen A-kysymykseen: elämä on moninaista, me olemme moninaisia, ei ole yhtä latua.

Kaikki tämä kuulostaa hienolta ja käänteentekevältä elämässäsi! Vanha sipulinkuorintaklisee on omalla kohdallani pätenyt, että kun vaan ensin olen saanut kiinni siitä ensisijaisesti langanpäästä ja päässyt eroon akuutista juomiskierteestä, niin sitten ne sitä taustoittavat kysymyksetkin ovat päässeet kunnolla käsittelyyn. Tuntuu, että itse olen päässyt jopa helpolla ja ehkä oppinutkin itsestäni sen, että vaikka A-ongelmani ja tietyt perustavat taipumukseni ovatkin oleellisia kaiken muun hyvinvointini ja mielenterveyteni kannalta, isommassa kuvassa on kyse silti aika pintapuolisestakin asiasta. Olen viime aikoina ajatellut sitäkin, oliko juomiseni myös jossain määrin yritystä kieltää tietyt ahdistavat tosiasiat ja hakea tavallaan kompensaatiota juomisen tuskailusta, joka vanhastaan on minulle helvetillisenäkin maastona sentään tuttu. Voi olla, juomisessani on ollut viimeisen vuosikymmenen ajan enemmän toiminnallisen kuin niinkään kemiallisen riippuvuuden elementtejä. Viime keväänä join jopa humalaa vältellen ja vesillä ja limuilla sitä säädellen, kun humalan tunne jo pikemmin ällötti kuin viehätti - vetoavampaa minulle oli jonkinlainen oman tilan ja ”rauhan” kokemus, minkä kuvittelin baarista saavani.

Jäähän keskustelemaan kanssamme! Olet sen verran itsestään kiinnostuneessa porukassa, ettei mahdollisessa narsistisuudessasi ole paljoakaan poikkeavuutta Tämä on hyvä paikka tutustua itseen ihan terveen narsistisuuden verran. Tarinoista voi huomata, että aika monella on turpeeseen poljetun minuuden kipeitä kokemuksia taustallaan. Hoitamattomina ne johtavat useammin vinoutuneeseen narsistisuuteen kuin omien tosiasioidensa rehellinen räknääminen.

[Marzi]

Kiitokset sanoistasi Naurismäki -paitsi vastauksesta, myös kaikista muista kirjoituksistasi ja sisimpäsi avaamisesta vertaisryhmälle. Olet ollut suuressa roolissa allekirjoittaneelle tiellä itsepetoksesta mahdolliseen tervehenkisempään elämään. Vielä vajaa vuosi sitten ajattelin, että alkoholi on jonkinlainen ystävä. Paljon hyviäkin asioita on tapahtunut humalassa ja koin jotenkin olevani velkaa vanhalle kaverille. Myös ihmisystäväni tulevat juttuun kaverini kanssa, enkä halunnut jäädä ulkopuoliseksi. Että voisin jotenkin jatkaa tielläni, jos vain kykenisin pitämään nestemäisen ystäväni kurissa - sillä kun on tapana houkutella myös hankaluuksiin.

Miten hullu ihminen voi olla? Addiktit ovat kyllä mielenkiintoista sakkia. Puuttuuko addiktilta peili kotoa? Järki, empatia, kaikenlainen kyky itsetutkiskeluun?! Itse jouduin luiskaan todella pitkäkestoisten ja epätodellisen vaikeiden sukuongelmien buustaaman kohtuuttoman, turruttavan juomisen päätteeksi. Lapsuudenperheeni (äitini ja veljeni) saivat selittämättömän tarpeen tuhota elämäni järjestelmällisesti. Mikään ei ollut pyhää; oma perheeni, lapsuudenkotini, appivanhempani - kaikki haluttiin repiä kappaleiksi. Asian käsitteleminen vei minulta 14 vuotta. Myöhemmin ymmärsin, että kyseessä olivatkin kyseisten henkilöiden omat mielenterveysongelmat, eikä minuun henkilönä kohdistunut kauna. En kuitenkaan uskalla ottaa askeltakaan lähentääkseni välejämme - vastapalloon voi tulla mitä tahansa. Terapiaan tms. he eivät suostu osallistumaan, joten keinot on käytetty. Oma ja perheeni hyvinvointi on kuitenkin tärkeintä.

Paitsi plinkki, myös Jari Sarasvuo on avannut silmäni. Jarin pohdinnat addiktioista vanginvartija-vertauksineen ovat suositeltavaa kuunneltavaa ihan jokaiselle, jolle huikka maistuu epäilyttävän hyvältä. Omalla kohdalla myös oman tilan liiallinen pohdiskelu voi olla jopa haitallista. Kela alkaa pyörimään vinhaa vauhtia, valtaa koko mielen ja sitä kautta häiritsee elämää. Nytkin huomasin, että olisi pitänyt tehdä perheelle hyvinvointia jo kolme varttia, mutta täällä sitä vain plinkkaillaan. Ehkä kykenen antamaan armoa itselleni ja hakemaan tästä hetkestä voimaa loppupäivään.

Ollaan itsellemme armollisia. Siihen onkin hyvä lopettaa.

[Naurismäki]

Armo on tärkeää.

Joskus voi olla, että addiktio kierrättää kelamme niin tiukasti itsensä ympärille, että saatamme unohtaa muidenkin ihmisten olevan sittenkin vain ihmisiä. Aivan kaikilla ihmisillä on myös ongelmia, suruja, vaikeuksia, mielenterveyden haasteita, menneisyyden taakkoja, tulevaisuuden pelkoja. Osan kanssa pärjää vain rankimmatkin tosiasiat hyväksymällä ja joskus se voi tarkoittaa välien hyydyttämistä; enimmän osan kanssa toimeen tulemisen ehdot ovat silti huomattavasti väljemmät ja noudattavat perin yleisinhimillistä vastavuoroisuuden ja oikeudenmukaisuuden kaavaa. Aina oikeus ei riitä muille niin kuin ei meillekään, ja tarvitaan armoa. He tarvitsevat vastaan tulemista siinä missä mekin ja aivan kaikkea mekään emme pelkällä raitistumisella ratkaise, emme itsessä emmekä toisissa.

Omassa elämänpiirissäni on rikkinäisyyttä, jossa ihminen tarvitsee armoa minun tavallani. Omien tosiasioiden kohtaaminen auttaa näkemään ja ymmärtämään sen, että omiensa kanssa voi toisella olla aivan yhtä hirveää. Onko minulla addiktina joku eri oikeus omistaa armontarpeeni yksin? Luulen, että meistä monellekin voi riippuvuus olla paljon hörpynjanoa laajempi kysymys ja se voi ulottua esim. tapaan orientoitua ihmissuhteisiin. Näissä eheytyminen on minun tämän talven tavoitteeni ja aion edetä siinä armon kärjellä tarviten sitä reilusti itse mutta myös antamalla sen toiselle todeksi. Kukaan meistä ei ”parane” ainakaan kiusaamalla ja kun yritystä selvästi on, hän ymmärtää silloin myös avun arvosta jotakin. Viime kädessä on niin vähän kyse vain minusta, minusta ja minusta: minä yksin en ole juomisellani saanut rikki kuin sen, minkä voin korjatakin, mutta senkin olen saanut korjatuksi vain toisten avulla; minä olen jo siinä vaiheessa, jossa voin nostaa hieman katsetta oman napani ympäriltä ja tutkia rehellisesti, miten minä voin auttaa toista korjaamaan sen, minkä on omalta osaltaan särkenyt - tekemättä kuitenkaan hänen puolestaan sitä, mikä hänen on todella tehtävä itse, onhan hän aikuinen ihminen.

Mennään armon varassa, se on hyvä ajatus!

[Marzi]

Aloitin ketjun etsien samanlaisen kokemuksen jakajaa. Sellaista ei tältä palstalta ole vielä ilmoittautunut, mutta luotettavasta lähteestä (vauva.fi) löysin seuraavan kirjoituksen:

“Tuttu aloitti SSRI-lääkkeen niin meni täysin kiinnostus alkoholiin. Hänellä on pari pulloa viskiä ollut kaapissa jo vuosikaudet, niin ei mitään kiinnostusta enää. Tätä ennen oli vakava alkoholiongelma. Tuo SSRI-lääke ei toki kaikille alkoholisteille toimi, mutta osalle toimii (lääkäreiden mukaan).”

Omalla kohdallani vaikutus syvenee koko ajan, tämä varmasti myös plinkin ansiota. Käytän ikäänkuin itsesuggestiota ankkuroimaan mieleni uuteen kirkkaaseen ja palkitsevaan elämään - jos joskus tulee joku kammottavan musta ja musertava päivä. Itse en olisi tähän pystynyt, mutta SSRI juna tuli asemalle ja onneksi hyppäsin kyytiin. Tarkoitus olisi kuitenkin lopettaa lääkitys puolen vuoden päästä. Hieman pelottaa kuinka sitten käy, ratkeanko taas samaan kierteeseen ja jos käy niin köpelösti, aloitanko vain kuurin uudelleen ja muutaman päivän kuluttua olen jälleen raitis.

[Naurismäki]

Ehkä kannattaa opetella ankkuroitumista hetkeen ja asiaan kerrallaan. Nyt on tämä tilanne, antoisa matka vasta alussa ja raitistuminen paljon hörppyä monialaisempi kysymys. Osan asiassa auttaa lääke, toisen osan plinkkaaminen ja muu psyykkinen työskentely. Kaikki tämä vaatii aikaa eikä nousuhumalan kaltaista ohituskaistaa nyt ole: hitaudesta voi myös tulla uusi nautinto.

Minulla on toiminut tällainen paketti: naltreksonista hätävara sortumisen mahdollisuuksiin (kerran meni viinittelyn/olustelun puolelle mutta arvatenkin myös lääkkeen ansiosta sain juomingit poikki jo ennen humalan kokemusta) ja minulla se lääkitys leikkaa ilmeisesti myös jossain määrin mielitekojen voimakkuutta; säännölliset tapaamiset päihdepolin terapeutin kanssa; säännöllinen hahmoterapia minäkuvan ja tunne-elämän selkiyttämiseksi; säännöllinen plinkkailu; riittävästä ja säännöllisestä unesta huolehtiminen; riittävästä ja mielekkäästä tekemisestä nauttiminen ja uusiin ihmisiin tutustuminen (viime syksyllä kävin esim. kursseilla, teatterissa ym. ja nyt kevättalvella taas pari kurssia edessä). Tärkeää on huolehtia kaikkien perustarpeiden toteutumisesta (uni, ravinto, liikunta, lepo, hyvät sosiaaliset suhteet jne.). Voi kuulostaa paljolta mutta lopulta kyse on aika yksinkertaisista ja pienistä asioista joka päivä. On ollut koko puolen vuoden ajan opettelemista parempaa oloa tuottavaan elämäntapaan mutta nyt kaikki on jo rutiinia. Myös alkoholista pidättäytyminen sen läsnä ollessa on sujunut yhtä vaikeaa tilannetta lukuun ottamatta.

Tänään voi tehdä oikeastaan kaiken, mitä voi todella tehdä. Joskus aikanaan tulevat sitten uudet tilanteet. Itse en pidä lääkityksen tai päihdepolin asiakkuuden kanssa mitään kiirettä, tiedän vähintään vuoden menevän ihan vaan uuden opettelemiseen. Ja samalla nautin tästä kaikesta, olo on kuin olisin saanut itseni takaisin jostain aivan vieraasta elämästä. Ei tätä tarvitse ottaa vain ankeana raatamisena vaan tämä on myös aivan uusien löytöjen, ilojen ja oivallusten aikaa.

[Marzi]

Kiitos.

[Urtsi]

Moikka
lyhyesti nyt tuohon (nyt iltamyöhällä jne. silmäilin läpi), että varmasti homma voi myös mennä ilman hampaan puremista.
Vähän niin kuin valaistuen.
Ja sitten voi olla jotain yhdistelmiä.

Mulla tapahtui aikanaan sellainen, että rukoilin juomishalun poistumista ja kas, se tosiaan poistui.
Sitten jonkun viikon jälkeen otin, vaikkei mieli tehnyt ja systeemi (lähinnä viikonloppujuopottelu, mikä kyllä sekin hallitsee, siis silloinkin, kun ei promilleja ole päällä) lähti käyntiin. Se oli oma ajattelematon valinta.

Nyt olen ollut marraskuun alusta ilman, ja jossain loman alkajaispäivänä väsyneenä oli sellainen lipsumisen vaara. Tai ei lipsumisen, kun se oli sellainen väsymyksen ja sen loman alkamisen aikaansaama valuminen. Mutta se meni siinä ohi se ajatus ja aika pieni halu.

Nyt on sitten niitäkin ajatuksia, että on havahtunut siitä kierteestä, vaikkei siis jokapäiväistä juomista olekaan taustalla. Kolmisenkymmentä vuotta on alkoholi hallinnut ja haitannut tärkeissä asioissa, niiden tiedostamisessa.
En tiedä, onko nyt ihan jäänyt kokonaan, mutta ei nyt ole halua sitä ottaakaan. Eikä varmaan kannata väkisten ruveta ottelemaan.

Eihän tästä mitään lyhyttä viestiä tullutkaan. : )

Mutta niin, tuo siis nyt kirvoitti kommentoimaan, että varmasti tuohon tapaan tosiaan voi mennä, kuin Marzi totesit. Että tapahtuu tietoinen havahtuminen.
On niitä siis mullakin tapahtunut, aiemminkin tohdin sanoa, mutta sitten on taas kohkattu laput silmille ja rypien jatkettu. Että ne oivalluksetkin voivat sitten umpeutua ja sivuuttua kapselirallissa.
Mutta ei välttämättä. varmasti voi ihmisellä niinkin mennä, että oivallus ja siitä elämänien jatkuu ja jatkuu. Vaikka se sitten olisi harvinaisempaa, sellainen “sukkana onnistuminen”.

Nyt koetan harkita sanojani, että miten tämän sanoisin, jottei olisi mitään kaupallista puolta, jota täällä ei saa olla ja jottei nyt olisi sellaista huumeisiin houkuttelemista (jotka toki liittyvät myös lääkkeisiin):

Mä olen saanut oivalluksia ja voimia Annie Gracen jutuista. Kirjasta, podcasteista ja muista. Tämä aihe on kirjassa ja jutuissakin tullut. Että voi olla päätös ja havahtuminen. Podcastissa (siis ilmaisessa) juteltiin myös aineista, jotka voivat vaikuttaa psyykkisesti ja esille tuli, että toinen AA:n perustajista on saanut tällaista ainetta hoidossa ennen AA:n perustamista.
Mieleen tuli myös, ja nyt tulee, pari muutakin juttua. Havahtuminen siitä, kuinka näkee itsensä katuojassa ja miten juominen loppui siihen tietoiseen näkyyn (joku ihan kuuluisa kaveri kirjassaan, jota en nyt just muista). Jossian dokumentissa (onhan tarkat viitteet, mutta varmasti löytyy) taas joku kertoi siitä, miten “matkoilla” ymmärsi addiktionsa ja palattuaan ei enää ollut addiktoitunut.
Näistä tulee mieleen sitten sekin pieni tarina (Viisauden välähdyksistä -kirjasesta), kuinka esitettiin kysymys psyykkisesti vaikuttavista huumeista tai aineista (en nyt jostain syistä psykedeeleistä tahtonut sanoa). Että miksei niiden avulla, kun nopeammin homma etenisi… Viisas opettaja siinä vastasi, että lautaa voidaan kiinnittää naulalla tai ruuvilla. Joskus nopeammalla naulalla - - räks - - voikin tulla huonoa ja pahaa.
En siis missään nimessä tahdo kannustaa siihen, että nyt pitäisi alkaa ihmesieniä tai muita sellaisia syömään. Huumemaailmassa en ole itse ollut sisällä, mutta tavannut ihmisiä sieltä aikanaan työhön liittyen. Tänään juuri mieleen tuli näitä ihmisiä. Hampaattomia ja joku varmastikin psykopaatti tyyppi ja joku kiva kaveri, joka opetti kitaran soittoa mulle, mutta seuraavalla lomalla sitten kuoli yliannostukseen jne.
Mutta näitä eri puolia ja taustalla siis sekin (podcast), että miten juuri alkoholi on se, mihin keskitytään.
Ja johon liittyy tosiaan massiivinen sen käyttöön kannustava kulttuuri.

Tsemppiä ja hyvää alkanutta vuotta kaikille!

t. Urtsi (joka tykkää juosta pakkassäässä)

[Marzi]

Kela pyörii kiihtyvällä vauhdilla. Fyysinen olo on mitä parhain, kohtahan se onkin kuukausi kasassa. Annan mielen seikkailla menneissä sekoiluissa. Mitä kaikkea idioottimaisuuksia sitä onkaan elämän varrella tullut tehtyä. Kuinka paljon voi rakkaitaan loukata, miksi he kuitenkin antavat anteeksi ja tukevat, en missään tapauksessa ole ansainnut tällaista armoa. Miten ihmisenkaltaisella pahanhajuisella ja itsesäälissä rypevällä muodottomalla möykyllä voi vielä olla rakastava vaimo, upeat lapset, työ joka tarjoaa onnistumisia ja toimeentuloa… jopa lapsenlapsi joka ei koskaan ole nähnyt juoppoa pappaa. Tästä pidetään kiinni kynsin hampain, juopot papat on perseestä.

Olen kuitenkin onnekas, en syntynyt Sudaniin. En taistele imperialistista roistovaltiota ja sen tyrannia vastaan juoksuhaudassa. Satuin syntymään alkoholiperheeseen skitsojen vanhempien humalaisen yön tuloksena. Äitini sivupersoona näkee minussa kuolleen alkoholisti-isäni uudelleensyntyneenä haluten tuhota hänet. Heidän tarinansa oli omituinen, alkaen jo muinaisesta Egyptistä, jossa isäni oli edellisessä elämässään äitini isä. Näin siis äitini mukaan. Mut hei, huonomminkin voisi olla. Nyt asiat alkavat järjestyä, päivä kerrallaan heitellen ankkureita ja muita hakasia ihan tavalliseen elämään. Loikkaan normaalien laivaan ja seilaan auringonlaskuun merituulen muistuttaessa siitä, että ihmisellä on aistit jotka kannattaa säilyttää. Kela pyörii - hyvä niin.

[Minä]

Jollain tapaa vapauttavaa oli lukea tämäkin kirjoituksesi Marzi.
Tsemppiä kovasti.

[Naurismäki]

Yksi pahimmista, ellei pahin, juomisen mukanaan tuomista ongelmista on sen ja häpeän ympärille kahliutuva minäkuva. Senhän tietää kaiken aikaa, että pakonomainen juominen täyttää kaiken tilan, ja juomatta ollessa sen ajatteleminen. Riippuvuus toimii näin ja moni ”sairastuu moraalisesti” samalla. Osa törttöilee rajummin ja osa ei varsinaisesti lainkaan, mutta sellaisenkin tapauksessa esim. jatkuva väsymys, uupumus, mielialaongelmat, elämänhallinnan vaikeudet, pahoinvointi jne. aiheuttavat koko ajan vaikeuksia elää täyteläisesti muuta elää esim. parisuhteessa, perheessä, työssä jne. Ristiriita sen välillä, mitä on haluavinaan ja kuinka todellisuudessa käyttäytyy, kasvaa aika raastavaksi. Sen takia jo pelkkä korkin sulkeminen voi vaikuttaa elämän tasapainottumiseen todella radikaalilla tavalla ja sehän on varsinaisen kasvun kokonaisuudessa sittenkin vain lähtökohta. Toisaalta joskus voi olla tilanteita, joiden epätasapainoisuuteen havahtuu vasta raitistuttuaan. Parisuhde voi olla paljon epäkypsempi tai esim. riippuvuussuhteinen kuin on tullut tunteita viinalla turruttaessa hyväksyneeksi. Ei ole tavatonta, että itsetuntonsa raunioilta noussut ex-juomari aiheuttaakin vasta isomman kriisin. Huonossa suhteessa juomatin olematonta itsetuntoa ja syyllisyyttä voidaan käyttää myös sumeilematta hyväksi, joten joissain tapauksissa tervehtyvä minäkuva voi johtaa myös todella tervehdyttäviin konflikteihin. Siksi on hyvä muistaa, että juomisongelma on lopulta vain yksi ongelma muiden joukossa ja joihinkin ongelmiin kuuluu taito täydelliseen vastuuttomuuteen, narsistisuuteen, muuhun kypsymättömyyteen ja yleiseen vittumaisuuteen jopa selvästä päästä. Tämä vaiva ei kuitenkaan parane omaa ongelmaa muihin vertailemalla mutta johtaa myös sen tosiasian eteen, että ennen niin raikkaaksi itsensä ryypännytkin voi aloittaa alusta, rakentaa suhteitaan ja voida paremmin. Kukaan meistä ei ole vain menneisyytensä ja ainakin itse olen hyvin tarkka sen suhteen, kenelle jaan elämästäni mitäkin. En suostu kuuntelemaan vain manipulatiivista moitetta tai syyllistämistä siitä, mitä olen tehnyt - en varsinkaan sellaisilta, jotka eivät edes halua nähdä minua muuna kuin olen nyt tai tukea minua pyrkimyksissäni parempaan siten kuin itse pystyn kannustamaan heitä. Asioilla on mittakaavansa ja on myös opeteltava suhtautumaan itseen uudella tavalla. Päihdepolin terapeuttini ensimmäinen haaste minulle oli opetella puhumaan itse itselleni kuin parhaalle ystävälleni. Siksi en ihmettele, miksi minua rakastetaan vaan pikemmin sitä (omassa tilanteessani), miksi siedin niin paljon proaktiivista rakkaudettomuutta itseäni kohtaan. Suhde itseen on rakennettava uudestaan ja sekin suhde alkaa luottamuksesta, ja on ehkä pitkäkin tie jo sillä tasolla, koska ainakin minulle se on pitkälle kysymys myös korkin suhteesta pulloon.

[Marzi]

Täytyi oikein pitää tietoista plinkkitaukoa, mokoma alkoi häiritä työntekoa. Ihmismieli se on metka masiina, jotakin koukkua se on aina virittelemässä. Nyt kun viinanhimo katosi saharapierun tapaan äkkiarvaamatta, alkaa jos jonkinlainen dopamiinitoiminta kuiskutella mukaansa. “Tule katsomaan, olisko uusia tykkäyksiä” Siis viis minuuttia sitten katsoin, ei ollut. “Nyt voi olla, kato nyt - katokato!” Uutisia, niitä on nähtävä. Iltapäivälehdet kirjoittaa uutisia, joita on kiva klikkailla ja kommentoida. Ai ettämä sitten tykkään kommentoida kaikkea. Mitä siitä saan? Tilaisuuden käydä katsomassa, onko joku kommentoinut kommenttiani, jotta voin kommentoida kommentoitua kommenttia. Sähkön hinnasta, Tarja Halosesta, presidenttiehdokkaasta, persuista, kommareista, mistä vain. Ja postaan siinä välissä koirakuvan faceen.

Ennen pystyi sentään tempaisemaan pari lonkeroa (tai kuus), nakkaamaan kuulokkeet korville ja antoi Biffy Clyron tai Jamespluntin luoda tila tuottavalle työlle. Työhän oli yhtä juhlaa, koska se oli juhlaa. Sellaista alkoholihuuruista, mutta ah niin itsekritiikitöntä. Vapauttavaa… kunnes homma hajosi lopullisesti.

Kyllä tähän keinot vielä löytyy. Pillerit päässä vääristävät signaaleja, tökkivät joka suuntaan. Tulee osteltua vähän kaikkea, uusia vaatteita, terveellisiä ruokia - normaalien asioita. Kivat ihmiset rauhoittaa, niitä kannattaa pitää ympärillä. Kotiin ei kannata jäädä pyörimään. Etätyöt minimiin, palaverit pidetään neukkarissa. Ihmiset on parhaita livenä, interaktiivisina. Ihmisten parissa siis… ja välillä plinkissä. Huikkaan ei tietenkään kosketa, koska se nyt on: “So Last Season”.

[Naurismäki]

Suosittelen Catherine Pricen kirjaa Kuinka päästää irti puhelimesta! Todella mainio pikku opus ehkä turhanpäiväisimmästä, ajattelua ja tunne-elämää latistavimmasta koukusta

Minä laitoin somet kiinni jouluna ja nyt annan höpöttimelle vain tietyt hetket päivästä. Parissa viikossa keskittymiskykyni on elpynyt, mielialat tasaantuneet (no, ehkä pikemmin jokin perustavampi yleisvireystila) ja saan aikaiseksi enemmän kaikenlaista pientä, mitä nyt kulloinkin on tehtävä. Olevinaan harmiton kapine mutta toiminnallisena riippuvuutena varmasti yksi typerryttävimmistä, mitä omakohtaisesti tunnen

[Marzi]

Kiitti vinkistä, täytyypä tsekata. Mulle tämä on melko uusi ja vieras koukku. Aiemmin olen ollut rasittavuuteen saakka somefoorumeita vieroksuva jäärä. Työ toki pakottaa tiettyyn perusaktiivisuuteen, mutta yleensä hukkasin jatkuvasti puhelimeni, koska en niin välittänyt koko kapineesta. Ei siitä onneksi känniin tule, mutta häiritsee se töitä pikku tissuttelua enemmän.

[Naurismäki]

Yhteistä tissuttelulle ja jatkuvalle puhelimen näpräämiselle tuntuisi minulla olevan ajatuksen, fokuksen ja tunnekirjon ahtautuminen melko kapealle kaistalle. Kun esim. urautuu, se ei varsinaisesti tunnu jumiutumiselta vaan eräässä mielessä turvalliselta, tutulta, hallitusvalta.

Minulla on ollut vähän vaihtelua vuosien mittaan somekoukun laadussa. Ehkä kovinta hevijuuseroitumista oli suunnilleen vuosien 2010-13 aikoihin, kun Facebook oli kuuminta hottia. Muut eivät niin ole vieneetkään - ja silti pitää tavan takia tarkistaa tunnin välein, onko punaisia palloja ruokkimassa dopamiineja ja samalla tylsistyttämässä.

[Marzi]

No niin, pitihän se tietenkin arvata. Vaikka kuinka jo tuntui siltä, että SSRI-pillereistä saatu haarniska tekee voittamattomaksi, niin kyllä seireeni Spiritus löytää siltikin väylän suojaamattomaan kantapäähän. Tuli (muka) tarve helpottaa stressiä yllättävän vastoinkäymisen kohdatessa. Olihan ne paniikkihäiriö-kohtaukset tietenkin aika rajuja - oksentelin kadulla ympäriinsä autolle kävellessäni. Jos pikkaisen ottaisi, ihan kokeeksi, ei sillä ole enää valtaa tahdonvoimaa vastaan… ?

Olo oli mitä upein, kuin kotiin olisi tullut. Uutinen vesivahingosta ja käsittämättömästä työpaineesta pyyhkiytyivät pois. Kaikki tekemättömät työt olivat laskutusta vaille valmiina ja tulevan kesän lämpö valtasi mielen. Siitä tulee paras kesä ikinä. Vaimokin otti kokeen ilolla vastaan - hieman viiniäkin. Ei stressiä ei paniikkia, aahh. Lonkeroita ei mennyt kuin kymmenkunta, mutta kylläpä olo tuntui taivaalliselta… Kunnes tuli aamu!

Morkkis. Minä juoppo, mitä minä menin tekemään. Kaikki on pilalla. Enää ei kiinnostanut veriarvot, painonlasku, parranajo tai uusi positiivinen elämä. Eihän tässä jaksa edes hampaitaan pestä. Kaikki oli taas päin persettä. Äkkiä huoltoasemalle mättämään tyydyttyneitä rasvahappoja extra-annos, jos olo aamiaisella lähtisi siedettävään suuntaan. Ja jos menee mussuttaessa yli yhdeksän, niin kylmäkaapissa olisi kylmää lonkeroa. Siitä pari mukaan ja jättää sitten siihen. Ei ota enempää, vain sen mitä korjaukseen tarvitsee.

Kolme vaille yhdeksän. Vien tarjottimen ja astiat pois. Kaksi vaille yhdeksän lähden käymään miestenhuoneessa. Nyt se on yhdeksän, nyt tölkki per käsi ja kassalle. Tottuneesti astelen kohti kylmäkaappeja… ja kävelen ohi. Tuntuu kamalalta, jos yksi edes. Nyt kotiin, en ole juoppo, en enää ikinä!

Puolilta päivin helpotti, normaaliksi olo muuttui parissa päivässä. Irroittaako Spiritus koskaan otettaan, voinko esim. nauttia lasin pari viiniä ilman pelkoa hallitsemattomasta syöksystä? Toivottavasti, mutta epäilen vahvasti. En todellakaan uskonut, että testi päättyisi näin. Haarniskan tuoma vapauden tunne oli niin kovin vahva. Paperia.

[silvuplee]

Miten teidän terveys ja talous kestää tällaista juomista?

[Minä]

No, asioiden ollessa tällä tolalla kuten monella meistä täällä onkin, voit aavistaa että etenkin mielenterveyden kanssa saattaa haastetta kyllä olla. Moni kai haluaisi olla myös… parempi ihminen?

[Marzi]

Sivupleelle: Terveys kesti oikein huonosti. Kaikenlaista iho-oiretta, kolesterolit ja verenpaineet katossa, maksa-arvot yms. hälyttävällä tasolla, ylipainoa, kihti vaivannut vuosia jne. Harvapa sitä ehdoin tahdoin elimistöään tai aivojaan tuhoaa näin ja vaikeaa sitä itsekin, nyt mielenrauhan rippeiden pikkuhiljaa kasaantuessa on taaksepäin katsellessa ymmärtää. Tällä hetkellä tavoitteenani on päästä takaisin hyvään fyysiseen ja henkiseen kuntoon. Prosessi ottaa aikaa, eikä kiire saa olla - muuten homma todennäköisesti kokee haaksirikon. Vahva tahtotila kuitenkin on ja yleensä se elämässäni on riittänyt aika pitkälle.

Talouspuoli onkin mutkikkaampi juttu. Ongelmallisinta tässä raittiudessa on keskittymisen vaikeus. Kun toiminnallisena juoppona saatoin tehdä pikku hönössä viikkotolkulla yli 12 tunnin työpäiviä, nyt jo normaalista työpäivästä selviäminen ottaa käsittämättömän koville. Pikku pohnässä ideoita ja muita kassavirraksi muutettavia tuotoksia syntyi liukuhihnalta ja aivot jaksoivat jauhaa uusia näkökulmia jopa unessa. Enää unessa ei synny ahaa-elämyksiä, valveilla syntyy mutta pää ei enää ole ideatehdas. Tämä on suuri ongelma ja työstän sitä mindfulness harjoituksin, aloitan terapian jne. Voi kuitenkin ajatella, etten juoppona mitenkään kyennyt juomaan niin paljon, ettenkö olisi moninverroin tienannut sitä takaisin työn muodossa. Rahaa kyseiseen piristeeseen meni 10-15k€ vuodessa yli 10 vuoden ajan. Olishan se kiva raha tililläkin

Varmasti juuri tämä aktiivisuus ja alkoholin tuotannolliset “hyvät puolet” veivätkin lopulta pisteeseen, jossa jäljellä oli vain ihmistä etäisesti muistuttava tyhjä kuori. Tunteet oli poltettu loppuun ja pulkkamäki hautaan aloitettu. Voisi tiivistää, että itselleni viina oli hyvä renki mutta sadistinen ja kahlitseva isäntä.