Hei!
Kiitoksia molemmille hyvistä kirjoituksista, varmasti myös lukijoiden on helppo samaistua teksteihinne.
Kuinka paljon Nezumi ajattelet tunteita osana päihdeongelmaa. Eli kuinka suuri merkitys kohdallasi on ollut tunne-elämällä? Taustatekijänä? Päihdekäyttö on vain jäävuoren huippu? Seurausta pinnan alla olevista asioista?
.
Hei!
Kiitos vastauksestasi Nezumi. Mielenkiintoisen pointin nostit esille koskien ADHD ja ADD diagnoosia. Kyllähän siinä päihdekäytön yhteydessä ja sen lopettamisen vaiheissa ei ole keskittymiskykyä paljon mihinkään, eikä se siinä kohtaa välttämättä tarkoita, että on Adhd jne.
Diagnoosi pitäisikin tehdä vasta päihteettömänä ajankohtana. Sittenhän sen oikeasti näkee.
Selvä viikonloppu takana, jes! Oli tahtojen taistelua itsensä kanssa, koska olen myös lipsunut alkoholin kanssa viime kuukausina, ottanut useamman kerran kuukaudessa. Päätin viime viikolla, että en halua juoda vähään aikaan, kun ei se sitä päihteiden himoa ainakaan lievitä, päinvastoin! Ja onnistuin, en juonut. Mikä on hyvä asia.
Ulkopuolisuuden tunne on tosiaan ollut aina. Ja vaikka mulla nykyään onkin naispuolisia ystäviä, pari jopa erittäin läheistä, niin silti se “en kuulu tänne”-fiilis tulee aika ajoin esille, vaikka kesken kahvittelun ja rupattelun. Tulee lievästi pakokauhuinen tunne, joka kyllä menee ohi, mutta saan keräillä itseäni mielessäni pari minuuttia… Onneksi ei tule usein tuota olotilaa.
Nyt ei ole ihan niin yksinäistä ollut, mutta ei vielä kovin suurta edistystä tässä ole tullut. Vieläkin on “kuilu” mun ja miehen välillä, kumpikin sen tiedostaa ja olemme yrittäneet jutella siitä ja keksiä ratkaisua sen kuromiseksi. Kumpikin myöntää, että omalla toiminnallaan ja tavoillaan hiukan pitääkin sitä välimatkaa yllä, kun tietyt tapahtumat, joita en tässä mainitse sen kummemmin tunnistamisen pelossa, saivat välimme viime vuoden lopulla melkoisen tulehtuneiksi eikä ne ole oikein vieläkään palautuneet.
Nämä negatiiviset tunteet mitä mulla noita tapahtumia kohtaan on (vihaa, katkeruutta, pettymystä, surua) tekevät mulle myös sitä halua vetää, turruttaa nuo ahdistavat ajatukset. Mut ei ne ole ainut syy.
Myös tietynlainen turhautuminen ja paikoilleen jumiutuminen, itsesäälissä rypeminen ja samojen asioiden kelaaminen on syitä, mitkä lisäävät mulla halua unohtaa, vetää jotain ja saada ne menemään pois. En oikein tiedä, mistä asioista aloittaa, jotta saisin jonkinlaisen tolkun tähän vatvomiseen. En suinkaan aina vatvo ja murehdi, sekin on kausittaista. Nyt toisaalta ollut helpompaa, kun en ole lähes kahteen viikkoon juonut, alkaa mieliala tasaantua. Krapula on mulle helppo olotila, siis se oksentamis-päänsärky-makaamisvaihe… Mutta ei ne sitä seuraavat päivät, jolloin olo on “vain” ahdistunut. Aion olla ainakin tämän loppukuun juomatta, viikonloppu kerrallaan.
Mulla myös pienikin lihominen tietyn “kilorajan” yli laukaisee kovaa piristehimoa, kun ne vie nälkää niin tehokkaasti pois. Ennen olinkin aina raivoraitis, mutta paastosin ja elin liian tiukalla dieetillä yliterveellisellä ruokavaliolla, tai väsyttyäni aloin vetää/ryypätä/syödä nappeja ja porsastella ruuan kanssa, koska sekaisin ei ahdistanut niin paljoa syödä. Sain kuitenkin rauhan tehtyä itseni kanssa aikoinaan, että voin syödä normaalisti, kunhan en paina tietyn rajan yli. Ja se on pitänyt, tehnyt rentoutta ja en ole ajatellut syömistä ym sen kummemmin. Tunteiden pakenemistahan tuokin on, valheellista kontrollia, joka ei johda mihinkään hyvään.
Huomenna olisi terapia, onneksi. Alkaa taas kasaantua kaikkea paskaa päähän.
Terve kaikki!
Oli jossain määrin helpottavaa lukea teidän kokemuksia. Itse olen ollut putsina n. 10kk. ja nyt on taas ollut piikkihimot kolme päivää voimakkaina päällä. Olen niin lukossa, etten osaa kirjoittaakkaan mitään. Maanantaina kävin viimeksi ryhmässä, mutta en ole niissäkään puhunut pitkään aikaan, kun tuntuu että valitan aina vaan vetohaluista, eikä oikeastaan huvita niitä jakaa.
Hei!
Tervetuloa palstalle lukemaan ja kirjoittelemaan. Kirjoittaminen ja puhuminen auttaa. Voit kirjoitella tänne toki niin paljon kuin pystyt ja kykenet. Se on usein juuri niin, että niistä asioista pitäisi puhua myös ääneen tai kirjoittaa. Se jo sinänsä helpottaa ja jäsentää ajatusta.
Isavela. Mikä tilanne? En ehtinyt viikolla vastailemaan, mutta miten koet riippuvuuden kohdallasi? Onko sinulla taipumus koukkuuntua?
Vatvominen. Niin, tämä on hyvä aihe, sillä missä menee raja vatvomisella ja asioiden läpikäymisellä ( työstämisellä)?
Moikka! Tilannehan on nyt se, että kaks viikkoa sitten retkahdin. Mut ihme kyllä, se ei kaduta mua tippaakaan. Se piristehimo nimittäin jäi siihen, kun ei se ollutkaan sen kummempaa ja kaikki muut asiat elämässä antaa niin paljon enemmän. No, pitää ottaa vaan opikseen ja jatkaa raittiina, mut se tietty ajatustyö alkoi taas alusta ja en voi tätä edes läpikäydä missään, siis hoitavan tahon kanssa enkä terapiassa, kun siitä vaan palaa lomat ja elämä vaikeutuisi ihan älyttömästi. Se suututtaa, koska eihän se palvele ketään, kun asioista ei voida puhua rangaistuksen pelossa! Nuo on vaan niin jyrkkiä tuolla omalla poliklinikalla, että turha kuvitellakaan heidän antavan mun pitää lomani jne. Eli rehellisyys ei tässä tapauksessa kannata.
Mulla on ihan samanlaisia ajatuksia! Oon ollu nyt n. Kaksi vuotta ilman oheiskäyttöä, ja korvaushoidon lopetin 3kk sitten jonka jälkeen oon siis ollu ilman mitään paitsi mulla lääkkeenä sertralin. Mulla ei ollu pitkään minkäänlaisia käyttöhaluja mut nyt yhtäkkiä on alkanut himottaa ihan pirusti! Ja kaipaan just kanssa noita samoja asioita kuin mistä tossa kirjoitit.
En kehtaa kertoa tästä kenellekään kun olen vihdoin saanut siskoni ja vanhempani takaisin ja välit normaaleiksi niitten kanssa. Ja lisäksi oon saanut niin paljon kehuja just mun päihdeklinikan omahoitajalta ja lääkäreiltä jne. Niin tuntuu että pettäisin kaikki nämä ihmiset jos retkahtaisin ja varmaan menettäisin taas siskoni ja vanhempien luottamuksen.
En oo kehdannut ees mun miehelle kertoo et mulla on näitä ajatuksia, kun hän on kanssa ex narkkari ja samalla lopetti kaman käytön ku minäkin. Meillä vaan oli se erona et mä olin koukussa opiaatteihin ja hän käytti ensisijaisesti just piriä ym. Stimulantteja, ja bentsot. Ni hän ei sit tarvinnu korvaushoito… Kyllähän mä vedin aina kanssa samoja aineita mut niitten lisäks mulla oli pakko saada vähintään se 8mg subutex päivässä pystyäkseni toimimaan normaalisti.
Nyt oon tosi tuskainen näitten ajatusteni kanssa ja painin todella niitä himoja vastaan. En tajua miksi mulla yhtäkkiä alkoi nää käyttöhalut tulla kun niitä ei melkein kahteen vuoteen ollut! Oli vain sellaisia ajatuksia että teki ihan pahaa kun muisteli niitä viimeisiä käyttö aikoja ja sitä elämää! Olin jo päässyt niistä unistakin eroon joissa vedän jotain mut nyt nekin on tulleet takas 
Vau! ihan kuin olisin itse voinut kirjoittaa ton tekstin! Mulla todella samanlaisia mietteitä ja tilanne todella samanlainen. Meillä avomieheni kanssa ihan samanlainen historia ja ollaan kuusvuotta oltu yhessä. Miehellä adhd ja paniikkihäiriö, mulla epävakaa persoonallisuus ja massennus (täl hetkellä, aiemmin ollut muutakin mielenterveyden ongelmaa)… yhessä kans vedetty kamaa ja sitte raitistuttu. Kestetty kans tosi kovaa vuoristorataa ja niitä elämän vaikeimpia asioita ja hetkiä. En kans uskalla kertoo hänelle näistä mun ajatuksistani. Parivuotta meni sillai ettei ollut mitään halua palata siihen meininkiin, ja siit aina juteltiinki miehen kans et kuinka hyvä fiilis on, ku saa elää normaalia elämää eikä todellakaan ole mitään himoja. Ja nyt nää halut palata siihen menneeseen on tulleet mulla takas 
Justii noita asioita kans kaipaan mistä sä kirjoitit… Pelkään et jos kertoisin tolle miehelleni, et mulla on tällaisia fiiliksiä, et se suuttuis mulle tai et sitte alettais buustaa toistemme vetohaluja ja sit retkahdettais.
Oon huomannu et yks mitä kaipaan tosi paljon, on sitä kun toi mun mieheni oli ihan erilainen kun se sai jotai stimulanttia. Se ei nykyään tee muuta ku makaa sohvalla ja kattoo tv:tä. En koe olevani enää “haluttu” hänen kanssaan. Me ollaan kyllä todella läheisiä henkisellä tasolla mutta kaipaan sitä fyysistä läheisyyttä ja sitä kun mies oli aktiivinen ja halus mua jne. Ehkä sekin on yks juttu mikä aiheuttaa nää mun vetohalut… kaipaan sitä millainen mieheni oli kun se käytti. (en kyl kaipaa sitä ku se teki rikoksia tai myi kamaa, vaan sitä millainen hän oli mua kohtaan ja muuten.) No hänellä on päihdepsykiatrille aika nyt keskiviikkona ja siellä olis tarkoitus puhua jos hän nyt sais ADHD lääkkeet kun on ollu kaksvuotta kerran kuivilla. Aiemmin ne jouduttiin lopettaa häneltä kun kerran kuukauden consertat tuli vedettyä aina viikonlopun aikana kahestaa tai kaverien kanssa ja tietysti hihaan… Nyt oon kyl sitä mieltä että hän olis valmis taas aloittaa ahdh lääkityksen. Uskon et hän pystyis niitä ihan oikein käyttää ilman ongelmia…
Joo… et tällaista taas tänää…
Tämän päivän iltalehden sivuilla mm. kirjoitetaan näin: “Moni Iltalehdelle tarinansa kertonut opettaja uskoo, että lasten levottomuus liittyy vahvasti lasten kokemukseen vanhempien läsnäolon puutteesta. Useassa vastauksessa kerrottiin, että levottomuus kouluissa on lisääntynyt viime vuosina.”
On pitkään sanottu, että lasten adhd ja add on lisääntynyt viime vuosina. Mutta kuinka paljon on mietitty sitä, että onko adhd todellakin neurologinen sairaus vai voisiko olla niin, että adhd onkin tunnelukkojen synnyttämä “sairaus”?
Vai oliskohan niin että liian herkästi diagnosoidaan juuri tunnelukkojen aiheuttamaa levottomuutta ADHD:ksi?!
Itseasiassa ADHD todella näkyy magneetti kuvissa, ja sille on ihan selkeät löydökset aivoissa mikä sen aiheuttaa. SIellä on samankaltainen muutos tietoisuutta käsitelevässä verkostossa kuin skitsofreniassa. Ihmisen tietoisuus on aivoissa sellainen verkosto, joka on jakaantunut eri tietoisuuden tasojen käsittelyyn. Kun ihminen siirtyy aina tietoisuuden tasosta toiseen, tämän aiemman tason käsittelevä alue menee pois päältä.
Eli, kun ihminen on hyvin ajatuksissaan ja sitten huomaakin jotain, vaikka ohi lentävän linnun, ja keskittyykin nyt ympäristöönsä, menee tämä aivojen tietoisuuden käsittelevä alue pois päältä, joka vastaa siitä tilasta kun on keskittynyt ajatuksiinsa, ja silloin tästä ympäristöön keskittyneestä korkeamman tietoisuuden tasosta vastaava alue aktivoituu.
ADHD/ADD henkilöillä tämä alemman tietoisuustason verkosto (joka siis on aktivoituneena kun olemme keskittyneet vain omiin ajatuksiimme emmekä huomioi ympäristöä) ei menekkään poispäältä kun he siirtyvät korkeamman tietoisuuden tilaan (eli siihen kun keskitymme ympäristöön) ja tämä siis aiheuttaa vaikeuksia keskittyä siihen mitä ympärillä tapahtuu ja aiheuttaa mm. levottomuutta jne. Ja samaten on siis vaikea keskittyä omiin ajatuksiin ,jos ympäristössä tapahtuu jotain mihin huomio herkästi kiinnittyy, koska näiden kahden verkoston väli ei siis koskaan sulkeudu.
Skitsofreniassa sitten taas tämä samainen sisäisen keskittymisen verkosto eli alemman tietoisuustason verkosto on lisäksi yliaktiivinen joka aiheuttaa sen että ei pysty erottamaan mikä on todellista ja mikä tuleekin “päänsisältä” näin maallikko kielellä sanottuna 
No koitin selittää mahdollisimman selkeästi aika monimutkaisen neurologisen prosessin joten toivottavasti ymmärsitte mun sepustuksen 
Ja nämä ovat aika uutta tietoa/ uusia löydöksiä 
ja olen huomannut että moni lääkärikään ei ole näihin vielä perehtynyt… No tuntuu että aika vähän lääkärit suomessa lukee näitä lääketiteellisiä julkaisuja… en tiiä miksi kun eikös se vähän niinkuin kuulu heidän työhönsä olla perillä aina uusimmista lääketieteen löydöksistä jne… 
Anteeksi kaikki pilkkuvirheeni… Äidinkielen kirjoituksista on 12vuotta aikaa enkä kyllä saanut niistäkään kuin Magnan juurikin pilkkuvirheiden takia
MUTTA! Oon ehdottomasti on kyllä varmaan tunteillakin osaa adhd:n kanssa! Ainakin mitä mun miehen kohdalla oon huomannut 
Jep tottakai poistan lainauksesi :mrgreen:
Kiitos! 
Heip hei.
Aattelin tähän nyt kirjottaa jotain jos sais vähä taas päätä auki.
Itellä retkahtaminen lähti varmaan liikkeelle näitte veto ajatusten ruokkimisesta, aluks kävin sitä vuoropuheluu ja tulin melkeen aina siihen lopputulokseen et joo ei siinä oo mitään järkee ja tän mä aina kyll sit jaoin muittenki kans, mut se mitä mä en tehny niin jakanu myös niitä hetkiä ku mä oikeesti menin sen ajatuksen kans loppuun asti ja melkein pelkällä kuiva narkkaamisella sain ne “nousut” ne vitun nousut. Se on vähä niinku hyväs musiikis vaikka suurimmaks osaks se on paskaa siel on se pikku koukku mikä saa kuuntelijan kuunteleen sen yhä uudestaan ja uudestaan, koska se herättää tunteita jotain sisällä mihin tarttua. Vähä niinku huumet paitsi et ne tekee “tunteita” mihin tarttua mikö vie ajatuksen hetkeksi pois siitä paskasta ympäriltä, ajatuksista, tunteiden vuoristoradoista, yms. yms. hetken helpotus mikä sen mukavempaa… En oo oikeen sen jälkeen saanu kunnol kiinni selvänä olosta uudestaa, mut ei nin paljo pahaa etteikö jtn hyvääki nyt on kyll tunteet tullu taas pintaan ku on retkahdellu, koska mieli murtuu aina vähä. Ehkä mä viel kohtaan sen lopullisen murtumisen, tosi kovaa painetta rinnas koko ajan tekee mieli itkeee mut en oo itkeny selvinpäin varmaa 6v. Kaipaan sitä, haluisin itkee mut en oo löytäny turvallista ympäristö siihen ja sit ne defenssit on niin kovat et nielasen sen aina takas vaikka oisin yksikseen.
Hirvee halu kohdata ittee, mut aina kriittisil hetkil pakenee. Ryhmät ei enää kiinnosta varmaan ku ei niis oo täysin rehellinen, tekis mieli mennä vaan johonki ja oksentaa tää paska ulos. Mut sit taas sitä on niin tottunnu tähän melankoliaan et seki on varmaan yks syy miks aina teen tätä ittelleni, haluun satuttaa itteeni jotta tuntisin tuntevani, jotain eloo vaikka sit tätä syvää mielialaa, iloitsen kyll asioista mut jotenki nautin tästä melankoliasta. En tiiä jotenki on taas niin pakka levällään pääs. Mut kyll se vaan menee nuil päihteil joka kerta enemmän vaan solmuun. Mut kyll mä täst viel nousen joku taistelutahto taas vähitellen herää, ehkä se paine rinnas on sitä.
-Aavar
ps. sori jos on vähä sekavaa, on niin sekava ajtustila täl hetkel taas.
Se tuo aika kultaa muistot? Päihdekäytön ikävät puolet tuppaa unohtumaan, siitä se sitten ajatus lähtee?
Vieläkin mennään melkein kuivilla.About 15v selkäleikkausten,hermokipujen ym johdosta.Bubre laastareita vuodesta toiseen,niistä contteihin.Lääkärin vaihduttua fenta laastarit ym.Nyt on yli vuosi mennyt niin,että max annos 1-3 teemua 0.4/pvä välillä viikko-2 ettei mitään tule otettua.Vahvat aineet jääneet pois,olihan niissä vähän vaivaa irrottautua.Hieno fiilis kun tänään kurkkasin kaappiin,niin siellä köllötteli avaamattomia pakkauksia contteja 6 pakettia 40mg,saa siellä ollakkin,monesti tehnyt mieli palauttaa apteekkiin,olisi varmaan näkemisen arvoinen ilme apteekkarilla kun löisi ne pöytään.Saan aina 3kk annoksen teemuja ja käytön vähenemisen vuoksi taitaa niitäkin olla +20 pakettia kaapissa.En tiedä olenko perverssi,mutta aina tulee hyvä mieli kun näkee,että määrät kaapissa lisääntyy,eikä liukene kielen alla.Tavoitteena olisi päästä teemuistakin eroon,mutta kun kivut iskee niin olo on todella sietämätön.Useimmiten soitto lanssiin ja sairaalaan kivun lievitykseen.Sairaalassa kivut lähtee,mutta annokset mitä siellä suonensisäisesti saa on himppasen isoja.Viimeksi 2 ampullia pakaraan ajomatkaksi ja perillä ampulli suoneen ja puolen tunnin päästä suoneen toinen ampulli.Joskus tuntuu että olisi voinut yrittää olla kotona kipujen kanssa,kun tulee morkkis reissun jälkeen.Vaihtoehtona kivuista hiki lentää päästä,ei saa sukkaa jalkaan kun selkää koskee.Kuselle seinästä tukea ottaen.Kipujen ollessa pahimmillaan kipu vie tasapainon sekaisin.Se kellä on selkäkipuja ja hermokipuja tietää mitä kipu tarkoittaa.Tässä taas tarinoitu ja koitetaan päästä tavoitteeseen eli nolla tasolle teemujenkin kanssa,mutta tsemppiä kaikille,ketkä yrittää samaa…)
Mulla on ollut nyt paljon mielihaluja. Lähes päivittäin ja useita viikkoja/kuukausia kerrallaan. Eikä mene ohi, vaikka juoksisin lenkillä, kertoisin läheisille, keksisin paljon tekemistä, nukkuisin paljon, saunoisin tms. Heti, kun pysähtyy ajatustensa äärelle niin mieli alkaa askarrella huumeiden ympärillä, kuivanappailen ja joskus juon perskännit, et jotta saisin edes hetken rauhan noilta kitkuilta.
Olen yrittänyt miettiä ja tarkastella itseäni raa’an rehellisesti ja avoimesti itseäni kusettamatta, miksi haluan aineita? Mitä niiltä haen? Noh. Miksi haluan: Elämä tuntuu olevan ihan samanlaista, koko ajan vaan tappelua ja mikään ei tunnu miltään. Ärsyttää, kun mulle (kin) sanottiin ja vakuutettiin, et elämä tulee paljon mukavammaksi, kun raitistuin. Joo kyllä joiltain osin (raha-asiat paremmin, saa syödäkseen päivittäin, nukkuu säännöllisesti ja on normaalipainoinen), mutta samat tunnelukot ja keskittymisvaikeudet mulla edelleen on, sama unettomuus, sama ahdistuneisuus, sama “olen tuuliajolla vailla päämäärää”-olo. Missä vika? Miksen ole niinkuin “normaalit” (ei addiktit siis) ihmiset? Miksen voi olla tyytyväinen? Miksen löydä paikkaani maailmassa?
Mitä haen aineilta? No ainakin jotain TUNNETTA, että elämä tuntuisi joltain! Että olisin motivoitunut, saisin asioita aikaiseksi enkä vaan jumittaisi päivästä toiseen kykenemättä tekemään ja tarttumaan toimeen. Että pääsisin ulos kämpästä nauttimaan keväästä ja auringosta ilman, että minun täytyy pakottamalla pakottaa itseni sinne. En koe enää olevani lainkaan masentunut, on vain täydellinen motivaation puute, johon ei tsempit ja kannustukseyt auta. On vain tyhjä ja lukossa oleva pää ja keho. Haluan mutten kykene. Miksi?
Olen miettinyt, uskaltaisinko hakeutua adhd-tutkimuksiin, mietin kohdallani add:tä, koska minuun on vaikea saada kontaktia, uppoudun MIELENKIINTOISIIN asioihin niin täysillä, että en mitään muuta pysty ajattelemaan ja näen jopa unia niistä asioista. Aloitan asioita paljon, mutta ne jää aina kesken. Koti on aika usein kaaoksessa, koska saatan aloittaa pyykinpesun, mutta jätän pyykit koneeseen tai kuivuttuaan narulle moneksi päiväksi. Tai aloitan kaapin siivoamisen, kyllästyn ja tavarat on levällään. Tai rupean vaihtamaan kukille multaa, ja mullat jää pitkin lattioita. Jne jne. Pelkään vaan pahoin, et tuo reilun kuukauden takainen retkahdus aiheuttaa sen, että se puoli vuotta pitää odottaa. Äh.