Sain kuulla suureksi järkytykseksi juuri 18-vuotta täyttäneen tyttäreni olevan sekakäyttäjä, viina pillereitä ja huumeita. Hän ei missään nimessä halau apua eikä näe mitään ongelmaa. Koulu todennäköisesti keskeytyy suurten poissaolomäärien takia ja näin myös opiskelijaasunto menee ja rahat loppuu jne… sukulaisiin hän ei halua pitää yhteyttä varsinkaan äitiin. Käytös on hyvin ylimieleistä ja tyylinä - kyllä minä tiedän mitä teen, olen aikuinen älkää puuttuko minun elämään.
Yritimme kaiken mahdollisen mitä tehtävissä on ja puhuimme tytölle tuntikausia saimme jopa viranomaisia palaveriin, mikään ei auta
Teimme siis päätöken, välit kylmästi poikki ja tietenkin rahahanat myös.
En jotenkin jaksa ymmärtää , että joku vanhempi mahdollistaa käytön antamalla rahaa, maksamalla laskut kerta toisensa jälkeen, jne jne…Siis tilanteissa joissa on aikalailla päivän selvää että itsellä ei ole halua lopettamiseen.
Oma elämä on tietysti hajalla, uni ei tule, ruoka ei maistu ja työssä käynti todella vaikeaa.
Aika epäreilulta tuntuu, että oma fiksu, järkevä tyttereni pilaa minun ja sisarustensa loppuelämän…
Mä olen tuolta Saunan puolelta, eli käyttäjä olen, joskus enemmän, joskus vähemmän, joten en tiedä arvostatko paskankaan vertaa näkemyksiäni, mutta annan palaa silti. Tyttösi on vielä kovin nuori ja tuossa iässä ei sitä käyttöä vielä välttämättä pidäkään minään ongelmana. Itse olen “hieman” vanhempi(32 ja risat) ja kyllä tässä iässä jo tiedostaa vallan hyvin, että ongelma se on ja aiheuttaa paljon pahaa niin itselleni kuin läheisillenikin. Alaikäisestä asti olen kuitenkin päihteiden kanssa touhunnut, enkä mäkään aikoinaan sitä minään pahana ongelmana pitänyt, mutta kyllä ne vuodet ja kokemukset kasvattivat. Tuo, että loppuelämä olisi piloilla, on ajatus, jota ei vielä tässä vaiheessa kannata hirveästi vaalia. Tyttösi voi vielä hyvinkin tulla järkiinsä, etenkin, jos käyttö ei ole ollut kovin pitkäaikaista, mutta valitettava tosiasia on myös se, että hyvin moni jää sille tielle ja korvaushoito on se viimeinen, mikä edes jotenkin pelastaa, ellei ole haudassa ennen sitä.
Omiin vanhempiini mulla on todella läheiset ja hyvät välit, vaikka tietävät kyllä erittäin hyvin päihdeongelmastani ja se on heille suurta tuskaa tuottanut 
. Vanhempani ovat aina tiukan paikan tullen tukeneet mua taloudellisesti ja muutenkin. Eivät tietenkään syytäneet käteistä, että osta sillä huumeita, mutta auttaneet niin, että asunto on pysynyt, laskut tulleet maksetuiksi ja ruokaa ym. tarpeellista ollut kaapeissa. Tokihan tuo edesauttaa sitä päihteiden käyttöä, kun rahaa jää sitten huumeisiin ja viinaan enemmän, mutta jos ihminen tarpeeksi koukussa on, niin kyllä ne huumeet sun muut painavat vaakakupissa enemmän, kuin mahdollinen kämpän menetys tmv.
Tuo on monipiippuinen juttu; haluaako lapsensa joutuvan kadulle ja päätymään epätoivoisiin tekoihin ja laittomuuksiin, vai sittenkin yrittää pitää yllä edes jotenkin siedettävää elämää. Pohjahan löytyy toki nopeammin, jos sitä tukea ei mistään tulee ja joillakin se pohjan löytyminen saattaa olla pelastus, mutta joillain taas vie asiat vain huonompaan suuntaan, eikä toivoa ole enää yhtään.
Mä myönnän, että olen kusettanut ja manipuloinut vanhempiani ja valehdellut heille, mutta näistä en ole tippaakaan ylpeä, vaan kadun todella ja olen vilpittömästi kiitollinen siitä kaikesta rakkaudesta, tuesta ja avusta, jonka ovat narkkityttärelleen suoneet, siis ilmankin, että mun olisi sitä mitenkään tarvinnut kusettaa. Nyt en onneksi ole tarvinnut pitkään aikaan suurempia taloudellisia avustuksia, koska pahimmat käyttövuodet ovat(toivottavasti) jo takana.
Rahaa tai arvotavaraa en siis suosittele missään tapauksessa narkille antamaan, mutta mieti itse olisiko se jonkinlainen tuki kuitenkin paikallaan. Tyttäresi on sinulle kuitenkin varmasti rakas kaikesta huolimatta, etkä halua hänelle mitään kovin pahaa tapahtuvan. Tietysti, jos tyttö on päättänyt, ettei halua yhteyttä pitää, niin sittenpä onkin vaikeampi mitään tehdä, kun täysi-ikäinen henkilö on kuitenkin kyseessä.
Rankalta kuulostaa noinkin pitkä kokemus. Olen itsekin nähnyt lukuisia päihteiden väärinkäyttäjiä, joilla on aina se pelastaja, eli omat rahat voi laittaa aineisiin, joku muu huolehtii ruuat ja laskut.
Mihinkään järjettömiin vaatimuksiin ei tietenkään pidä suostua, eikä katsella mitään hirveää riehumista, uhkailua tai väkivaltaa. Mun vanhemmat tosin ovat noitakin kestäneet, mutta se johtunee pitkälti siitä, että kärsin päihdeongelman lisäksi myös erittäin pahoista mielenterveysongelmista. Näistä olen kärsinyt siis jo ihan pikkutytöstä lähtien ilman mitään päihteiden vaikutuksia. Päihteet toki osaltaan niitä pahentavat, mutta ne ovat varmasti myös suuri syy päihteiden käyttööni.
Nyt tyttäresi ehkä kokee, että tulee vallan mainiosti toimeen ilman sinua ja vain häiritset hänen elämäänsä, mutta jos tuo jatkuu, niin voi hyvinkin koittaa se päivä, kun tulee äitiä ikävä. Päätös on sinun ja riippuu toki myös tyttäresi suhtautumisesta, mutta ehkä silti jonkinlaista apua/avustusta voisi olla hyvä antaa, vaikka se huumeiden käyttöä tukisikin. Kuten jo aiemmin sanoin, kun on kunnolla koukussa, niin silloin ne aineet määräävät kaiken muun kustannuksella ja se saattaa johtaa todella pahoihin vaikeuksiin. Et varmaankaan tahdo, että tyttösi päätyy vankilaan tai että velkojat alkavat kolkutella oman ovesi takana. Tietysti näin saattaa käydä, vaikka auttaisitkin, mutta se ehkä pitää poissa pahimmista vaikeuksista. Ehkä…
Hieno kirjoitus Winston-84! 
Vaikea sanoa Sasasa, miten olisi parasta toimia. Tilanteet on kuitenkin aina niin erilaisia. Selvää on kuitenkin, että jonkin asteisia mielenterveysongelmia on, jos haluaa itseään päihdyttää. Itsellä oli aikoinaan paha masennus, jota ei pahemmin kuitenkaan ulos päin nähnyt. Harvemmin nuoren masennus näkyykään, paitsi tietysti päihteiden käytön lisääntymisenä, koulumenestyksen laskuna ym.
Kun katson aikaa noin 15 vuotta taaksepäin, niin ihmisillä on niin monenelaisia kohtaloita. Itse voin nyt hyvin ja menestyn työssäni. Takana päihteden viihdekäyttöä, paha masennus ja elämä narkomaanin läheisenä. Osa tuntemistani narkomaaneista on selvinnyt suhteellisen hyvin ja elävät nyt ihan tavallista elämää, osa jatkaa käyttöä, mutta ovat melkein kaikki kuitenkin hoidon piirissä, osa on kuollut.
En tiedä vaikuttaako avunannon lopettaminen välttämättä niin, että tyttösi lopettasi päihteiden käytön. Todennäköisesti ei, jos taustalla on masennusta ym. Jos omista lapsistani toinen joskus aloittasi käytön toimisin näiden kokemusten perusteella todennäköisesti niin, että auttasin aivan samoin, kuin tervettä lasta auttaisin. En liikaa, mutta en myöskään katkaisisi välejä kokonaan. Ilmoittaisin, että en pidä hänen kaytöstään, enkä tue sitä, mutta rakastan ja olen hänen tukenaan ja hyväksyn hänet sellaisena kuin hän on. Pistäisin tietyt rajat, jotka tuntuisivat itsestäni hyvältä. Sekavana en kotiini päästäisi ym.
Voimia! Ja muista, että avoimuus näistä asioista parantaa oloasi. Puhua kannattaa ja apua ja tukea hakea.
-D
tällä hetkellä koen toimivani oikein, varsinkin kun hän on itsekkin samaa mieltä, että äiti on se maaliman kamalin ihminen…
olemme hänelle kirjoittaneet kirjeen, että heti kun hän on valmis itse ja haluaa apua niin olemme tukena. rahaa emme anna lanttiakaan. Nälkään ei kukaan suomessa kuole.
Toisaalta itsekin elän köyhyysrajalla, joten apua en voi edes antaakkaan.
Uhkalijat ei pelota, päinvastoin, olen itsekin muutaman puhelun ottanut aineen myyjille. että aivan turhaa luulla minun pelkäävän tai uhkailun tehoavan…
Löysin monta paikkaa mistä hän olisi saanut mm keksusteluapua ihan selvän kovan ahdistuksen takia, mutta hän ei suostu. Kaveripiiri on vaihtunut melko nopeasti erittäin huonoksi, pyörii näiden toivottomien tapausten kanssa.
Hänen tilanteensa on luisunut todella pahaksi aika pienessä ajassa, joten tietenkään tilanne ei olisi toivoton jos hän itse tajuaisi, mutta tässä vaiheessa uskoo vain “kavereitaan”, joten en kyllä näe minkään äidin lässytyksen tai rahanipun auttavan, hän on aina saanut kotoa paljon apua, epäilen että hän ei pysty näkemään, miten vaikeaa se elämä voikaan olla ilman lähiverkostoa, vaan liitelee pilvissä tällä hetkellä.
Itselleni en apua löytänyt ja töistä en voi olla päivääkään pois…
olen kuullut josksu sanonnan, että ei niin pahaa voi tapahtua etteikö siitä seuraisi jotain hyvääkin…
mitäkähän hyvää tästä voisi seurata.
Hei Sasasa
Vaikka tyttäresi ei tällä hetkellä ota apua vastaan, on tärkeää että ette jää yksin tämän asian kanssa.
Kirjoittamasi mukaan tieto tyttäresi tilanteesta tuli kuin yhdellä rysäyksellä. Näinhän se yleensä käy.
Teillä on valtava tunnemylläkkä ja huoli meneillään, siksi olisi hyvä saada tukea arkeen.
Irti Huumeista sivuilta löytyy Vertaistukiryhmien osoitteet ja yhteystiedot. Jos paikkakunnallanne kokoontuu sellainen kehoitan menemään tapaamiseen. Siellä voi vapaasti puhua tunteistaan muiden samassa tilanteessa olevin kanssa. Ryhmissä saa myös paljon tietoa ja neuvoja.
Irti Huumeista perhetyökeskukseen voi varata myös keskusteluajan.
Näiltä Vilpola sivuilta löytyy useita kirjoituksia samanlaisista tilanteista kuin teillä on nyt meneillään tyttärenne kanssa. Niitä kannattaa lukaista.
Kenenkään nuoren tilanne ei ole toivoton. Hyvä että olette laittaneet rajoja tyttärellenne, niistä kannattaa pitää kiinni. Tyttärenne tietää että ette hyväksy hänen tämän hetkisiä valintojaan, hän on se joka voi muuttaa valintojensa suuntaa.
Jossain vaiheessa hän tulee kohtaamaan nykyisen kaveripiirinsä hyväksikäytön, joka
valitettavasti useimmiten perustuu vain siihen kellä on aineita tai rahaa.
Silloin on hyvä että rinnalla on ihmisiä jotka eivät mahdollista käyttöä, vaan osaavat antaa apua oikealla tavalla.
Terv. Ohjaaja Kerttu
kiitos neuvoista. Onko jossain ohjeita tähän ensijärkytykseen ja kuinka tilanne kohdata yms…
olin katsovina , että meidän paikkakunnalla ei ole vertaistuksiryhmää, vaikka itsekin koen,että olisi aiheellista keskustella.
Olen tällä hetkellä todella vihainen, miksi järkevä ihminen tekee näin.
Kauhula kyttään puhelinta huonojen uutisten varalata, tai odottelen poliisia-autoa pihaan,jatkuvia painajaisia yms… väkisin ajatus pyörii pahimmassa, vaikka ei saisi ajatella, että peli on menetetty.
Sukulaisissani on todella surkeita tarinoita, siksikin näen pahimman. Jotenkin itselläni on vaisto, että tässä tilanteessa minun “tyly” mutta asiallinen kohtelu on parasta…
Hei Sasasa
Ihan ensiapuna kehoittaisin soittamaan joko Irti-Huumeista päivystävään puhelimeen tai jollekkin
IH:n perhetyökeskuksen työntekijälle. Jos heillä on asiakastapaaminen, voit jättää viestin ja yhteystietosi vastaajaan, sinuun otetaan yhteyttä.
Yhteystiedot löytyvät
irtihuumeista.fi/
Asiasta puhuminen, niinkuin itsekkin kirjoitit, on tällä hetkellä tärkeintä.
Kehoittaisin myös selaamaan näitä Vilpola keskusteluja.
Muut samassa tilanteessa olevat tai olleet, kirjoitelkaapa vertaistukea Sasasalle.
Terv. Ohjaaja Kerttu
Ajattelin kirjoittaa tytölleni. Hänen puhelinnumeroaan en tiedä.
osaisinko selittää tilanteen vakavuutta ja menisikö se paremmin perille kuin puhuminen.
Ei vain jotenkin jaksa sitäkään.
Tyttäreni ei tajua että nykyiset “ystävät” ottavat nyt kaiken hyödyn irti. lapsellani on vielä luottotiedot kunnossa ja esim opintolainat nostamatta (jos, hän on mennyt takaisin kouluun, niin lainaahan saa tuosta vaan)
Lisäksi tyttäreni saa ensiviikolla huomattavan summan rahaa, minkä hän on myös kertonut nuille siipeilijöille. Rahoissa on ehto, että minun täytyy antaa lupa niiden nostamiseen, en tiedä voiko sitä kiertää…
Ihmeissäni olen lukenut nätä keskusteluja, aika monella sama tarina, että lapsi on ollut, iloinen lahjakas, puhelias, jne… silti joku on mennyt pieleen…ja tälläinen henkilö vielä kuivittelee herkemmine, että kyllä minä tiedän mitä teen ja pystyn kontroloimaan käytön, koska olen niin fiksu (näin ainakin tyttäreni sanoo).
Ne , jo pienestä pitäen häirikkölapset tai nuoret, joilla on ollut vanhempien toimesta jo silloin välinpitämättömyyttä, eivät taida täällä kirjoitella, ainakaan heidän vanhempansa.
A.n äidin tarina oli hyvin kammottava, ja äiti joutuu edelleen kokemaan syyllisyyttä, vaikka hänkin teki kaiken mitä voi, enempään ei olisi pystynyt
Hei Sasasa
Valitettavasti tällä hetkellä tyttäresi tuskin haluaa ottaa teiltä minkäälaista apua vastaan.
Hänhän on omasta mielestään tarpeeksi fiksu ja täysi-ikäinen päättämään omista asioista.
Tämä on läheisille niitä rankimpia paikkoja huumeiden astuessa kuvioon.
Käyttäjä on ns. rakastunut siihen maailamaan missä elää.
Siksi onkin niin tärkeää että haette itsellenne apua ja tietoa. Hyvin nopeasti syntyy vääränlainen riippuvuuskuvio käyttäjään, jossa läheisiä viedään tilanteesta toiseen aivan huomaamatta.
Tästä kuviosta on jonkin verran kirjallisuutta. Suosittelen lukemaan ainakin Maire Leskisen kirjoittaman: Koukussa lapseen, irti koukusta ja Ulla Korhosen: Irti Riippuvuudesta. Kirjoissa käsitellään mm.tätä tunnekarusellia, käyttäjä/vanhempi.
Huumekuvioihin “sortuu” kaikenlaisten perheiden lapsia. Kynnys lähteä tekemään asialle jotain voi olla todella korkea. Ennenkaikkea läheiset ovat usein niin väsyneitä ja itseään syyllistäviä etteivät jaksa lähteä muuttamaan tilannetta.
Sinä Sasasa olet ottanut ison askeleen kun kirjoitat täällä. Voit olla iloinen siitä.
Muut Vilpolalaiset kommentoikaa mitä teidän mielestänne Sasasan tulisi tehdä miettiessään antaako luvan ison rahasumman nostamiseen.
Terv. Ohjaaja Kerttu
Heippa Sasasa!
On hienoa, että uskallat heti ryhtyä toimeen. Otsikkosi on aika vahva ja herättää varmasti monissa paljon tunteita suuntaan jos toiseen. Monista olisi varmasti vaikea edes ajatella mahdollistavansa lapsen käyttöä. Sinä haluat laittaa rajat jo heti alkuun ja se on hyvä. Omalla tekstiläni en suinkaan tarkoittanut sitä, että rahan antaminen ratkaisisi jotain. Silti esim. Winstonin näkökulma on hyvä ja perusteltu. Jokainen tapaus on omanlaisensa ja sinä varmasti tiedät, mikä on teidän tilanteessa parasta. Rajojen asettaminen on aina haasteellista. On vaikea tietään, miten olisi parasta toimia.
Itse pystyn samaistumaan tyttäresi tilanteeseen. Olen itsekin ajatellut samoin. Olen ollut vihainen, tiennyt kaiken muka paremmin, pitänyt uusia ystäviäni hyvinä tyyppeinä ja niin edelleen. Omassa käytössäni en nähnyt mitään vikaa vielä siinäkään vaiheessa, kun silloinen poikaystäväni jäi pahasti koukkuun. Ajattelin vain, että miksi hän fiksu ihana ihminen, halusi käyttäytyä noin ja pilata elämänsä. En ajatellut, että minulle voisi myös käydä niin.
Itse pelastuin, koska minulla oli vakavia uniogelmia, joita huumeiden käyttö pahensi. Siksi en yleensä halunnut ottaa mitään. En myöskään halunnut vahingoittaa aivojani liikaa. Siispä käyttökerrat jäivät verrattain vähäisiksi. Suhde huumeisiin ja niitä käyttäviin muuttui vastemieliseksi, kun katsoin, mitä poikaystävälleni alkoi tapahtua.
Omien kokemuksieni pohjalta sanoisin, että sinun on turha yrittää järkeistää tyttärellesi tätä. On vaikea nähdä vikoja itsessään ja vielä vaikeampi ottaa palautetta niistä vastaan. Tämä on meidän kaikkien ongelma. Ei vain niiden, jotka käyttävät huumeita. Tyttäresi on vielä nuori ja ystävät ovat tuossa iässä valitettavan tärkeitä. Itse loukkaannnuin aivan valtavasti äitini epäilyistä ja arvosteluista. En voinut käsittää, miten oma äiti voi ajatella minusta niin pahasti. En nähnyt asiaa siis niin, että hän olisi huolissaan terveydestäni ja tulevaisuudestani, vaan otin sen hyvin henkilökohtaisesti. Olin hyvin omapäinen ja en olisi taatusti tehnyt niin, kuin muut halusivat. Päätösten piti lähteä misnusta itsestäni.
Siinä onkin haastetta. Miten tukea toista tekemään oikeita päätöksiä sen verran hienovaraisesti, että hän luulee niiden olevan omiaan. 
Tämäki on mahdollista.
-D
Olen kirjoittanut hänelle kirjettä, mutta olen vähän kahden vaiheilla kannataako sitä edes lähettää.
mitä mieltä te olette, kannataako kirjoittaa ja mitä kannattaisi ainakin sanoa ?
En ole kuullut hänestä kahteen viikkoon mitään.
hänen Rahat riittävät juuri ja juuri vuokraan ja ruokaan, ei mihinkään muuhun. edes Rahaa hän ei ole kysynyt, ei edes niitä omiaan.
Ihan varmast se vähän panee miettimään, jos rahat jo loppuu heti alkuun.
En usko, että minua pystyy manipuloimaan kovin paljoa, valehtelmalla tietysti jonkun verran voi huijata.
Osaan esittää aika raakaa ja välinpitämätöntä, siis jos sata varmaksi tiedän miksi sitä apua ollaan vailla.
Jotenkin se vaan on uskomatonta, että järkipuhe on ihan turhaa ja pitäisi vaan odotella.
tyttärei tilanne on siksi outo, että toisaalta hän itse antoi perintörahat tarkoituksella minun taakse hetki sitten (en silloin tiennyt koko totuutta), ja myönsi huonot kaveripiirit yms… luulen että hän elää nyt kahdenvaiheilla tilannetta.
Hän todellakin on loukkaantuntu ja järkyttynyt kamalasta äidistä ja on jääräpäinen kuin aasi.
Näitähän näkee jopa 50 vuotiaita päihdekäyttäjiä, joita äiti elättää, minusta se on järkyttävää, siinä ainakin on kaksi elämää pilattu täysin. 
eikä käyttäjän tarvitse koskaan huolehtia ruuasta tai laskuista. täältä palstalta olen lukenut , että omaiset tyhjentävät jopa toista tai kolmatta kertaa häädön saaneen omaisen asuntoa, en itse usko että siihen koskaan lähtisin. Siinä tapauksessa ehkä, jos häädetty olisi itse hoidossa se on eriasia.
Jospa tyttäresi ei ole kysellyt rahojen perään, koska hän pärjääkin rahallisesti omillaan. Tiedätkö edes kuinka pahalla asteella hänen päihdeongelmansa todella on? Tekstisi kuulostaa todella kovalta ainakin minun mielestäni. Olet toki järkyttynyt ja se on ymmärrettävää, mutta tuntuu siltä, kuin haluaisit nähdä tässä tilanteessa vain kaikkein pahimman ilman toivon hippustakaan ja oikein haluavan tyttäresi päätyvän sinne pohjalle, vaikka kuten jo aiemmin sanoin, hän on vielä nuori, voi hyvinkin tulla järkiinsä ja koko juttu jää vain nuoruuden hölmöilyksi.
Minusta tuntuu, että myös sinä olet hyvin jääräpäinen, valmiiksi päättänyt, miten tämä tulee menemään ja vain sinun totuutesi on se oikea. Ehkä tämä on mennytkin niin päin, että tyttösi on katkaissut välinsä sinuun, etkä sinä häneen. Dahlia puhuikin siitä masennuksesta/mielenterveysongelmista ja tyttösi saattaa kokea, että et ole ymmärtänyt häntä näissä asioissa tarpeeksi ja huumeiden käyttö on juuri sitä oirehdintaa ja myös epäkypsän nuoren tapa kapinoida äitiään vastaan, jos hän tuntee itsensä loukatuksi. Mielenterveysongelmiin ei myöskään välttämättä ole helppo saada apua, vaikka sitä hakisikin. Tiedän tämän kokemuksesta. Itseäni eivät ole pelastaneet mitkään sairaalajaksot, terapiat, lääkitykset jne., vaikka ties mitä on kokeiltu ja jo pienestä pitäen lastenpsykiatriset sun muut ovat tulleet mulle tutuiksi. Mielenterveysongelmani eivät siis ole päihteiden aiheuttamia(vaikka päihteet niitä osaltaan pahentavatkin), eivätkä myöskään mitään traumaperäisiä, vaan ilmeisesti täysin synnynnäisiä. Kun tuntuu siltä, että kukaan ei ymmärrä, eikä mikään auta sen oman pään kanssa, sitä helposti turvautuu päihteisiin, vaikka niiden riskit tiedostaisikin.
Kenelläkään ei ole velvollisuutta auttaa täysi-ikäistä lastaan tai pitää edes yhteyttä, mutta mun mielipide on, että kirjoittaisit tyttärellesi ja yrittäisit tulla edes puolitiehen vastaan, sekä antaisit hänelle aikaa miettiä ja miettisit itsekin omaa suhtautumistasi. Rahan antamisesta en nyt puhu, koska siihen ei ilmeisesti ole ollut tarvetta. Mieti itse , mitä lopulta haluat ja yritä ottaa myös aikaa itsellesi siihen, että ajatuksesi hieman selkiytyisivät alkujärkytyksen jälkeen. Ihmiset ovat niin erilaisia; jotkut katkaisevat välinsä lapseensa pysyvästi ihan vaikka “väärän” ammatin valinnan takia, jotkut eivät taas hylkää koskaan, vaikka mikä tulisi eteen.
Tuokin riippuu siitä, miten elämän näkee. Kaikkien mielestä elämä ei ole lopullisesti pilalla, vaikka lapsesta tulikin käyttäjä. Jotkut näkevät myös niitä hyviä puolia, vaikken tietenkään tarkoita, että kukaan vähänkään täysijärkinen sellaista kohtaloa lapselleen haluaisi. En minäkään ole mikään koko ajan pilleripäissäni tai piikki hihassa riehuva, kroonisesti valehteleva hörhö ja kusipää. Minussa on muitakin puolia, kuin pelkkä päihderiippuvuuteni, vaikka se toki, valitettavasti, melko hallitseva osa elämääni on. Vanhempani näkevät minussa ensisijaisesti rakkaan tyttären, aviomieheni rakkaan vaimon, sisarukseni rakkaan siskon, ystäväni rakkaan ystävän jne. Kukaan läheiseni ei onneksi pidä minua ensisijaisesti vain “jonain huumehörhönä”.
Edit vielä tuohon viimeiseen: Tarkoitin siis tapauksia, joissa välit ovat kuta kuinkin kunnossa. Jos se narkkilapsi tulee sitä apua hakemaan aivan sekaisin, riehuu, uhkailee, kiristää tai on väkivaltainen, niin silloin on tietysti parempi pitää etäisyyttä ja rikosilmoitukset ja lähestymiskieltokin voivat olla tarpeen. Myöskään, rahallista apua ei tarvitse väkisin omasta selkänahastaan repiä, jos omat taloudelliset resurssit eivät siihen riitä.
^
Jos täällä olis tykkäys nappi, niin painaisin. (Y) Winston-84!
-D
Tein heti selväksi että autan heti kun hän apua ottaa vastaan, kaikki apu etsitään mitä saatavilla on (ja on etsittykkin).Tilanne vain on tämä: hän on ollut pitkään pois koulusta, mutta ollut erittäin sekavassa tilassa useita kertoja viikossa ja hallusta löydetty mm.isohkoja määriä pillereitä. Sain ystäväpiiriltä sekä käyttäjiltä että ihan “tavis-ihmisiltä” tietoa asian vakavuudesta ja käytetyistä aineista. Aluksi luulin , että kyseessä vasta kokeilut mutta nämä ystävät kertoivat , että tätä on jatkunut jo kauan ja hän yrittää ostaa yhä pahempia “eväitä” ja on jättänyt kaiken kunnollisen elämän, harrastukset ja haaveet… Kaikki hänen kaverinsa ovat tilanteesta todella huolissaan (jopa nämä itsekin käyttävät) ja miten pahaksi tämä on mennyt. Tietenkin haluan nähdä, että asiat korjaantuisivat, mutta hän on itse pannut välit pokki minuun (kuten joku jo epäilikin) ja näihin parempiin ystäviin ja on aivan alamaaliman seurassa, lisäksi todistettavasti jopa hengenlähtö on ollut lähellä, siksi tämä huoli. Tietenkin tulen puolitiehen vastaa, mutta käyttöä en auta en rahallisesti enkä muutenkaan jos käyttö jatkuu.
Luulen että hänellä on jotain henkisiä ongelmia ja pahaa ahdistusta joihin esim pillerit on ollut se helpoin tie. Hän kielsi kaiken sen ja jäi saapumatta psykiatrin ajoille.
Vaikka ensin hän sanoin todella kamalista ahdistuskohtauksista ja unettomuudesta yms…mutta perui puheensa sitten ammattilaisen luona
Sain hänelle järjestettya apua paristakin paikkaa, missä hän kieltäytyi kaikesta avusta, siksi teimme porukalla lähisukulaisten kanssa päätöksen , että mitään apua ei heru, ennenkuin hän on itse valmis ammattiapuun.
Kerottakoon, että olen nähnyt lukuisia kaikenlaisia käyttäjiä elämäni aikana ja kaikki he ovat läheisilleen aikamoinen rasite vaikka tietenkin rakkaita. Sikäli minua ei käyttäjät järkytä, mutta tietenkin se oman lapsen kohdalla on eriasia. Olen nähnyt sekä siivilielämässäni sekä työssäni aika karjua kohtaloita, erotan nuoruuden pikku hairahdukset ihan tosi tilanteesta ja mihin pitää vakavasti puuttua
Ymmärrän , että jotain entistä tai nykyistä käyttäjää ihmetyttää minun jyrkkyys, mutta uskon että tämän tytön kohdalla elämän realiteetit on hukassa, on saanut liian helpolla liian paljon (näin jälkikäteen ajateltuna), eikä siinä auta äitin paapominen tai hyssyttely. Minun näkemys , että nyt ollaan rajalla siinä mielessä, että olisi vielä “helppo” lopettaa, kun ottasi avun vastaan ja puhuisi ongelmistaan, nyt vain ei kelpaa minun , kavereiden eikä ammattilaiseten apu, siinäpä sitten koita olla tukena.
Käyttäjistä olen nähnyt myös sen , että he ikäänkuin tulevat “toipumaan” jonkun läheisen huomaan ja kuntoutumaan, että jaksavat taas rellestää oikein kunnolla, joku muu on taas kerran järjestellyt asiat kuntoon ja eiku menoksi…
Rahat hänellä on todella tiukilla ja varsinkin jos koulu jää kesken ei tule edes sitä opintotukea, todennäköisesti se on se ensimmäinen asia , mikä saa hänet vähän miettimään ja pitääkin olla miettimisen paikka.
Koko elämän tarinaa en tähän halua kirjoitaa, ettei niin helposti lastani tunnisteta. lapsellani on ollut hyvä lapsuus ja nuoruus, harrastuksia, mahdollisuuksia, ei mitään ongelmakäyttäytymistä (mitä nyt aika vilkas ja kerkeävä joka paikkaan). Ahdistukset hän on salannut minulta täysin ja kieltänyt kertomasta minulle mitään, koska ei ole halunnut huolestuttaa minua (tämä siis kavereilta kuultua), olen aina korostanut, että mitään niin pahaa ei voi tapahtua etteikö vois kotona kertoa ja minä varmasti etsin apua tilanteeseen ja sen hän myös varmasti tiesi. kavereilleen oli myös kertonut kamalasta häpeästä mitä hän tuntee, kun kärähti minulle. Tämä voi olla myös yksi syy miksi hän ei halua olla tekemisissä ja kääntää asian sitten niin että välit poikki kokonaan.
Häpeä ei kuitenkaan ollut tarpeeksi suuri syy lopettamiseen, vaan meno on ollut kahta kauheampaa sen jälkeen, tyttären perusteluna että nythän se on ihan sama mitä tekee kun kärähdin jo. nyt en ole viitsinyt kysellä keneltäkään, mikä on tilanne tällähetkellä, pidän hengähdystaukoa itselleni…
On toisaalta paha , että minulla on tosi hyvät välit nuorisoon ja tyttäreni kavereihin, he avoimesti kertovat kaiken (vaikka v…kin, että kukaan ei kertonut ennenkuin itse asiaa kysyin). Tieto lisää tuskaa tässä tapauksessa, luulen että aika monella ei ole läheskään tälläaista mahdollisuutta saada oikea tilanne selville. En ole joutuntu siihen tilanteeseen, että kaverit valehtelisivat tyttäreni puolesta tai vähättelisivät, päinvastoin. Eräs käyttäjäkaveri, kotii todella puhua järkeä tytölleni ja pitää itseään varoittavana esimerkkinä, siihenkin tyttäreni pani väit poikki, koska juonimme hänen selän takanaan. otin myös yhteen tyttärelleni järjestettyyn tilaisuuteen tukihenkilön, ihan siltä varalta jos ylireagoin, myös tukihenkilö oli tehnyt taustatyötä missä selvisi, että en todellakaan reagoi liikaa päinvastoin.
Kiitos Winston-84 kirjoituksestasi. Sitä lukiessa tulee oma lapseni elävästi mieleen, ja se kuinka päihteiden käytön varsinaisena syynä todennäköisesti on paljolti juuri psyyken ongelmat, jotka painuvat huumeongelman alle ja vaikeuttavat selviytymistä. Harva kaiketi ihan ilokseen huumeita alkaa harrastamaan.
Muistan myös, kuinka poikani halusi minun ehdottomasti katsovan hänen kanssaan elokuvan: Traffic. Tajusin vähän myöhemmin, että todennäköisesti päähenkilön yhden repliikin takia. Siinä tämä, huumeidenvastaisen viraston johtaja sanoo, että hänen tehtävänsä on käydä sotaa huumeita vastaan, mutta hän ei voi käydä sotaa omaa perhettään vastaan. Lamppu syttyi silloin päässäni.
Winstonin kirjoutuksesta mietin, että pitäiskö mun olla kirjoitamatta täällä. Jotenkin kai järkyttää se , että koitan saada jotenkin tyttöni tajuamaan tilanteen jos en hyvällä niin pahalla. Hän kyseenalaisti tiedänkö edes minkälaista tytön käyttö on ?? voiko se koskaan olla niin lievää, että ei pitäisi huolestu tai järkyttyä.
Minulla on tyttööni ollut aina hyvät välit siksikin hänen täysin muuttunut persoona ihmetyttää.
kotin vaan saada tuke tai apua täältä. minulla on eräs tuttu sos alan ammattilainen , hän myös sanoi, että todella monet vanhemmat eivät tajua , että kovakovaa vastaan on monesti tepsivä keino ja näkee tosi paljon näitä “auttavia” vanhempia jotka tekevät asiat vain pahemmiksi. Tämä aihe ja otsikko varmasti on arka ja ärsyttää monia, mutta vaikka vanhemmat ois kuinka kamalia tai raakoja tai julmia, niin jokainen on itse esisijaisesti vastuussa käytöstään.
Älä höpsi 
. Totta kai voit kirjoitella niin paljon, kuin vain tahdot. Kyllä tänne kaikki mahtuvat. Mä esitin vain oman näkemykseni asioista käyttäjänä ja ihan vain omakohtaisten kokemusten pohjalta. Teidän tilannettahan en voi tietää, kuin ainoastaan vähän kirjoitustesi valossa ja niitä kommentoin. Mulla on oikeus esittää täällä oma mielipiteeni, kuten sullakin omasi. Tarkoitus ei ollut loukata, mutta tykkään sanoa asiat suoraan ja mielestäni tekstisi kuulosti aika kovalta.
En tiennyt siinä vaiheessa tarkemmin, minkä tasoista tuo käyttö on ja kyseenalaistaminen johtui siitä, kun kerroit, että tyttösi ei ole sen enempää sinun kuin omien perintörahojensakaan perään haikaillut, niin ajattelin, että voisiko se johtua siitä, että käyttö ei olisikaan niin ongelmallista, että kaikki rahat menisivät siihen.