Kumpaa jäät laskemaan - 150 raitista päivää vai kolmea olutta. Jos ne oluet vaan jää siihen, voit marraskuussa olla ylpeä vuodesta, johon kuului vain 3 olutta. Joku voisi pitää sitä jopa kohtuukäyttönä. 
Päivien laskeminen on hieman huono homma, koska raittina voi olla vain tänään. Pisin raittius on siis sillä, joka herää aamulla ensimmäisenä.
Kiitos taas, s&s olet ihan oikeassa.
Mitä tässä masentumaan. Päiväkin on niin kaunis.
Ja tiedän missä minun pitää tarkkailla itseäni.
Kotona hörppimiset jäi jo. Täällä olo ei ole KÄYTÄNNÖSSÄ, TEKNISESTI vaikeaa ilman alkoholia. Reissussa viikon lomalla olen jo ollut ilman oluen olutta, kotibileissä tuttujen luona ja kerran baarissa kaverin kanssa. Niistä minulla on kokemus ja tieto, että selviän kyllä ja hauskaakin on ollut.
Noi sosiaaliset ryhmätilanteet vieraiden ihmisten kanssa.
Siinä pitää olla tarkkana, sietää sitä ettei ole messissä- mukana- ryhmässä.
JA vaikein haaste silti on elää itteeni ja perheeni kanssa.
Kestää arkea ja tunteita joita arjesta nousee. Rikkoa totuttuja toimintamalleja ja alkaa puhumaan tunteidensa kanssa totta. Häätää se virtahepo takaisin afrikkaan.
Opetella sanoittamaan turhaumia, vihaa, kateutta, mustasukkaisuutta ja loppujenlopuksi sitä perkeleen hylätyksitulemista.
Kun on paennut pelkojaan ja tunteitaan niikin aktiivisesti kuin minä, se tunteiden kirjo joka nousee on melkoinen.
Mä toimin aikanani niin, että pakenin pulloon jos pelkäsin.
Tai sitten kännissä taistelin.
Molemmissa lopputulos sama. AJoin sen ihmisen pois luotani jota halusin kaikkein lähimmäksi.
-Minä en jää hylätyksi, minä olen se joka HYLKÄÄN.
Näitä pelkojanihan mun pitäis alkaa mun lähimpien kanssa käymään läpi.
Pelkoa siitä etten riitä ja mitä sitten jos en riitäkään? Riitääkö se toinen minulle? Mitä minä haluan, mitä se toinen?
Millainen on mulle ja meille riittävän onnellinen perhe?
Onneksi mulla on terapeutti 
Koleasta säästä innostuneena odotan vappua!
Jos sää suosisi huomennakin, voisi vapaasti köllötellä kotisohvalla ja unohtaa koko juttu.
LApset haluavat “bileet”. Vappukrääsää kaikella irtoavalla rahalla ja simaa ja hulinaa, mutta kolea sää imaisee innokkaimmatkin teletappijuhlijat neljän seinän sisälle.
Mulla ei ole mitään vaikeuksia vapun suhteen.
Vapuista olen saanut traumani jo lapsuudesta.
Minun lapseni eivät ehdollista vappua ja traumaa.
Mitä vanhemmaksi tulen sen pienemmän merkitysen saa myös vapun alkuperäinen idea.
Idealismini on sammut oksentelevien teinien, örveltävien äitien ja isien myötä vuonna käpyjanakki.
Vappuna haluisin karata jonnekin metsämökkiin.
Toinen metsämökki (tai ei kristillisen maan aurinkorannat) juhla on joulu.
Terapeuttini on empaatiinen ihminen.
Sen kanssa on helppoa puhua.
Vihasta ja viinasta ja masennuksesta.
Parisuhteen kulmakohdista ja muuttuvista perheen rooleista, jota näinkin iso muutos kun täysraittius tuo perheelle.
Mun terapeuttini on sitä mieltä että viha on yksi perustunteita.
Jos niitä ei tunnista, niin silloin sitä tunnetta roiskitaan ja silloin se saa tuhoavia elementtejä.
Vitutus on yksi vihan ilmenmismuoto. Vitutuksella on yleensä kohde ja sen tiedostaa, se on hyvä asia.
Vitutuksen takana on tunne jonka nimi on viha.
Mä tykkään tosta vihasta. Musta se raikastaa, oikeaan osoitteeseen kanavoituna.
Viha tietenkin hallitsemattomana kapeuttaa katkeroittaa ja sillä on mieletön tuhovoima.
Kukin tyylillään, hei 
Mun ajatukset perustuvat AA:han ja buddhalaistyyppiseen ajatteluun, niiden olen todennut sopivan minulle henkilökohtaisesti parhaiten. Tosin tämän ‘oman ajattelutavan’ opin vasta useamman vuoden raittiuden jälkeen Tärkeintä on koko ajan kuitenkin ollut se, että tunnen itseni mahdollisimman hyvin, tiedän millä tavoin toimin eri tilanteissa ja mitkä ovat yleisimmät oman itseni harhauttamiskeinot.
AA:ssa on matkan varrella todettu muutamia merkkejä, joilla ‘petaamme’ juomista. Yksi niistä on se, ettemme pysähdy HALT (eli seis)-merkin kohdalla. HALT tulee sanoista Hungry, Angry, Lonely ja Tired. Näiden kohdalla tarkistan aina itse, että turvavyöt on kiinni
Tätä mä en osta.
Vituttaa, että bussit on lakossa ja työmatka hankaloituu. En kuitenkaan vihaa ketään sen johdosta. Viha on mulle jotain ihan muuta.
Viha on yksi perustunteista. Ja sinällään kaikki tunteet ovat terveitä ja hyvä asia. Vihan avulla saamme lisää adrenaliinia, eli voimaa ratkaista ongelmiamme.
Luonnollinen viha ilmenee toisen kimppuun käymisenä sokean raivon vallassa ja tappamisen tarkoituksessa. Nyky-yhteiskunnassa tällainen vihan ilmaiseminen ei ole suotavaa, eikä edes tarpeellista. Tästä syystä viha on ikävä kärventävä tunne, ellei se ei löydä purkautumiskanavaa.
Vihaan liittyy myös sokaistuminen. Vihaisena emme näe asioita sellaisena, kuin ne ovat, vaan viha vääristää maailmankuvaamme.
Ei ole olemassa sellaista ratkaisua, että pyrkisimme muuttumaan pyhimyksiksi välttelemällä vihatumisen tunteita. Asia on aivan päinvastoin. Tultuamme pyhimyksiksi emme vihastu kovin helposti. Ei siis niin, että olemalla vihastumatta tulisimme pyhimyksiksi.
Vihan sokaisemina ajattelemme helposti, että toinen ihminen on syypää ongelmiimme. Jos tuo toinen ihminen olisi erilainen, ei minulla olisi syytä vihastua. Tässä on ajattelun virhe. Viha sinänsä on tunne ja hyvä asia, mutta tuo ajatteluvirhe on paha asia.
Vihaan liittyy ajatus, että toinen ihminen estää minua saavuttamasta itselleni jotain tärkeää. Olennaista on tunnistaa oma vihan tunne ja löytää se asia, jonka luokse pääsymme on estetty - mitä meille tärkeää toinen meiltä evää. Oikea ajatusrakennelma pyrkii tunnistamaan tuon taustalla olevan tärkeän. Tuolle tärkeälle tulisi saada nimi ja merkitys. Tämän jälkeen voi pohtia, miksi se on minulle niin tärkeä. Hyvä apukysymys on - mitä pelottavaa minulle tapahtuu, jos menetän tuon tärkeän.
Tällaista pohdin omassa mielessäni - ehkä olen aivan hakoteillä.
En ole pohtinut vihan syvintä olemusta kovin tarkasti, mutta tiedän sen liittyvän omalla kohdallani alkoholismiini hyvin kiinteästi. Juovana aikana purin vihaani ja turhautumistani omaan tilanteeseeni itseeni ja muihin. Kaivelin epäkohtia, jotta sain kerryttää rauhassa vihaani ja katkeruuttani.
Edelleen pidän vihan tunteiden voimistumisen merkkejä oireina siitä, että en ole sairauteni kanssa vahvoilla. Tällaista tapahtuu yleensä silloin, kun olen väsynyt ja stressaantunut. Kun olen hyvissä voimissa, en yleensä vihaa mitään enkä ketään, tai ainakin pystyn helposti käsittelemään tuota tunnetta.
Koska kyse on jälleen kerran henkilökohtaisesta asiasta, en halua yleistää, mutta minusta vihan tunteen tarpeellisuus rajoittuu varoitussignaalina toimimiseen. Jos vihan tunne käy päälle, tiedän että kaikki asia eivät ole hyvin ja minun kannattaa esimerkiksi levätä. Puhdas viha ei ole mielestäni henkisesti tasapainoiselle ihmiselle luonteenomaista.
Hei
JA kiitos näkökulmista.
Mä luulen että ollaan kuitenkin aika lailla yhdessä linjassa, tapa ilmaista asia on vaan vähän eri.
JA rakkauskin muuten sokaisee, estää näkemään asiat oikealla tavalla.
Minäkin olen sitä mieltä, että patologinen viha on tuhoavaa eikä ketään eteen päin vievää.
Patologisessa vihassa tyyppi potkii bussikatoksen ja ehkä siinä odottavan mummon ohimennen, jos bussi ei kulje.
Mua vituttaa, eli vihastuttaa (tunne pohjalla minun mielestäni on viha )hetken, mutta kestän sen ja en jää siihen vellomaan.
Mä luulen että jos se ragointi suhteessa tekoon on suhteellinen, on kysymyksessä tunteen tunnistaminen ja hallinta.
Jos joku todella paha uhakaisi mun lapsiani, niin varmasti minusta kuotiutuisi todella vaarallinen nainen, vaikka vaarallista muuten ei minusta kyllä helposti saa.
Mä puhun tästä siksi, koska juovana patosin omat vihantunteeni. Mä en kestänyt niitä. Mä patosin kaikki tunteeni.
Millään ei ollut mitään väliä.
Mä en välitä.
Mä varmasti osittain join, koska en kestänyt itseäni ja niitä mussa olevia ja nousevia tunteita.
JA mitä enemmän kuormasin niitä, sen enemmän tarvitsin siideriä lohdukseni.
Kissan nostaminen pöydälle tuntui työläämmältä kuin siiderin korkkaaminen.
Eikös päihteily kuitenkin ole aina jollain tasolla pakoa todellisuudesta?
Jollain kemiallisella aineella pitää muuttaa olemassa olevaa totuutta?
AA:ssa puhutaan hyvittämisestä niitä kohtaa ketä on satuttanut juovana aikana, eikö niin?
Voinko minä odottaa hyvitystä, vaikka olenkin juoppo?
Onko minulla oikeus olla vihainen siitä että mies kävi laiduntamassa vierailla mailla, koska MINÄ olin liian säälittävä?
EIkö se vastuu silti jakaudu niin, että kukin vastaa omista jutuistaan ja ottaa vastaan vihan ja hyvityksen, jos on sen ansainnut?
Mulle tulee välillä sellainen ole, että päihteilevänä minä kannan vastuun koko paskasta ja se kuitenkaan tunnu ihan reilulta.
Mä ajattelen niin että parisuhteessa meillä mä olen tehnyt paljon pahaa ja paljon myös silti hyvää.
JA niin on mun miehenikin, vaikka se tässä juomisasiassa puhtaampi onkin.
JA minä tunnen vihaa niitä sen tekoja kohtaan ja mulla on oikeus siihen.
Se ei hallitse mun elämääni mutta tietyissä tilanteissa aiheuttaa ihan suunnatonta ahdistusta.
Luottamus hukassa puolin ja toisin.
Hyvällä fiiliksellä kuitenkin tänään.
Tuo on juuri sitä problematiikkaa, jonka kanssa olen itsekin viime ajat vääntänyt kättä - hienosti kirjoitettu, juuri noin minäkin ajattelen. Alkoholismi kietoo ihmisen vihan verkkoon koko ajan tiukemmin. Tapahtuu asioita ja taas uusia asioita, joita ei voi unohtaa. Totta kai juoppo on aina siinä pelissä heikoilla. Sinä teet pahaa, mutta myös sinua kohtaan tehdään pahaa. Sitten mietit pääsi puhki sitä, missä asennossa vaakakupit milloinkin ovat. Parasta olisi heittää koko vaaka menemään. Se ei ole kuitenkaan helppoa. Se voi seistä tukevasti pystyssä vielä pitkään juomisen lopettamisen jälkeenkin.
On ihmisiä, jotka ovat pienestä lapsesta asti kasvaneet kiinni vihan kierteeseen. Niitä on sitten jossain vankiloiden varmuusosastoilla. En tiedä pääsevätkö he maailmankuvastaan koskaan eroon. Kaikki on suhteellista. Amerikassa on noita suurimpia syntisiä, vankilajengien murhaajia sun muita, joita pidetään “no human contact” -olosuhteissa häkeissä vankiloiden kellareissa. Siinä on eräs päätepiste. Meidän kokemuksemme ovat sellaisia kokemuksia mikroskooppikoossa - sama asia on kyseessä, vaikkakin tuhat kertaa laimeammassa muodossa. Viha.
Vihan takana voi olla se, että kokee maailman absurdina. Omia kokemuksiani ajatellen tulee mieleen eräs sairaus, jonka etenemisen kuolemaan näin jokin aikaa sitten hyvin läheltä. Varsinkin eräs kerta sairaalassa. Kuihtunut ihminen ojensi kättään puoleeni, paksu, kuiva kieli työntyi suusta, ja suusta pääsi äännähdys, joka kuulosti epäinhimilliseltä räsähdykseltä - se oli jonkinlainen anomus. Ehkä hän halusi vettä. Sitäkään ei saanut antaa. Vain saattoi huulille nostaa kostutetun vanupuikon. Se anomus, se äännähdys - maailma luhistui sinä hetkenä. Tajusin järjen natsiaatteen ja tuhoamisleirien takana. Nekin loi viha. En pysty vieläkään ajattelemaan sitä asiaa ilman, että otan “tuekseni” aggressiivisia mielikuvia. Eivät ne tietenkään ikinä johda mihinkään tekoihin. Kyse oli vain pysähdyksestä, hetkestä, jona tajuaa, että tämä elämä on rumaa ja hirvittävää ja kaikkea järkeä vailla.
Kyse on defenssimekanismista. Jos et PYSTY käsittelemään jotain asiaa, tulee viha siihen mukaan tarjoamaan voimaa. Viha on voimaa. Vaikean asian aiheuttama stressi kanavoidaan keinotekoiseen vihaan keinotekoista tai jopa abstraktia kohdetta (maailmaa!) vastaan. Ja kun asiaa miettii järkevinä hetkinään voi tajuta, että se on kaikki pelkkää omaa rakennelmaa. Ihminen on vain rakentunut niin, että kaikkein helpointa on alkaa etsiä syyllistä siihen tai tähän asiaan. Mutta kun on olemassa asioita, mihin ei voi koskaan löytää mitään syyllistä. Niiden edessä on pidettävä varansa, ettei katkeroidu.
Voiko se sitten olla tempperametti kysymys toi viha?
Mä join etten tuntisi.
Tai mä join kun halusin. Juominen oli mun ratkaisuni epämiellytäviin tunteisiin, ristiriitaisiin tilanteisiin.
Mä join siksi, ettei minua olisi.
Mä en halunnut riidellä, olla vihainen, frustroitunut.
Me tunteet kai sitten ovat mun mielestäni niin pelottavia.
Muistan montakin tilannetta, että olin raivona jostain, ihan vaikka tyhjentämättömästä tiskikoneesta, ohittamisesta, kaaosesta kotiin tullessa ja peittosin sen tunteen juomalla.
-Mä en välitä vaikka maailma sortuu, mä en tunne, enkä halua tuntea mitään.
Mun mies juo kun se on iloinen.
EIkö se kestä olla iloinen itsessään?
Mä juon kun olen masentunut, ahdistunut ja vihainen. Mä en kestä niitä tunteita ittessäni.
Mä en tarkoita että se tiskikoneen tyhjentämättömyys on syy juoda.
EIkä se että tulin vihaiseksi siitä (tulen vieläkin).
mutta se että mä väistin sen tunteen avvaamalla siiderin.
Mä luen sun novamob ja sun Michaelin kirjoitukset niin, teillä juodessa nousee se tunne, viha?
Tajusinko oikein.
Mä haluan harjoitella sietämään kaikkia tunteita ihan selvänä.
Mä en mene rikki siitä että mä tunnen. SIitä mä hajoa, jos en opi kestämään iteäni.
Siksi mulle toi että opin sietämään turhaumia on tosi tärkeetä. JA voin/saan olla vihainen jostain.
Muuten mä hukun pulloon ja näennäiseen väilinpitämättömyyteen.
Mä haluasin niin kovasti oppia elämään itteni kanssa.
5kk:n (-ne 3 olutta 
) jälkeen tää jotenkin kolahtaa.
Ja hyvittämisestä. Musta tuntuu, että ne kenelle olen velkaa ja tarvitsevat pyytteetömän hyvityksen on mun lapseni.
LApsille parasta on tarjota niitä raittiita päivä, viikkoja, kuukausia. Niille nä olen se velkaa. Ne eivät ole mua valinneet, eikä niillä ole ollut vaihtoehtoa.
JA niistä menetetyistä hetkistä jolloin en ole ollut läsnä oikeasti kuulemassa mitä niillä on mulle sanottavaa olen vihainen ja prkl SYYLLINEN.
Vihani kanssa selviän ja syyllisyys väistyy kai sitten ajan kanssa.
Taisi tulla toistoja.
JA ehkä liikaakin ajatuksi.
Jos lakkaa ajattelemasta onko elämä sitten yksinkertaisempaa?
Kun mä lakkasin ajattelemasta avasin siiderin.
Voiko olla ajattelematta ilman siideriä, niin ettei tekisi kaikesta niin saatanan monimutkaista.
ELÄMÄ ON KUITENKIN TÄSSÄ JUST NYT. Ja minä kohtaan sen edelleen selvinpäin, tänäänkin 
Selvinpäin, juu. Minä join yksinkertaisesti siksi kun teki viinaa mieli niin pirusti. Kaikki muu on selittelyä. Olin tullut riippuvaiseksi alkoholista. Olen alkoholisti. Yksinkertaisesti ja selittelemättä.
Kun en ota selvään päähän viinaa, pärjään hyvin. Enkä erotu joukosta muuten kuin siinä, että en juo pisaraakaan.
Simple? Mitäpä alkoholisti selittelemään? Muuta kuin ehkä itselleen… 
Hauskaa vappua.
Joojoo Paarma, sä oot niin oikeessa.
Ja viet asiat todella pelkistetylle tasolle.
Mä haluan myös ymmärtää.
Mä en ole luopumassa pelkästään alkoholista, mä olen luomassa kokonaan uusia toimintamalleja, tapoja ajatelle, jotenkin mä ajattelen tän asian niin, että mä joudun rakentamaan aika paljon myös uutta minää.
Opettelen puolustamaan itseäni, sietämään ristiriitatilateinta, kestämään turhautumia, toisia ihmisiä, riittämään tälläisenään.
Mulla on niin miljoona asiaa, jotka ovat ehdollistuneet siideriin.
Siinä riittää tekemistä tulla tietoiseksi niistä.
Mä ajttelen nyt, että vahat tunkiot on avattava, jotta voin jatkaa eteenpäin.
Käydä läpi edes ne, jotka on mahdollista,että ei tarvitse enää ikinä piiloutua minkään päihteen tai riippuvuuden taakse pahaa oloaan.
Tulla tietoiseksi omista mustista pisteistään ja riskikohdista ja myöskin niisä vahvuuksista, joita mulla varmasti myöskin on.
JA musta tuntuu, että nyt alkaa olla se hetki.
Pelkkä juomattomuus ei enää riitä.
Nyt aika oppia vähän syvemmältä ymmärtämään kuka minä oikeastaan edes olen ja millainen ihminen?
Identiteettikriisi siis
Olen itse tehnyt samaa, välillä miettinyt et onko täs oikeestaan mitään ymmärtämistä, laitanko kaikelle vaan pisteen. Ja välillä tosi ahdistunut itteni analysoinnista.
Musta tos sun viha-analysoinnissa on paljonkin järkeä, jostainhan se on lähdettävä purkamaan omia oloja ja ei sitä oikeeta narua tiedä kukaan muu kuin sä itse.
Toiset kirjoituksiin vastaajat on jo ite niin pikällä omassa tervehtymisessään et joskus vastaukset voi vaikuttaa jopa ylimielisiltä neuvoilta vaik ne kai on vain omia näkökohtia, minunkin kai välillä, ja sitten on niitä jotka on vain ylimielisiä.
Pelottavaahan se on, tuntea vihaa ja huomata mihin kykenee vihassaan.
Mut eihän se sitä tarkota et jos tuntee vihaa niin toimii myös vihassa väärin.
Olen ajatellut tätä omakohtasesti eläinkunta lähtökohtana, et se mun viha esiinty lähinnä suojaustilanteessa, jollei päässyt pakoon. Eikö se niin mene et joko pakenee tai käy päälle, vihassaan ja peloissaan?
Kuinka moni juomissen lopettanut on heti välittömästi henkisesti tasapainoinen? Joillakin saattaa kestää vuosia päästä edes lähelle minkäänlaista tasapainoa.
On uskomatonta miten jotkut heittää juttua et kaikki on heti okei kun vaan lopetat sen juomisen, saat autot, talot, perheen, lapset ja kaks koiraa??!!
Ihmisillä näyttää olevan kiire työssään ja nykyään jopa siinä et sun täytyy HETI olla terve kun olet yhden päivän oireeton?
Ei sen tarvitse olla toinen ihminen, se voin olla jopa minä itse tai pelkkä äärettömyys, oleva tunne, sehän on vaan tunne.
Toivon et saat joskus mökkis!
No en minä nyt ihan noin pikälle menevää analyysiä tehnyt Puhuin itsestäni ja omista reaktioistani silloin kun join ja nyt kun en ole juonut. Juovana aikana vihasin lähes kaikkea ja kaikkia (erityisesti itseäni), mutta elämään opetellessani vihan tunteet ovat melkein kadonneet. Ja kun ne palaavat, oloni on muutenkin epätasapainoinen. Silloin yritän miettiä mistä negatiiviset fiilikset johtuvat ja yleensä se auttaa.
Täydellistä mielenrauhaa en varmasti saavuta ikinä, mutta AA-ideologian (en muuten ole itse AA:ssa) mukainen “tyyneysrukous” on nimenomainen työkalu äärimmäisiä tunteita kohtaan, jotka ovat minulle vaarallisia, koska olen alkoholisti. Minulla ei ole varaa reagoida asioihin voimakkaasti, koska tiedän mihin se voi johtaa. Eli jos näyttää siltä, että esim. liikenteessä joku kiilaa eteeni, totean heti että en voi asiaa muuttaa. Nopea mielenrauhan saavuttaminen on mahtava fiilis, vaikkei ihan samanlaista kiksiä aiheutakaan kuin tappouhkaus 
Ihana ulkoilupäivä.
Mä palaan tohon vihakeskusteluun.
Kun se jäsentyy vähän kerrallaan mun päässäni.
Mulla kai sen tärkeys liittyy aikapaljon parisuhteen vuorovaikutukseen ja siinä oleveen peleihin.
Vajaa 20 vuotta on kyllä pitkäaikainen pelikenttä.
Jos mä ajattelen viime syksyä.
Ja esimerkkinä tälläinen varmaan aika normi juttu parsuhteessa.
-Mä lähden poikien kanssa ulos ja tuun huomenna kun selviin.
-Ihan sama (Tai vaihtoehtoisesti- no mene)
Mä tulen siitä vihaiseksi, mutta koska mä en halua sitä tunnetta näyttää, silloin musta tuntui, että jos mä sen sanon, osoitan riippuvuuteni tästä ihmisestä.
JA koska mä en kestä sitä ajatusta, että se on siellä tekemässä ties mitä mä korkkaan siiderin ja hoen itselleni,
-Mä en välitä, mä en tunne ja korkkaan toisen, tarpeeksi monta että nukun enkä mieti “tyhjänpäiväisiä”.
Ja se viha jäi sanomattomana leijumaan pitkiksi aikaa mykkyytenä ilmaan.
Mies tulee kotiin
-Miten meni
-ihan ok
JA hilljaisuutta viikko, kaksi.
Mykkyys on yksi vihan muoto meidän perheessä. Mä en näe sua, sun tekemiset ei kiinnosta, itseasiassa sun olemassaolo on yhdentekevä.
Musta on tärkeää oppia sanomaan, että älä mene. Mä tulen siitä vihaiseksi, meillä on historiamme.
Ja mies silti tekee sen valinnan.
Mä ainakin olen kertonut sen miltä minusta tuntuu.
Mitä sitten sen jälkeen tapahtuu on kahden aikuisen ihmisen sopimusta.
Mulla on laaja repertuaari tunteita, mä haluan oppia niitä käyttämään, koska minä haluan ottaa vastuuni omista tunteistani ja samalla haluan, että toinen myös vastaa omistaan.
Viha ei ole tuolloin pelottavaa, vaan eteenpäin vievää?
Minusta ei tule zen läisen tyyntä, minulla on tempperementtiä pikkuisen sellaiseen tyyneyteen liikaa, mutta haluan oppia elämään tempperamenttini kanssa.
Minusta se että kerron miltä MINUSTA tuntuu on toisen ihmisen kunnioittamista. Se toinenkaan ei lue mun ajatuksia.
Välinpitämättömyyttä ollaan ihan tarpeeksi harjoiteltu.
Se vie meidät tuhoon.
Ja kiitos Hippiäinen, että tuit mua ja mun veivaamista näiden tunteideni kanssa.
Metsämökki taivoitteena.
Siinä unelmaa yhdelle elämälle.
Mäkin kunnioitan tota tyyneysrukousta, mutta mä näen sen niin, että siinä missä sanotaan
-Rohkeutta muuttaa se minkä voi,
Tarkoitetaan minulle sitä, että minun täytyy muuttaa omaa käyttäytymistäni tulemalla rohkeaksi. KAtsoa mitä vihan tunnistamisen jälkeen tulee, jos mä sen sanon, mitä löytyy hylätyksitulemisen ääneen sanoittamisesta, mitä siitä, että kerron olevani onnellinen.
Minun täytyy opetella rohkeutta olemaan minä.
Se jos mikä on toisen kunnioittamista, että puhutaan ääneen se mikä on totta, ajattelen mä.
Ja sitä samaa kai odotan sitten toiselta, silläkin uhalla että se toinen kokee tulleensa loukautuksi. Sekin on parempaa kuin valheellinen välinpitmättömyys ja pulloon hukkuminen.
Ja ainahan sitä voi loukatuksi tulemisen kokemuksestakin oppia.
-Mikä siinä asiassa mua loukkasi?
Mä en nyt puhu tietoisesta loukkaamisesta tyyliin
-ootpa ruma, vaan sellaisesta öö toiselaisesta. EN osaa sitä nyt selittää.
Ihana sunnuntaipäivä joka tapauksessa.
Olen onnellinen ja olen sen nyt sitten sanonut.
SIlläkin uhalla, että sitä mun onnellisuutta voitaisiin käyttää mua vastaan (en tiedä miten, mutta kuitenkin)
Eilinen oli juhlaa työpaikalla.
Pöytä koreana ja kuohuvia kilisteltiin.
Minä kilistelin alkoholittoman turvin parin muun kanssa.
Pulloja availtiin, väki vilkastui ja äänitaso koveni.
Jostakin syystä tunsin onnellisuutta kun ajoin kotiin, enkä ollut niiden joukossa, jotka jatkoivat.
Tunnustan ajatelleeni, että onpa sairasta touhua sekoittaa päänsä ja menettää aikuisuutensa!
Paraaskin pyhimys, mutta en ollut katkera enkä edes surullinen, etten voinut kuulua ryhmään siltä osin.
Minkä takia sitä oikein pitikään sekoittaa päänsä?
Sosiaalisten tilanteiden pelko ja siitä johtunutta jännitystä en edes havainnut, vaikka aiemmin tuollaiset tilanteet olivat minulle aivan painajaismaisia!!!
Minulla oli ihan mukavaa ja vielä mukavampaa oli ajaa kotipihaan, rapsuttaa koiraa ja moikata perhettä ilman häpeää ja hiiviskelyjä. KAtseita siitä, että montako sitä on tullut juotua?
HYVÄ MÄ
Tähän pitää sano niinkuin (kuulemma) netissä on tapana: hinoo!
Hinoopa hyvnkin
Tänäänkin oli hyvä päivä.
Ihan tavallinen päivä.
Jaksoin herätä aamulla, olla hereillä ilman suurempia ponnisteluja iltaan ja kohta laitan lapset ja itseni petiin.
Mä tunnen olevani aika tavis.
Mä luulen että normaalit ihmiset elää näin.
Ei niin, että ovat hereillä milloin vain, nukkuvat silloin kun muut ovat hereillä, vapaa-aika on siiderin taakse piiloutumista, ihmisiä EI voi tavata muuten kuin “juhlinnan” merkeissä, ja ne puree tai vähintäänkin kattoo omituisesti.
Jatkuvasti kulman takaa kurkkii häpeä, syyllisyys ja se armoton väsymys.
Musta tuntuu tosi hyvältä tuntea itteni tavalliseksi:)
HArkitsen vakavasti normaalin työn hakemista.
Mullahan ei ole kiire.
Mihin tässä valmiissa elämässä.
EI tarvitse suinpäin valita toista huonoa vaihtoehtoa.
Mä tunnen itteni ihan toiseksi.
Vapaammaksi ja vahvemmaksi.
Näin 5kk ja rapiat suuren päätöksen, jättää alkoholi kokonaan toistaiseksi, jälkeen.
Eipä kaduta.
Omaa kokemusta; monen monta kertaa päätin jättää alkoholin toistaiseksi. Sinnittelin jopa kuukausia kuivilla ja join sen jälkeen pitkään.
Neljä vuotta sitten päätin jättää alkoholin lopullisesti, kokonaan ja ilman reunaehtoja. Se päätös on pitänyt.
Oikeastaan tein kaksi päätöstä. Päätöksen että jätän alkoholin ja päätöksen, että en muuta päätöstäni… :mrgreen:
Hyvän päätöksen olet tehnyt. Itse en uskaltanut tehdä lopullista päätöstä - päätin vain tehdä kaiken tehtävissä olevan raitistuakseni. Toki hyväksyin sen ajatuksen, ettei minulla ole tulavaisuutta kohtuukäyttäjänä. Vähitellen opin 24 tunnin ohjelman ajatuksen - olen tämän päivän raittiina ja annan huomisen huolehtia itsestään. Taas aamulla muistin pysähtyä pohtimaan viettäisinkö raittiin päivän vai lähtisinkö hummailemaan. Kyllä nämä krapulattomat aamut ovat niin mukavia, että suon itselleni ainakin yhden sellaisen lisää.
Vappuna tarjoilin AA-ryhmälle kakkua kiitokseksi raittista vuodesta. Olin jotenkin hämilläni, kun pitivät vuoden raittiutta jotenkin ihmellisenä saavutuksena. Jokainen 365 raitista päivää on ollut aivan yhtä ihmeellinen saavutus.
Yksi ystävistäni sai myös vuoden täyteen. Hänelle se oli jo mones yritys siinä lajissa - onneksi tällä kertaa onnistui. Aiemmin on aina rimakauhu yllättänyt, kun vuosipäivä on lähestynyt. Kun vuosi tuli täyteen, viina vei taas ystäväni. Sen myötä työ ja asunto ovat nyt pahasti uhattuna.
On hieman petollista tavoitella määrävuosia tai ikuista raittiutta - molemmat saa sitten aikanaan, kunhan on tänään selvin päin.
Toistaiseksi minulle riittää päätös olla juomatta toistaiseksi
Näkee sitten mitä elämä tuo ja miten toistaiseksi päätös kantaa, nyt se tuntuu hyvältä sanalta.
Tänään on vaikeaa ajatella niinkin pitkälle kuin ikinä tai ei koskaan.
Tänään tuntuu kuitenkin hölmöltä ajatus takaisin tissuttelun pariin siirtymisestä.
Mulla ei ole yhtään syytä eikä edes tekosyytä miksi korkkaisin siiderin.
Se ei tunnu minusta lainkaan viisalta, järkevältä tai edes mukavalta vaihtoehdolta.
Nyt kun vihdoinkin pikkuisen löydän itsestäni tavista ja olo tuntuu ihan normaalilta ja olen hereillä ja mietin siivouspäivän aloittamista vihdoinkin.
EI, tänäänkään en turmele hyvää päivää katoamalla toisaalle.
Musta tuntuu, että olin niin monta vuotta jossain toisessa maailmassa, että nyt on aika palata tähän hetkeen, tähän tilaan joka on koti, olemaan läsnä ihan vaan ittenäni.
Sää Paarma ootki kai (lukemani perusteella) periaatteen mies.
Se on hyvä toisaalta ja huono toisaalta. Tehdään asiat sitten tai ei. Joko juodaan kunnolla tai sitten ollaan ikuisesti raittiina.
Musta ei ole siihen. Mä en ollut edes kunnon juomari. Tissuttelija joka katosi siideritaivaaseen. EI sairaalaa, ei pidätyksiä, ei menetetyä perhettä, asuntoa, työpaikkaa. Mä muuten vaan haihduin atomeiksi…
Mä etenen tolla päivä kerrallaan metodilla, siihen mä voin sitoutua sata- prosenttisesti.