Tästä minä olen kyllä luvallakin YLPEÄ. Ihankuin tämä ei jo muutenkin olisi riittävän hankalaa ja sitten työnnetään tällaista skeidaa boonuksena. Mutta jos nyt jotakin positiivista tästä yrittäisi etsiä, niin kun minä tämän saan käytyä läpi… En usko, että mikään mahti maailmassa saisi minua enää tarttumaan pulloon
Kävin eilen lääkärissä, jouduin menemään yksityiselle, koska tk:ssa ei päässyt edes ilmoittautumiseen jonojen takia. Sieltä sain nyt sit Deprakineä jarruttavaksi. Ja torstaina uusi käynti. Minä jätin myös a-klinikan lääkärille soittopyynnön, josko sitä kautta pääsisi nopeammin psykiatrin puheille. Että asiat etenevät, nyt vaan pitäisi jostakin ammentaa sitä kuuluisaa kärsivällisyyttä.
Huomenta “Silent”. Tosi kiva kuulla, että sait asiasi menemään eteenpäin. Saisitko ammennettua kärsivällisyyttä sillä, että olet mahdollisesi tehnyt ja pallo on nyt toisilla?
Kyllä, Silent, nyt on syytä olla ylpeä ja iloinen siitä, että olet juuri sinä itse ja otat ohjat käsiisi, teet minkä voit! Asenteestasi paljon kertoo sekin, kun puhut tyyliin, että “sitten, kun tämä on käyty läpi…” Niin juuri! Tämä on väliaikaista, tämä ei ole pysyvää!
Hei Silent, oletko kokeillut meditointia, jos se auttaisi sinua? Luin Mielutaju kirjasta (en nyt juuri muista kirjailijan nimeä… joku Siegel tai Sieger) miten tunnettu psykiatri ja aivotutkija hoitaa potilaitaan,( esim juuri bipoläärisiä ym esimerkkejä siellä oli) meditaation avulla, täysin lääkkeettömästi. (Siinä neuvottiin myös niitä tekniikoita, olen kokeillut niitä monia, ja minulla toimivat.) Kuulin myös erikois-sairaanhoitajaystävältäni, että nykyään psykan puolella ohjataan paljon juuri mindfullness tekniikoihin, lääkehoidon rinnalla tai sijasta. Kuulemma maailma on muuttumassa niin, että jonakin päivänä lääkkeitä ei enää edes tarjota… Kannattaa kokeilla, jos se auttaisi sinullakin, tai edes helpottaisi oireita. Netistä löytyy googlaamalla paljon infoa tekniikoista jne esim. Zen-meditaatio sanalla, ja monella muullakin. Tsemiä!
Hmm, mä en ole koskaan nähnyt itseäni meditoijatyyppinä, mutta onhan sekin kokeilemisen arvoinen juttu. Mulla mielenrauhoittajana on ennen toiminut musiikki, nyt ei oikein sekään auta.
Mä alan olla Kenian kanssa samoilla linjoilla muuten noista a-klinikan tyypeistä. Eipä vaan ole sieltä kuulunut lääkärin soittoa, vaikka kahteen kertaan on jo luvattu. Että onpa luotettava avunlähde… Noh, minä sitten menin uudelleen yksityiselle, joka kirjoitti lähetteen psykiatrille.
Sen verran vointi on jo helpottanut, että eilen ekaa kertaa viikkoihin pääsin ulkoilemaan ihan kunnolla ilman, että tartti itsensä kanssa ensin tapella. Ja sitten, sain kirjoitettua kirjaa kymmenkunta sivua Se on aina kivaa. Nyt on kirjoitettuna reipas 60 sivua wordilla, joten eiköhän se sieltä vielä! Jos kesän puoliväliin mennessä saisi sen oikolukuun, se olisi tavoite.
Juomaa ei kyllä ole tehnyt mieli lainkaan, mutta kauhulla odotan kesää sen suhteen. Missä vaiheessa alkaa vähättely siitä, että “kyllä mä nyt yhden”… Vielä se tuntuu kaukaiselta ajatukselta, mutta alkkis on aina alkkis. Ei tää mun kohdalla voinut olla vielä tässä…
Huomenta “Silent”. Oletkos kokeillut joitain meditointi- CD-levyjä? Varmaan netistäkin löytyy niitä tai samantapaisia opastettuja, musiikilla sävytettyjä rentoutumisharjoituksia.
Hyvinhän sulla asiat menee eteenpäin, älä ihmeessä vielä rasita itseäsi kesän asioilla. Miksi kannat huomisen huolia tänään? Sitäpaitsi- todennäköisesti ajattelet jo tänäpäivänäkin silloin tällöin sitä kuuluisaa “yhtä”. Olethan selättänyt sen nytkin- kesällä se sujuu melko varmasti vielä helpomminkin.
Täysin varmasti “…tää ei vielä ollut tässä”. Se muuttuu vielä paremmaksi!
Mä olen saanut tässä itseni muutaman kerran kiinni juomisajatuksista, jotka “sijoittuvat” lähitulavaisuuteeni - ehkä esim. kesään - ja jossa exäni ei enää ole juomiselle esteenä tässä samassa asunnossa. Ajatuksiin liittyy tietysti pelkoa ja epävarmuutta, tunteina niissä on jonkinlainen houkutuksenkin ulottuvuus, vaikkei ehkä kovin päälle käyvällä tavalla.
Olen hiffannut, että itse asiassa nuo ajatukset eivät sijoitu tulevaisuuteen. Ne eivät tule mistään, mitä ei vielä ole: ne ovat tämän hetken ajatuksia, ehkä kiusauksia, joille voin tehdä jotain nyt heti. Voin esim. tutkia ne ja sivuuttaa ne, suhtautua niihin ikään kuin valintanakin, että lähdenkö toteuttamaan noita pelkojani nyt saman tien vai katsonko niitä vain ajatuksina ja tunteina: valitsenko toisin.
Asioita ja tilanteita ei totisesti kannata murehtia etukäteen. Voi varautua, mutta murheeseen ei kannata jäädä. Murehtiminen sitoo vain itseensä ja kaikki mikä sitoo, on jotenkin pois jostain muusta. Hankalinta olisi, jos pelko ja murhe estäisivät antautumasta itse asialle: raittiudelle tänään, joka on huomiselle eilinen, tausta ja perusta.
“Hauskaa” nyt lukea tämän topikin alkuhetkiä. Mä oon ollut nyt kohta 3kk juomatta (tänään tuli 11 viikkoa). Ajatella, että mun viimeinen kännitörttöilyreissu tapahtui sydäntalvella ja nyt on jo melkein kesä! Niin se aika rientää!
Psyyke ei edelleenkään ole kovinkaan hyvällä tolalla, mutta juominen ei ole tullut kertaakaan mieleen “tosissaan”. Toki sitä välillä kiukuttelee, kun ei saa ottaa huurteista. Ja välillä leikittelee kohtuukäytön ajatuksella. Mutta tosissaan ei kyllä ole kertaakaan ollut retkahtamisvaaraa.
Melkoinen lääkitys menee jo tuohon kaksisuuntaiseen ja mieli on toki tasoittunut jonkin verran. Siltikin, ahdistaa kovasti ja tuntuu, ettei tasapainoa löydy. Mutta mä oon edelleen saanut tukea mun idolilta ja nykyään mieheltäkin ihan kivasti. Että kyllä kai tää tästä, kun ei muutakaan vaihtoehtoa oo
Oho, onkos siitä jo niin pitkä aika… Onneksi olkoon, kolme kuukautta on jo hyvä saavutus! Ja kuten itsekin totesit, niin muutoksiakin on ehtinyt jo tapahtua. Niitä voi jo tunnistaa, vaikka yhä on paljon muutoksessa ja niinpähän tahtoo aina ollakin. Psyykkeesi tasaantumisessa varmasti aika auttaa edelleen ja ylipäätään se, että jatkat hyvällä tielläsi! Tosiaan, aika kuluu ja tuntuu itsestäkin vähän omituiselta se, että luonto on tällä välin ehtinyt jo pukeutuakin uusiksi sen jälkeen, kun itse nousin viimeisestä repsahduksestani. Täytyy vain jatkaa nöyrästi ja valppaana eteenpäin, etten ala tehdä “saavutuksistani” vääriä päätelmiä. Niihin ei ole varaa.
Aina yhtä omituista palata tähän omaan topikkiin. Se tunnelma, ne mietteet… Ja nuokin, mitä olen toukokuulla kirjoitellut… No, nyt on hyvä palata omaan ketjuunsa ja kertoa tämän hetken tilanne.
Psykiatrille olen menossa ensi viikolla, vaikka a-klinikan lääkäri yritti parhaansa mukaan estää ja jarrutella (oikeasti, tämä oli ihan käsittämätöntä). Mieliala on ihan ok siinä mielessä, ettei ole ylilyöntejä ollut. Mutta nyt se vasta heittelehtiikin, saattaa viikon sisään mennä ylhäältä alas. Mielummin mä kuitenkin senkin otan, kuin noi ääripäät. Ne vasta jotakin hirvittävää olivatkin. On kamalaa menettää kontrolli ja pelätä itseään- selvinpäin! Tässä nimenomaa tuli se ironia: Kun lopetti alkoholin käyttämisen, ei päässytkään eroon holtittomuudesta Mutta luojan kiitos, hain apua lääkäristä, enkä viinasta.
Raittiina olen ollut kohta puolisen vuotta? En ole enää laskenut viikkoja. Välillä on tullut kamalia siiderihimoja, mutta ne ovat onneksi menneet melko helposti ohi. Todella moni ihana ja kiva asia olisi jäänyt väliin, jos en olisi lopettanut juopottelua. Päivittäin vilkaisen plinkin ja tukiverkostoni kanssa facebook on kaveri. Mutta edelleen täytyy sanoa, että on extrakivaa, kun ei tarvii buukata kalenteriin tyhjiä mahdollisesti-karpulassa-tai-loiventamassa-päiviä
Itsekin muistelin noita vuoristoratatunteita, päivän aikana saattoi tunteet heittää laidasta laitaan, kuuluvat varmaan tähän prosessiin, ainakin omalla kohdallani uskon niin. Alkoholi kun oli niin vahvasti läsnä 6 vuotta minullakin. Mutta pikkuhiljaa tilanne seesteytyy ja kun sain muutamia asioita kohdallani täysin selvitettyä, mm esimieheni käyttäytymisen selvittäminen hänen kanssaan.
Olen alkoholin poisjäämisen seurauksena ja itsevarmuuteni kohentuessa päässyt eroon valehtelun verkosta. Tarkoitan tällä sitä, kun minähän vietin kaksoiselämää pitkään alkoholin toimittamassa tuota salarakkaan virkaa, niin valehtelusta tuli ihan arkipäivää ja jotenkin itselleen sallituksi valheen verkon vain kiristyessä. Jos minulta aiemmin kysyttiin , miten menee, vastasin aina hyvin, loistavasti…valehtelua…nyt voin sanoa, että on minulla ollut huonojakin päiviä tai joo, itseaiheuttua kiirettä ja stressiä töissä. Ymmärsin, että minulla on ollut jonkin asteinen kiltintytyön-syndrooma ja sen oivaltaminen ja siitä terveellä tavalla poispääseminen rauhoittaa mieltäni, kun tajusin ettei minun tarvitse todellakaan miellyttää kaikkia ihmisiä. Totuuden saa sanoa, vaikka se voi vähän sattua, mutta se ei tarkoita että muuttaisin ilkeäksi. Tälläisiä miettien olen saavuttanut omalla kohdallani sisäistä tyyneyttä.
Meillä oli kanssasi yhteisiä piirteitä tuossa juomisesssa, Silent, ja meille molemmille tämä vuosi on ollut edistyksellinen. Voimme olla ylpeitä itsestämme.
Moikkis Silent ja onnittelut puolesta vuodestasi. Aika jännää tosiaan lukea vanhoja hengentuotteitaan. Samalla kyllä hyvin opettavaistakin ja motivoivaa kun huomaa kehitystä.
Tosi hyvä, ettet alistunut yhden lääkärin mielipiteeseen. Nämä ovat mulle joskus sellanen punainen vaate, eikä sen enempää nyt tästä aiheesta. Paitsi sen verran, että itsekin jouduin etsimään aika kauan ennenkuin löysin sopivat. Ja maanantaina menemään hammaslekurilleni koska Suomessa yläleuasta irronnut siltani tumpuloitiin niin onnettomasti paikoilleen ettei se enää istu oikein. No- saataneen kuntoon.
Joka tapauksessa hyvä, että käsittelet asioitasi ammattilaisten kanssa.
Luin tämän koko ketjusi ja paljon on samanlaisia aatoksia…et ehkä halua kertoa mut ei kysymisestä sakoteta kai.Kerroit tosta lääkityksestä ja maniaan meno vaiheesta.Onko se siis selkeä irtaantuminen itsestä, tajuaako sen mitä maniassa tekee?
Tarkotan selvinpäin.Voisin kuvitella sen olevan sellaista kuin mulla hurjimpina humalassaolon vaiheissa,viikko-kuukausitolkulla päätöntä menoa viuhtoen ympäriinsä monensadan km säteellä.
Tuo myös erityisesti et jo heti ajattelee pessimistisesti et miten muka nyt onnistuisin kun en aikasemminkaan ole onnistunut.Aika monelta tuli kuin samasta suusta:päivä kerrallaan.
Itellä on sellanen tunne oman pohjan saavuttamisesta.Miksihän en osaa tuota päivä kerrallaan ajattelua.Varmaan siksi ettei mun tarvii kärvistellä ja laskea tunteja, vaan se retkahdus tulee kuin humps! tietyn kaavan ja sitä ennakoivien tapahtumien(aina samanlaiset)seurauksena.
Kumma vaikka sen tunnistaa ja tiedostaa, se ei ole ollut este.On sitä tyhmä kun luulottelee itselleen sillä kertaa handlaavansa homman:(
Mutta nytten on oikeesti sellanen fiilis et on siirtyny seuraavalle tasolle.
Tsemppiä Silent, kovasti olen hengessä mukana oottamassa sen oikeen lääkityksen löytymistä!
Mä vaikutan enimmäkseen tuolla Saunan puolella, vaikka tulenkin välillä tänne Lopettamoon laukomaan “suuria viisauksiani” :mrgreen: . Tahdoin vain sanoa, että se sun Juotatuskiukuttelua-ketjusi oli hyvä IMO, ja olisi kiva, jos jatkaisit edelleen tänne kirjoittelua, vaikka ihan siihen juuri mainitsemaani ketjuunkin . Ei sun tietenkään tänne tarvitse kirjoitella, jos sun ei oikeasti tee mieli, mutta älä sentään jätä kirjoittelua vain sen vuoksi, että jotkut ihanaa olla selvinpäin -hehkuttelijat pitävät kirjoituksiasi jotenkin väärinä, eikä heidän mielestään sovi puhua lainkaan sellaisista hirveistä asioista, että joskus tekisi, perkele soikoon, mieli juoda, kun ei aina meinaa kestää selvinpäin. Sä olet kuitenkin lopettanut juomisen ja todennut, ettei ryyppääminen lopulta oikeasti auta mitään mihinkään, kuin korkeintaan ehkä ihan pienen hetken ja sitten kaikki on taas entistä huonommin, joten kyllä sä tänne sovit.
Mulla on itsellänikin pahoja MT-ongelmia ja mulla on ollut niitä jo pikkutytöstä lähtien, eli ilman mitään päihteitäkin. Mä lääkitsen päätäni päihteillä, vaikka tiedänkin niiden loppupeleissä vain pahentavan asioita, mutta mun on vain kovin vaikeaa kestää oikein muutenkaan, kun mitään “parantavaa hoitoa” ei mun tapauksessani ole löydetty. No joo, ei mun nyt itsestäni pitänyt kertoa, vaan sanoa se, että mä ymmärrän, sen verran kuin toista ihmistä nyt voi ymmärtää, ainakaan netin välityksellä, noita sun fiiliksiäsi, ja musta on vain hyvä juttu, että joku puhuu asioista täällä suoraan ja niiden oikeilla nimillä, kun se ei aina vain mene niin, että paratiisin portit aukeavat heti, kun on saanut kierrettyä korkin kiinni ja kärsittyä krapulavapinat pois päiväjärjestyksestä. Sellaisten ihmisten, joiden ongelma on “pelkkä” alkoholismi on ehkä vaikeaa ymmärtää moista, mutta se on heidän häpeänsä, eikä sinun.
Ei mulla muuta. Hyvää syksyn jatkoa sulle ja parempia päiviä .
Minä olen pianaikaa ollut 9kk selvinpäin. Hmm. Mitähän siitä sanoisi? Olen toki ylpeä siitä, ja on mukavaa puolison kannalta ja muiden perheenjäsenten. Fyysisesti en voi yhtään paremmin, sillä olen korvannut juopottelun syöpöttelyllä ja ylipainoa on jonkin verran. Rahaa on toki säästynyt, ja jatkuva häpeän tunne on hävinnyt. Itseinho ei ole hävinnyt, se on korkeintaan vähän helpottunut.
Kiinteä hoitosuhde on kesän alusta asti ollut mielenterveystoimistolla ja lääkitystä viilaillaan kuntoon. Tällä hetkellä olo on sen takia perin ohkonen; nukkuisin päivät läpeensä just niin kauan, kuin annetaan. Tunnelmat vaihtelevat paljonkin ja juuri nyt on meneillään erittäin paha alavire.
Olen huomannut sen pisteen, mikä vei minut pullon ääreen. Ennen mielialan heilahdusta saan tietynlaisen “heparin”. Yleensä se on aggressiivinen ja vihainen. Silloin minulla oli tapana vetää kännit. Sen jälkeen luulin, että alkoholin vaikutuksen takia olin masentunut. Nyt olen ikävä kyllä huomannut, ettei se johtunutkaan alkoholista, vaan sairaudestani
Pariin kertaan on meinannut lähteä vauhdin puolelle, mutta lääkitys kaiketi sen tasaa, sillä käsistä ei ole enää lähtenyt niin pahasti ja tunnetilat huomaa itsekin.
Mutta alkoholista olen pysynyt erossa, joten tiedämpähän koko ajan, mitä teen ja lähimmäiseni eivät kärsi.
Onneksi olkoon! Jotenkin tuosta poimin kuitenkin enemmän niitä positiivisia asioita kuin negatiivisia. Jotkin asiat tarvitsevat enemmän aikaa kuin toiset. Uskon ajan hoitavan edelleen oloasi parempaan suuntaan. Lisäksi teet itse asioita, kuten olet hoitosuhteessa ja annat auttaa sairautesi hoitamisessa.Jaksamisia ja tsemppiä sinulle.
Vai såå. Se olis kuulkaa nyt sitten jotakuinkin vuosi selvinpäin vietettyä elämää. Tilkkaakaan ei ole alkoholia mennyt kurkunpäästä alas, ja täytyy sanoa, että näin pitkää selvää jaksoa ei ole ollut sitten kuudentoista ikävuoden. Ajatella! Nyt porskutellaan kuitenkin jo reippaasti kolmenkymmenen ikävuoden paremmalla puolella.
Ilmat ovat nyt melko keväiset, vaikka on helmikuu. Näistä ilmoista tulee samanlainen tunnelma, kuin viime keväänä. Kummallinen olotila. Sitä huomaa muistelevansa, että mitä kaikkea viime keväänä tapahtui ja miltä kaikki tuntui. Makuja, tuoksuja, ääniä, tunnelmia. Vaikka mieli oli silloin harmaa (ja pääosin edelleenkin), sitä huomaa kuitenkin pääosin muistelevansa niitä hyviä ja iloisia hetkiä. Niitä pieniä iloja, joita tuli kokeneeksi alkoholin poisjättämisen ansiosta. Ihan hyvä merkki kai? Mitähän sitä nyt muistelisi, jos alkon käyttö olisi jatkunut entisellään?
Tiedän varmaksi, että alkoholi tulee takaisin elämääni vielä joskus. Siihen asti on hyvä nauttia selvinpäin vietetyistä ajoista. Niin kauan, kun on menetettävää, kannattaa pysytellä erossa viinasta. Sitten joskus, kun kaikki menetettävä on jo menetetty, minä tartun uudelleen pulloon. Sitä ennen en. Siihen menee todennäköisesti vuosia, ehkä hyvällä tsägällä kymmeniäkin. Mahdollista kuitenkin on, ettei siihen mene kovinkaan montaa vuotta. Kaikki on kohtalosta kiinni.
Tuota en nyt ihan käsittänyt, että kuin niin olet varma, että ryyppäät vielä joskus
Päivä kerrallaanhan tässä toki mennään ja tulevaisuudesta ei kukaan tiedä, mutta en alkaisi silti vannomaan kuinka joskus varmasti ryyppään…
Minä tunnen itseni. Nyt minulla on miljoona syytä pitää homma kasassa, mutta mikäli ne syyt katoavat… Katoaa myös haluni olla “läsnä”. Enhän minä tiedä, menetänkö kaiken vai en, mutta se mahdollisuus on kuitenkin olemassa. Sairauteni vuoksi, ei tulevaisuus ole koskaan niin taattu.
Älkää käsittäkö väärin. Kyllä minä nyt olen täysin omasta halustani selvinpäin ja aion ollakin. Mutta sen tiedän, että mikäli liian moni asia menee, menee myös haluni olla ilman alkoholia. Toki, jos minä heitän veivini ennen sitä, on se sitten eri asia
En etsi tekosyitä sille, että alkaisin juopottelun uudelleen. Minulla on tarkkaan tiedossa se, että mikäli elämäni tärkeimmät asiat katoavat (ja tarkkaan tiedossa sekin, mitä ne asiat ovat), katoan minäkin. Mutta se on sen ajan “murhe”.
Olen erittäin pessimistinen luonne. Siksi mielessäni usein kummittelee “worst case scenario” siitä, miten lopulta ihmettelen elämää ylhäisessä yksinäisyydessäni täällä korven keskellä. Jos se toteutuu, annan silloin itselleni luvan jatkaa juopottelua.
Että onpa luotettava avunlähde… Noh, minä sitten menin uudelleen yksityiselle, joka kirjoitti lähetteen psykiatrille.
No, nyt on hyvä palata omaan ketjuunsa ja kertoa tämän hetken tilanne.
Mutta luojan kiitos, hain apua lääkäristä, enkä viinasta.
. Ei sun tietenkään tänne tarvitse kirjoitella, jos sun ei oikeasti tee mieli, mutta älä sentään jätä kirjoittelua vain sen vuoksi, että jotkut ihanaa olla selvinpäin -hehkuttelijat pitävät kirjoituksiasi jotenkin väärinä, eikä heidän mielestään sovi puhua lainkaan sellaisista hirveistä asioista, että joskus tekisi, perkele soikoon, mieli juoda, kun ei aina meinaa kestää selvinpäin. Sä olet kuitenkin lopettanut juomisen ja todennut, ettei ryyppääminen lopulta oikeasti auta mitään mihinkään, kuin korkeintaan ehkä ihan pienen hetken ja sitten kaikki on taas entistä huonommin, joten kyllä sä tänne sovit.
