Kauhea tilanne

Olen niin rikki että en tiedä mitä tekisin. Olen menettänyt isäni vain hetki sitten. Hän ei ollut alkoholisti. Veljeni sen sijaan on. Äitini taitaa olla läheisriippuvainen. Isä piti kauhun tasapainoa yllä. Minusta tuntuu että menetin samalla koko lapsuusajan perheeni. Mistä voisin saada apua? Mitä voisin tehdä?

Veljeni on alkoholisti. Kun isä kuoli, veli sattui olemaan juuri silloin selvin päin. Parin tunnin päästä tästä ei enää ollut. Yritin hoitaa äitini kanssa asioita. Veljeni kännäsi ja soitteli jatkuvasti puhelimella, häiriten suremistani, häiriten asioiden hoitoa. Huomio kun ei kohdistunut veljeeni. Hermostuin veljeeni ja totesin äidille että en pysty enää katsomaan känniääliötä, sanoin välit veljeeni poikki, sanoin äidille pahasti - sanoin että miksi ei anna veljen tippua pohjalle vaan pitää tätä pumpulissa ja yrittää pelastaa, mm. antamalla rahaa. Minusta tuli se paha ihminen kun menin sanomaan ja veli sai taas viikon känniputken anteeksi koska oli yhden päivän selvinpäin.

Tarjosin äidille apua, kyselin kuinka hän voi. Hän suuttui ja kielsi kyselemästä ja puuttumasta hänen (ja veljeni) asioihin, koska hän oli saanut kuljetettua veljeni kotiinsa selviämään - kaikki on taas hetken aikaa hyvin, kunnes viina voittaa. Ymmärrän ja en ymmärrä. Minut suljettiin tästä ulkopuolelle. Kukaan ei ole kysynyt kuinka minä voin. En voi hyvin. Olisin halunnut auttaa, mutten ymmärtänyt että juoppoveljeä ei saa arvostella. Nyt pelkään että veljeni juo äitini rahat ja omaisuuden.

Tutustu al-anonin toimintaan, hae itsellesi apua, ja anna veljen ja äidin elää oma elämänsä.
Äitisi varmaan on sitten läheisriippuvainen veljestäsi, mutta sinä oot sitten läheisriippuvainen äidistäsi jos koet että voit estää häntä syytämästä rahansa veljelle. Yleensähä käy niin että se joka yrittää estää toisten rahojen syytämisen, joutuu ennenpitkää epäilyksen alaiseksi haluaako sitten itselleen ne rahat. Joudut tekemään rajan veljelles, sitä häiriköintiä ei tarvitse sietää ja pidä huoli että saat omaan suruprosessiin tilaa. Et ole paha ihminen kun päätit ettet kuuntele kännipuheita ja katkaisit välit.

Sä pelkäät toisille tapahtuvia asioita jotka he itse aiheuttavat. Entäs sinä? Kysy sinä miten sinä voit, jos he eivät kysy. Keskity itseesi.
Jos joku on päättänyt päästä rahoistaan eroon, se tekee sen. On muitakin lahjoituskohteita kuin juopot.
Turha ajatella että läheisriippuvaisen elämä olisi jotenkin toisenlaista, jos se yksi juoppo ei sitä pilaisi.
Jos joku on läheisriippuvainen, se on sama onko se tämä juoppo vai joku toinen juoppo, joka sen elämän siinä pilaa…kun ihminen on itse päättänyt antaa elämänsä toisten käsiin.
Sinä voit hakea apua itsellesi, ja sitten päättää miten kertoa heille oma kantasi.
Jos he eivät usko, eikä äitisi tajua hakea apua itselleen, ja veli itselleen, niin et voi tehdä muuta.
Veljesi on sairas ja äiti ylläpitää vain sairautta antamalla rahaa.
Heidän pitää itse kyllästyä toisiinsa, äitisi pitää saada tarpeekseen veljesi hoivaamisesta, huomattuaan että rahat kyllä menee mutta tulosta ei tule. Veljesi pitää havahtua alkoholismiinsa.
Mutta sinä et voi kuitenkaan tehdä sitä heidän puolestaan, kulutat vain voimiasi jos yrität olla siinä omalta osallasi pelastaja.

…ennakkoperinnöllähän voi siirtää rahoja turvaan veljeltä. tai myydä pois omat osuudet.

Kiitos paljon samaa kokenut. Olen jo laittanut noitten suhteen tavallaan hanskat tiskiin. En viitsi olla yhteydessä, koska tiedän että en voi pitää suutani kiinni ja tulee lisää riitaa. Raha on rahaa. Äiti voi tehdä omalla omaisuudellaan mitä haluaa, vaikka sitten juottaa sen veljelleni. Joo en koe että voisin mitenkään estää häntä, vaan se surettaa, että hän pilaa oman vanhuutensa, mutta se on hänen valintansa (ja suuttui myös siitä, kun sanoin , että en voi maksella veljeni laskuja - periaatekysymys.) Ehkä se isän elämäntyön arvostamattomuus eniten harmittaa, toinen on ollut hetken pois ja samantien millään hänen sanomisillaan, tekemisillään ei olekaan väliä noille kahdelle. Totta kai välitän äidistäni, siksi välirikko sattuu. Mutta en koe että minusta olisi hänelle apua, hän taitaisi tarvita ammattiapua.

Isä aikoinaan välitti sen verran että esti jonkin verran hyysäystä ja rahan siirtoa. Eniten kai satuttaa se, että kumpikaan ei ollut kiinnostunut minun voinnista vaikka yritin olla kiinnostunut heidän voinneistaan. Esim. veli soitti 10 kertaa päivässä kännissä äidille - ja äiti vastasi. Minä soitin 2 kertaa äidille kysyäkseni vointia, kun oli huoli. Tuli kommentti että hän pärjää, älä soittele koko ajan. Hetken päästä veli soitti minulle ja sanoi että et viitsis soitella tänne koko ajan. (Äiti oli hakenut sen selviämään luokseen.) Keskityn itseeni nyt, mutta taidan tarvita tässä surutyössä jotain ulkopuolista kuuntelijaa. Vihan tunne känniääliöön on aika kauhea.

Tuo on niin tuttua. Minunkaan perheessä kenelläkään ei kiinnosta mitä kuuluu minulle.
Johtuu siitä että pärjään. Mitäs äiti minusta huolehtimaan, koska en ole juoppokaan.
ja se rooli on perheessä kehittynyt vuosien varrella, olen se joka pärjää niin muiden ei tarvitse huolehtuia. Olen äidillekin yksi lapsi vähemmän josta tarvii huolehtia. Ja samoten, jos ylitän valtuuteni ja tuputan jotain, niin saan heti vihaiset terkut takaisin…minulle ei ole sallittu puoletkaan siitä huonosta käytöksestä joka juopoille on sallittu: joten: olkoon se minun onneni, enpähän sitten joudu ainakaan alkoholistiksi. varma että vaikka alkaisinkin juoda, minua ei kukaan siinä kannattelisi.
Ajattelepa itsesi veljen asemaan, mitä sinulle sanottaisi jos juopottelisit?
Tavallaan se on onni sinulle, että kukaan ei anna sinulle mitä haluat, vaan saat elämässä vain mitä tarvit. Et sinä tarvi heitä, voit rakentaa oman perheen ja omat ystävät, hakea myös ulkopuolista apua. jos he joskus tunnustavat sinulle erehtyneensä, ja haluavat että kuulut heidän elämään muunakin kuin pelkkänä mahdollisstajana, niin voit olal sitten valmis ja ottaa heidät vastaan jos se ei kuluta omia voimia. Äitiisikin voit säilyttää välit, ja pistää myös rajat ettei sun tarvitse kuunnella mitä veljesi teki viimeksi, voit muodosta suhteen jossa sinä et ole likakaivo.
Sinun ei tarvitse jäädä tilaan, jossa kukaan ei piittaa sinusta, vaikka juuri ne ihmiset joiden haluaisit piittaavan eivät piittaakaan. Heille on helppoa olla piittaamatta ihmisestä, joka ei ruoki mitään riippuvuutta heissä.
Läheisriippuvainen etsii jostain juopon itselleen. Juoppo etsii läheisriippuvan.
Sellainen joka ei ole kumpainenkaan, ei mahdu heidän elämäänsä. Kuka Lr taikka alkoholisti tavallaan haluaa terveen kanssa olla, joka vain paljastaisi heidän heikkoutensa pelkällä olemuksellaan? Koko kuvio perustuu siihen,että jokainen saa mitä tarvitsee. Lr haluaa huolehtia, olla pelastaja, rakastaa toisen kuntoon.
Juoppo haluaa että hänestä joku välittää, mutta hänen haluamallaan tavalla, eli tavalla joka mahdollistaa juomisen. Antaa rahaa, antaa anteeksi, antaa uuden mahdollisuuden toisensa jälkeen…
Juoppo jopa suostuu kuuntelemaan välillä motkotusta, hän suostuu antamaan elämänsä toisen käsiin ja joutua pyytämään rahaa…se suhde vastaa heidän tarpeitaan.
Siksi sinun tarpeitasi varmasti vastaisi ihminen, jolla ei ole oma lehmä ojassa tilanteessa. Tai joka ei halua ruokkia sinun synkkiä puoliasi sen enempää kuin kehuakaan. Hyvä että kirjoitit jonnekin, siitä sitä alkuun pääsee.

Voimia sinulle ja myös kehoitus hakea itsellesi apua joko Al-Anonista tai esim. oman paikkakuntasi psykiatriselta sairaanhoitajalta. Itse sain sellaiselta avun, koska hän kuunteli ja näki asiat eritavalla sekä neuvoi minua. Lääkärini lähetti minut psyk.sair.hoitajalle siksi, että sain purettua siellä vihani omaa sairauttani kohtaa. En halunnut kuormittaa sillä läheisiäni ja jollekin mun oli pakko puhua. Mene vaiks lekurille ja selitä tilanne, kyllä sut sieltä eteenpäin ohjataan. Tai tietty se riippuu siitä lääkäristä…

Mieheni veli oli alkoholisti, emmekä olleet enää loppuaikoina hänen kanssaan paljoakaan tekemisissä. Hänen uusi alkoholisti-avovaimonsa ryyppäsi hänen kanssaan ja miehen äiti ja sisar höösäsivät siinä ympärillä. Pesivät ikkunoita, kävivät siivoamassa, huolehtivat laskujen maksusta jne. Siis ihan simppelisti mahdollistivat miehen ryyppäämisen :smiling_imp:
Ennen joulua hän kännipäissään kompastui rappusissa, löi päänsä ja kuoli tajuihinsa tulematta helmikuussa 50-vuotiaana. Ei auttanut vaiks ois miten paljon siivottu tai laskuja maksettu, jokaisella on matka kuljettavana täällä maan päällä ja sen matkan pituutta emme me voi määrätä :frowning:
Nyt kyseinen leskiäiti ja lapseton sisko ovat ihan nk. tyhjän päällä, heillä ei ole ketään huolehdittavaa enää.
Elämä on vaan tällaista, ikävä kyllä.
Jaksamista ja pidä huolta ensisijaisesti itsestäsi.

Tästä on pakko vielä kiittää sinua samaa kokenut. En ole ennen ajatellut, että minun ei oikeastaan tarvi tietää niitä kamalia kännimokailuja, jotka vaan koko ajan pahenevat. Tosin äitini lisäksi minut on ajantasalla pitänyt veljeni. Oon jo aikoja sitten sanonut, että en puhu, jos hän on humalassa. Se vaan on lipsunut siihen, että ollaan puhuttu (puhelimessa), kun hän on vaan vähän humalassa, josta on seurannut se että hän on tulkinnut tämän että voi soitella kun on enemmänkin maistissa tai ihan sekaisin…Mut on se toisaalta vähän sairasta, että veljeäni koskevat keskustelut on olleet viimeset pari vuotta pelkkää - - - ei mitään hyvää. Äiti on halunnut pitää minut ajantasalla, voi huokaus…Isän kanssa ei muuten veljestä juteltu paljon ikinä, puhuttiin omia asioita vaan. Se oli varmaan sitä normaalia elämää. Jos joskus vielä olen äidin kanssa puheväleissä (mitä toivon), niin oonkohan sitten taas paha ihminen, kun en halua tietää mitä veljeni tällä viikolla teki :slight_smile: ?

Suru laukes aika pahana tällä viikolla, kun oon lähinnä surru sitä kun isä kuoli ja siihen liittyviä asioita, nyt olen alkanut surra sitä, miten se isän kuolema vaikutti omaan ja oman perheeni elämään (siis ihan omaan perheeseen, ei äitiin ja veljeen). Toisaalte sellainen hassu juttu, että en jotenkin (vielä?) osaa surra sitä, että en voi enää koskaa nähdä häntä tai puhua hänelle. Isä on vaan kuitenkin niin läsnä mun elämässä vaikka se ei fyysisesti enää olekaan. Sitäkin oon miettinyt, että mulla oli isä tukena, ja oliko noilla äidillä ja veljellä aina oma kuvionsa jota en vaan halunnut nähdä/ tajuta. Olinko sen takia isän tyttö tai kokiko isäkin itsensä tuossa kuviossa ulkopuoliseksi, yksinäiseksi? Ei tuollaiset kuviot ihan hetkessä taida syntyä? Vielä sitäkin olen miettinyt, että oliko lr ennen alkoholismia ja oliko ehkä alkoholismi lr tuotos, kun toinen ei “päässyt irti”.Mut onneks mun ei tartte yrittää korjata sitä asiaa tai puuttua siihen. Siitäkin kiitos samaa kokenut - helpotti kun tajusi, että mikä tämä heidän kuvionsa on ja miksi en mahdu siihen mukaan ja eikä mun tarvikkaan mahtua. Ja mama62, sekin helpotti kun tajus, että se höösääminen yms. ei auta ja vaikka äiti syyllistää minua siitä, etten “välitä”, kun en auta häntä veljen “hoitamisessa”, niin pääsääntöisesti siitä taitaa olla enemmän haittaa kuin hyötyä. No ainakin tähän mennessä hössääminen ei ole parantanut veljeä, asiat on vuosi vuodelta menneet huonommin.

Olen varannut ajan lääkäriltä, että katotaan jos ammatti-ihmiselle puhumisesta olis sitten apua. Kun en puolisoa jaksais koko ajan rasittaa, vaikka kyllä se kiltisti kuuntelee, muttei silläkään mitään kokemusta tällaisesta ole.

Joskus ajattelen, että perheessä myös ne sivustakatsojan roolissa olevat saattavat ollakin roolissa. Tietämättään.
Eli jos joku hoitaa asiat niin, että tilanne ei pääse pahenemaan esim taloudellisesti,
sitten joku toinen hyysää juoppoa, se joka hyysää saa purkaa mielensä jollekin joka jaksaa kuunnella…
Niin se tavallaan ravintoketjun jopa häntä päässä olevalla tulee väkisinkin jonkinlainen rooli. Siitä kuuntelijan roolista voi sanoutua irti, ja siitä voi seurata suuttuminen mutta jos asian esittää ihan vaan vaikka puhelun lomassa näin, että “no mutta hei, en haluaisi käsitellä veljen asioita nyt minulla on omiakin kesken, halusin vain tietää mitä sinulle kuuluu.” sitä voi jatkaa vaikkapa jos toinen ei usko, että ihan oikeasti, en pysty kuitenkaan noihin asioihin vaikuttamaan niin en haluaisi niitä sitten kuullakkaan. En aio antaa rahaa enkä hae ketään mistään, enkä majoita, niin minulle on periaatteessa turha niitä kertoa. Mutta koitahan jaksaa sen velipojan kanssa, toivottavasti asiat tulee jonain päivänä kuntoon ja saat elettyä itsellesi"…
Hyvä niistä on ajoissa erkaantua niistä asioista, ettei ainakaan jodu yhä pahempiin ja paheneviin valintatilanteisiin.
Esim itse ennakoin niin että heitän juopon ulos elämästäni mieluiten jo kesällä, niin ei sitten talvella joudu ikeeseen kun se änkee ovesta juuri kun on 40 astetta pakkasta, ja tiedät että se paleltuu ulos jos et tee mitään, joutuu soittamaan poliisia yms…
Joten näiltä tilanteiltahan välttyy kun antaa niidne jo ajoissa tottua siihen että Sinä et ole SE henkilö jonka puoleen alkoholiasioissa käännytään. tai kenen puoleen käännytään sen lieveilmiöiden hoitamisessa.
Mä sanoudun itse irti myös sellaisista, jotka välillisesti liittyvät humaltumiseen.
Eli jos joku kaipaa vaikkapa asioiden hoitoapua tai turvapaikkaa siksi että JOKU MUU on juonut, niin kieltäydyn avittamasta koska jos autan sitä ongelmiin joutunutta läheisriippuvasita liian auliisti, niin hänen välityksellä autan juoppoa ryyppäämään lisää koska mm. ammattiavun piiriin hakeutuminen lykkääntyy niinkauan kun lähipiirissä on ilmaisia kuuntelijoita. Kerran tai parin voin katsella uutta tilannetta, mutta jo siinä kun auttaisin niin sanoisin jo samalla, että autan tämän kerran mutta suosittelen etsimään apua ja seuraavan kerran tilanteen toistuessa, OLETAN että olette jo olleet yhteydessä a-klinikkaan tai muuhun, josta saatte varsinaiseen ongelmaanne neuvoja ja apua. Koska pitää ajatella että jos sama tilanne jatkuu kerrasta toiseen, niin silloinhan se ratkaisumalli ei ole ollut toimiva ja pitää ensikerralla kokeilla jotain muuta konstia.

Tulin ajatelleeksi että ehkä tämäkin sanamuoto on liian “viisasteleva” eli antaa viitteen että “eläpäs itsellesi jne”!..
joku neutraalimpi ja positiivisena jatkuva ehkä parempi. Mutta osoittaa jotenkin sen, että toivon kyllä hyvää, en vain ole se henkilö joka tässä asiassa voi auttaa.

Oman lapsen alkoholiongelma on varmasti kamalampia asioita maailmassa. Missä menee se auttamisen raja, ettei tekee pahempaa hallaa? Vaikea kysymys.

Mutta jos puoliso on alkoholisti niin ei ole mitään muuta mahdollisuutta kuin erota, jos perheessä on lapsia!!
Täällä kotikanavalla on muutama säännöllisesti kirjoittava, joidenka läheisriippuvuutta on karmivaa seurata. En niinkään ole huolissani heistä vaan heidän lapsistaan. Juoppoääliön hyysääminen vie lapselta oikeuden oikeaan ja turvalliseen lapsuuteen. Ja vain siksi, että tämä läheisriippuvainen ihminen ei osaa/pysty/kykene itsekkyydeltään ottamaan ja lopettamaan sellaista suhdetta. Lapsi on sanaton kärsijä tässä julmassa kärsimysnäytelmässä. Tietysti on surullista, että perhe ei pysynyt kasassa mutta lapsella on 100 %:sti parempi perheessä missä tämä virtahepo nimeltä alkoholi ei ole olemassa. Ei kannata helpolla huostaanottoja, mutta jos isä tai äiti ei kykene lopettamaan suhdetta juoppoon puolisoon niin yhteiskunnan pitää järjestää lapselle alkoholiton koti! On kyse lapsen oikeuksista ei vanhemman.

Tässäpä teille läheisriippuvaisille puolisoille miettimistä.

Olen itse juopon isän lapsi. Äiti hyysäsi isää. Välillä olivat erossa ja taas meistä lapsista välittämättä yrittivät yhdessä ja kyllähän sen tyhmäkin tietää, että LAPSI SIINÄ SIRKUKSESSA KÄRSII. En osannut ilmaista aikoinaan tuntemuksiani. Nyt pikkuhiljaa yritän päästä tästä vihasta eroon. Ei juoppoa isää kohtaan vaan sitä hyysääjä-äitiä kohtaan.

Ajatelkaa lapsianne ja rakentakaa koti ilman juoppoa puolisoa!

Keveitä neuvoja sataa täällä. Kiitos niistä ja -pim!- onneksi vihdoin ymmärsin yskän. Olen nyt korjattu!

Anteeksi, että olen heti aamusta känkkäränkkä. Menen juomaan kahvia.

Niin ja ei ollut tarkoitus väheksyä toisten kokemuksia: ottaa vaan päähän se, että kun aika monet näistä perheenäideistä on tulleet tänne viimeisillä voimillaan hakemaan apua, heillä ei ole voimia irrottautua, ennen kuin he keräävät niitä voimia.

Ja täältä niitä saa:

a.) ymmärrystä, ettei tilanne ole ainutkertainen, vaan monilla on sama kokemus,
b.) tietoa, että tilanne tulee vain pahenemaan ja kyseessä on sairaus,
c.) keinoja, joilla itseä ja lapsia voi suojella ja auttaa ja
d.) voimia tehdä asioita toisin, jolloin irrottautuminen alkaa.

Ilmalaiva, komppaan sua 110-prosenttisesti!

Jos olisimme robotteja, meidät voisi ohjelmoida valitsemaan aina järkevin ratkaisu.
Koska kuitenkin olemme ihmisiä, toimintaamme vaikuttavat tunteet. Ja hyvä niin.

Järkeä unohtamatta. Kokemusten opetusta unohtamatta, Kasvamme kukin itsemme näköiseen ratkaisuun, sellaiseen jonka kanssa voimme elää. Päädymme ratkaisuumme elämää eläen, toisten tuella, emme nappia painaen. Se erottaa ihmisen robotista.

Voimia sinulle, tiiti12. Toivon että löydät lohtua vaikkapa muistellen hyviä hetkiä isäsi kanssa. Sinulla on oma surusi surtavana pois sisältäsi, älä anna toisten häiritä sitä prosessia. Käsittele asioita omaan tahtiisi, sitten - elämä voittaa :slight_smile:

Onneksi en tunne yhtä tuhoavaa vihaa kuin MinniP, olisin tosi surullinen.
Ihmiset ovat erilaisia enkä minä ainakaan eroa miehestäni, syitä siihen on monia. En myöskään hyysää häntä, mulla on paljon muuta tärkeämpääkin tekemistä :laughing:
Johtuuko vihasi ja meidän “tuomitsemisemme” vain ja ainoastaan siitä, että äitisi hyysäsi isääsi ja pilasi sinun elämäsi? Vai ymmärsinkö jotain väärin? Oletko jutellut asiasta äitisi kanssa?

Niinpä niin…
Mulle tämä foorumi on tärkeä paikka saada vertaistukea ja toisten neuvominen on ihan eri kuin heidän negatiivinen arvostelunsa, sitä emme kaipaa.
Mutta kukin taaplaa tyylillään ja jos purkauksesi helpotti sinua, niin hyvä juttu.

Kyllä minä ymmärrän senkin puolen, miltä tuntuu olla lapsena perheessä alkoholistin piinassa, ja äiti vaan kantaa kossua isipapalle ja miettii että onkohan mulla vielä tunteita tuota miestä kohtaan, vai pitäisikö se pistää kilometritehtaalle:D
Onhan se vakava aivosairaus ja alkoholisti johtaa kuolemaan, ja heti kun mulle selvisi että pystyn auttamaan sitä juoppoa vain reagoimalla sen käytökseen, ja hankkimalla itselle apua niin jo helpotti piina ja tuska. Tuskaahan vaan jää jäljelle seurata esim sukulaisten hidasta kuolemaa.
Mun mielestä jokaisessa ihmisen tekemisessä on itsekkyyttä mukana.
Juoppo miettii että jos nyt tämän yhden kaljan vielä…lr miettii että jos mää nyt nämä yhdet kännit katson vielä vierestä.
Älkää ymmärtäkö väärin, mutta siis voi sen nähdä itsekkäänäkin toimintana lapsen näkökulmasta, joskaan asiat ei ole mustavalkoisia niin lapsellehan ne voi sitä olla. lapsi aattelee että lopettaisipa isä juomisen, vaikka isälle se on niin vaikeaa, ja se ei ollenkaan ole niin yksinkertaista. voihan siitä jäädä vihaa kannettavaksi.

Komppaan edellistä.

Lapsella ei ole pateja selvitä alkoholisti -kodissa. Opettajana olen todella surullinen jokaisesta sellaisesta rikkinäisestä, henkisesti ja ehkä fyysisestikin kovilla olevasta perheestä . Me aikuiset kyllä selviämme ihan mistä vaan. Kunpa vaan muistaisimme ajatella miltä lapsesta tuntuu.

Käykää ainakin terapiassa, jossa lapsi voi turvallisessa ympäristössä kertoa miten elämästään ja peloistaan.

P.S. Kaupunkimme kaduilla pyörii iltaisin 11-vuotiaita lapsia ympäripäissään. Jutellessa vastauksina ovat mm. että “isäkin vetää perskännejä”. Että tällaista esimerkkiä.

Voisivatko aikuiset ja ns. kohtuukäyttäjätkin jättää sen drinkin ottamatta ja näyttää esimerkkiä, että alkoholi ei ole mikään välttämättömyys?

Pahinta MINUN alkoholistikodissa kasvamisessa ei ole se itse juominen, vaan sen juovan henkilön yritykset peittää ongelmaa. Aggressio, vihanpurkaukset selvinpäin, kaiken vääristäminen alkoholiongelmaa suojellakseen “olet hyvä lapsi, ja enkö olekin huolehtinut sinusta häh? Eikö ole ollut ruokaa pöydässä HÄH, vai taisteliko suomen veteraanit turhaan tämän maan puolesta, häh?”…Krapulassa tapahtuvat tarkkuus- ja asioiden kuntoonpano puuskat “kuka on piilottanut mun kengät HÄh?, Syyllinen tunnustautukoon, vai pitääkö kysyä? Vaimo, KUKA on laittanut jääkaappiin väärinpäin maitopurkin, sinun lapset niinkö? Kuka täällä määrää?”…sitten taas ylenmääräinen lepsuus kun on kännissä, mistään ei välitä mitään ja taskusta viedään tupakat jollei se paska herää…
Mitä siinä oppii…
siinä oppii arvailemaan toisen ihmisen ajatuksia, ennakoimaan tulevaa, muistelemaan mennyttä.
Siinä on koulutus omaa tulevaa parisuhdetta varten, mitähän mies tekee ja mitähän mies ajattelee:D mitä sanon, ettei se tee jotain, tai että se tekisi jotain. koska mikään ei riipu minusta.
Paskat siitä itse kännistä, kännissä oleva isähän on se paras! Se on pois tieltä ja saa tilaa itselle.
Kun alkoholisti on selvinpäin, alkaa se jumppa.

Hyvä kommentti, ja lisäksi voin kertoa, että alkoholismi on muutakin kuin se kulloinenkin drinkki mikä otetaan.
jos joku on todella kohtuukäyttäjä:D Niin voi ottaa vaikka montakin drinkkiä. Ottakoon vaikka kuusi drinkkiä.
Alkoholisti voi silti olla vaikka joisi kerran vuodessa yhden drinkin. Alkoholisti on fiksu tietenkin kun ei ota ikinä,mutta se sairaus on myös muualla kuin pelkässä juomisessa. Alkoholistin kanssa hämääntyy, ja moni aattelee ettei meillä asu alkoholisti, koska on se muutenkin mulkku. Mutta uutinen on tämä, että alkoholismi aiheuttaa ihan kokonaisvaltaista mulkkuutta, joka ei riipu enää humalatilasta.
Se on niin kokonaisvaltainen kuvio, että sitä ei edes NÄE liian läheltä katsoessa.

sitä vaan aattelee että se pelkkä ryyppääminen on siinä se juttu. Ja jossain vaiheessa aattelee, että no vaikka se lopettaisikin, niin ei se kuitenkaan muutu. joten luovutetaan, koska jos tuo ihminen raitistuu siitä tulee todennäköisesti vielä hirveämpi kuin se on nyt. Mutta tämä on hämäystä…siihen se perustuu. Hän raasu tekee kaiken salatakseen ongelman, jopa sillä uhalla että häntä pidetään yleiskusipäänä. Ihan mitä vaan, kunhan kukaan ei tajua huomauttaa juomisesta. Alkoholisti jopa juo mahdollisimman vähän , että ei vaan kukaan tajuiaisi syyttää juopoksi. Pidetään myös raittiita kausia ja sitten sanotaan että “olisinko ollut 2 kk juomatta viime talvenakin jos olisin juoppo? Pystyykö juoppo olemaan juomatta!..” Pystyy,.sanosin tähän että juopolla on jopa tarve olla juomatta, suurempi tarve kuin kohtuukäyttäjällä, jokainen juomaton päivä nimittäin todistaa sen, että en ole alkkis. Ja samoten kun alkoholistia aletaan toppuuttelemaan, niin ajatellaan että kumpa se ryyppäisi vähemmän.
Mä en enää edes tajua, että se viina laitetaan syylliseksi että lopetetaan juominen ja otetaan vain yksi hillitty drinkki. Viina ei ole syyllinen mihinkään, ja sitä voi juoda vaikka valtameren. Alkoholismi ei tule siitä viinasta, eikä siitä drinkistä joka juodaan lasten aikana. Se tulee siitä kokonaiskusipää asenteesta, joka sille raasulle kehittyy ja jota se luulee kehittävänsä todistaakseen itsensä.

…eli siis se juomisen lopetus ei ole ratkaisu, mutta se on edellytys että ratkaisu tulee.
Kukaan ei kännissä pysty kehittymään, eikä analysoimaan eikä katumaan.
Krapulakatuminen on kemiallista katumista, joka ei riipu tapahtumista,vaan tuloksena on kompensointia.
Pitkälle jatkunut kompensointi + jatkuva kännäys, aiheuttaa luonteen vääristymän pitkässä jatkumossa.
Siitä tulee se tunne, että on se muutenkin mulkku…
sen erottaa ihminen joka on raitistunut, että juoppo ei enää puhu siitä yhdestä drinkistä tai arvostele ketään joka juo puolikkaan viinipullon…eikä pelkää että joinko kerran vahingossa konvehtin mukana alkoholia. Vaan alkaa puhumaan yleisesti elämästä, eikä siitä pelkästä viinasta. Tiedostaa olevansa etanoliriippuvainen, ja siksi ei juo enää, mutta myös katuu aidosti tekojaan ja yrittää kehittyä.

Anteeksi tiiti12, että olemme näin vallanneet palstasi. Jatka kirjoittamista, se helpottaa, asioista pitää saada kertoa, jotta ne eivät koteloidu ihmisen sisään.

Ihan vähän haluaisin vielä myös kommentoida. Minäkin ymmärrän sen lapsen aseman tärkeyden. Olen itse kodista, jossa äiti oli tyranni (ei kuitenkaan alkoholisti), hän hallitsi minua ja isää, milloin huusi, milloin uhkasi “mennä järveen”. Kyllä minäkin olin loukkaantunut isälle siitä, ettei hän sano vastaan, eikä puolusta minua. Mutta vähitelllen tajusin, että olimme isän kanssa samassa veneessä, ilmeisesti mieleltään sairaan ihmisen hallinnassa, emmekä voineet tilanteelle mitään. Minä pystyin aikanaan lähtemään kotoa, isä oli yhdessä äidin kanssa kuolemaansa asti. Hän oli varmasti läheisriippuvainen, hänellä oli varmasti ahdistavaa, mutta ei pystynyt irrotautumaan, joskus äiti oli mukava, mutta koskaan ei tiennyt mikä laukaisee seuraavan raivokohtauksen. Äiti muistutti siis käytökseltään alkoholistia, isä läheisriippuvaista, ja minä olin se lapsi, joka viimein pääsi kuvioista karkuun. Ja kantoi sen jälkeen huolta isästä, eikä koskaan antanut anteeksi äidille. En kuitenkaan silloin lapsena tullut ajatelleeksi että vanhempien pitäisi erota, mutta toivoin, että isä olisi puolustautunut, laittanut äidin järjestykseen.

Tuo vain omana kokemuksena, en halua neuvoa, kun en itsekään tiedä miten olisi pitänyt toimia. Sama nyt alkoholistin puolisona, en osaa kai toimia oikein. Lapsia ei ole, siinä mielessä en ole vastuussa muista kuin iysestäni, ja mielestäni myös puolisostani, jotten häntäkään kuitenkaan kohtelisi epäinhimillisesti.

Ei nyt tästä enempää kuin se, että ulkoapäin on helppo arvostella toisten toimintaa, mutta kun kyseessä on kuitenkin tuntevat ihmiset, sekä alkoholisti että läheinen, ei asia voi olla mustavalkoinen. Jokaisen pitää toimia niin, että pystyy itse elämään toimiensa kanssa. Kipeitäkin ratkaisuja pitää useinkin tehdä, mutta niiden kypsymiseen tarvitaan aikaa. Älkäämme tuomitko ketään. On helppo tuomita alkoholisti, mutta hänkin on kuitenkin ihminen, eikä edes välttämättä ihmisenä paha, heikko vain. Näköjään on helppoa tuomita myös läheinen, siihen toivoisin vähän armeliaisuutta, läheinen on tilanteessa tahtomattaan, ei kai toisen huono käytös tee toisesta roistoa? Ratkaisuihin tarvitaan aikaa. Ja uskon että he joilla on lapsia, kantavat huolta heistä, jos kuitenkin on tunteita myös puolisoa kohtaan, tilanteesta tulee kaksinverroin ahdistava. Armeliaisuutta kiitos, kai me kaikki pyrimme parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen mahdollisimman vähin vaurioin, keinot vaan on joskus vähissä, samoin voimat. Ja siksi olemme täällä ja kuka missäkin purkamassa asioita, keräämme voimia, etsimme ratkaisua. Olkaamme armeliaita toisillemme, sillä
“ei ole paha kenkään, on toinen vain heikompi toista”

Voimia kaikille!