Vähän samoilla linjoilla andanten kanssa minäkin. Mitä väliä sillä nimittäin on, mitä muut sinusta uskovat tai ajattelevat olemuksestasi? Eikö kuitenkin ole tärkeintä saada apua alkoholiongelmaasi? Vai haluatko edes sitä? Uskon että loppujen lopuksi kuitenkin haluat ja toivon, ettei sinun tarvitse ryömiä ihan siellä “pohjamudissa”, ennen kuin päämäärä kirkastuu. Nyt vähän taisteluasennetta peliin, Hanna! Älä luovuta liian helpolla!
Parempaa huomista sinulle toivotellen, syystuuli 
Hanna hyvä!
Reippaita, hyvännäköisä ja työelämässä menestyneitä hyvinvoivia alkoholisteja on tavattavissa AA-ryhmissä. Raittiita esimerkkejä ja vertaistuen merkeissä. Monet heistä käyvät myös jumpassa.
Ei sinun kannata juoda itseäsi ojan pohjalle, koska on olemassa yksinkertainen ratkaisu.
Siis minä olen koittanut avautua kavereille että mulla on ongelma.kukaan ei ota vakavasti.huomionhakua?enemmänkin avunpyyntöä mielestäni,aikamoisia vastauksia kyllä.Ehkä tämä(kään)ei ole oikea paikka avautua.
Hei.
Olen uusi täällä, ja tiedän jotain näistä sun tuntemuksistasi. Alkoholismi on siitä metka sairaus, ettei se parane hyssyttelyllä. Siksi usein täälläkin sanotaan asioista aika raa’asti. Muistan vuosia sitten kirjoitelleeni tänne jonkin kännisairaalakeikkani jälkeen. Mua ei säälitelty yhtään. Sanottiin vain, että lopeta tuo juominen. En tajunnut yhtään, miksi ihmiset olivatkin kovia minulle. Vasta nyt ymmärrän. Kun on muutaman kuukauden elänyt raittiina, näkee entisen elämänsä hulluuden ja ymmärtää toisten moitteet. Siinä juovassa tilassa tarvitsisi vain ymmärtämystä, kun morkkis on kamala muutenkin. Mutta kun se empatia ja sääli eivät auta. Jossain vaiheessa on kohdattava totuus omasta alkoholismisairaudestaan. Siihen totuuteen ja rehellisyyteen täälläkin sua tönitään.
Et ole välttämättä valmis vielä. Minunkin piti juoda miltei kymmenen vuotta ennen kuin tuli lopullinen väsyminen ja halu päästä pois päihteiden otteesta.
Tsemppiä!
Ja siis mulla on sama tilanne kuin sulla. Olen äiti ja vaimo jne. Usko pois, kukaan ei lapsiasi ole pois viemässä.
Sori, Hanna, ei ollut kyllä mitenkään tarkoitus pahoittaa mieltäsi, vaan ennemminkin herätellä miettimään mikä on oikeasti kaikkein tärkeintä toipumisesi kannalta… Koet jääväsi ilman ystäviesi tukea tässä asiassa. Oletko harkinnut jotain vertaistukiryhmää? Siellä tilanteesi otetaan tosissaan ja pääset jakamaan ajatuksiasi saman kokeneiden kanssa.
Joka tapauksessa, raitista maanantaita sinulle, Hanna! Ja tsemppiä yrityksellesi!
Minäkin olin freesi ja kävin jumpassa ja hyvässä työssä ja kukaan ei olisi uskonut minusta että minulla on ongelma. Sitä minä täällä palstallakin aluksi toin esille. Minä olin myös kertonut jollekin, että liian usein tulee mentyä lähikauppaan siideriostoksille, mutta kaveri väisti vain sanomalla, että eihän mulla nyt mitään ongelmaa ole ja että saahan sitä nyt välillä juodakin. Ongelmani oli poispyyhitty. Kerroin siksi, että joku toinen oikeuttaisi juomiseni. Palstalle tullessakin vielä kerroin freesiydestäni ja muusta ei-alkoholistimaisuudestani, jotta joku tulisi ja antaisi minulle luvan jatkaa.
Toinen puoli on se, että odottaa muiden kertovan minulle, että minulla on ongelma, koska muuten ei voi lopettaa. Vastuuttaa muut ihmiset omasta heräämisestään. Lopulta on siinä pisteessä, että tajuaa olevansa ainoa ihminen maailmassa, joka tietää läpikotaisin tilanteensa ja joka on paras kertomaan totuuden. Se vaatii vain ja ainoastaan hyvin raadollisen rehellistä tarkastelua.
Muistan sinut Hanna! Muistan myös, kun olit juomatta ja sinulla oli tosi hyvää aikaa silloin miehesi kanssa. Auttaisiko jos kävisit lukemassa vanhat tekstisi? Olisipa ihana saada sinut takaisin tänne lopettajien kerhoon.
Hanna hyvä, näin kirjoitit
Siis koitapa selvittää itsellesi, miksi et olisi jo valmis avaamaan ovea, minkä takana on ihmisiä, jotka ottavat sinut ja avunpyyntösi vakavasti. aa.fi/
“Etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan” on totta tänäänkin.
Miten Hannalla menee?
