Tämä on kyllä varsinaisen ajatuspuuron kevät…
@Sarvikuoma: Tuota olen itsekin pohdiskellut, että voisiko juurisyy puolison juopotteluun löytyä lapsuudenkodista tai anopin toiminnasta. Mies sisaruksineen kyllä jaksaa kerrasta toiseen korostaa hyvää lapsuutta ja sitä, miten anoppi on suojannut lapsiaan appiukon alkoholismilta laittamalla “ukon aina pihalle kun oli kännissä”, mutta väistämättä tulee mieleen että tunnepuolella on jääty jotakin vaille. Lisäksi hölmistyin totaalisesti taannoin, kun anoppi ihan tosissaan selitti sitä “miten ei ole opettanut lapsiaan pyytämään anteeksi, koska se on turhaa”. Minun kirjoissani kun anteeksipyyntö ei ole mitään turhaa löpinää, vaan vastuunottoa omasta toiminnasta, mahdollisuus korjata toimintaa tai osoittaa katumusta tai ylipäätään hoitaa ihmissuhdetta. Ei siis liene ihme, että mies ei pahoittele mitään, kun ei mitä ilmeisemmin ole koskaan siihen edes oppinut.
Kaikkea sitä tuleekin pohdiskeltua. Kai sitten olen sellainen luonne, joka etsii selitystä asioille vaikka kiven silmästä. Toisaalta tuntuu, että vain hakkaan päätä seinään. Ja olen ajatusteni ja katkeruureni vanki.
Huomasin, että vanhaan, yhteiseen kotiin en kaipaa. En kaipaa sitä asuntoa, en kodin ilmapiiriä. En kotityötaakkaa, en jatkuvaa varpaillaan oloa juomisesta tai sen lieveilmiöistä. Selvää miestäni ja yhteistä hyvää kaipaan kyllä. Nyt olen kuitenkin alkanut kriittisemmin pohtimaan, mitä se hyvä konkreettisesti tällä hetkellä on. En edes osaa nyt vastata tähän.
Lisäksi… Olen menettänyt totaalisesti mielenkiintoni seksiin. Kai tästäkin voi täällä avautua. Kyse ei enää ole edes siitä, että en halua miestäni kun hän on humalassa tai krapulassa, vaan etten enää ylipäätään halua seksiä ja mielestäni se on turhin asia koko maailmassa. Sille ei enää ole elämässäni minkäänlaista tilaa. Tämä on todella surullinen ajatus ja tunne. Tunnen itseni vialliseksi. Mies luonnollisesti haluaa seksiä (etäisesti itsekin vielä muistan tämän tunteen), mutta ei oikein vaikuta etsivän “korjaustoimia” tilanteeseen tai kuuntelevan ajatuksiani ja toiveitani. Olen tähänkin asiaan etsinyt apuja seksuaaliterapeutilta saakka - yksin. Lukenut oppaita, käynyt niitä läpi, kertonut miehelle ajatuksiani. Välillä mietin, mitä helvettiä oikein teen. Miksi edes yritän korjata asioita, kun ne näyttävät jäävän vain minun harteilleni?