kansa on puhunut. mitä me saimme

Punatulkku, älä ole huolissas, sillä salakuljetus alkaa rehoittamaan todenteolla ja isomassa mittakaavassa. Saadaan Venäjältä ja Virosta röökiä edullisesti. - Tosin niiden katukauppahinta tulee nousemaan jonkin verran nykyiseen verrattuna. Mikään ei ole niin kekseliäs kuin ihminen! - Onhan tullilla läpivalaisulaitteita ja tupakkikoiria, vaan kyllä smuglereiden aivonystyrät alkaa toimia, kun markkinat laajenee.

Asiasta viidenteen, kyllä evoluutio on kekseliäämpi kuin mikään muu. Mekong-joelta on löydetty uusia lajeja pilvin pimein. Yksi ampiaislaji on sangen mielenkiintoinen. Se nimittäin pistää tiettyä torakkalajia, jonka seurauksena torakasta tulee zombie ja se ryömii itse kyseisen ampiaislajin pesään ja toimii siellä elävänä ravintona.

Joo en tiedä noista rosvoporukoista. Parempi vaan heittää malboroilla vesilintua ja popsia vähän enempi pameja. Niin eiköhän se siitä iloksi muutu. :sunglasses:

Ehdottaisin haitallisista addiktioista eroon pääsemistä, niin ei paljon haittaa enää tupakkaveron tai muiden haittaverojen korotuksetkaan. :slight_smile:

Ainakin tällä kertaa hallitusta on tehty tiedotusvälineissä tutuksi ja tunnetuksi paljon suuremmalla volyymillä kuin koskaan aikaisemmin. Tutusta tulee turvallinen olo… ja eiköhän tällä tiedotusrumballa totuta niihin pieniin heikkouksiinkin.

Ja kun alkuun on päästy, niin näkyvät innostuvan muutkin.
Autoliiton osasto jo aikaisemmin huomasi kiusanaolevia luusereita ja persaukisia, semmoisia joilla ei ole varaa edes ajaa autolla kuten kunnon ihmiset tekevät. Ovat sitten siinä parempiensa kiusana, jopa kaduilla ja teillä.
Niinpä autoliiton osasto on ehdottanut että jokaisesta polkupyörästä olisi maksettava ainakin runsas satanen haittaveroa ja vakuusmaksuja. Näitä odotellaan nyt sitten lisää muiltakin suunnilta.

Luuserit kuriin, prkl!

Kyllä tästä kilpailukykyinen maa tulee. Ihmisten niin väliä ole.

Sipilä nätisti anelee ökyrikkaita maltillisuuteen ja pyytelee talkoisiin mukaan. Lapsilta ja opiskelijoilta ei mitään kysellä, säästetään ja uudistetaan ja tehdään rakenneuudistuksia ja mitä lie muuta :frowning:

Se mikä minua suututtaa myös, on tekemättömästä työstä maksaminen . Pekkaset ja lomarahat pois niin johan alkaa pk sektori työllistämään. Sitä ei ihan äkkiseltään arvaakkaan millaiset velvollisuudet työnantajalla on. Yhtään en ihmettele, ettei pienyrittäjää työllistäminen kiinnosta vaan ennemmin näännyttää itsensä työllään :frowning:

Jokainen työntekijä on palkkansa ja lomansa ansainnut mutta noi ylimääräiset "hörhötykset " l. pekkaset ja lomarahat pois !

Tuossa kyllä olen sama mieltä, minulle kun riittäisi työnteosta aina selkeästi sovittu urakka- tai tuntipalkka, joka siten on sellainen että sillä ihminen elää ja pärjää.

Ei se lopulta taida olla kenenkään etu, että työvoimakustannukset on muokattu erilaisesta silpusta koostuvaksi ja hankalasti hoidettavaksi ryppääksi.

Kaikenlaista pientä ne näkyvät keksivän, nämä hallitsijat. Veneet ja kaikki rekisteröidyt moottoriajoneuvot kuulemma verolle. No laittakoon vaan moottoriveneet, ehkäpä sitten soutamallakin pääsen soppakalat onkimaan. Mutta kun minullekin on tällaisena vähävaraisen tuo moposkootteri ollut oikeastaan aino vekotin jolla täältä on edes satunnaisiin töihinsä päässyt, niin pitikö senkin nyt sitten olla ihan ryöstölisxtan kärjessä … niin, ei taida ministerien kulkeminen olla ihan mopoista kiinni, ei ainakaan heitä itseä kosketa.

Ja ihan siitä riippumatta, onko minulla varaa mopoon vai ei ;

Näissä hienoissa kilpailukykyisten superihmisten ihannevaltion rakennuspuuhissa on aina se vaara, että hyvinvoinnin ulkopuolelle potkittu osa porukkaa alkaa pitämään yhteiskuntaa yhä enemmän vihollisena ja vain rikkaiden etujen vartijana, ja sekä sen takia että ihan käytännön vaihtoehtojen puutteessakin lakkaa myös osaltaan kunnioittamasta pelisääntöjä -eli viidakon lait alkavat monin tavoin nousemaan käytännöksi.

Se taas aiheuttaa , jos ei heti, niin ainakin seuraavan, mitään toivoa vailla oleva sukupolven kohdalla myös muita alakulttuurisia muutoksia, eivätkä ole päihdeasiatkaan silloin sen kehityksen ulkopuolella.

Ehkä sittenkin paluu hyvinvointiyhteiskunnan puolustamiseen olisi harkinnanarvoinen vaihtoehto.

Aika moni pienyrittäjä on sanonut, ettei palkkaa lisää tai lainkaan henkilöstöä vakituiseen työsuhteeseen, koska vakituisista työsuhteista ei meinaa päästä millään eroon missään tilanteessa. Esimerkiksi monissa pienissä suunnittelutoimistoissa otetaan mieluummin vähemmän hommia kuin enemmän henkilöstöä. Tiedä sitten mitä tuolle olisi tehtävissä, kun heikommille työehdoile löytyy valitettavasti aina myös hyväksikäyttäjiä.

Pekkasten ja lomarahojen poistaminen ei myöskään ole työllistämisautomaatti, koska tekemättömän työn määrä ei lisäänny. Työllistämisen sijaan säästyneet rahat päätyvätkin tulonsiirtona yritysten kassaan eikä palkan lisän kautta kulutukseen. Ei ole hyvä sekään. Lisää rahaa kiertoon tämä meidän talouden elpyminen vaatii.

Suomen talous on vahvasti vientivetoinen eikä me todennäköisesti tästä suosta ihan omin avuin nousta, liekkö noustu koskaan aiemminkaan. Euroopan talouden elpyminen suomenkin taloutta elvyttää, mutta ei yksin. Kyllä se vaan monen palkansaajan kohdalla niin on, että niin kauan menee huonosti kun pienillä ja keskisuurilla yrityksillä menee huonosti. Sieltä tulee kuitenkin lähes 60% yritysten työpaikoista. Joten siinä mielessä pitää niitä yrittäjiäkin jelpata, enkä aina yhdistää niitä Wahlrooseihin ja Ehrnrootheihin. Oikeasti suuria yrityksiä (liikevaihto yli miljardin) taitaa Suomessa olla n. 50-60 kpl.

Yksi vaihoehto verotulojen kasvattamiseen olisi, että julkinen sektori ei enää osta palveluita tuottajilta, jotka eivät maksa veroja lainkaan Suomeen. Tai toimivat veroparatiisesta käsin. Voisi esim. lääkärikeskusten ja terveydenhoitopalveluiden tarjoajien keskuudessa tulla eteen “pieni” muutos verosuunnitteluun. Samoin rakennuspuolella.

Pienyrittäjillä ei ole käytännön mahdollisuuksia samanlaiseen verojen maksamattomuuteen kuin suurilla ylikansallisilla firmoilla. Ei pienyrittäjä pysty rakentelemaan firmoja useisiin maihin ja siirtelemään varoja niiden välillä, lainaamaan itseltään ja piilottamaan tuottoja noiden kompleksien kirjanpitohin. Tuo veroparatiisien ja laillisten porsaanreikien kautta suomesta viety pääoma on vuosittain niin suuri että noilla kymmenen miljardin kuristuksilla ei ole niiden rinnalla mitään merkitystä.

Mutta, tuohon pohjattomaan säkkiin ei tämä nykyinen hallitusporukka halua edes vilkaista. Ei edes missään sivulauseessa sanota että siitä pitäisi napata jotain suomalaisten ihmisten hyväksi.

Tuo mitä Juu Ei kirjoitti yrittäjien työllistämishaluista, pitää varmasti monin osin paikkansa.

Olen toiminut myös pikkuyrittäjänä, ja olihan minulla minulla työntekijöitäkin.
90-luvun alun lama opetti kyllä kantapään kautta mikä on arvojärjestys. Pankkien ja suursijoittajien voitot turvattiin, siihen tarkoiotukseen ilmoitettiin valtiolta löytyvän ihan niin paljon kuin vaan kehtaavat pyytää. Pienyrittäjät lakaistiin pois tieltä, saatavat vain kertakaikkiaan lakkasivat olemasta saatavia. Konkurssipesien selvitystilaisuuksissa istuin minäkin, vain saadakseni kuulla että jos jotain jaettavaa onkin, niin se on pankin -ja muille ei lanttiakaan.

En enää edes viitsisi, vaikka periaatteessa tietysti voisin nytkin yrittäjäksi alkaa ja kilpailla tehtävistä töistä… antaapa olla, kun enää edes ole kiinnostunut rahastakaan siinä mitassa että ryhtyisin sen takia määrättömästi riuhtomaan. Jos sitten tietysti asia on niinkin, että tuskin enää kilpailussa pärjäisinkään…samapa tuo.

Ihan mukavasti tämä elämä menee näinkin, pienemmissä ympyröissä mutta vähemmillä murheilla.

Nimenomaan pk-sektori on se mistä niitä uusia työpaikkoja tulee jos on tullakseen. Pk-yritys ei pysty veroparatiiseja hyödyntämään. Eli näihin pk- yrityksiin tulee kohdistaa toimenpiteitä, joilla saadaan syntymään uusia työpaikkoja.
Itse toimin pk-yrittäjänä ja palkkaan välittömästi vähintään yhden työntekijän lisää, jos pekkaset ja lomarahat poistetaan.

Syy, miksi itse en ole jo hanskoja naulaan laittanut tässä oravanpyörässä, on se, että tunnen suurta vastuuta niistä työntekijöistä, joita minulla on. Moni jo yli 10v palveluksessani ollut. Heillä on perheet ja oma elämänsä, joiden hyvinvoinnista tunnen osaltani olevani vastuussa. Välillä vaan tuntuu, että yhteiskunta haluaa lykätä lisää vastuita yrittäjille, oikeuksista niin väliä :frowning: .

HS selvitti hallitusohjelman vaikutukset: Vanhus hävisi, palkansaaja voitti
hs.fi/kotimaa/a1432787215785 … -artikkeli

“Eläkkeensaajien keskusliitto (EKL) lähetti torstaina julmistuneen tiedotteen, jossa sanottiin Sipilän hallituksen ajavan eläkeläiset ja sairaat kansan kakkoskastiin.”

Tätä luvattiin niille, jotka kärsivät eniten
iltalehti.fi/uutiset/2015052 … 9_uu.shtml

Joo…o. Ei ole sanansa mittaista sakkia…

No, Sipilä on ainakin saanut Medvedeviltä ystävällisen onnittelusähkeen, kertovat iltalehdet.

Jos tosiaan nyt haluttaisiin työllisyyttä parantaa, niin vois olla aika hyvä keino ryhtyä tekemään kauppaa Venäjän kanssa. Sinne uppoaisi tavaraa.

Totta on, että sen maan hallinto ei mistään moraalista eikä ihmisoikeuksista piittaa, mutta eipä ole Suomi boikotoinut Israeliakaan jossa apartheidpolitiikka kukkii vielä komeammin kuin Venäjällä.

Joissakin asioissa ollaan niin kovin moraalisia ja toisissa ei. Minä kyllä suostuisin tekemään vaikka leikkimökkejä venäläiskakaroille tuntematta minkäänlaista moraalista pistosta rinnassani.

Venäjällähän ollaan iloisia Suomen uudesta hallituksesta. Sipilää luonnehditaan siellä hyviä Venäjän suhteita arvostavaksi. Soinia pidetään nationalistina, mutta se on venäläisille ihan o.k. kun täsmennetään ettei Persujen nationalismi suuntaudu Venäjää vastaan.
Stubb ja Kokoomus on itänaapurille punaisempi vaate (kuvaannollisesti, kun oikeasti on sininen : ), mutta ilmaisivat pystyvänsä sietämään Stubbia valtiovarainministerinä jolloin ei tarvitse olla tekemisissä hänen kanssaan. Ulkoministeri Soinin EU-kriittisyys on venäläisille erittäin hyvä juttu, koska Venäjän mieleen on EU:n yhtenäisyyden horjuminen.

Puhuttiin pienyrittäjien asemasta tässä näemmä, ja siitä olen ehdottoman samaa mieltä. Pk-sektorin toimivuus on meille kaikille tärkeää. Tuloverojen kevennykset ovat tervetulleita, enkä vieläkään pidä haittaverojen korotusta pahana juttuna, vaikka Metsänreunan mopedi joutuu nyt kovemmalle verolle. Voihan sitä polkea polkupyörällä, tai kävellä. Talvella voi mennä suksilla. En usko että lihaskäyttöisiä kulkuneuvoja aletaan verottaa. :slight_smile:

“Tuossa kyllä olen sama mieltä, minulle kun riittäisi työnteosta aina selkeästi sovittu urakka- tai tuntipalkka, joka siten on sellainen että sillä ihminen elää ja pärjää.”

DDR:ssä oli idea se, että oikeaa työtä tekevillä kuten roskakuskeilla oli virkamiehiä alempi vero%. Maolla oli järkevä slogan paperinpyörittäjille “palvele kansaa” ja virkamiesten piti pari viikkoa vuosittain olla käytännön hommissa.

Suomessa paperinpyörittäjät ovat jakautuneet kahteen luokkaan; 9 €/päivä tai surkealla palkalla ilman virkaa tahkoavat ja ne viran saaneet. Pienipalkkaiset sitten voivat tehdä suuripalkkaisten hommat ja olla muutenkin osaavampia ja pakko on jaksaa, että joskus voisi saada vuosien päästä oikealla palkalla sen äitiysloman sijaisuuden.

En ole ollenkaan saletti siitä, että palkalla tulisi voida elää. Sehän vähentäisi samppanjasosialistien henkeseleidenpaukuttelumahdollisuuksia pienituloisia ja työnhakijoita kohtaan. Tuossa mallimaailmasa pienipalkkaiset ja vuorka-asujat ovat “tyhjätaskuja”, työelämässä menestyneet “anheita Nalleja” ja työelämän ulkopuoliset epäköyhät keinottelijoita, jotka “pitäisi laittaa vankilaan”.