kansa on puhunut. mitä me saimme

[size=150]Älä sä valtiomies taas kaunistele :exclamation: [/size]

^ Näissä aiheisssa ei todellakaan ole mitään kaunisteltavaa! Eikä siinä että suomalaiset osaavat raiskata ja pahoinpidellä toisiaan ihan ilman maahanmuuttajiakin. :angry: Luulisi alkoholistien sen tietävän.

Uskonnonvapautta toki voi pitääkin kauniina asiana. Ja jos joku alkaa ladella että jokin uskonto ei saisi olla Suomessa, hän itse puhuu Suomen perustuslakia vastaan.
Suomen Perustuslaki kieltää muuten myös syrjinnän.

Mutta tässä kannanotto raiskauskeskusteluun ihan suomalaisen valkoisen naisen kirjoittamana:

Elina Hirvonen: “Oksettavaa meteliä!” : maailmankuvalehti.fi/kolumnit/16137

Saimme rikkaiden etuja ajavan köyhiä kyykkyyn laittavan ökyporvareiden hallituksen. Tulee mielee Irwin Goodmanin kappale “Haistakaa paska koko valtiovalta”.

Siellä sikari palaa, konjakki virtaa… Nauretaan. Herrat rallattelee rantatonteillaan. Voidaan ajaa taksilla ympäri Suomea. Rikkaat rikastuu ja köyhät köyhtyy. Nyhdetään persaukisilta viimeisetkin rahat, että saa hallitus mällätä niillä rahoilla. No jos on kultalusikka suussa syntynyt niin voi yhtyä naurun remakkaan. Siinä saa Soini, Sipilä, Stubbi ja kaverukset saavat maistella köyhän kansan selkänahasta revityillä hiluilla sammen mätiä. Voivat pyyhkiä rasvat naamoiltaan ja kuunnella tonava kaunoista. Juuri näin. No sitä saatiin mitä tilattiin. Kansa on puhunut. Olkaamme iloisia. Demokratia voitti… Valitettavasti.

No menee köyhältä juopolta varmaan rahat hyvään tarkoitukseen. Varmasti oikealta ihmiseltä ottaa rahansa. Ei sentään Björneiltä tai muilta. Tuottamattomilta ne rahat kannattaa viedä kun ei ne niitä ole ansainnetkaan.

Niin väärin.

Kyllä niin vastenmielisiä mielikuvia tulee mieleen tästä hallituksesta.

Se on aivan sama kuka siellä on asioista päättämässä, koska Suomi on konkurssissa!

Mulla on semmoinen unelma että lähtisi opiskelemaan vielä kokonaan uutta alaa. Vähän kyllä nyt tällä hetkellä ainakin on semmoinen tunnelma että ne opiskelut ei nyt ihan välittömästi ole ajankohtaisia ja tehdään nyt näitä töitä ensin. Mua hirvittää esimerkiksi jonkun opintolainan ottaminen sen verran paljon, etten ihan mielellään sille tielle lähtisi. Opiskelijoiden olot kun nyt nähtävästi muodostuu entistä haasteellisemmiksi ja mulla on jo tuo yksi 3. asteen koulutus plakkarissa, niin ilmeisesti sen myötä ei saa enää mitään opintotukiakaan jos toista tutkintoa lähtisi opiskelemaan. Että ei sinne nyt ihan lähdetä tuosta noin vaan, kuten ehkä vielä vanhempien nurkissa notkuessa pystyi lähtemään.

Minusta kuitenkin hyvä että tässä on nyt vihdoinkin ruvettu tekemään jotakin ja on selkeä suunnitelma ja se edestaas vatkaaminen sekä vastuunpakoilu loppuu. Eihän se edellinen hallitus saanut muuta aikaan kuin riitoja. Vähän samalla lailla kuin juoponkin tarvii sitoutua siihen raitistumiseen jos meinaa että homma rupeaa rokkaamaan, niin samalla lailla se pitää Suomen hallituksenkin sitoutua johonkin yhteiseen suuntaan, jotta OY Suomi AB rupeaa toimimaan. :laughing:

On se harmi, ettei koksupensas kasva näillä leveyksillä. Taannoin Guatemalalaisen huumeparonin poika joutui liinnaan USAssa. Paroni päätti saada poikansa pois linnasta, tarttui puhelimeen ja rimpautti Carterin Jimmylle suoraan. Paroni ilmoitti maksavansa Panamassa käteisellä Guatemalan valtion velat USAlle pojan vapauttamista vastaan. Näin myös tapahtui ja poika pääsi vapaaksi. - Mitä sitä vanhempi ei tekisi lapsiensa eteen?

Ikzu, otappa selvää mahdollisuudestasi koulutusrahaston tukeen. Se vastaa ansiosidonnaista päivärahaa (ainakin ennen) ja veroprosentti on 20%. Ja montaa alaa voi opiskella työn ohessa, jopa maisteriksi asti. Velaksi ei ole nykyään pakko opiskeluja hoitaa, jos on jo jokin tutkinto valmiina.

…Niimpä ei parane enää olla vaikeasti masentunut kun AB Suomi Oy laittaa asiat rullaamaan… tai muutenkaan sairas… Siihen ei ole kenellekään enää varaa! Ei pidä olla vanhus eli joutua sitä kautta eläkkeelle! Opiskella ei kannata tosiaan jos ei ole sitä omaa capitaa takataskussa tai ei ole varakkaan perheen vesa.

Eli joo leikkaukset osuu kai sitten oikeaan osoitteeseen. Eläkeläisiltä, sairailta, opiskelijoilta, lapsiperheiltä otetaan rahat pois. Niillä joo saadaan AB Suomi OY nousuun.

Miksei esimerkiksi 3 miljardin maataloustukia poisteta kokonaan? Samanlaisia yrittäjiä ne on kun muutkin, niin miksi niiden pitää olla jossain erityisasemassa? Siinä olisi ollut semmonen järkeenkäyvä leikkaus. 700 miljoonaa opiskelusta pois. Eli turhaa hommaa päättäjien kannalta tuo opiskelu. Eikö ne jostain vanhanajan talkoomeiningistä puhu, niin ei kun kaikki talkoisiin mukaan. Olisihan se hyvä että ihminen opetetaan ensin ammattiin niin saataisiin sitä työvoimaa. Vanhanajan oppi-poika oppi-isä malli on nähtävästi tässä uudessa hallituksessa se millä niitä osaajia tehdään. Kisälliksi varmaan pääsee kuka tahansa kun pääsee oppi-isän tai -äidin oppiin.

Noh… Kaippa näillä eväillä saadaan Suomi nousuun… Helisee tuolla mainitsikin, että Suomi on konkurssissa. Itselle nämä politiikan kiemurat on niin vaikeita, niin antaa tosiaan asiantuntijoiden ratkaista nämä ongelmat.

t. mielenterveyssyistä työkyvytön

ps. Ei parane valittaa kun kansa on puhunut. Sitä enemmistö sai mitä tilasi.

Tää se on oikea paradoksi tää maahanmuuttajakysymys. On niin perkeleenmoinen työvoimapula! Saatana, jos jollain hesalaisilla siivousbisnismiehillä on työvoimapula niin pitää ottaa koko Suomeen niin perkkeleesti pakolaisia ja maahanmuuttajia. - Sitten näitä mamuja pidetään saatana hirveissä työoloissa, varustettuna paskoilla työvälineillä ja maksetaan paskaa palkkaa. Esimerkkinä nepalilainen kokki jonka piti saada palkkaa 1,5 euroo tunti, vaan oli nekin palkat maksamatta!

Niin ja työttömät sopii maaorjiksi ja työskentelemään vanhustenhoidossa 9 euron päiväpalkalla, jos et hommaan lähde niin menetät massit. Saatana, kuka perkele raskasta metallihommaa tehnyt äijä lähtee vanhusten paskoja putsaamaan ilmatteeksi tai talutteleen vanhusta kauppaan, kun omatkin vanhukset asuu toisella puolella Suomea. - Ja tää on kyllä kaikenhuippu tää maaorjuus. Maanjussit itse käy töissä tilan ulkopuolella, hoitaa maatilaa ja saa tukiaisia Eusta ja valtiolta ja sitten pitää vielä saada ilmaiseksi työvoima maaorjista. Voi vittu!

Teollisuutta ei enää juurikaan ole. Tuotanto lähti ajat sitten muille maille vierahille, eikä takaisin tule. Jos joku uusi tehdas rakennetaan korvaa koneet siellä ihmiset!

“Ovatko päihdehuollon tuen tarvitsijat niitä tuottamattomia . Koskeeko asia meitä?”

Suhtautuminen päihdeongelmaisiin ei mene suoraviivaisesti puoluekannan mukaan.

I Oikeiston päihdehuoltomyönteisiä

Hursti (PS), Julma-Juha Väätäinen (PS), Nixon (hänen presidenttiaikanaan satsattiin eniten koko USA:n historiassa huumeiden käyttäjien kuntoutukseen). SVUL:n olympiamitalistinyrkkeilijä Kriisipalvelu ry:n perustaja Purtsi Purhonen.

II Vasemmiston päihdehuoltomyönteisiä

Claes Andersson (Vas.) ja Ilkka Taipale (SDP) toimivat nuorina marraskuun liikkeessä, sosiaalineuvos ja Syväpuron perustaja Maukka Poikeljärvi (SDP), Atik Ismail (Vasemmistoliitto) auttaa työssään alkoholisteja, Risto Kuisma (SDP).

Suurimmalle osalle päihdehuoltokysymykset ovat EVVK - ei kuulu Miika Kortekalliota lainatakseni “sotsku keskiluokan sanavarastoon”.

Sitten on päihdehuoltovastaisten iso aktoriryhmä, joille ominaista on oman itsetunnon rakentaminen ei omien saavutusten vaan muiden vastoinkäymisten varaan. Vahingoniloisuus on vahvasti itäsuomalainen piirre ja liittyy demografisista tekijöistä eniten samppanjasosialismiin eli ylemmän keskiluokan vasemmistoon sekä Kokoomuksen alempaan keskiluokkaan ja virkamiesrälssiin eli niihin wannabe -tyyppeihin.

Kun kuopiolainen Kokoomuksen Matti “koho” Korhonen kavereineen hekotteli syrjäytyneiden vaikeuksille niin Raimo Ilaskivi (Kok) sanoi aivan suoraan: “en ole koskaan nähnyt noin kyynisiä ihmsiä”.

Serkun (Kokoomus) ykkösilonaiheita oli työttömille naureskelu ja äityi jopa niin pitkälle, että “puhu vaan omasta påuolestas” ja “noin puhuu peruspäivärahalla oleva mies” eli ihan tosissaan katsoi, että työttömillä ei voi olla puheoikeutta hänen läsnäollessaan ja työttömien ainoa asiantuntemusalue on se, kuinka alhainen paskakasa tuo työtön on mutta toisaalta taas päälliköt olivat nollaukkoja kun olivat vaan päälliköitä eivätkä alempia toimihenkilöitä. Kun sitten tippui 9 €:n harjoittelijaksi niin esiintyi palkkaa saavana asiantuntijana.

Politiikasta pudonnut demariakka oli paikkakunnan paskantärkeimmän poliitikon maineessa. Kun sitten huumeongelmat ja tippuminen alempaan keskiluokkaan sattuivat omaan nilkkaan niin sitten hakutaan “ahneita nalleja” tms eli hänelle kävi mattiahteet.

ELI

Kusen määrä päässä voi vähetä vain saamalla lujasti turpaan fyysisesti, henkisesti tai taloudellisesti.

“Rikkaiden etujen ajamisestahan” on oikeastaan valitettu iät ja ajat. Asia lienee kuitenkin niin, että tiukkoina aikoina tiukemmalle joutuvat kaikki, sekä rikkaat että köyhät sekä se suuri enemmistö joka on siltä väliltä.
Työllistäminen, työpaikkojen luominen olisi kuitenkin tehtävä helpommaksi, vaikka sekin epäilemättä voidaan katsoa rikkaiden (työnantajien) etujen ajamiseksi.

On ihan oikein että ansiosidonnaisen työttömyysturvan nauttimisaikaa lyhennetään. Samoin on oikein, että tupakan, karkin ja alkoholin haittaveroja nostetaan.

Se meni sensijaan ihan väärin, että Soini onnistui välttämään valtiovarainministerin homman. Se salkku olisi voinut tehokkasti karsia liiat populismit pois. Nyt pahimman kuran niskaan ottamista joutuu jatkamaan Stubb ja Kokoomus.

Maahanmuuttajia on jonkun mielestä perkkeleesti. Suomi kun on niin täyteen asutettu ettei tänne kertakaikkiaan mahdu. Työvoimaakaan ei tarvita muualta, sillä väestön ikääntyessähän kantaväestön eläkeikää voidaan nostaa vaikkapa 90 ikävuoteen asti. Jonkunhan ne työt on kuitenkin tehtävä, jatkui lama tai ei.

Eikö Valtio-mies vieläkään ymmärrä ettei tänne tule työpaikkoja vaikka kuinka helpotettaisiin asioita. Tää Suomi sijaitsee niin syrjässä ja pohjoisessa ja omaa vielä köyhät luonnonvarat. Asuminen ja eläminen täällä kallista ja siten heijastuu heti välittömästi palkkoihin. Niitä tuotteita ja roinia kun voi yksinkertaisesti tuottaa muualla halvemmalla, paikoissa joissa on raaka-aineita ja paremmat yhteydet.

Brasiliassa bensa ei maksa mitään, työvoima on halpaa ja luonnonvaroja löytyy. Elinkustannukset on alhaiset kun voi asustella vaikka favelassa, ruoka on halpaa, vaatteita ei juuri tarvita. Just oli lehdessä juttu kun Arabiemiirikunnissa on yrityksille sadan vuoden verovapaus ja silleesti.

Jos mä olisin joku teollisuusyrittäjä niin kyllä mä hoitelisin itseni ja firmani täältä ihan jonnekin muualle viimeistään nyt!

^ Kas kummaa kun Pohjoismaat ovat silti maailman rikkaimpien maiden joukossa, mutta esim. Brasilia ei.

Eikä tämä asetelma ihan pian ole kuitenkaan päälaelleen kääntymässä, vaikka lama onkin nyt erityisen haasteellinen. Työttömyys ei kuitenkaan yllä vielä 90 -luvun laman lukemiin, ja siitäkin noustiin.
Kuten noustaan tästäkin. Työn kautta. :slight_smile:

Tää ei nyt ole mikään vanhanaikainen lama. Tää on loppu! Ainakin Suomen maan osalta. Joissain Euroopan maissa on jo merkkejä toipumisesta, vaan Suomi on het Kreikasta seuraava. - Rikkauden mittaaminen on suhdeellisda!

^ Kuulepas Helisee. Kaivetaan 10 vuoden kuluttua tämä ketju esiin jos foorumi on vielä olemassa, ja katsotaan mitä on loppunut ja mitä on alkanut. :smiley:
Nyt on turha jatkaa pelkkää juupas-eipästä.

Optimistin ja pessimistin ero on muuten ainakin siinä, että meillä optimisteilla on hauskempaa.

"noin miljoona ihmistä suurin piirtein tuhannen euron tuloilla. Siltä porukalta ei voi, ei saa, eikä ole varaa leikata. " Timo Soini tammikuussa 2015.

90-luvun alun lamassa siirrettiin rahaa pankeille ja sijoittajille, ei puhettakaan ettei valtiolla olisi ollut varaa turvata niiden voittoja. Maksajina olivat ensisijaisesti pienyrittäjät, joista useat menettivät todella kaiken. Siitä huolimatta, että olivat olleet ahkeria ja yritteliäitä ja rohkeita ja isänmaallisia…

Ei nytkään millään tavalla kaikilta leikattu. Maataloustuki, joka ei ole enää edes sidottu työntekoon vaan riittää jopa se, että omistaa maata, on pyhä.

Kansan poliittisen muistin pituudeksi on joskus määritelty kaksi viikkoa.

Saattaa hyvinkin olla.

p.s.
Tämänhetkinen tilanne valtion harjoittaman tulonjaon ohjauksen suhteen on kyllä niin erikoinen, että onkin aivan varmasti mielenkiintoista palata tähän keskusteluun vaikkapa muutaman vuoden päästä.

Onhan toki ennenkin valtion toimesta pyritty suuntaamaan kansantalouden tuotosta mahdollisimman suuri osa pääomansijoittajien (eli omistajien) tulojen kasvattamiseen.

Tämä yhteiskuntasopimuksen junttaamiseen liittyvä peittelemätön kiristys työntekijäpuolta kohtaan on sensijaan ihan ennenkokematon juttu. Ei valtio ole aikaisemmin noin suoraan uhkaillut taloudellisilla kostotoimenpiteillä jollei työntekijäpuoli suostu tyytymään entistä pienempään osuuteen, tekemään pidempää työpäivää jne.

Saattaa olla että tämä suunta jatkuu -tai sitten kaikki eivät tyydy rukoilemaan että oppisimme hyväksymään kaiken jota emme muuttaa voi. Voipa olla että osa kansasta edes yrittää, ja joskus se yrittäminenkin muuttaa edes pikkuisen asioita.

Katsotaan, miten käy.

Työntekijäpuolen edustajanakin olen itse melko tyytyväinen siihen, jos ansiosidonnaisen työttömyysturvan kesto lyhenee. Ansiosidonnaisessakin maksajana on suureksi osaksi yhteiskunta, ja on perin yleistä että ansiosidonnaisella tosiaan lepäillään koko rahan edestä jos sen varaan työttömäksi jäädään/päästään.

Toinen hyvä uutinen on haittaverojen kiristäminen. On suotavaa, että se koskee niin tupakkaa, alkoholia, karkkia kuin leivonnaisiakin. Sen sijaan ravintolayrittäjyyttä (kuten kaikkea muutakin yrittäjyyttä) voisi helpottaa, ja kannustaa kansaa syömään ja juomaan roskaruokansa ja alkoholinsa ravintoloissa, jos nyt niitä halajaa.

Opiskelumahdollisuuksien heikentäminen on sentään minustakin kamala virhe Koulutuksen taso, kaikkien tasavertainen mahdollisuus siihen ja ylipäätään koulujärjestelmämme on ollut aina valttimme ja ylpeydenaiheemme, oikeutetusti.
Jos sitä kurjistetaan, saattaa koko maa oikeasti alkaa kurjistua.

“ansiosidonnaisella tosiaan lepäillään koko rahan edestä.”

Ansiosidonnaiseen on kuoltu alkoholin takia; jääty auton alle, maksa pamahtanut etc.

jaaha… eläkkeeseenkin on kuoltu, jos asian noin tulkitsee. Lapsilisäänsä ei kai sentään moni ole tukehtunut?

Ihan asiallisesti ottaen, kyllä minunkin puolestani sellainen joka on esimerkiksi kymmenen vuotta pötköön nostanut hyvää palkkaa, pärjäise parin vuoden työttömyyden hiukan pienemmälläkin tuella. Sensijaan sellainen joka on vain silloin tällöin päässyt satunnaishommilla vähän tienaamaan, ei ole saanut millään konstilla säästöön "pahan päivän varalle " juuri mitään, ja olisi sen takia minusta jopa hiukan isomman avun tarpeessa.

Mutta, eipä noita yhteiskunnan apuja taidetakaan jakaa sen perusteella, kuka heikoimmilla on, vaan siten että “jolla on, sille annetaan”, kuten raamattu käskee.

Ei ole hyvä uutinen. :frowning: Täysin paska. Ainakin tupakan kohdalta. Ainut mikä jollain tavalla auttaa minua henkisellä tasolla nyt sitten helvetinmoisilla hinnankorotuksilla viedään pois. Saatanan savuton suomi tulossa… tosiaan… Tupakka tutkitusti on hyvä lääke ihmisen mielelle. En laita mitään viitteitä mutta nicotine benefits vaan googleen… Tiedän, että syövän VOI siitä saada ja keuhkot VOI mennä piloille. Vois mieluummin kieltää kaikki haitallinen kun vittuillen korotellen hintoja. Ei tarvii mitää haittaveroja lätkiä. Rikkaat noistakin hyötyy. Ihan sama.

Saa noista viinasta, sokerista, suolasta, rasvasta itsensä kanssa sairaaksi ilman mitään hyviä vaikutuksia. Vaikka makkarapaketin kylkeen. Tuote voi aiheuttaa syöpää; Tuote voi vahingoittaa terveyttäsi; Tuote voi johtaa kuolemaan…

Luovutaan tuosta isosta pahasta tupakasta sitten kun USKOVAISTEN hallitus niin haluaa. Hallelujaa ja AAMEN! SAATANA! :smiling_imp: