Vaikuttaa, ettet Kaljakeisari vielä ole kovin pahassa jamassa. Koputa puuta. Epäilisin et se voi olla raitistuminen kannalta joko haaste tai etu, tai molempia. Voi ehkä helpommin tulla ajatuksia, että enhän minä mikään alkoholisti ole, “kun hoidan työni”, on hyvin yleinen. Kun ei ole vielä kohdannut kovin suuria menetyksiä alkoholinkäytön myötä, voi olla vaikeampi vakuuttaa itsensä siitä, että sen lopettaminen on parasta. Saahan alkoholinkäytön lopettaa, vaikkei olisikaan alkoholisti! Vaikka herran tähden toisinaan Suomessa vaikuttaa asenteet olevan sellaiset, ettei sais!
Moni raitistuu vasta kun on menettänyt kaiken paitsi henkiriepunsa. Jotkut ei sittenkään. Itse olen menettänyt aika paljon. Vakituisen työn, elämänkumppanin, ystävyyssuhteita, ulkonäköä, terveyttä, välejä perheeseen ja sukuun, luottamusta ihmisiin, luottamusta itseeni, toisten luottamusta minuun, luottotiedot… En ole vieläkään raitistunut, join viimeksi eilen. Tässä vaiheessa on ehkä vaikeampi raitistua, kun on varmaan elimistö ja psyyke jo niin tottunut siihen myrkkyyn. Menettänyt jo uskoaan siihen, että se koskaan tapahtuu, koska on jo niin monta kertaa luvannut itselleen ja taas retkahtanut.
Moni, jotka on lopettaneet alkoholin käytön ilman joutumatta kovin syvälle pohjalle, tai vaikka ihan edes miettimättä onko alkoholisti. Vaan koska on kyllästyneet käyttämään sitä, sanoo, et saa enemmän aikaa ja energiaa tehdä asioita. Ei mee aikaa siihen tuhnussa ja krapulassa olemiseen. Voi touhuta ja harrastaa paljon enemmän asioita ja nauttii elämästä.
Rahaakin siinä helposti säästyy. Sitähän voi sillon, kun se kaljakeissi tulis mieleen ostaa, miettiä, mitä sillä samalla rahalla sais. Mihin asti sais vaikka autoon löpöä, et pääsis lasten kans käymään jossain retkellä viikonloppuna? Mitä joku sanoikin jo aiemmin, niin minunkin järkeni käy se, et se hetki, millon ois alkoholin ostamisen tai juomisen aika, pitää siirtää vähän että päin. Itelläni se on sellasta, et “tiskaan, ennenkin korkkaan kaljan” tai “käytän koiran ulkona ennenku otan”. Hyvänä päivänä huomaa, et on ilta, ennen ku on sihauttanut yhtään. Sit jos on mahollisuus niin voikin mennä a-a kokoukseen rentoutumaan. Niissä on usko tai älä, jos et ole ikänä käynyt, yleensä ihanan harras tunnelma. Hyvin tulee uni silmään, kun tulee sieltä kotiin.
Miksiköhän minä en oo raitistunut, vaik oon tienny kaiken tämän jo kauan? En tiedä, epäilen, et sillon kun en ollut vielä niin piintyneesti rappiolla, en osannut etsiä oikeasta paikasta, enkä sitten saanut oikeanlaista apua. Olin aika nuori myös, ja vaikutin monesta varmaan vielä nuoremmalta mitä olin. Moni taho mistä apua pyysin, ei ehkä ymmärtänyt ongelmani vakavuutta. Naiset alkoholisoituvat yleensä nopeammin pahemmin.
Asuin isossa kaupungissa. Jätin yhden koulutuksen kesken ja sanoin suoraan, että alkoholiongelmien vuoksi en ole siinäkunnossa, että jaksan opiskella. Opettaja itki. Työvoimatoimistossa kerran itse itkin, sanoin etten varmaan nyt jaksaisi mihinkään töihin, vaikka saisin työpaikan. Virkailija ohjasi sellasella osastolle, missä osataan tällaisissa tilanteessa auttaa. Eli TYPiin, työvoiman palvelukeskus. En tiennyt, mikä se on, joten suostuin. Siellä kyseltiin kaikenmaailman, oletko ollut vankilassa lähtien, ovet oli lukossa ja vartijoilla käsiraudat vyöllä… Alkoi älytön holhous ja puhuteltiin, niinku vajaaälystä tai pikkulasta. Taisin vähän idiootti ollakin, kun jälleen menin näistä alkoholiongelmista rehellisesti kertomaan… Ajateltiin siellä et se alkoholiongelma johtuu siitä kun ei ole töitä niin piti olla sellasessa kuntouttavassa työtoiminnassa. Minun kannalta se kuntouttava työtoiminnassa oleminen vaikutti sillä tavalla, et kun aiemmin, mulla ei ollut rahaa, nyt ei ollut aikaa eikä rahaa. Yhtä paljonhan siellä kulkeminen vei voimia, kuin “oikeissa töissä” oleminen… Palkasta ja lomista ei vaan ollut tietoa ja en päässyt työttömän statuksesta, eli jouduin oleen tän typin holhottavanaja lespattavana… Mikä ahdisti mua suunnattomasti ja juominen lisääntyi. Nuorten päihdeasemallekin suostuin, kun en tiennyt mikä se on ja halusin lopettaa juomisen. Siellä täti kysyi, mistä haaveilen. Sanoin et haluan saada toimeentulonsa keräilemällä ja viljelemällä oman ruokani. Täti sanoi, että Afrikan lapset kuolee nälkään, jos en osta appelsiineja kaupasta. Siellä ja Typssä aina kyseltiin, mitä vanhempani sanoo siihen ja siihen… Olin muuttanut heidän luotaan 9 vuotta aiemmin. tYp- setä änkesi päihdeasemakäynnileni, mukaan ilmoittamatta siitä minulle etukäteen, vielä joku opiskelija mukanaan… minä idiootti ite siihenkin suostuin. Ja kuntouttavantyötoiminnan työpaikkaan puhumaan, siellä päihdeasemallekin ilmenneitä asioita… Taas luvallani. Näyttää siltä, et on muitakin asioita, kuin viina, mille en osaa sanoa ei, muitakin sairaita itsetuhon muotoja…
A-a:sta kuulin vasta muutettuina maalle, sitä TYPpiä pakoon, mutta myös toteuttaakseni sitä päihdetyöntekijälle ilmoittamaani mielekästä elämäntapaa. Ei se a-a:kaan vielä silloin sen pienen paikkakunnan ryhmässä lähteny mulle avautumaan… Pari kertaa kävin ja “olipa tylsää”. Myöhemmin on sitten ollut. Parempia aikoja et oon ryhmissä kulkenut…kaikenmaailman juttua… Eikä siinä ollut kuin sekavasti murto-osa…
