Kalamaljasta maailmalle

Kotikanava
21

Kiitos ihmiset.

Asioilla on tapana järjestyä, se on nähty moneen kertaan. Pitäisi vaan uskaltaa hypätä ennen kuin katsoo.

Peilin edessä pitää vähän tutustua itseensä. Missä on se nuori huimapää, jolla oli rajaton usko kykyihinsä ja kyky tehdä omia päätöksiä? Mä olen tehnyt päätöksiä järjellä ja intuitiolla ja myös ihan vaan sen perusteella että enpä ole tuotakaan koskaan kokeillut.

Olen opetellut kieltäytymään, pitääkö se opetella uudestaan? On näemmä taito, joka ei olekaan kuin pyörällä ajaminen. Nuo ihmisen rajat on kuin vaatteet, näyttävät uutena hyvältä ja vetävät ryhdin suoraan, mutta kun aika kuluu niin ei sen nyt niin väliä, vaikka hihassa on ketsuppia ja pikkuisen värit alkaa kauhtua. Pitää vähän ehkä päästää saumastakin vaikkei se sitä uudeksi tee…

Rajojen asettaminen on helppoa. Entäs sitten, kun huomaakin jälleen seisovansa keskellä ryteikköä, vaikka kuinka luuli raivanneensa pellon?

Tyyneyttä olen osakseni saanut. Siitä olen kiitollinen, että mustavalkoinen maailma on kadonnut, laveerattu niin moniin harmaan sävyihin ettei pysty laskemaan. Vaikka kuinka olisi helppoa että asiat on joko-tai niin hyväksyn sen, että en ole syytön minäkään. Saa heittää ensimmäisen kiven :slight_smile:

Kukapa sitä haluaisi olla syytön elämäänsä? No tietty se teini joka raivoaa, ettei pyytänyt saada syntyä… Peili väittää, että tässä on aikuinen nainen. Vastuussa monesta, mutta myös paljon saava. Näillä käsillä on käyttöä. Tällä kokemuksella ja ammattitaidolla on kysyntää.

Asiat järjestyy ja pisinkin matka alkaa yhdellä askeleella.

22

Kai se ryteikkö kasvaa pikkuhiljaa, niin että aluksi sitä ei huomaa, kun on niin paljon kaikkea muuta. Alkoholistit ovat mestarimanipuloijia. Jotenkin onnistuvat aina kiinnittämään sen huomion itseensä… Ja se omaitse sitten vaan hukkuu ja katoaa jonnekin, vähitellen. Mutta eihän se kokonaan katoa. Kyllä se aito Kultakala omine rajoineen on edelleen olemassa, ja uiskentelee kohta sieltä ryteiköstä pois uuteen elämään :smiley:

23

^Niin se on. Tsemppiä sulle Kultakala. :slight_smile:

Suomalainen mies
Meillä ei vielä mies juonut silloin kun odotin, mutta johonkin empatiaan kanssasisaria kohtaan tuo iskee niin, että vaikka naurattaa, niin kyllä tulee tosta pätkästä huonokin olo.

24

Olen kiukkuinen. Jestas.

Puhuttiin erosta. Ja arvatkaas millä se nokitti: olen juonut viimeksi lauantaina. Halleluja! Sunnuntai on mennyt krapuloidessa, joten oikeasti sitä ollaan oltu kuivilla kaikki kaksi vuorokautta.

Paitsi että viime yö oli ihan perseellinen. Yritin kaivautua patjaan ja esittää näkymätöntä, kun toinen kieri ja voihki omalla puolen sänkyä. Onneksi se ei aloittanut puhumista. Thänk juu. Ensi yönä muutan lastenhuoneen lattialle, saamari. Mun pää ei kestä kovin hirveästi valvomista, kun se ei ole oma valinta.

Entäs jos hän olisikin nyt säikähtänyt niin, että juominen loppui tähän, piste? Entä sitten? Mitä se muuttaa? Kun juomattomuus on tietty askel, joka otettava matkalla raittiuteen mutta se ei riitä. Oikeasti. Voin luvata, että vittumainen akka nousee esiin, koska odotan vaan hetkeä että korkki aukeaa uudelleen. En kestä kuivana kärvistelevää tyyppiä.

Tai vielä pahempaa. Hän pystyy pitämään korkin kiinni, nousee ja alkaa elää raittiutta. Luultavasti mies, joka pystyy selättämään viinanhimon on jumalasta seuraava ja kukaan ei tajua mitä hän on saavuttanut. Ei hyvä vaihtoehto sekään.

Tai jos raittius vakiintuu. Mutta sitä seuraa retkahdus. Pelkkä jatkuva juominen, jokailtainen tajuaminen että nyt se on taas ottanut, on ollut märkää rättiä naamaan. Mitä se olisi, jos puoli vuotta olisi uskonut ja toivonut ja alkanut luottaa - ja sitten kaikki kaatuisi.

Joo joo, retkahdus kuuluu prosessiin. Luuletteko että se yhtään helpottaa? Ei. Todellakaan asiat eivät ole enää mun vallassani, ero on edessä. Tai siis… se ero on tehty. Käytännön toteutus on vielä auki. Ja aikataulu himppasen.

Suon itselleni hivenen vielä kiukkua ja puhdasta vihaa. Olkoon lapsellista, mutta kuvittelen piekseväni ukkokullan niin että se ei siitä enää nouse. En tiedä, tajuaako se miten hän on loukannut ja miten olen suojellut itseäni esittämällä etten ole loukkaantunut.

Vee Pee äS.

25

Raivo auttaa. Viha on terve tunne. Anna palaa vaan! Piekse vaikka tyynyä. Vihan ja kiukun voimilla pystyy ihmetekoihin. Se laittaa vereen adrenaliinia, ja voimaannuttaa. Olen huomannut, että jos vaan yrittää väkipakolla antaa anteeksi ilman että on välissä käynyt läpi näitä terveitä vihan tunteita, niin silloin sitä vain juoksee tunteitaan karkuun. Katkeroituu ja happanee.

Eli raivo rules!!

Kyllä sitten jossain vaiheessa tulee se vaihe, että voi antaa anteeksi. Se vasta vapauttaakin.

…öö… VPS?

26

VPS= vattu perhonen sipuli. Tai jotain…

Kaivelin vanhaa ketjua esiin katellakseni mistä sitä on lähdetty. Siitä, että en halua lähteä kodistani. Mutta nyt on alkanut tuntua, ettei se ole koti. Joten ei ole syytä kompromisseihin, tai siihen että jaksetaan yhdessä päivä kerrallaan. Liian paljon on tullut väliin. Liian paljon…

Eniten olen surullinen. Ja runo syyskuulta 2007:

Juovalla kumppanilleni

Mä en halua totuutta tänään
Tänään haluan haavemaan
Älä kerro huolista, laskuista, pulmista enään
Riittää kun päivän tään kannamme iltaan.

Kaikki on ihan tarpeeksi jees
Vaikka normit toista väittää yrittää
Kuka takaa, että tuleva ois kirkas ja sees
Vaikka edes yrittäisit vähentää

Olemme yhteistä tietämme vaeltaneet
Sen hurmurin yhä valokuvissa nään
Vuoskymmen vai minä sut vanhentaneet?
Mä en halua kuulla totuutta tänään.

En yhtään lupausta, mitä pitää et voi
En suunnitelmaa, jolla pohjaa ei ole
En yhtään laulua, joka meille vain soi
Ja huominen: Nihil novum sub sole

27

Samanlaisia ajatuksia täälläkin. Tainnu liikaa tapahtua, että ikinä pystyis antamaan anteeksi ja pahinta on se, ettei kaveri yhtään tajua kuinka loukkaa. Ainoa tapa, millä sen saa edes vähän ymmärtämään on kysyä: “Miltä susta tuntuis jos tekisin sulle noin?” Sitten se jo alkaa melkein itteensä sääliä :laughing: Ja tosiaan sen verran on täälläkin kuivaa juoppoa nähty, että mielummin melkein kattoo sen juovan… Ja että pelkäis sitten sitä retkahdusta, mikä ei välttis tapahtus heti, mutta jonain päivänä ukko kumminkin ajattelis, että ei se haittaa, jos yhden otan… Ja sitä jeesustelun määrää, jos sattuis selvänä pystyy olemaan, kun on muutenkin niin hieno mies prkle… :mrgreen:

Piki

28

Toivo prkl.

Täällä mä makaan vielä vuoteella ja mietin että mitvit tapahtui. Aamulla oli tunne, että mitäs tässä mitään venettä keikuttaa, ukkokulta ei haise, ei juonut eilenkään, ei pahemmin kärttyile…

Luulin että kaikki toivominen on käytetty, ettei sitä ole. Ja sieltä se tunkee kuin kivenkolosta.

Tekeekö se mut onnelliseksi? Ei. Olen lamaantunut. Näin helppoako se on heittää ihminen takaisin kuiluun? Vai tarkoittaako tämä sitä, että en pohjalta päässytkään?

Kiitti kommentoijat, juttelen teille kun pääsen oikean ruudun ääreen. Nettiyhteys kännykässä on kyl hyvä ensiapu. Alkaa nimittäin kiukku taas nousta.

Mikä tosin tarkoittaa sitä, että mä olen Paha Akka ja tuo ukkokulta syytön raitistelija. Hän nyt yrittää! Nyt!

29

Mitkä ovat perustelut sille, että tämä kerta olisi SE kerta, jolloin tie raittiuteen on auki? :smiley:

30

Kun omaa kasvuaan on tehnyt tässä monta vuotta, niin kai sitä ajattelee että toinenkin on kypsynyt.

Järki sanoo, että KYLLÄ SÄ TIEDÄT. (Koska Tuiskukin tietää!) Ja niin se onkin. Tuuppasin toivon takaisin koloonsa ja pitäydyn alkuperäisessä suunnitelmassa. Ihan sama, mitä ympärillä tapahtuu, mä olen oikeassa koska päätän niin.

Luin eilen tuon oman (vanhan) ketjuni. Nyt muistankin, miten rakastin asua tässä talossa, kutsuin sitä kodiksi. Miten onnellinen olin kasvimaastani. Ompelin uniikit sohvatyynyt. Nyt. Istun tässä ja tuijotan, että tämä ei ole enää mikään koti. Ei minulle. Kunhan on paikka, missä säilytän tavaroitani.

Haluan olla muualla. Jossain, missä ei ole tarvitse kuulostella, selitellä, pidätellä itseään. Vältän menemistä varastoon kuin pakon edessä. Silloin kun pitää etsiä jotain ruuvimeisseliä tms. (okei, tai kun olen syönyt oman karkkijemmani tyhjäksi ja tiedän että miehellä on siellä jossain jotain hyvää) Koska siellä vastaan tuleva pullojen määrä mykistää.

Olen mä surullinen. En mä tätä halunnut, mä halusin muuta. Eikä tämä yhdessäolo ole kokonaisvaltaisesti ollut mitään perhehelvettiä. Tasaista ankeutta vaan. Tajusin että voimavarat on aika vähissä. En ole ostanut valtavaa satsia siemeniä, istutusruukkuja, en ole tappanut ensimmäistä sirkkalehtien joukkoa kylvämällä ne liian aikaisin… Eilen kaupassa sivelin yrttikasvien oksia eikä tullut edes mieleen että sellainen olisi pitänyt saada.

Koska olen tehnyt jotain kivaa? Sellaista, mikä vaatii enemmän heittäytymistä kuin rahaa? Siis sitä ei lasketa, että viedään lapset heseen. Mikään ei vaan huvita. Kohtalaisen hyvä kirja jää lukematta.

Onneksi on harrastukset, niissä tapaa ihmisiä. Naisia :smiley: ihania viisaita naisia.

31

Kiitos Piki.

Tuossa on se oravanpyörä, mihin en aio nyt astua. Olkoon kuivana jos on. Raitistukoon, jos näin on käyvä. Mulla on horisontissa piste, missä aion katseen pitää.

Hänellä on niin paljon tekemistä itsensä kanssa, että (ilman itsesääliä) ei minusta tarvitse välittää, mutta näkisi lapset. Mä olen aikuinen ihminen ja huolehdin itsestäni, mutta se ei tarkoita sitä että jaksaisin vielä huolehtia toisesta aikuisesta. Mä haluan elämän.

Olen kyllä periaatteessa sitä mieltä, että onnellisuus lähtee ihmisestä itsestään, ei olosuhteista, MUTTA. Tuo ukkokulta on sellainen ontto tolppa, jonne pitäisi kaataa huomiota, lämpöä ja läheisyyttä, rakkautta ja ihailua määrättömissä määrin. Se on kuin tyhjiö, jonne kaikki katoaa ja se janoaa lisää. Alan olla aika tyhjissä, ja nyt pelkään että tuo energia imetään lapsista.

Mä en jaksa hehkuttaa raitistujan menestystarinaa. Ihan oikeasti, pitääkö tämänkin mennä sen kautta, että lähtee Akka, Auto ja Ammatti. Asunnosta en usko… tai, voihan se tämän talonsa polttaa. Tai juoda itsensä hautaan. Samapa tuo. En minä määrää kohtaloista.

32

Tähän mun piti vastata Rinalda että älä pyytele anteeksi. Ihan oikeasti, vilpittömästi.

Sulla on fiksuja näkemyksiä ja oikeasti elettyjä kokemuksia. Niistä on apua. Kiitos että olet olemassa.

33

Kiitos itsellesi ja juurikin samat sanat!

Kävin juuri lukemassa vastauksesi omassakin ketjussani. Siinäkin oli niin paljon taas asiaa. En arvannut, kun pari viikkoa siten aloin kirjoitella, miten paljon tästä voikin olla apua! Täällä on oikeasti vuorovaikutusta ja toisia saman kokeneita ihmisiä :smiley:

Nyt pitää ruveta töihin, jos tänään taas olisi sellainen päivä, että pystyisi vähän tekemäänkin niitä töitä, eikä vaan siirtelemään paperikasaa. Tuntuu kyllä, että on aika hyvä päivä :smiley:

Hyvää päivää toivon sinullekin!

34

Mä NIIIN elän samoissa fiilareissa!! Nousua ja laskua - uskoa, toivoa ja pettymystä.

Paitsi että sä tunnut olevan jämäkämpi? Mä aina uskon, että NYT se on muuttunu. NYT kaikki kääntyy hyväksi. Kääntyy hyväksi kun toinen on 4 päivää juomatta…? V-tu mä olen tyhymäää :open_mouth:

Nyt lähden psykon vastaanotolle. Diagnoosina vaikea masennus.

35

Vai jämäkkä… :laughing:

Tottahan mä tiedän, että viisainta olisi ollut erota jo ennen kuin alettiinkaan. Ja vaikka tilanteet heiluttaa, niin syvin tunne on se, että raitistele keskenäs.

Mitä siitä olisi seurannut, jos olisin kääntynyt kannoillani heti alkuun? Olisi jäänyt ihanat ihmiset tapaamatta. Ehkä olisi tullut muita ihania ihmisiä tielle, mutta olen näistä niin onnellinen ja kiitollinen. Yksi suuri oivallus, mikä tämän palstan kautta on tullut on se, että mulla on oikeus omiin tunteisiini.

Ihan julkisestikin. Olen itkenyt työkaverien, esimiehen, asiakkaiden nähden (tosin esim. entisellä työpaikalla fiilarit oli sellaiset, että nessupaketti kiersi ihmiseltä toiselle kunnes tyhjeni) enkä mä mitenkään koe menettäneeni kasvojani. Puutun asioihin: mä olen se ärsyttävä ihminen, joka haluaa väkisin olla avuksi (ei tarvi nostaa, kiitos vaan, pärjään itsekin). :mrgreen:

Tiedän päihdesairauksista enemmän kuin haluaisin. Ja sitä kautta muistakin sairauksista. Siitä, miten ihmiskeho toimii. Ja ihmettelen, miten sitkeässä ihmisen henki voi olla. Sitä ei tarvii kuin palan mahalaukkua, toisen munuaisen, pernaa ja ohutsuolta ei juuri lainkaan. Oikeastaan toisen puolen aivostakin voi poistaa.

Elämä on vienyt ja elämässä on ollut muutakin kuin juopon muijana elely. Mutta nyt en löydä enää yhtään motivaatiota yhdessä oloon. Ja jossain sisällä polttelee, että tahdon muuttaa takaisin sukuni maille. Paikkaan, mistä olen kotoisin. Siellä on ihmisiä, jotka saattaisivat ilahtua - sukujuhlissa tämä on tullut mieleen.

Mun suku saattaa olla umpimetsäläisiä suokulkijoita, mutta jotenkin niille on itsestäänselvyys että tämä on meidän heimo ja sen puolia pidetään.

36

Kodiksi minäkin tätä olen sanonut, mutta ihan varma en ole onko tämä koskaan Koti ollutkaan. Joka kevät olen uudella ilolla laitellut pihamaita ja kasvimaita, nyt ei niiden kevään tule kiinnosta vähääkään. Toisaalta tuntuu, että niitä tulee ikävä, mutta toisaalta ei vähääkään. Muutaman kasvin aion ottaa lähtiessä mukaan, mutta muut saa jäädä.

Meilläkin varastot tursuu joutavaa roskaa ja niitä tyhjiä pulloja ja tölkkejä. Yöks. Turha edes siivota, kun sama törky vyöryy kuitenkin pian. Ja pyh!

37

piti päästää irti miehestä, olen päästänyt kaiken. Onneksi aamuisin on raahattava itsensä ylös sängystä, muuten tekisi mieli jäädä sinne kunnes muumioituu.

Ajattelin sellaisia, että mitä jos… Käymme keskustelun, jossa jossain vaiheessa sanotaan ‘mä lopetin viinan juonnin, mitä muuta sä haluat?!’

Lause voi olla hyvin todellinen. Että olen syyllinen. Ja kun mä en voi luvata. Että pelkkä viinanjuonnin lopettaminen tekisi kaiken hyväksi. Tai edes saisi mut perumaan eron.

Surullista. Lisäksi olen liikkeellä laittomasti, koska ajokortti jäi pöydälle. Tai koko lompakko. Onneksi löytyy pussi pähkinöitä ja pomo pistää kahvit. Tosin tarjoaisi se ruuatkin, jos kertoisi. Mutta niin vahva en ole, että ottaisin sen myötätunnon vastaan. Sitä en kestä.

38

Olen itse luopunut paljosta tavarasta. Yksi rakas työpöytä, joka oli löytö ja jonka kunnostin itse… se lähti kierrätyskeskukseen. Mutta lohdutti ajatus, että mä olin sen pöydän ‘elämässä’ vain yksi etappi, nyt se lähti uuteen elämään, jonkun toisen rakastettavaksi.

Päiväkirjoja en ole vielä voinut tuhota, siellä ne nököttää laatikossa. Mutta kalliit lukiokirjat ja opiskeluaikojen muistiinpanot - ne on poistettu nurkista.

Mies haluaa säilöä. Sillä on (vai meillä on?) laatikkopino kellarin nurkassa, jossa säilötään tiliotteita ja palkkanauhoja vuodelta papusodat. Koska jos joku haluaa seurata hänen ansiotasonsa/varallisuutensa kehitystä. No voi ristus. Mä en säästä edes edellistä palkkakuittia, se on palkanlaskijan homma.

Ok. Diakuvat nyt on säilytettävää historiaa. Ja niitä varten pitää olla se projektori. Josta ei tiedä toimiiko se. Mutta antiikkikamera? Markkinointi-instituutin kurssikansiot? Ankkapokkarit ensimmäisestä alkaen?

Mä olen aina ajatellut, että sivistyneellä ihmisellä on kirjahylly. Mutta nykyään voisin hyvinkin olla sitä mieltä, että tieto löytyy netistä, viihdelukeminen kirjastosta, aikakausilehdet ovat kertakäyttöisiä ja kirjahyllyyn voi jättää Kalevalan, pari runokirjaa ja ne opukset, joita oikeasti lukee usein.

Tätä materiaa mä pohdin. Ei ollenkaan ylevää. Ihan niinkuin ilmassa ei olisi suurempia muutoksia, yleviä ja periaatteellisempia.

Muutenkin olen hukassa. Yleensä joku musiikki on auttanut, mutta nyt ei tunnu että mikään toimisi. Pitää vaan kestää pahan olon kanssa, sekin menee joku päivä ohi.

Eilen tartuin luonnoslehtiöön ja piirsin kuvan. Minä ja lapset uuden kotiovemme edustalla.

39

Voimia sinulle nyt!
Sinä olet tärkeä.
Samoin lasten hyvinvointi.

Eilen esiintyi aamu-tv:ssä suomalainen Guardia Nueva -tango-orkesteri, naissolisti esitti argentiinalaistyyliin hienosti ja ainakin minuun kolahtavasti, suunnilleen näin:
“En voi mä äitis olla
en tahdo olla nukkeskaan
Voin mä nainen olla
joka elää omillaan”

Ehkä mekin voidaan laulaa näin noille meidän retkuille.

40

:smiley: Pidä kiinni tästä ajatuksesta. :smiley:

Voimia ja aurinkoisia päiviä. :smiley: