kaksi eri tapaa lopettaa juominen

Me Lopettajat
1

Väitin just tuolla toisessa ketjussa etten tiedä kuin yhden tavan raitistua, sen että lopettaa juomisen.

En tunne tarvetta perua puheitani, koska niin se on, mutta mieleeni juolahti että kyllä se sitten taas voi tehdä kahdella eri tavalla.

Lopettaa kuin seinään, jonkun käännekohtana harkitusti tai sattumalta toimineen hetken jälkeen ei ryyppyäkään, alkoholiongelmattoman elämän alupiste on määriteltävissä päivän ja kellonajankin tarkkuudella.
Tai tekee sen hiljentämällä, vaikkapa niin että kertakaikkiaan suunnitelmallisesti juo päivä päivältä vähemmän, kunnes nollassa ollaan. tai sitten pidentää ryyppyjen väliä kunnes aletaan taas ääretöntälähestymään.

Täällä lopettajien keskustelussa on kovin vähän niitäö jotka ovat hiljalleen lakanneet juomasta, äkkipysäytyksen tehneitä on kovin suuri enemmistö.

Asiassa on kummallista vain se, että sittten taas elävässä elämässä olen nähnyt paljon useammin tapahtuvan sitä että se vimmattu tai ainakin elämän punaiseksi langaksi muodostunut juopottelu alkaa vaan jossain elämänvaiheessa tuntumaan liiallsielta, ja alkaa siitä riutumaan pois kuin mikäkin nälkään kuoleva turha loiseläin jolle ei enää ravintoa siistimmästä elämästä löydy.

Joo, kyllä minunkin kokemuksieni mukaan elävässä elämässä, oman näkökulmani puitteissa, niitä kerrastalopettaneita taitaa lopettaneista enemmistö olla, mutta on noita rauhallisemmin lopettaneitakin, enemmän kuin plinkin lopettajakeskustelujen perusteella voisi olettaa.

Miksi?

Onko se hitaasti lopettaminen sitten useammin sellaista, ettei lopettaja tunne tarvetta asiasta tai yleensä elämäntapakysymysten tiimoilta kenenkään kanssa mitään keskusteluja käydä ja eri vaihtoehdoista keskustella? Vai kimä siinä mahtaisi olla?

Tällä en siis yritäkään ottaa kantaa siihen, onko jompikumpi tapa toistaan parempi tms, ainoastaan mietin erilaisten lopettaneiden innostusta osallistumiseen elämäntapakysymysten tiimoilla tapahtuvaan vuorovaikutukseen.

Kuten varmaankin täällä on selväksi tullut, minähän lopetin sen vuosikymmenien pöhnän ihan tiettynä päivänä, kerralla, kuten sanotaan.
Mutta, ei minulla ole mitään sellaisia syitä joiden perusteella väittäisin ettenkö sen olisi voinut tehdä vähitellenkin… kun en kokeillut, niin en sitten tiedä sitäkään olisiko se minun kahdallani ollut helpompaa tai vaikeampaa ja olisiko lopullisessa tuloksessa mahdollisesti jotain eroja ollut.

2

mies metsänreunasta:

Eipä tuota vastaan kukaan voi väittää mitenkään.

Toinen asia sitten on, miten voi pitää sen korkin kiinni, kun moni sen on sulkenut mielessään ajatus ja lupaus, että ei enää ikinä, ja kuitenkin huomaa taas olevansa humalassa. Alkoholisteillahan on yleensä takanaan suuri määrä itselle tai muille annettuja lopettamispäätöksiä.

Jos alkoholinkäyttäjä ei ole alkoholisti, hän voi lopettaa juomisensa silloin kun haluaa ihan omalla päätöksellään eikä se aiheuta elämäntavoissa kovinkaan suuria muutoksia. Alkoholisti sen sijaan tarvitsee useimmiten apua lopettamiseen ja usein myös tukea raittiina elämiseen. Työikäisten miesten yleisin kuolinsyy on alkoholi, siihen liittyvä tapaturma, sairaus tms.

Se kyllä tiedetään, että vain pieni osa suomalaisista on täysraittiita, suhteellisen tuoreen tilaston mukaan 9%. Alkoholin suurkuluttajia arvioidaan olevan vähemmän kuin täysraittiita, valtaosa väestöstä siis on kohtuukäyttäjiä.

3

onhan se kuolemansyynä kovin yleinen. Tosin tupakointi tappaa enemmän. Mutta asian kannalta sillä ei merkitystä liene.

Tuota lopettamistapaalähinnä mietiskelin… kun niitä vähitellen lopettajia näkyy täällä kovin vähän. (erikseen ovat vähentäjät joiden tavoitekaan ei kai ole kokonaan lopettaminen)

Minulla nyt meni niinkuin meni, sikäli ei mielestäni hassummin, että en jäänyt edes roikkumaan sellaisen jatkamisen ja lopettamisen välitilaan jossa pitäisi ottamattomuutta pönkittää millään konsteilla sen jälkeen kun lopettaminen on toteutunut. Se on nyt semmoista luonnollisentuntuista elämää, ne on sitten taas eri asiat joihin tukea ja apua voi maailmassa tarvita. Eiköhän niitäkin asioita aina silloin tällöin elämään kuulu.

Mutta, se on tavoitteenasettelun asioita, se, eikä tietysti nyt tuon otsikon alle niin kuulu.

Ja tavoitteensa kukin tietysti valitsee omien ajatustensa mukaan, ja vaihtoehtoja riittää siinäkin, ja paljon.

4

Kaksi tietä. Tienristeyksessä tosiaan. Vähentämisen kautta lopettaminen vai kerralla kylmästi. Varmaan persoonakysymys. Or what ever.

Tapoja ja keinoja on tullut nyt kelattua parisen kuukautta. Tietoa ja työkaluja on tullut. Luultavasti päädyn lopettamisen kannalle, jahka vielä pääsen yhden painetapahtuman yli. Voi olla, että sen jälkeen pidän turpani kiinni ja kauhistelen oman pääni kanssa jonkin aikaa.

Kahtottaan…

5

Hyviä tapoja kumpikin. Tulos ratkaisee.
Mahdollisesti rauhallisesti lopettaneet eivät koe asiaa niin ihmeellisenä että siitä tulisi lauluja tehdä. Työvoitto, ja hiljaa rakettu perustus on luja ja pitää. Ei tarvitse sittemmin paikata.
Siksi he eivät tarvitse yleisöä joka kuuntelisi heidän sankarijuttuansa.
Voi olla toisinkin. Voi äkillisen raitistumisen perustus olla luja, kalliolle rakettu. Voi olla sekin sellainen ettei tarvitse jälkeen lujittaa pönkkäpuilla.
Jos yksinkertaisesti hiljaa harkiten raitistuneita on vähemmän.
On myös tuuliviirejä. Joille tapahtuu aina ihmeellisempiä asioita kuin muille ja he kertovat niistä mielellään, tarvitsevat yleisön. Voivat raitistuakin monta kertaa . Ainase kerta on ihmeellinen erilainen ja se on päästävä kertomaan ja saada olla parrasvaloissa sen hetken ennen tuulen kääntymistä.
Eikö myös heitä ole täällä nähty? Totisemmat eivät tule esiin niin moneen kertaan?

6

Ryyppäämisen anhittomiin vähän kerrassaan hivuttajia ei ehkä lopettamisen problematiikka kiinnosta, etenkin jos sitä ei heidän tapauksessa ole olemassakaan. Itse en halua lopettaa siten koska pieni viinamäärä aiheuttaisi mieliteon juoda lisää (tiukka säännöstely ei yhtäkkiä tuntuisikaan hyvältä idealta). Edellämainitulla porukalla lienee toisin kun kerran he tuollaiseen lotrauksen kuihduttamiseen ryhtyvät.

7

Niinpä. Ne tuntemani “hitaasti lopettajat” ovat muutenkin kovin vähän tekemiksistään puhuneet. Sen käsityksen olen saanut, ettei kysymyksessä ole ollut useinkaan “tiukka sääntely” vaan se, että asenne alkoholin suhteen on muuttunut. Ei ole enää ollut sellaista pakottavaa tarvetta ja mielitekoa jatkuvaan juomiseen, lieneekö sitten juomisesta saatu nautinto väljähtynyt, vaiko krapula-aamut entisestään pahentuneet. Vaiko yksinkertaisesti kaipuu toisenlaiseen elämään alkanut voittamaan, ei kertarysäyksellä vaan vähitellen?

Enpä tiedä.

Eikä tuolla tietämisellä, kenties, mitään merkitystä minulle olisikaan. Mutta, kun maailman asioiden suhteen tuota uteliaisuutta riittää, sellaisissakin asioissa jotka eivät minua itseäni mihinkään suuntaan hetkeuta, niin tuleepa mietiskeltyä tuollaisiakin.

Siinä olen mm. Krissen kanssa samaa mieltä, että tokihan se lopputlos on tärkein.

Se, että jos alkoholismi on mitätöity elämästä, eikä sitä raittiutta tarvitse “pönkittää” millään tekemisillä tai tempuilla vaan se on luonnollinen osa elämää, se on ainakin minusta oikein hyvä lopputulos.
Senkaltaisen asetin minäkin itselleni tavoitteeksi, ja onnistuin paremmin kuin oikeastaan uskoinkaan.

En oikein tiedä, olisiko lopputulos voinut parempi olla vaikka olisin kerrasta lopettamisen sijaan tehnyt sen vähitellen vauhtia hiljentäen… en oikein osaa kuvitella miten suhteeni alkoholiin olisi voinut tämän paremmin muuttua.

8

Itse en tunne ketään alkoholistia, joka olisi hiljalleen lopettanut. Moni lon lopettanut lähinnä katkaisun tai myllyhoidon kautta, tai omasta päätöksestä ilman vähentelyjä. Suurkuluttajia, jotka ovat vähentäneet ja lopulta lopettaneet, tiedän sen sijaan useita. Muistan vääntäneeni vuosia sitten näistä määritelmistä. Alkoholistilla riippuvuus johtuu osin myös geeneistä mutta suurkuluttajalla kyseessä taitaa olla pääosin henkinen riippuvuus. Kun suurkuluttajan kiinnostus alkoholiin lopahtaa, hän voi ehkä hyvinkin lopettaa vähentämällä. Itse luen itseni alholistiksi. On sukuraistetta, käytös muuttu humalassa, en osaa lopettaa kun aloitan, putki jää helposti päälle, eikä juominen ole välttämättä kovinkaan sosiaalista ja hyvässä seurusteluhengessä tapahtuvaa.

9

Minä kuulun hitaasti lopettajiin. Tavoitteeni on täysraittius, mutta kertarysäys ei ole onnistunut. Juomani määrät sinänsä eivät ole suuria, mutta pienikokoisena naisihmisenä ja psyykkisesti sairaana/psyykenlääkkeiden käyttäjänä alkoholi aiheuttaa minulle huomattavaa haittaa. Psykiatri juuri sanoikin, että yksi kerta humala estää käyttämäni masennuslääkkeen toiminnan viikon ajan. Olen siis sairastanut 2-suuntaista mielialahäiriötä teini-iästä lähtien ja minulla on yleistä taipumusta riippuvuuksiin, joudun tietoisesti rajoittamaan mm. sokerin ja netin käyttöä.

Minulla alkoholin käyttö on pitkään ollut yksin kotona tapahtuvaa ja humalahakuista. En tunne tarvetta juoda sosiaalisissa tilanteissa eikä alkoholi enää kuulu minulla juhlimiseen. Juominen on liittynyt enemmän negatiivisiin tunteisiin, kuten yksinäisyyteen, pettymykseen, suruun, vihaan, ahdistukseen…Onneksi olen kuntoutunut keskivaikeasta masennuksesta työelämään. Töissä saan purettua energiaani johonkin hyödylliseen, tulee arkirytmiä ja sosiaalisia kontakteja. Ei siis ole tarvetta “nollaamiseen” vaan yleisfiilis on oikeasti hyvä. Raitis miesystävä on myös tärkeimpiä voimavarojani.

Jonkinlaista asenteiden muutosta on tapahtunut ja alkoholi on elämässäni kutistuvassa roolissa. Opettelen uusia tapoja purkaa ja käsitellä tunteita.

10

Kiitos mukaantulosta, Sointu.
Asenteiden muutos ja alkoholin merkityksen kutistuminen -tuollaista on mukavaa kuulla.
Vaikka itse lopetin “kertarysäyksellä”, pidän sinun ja monen muun tapaa aivan yhtä hyvään lopputulokseen johtavana.
Ja uskon että se monelle sopii hyvin.

11

mies metsänreunasta kirjoitti:

Mutta valinta tässä, kuten muissakin asioissa, kannattaa tehdä silloin kun ajatukset pysyvät koossa, harkintakyky on kohdillaan, ilman krapulan tai vieroitusoireiden tai masennuksen tai pelottavan elämäntilanteen aikaansaamaa ratkaisukyvyn heikkoutta ja mahdollista johdateltavuutta ..

Lomapuisto vastasi:
Näin varmasti on ihanteellisissa tapauksissa. Kuitenkin on yleinen ilmiö, että kun juopon krapula on ohi, hän muutaman ajan kuluttua onkin sitä mieltä, että kyllä nyt jo voi pari kaljaa ottaa. Lopputulos on sitten jatkuva juoppous siihen asti kun tulee pohja vastaan.
AA:n käsitys pohjasta on se tila, mitä alemmaksi juoppo ei halua vaipua juomalla.

Otin tämän oman lausahdukseni ja Lomapuiston hyvin asiallisen vastauksen tähän keskusteluun, asia kun on paljon yleisemmin merkittävä kuin AA:n demonisointikeskustelun kannalta. Sama kysymys koskee muihin ihmisiin vaikuttamista ja sitouttamista paljon laajemmin kuin yhden järjestön kannalta. Siksi minusta olisi mm. lomapuiston kanssa mielekästä keskustella tästä enemmänkin, jättäen nyt väliin AA:n arvioinnin suuntaan tai toiseen.

Heikossa hapessa ollessaan ihminen tarttuu mihin tahansa. Ja lupaakin melkein mitä tahansa.
Ja todellakin, myös unohtaa lupauksiaan ennen pitkää. Pelko saa ihmisen tekemään monenlaisia sitoumuksia, ja kun mielenrauha on järkkynyt, kaikenlaiset uhkakuvat ovat paisuneet yli äyräittensä, aletaan todellakin näkemään myös demoneita. Tai ainakin pelkäämään että jospa niitä sittenkin on olemassa. Ja silloin luvataan vaikka poppamiehelle puolet omaisuudesta ja tytär vaimoksi ja kaikki ensi vuoden kamelinnahat kunhan nyt pelottelee nuo vaanivat henget pois.

Ja sitä on sitten turha katua, eikä tosimies puheitaan edes peru. Ja taustalla on sittenkin se pieni pelko, että jos sillä kumminkin jotain henkimaailman taitoja onkin…

Onhan se, terveyden menettämisen pelko raitistanut useita ihmisiä. Kyynisesti voisi sanoa että hyvä kun edes se. Mutta monen kohdalla ei pelkokaan ole riittänyt. Eikä valitettavasti myöskään ne poppamiehelle luvatut kamelinnahat. Siellä se on, manauksista huolimatta, se halu .

Oltiin sitten käyty pohjalla tai ei.

Ja sitten, kuin jonkinlaisena loogisen järjestyksen irvikuvana, toisten kohdalla tapahtuu toisin.
Ei tule pohjaa vastaan. Ei sorruta ojanpohjalle tukehtumaan kuraliejuun josta sitten laupias auttaja viimeisellä sekunnilla vetää kuiville, sanoo; mene, äläkä enää syntiä tee…

Omallakin kohdallani luulen, että tapahtui jotakin tämänkaltaista:
Jatkuvasta vuosikymmenien pöhnästä, alkoholista riippuvuudestani huolimatta, olin aina välillä myös rauhallinen ja ajattelukykyinen. Aivoni punnitsivat asioita, siitäkin huolimatta että päällimmäisenä oli oma asenteeni jonka mukaan minä olin alkoholisti, joka pysyy alkoholistina, ja että se alkoholismi on minun elämäni luonnollinen olotila ja sillä mennään niinkuin parhaiten taidetaan.

Jonkinlaista toimintaa varmasti tapahtui, niin nukkuessa kuin ihan muita asioita miettiessäni, ja aivan varmasti aivoni reagoivat myös siihen informaatioon ja päihdehaittoja käsittelevään propagandaan johon erinäisissä yhteisöissä törmäsin.

Ja se oma alkoholismiin keskittynyt asenteeni alkoi ihan pikkuisen kerrallaan, ilman mitään kertarysäyksiä, horjua.

Ja sitten, jonain päivänä se asenteeni vastainen informaatio ja oma looginen ajattelu oli siirtynyt painopisteeltään sille puolelle, että muljahti mieleeni että ehkäpä asia voisi toisinkin olla.

Ja kun en nähnyt mitään estettä sille, ettenkö voisi kokeilla selvänä elämistä, kun asiaa pysähdyin miettimään, niin alkoivat omassakin laskelmassani juomisen haitat näyttämään paljon suuremmilta kuin hyödyt… ja niin se muutos oli sitten muhinut toteuttamiskelpoisen vahvaksi.

Olin siis kenties jo pitemmän aikaa ollutkin nousemassa enkä pohjaan päin menossa?

Ei se yksinkertaista ollut, ajattelutavan muuttaminen, tottumusten voiman mitätöiminen ja se kaikki muu, mutta siitä olen niin moneen kertaan kertonut että lukijan säästämiseksi annetaan nyt olla.

Eli, ainakin joskus voi ajatustoiminta toimia hiljaa piilossa toiseenkin suuntaan kuin alimmaiseen pohjahelvettiin asti.

12

Toipuminen on hiuksenhienosti eri asia kuin juomisen lopettaminen. Voi olla että toipuminen edellyttää juomisen lopettamista monen kohdalla, mutta ihan synonyymeja ne eivät ole.

Korkin kiinni pistäminen voi olla vain aloitus sille, että voi pikkuhiljaa lähteä kohti toipumista. Toipumisen aikana korkki voi välillä aueta uudelleen ja sitten taas sulkeutua, mutta toipuminen voi silti jatkua.
Aina ei ole kyse siitä, että pitäisi palata takaisin nollapisteeseen tai “lähtöruutuun” vaikka korkki aukeaisikin, vaan kyseessä voi olla vain hidaste tai oppimiskokemus pidemmällä matkalla.

Onko De Leonin “Toipumisen vaihemalli” kellekään tuttu?

13

Minä lopetin vähentämällä.
Ensin haaveilin raittiudesta. “sitten kun en enää juo”-ajatuksia ajattelin siinä vaiheessa, kun tulevaisuuttani suunnittelin.
Jossain vaiheessa haave muuttui päämärätietoisemmaksi toiminnaksi, pikkuhiljaa. Aloin tietoisesti vähentää juomista. Tuli 4 päivän taukoja, kuuden päivän taukoja, kahdeksan ja jopa 12. Jokaisen tauon aikana huomasin oloni paremmaksi selvinpäin, kuin kaljoissa ollessa. Sain vertailupohjaa.

Nyt muistiin nousikin eräs hetki, joka osaltaan potkaisi eteenpäin. Olin ollut siinävaiheessa kaksi tai kolma päivää juomatta ja jotakin pihaprojektia siinä tein, kun iski kova juomisen himo. Sitä aikani kuuntelin, josko menisi ohi… ei tuntunut menevän, joten lupasin itselleni, että kun projekti on valmis - parin tunnin päästä - niin sitten voin ottaa pari. Mutta yllätys, se juoma himo meni huomaamatta ohi siina pihahommia jatkaessani, enkä tarvinnut sinä päivänä olusia juoda. se oli minulle sellainen hetki, jolloin omakohtaisesti oivalsin, että juomisen-himo on tunne jota voin itse säädellä… että kovakin juomisen himon tunne menee ohi ilman, että minun tarvitsee siihen juomalla regoida.

Alussa oli myös välillä vitutuksen tunne valtava selvin päin ollessa. Aivokemiastako johtunee vai mistä?. Mutta kyllä sekin sitten aikanaan ohi meni.

Asenteita, ajatuksia, uskomuksia ja elämäntapoja pala palalta muuttamalla tämä homma minulta on hoitanut… askel askeleelta. Kohta plakkarissa neljä kuukautta juomatta ja kaksi kuukautta polttamatta.
Välillä olen itsekkin hieman hämmennyksissä, että nytkö se on sitten tehty :open_mouth: :smiley:

14

Noinhan se on. Olen kai taas ilmaissut ajatuksiani epätarkasti.
Olen aivan samaa mieltä siinä että toipuminen ja juomisen lopettaminen eivät ole synonyymejä, vaikka jonkun kohdalla ne käytännössä voivat näyttää ja tuntua aivan samalta yhdeltä asialta.

Päihdeongelmasta toipuminenhan ei edes aina edellytä absoluuttista alkoholin kaiken käytön ehdotonta kieltämistä. Fundamentalistisimmat kun kieltävät yskänlääkkeenkin, jos siinä spriitä luiottimena on. Vaikka pidän itseäni aivan alkoholia käyttämättömänä henkilönä, niin en tietenkään tuollaiseen lähde mukaan. Käytän jopa käsidesiä satunnaoisesti, vaikka siitä imeytyy ihan varmasti pieniä määriä alkoholia.

Ja tosiaan, onhan paljon alkoholinkäytön lopettaneuita jotka eivät lopettaneet kerralla, vaan ovat joskus huikan ottaneet ja sitten taas lopettaneet -usein jopa vuosiksi kerrallaan.

Ei siinä ole mitään yleispätevää kaavaa jonka mukaan kaikki ihmiset toimisivat.

Ja kuten Hasso sanoi, vähitellenkin voi lopettaa. Tunnen heitä, hiljalleen lopettaneita, minäkin. Ja joskus tosiaan tuntuu, että heillä on tuon asian suhteen itsensä kanssa oikein hyvä sovinto, asiaa ei tarvitse puida eikä miettiä, ehkä ne kertarysäykset vaativat sitten joillakin jälkikäteen itsensä psyykkaamiseen sen saman ajan jonka hiljalleen lopetttaneet ovat käyttäneet ennenkuin akoholinkulutus on nollapisteen paikkeille vähentynyt.

Mutta, niin sen luulen olevan, että joillekin ihmisille on kuitenkin helpompaa tehdä se lopettaminen “kuin seinään”, siinä menetelmässä kun on oma selkeytensä, kaikessa ehdottomuudessaan.

15

En osaa ottaa kantaa muiden vähentämällä lopettaneiden ajatuksiin ja toimintatapoihin. Omalta osaltani vain kommentoin tähän.
Luultavasti se näytti ulospäin rauhallisesti suoritetulta “projektilta”. Mutta kyllä siinä välillä sai melkoista sisäistä kamppailua käydä ja joinakin päivinä jopa itselleen porttikiellonkin kauppaan asettaa, ettei kaljan hakureissulle olisi lähtenyt.
Tiukille se joskus otti, varsinkin kun vain minä itse olin itselleni paukunvartijana. Ensimmäisillä 3 - 4 päivän raittiusjaksoilla oli niin kovia vitutuksen tunteita, etten meinannut saada aamupalaa syötyä, kun sen saamarin sämpylänkin olin väärin voidellut… ja juustokin oli niin tiukasti pakattu, että ei sitä pakkausta normikeinoilla auki meinannut saada.

Olihan siinä opettelemista, siinä uudessa elämäntyylissä.

16

Tätä valetta levitetään. Tämä ketju on saman vihollisen palveluksessa!
http://yle.fi/uutiset/jussi_vaihtoi_viskipullon_yhteen_saunakaljaan__voiko_alkoholiongelmainen_selvita_kohtuukayttajaksi/9172657

17

Hauskinta tai mielenkiintoisinta tässä artikkelissa on Lapuan Minnesota Oy:n ja A-klinikkasäätiön Kaarlo Simojoen ristiin kommentointi. :smiley:

Minnesota-ideologian mukaan ihminen joko on tai ei ole alkoholisti, ilman mitään välimuotoja tai astevaihteluita.
Ideologinen varmuus on kuin uskonlahkolla. Minnesotan Seppelin vertaa alkoholismia raskauteen jota joko on tai ei ole, mutta A-klinikkasäätiön Simojoki kuittaa onneksi nasevasti ettei raskaus sentään ole sairaus niin kuin alkoholismi.

Vaikka alkoholismin tunnustaisikin sairaudeksi, voi samalla myöntää että useimmissa sairauksissa on astevaihtelua ja oireiden voimakkuuden vaihtelua. On lievää flunssaa ja kunnon influenssaa. Diabeteksessakin on vaihtelua. Ja nämä ovat sentään puhtaasti somaattisia sairauksia. Päihderiippuvuuteen vaikuttaa monta muutakin aspektia kuin somatiikka; mm. psyyke ja sosiaalinen tilanne.

Minnesota/Myllyhoito toki ovat tehokkaita hoitoja niille joille ne sopivat. Toisaalta myös niiden keskeytysprosentit ovat korkeita. Lapuan Minnesota-Hoito Oy on käyttänyt markkinoinnin edistämisessä tutkimuksia, joissa on tilastoitu ainoastaan hoidon loppuun asti seurantajaksoineen kaikkineen käyneet.
Myllyhoitoyhdistys tai Kalliolan Setlementti eivät onneksi yleishyödyllisinä yhdistyksinä ole lähteneet ihan moiseen vedätykseen.

18

Tässä toinen linkki;
http://yle.fi/uutiset/alkoholisteista_yritetaan_tehda_kohtuukayttajia__suomalainen_laakkeen_ja_terapian_yhdistava_hoitomuoto_leviaa_maailmalla/9177243

Jos jopa kahdentoista askeleen syntysijoilla Amerikassa on herännyt epäilyksiä niiden ehdottomasta totuusarvosta, on tutkimus varmasti mennyt paljon eteenpäin.

Kannattaa kyllä huomioida yksimielisyys siitä, että ns. kohtuukäyttö (joka käytännössä tarkoittaneee siis alkoholinkäytön vähentämistä minimiin) ei sovi esim. niille, jotka ovat jo maksansa riekaleiksi juoneet. Se maksa kun ei sitten kestä enää alkoholia, ja silloin on ainoa keino olla sitä juomatta lisää.

Samoin näyttää vallitsevan yksimielöisyys siitä, että sen paremmin vähentäminen kuin lopettaminenkaan eivät yleensä ole aivan helppoja juttuja.

Kuten muussakin elämässä, on usein hyväksi kayttää useampia työkaluja, eri työvaiheissa kun tarvitaan erilaisia menetelmiä. Lääkehoidosta minun on pakko tunnustaa, etten tiedä siitä oikein mitään. Mutta, jos tuloksia tulee, haittoja ei ilmene, niin mikä ettei?

Edelleen kuitenkin tarvittaneen sekä niitä omia voimaisuuksia, ammatti- sekä ympäristön tukea jossain muodossa , joko osaa tai kaikkia noista, ja optimiyhdistelmällä sitten lopputulos on se mihin itsekukin pyrkii, ja samoin optimivalikoimalla varmasti prosessi on nopeampi .

En tuota uutista osannut mitenkään ihmeenä pitää, ihan järkeenkäypää juttua.

19

Minä en omalla kohdallani pysty ajattelemaan, että pikkuhiljaa vähentäisin juomista sinne nollapisteeseen. Kyllä se vaan minulla on niin, että jos napsautan parikin tölkkiä auki, niin sittenhän sitä on saatava lisää. Näen sen vähän niinkuin tupakoinnin lopettamisen. En pysty olemaan polttamatta useampaa päivän aikana kuin sen “itselleni asettaman rajan”. Lisäksi tarvitsen avuksi lääkehoitoa alkoholiriippuvuuteeni, sillä ainakin aluksi mieleni valtaa joka päivä se sama mörkö, lähtisinkö kaljakauppaan vai en. Se on kovin raskasta vääntöä, jonka minä heikkomielinen häviän aina ja putki senkun jatkuu. Antabuksen avulla pääsen tästä ajatuksesta eroon, sillä mieleni toimii niin, että mitä ei pysty tekemään, sitä ei tarvitse edes ajatella.

Tästäkin toki voisi päätellä, että voisin jotenkin mieleni kiemuroissa järkeillä tämän niin, että olen paatunut juoppo ja en siksi saisi tai pystyisi juomaan, eikä minun siksi sitä tarvitsisi ajatellakaan, mutta jotenkin se juopon mieli sen vaan kääntää niin päin, että saahan sitä tehdä mitä pystyy/haluaa. Tämä nyt on tietysti vain minun kokemukseni.

Alkoholisoiduttuani nuorena, olen tässä aikojen saatossa menettänyt lähes kaiken josta sain aiemmin nauttia. Toisaalta olen nyt juuri paljon onnellisempi elämäntilanteeseeni, sillä kohtalo puuttui peliin ja kaikki juoppokaverini ovat jotenkin vaan karsiutuneet elämästäni pois. Yksi heistä on ikänsä ollut “kohtuukäyttäjä” mutta hänkin on nyt viimeaikoina raitistunut, tai ainakin ollut jonkin aikaa juomatta. Tuskin lopettaa hänkään koskaan kokonaan, mutta on mukava kun ei tarvitse viettää aikaa humalaisten kanssa.

Vähän karkasin nyt aiheesta. Minun henkilökohtainen näkemykseni alkoholismista on se, että sitä ei pitäisi joka käänteessä väittää sairaudeksi. Se kuulostaa vähän sellaiselta surkuttelulta ja itsesääliltä, kuinka ollaan niin sairaita ja tätä kautta monet antavat itselleen tekosyyn juoda lisää. Monet jopa röyhkeästi vertaavat sitä syöpään. Sellaisen ihmisen pitäisi mielestäni kokeilla käydä rankat syöpähoidot läpi ja sanoa sitten, oliko nieluun omasta tahdosta kaadettavan litkun juonnin lopettaminen helpompaa kuin nämä hoidot. Syöpäpotilas ei itse pysty vaikuttamaan sairauteensa mitenkään. Toki moni meistä alkoholisteistakin tarvitsee hoitoa ja tukea, jotta saisi sitä itseluottamusta ja voimia selvitä arjestaan ilman alkoholia.

Jos taas sitten aletaan puhumaan alkoholismista tunne-elämän sairautena, niin tähänkään meillä kellään ei ole minkäänlaista vertailupohjaa. Mistä sitä tietää, kuinka vahvasti toinen tuntee mitkäkin tunteet, joi sitten tai ei. Tunteet ovat meissä kaikissa, ne kuuluvat meidän kokonaisuuteemme ja se on normaalia. Niiden turruttaminen viinalla taas on turhaa ja ei opeta meitä käsittelemään niitä. Pitkään juoneelle kaverille, kuten minulle, kun pää selviää ja mieli alkaa toimia taas, niin nämä turrutetut tunteet oikein ryöpsähtävät sieltä pimeydestä johon ne on jo vuosikausia sulkenut. Silloin ne tuntuvat niin vahvoilta, että sitä melkein luulee tulevansa hulluksi. Uskallan väittää että tässä vaiheessa monia alkaa ahdistamaan ajatus siitä, että näiden vahvojen tunteiden kanssa pitäisi nyt pärjätä muka. Todellisuudessahan niistä alkaa nauttimaan sitten kun niihin tottuu.

Ahdistuskin on tunne ja ihan yhtälailla normaalia kuin mikä tahansa muu tunne. Se on vain näitä ikäviä tunteita, kuten suru ja yksinäisyys, jotka tuntuvat pahalta. Näihin tunteisiin moni ihminen juo, vaikka todellisuudessa nämä ikävät tunteet eivät juomalla sieltä mihinkään katoa. Niiden käsittelyaika vaan venyy ja venyy, kunnes on selvinpäin valmis kohtaamaan ne ja itkemään tuskansa pois. Itku kun on normaalia meille kaikille, oli sitten lapsi tai aikuinen. Lapsi vaan ei pidä pahaa oloa sisällään, vaan päästää sen puhtaasti ulos.

Harvemmalla meillä on siis todellisuudessa tunteidemme kanssa minkäänlaista sairautta tai ongelmaa. Niiden käsittely on vain vääristynyt pitkään jatkuneen alkoholinkäytön takia. Kun ajatellaan vaikkapa masennusta sairautena, niin todellisuudessahan sekin vaatii jonkinlaisen laaja-alaisemman aivovaurion ollakseen totta. Se, miten ihminen elää, syö, liikkuu ja lepää, vaikuttaa hänen elimistönsä kaikkiin osa-alueisiin ja tähän luonnollisesti kuuluvat myös aivot. Mikäli aivot eivät voi hyvin, ei ihminenkään voi luonnollisesti nauttia elämästään. Alkoholi luonnollisesti hermomyrkkynä vaikuttaa aivojen toimintaan radikaalisti. Siitä luopuminen helpottaa lähes kaikkia mielenterveysongelmia. Tämän masennus asian kävimme läpi psykoterapeuttini kanssa, jonka nyt luulisi tietävän jotain ihmismielen toiminnasta.

Tässä nyt tuli ihme saarna kaikenlaista. En oikein itsekään tiedä mistä tämä kumpusi. Kai se oli jonkinlaista itsensä muistuttamista enemmän kuin kellekään tarkoitettua neuvomista. Jokainen uskokoon mihin haluaa, itse en pidä itseäni sairaana, käytän vain liikaa alkoholia.

20

JVP kirjoitti

Join kauan puolustellen, että kun olen alkoholisti. Ajauduin kuitenkin tilaan, jossa syntyi halu lopettaa juominen. Pääsin AA:han ja lopetin juomisen. Raittiuteni alkuviikkoina keskustelin alkoholismiin perehtyneen lääkärin kanssa ja ymmärsin, että alkolismi sairautena voi tulla kenen tahansa osaksi niin kuin syöpäkin. Alkoholistilla on kuitenkin vastuu vahingollisen juomisensa lopettamisesta. Lopettamistapoja on monia, omani oli AA ja se on myös pysyvän raittiuden tukena minulla ja tuhansilla muilla.

Ryhmissä jaamme kokemuksemme, voimamme ja toivomme