Kuplassa. Kiva viikonloppu on ollu… mullakin sillon kun yritän tyhjentää pään paska-ajatuksista. Siksi kuplassa, että tosiaan olen yrittäny kaikkeni olla pahottamatta mieltäni, hermostumatta, loukkaantumatta ja suuttumatta. Jos olenkin jonkun noista tunnetiloista kokenut, olen vaan purru hammasta ja hymyilly. Jos olisin alkanu tolle yhelle mieltä painavista asioista puhua, muuta ei olis tullu kun riitaa, siks näin on parempi. Tiedän että räjähdys tapahtuu jossain vaiheessa, (vaikka tietty toivonkin ettei niin kävis)mutta en mä tätä jaksa varmasti enää kovin kauaa. Joulun aika meni huonosti ja sen jälkeen on yritetty kovasti. Musta vaan välillä tuntuu että toi on niin helvetin itsekäs!!! Nyt ollaan lähdössä baariin, meinaan juoda koska niin on ehkä helpompi olla ton yhen kanssa… poltin itekin pilveä kun huomasin että pilvessä on ainakin helpompi olla mieli tyhjänä ja vaan naureskella… ei jaksa olla sen kanssa muuten. Haluaisin että kummatkin ois selvinpäin. Olen tolle sanonu että pahotan mieleni tosi kovasti joka kerta kun se polttaa, siksi en ymmärrä miks sen pitää silti polttaa. Eikö se välitä siitä että mulle tulee paha mieli siitä? Eikö se välitä siitä että mua ällöttää sen kosketus sillon kun se on pilvessä? Miten se voi iloissaan polttaa mun seurassa ja pyytää mua seuraks kun menee polttamaan, kun kerta tietää että pahottaa mun mielen samalla? Ehkä tää kirjottaminen auttaa taas hetken puremaan hammasta… toivottavasti. Se tietää pahottaneensa mun mielen, mutta sen mielestä mä vaan raivostun liian helposti ja joka asiasta… musta tuntuu ettei tästä illasta tuu yhtä kiva kun eilisestä 
Juu olipa viikonloppu. Poliiseja ja tappouhkauksia, pilveä, puukonviuhunaa ja mustelmia naamassa. Arvasin että tässä käy näin. En jaksa nyt sen enempää kirjottaa. Toivottavasti asiat järjestyy… tuskin mutta jostain ihmeestä mä sitä toivoa vielä revin. Ihme! Mähän oon kaikkeen syyllinen, tietenkin. Rikoin puukolla ton kalliin taulun. Siksi sain kuulla olevani puhkiraiskattu lehmä, joka olis pitänyt raiskata jo lapsena. Kiva kuulla tollasta siltä jolle olen “kaikkein tärkein” väkivallasta en jaksa edes sanoa nyt mitään. Huh!
SEllasta. Se viikonloppu oli aivan hirveä niinkun meillä nyt yleensäkin on noi viikonloput. Mä arvasin, että räjähdys tulee jossain vaiheessa, en vaan uskonu että se tulis niin kovaa! Olin siis ollu sen kanssa perjantain ja pilvibileet sillä alko heti kun pikkunen lähti. Koitin olla mukana ja ajattelin että jotenkin kai kestän kun itekin yritän ottaa vaan rennosti. Mutta Lauantaina sen jälkeen kun olin kirjottanu tiesin jo että kohta en enää jaksa. KÄytiin baarissa, ei huvittanut juoda viinaa eikä mitään muutakaan. Oli jo paha olla kun sinne mentiin. Ovet paukkuen viimein lähdin baarista pois ja sitten tuli kotona riita. En jotenkin enää jaksanu mitään ja ajattelin että nyt lähti! En tarkalleen muista mitä tapahtui, mutta tosiaan rikoin sen kalliin taulun puukolla. sen tehtyäni se hyökkäs mun päälle ja piti kättä taas kasvoilla niin ettetn saanu henkeä. Lupas kilttinä päästää irti heti kun lakkaan huutamasta. Sitten lakkasin ja se puri mua naamasta niin kovasti että olin varma että pala lähti irti. Sattu ihan hirveesti. Pääsin jotenkin pois ja sanoin että sen pitää lähteä, soitin hätäkeskukseen ja sovin hätäkeskuksen ihmisen kanssa puhelimessa että on puhelimessa mun kanssa siihen asti kun toi mun mies häipyy. Ja sitten se lähti. Ulos pakkaseen (oli varmaan -20) ilman puheaikaa, avaimia, rahaa, eikä yhtään mitään paikkaa minne mennä. Soitin sille sitten ulos ja sanoin että voin antaa sille lisää vaatetta tai antaa sen lainata mun puhelinta, lopulta lupasin päästää sen sisälle kun lupas lähteä pois heti aamulla. Enhän mä pystyny niin ilkee olemaan, että olisin sen sinne pakkaseen jättänyt. Se tuli tänne ja meni sohvalle nukkumaan. Aamulla se ei ollukaan lähdössä mihinkään. Kunnes ite soittelin ja selvittelin asioita lääkärissäkäymisestä rikosilmoituksen tekoon. Mulla oli poskessa iso mustelma siitä yöllisestä tappelusta. Olin siis lääkäriin lähdössä kun toi yks alko mua uhkailla sillä että jos sen teen niin tällä kertaa en ehdi soittaa itelleni apua ja jos täältä joku lähtee, niin se lähtee ruumispussissa. Pelkäsin tosissaan ja soitin taas hätäkeskukseen. Toi lähti ulos, mutta poliisit tuli silti tänne. Juttelin hetken niitten kanssa ja sitten ne lähti. Olivat löytäneet ulkoa ton yhen ja tulivat sisälle takasin sen kanssa. Multa kysyttiin josko oisin voinut lähtee pois täältä omasta kodistani, että toi vois pakata tavaransa rauhassa ja lähtee. Se ei käynyt mulle, poliisit oli sen kanssa sitten sen aikaa että pakkas tavaransa ja mä hain sille automaatista matkarahat. Omalta tililtäni siis tietenkin. Sitten ne vei sen juna-asemalle. Ja minä, säälittävä nainen, jolla ei ole mitään itsekunnioitusta eikä ihmisarvoa varmaan enää omassa päässänikään, hain sen illalla takasin kotiin. Sovittiin, että aamulla mennään yhessä a-klinikalle ja haetaan apua meille. Aamu tuli ja toinen ei olis millään halunnut lähteä kun niin kerran väsytti. Eikä siitä kuulemma mitään hyötyäkään ois kuitenkaan. Ja oishan sinne a-klinikalle voinut vaikka soittaa. toinen oli niin inhottava, kyllästynyt ja ylimielinen että lopulta sanoin meneväni sitten lääkäriin ja tekemään sen rikosilmotuksen. Mies ei tykännyt ideasta, mutta en enää vaan jaksanu sitä ylimielisyyttä vaikka taas oli ite pahoinpidellyt mua niin tosi rankasti henkisesti ja fyysisestikin. Olisin toivonut jonkinlaista nöyryyttä. Yhteisen ratinvääntelyn (keskellä liikennettä) ja repimisen ja haukkumisen jälkeen pääsin pois autosta ja menin ja kävin lääkärissä ja siletä menin poliisilaitokselle tekemään rikosilmotuksen pahoinpitelystä. Kuulin ettei mulla ole oikeutta tehdä sille niin ja taas kaikenlaisia haukkumasanoja. Jollain ihmeenkaupalla päästiin sinne a-klinikalle kuitenkin seuraavana päivänä. Mies lupasi lopettaa polttamisen, koska sitä vaadin että edes enää yrittäisin mitään sen kanssa. Nyt ollaan käyty kaksi kertaa siel klinikalla ja riitaa on silti jatkuvasti. Mä en jotenkin enää kestä sitä yhtään. Oon ajanut sen pois täältä ja siksi olikin neljä yötä poissa. Sen aikaa mulla oli parempi olla kun sillon kun se on täällä. Yöllä se tuli takasin ja alotti heti jonkunlaisen riidan. Saatiin se sovittua. Tänään se on istunu koko hereilläoloaikansa pelaamassa tietokoneella ja nyt kun sain lapsen nukkumaan se onkin ollu tosi kiukkunen. Olen kohtuuton varmaan kun en anna sen polttaa kun sitä niin ahdistaa ja ottaa päähän. Sanoin vaan että ite on sen valinnut. Se on mököttäny koko päivän oikeestaan. Mutta eipä ole muakaan huvittanu sen lähelläkään olla. Ymmärrän ja uskon kyllä että on vaikeeta olla polttamatta (varsinkin kun yöllä kertoi että oli saanut vähän pilveä kaveriltaan ja olis luvan halunnut sen polttamiseen) mutta en tiedä jaksanko enää. Tääkin että kirjotan tätä tuntuu ihan hirveeltä sen takia että eihän tästä mitään oikeesti voi tulla. En tiedä mitä ihmettä uskottelen vielä itelleni. En tiedä rakastanko edes sitä enää. Tunnen suurimmaksi osaksi vaan ahdistusta ja pahaa oloa sen täälläollessa. En iloa ja hyvää mieltä niinkun kuuluis toisen läsnäolosta tuntea.
Luin netistä narsismista ja olen ihan varma että tyyppi on narsisti. Kaikki osui niin yksiin. Ei mitään kykyä asettua toisen asemaan ja kaikki mitä tekee perustuu omaan etuun. Sitä tää just on. Tää ihminen on manipuloiva ja musta tuntuu aina että se pyrkii saamaan mut tuntemaan syyllisyyttä kaikesta. En usko että se edes haluaa yrittää ymmärtää miltä tuntuu kun se on tehnyt mulle niitä pahoja asioita. Narsismiin liittyvissä jutuissa naiset jotka oli olleet suhteessa narsistisen ihmisen kanssa, kertoivat aivan täsmälleen samanlaisista jutuista kuin meillä on ja samanlaisista tunteista mitä mäkin tunnen. Tältä ihmiseltä tuntuu puuttuvan normaalille ihmiselle ominainen omatunto ja noyryys, empatiakyky. Tää ihminen on julma ja ylimielinen. Kaikki kauniit sanatkin on varmaan vaan jotain oman edun tavottelemista. En ole peruuttanut rikosilmotusta enkä sitä aio tehdäkään. Toi tuli makuuhuoneesta tohon sohvalle makaamaan. Sitä häiritsi se jo aikasemmin että naputan tällä koneella täällä. Ei se näköjään pysty nukkumaan. Mitähän tästä tulee, en halua olla sen kanssa kun tää ei tunnu koskaan muuttuvan siksi mitä olin toivonu 
itku tulee, menen suihkuun.
tiiän että se näki mihin kirjotan. Siis kuule jos luet tän, älä tee mulle pahaa.
Voimia Liskoli!
Paljon kokeneena ja nähneenä suosittelen eroamista pikaisesti ennen kuin tapahtuu mitään pahempaa. Teidän suhteenne vaarantaa lapsen elinympäristön. Et voi saada miestäsi kuiville. Tuhlaat vain aikaa. Hän elää muissa maailmoissa. Miksi huolehdit hänestä? Miksi et huolehdi vain itsestäsi ja lapsesta?
Hei Liskoli,
Jospa vaihteeksi yrittäisit Al-Anonia. Siellä käyminen antaa tervettä järkeä.
Voi kultapieni, ihan kamalalta kuulostaa.
Mäkin olen huolissani paitsi susta, niin myös lapsesta. Vaikkei mies tarkoittaisi satuttaa teitä kumpaakaan, kaikenlaista voi sattua tarkoittamattakin. Päihteiden takia reaktiokyky ja kyky arvioida voimankäyttöä eivät toimi kunnolla. Mies voi tarkoittamattaan vaikkapa tönäistä sinua tai lasta liian lujaa, jolloin seuraukset voivat olla vakavat. On hienoa, että yrität auttaa miestä, mutta kuka auttaa sinua ja lastasi? Ei kukaan muu kuin sinä itse. Pistä itsesi ja lapsesi ykköseksi.
Tiedäthän turvakotien olemassaolosta? Omasta kodistaan lähteminen ei tietenkään ole mieluisa ratkaisu, mutta jos mies ei suostu lähtemään ja saman katon alla et pysty olemaan, sitäkin voi joutua kokeilemaan. Ota ainakin selvää, minne voit hätätilan tullessa soittaa tai mennä, jolloin tilanteen ollessa päällä et joudu sitä selvittelemään, vaan voit vain pistää toimeksi. Anonin kirjoissa kehoitetaan esimerkiksi pitämään valmiina kassia, jossa on kaikki tarvittava. (Rahaa, avaimet, lapsen tavarat…)
Mies on ollut nyt noin kolme viikkoa polttamatta pilveä. Se on aika hienosti kaheksan vuoden päivittäisen jatkuvan vetämisen jälkeen. Se ei ole myöskään pahoinpidelly mua yhtä pitkään aikaan. Toisin kun minä sitä. Eilen löin sitä ja olin tosi ilkeä. En tiedä mikä mua vaivaa. Ottaa päähän suunnilleen kaikki mitä se tekee. Onhan sekin nyt välillä ollu ahdistunut ja kiukkunen mutta munhan pitäis olla tyytyväinen nyt kun se ei polta. Mutta en silti ole. Olen ahdistunut ja itkuinen ja ärsyyntyvä ja kiukkunen ja surullinen koko ajan paitsi sillon kun oon lapseni kansa kahdestaan. Nyt ajoin sen taas pois täältä kun en kestä ollenkaan välillä sen läsnäoloa. Ärsyttää se sen elättäminen kun tajusin että mulla on menny varmaan enemmän rahaa siihen kun lapseeni tai itteeni tän meidän yhdessäolon aikana. Ja kaiki muukin ottaa niin päähän että aina kun se on kotona olen ihan kappaleina. Tuntuu et sekoan ihan. En kestä sitä.
Liskoli,
kehottaisin sinua lukemaan omia tekstejäsi. Perä jälkeen. En ymmärrä miten sinuun saataisiin taottua järkeä, jospa se sitten auttaisi. Kitiset täällä surkeaa elämääsi ja kun joku yrittää sinua auttaa, sinulla on aina joku helvetin surkea tekosyy, miksi et pääse miehestäsi eroon. Kuulostaa siltä, että rakastat enemmän onnetonta, sairasta suhdettasi ja mielipuolista huumeita käyttävää miestäsi kuin itseäsi ja etenkin LASTASI! Maksat miehesi huumevelkoja, elät väkivaltaisessa suhteessa, paapot ja hyysäät aikuista miestä, joka elää täysin siivelläsi, käytät itsekin välillä huumeita jne. Suoraan sanottuna ihmettelen, kuinka olet saanut pitää lapsesi. Etkö ymmärrä millaiseksi tällainen elämä hänet kasvattaa, viattoman pienen lapsen? Et voi olla niin typerä, ettet tiedä mistä hakea apua, Ensi- ja turvakodit ottavat teidät varmasti vastaan? Poliisikin on teitä yrittänyt auttaa viemällä miehesi pois, mutta näköjään apu ei sinulle kelpaa. Lisäksi olet selkeästi itsekin terapian ja totaalisen tuen tarpeessa. Voit luulla, että täällä kirjoittaminen auttaa sinua, ja ehkä se jollain tasolla auttaakin tai rauhoittaa, mutta tilanteessanne ei kyllä ole tapahtunut minkäänlaista edistymistä.
On hyvä että osaat purkaa tunteitasi tänne kirjoittamalla, mutta nyt on todellakin se hetki, jolloin sinun tulee päättää elämästäsi. Haluatko jatkaa näin, vai ottaa apua vastaan ja taata itsellesi ja lapsellesi elämisen arvoisen elämän? Tee jotain, enne kuin tapahtuu jotain peruuttamatonta!
Moikka Liskoli ja kaikki muut . Mulla itselläni on kokemusta todella rankasta suhteesta jossa
mies käytti monenlaista päänsekoitusainetta, alkoholi nyt vakiona muiden aineiden lisäksi.Mies käytti
lähes kaikkea mitä saatavilla oli. Suhde on viimein ohi, kymmeniä vuosia piinaa on kestetty ,mutta nyt on
asiat toisin. Hengissä selvittiin ja lapset asuu mun kanssa eivätkä oo huonoilla teillä. Yritettiin jos jonkinlaista
ratkaisua aikanaan meidän “perhe-elämään”. Mikään ei kuitenkaan tuonut selkää apua siihen, että mies olisi kaikilla niillä toimilla lopettenut päihteilyn. Läpi on käyty:perhe-hoidot, perhe-työntekijät, A-klinikka,avohuollon monenlaiset toimet. Jonkin verran tilanne välillä helpottui, kunnes palautui ennelleen vuodesta toiseen. Välillä mies yritti asua itsekseen sekä myös soluasumismuotoa tuli kokeiltua. Huonoin tuloksin ,koska solukaverit olivat väkivaltaisia ja päihteilivät solussa järjestäen siellä jos jonkinmoisia tilanteita. Lopulta miehellä ei ollut asuntoa lainkaan mistä seurasi se että hän tuli jatkuvasti oveni taakse. Lupasi kovasti muuttua ja lopettaa sekoilut mutta se oli vain puhetta. Vaikeinta oli se että koska välittää toisesta luulee että kun yrittää auttaa ja tukea niin se on se juttu että mies lähtee mukaan ja haluaa muuttua. Niin ei ollut ,sain vain vihat niskaani koska päihteet hallitsivat häntä.
Mikään muu ei merkinnyt . Lopulta hän itse haki muutoksen elämäänsä. Hän itse muutti pois hakemalla asunnon ja hänellä on uusi raitis elämäntapa. Mielestäni vain päihdeongelmainen voi itse muuttaa elämänsä ja silloin se on tuloksellista jos hänellä on siihen itse halu muuttua.Tiedän kuinka vaikeaa on elää monella tapaa ongelmaisen ihmisen kanssa .Olisiko sun mahdollista purkaa tilannettasi esim. Päihdelinkin kysy neuvoa asiantuntijalta, minne voit nimettömänä kirjoittaa ja purkaa tilannettasi? Joku on joskus sanonut että : Elämä olisi pajon helpompaa jos kaikesta luopuminen ei olisi niin vaikeaa. Sun pitää itse miettiä tilannettasi tai hakea apua siihen miten jatkaa päideongelmaisen kanssa jos et pysty itse lähtemään suhteesta. Itse mua aikanaan neuvottiin noin. Toivon sulle voimia ja että saat kaiken mahdollisen avun. Älä kuitenkaan jää yksin tilanteeseen, koita jaksaa, joskus asiat ratkeaa helpommin joskus aikaa menee kauemmin ,mutta se että on lähtenyt apua hakemaan on askel muutokseen.Tsemppiä sulle ja kaikille vaikeassa elämäntilanteessa kamppaileville. 
Kiitos kaikille jotka on mulle antanut ymmärrystä, apua ja neuvoja. Tänne kirjoittaessani sain edes hetkeksi tunteen, että pystyn kertomaan asioistani häpeämättä ja näin sain uutta toivoa ja itsekunnioitusta. Uskon, että siitä on ollut apua minulle muutenkin näitä asioita eläessäni. Sinulle “Lia”, kirjoituksesi takia en enää halua käydä täällä purkamassa pahaa oloani. En voi käsittää kuinka julmasti voit noin toiselle kirjoittaa kun et ole tavannut etkä tunne. Meille äideille oma lapsi on tilanteesta huolimatta yleensä kaikkein rakkain ja tärkein. Näin olen muistaakseni itsekin useaan otteeseen maininnut. Miehestä en ole päässyt eroon, yksi “helvetin surkeista tekosyistäni” on, että hän on useaan kertaan uhannut tappaa minut tai järjestää asiat niin, että lapseni otetaan minulta pois jos jätän hänet. En halua ottaa sitä riskiä, että lapseni jäisi ilman äitiä, vaikka sinun mielestäsi varmaan huono äiti olenkin. Sait loukattua minua todella kovasti.
Kuitenkin haluan sanoa että lapseni on todellakin minulle tärkeintä maailmassa ja ainoa syy siihen, että jaksan edes elää enää tätä helvettiä on se, että hän on olemassa! Mitään muuta en maailmassa rakasta yhtä paljon.
Nyt kiitos teille, jotka ymmärsitte ja annoitte tukea. Toivon teille kaikille hyvää alkavaa kevättä.
Hei vaan! Kirjoitan tänne nyt viimeistä kertaa, en ole enää Liskoli, vaan helvetistä irrottautunut onnellinen ihminen. Haluan kirjoittaa tänne vielä kerran siksi, että näytän kaikille päässeeni eroon kauheasta inhimillisyyden rajat ylittäneestä helvetillisestä elämästäni. Jospa kirjoituksellani saisin luotua toivoa jonkun toisen samankaltaiseen elämään.
Aloitin irrottautumisen tästä narsistisesta hirviöstä keväällä 2010 pikkuhiljaa. Muutin toiselle paikkakunnalle (tosin vielä muka hänen kanssaan) mutta tein vuokrasopimuksen yksin. Järjestin asioita pikkuhiljaa sillätavoin, että hirviö, joksi häntä tässä kirjoituksessani kutsun, loittonisi minun ja tyttäreni elämästä. Kauheaa se oli, ajoin hänet useaan otteeseen pois kodistani, poliisi joutui tuolloin käymään luonamme muutaman kerran. Luulen, että erillään viettämiemme öiden aikana hirviö oli ryypännyt ja käyttänyt huumeita vielä enemmän kuin aikaisemman yhteiselomme aikana. Hänen kaverinsa asuivat Nummelassa, eli sillä paikkakunnalla missä tuolloin asuimme. Näin hänen oli helpompi olla poissa “kotoa” silloin kun sain hänet ajettua pois. Vaikeaa se oli, pelkäsin häntä todella paljon monien uhkausten ja minuun silloinkin kohdistuneiden pahoinpitelyjen takia. Puhelimeeni tuli päivittäin monia viestejä, joissa hän uhkasi tappaa minut ja lapseni ja kertoi tietävänsä lapseni päivähoitopaikan. Hän uhkasi myös tekevänsä muillekin läheisilleni jotakin pahaa, sekä pistää minua hiv-positiivisen ihmisen verellä täytetyllä neulalla. Pelostani huolimatta yritin pysyä lujana. Valvoin itkien yöt pelätessäni hänen tulevan parvekkeen kautta sisään.
Sitten tapasin kesällä 2010 miehen, joka auttoi minua tässä kaikessa muutoksessa. Hän halusi olla kanssani vastusteluistani huolimatta. Vastustelin, koska olin menettänyt uskoni miehiin täysin ja pelkäsin kaikkia. Hirviö uhkaili tätä miestäkin. Mies ei välittänyt uhkailuista ja oli tukenani jatkuvasti haluten pitää minut ja lapseni turvassa. Lopulta aloin luottaa häneen. Muutimme hänen luokseen Hankoon asumaan ja kävin tekemässä rikosilmoituksen eräästä pahoinpitelykerrasta. Juttu meni oikeuteen ja hirviö sai tuomion pahoinpitelystä, monia kymmeniä päiväsakkoja sekä määräyksen korvata minulle 450 euroa. Kadun sitä, etten tehnyt ilmoitusta joka ikisestä kerrasta. Kuulin, että hän oli myös uutta tyttöystäväänsä pahoinpidellyt ja tämä tyttöystävä häntä myös pelkäsi. Nyt minulla on uusi elämä, ilman väkivaltaa ja ilman päihteitä. Olen onnellisesti naimisissa maailman ihanimman miehen kanssa ja lapseni on myös onnellinen. Joskus tulee hetkiä kun olen todella vihainen ja järkyttynyt tällaisesta kohtelusta mitä silloin sain, olen järkyttynyt siitä kuinka hyvin hirviö minun pääni sekoitti kauheilla pelottavilla puheillaan, ja kuinka toinen ihminen voi toista noin kohdella. Joskus olen lukenut tänne kirjoittamiani asioita surullisena, mutta onnellisena siitä, että se helvetti on takanapäin. Edelleen joskus herään yöllä hengityskohtaukseen joka johtuu luultavasti tästä painajaisesta, ennen heräsin joka yö, nyt yhä harvemmin.
Muistuttaisin kaikkia satuttavassa parisuhteessa olevia ja olleita rikosilmoituksen tekemisen tärkeydestä. Toisen henkinen ja fyysinen pahoinpitely on väärin. Toivon kaikkea hyvää teille jotka täällä käyvät näitä tekstejä lukemassa. Toivottavasti joku toinen sai tästä kirjoituksesta toivoa ja uskoa parempaan. Se on mahdollista. Terveisin Johanna.
Ihan mahtavaa! 
Onnea exliskoli!!! Mukavaa, että tulit jakamaan tämän onnellisen lopun meidän kanssamme.