kaikenlaisia ongelmia

En tiedä onko tää oikea paikka kirjoittaa näistä, mutta haluan jonnekin purkaa tunteitani. Mun poikaystävällä on pitkä päihderiippuvuustausta ja erilaisia mielenterveysjuttuja. Mulla on itsellänikin jonkinlaista kokemusta kummastakin asiasta. Nyt kun ollaan seurusteltu, oon huomannut, että olis tosi hyvä päästä kirjottamaan johonkin omia tuntemuksia, kun ei kavereillekaan aina ihan kaikkea voi puhua eikä kaataa päälle. Ja sitten taas jos en mihinkään voi purkaa oloa niin en tiedä kuinka kauan kestän niin ettei vintti pimene.

Rakastan kovasti poikaystävääni ja luulen että sekin mua. Sillä on tällä hetkellä ongelmana päihteistä vaan kannabis, sen lisäksi se on tosi mustasukkanen ja kontrolloi mua aika rankastikin välillä. Meillä riidat on aivan hirveitä! Jostain syystä ne menee joskus sillä tavalla. Mä suutun tai hermostun jostain ja sanon sille pahasti ja kun toinen siitä tarpeeks ärsyyntyy niin saattaa hajottaa jotain kotona tai tulla mun päälle. Ei se koskaan ole mua lyöny, mutta paljon muuta tosi kamalaa on tehnyt. Osan niistä otan kyllä omaan piikkiini, koska olen semmonen, että saatan sanoa ihan hirvittävän kamalia asioita sitten kun suutun tarpeeks ja haluan toista loukata.

Muuten meillä menee ihanasti ja aina on tosi kiva olla kun ei ole riitaa. Mutta sitten kun tulee se riita niin sillon tuntuu että vihaan sitä ja haluan sen lopullisesti pois mun elämästä. Ja sitten kun sanon sille niin, se sekoaa ihan täysin ja sit tapahtuu kaikkee hirveetä. Sitte sopiminen on aina jotenki kamalan vaikeeta kun on riita taas ollu niin hirvee. Mulla on mustelmia ja tavarat on hajalla, unohtamatta sitä, että mä oon puhunu tosi rumasti ja sellasia mitä ei oo helppoa unohtaa. Munkin on aika vaikee unohtaa niitä mitä se on sanonu tai tehny. Silti ei niistä enää kovinkaan viitsi alkaa jutella riidan jälkeen ja kaivaa esiin taas kaikkee kamalaa josta tulee vaan paha mieli. Siksi ois ehkä hyvä aina jotenki purkaa niitä juttuja.

Olikohan tää vuodatus nyt sitte oikeessa paikassa?

Eiköhän tämä ihan oikea paikka ole… Täällä me puolisot pohdimme alkoholistin (tai miksei muunkin riippuuuden haltijan) vaikutuksia elämäämme…

Sun tilanne on tosi erilainen kuin vaikka mun, joten kovin paljon en osaa sanoa. Sen vain haluan sulle vakuuttaa, että muistathan, että sulla on täysi oikeus olla turvassa ja koskematon omassa kodissasi. Ei sinun tarvitse suostua pelkäämään tai saamaan mustelmia tai muuten kärsimään henkistä tai fyysistä kipua. Toki voit itse yrittää muuttaa omaa käyttäytymistäsi siltä osin, kun koet sen aivan aidosti vääräksi. Mutta ethän sinä ole häneen käynyt käsiksi? Ei hänkään saa käydä sinuun. Olet ehkä sivallellut sanan säilällä ja siihenhän hänelläkin on oikeus. Toki siitäkin tavasta riidellä voi opetella pois.

Tuo, että riidan jälkeen on vaikea puhua on jotenkin tutumpi asia myös itselleni, tosin liittyen miehen juomiseen: Siitä puhuminen on aivan turhaa silloin, kun mies juo, sillä eihän hän silloin ole vastaanottavainen eikä tosissaan eikä edes muista välttämättä seuraavana aamuna, mitä on puhuttu. Helposti silloin myös oikeasti vain provosoi toisen riitelemään eikä se johda mihinkään. Mutta sitten, kun mies onkin juomatta ja olisi ns. hyvä aika puhua, tuntuu, ettei halua rikkoa sitä kaunista hetkeä niin epämiellyttävällä asialla. Itsekin kynsin hampain pitää kiinni siitä, että nythän on kaikki hyvin, ei nyt kannata alkaa paasata jostain juomisesta! Se on ihan kuin yrittäisi elää jonkinlaisen kuplan sisällä rikkomatta sitä. Mutta arvaa miten siinä käy: POKS!

Kyllä teidän on puhuttava, koska sinä kärsit. Mieti valmiiksi muutama asia, mitä haluat sanoa. Esitä ne niin, ettet hauku toista, vaan kerrot, mikä sinusta tuntuu pahalta ja miksi, miten olisit valmis itse muuttumaan ja mitä toivoisit toiselta… Se voi olla vaikea keskustelu, mutta ajattele sitä, jos nuo huonot jutut jäisivätkin pois, niin miten onnellinen voisitkaan sitten olla!

Pidä huolta itsestäsi!

Kiva, kun olit mulle vastannut :slight_smile: Kyllä me ollaan niistä asioista monesti puhuttu ja mies yrittää todella kovasti. Kerran olin vakavissani sitä mieltä, että mikään ei enää auta ja lähdin pois kotoa ennen isoa riitaa. En kertonu mihin menin ja mies soitti ihan koko ajan ja itki ja huusi ja haukku ja aneli yms. mua takasin kotiin. sanoin että mitään ei tule jos ei lopeta pilven polttamista (noin 7/päivä ollut) ja mene jonnekin hoitoon. Nyt on asiat siltä tolalta paremmin, että mies käy säännöllisesti lääkärissä (psyk) ja on vähentänyt polttamista kahteen per päivä. Myös diagnoosi (epävakaa persoonallisuushäiriö) on tehty ja lääkitystä alotellaan. Pitäis vaan osata olla sanomatta niitä asioita mitkä sen hirveän raivon aiheuttaa sille. Tiedän, että kuulostaa tyhmältä kun noin ajattelen, mutta luultavasti itekin sekoaisin ja kävisin päälle jos joku mulle niitä sanoisi.

Voin antaa esimerkin viime riidasta: mökötin koko viime viikonlopun koska se ei ollu mennyt niinkuin olisin halunnut. Otti päähän ihan turhista asioista enkä vaan osannut lakata murjottamasta. Sunnuntai iltana sitte yritin tehdä sopua mutta se päätty sitten kuitenkin riitaan koska mies poltti savut ja oli mun mielestä ällöttävä. Tyhmä kun olin niin vielä sanoin sen sille.Yöllä sitten riideltiin ihan kunnolla (se on sitä että haluaisin kiukkusena mennä nukkumaan mutta mies ei anna niin tehdä ja tulee ihan naama muhun kiinni ärsyttämään ja uhkaa alkaa riehua koska vien sen ja mun yhteistä aikaa siltä) Sitten se meni siihen että mies puri mua ja haukkui muistaakseni.Minäkin varmasti sitten haukuin. Aina jos sanon rumasti niin se sanoo että sillä on silloin oikeus tehdä mulle ihan mitä se haluaa. Jotenkin tuntuu hirveen vaikealta kirjottaa tänne kaikki ne mitä me on sanottu toisillemme, koska ne on niin kamalia asioita, mutta toisaalta haluaisin ne kertoa että ihmiset sais oikean käsityksen niistä. Seuraavana päivänä riita jatku aina vaan hirveämmällä tavalla. Jotenkin vittuilin sille ja varmaan taas käskin pakata tavaransa että se meni siihen että mies löi mun pään seinään,repi tukasta, kuristi muutamaan kertaan niin etten saanu enää henkeä (sillon se kysy pelottaako ja nauro päälle) se oli tosi pelottavaa. Se myös monesti puhuu siitä että se tappaa mut tai repii multa raajat irti yms. oon myös huora ja koira ja kaikenlaista muuta. (Mutta ite olen joskus verrannu sitä muihin miehiin ja sanonut että muut on ollu parempia kun se. ) Aina oikeestaan kun meillä on tollanen riita niin käsken sitä lähtemään, mutta se ei lähde millään eikä päästä muakaan ulos kotoa ja sitte me huudetaan ja riehutaan täällä. Aina pelottaa ensinnäkin se että mitä jos joskus vaikka itsepuolustukseksi teen vahingossa sekopäissäni sille jotain tai jos se tekee mulle jotain peruuttamatonta. Kerran oon soittanut poliisit kun se riehu puukon kanssa. Se ei sillon uhannut mua vaan sano vetävänsä ranteet auki iteltään.

Että näin. Tätä tapahtuu kerran viikossa. Ja sitten se sovitaan ja rakastetaan taas niinkun mitään ei ois tapahtunut. Ainoo vaan, että on aika vaikea sitten olla välillä kun on hyvä olla ja näkee ne mustelmat tai muistaa jonkun ikävän riitaan liittyvän jutun. Siksi täytyy kirjottaa. En voi kavereille enkä kenellekään noin hirveitä asioita kertoa. Kyllä ne jotain tietää mutta ei kaikkea. En halua että ne alkaa vihata mun miestä kun siitä ite kuitenkin tykkään ja haluan yleensä olla sen kanssa.

Voi että… Huoh… Halaus sulle nyt ihan ensimmäikseksi!! Mahdat sinä olla väsynyt!

Tiedätkö, mä vähän nyt luulen, että sun käsitys rakkaudesta ja parisuhteesta on kuitenkin jostais syystä nyt vähän vääristynyt… Ja että itse näkisit itsesi, sun täytyis päästä tuosta kuviosta irti. Se ei välttämättä tarkoita eroa, mutta miten saisit järjestettyä vähän välimatkaa tuohon tilanteeseen? Tai käy vaikka joka päivä itseksesi ihan rauhassa pitkällä kävelyllä ja “juttele” itsesi kanssa. Kysy miten voit, mikä sinua ahdistaa ja pelottaa ja vastaile itsellesi, niin kuin uskoisit ulkopuolisen vastaavan. Mitä toivoisit tapahtuvan? Onko se mahdollista? Kuinka kauan aiot odottaa sitä? Onko parempaa vaihtoehtoa?

On aika ilmeistä, että miehesi osaa manipuloida sinua ja siksi luulet, että sinussa on paljonkin vikaa ja syytä noihin riitoihin. Näin parin viestin perusteella (voin siis olla väärässäkin) luulen kuitenkin, ettei sitä juuri ole. Miehesi haluaa riidellä, hän nauttii vahingoittamisestasi, vaikka ei uskalla sitä ehkä itselleenkään tunnustaa. (Miksi hän muuten nauraisi, kun sinua sattuu? Se ei todellakaan ole normaalia.) Niinpä miehesi provosoi sinut sanomaan jotain inhottavaa ja vielä inhottavampaa niin, että saa “oikeuden” kohdella sinua huonosti. Niinhän hän on ihan itsekin sinulle sanonut.

Ota nyt mahdollisimman paljon aikaa itsellesi, pidä huolta itsestäsi, ihan oikeasti! Kysy, oletko onnellinen! Kysy tuhat muuta kysymystä, jotka haluaisit jonkun sinulta kysyvän ja osoittavan, että olet tärkeä ja sinusta välitetään.

Voimia!

Kiitos tuesta :slight_smile: Haluaisin kuitenkin tähdentää, että mies on sairas. Silloin, kun hän ei ole sekopäisenä ja pelottavana, hän on todella ihana ja yrittää kaikkensa takiani. Hän puhuu minulle tosi kauniita asioita ja teoillaan näyttää välittävänsä minusta. En usko, että hän haluaa minulle pahaa ihan oikeasti, vaan annan nämä ikävät teot anteeksi, koska näen sen että hän ei ole silloin oma itsensä. Hän muuttuu kuin aivan muuksi silloin kun suuttuu kovasti. Muuten hän on kiltti, romanttinen, ihana, hauska, puhelias ja huumorintajuinen mukava mies. Hän osaa hurmata kaikki mukavuudellaan ja kohteliaisuudellaan. Tiedän itsekin sen, että hän on tavattoman älykäs ja hyvä puhumaan ihmiset puolelleen, siksi joskus olenkin huolissani siitä, että hän saa minutkin uskomaan omia juttujansa. Siis niitäkin, mitkä eivät ole totta. Olen kyllä itsekin hyvin saman tyyppinen, joten luulen ja toivon, että huomaan ainakin välillä, jos hän sellaista yrittää. Minä kuitenkin tykkään hänestä todella ja uskon, että hänkin minusta. Hän ei ole koskaan tehnyt kenenkään toisen vuoksi niin paljon, kuin minun takiani. Tiedän sen, koska olen kuullut hänen lähipiiriltään, millaista hänen elämänsä on ollut ennen minun tapaamista. Yritän jaksaa :slight_smile:

Mutta kiitos tuesta, aion keskustella itseni kanssa vakavasti :slight_smile:

Ensin ajattelin että en kirjoita mitään, koska en osaa lohduttaa sua millään tavalla ja sanoa että koita kestää, kyllä se siitä, kun juttu ei ole näin.
Uskoisin että kun ihmiset kirjoittavat tänne, he haluavat tukea ja vahvistusta omille tuntemuksilleen, niille jotka ovat jo olemassa mutta ei oikein osaa käsitellä niitä. Ymmärrystä ja hyväksyntää omaa tilannettaan ja ratkaisujaan kohtaan.
Itse alkoholismista toipuvana, olen saanut todella paljon voimaa ja itseluottamusta lukiessani muiden kirjoituksia ja sitä kautta oivaltanut myös monta asiaa, ilman että kukaan on suoraan neuvoja minulle tyrkyttänyt :smiley:
Miellyttävä tapa kasvaa ihmisenä ja oppia ymmärtämään itseään sekä katselemaan muidenkin silmin elämän kulkua. Varsinkin kun huomaa että ei ole ongelmiensa kanssa yksin, joku samassa tilanteessa on tälläkin hetkellä jossakin, painii saman ongelman kanssa ja pohtii samoja asioita.
Minusta sinun kannattaisi alkaa pitämään omaa “päiväkirjaa” tänne, oma henkilökohtainen ketju, mihin voit purkaa mieltäsi.
Kuten itsekin totesit, asioiden jakaminen helpottaa.
Voit kirjoitella siihen niin usein tai harvoin kun haluat ja juuri silloin kun siltä tuntuu.
Erona yksityiseen päiväkirjaan on se, että se luetaan, monet lukevat sen.
Joskus joku saattaa kirjoitella ketjuun omia kokemuksiaan tai muutaman rohkaisevan sanan mutta tärkeintä on se, että saat asiat pois mielestäsi.
Voit itkeä ja valittaa, hehkuttaa onneasi kun sellaiseen on aihetta ja samalla myös tarkkailla miten mielialasi vaihtelevat ja mielipiteet muuttuvat kun aikaa kuluu.
Monesti “en koskaan voisi…” muuttuu sanoiksi “nyt olen päättänyt…” ja lopulta “vihdoin tein sen”.

Tilanteesi on kurja, ulkopuolisen silmin.

Rakkaus on kumma voima, mutta sekään ei loppujen lopuksi kaikkea kestä.

Itselläni oli “kunnollinen” mies, hyvä perheen isä eikä koskaan ollut väkivaltainen, fyysisesti, mutta niin se rakkaus (jota en edes enää muista olleen, mutta täytyihän sitä olla :open_mouth: ) muuttui niin kovaksi vihaksi, inhoksi ja katkeruudeksi että tänä päivänä tämän “elämäni ihanimman miehen” ajatteleminenkin saa niskavillat pystyyn.

Toivon että kirjoittelisit tänne lisää, me luemme ja ymmärrämme, joskus myös rohkaisemme kun osaamme :smiley:

Se päiväkirja-ajatus vaikuttaa hyvältä. Missä täällä voisi sellaista pitää? Nyt meillä on muuten mennyt jo viikko niin, ettei pienistä erimielisyyksistä huolimatta ole syntynyt sellaisia hirvittäviä riitoja. Olen iloinen siitä :slight_smile: Tietenkin luulen, että sellainen jossain vaiheessa taas tulee, mutta nautin nyt tästä hetkestä ja toivon parasta!

Hei Liskoli ja tervetuloa kirjoittelemaan.

Itse en kovin ahkerasti täällä päivittele (tai päivittäin ainakaan…). Halusin vaan kommentoida Lumilinnun kommenttiin:

Minä siis edelleen sinnittelen mieheni kanssa yhdessä, mutta henkisesti olen jo eronnut. Elän sitä tyhmää välivaihetta, kun en oikein tiedä, mitä seuraavaksi tapahtuu, ja milloin ja miten. Mutta juurikin tuo aikojen kuluessa kerääntynyt viha, inho ja katkeruus ei enää voi mihinkään hävitä.

Tässähän sä sitä koko ajan pidät. :smiley: Tervetuloa minunkin puolestani! Oikeasti ainakin mulle tänne ajatusten kirjaamisesta on ollut hyötyä. Ensinnäkin omasta ketjusta voi tarvittaessa tarkastaa, mitä milloinkin on ajatellut ja tuntenut. Jos jälkeenpäin tulee sellainen olo, että ei mulla varmaan niin kurjaa ollutkaan kuin luulin, niin täällä se lukee edelleen mustana valkoisella. Ei pääse totuus unohtumaan. Toisekseen toisten kommenteista on apua omien ajatusten selkiyttämisessä ja niistä saa hyvin tarpeellista uutta näkökulmaa.

Tosta riitelystä haluaisin sanoa sen verran, että muista aina, että olet vastuussa omasta käytöksestäsi ja vain siitä. Samoin mies on vastuussa omasta käytöksestään. Vaikka olisit millainen noita-akka tahansa, se ei oikeuta häntä käyttäytymään huonosti. Esimerkiksi mä olen miehen juodessa läpsinyt, raapinut, solvannut… Enhän mä tietenkään niin olisi tehnyt, ellei mies olisi ollut kännissä ja ihan s*nan ärsyttävä (no oli se :laughing: ), mutta ei se silti mun käytöstä oikeuta. Mun käytös oli ymmärrettävämpää ottaen miehen käytöksen huomioon, muttei yhtään sen hyväksyttävämpää. Mä olisin voinut myös valita toisin, esimerkiksi poistua paikalta.

Hansi, hauska “nähdä”! :smiley: Olenkin miettinyt, mitä sulle kuuluu.

No minäpäs puran oloani sitten tänne päiväkirjamaisesti:) Onpa oikeasti ihana nähdä, että ihmiset haluaa auttaa ja tukea!!! Toivoisin että mäkin osaisin joskus sanoa jollekin jolla on paha olla jotain sellaista, mikä todella lohduttaisi.

Taas oli riitaa, aloin itsekseni miettiä mitä oikeasti haluan. Haluanko olla suhteessa, johon huumeet liittyvät väkisinkin aina jollakin tavalla. En tietenkään, mutta onko se sitten sen hinta, että haluan olla mieheni kanssa?.. Hän on onnistunut hienosti vähentämään niin, että polttaa kaksi sätkää päivässä. Sillointällöin haluaisi polttaa enemmän ja sitten kun kysyy, hermostun. En haluaisi olla määräilijä ja asettaa sääntöjä tähän perhe-elämään, mutta en vain hyväksy pilven polttamista. Eilen illalla hän alkoi puhua siitä, että jos hän haluaisi joskus lapsen. Olen aikaisemmin sanonut, etten halua koska minulla on jo yksi lapsi ja pelkään synnytystä enkä halua taas jäädä yksin pienen lapsen kanssa niinkuin minulle kävi aikaisemmin. Sitten keskustelu meni ihan päin p****ttä, kun aloin kysellä miten hän meinaisi siinä tilanteessa, että meillä on pieni vauva, menetellä pilven polttamisen suhteen. Jos vauvan haluaisin, se olisi minulle ainakin valtava projekti ja haluaisin jo etukäteen minimoida kaikki mahdolliset seikat, jotka voisivat vaikeuttaa sitä asiaa. En ole ollenkaan varma siitä haluanko vauvaa muutenkaan. Ja jos tilanne jatkuu tällaisena niin en todellakaan!

Oikeasti mietityttää, vaikka kaikki muuttuisi hyväksi riitelyn osalta vaikkapa, niin kuinka pystyisin pääsemään eroon kaikista tunteista mitä minulle on jäänyt niistä kamalista mitä on jo tapahtunut. Pelkään sitä, että minäkin alan tuntea inhoa ja katkeruutta yms. Tällä hetkellä kyllä monesti, siis tosi usein tuntuu ihan oikeasti, että omassa päässäni on vikaa. Ymmärrän tosi usein itse aiheuttavani riitatilanteet ja yritän sitten miettiä miksi niin teen. Tiedän, ettei mies saa minuun koskea, mutta ymmärrän miksi niin tapahtuu. Itse olen häntä muutaman kerran huitaissut joskus, kun hän on tullut naama minuun kiinni huutamaan, että “lyö lyö” ja tiedän kyllä hyvin että niin en olisi saanut tehdä. Potkinut ja raapinut olen joskus, kun hän on esim.istunut päälläni ja pitänyt kättä naamallani niin etten saa henkeä (se on tosi pelottavaa kun tietää ettei saa ilmaa mitenkään ennen kuin toinen päästää irti).

Mutta siis kun tämä on päihdelinkki niin minun varmaan pitäisi puhua enemmän päihteistä… keskustelimme siis illalla ja yöllä kaikenlaista ja sanoin miehelleni etten ole varma haluanko elää elämää niin, että aina siihen liittyy huumeet jotenkin. Välittämistä, ostamista, velkoja, asioitten järjestelemistä yms. Hän puhuu usein siitä, kuinka lähdemme valmistuttuani ulkomaille ja muutamme taloon jossa hän itse voisi kasvattaa kannabista ja käyttää sitä laillisesti. Minä en haaveile sellaisista asioista. Se on minulle ihan ok joskus, mutta useimmiten en tykkää oikein puhua sellaisia. Mies sanoi minulle, että pilven polttaminen on yksi hänen vioistaan ja koska hänkin on minun kanssani ja hänelle minä kelpaan sellaisena kuin olen niin minunkin pitäisi ajatella niin ja hyväksyä hänen polttelemisensa. Niin aluksi ajattelinkin, että se käy ja se on jännää ja kaikkea. Mutta nyt ajattelen toisin, en tykkää koko asiasta enää. Olen polttanut itse joskus silloin, kun lapsi on ollut viikonlopun isänsä luona. En mitenkään suuria määriä, muutamia henkosia. Olisin täysin valmis olemaan ilman koko loppuelämäni. Sitten kun tulee riitaa, jos uhkaan jättää mieheni, hän uhkaa kertoa sossuun, että käytän huumeita (vaikka siis en ole kuin polttanut joskus muutaman henkosen lapsen poissaollessa) ja piilottaa tänne kotiin kaikenlaista mikä aiheuttaisi sen, että lapsi otettaisiin minulta pois. Tiedän, että hän sanoo niin vain suutuksissaan, mutta sekin on sellainen asia, joka tuntuu minusta kuitenkin jälkeenpäinkin kauhealta. Olen yrittänyt ajatella vain, että jos niin kävisi, minun olisi luotettava siihen, että oikeus ja totuus voittaa.

Näitä juttuja kun kirjoitan tänne, ajattelen välillä että mitä helvettiä olen oikeasti tekemässä ja mihin tämä menee! Ihan hirveältähän tuo kuulostaa. En ole aikaisemmin mitenkään näitä kertonut enkä kirjoittanut. Ehkä se mustana valkoisella vaikuttaa jotenkin raaemmalta kuin olen ajatellut. En enää ollenkaan ihmettele miksi ajattelen että minulla varmaan jossain vaiheessa napsahtaa päässä jotenkin. Onneksi olen nyt löytänyt paikan mihin voi kirjoittaa. Toivon vain, että mieheni ei lukisi näitä. Mutta jos lukeekin, hän ehkä ajattelisi myös asioita… tai sitten hän raivostuisi aivan hirveästi. Täytyy mennä laittamaan ruokaa. Rahat on niin loppu että toivon vain, että ruokaa on jotenkin vielä ensi viikollakin. Olen pahalla päällä ja surullinen kun ajattelin näitä kirjoittamiani asioita :imp:

Joo, kyllähän se kirjoittaminen ne asiat jotenkin isommiksi ja todemmiksi muuttaa. Siksi siitä varmaan sanotaan, että on sitten “mustaa valkoisella”. Ei voi perua puheitaan tai vähätellä tapahtunutta tai antaa ajan kullata muistot, kun ne on aina uudelleen luettavissa. Ihmeellisen terapeuttista kuitenkin, noin niin kuin pitkällä tähtäimellä.

Oletteko muuten ajatelleet koskaan Eppujen “Tahroja paperilla” biisiä? Voisin kuvitella, että sen sanoituksen ois tehnyt joku alma. Mulle itselle aukesi ihan vasta, että tahrat paperilla ovat kyynelten sotkemaa mustetta kirjeessä… Olin aiemmin lallatellut laulua mukanakin, mutta nyt sen merkitys on auennut.

youtube.com/watch?v=j8__ivneWno

Taitaa olla niin, että sanoittaja vielä taisteli itse oman juomisensa kanssa? Tunnot voi kyllä olla samankaltaisia alkkiksella ja almalla - kumpikin on oman elämänsä vanki.

^^Ei mulla tuohon ole mitään lisämerkityksiä tullut omien kokemusten myötä. Sen sijaan Eppujen “En saa mielestä sinua”, jota ennen olen rallatellut hyvillä mielin, saa mut nykyisin melkein raivoihini.

“Miksi lähdit pois, nyt liikaa juon/Selviänkö koskaan yli tuon”… “Sanat jotka sanoit vois vettä vaikka kivestä puristaa/Sanonut et kukkasin, siksi korkin hukkasin”

Eli mitäs läksit ja sanoit mulle ikävästi, ihan pakko oli sen takia kaivaa pullo esiin, sun syytä. Vastuunottoa omasta elämästä? Yeah, right… :imp:

Tiesittekö te sen, että Juicen 15. yö, jota myös iloisesti rallatellaan kertoo kahden viikon putken jälkeisestä krapulasta?

Joskus olen joitakin noista biisien merkityksistä kuullut :slight_smile: Olinpa eilen pahalla päällä, tänään taas paremmalla. Ainakin tällä hetkellä. Ei ole riidassakaan tullut ylilyöntejä nyt. Yli viikko jo mennyt viimeisestä hirveästä tappelusta. Riitaa tulee aika herkästi, asiat on tulenarkoja ja muutenkin kova stressi päällä koulun/valmistumisen takia ja rahat on jatkuvasti ihan loppu. Ei ihme että pinna palaa helposti ilman mitään extraongelmiakin. Nyt tällä hetkellä kuitenkin tuntuu hyvältä ja aion tästä hetkestä nauttia :sunglasses:

Hei, aloitin uuden ketjun ja sitten huomasin, että sinulla on vähän samanlaista. Olen seurustellut 4 vuotta ja viimeiset kaksi vuotta sekopäistä riitelyä aiheesta kuin aiheesta. minäkin ajattelen, että hän on sairas ja siinä mielessä syyntakeeton. Nyt hän on halunnut erota, koska ei jaksa riidellä ja eikä kuulema välitä. Mutta muistan hänet ihmisenä, mikä hän oli ja taistelen ja taistelen että hän muuttuisi omaksi itsekseen. Olen väärässä tietenkin, hän ei muutu ja vaikka muuttuu, minä olen jo menettänyt merkityksen hänen elämässään koska riitaa on ollut niin valtavasti. Jos nyt olisin alkumetreillä, rakastaisin ja rakastaisin vielä paljon enemmän kuin ikinä rakastin,koska se loppuu aikanaan ja sitten herätään ikävään joka yö. On myös itselle tosi vaikea löytää yhtä voimakas rakkauden kohde. Voi olla että läheisriippuvuus on tullut minun osakseni tämän paketin mukana.

Enpä olekaan vähään aikaan kirjottanu, nyt taas tuntuu siltä ettei elämässä ole kun pettymyksiä. Joka h*****n päivä jotain! Mä en jaksa! Kuinka joku voi olla niin itsekäs ja ajattelematon kun toi. Mulla on niin paha olla, taas saa mennä itkien nukkumaan. Nyt ei ole mitään väkivaltaa (onneksi) ollu mutta muuten aina jotain mikä tuntuu pahalta. Pilvi ja pelaaminen tietokoneella menee kaiken ohi. En mä halua sellasta suhdetta. Aina illalla mieli maassa menen nukkumaan kun oon saanu kuulla minkälainen olen ja miten kaikki on mun syytä. Välillä oikeesti ajattelen että kaikki oikeesti on mun syytä, vaikka järjellä pitäis ymmärtää ettei ainakaan ihan kaikki voi olla, ainahan riitaan tarvitaan kaks. Tuntuu välillä etten mitään saa tehdä rauhassa, pelkästään toiseen huoneeseen menemisestä täytyy kertoa hyvissä ajoin etukäteen, samoin siitä kenen kanssa laitan tekstiviestejä tai soittelen tai sähköpostitan, mesetän tai juttelen facebookissa. (usein kyllä kun jotain teen koneen ääressä, se seisoo vieressä kattomassa). Ihme että saan nyt rauhassa kirjottaa. JOka paikkaan on aina kiire, en voi polttaa tupakkaakaan rauhassa. Rahat on niin loppu että piti pyytää äidiltä lainaksi muutama kymppi että saadaan ruokaa. Laskut olen koko sen ajan (n.8kk) maksanu yksin ja suurimmaksi osaksi, eli melkein aina kaikki ruoka yms.ostokset. Tällä menee sitä rahaa muihin juttuihin. Ja sitten se olettaa että mä ostelen sille kaiken. En joskus ymmärrä kuinka se edes kehtaa pyytää. Se on mulle velkaa ihan sovitusti 150 euroa mutta ei ole niitä vieläkään maksanut, vaikka on aikaa kulunu jo monta kuukautta. Maksoin huumevelkoja yli 300 pois jossain vaiheessa, missä kiitos, missä kiitos mistään muustakaan? No joo, onhan se joskus kiittäny mutta silti olen yleensä kusipää ja muita haukkumasanoja. Ja jos yritän erota siitä niin se puhuu niin paljon ja sanoo etten voi sille tehdä näin. En pääse siitä millään eroon, vaikka en usko että haluan tällästä elämää että aina huumeet liittyy siihen jotenkin. Tai muutenkaan tällästä, etten saa koskaan rauhaa, en kiitosta, en sellasta välittämistä kun tarvin.

Tänä iltana yritin olla oikein kiva tyttöystävä. Oltiin sovittu että katsotaan telkkaria yhessä ja muuta, olin aivan innoissani kun ajattelin että jos en nyt näytä että mikään harmittais niin kaikki olis ehkä ihan hyvin kokonaisen yhden päivän! Mutta niinpä sitten kävi että se halus vaan istua koneella (veljellä joku ongelma, mistä en ole edelleenkään sanonu mitään ikävää) koko sen ajan kun piti yhessä kattoa telkkaria, sen jälkeen piti saada vielä pelata, sanoin olevani väsynyt ja etten jaksais odottaa, mutta sitten lopulta myönnyin kun toivoin niin että kaikki menis mukavasti edes tänään. Sovittiin 15 minuuttia, mikä sitten olikin yhteensä noin 30 minuuttia. Minä istuin sohvalla odottamassa pelaamisen loppumista. Sen jälkeen mentiin makkariin ja se olis halunnu että otan suihin, en ollu heti valmis siihen niin muuttu ihan tympeäksi ja halus tupakalle. Sanoin ettei voi odottaa mitään ihmeitä jos on ite istunu koko illan tietokoneen ääressä mutta eikai se sitten kelvannu. Siinä se sitten menikin, en jaksa kun aamulla pitää mennä kouluun ja viemään toi yks päälääkäriin, pakko ottaa se kyytiin kun muuten alkaa raivota siitä. Samoin pitää mennä sen kanssa hammaslääkäriin ettei siitä vaan tule mitään sanomista. Eli ainoo vaihtoehto mikä mulle jää on taas olla olevinaan ilonen ja hyväntuulinen aamulla. Ihan niinkun tänä aamunakin… edellinen ilta meni riidellessä siitä, että poltti enemmän kun oltiin sovittu, mutta se oli kuulemma ihan mun oma vika koska olin valittanu turhasta (eli siitä, että huusi mun lapselle kun mun lapsella oli raivari. ->ilmeisesti häiritsi sen eilis-iltasta peliä, jonka äärellä oli istunu ehkä 4 tuntia…)

Mä en vaan jaksa enää! Ehkä nyt tuntuu siltä, joka päivä jossain vaiheessa tuntuu. En vaan voi tehdä tilanteelle mitään. Niin monta kertaa olen sanonu että jos haluaa olla mun kanssa sen pilvenpolttamisen on loputtava, aina se muka lupaa jotain mutta sitten se onkin yhtäkkiä kaikki kauniit puheet unohtunu kun pääsee tänne takasin. No, kai se päivä tulee oikeesti jossain vaiheessa kun en enää jaksa. Välillä toivon sitä, välillä taas sitä että kaikki muuttuis ton kanssa hyväksi…tyhmähän mä olen, ei tollaset jutut muutu vaikka se kuinka sanoo että kaikki johtuu siitä ettei ole kunnon töitä eikä rahaa eikä muuta. Lässynlää, ei voi koko ajan keksiä selityksiä sille että on toisen kanssa paha olla. Voimia mulle huomiseksi aamuksi että jaksan taas olla niinkun ei mitään. Rutistan itteeni kun ei kukaan muu pysty sitä mulle nyt tekemään… hali

Hei pilven varjossa, mistä löytäisin kirjoituksesi? Olisi ihanaa tietää että en ole yksin kannabismieheni kanssa ongelmista tappeleva… En tietenkään tarkoita sitä, että olisi hyvä muillakin olla ongelmia vaan sitä, että ehkä voisimme tukea toisiamme kun on samantapaisista asioista kysymys :slight_smile:

…ja taas vaihteeks, tänään ollu ihan hirvee riita! Olin niin loppu tohon eilis iltaseen ja siihen että ois taas pitäny olla aamulla niinkun ei mitään, että räjähdin ihan täysin! Mies pyyteli anteeks sitä että oli käyttäytyny tyhmästi, mä itkin ja huusin sille vaan ihan hirveitä asioita. Kaduttaa, mutta jotenkin tuntuu että se ei ymmärrä kuinka vaikeeta on elää kaiken tapahtuneen jälkeen, sitten joskus tulee noita räjähdyksiä. Yritin sille selittää verraten, ettei taloakaan voi rakentaa sellasten perustusten päälle jotka on ihan hajalla, ne perustukset murtuu jossain vaiheessa ja sitten ei ole talostakaan mitään iloa. En tiiä, ei taida olla kaikki täälläkään ihan himassa… mun päässä siis. En tiedä mitä pitäis tehdä. En silti haluais lopettaa kaikkea sen kanssa tähän. Ei taida kuitenkaan olla vaihtoehtoja kun olla ja kestää kaikenlaista ja elää sen kanssa mitä on tapahtunu ja pilvenpoltto-ongelman kanssa tai heittää se pihalle ja olla kuulematta siitä enää ikinä mitään… jaa-a, toivottavasti illalla olis parempi olla.

Voi sinua… hali

Ihan sydämeen sattuu tuota lukea… Tiedän itsekin, mitä on elää yrittäen pitää ehjänä saippukuplaa, jonka sisällä hyvä elämä on. Sille kun aina vain käy POKS… Siihen kuplaansa uskoo niin koko sielunsa voimin: kaikki tapahtunut paha on siellä ulkopuolella, eikä ne äänet kuulu kuin vaimeasti… Kuplan sisällä vain minä ja hän… POKS Todellisuus tappaa kaikki unelmien rippeet.