kaikenlaisia ongelmia

Kuitenkin, niin totta puhut! Eilen iltana sanoin TAAS etten haluais olla sen kanssa ja selitin miksi niin. Mutta se kun ei ymmärrä sitä, että en halua sille pahaa vaan saada oman ja lapseni elämän kasaan. Olen sille sanonut, etten ole ikinä ollu niin sekasin kun sen kanssa ja mulla on joka päivä jossain vaiheessa paha olla. Se puhuu ite vaan siitä ettei se just sillä hetkellä ole tehnyt mitään miksi mun pitäis haluta eroon siitä. Se kuvittelee vaan niin, että haluan olla sille ilkee ja kiusata sitä ja tehdä sille pahaa. Sanoin sille ettei se tietenkään niin ole, en halua sille pahaa (yleensä). Sanoin että jos mulla olis tarpeeks rahaa niin ostaisin sille oman asunnon ja antaisin sille vaikka kuukausirahaa jos eroisin siitä, niin että se ymmärtäis etten ole sen kiusaksi eroamassa. Jotenkin se ei vaan edes halua varmaan ajatella muulla tavalla. Tossa se äsken soitti ja sano että se alottaa maanantaina jonkun harrastuksen. Aikoo käydä salilla kolme kertaa viikossa ja kahtena päivänä kävelyllä. Myöskin syödä terveellisesti ja kellon tarkkuudella. Se sano että siitä tulee . En ollu siitä kovin innoissani ja se ei ymmärtäny ollenkaan. Tiedän että se voi olla sellasta. Se ei tule olemaan kivaa. Ei mulla mitään sen salilla käymistä vastaan ole, se kuulemma vaikuttaa myös niin ettei sen sitten tartte polttaa sitä pilveä niin paljoo… mutta Kyllä kun se noilla sanoilla puhu niin tuntu kylmät väreet menevän selkäpiitä “kontrollifriikki kellon tarkkuudella eläjä”.
Tänään ei kuitenkaan ole mitään muuta ollu, eipä olla kyllä paljoo nähtykään kun olin aamulla koulussa ja sitten heitin sen kaupunkiin töihin ja siitä se lähti sitten yövuoroon. Ihan hyvä päivä siis ja tunsin jotain kun suukoteltiin ennen kun se lähti. Se kun osaa olla ihana. Jos ei olis kaikkea paskaa mitä on tapahtunu, voisin varmaan rakastaa sitä ihan eri tavalla. Ei ollu tainnu polttaakaan tänään ollenkaan kun piti sinne töihinkin mennä. Tai no, oli se varmaan silläaikaa polttanu kun olin koulussa. Luin narsistisesta persoonallisuushäiriöstä, se vaikuttaa ihan tutulta tässä tapauksessa… epävakaaksi se sen persoonallisuus on diagnosoitu mutta kyllä noi narsistin piirteetkin tosi hyvin siihen sopii. Tiedä sitten…mitä se diagnoosi auttaa, ei se sitä paranna.
Nyt kun on ollu tänään ihan ok päivä niin en tiiä onko mussa vai missä vikaa kun tuntuu silti jotenkin oudolta. Ei kovin hyvältä ehkä kuitenkaan… sen suhteen. Luulen että olisin ehkä EHKÄ onnellisempi ilman sitä. Voi olla että kadun mitä sanoin, mutta helpompi kai pohtia kun nää on tässä kirjotettuina eikä vaan pään sisällä. Voinhan aina muuttaa mielipidettäni, nainen kun olen :wink:

Voi että kuinka ärsyttää. Soitin sille kun on töissä eikä tule yöksi kotiin, olin suunnitellut sanovani jotain mukavaa (miksi ihmeessä?) joka saisi sen ajattelemaan, että olen kiva ja kaikkea. Kun vastas puhelimeen, oli tauolla ja kuulin heti äänestä että on muitakin ihmisiä paikalla—> eli sellaisia ihmisiä, joille näyttelee jotain ihan muuta kun on oikeesti. Oli aivan sairaan ärsyttävä. Ihan omituinen ääni ja jutut ihan teennäisiä väkinäisiä. Sanoin että en jaksa enkä halua puhua kun kuulostaa niin teennäiseltä, se vastas: "Soitellaan huomenna, joo, hyvä, kiva, moi! "
V***N kaksnaamanen ällötys! Onpa taas kiva mennä nukkumaan. Oon varmaan niin katkera etten ikinä tuu selviimään tästä.

Saatiinkin eilisiltana ärsytystä aiheuttanut teennäinen puhelu selvitettyä. Hyvä niin, eikä siitä jäänyt edes mitään hampaankoloon. Nyt on taas parempi olla. Mies on vielä pari yötä poissa töitä tekemässä ja sitten tulee kotiin. Se on sitten sen ajan murhe mitä tuleman pitää, mutta nyt on ihan ok olo mulla. Soiteltiin tänään ja se oli ihan kivana ja mäkin olin. Eipä muuta.

Mukava kuulla, että paremmalla fiiliksellä olette molemmat!

:bulb:

Huomenta!

Kello lie jo vaikka mitä, mutta siitä asti kun ukko läksi, olen yhä enemmän oppinut nauttimaan mun omasta elämästä! Ja tänään siihen kuului piiiitkääään sängyssä lojuminen. Mietiskelin siinä makoilessa, että VOI IHMETTÄ! MUN ELÄMÄ EI OO YHTÄÄN AHDISTAVAA! Ahdistus totta vieköön käveli ukon mukana ovesta ulos. Sääli tietysti ukkoa, mutta se on valinnut oman tiensä.

Tulin komppaamaan Kotivaloa:

Just!

Ja nyt mä toivon, että lasten isä saisi samanlaisen ymmärryksen. Paitsi että ei lie totaalisen yksin. On ryyppykaverit seurana. Ja työkaverit. Se on aina pystynyt hoitamaan työnsä (joka sekin hämäsi mua monta vuotta. Ei kai sellainen voi alkoholisti olla!)

Sorry Kotivalo!

Meni osa mun tekstistä sun piikkiin. Mä en ymmärrä miten TÄÄ KONE sen teki.
Eli älä syytä minua. Vika on tän koneen. Tai oikeastaan mun ex-ukon, koska sen takiahan mä täällä kirjoitan :laughing:

:bulb:

kiitos Kotivalo! On ihan tuttua juttua! Mun mies kanssa kokee itse olevansa kaiken uhri (tai ainakin luulen näin) Se vihaa ihmisiä yleensä ja ajattelee olevansa kaikkien yläpuolella.
Tänään on parempi päivä, niin oli myös eilen. Mies on saanut päivätöitä ja yrittää hienosti poltella vain illalla. Täytyy yrittää nauttia tästä päivästä (vaikka jostain syystä ikävät ajatukset yrittää tulla mieleen, mutta en tietenkään päästä niitä ettei fiilis mene). Eilen illallakin sain työnnettyä huonot ajatukset syrjään ja siinä sitten ihan kivoja juttelin (luonnollisestikin)pilvessä olevan (tosi ärsyttävän) mieheni kanssa ilman riitaa. Hyvä minä! (Onko se hyvä?) No, eipä ainakaan tullut riitaa eikä tarttenu itkeä nukkumaanmennessä. Sillätavoin on myös tää päivä alkamassa hänen kanssaan paremmin. Sitähän en tiedä miten loppuu mutta en jaksa sitä miettiäkään nyt. Tiedän itekin että vaikuttaa tosi raskaalta. Olla ajattelematta kaikkea. No sillä tavalla on ainakin hetken helpompi elää. Päässä napsahtais varmaan jos kaikkia paskajuttuja kelailis koko ajan.

Kotivalo kerroit olleesi sairaalloisen mustasukkainen. Niin on myös mun mies . Uskoisin ettei se ole mua pettänyt itse kuitenkaan, kun kotona ollessaan ei käy missään ulkona yksinään juhlimassa, ei edes kahvilla eikä muuta. On niin vasta tälle paikkakunnalle muuttanut ettei täällä vielä ole kavereita. Ja sitten kun on yövuorossa töissä niin menee sukulaisensa luokse yöksi ja olen monta puhelua kuullut kun niin ovat sopineet, sekä kyydistä sinne. Ja muutenkin kun se ei ole kotona niin jatkuvasti täytyy soitella. Siis tehdä selvitystä siitä mitä teen,missä olen,miksi siellä,kenen kanssa,mitä seuraavaksi teen,mihin menen,jos en ole kotona niin miksen ole,koska menen kotiin, yms. Joskus olen kyllä itse hänelle todennut, että vaikuttaa niinkun itse mua pettäis kun on niin kamalan mustasukkainen. Koitan kuitenkin siitä pettämisasiasta ajatella, että en voi häntä hallita (eikä hänkään minua vaikka yrittäisi kuinka) ja hän tekee mitä tekee, en voi vaikuttaa siihen konkreettisesti. Jos en luota, on mulla itselläni vaan pahempi olla. Pettää jos pettää mutta en halua ikinä siitä saada tietää. Eli yritän mahdollisimman paljon sitä(kin) ajatusta ollas päässäni vatvomatta. Kunhan itse olen pettämättä ja voin pitää puhtaan omatunnon ja puhua siitä asiasta pää pystyssä. Nyt pitää lähteä hakemaan lapsi hoidosta, toivottavasti ilta tulee olemaan mukava. Toivon niiiiiiiiiiiin kovasti!

Hohhoijaa! Sinä päivänä kun toivoin että kaikki olis hyvin niin ilta meni tietysti pilalle, kaikki illat on sen jälkeen taas menneet :frowning: Eilisilta meni pahiten, oltiin yhdessä baarissa ja kaikki oli suht ok kunnes oltiin tulossa kotiin ja mun kaveri soitti mulle. Mies jalona ihmisenä kerranki oikeen sano että saan puhua nyt puhelimessa kun hän haluaa kuunnella musiikkia. No juttelin sitten kaverini kanssa pitkän puhelun. Puhelun välissä kysyin että mennäänkö kohta yhessä syömään ja että ollaanko kohta yhdessä, sanoin myös miehelle että sanoo heti kun haluaa olla mun kanssa niin lopetan puhelun. Puhelun loputtua sain kuulla miten paska olen kun puhuin niin kauan. Mies oli kännissä ja mulle vihanen siitä puhelusta. Ihan niinkun olis tahallaan hakenut riitaa, pyysin anteeks ja sanoin että olin käsittäny väärin koska luulin että se ei haittaa kun puhun puhelimessa kun itse siihen oli antanut luvan (kumma suhde muuten kun täytyy puhelimessa puhumiseen lupaa kysyä) ja vielä kun olin hänelle jutellut siinä puhelun aikana. Sanoin meneväni nukkumaan kun en jaksanut alkaa riidellä ja neuvoin toisen menemään vaikka muualle riitaa haastamaan kun kerran riitaa haluaa.Mies alko aukoa päätään kun en olis sitten saanut kuitenkaan nukkumaan mennä ja omien sanojensa mukaan lupas että huominen tulee olemaan ihan hirvee jos nyt nukun. Sitten mun kaveri soitti uudestaan ja sille selvis että meillä on riita päällä. Kerroin sille että mies suuttu puhelimessa puhumisesta ja siksi on riitaa. Kerroin myös muuten että valmiiks pelkään puhelun loppumista koska pelkään sitä hirveetä sotaa joka siitä puhelusta syntyy. En nimittäin TIETENKÄÄN olis saanut noita “hänen juttujansa” puhelimessa puhua. Sain mieheltä kuulla olevani “saastanen paska” ja vielä sylki mun päälle. Ihme kyllä puhelun loputtua se ei alkanu riehua, oli varmaan niin kännissä. Mä olin itse kyllä tosi vihanen. Olin taas vieny äijän illalla ulos syömään, juomaan ja maksanu vielä 30 euroa sen jotain huumevelkoja opintotuestani. Sellasen kiitoksen sitten sain että olen saastanen paska ja niin arvokas ihminen hänelle että voi sylkeä päälle liian pitkän puhelun takia.

Jos mulla joskus päässä napsahtaa ja teen sille jotain niin toivottavasti kaikki saa tietää miten lujilla olen ton kanssa ollut. Pelkään ihan oikeesti että jossain vaiheessa jos paine käy tarpeeks suureksi teen jotain peruuttamatonta. Joskus tosi huonoina hetkinä ihan tosissani tovon että se vaan kuolis pois niin saisin sen pois täältä, muuten en tiedä miten pystyisin siitä eroamaan ja mitäänhän tästä ei tule, kyllä se jo tiedetään. Olen vaan tarpeeks heikko jättämään sitä kun se aina sitten puhuu kauniisti ja niin järkevästi että tunnen ite olevani kaiken pahan alku. Ihan sama, eihän sillä väliä kuka sen pahan alku on jos ei yhdessä voida olla mutta silti. Se on aiheuttanu mulle niin paljon pahaa oloa etten tiedä miten jaksan sen kaiken paskan kanssa. Silti aina vaan puolustelen sitä kavereille eikä kukaan sukulainen tiedä mitään miten helvetissä mä elän. En halua että muut pelkää mun puolesta koska en oikeestaan itekään pelkää. Tänään muka pitäs lähtee tota viemään helsinkiin ja sitä ennen hakea kaks rottaa meille, taidan hakee rotat yksinäni(paitsi tietysti se olis kivempi sen kanssa mennä mutta olen niin loukkaantunu etten oikeen tiedä miten saisin tän loukkaantumiseni helpottamaan) mutta mihkään helsinkiin pilveä ostamaan en tosiaankaan ole lähdössä jos olen sille noin arvokas. Menköön ite jollain omalla konstillaan, ja rahaa en anna! Haistakoon paskan koko äijä, mulla meni taas vapaa viikonloppu ihan päin peetä!!!

Vielä ajattelin itseäni muistuttaa että EI KOSKAAN PIDÄ LÄHTEÄ TON KANSSA RYYPPÄÄMÄÄN! SE EI KOSKAAN TULE ONNISTUMAAN! aina kun toi saa viinaa päähänsä siitä tulee ihan k***pää! Turhaa odottaa mitään kivaa mitä normaalisti ihmisillä varmaan on. Meillä ei tule olemaan kivaa ja se jossain vaiheessa lähtee käsistä koko juttu. Tollahan on siis tietenkin ollu aikanaan myös alkoholiongelma ja deliriumit sun muut. Voi että kyllä ottaa päähän tää viikonlopun tuhlaantuminen tällä tavalla :smiling_imp: … ainoo hyvä puoli on se että ei huvita syödä ollenkaan niin säästyy rahat eikä ainakaan kiloja tuu lisää :wink:

Sinun elämäsi vaikuttaa kyllä melkoiselta kurjuudelta. Miksi olet vapaaehtoisesti tuollaisessa suhteessa? Hänhän ei ole edes lapsesi isä, että sen vuoksi kestäisit tuollaista kohtelua. Lapsesikin varmasti kärsii. Olen itse eronnut miehestä, joka ei ollut lasteni isä ja kadun ainoastaan sitä, että en eronnut jo paljon paljon aikaisemmin. En niinkään kadu omasta puolestani vaan lasteni puolesta. He olisivat ansainneet rauhalliset kasvuolot. Jatkuvassa riidan ilmapiirissä kasvaminen ei voi olla vaikuttamatta lapsiin. Ja lisäksi tuo fyysinen väkivalta. Sinähän olet ollut hengenvaarassa jo useamman kerran! Väkivallalla on taipumus vain lisääntyä ja raaistua. Siksikin sinun täytyy päästä itseäsi ja lastasi tuhoavasta suhteesta! Laita mies kävelemään!!!
Anteeksi suorasanaisuuteni, mutta sinun omakuvasi on minusta jotenkin vääristynyt. Sinä et ole syyllinen teidän riitoihinne!!! Ansaitset toisenlaisen elämän lapsesi kanssa! Ja varo väkivaltaa! Yksikin lyönti parisuhteessa on liikaa.

Tiedän, että tän täytyis loppua. Tänään kaikki meni aivan hirveellä tavalla! Kiukuttelin eilen miehelle siitä, että musta tuntuu ettei se halua mua, mies oli ihan ihmisiksi ja rauhotteli ja pyyteli anteeksi sitä että oli ollu niin ajattelematon. Se siis käyttäyty ihan oikein ja kunnolla eikä edes sanonut mulle rumasti toisin kun minä sille. Sama jatku tänään kun olin vienyt lapsen hoitoon. Alkuun koitin että olisin ite fiksu myös ja koitin puhua. Edellisenä iltana olin jo TAAS puhunu eroamisesta koska menen itekin ihan sekasin tästä hirveestä olemisesta. Tänään siis alkuun olin ok, mutta jostain syystä mulla pimeni päässä aivan totaalisesti. Riehuin ja huusin ja olin ilkeä ja löin ja potkin, revin ja haukuin. Tää on ihan hirveetä! Mies ei tehnyt mulle paljon mitään, kerran kuristi ja jotain vähän puristi kovaa ja väänsi. Ja aina se lopetti kun sanoin että muhun sattuu. Mä taas menin ihan sekasin ja huusin sille vaan että sen pitää mennä pois ja ihan sama mistä johtuu, onko sitten mun tai kenen syy tahansa mutta haluan erota. Mies ei meinannu päästää mua ulos täältä niin jotenkin puristin sen kaulaa niin paljon että nyt se on aivan hirveän näkönen. Mä en kestä katsoa sitä. Mies on ollu koko illan tosi mukava ja mulla on aivan hirveän paha olla. Miksi mulle kävi niin?? Mä olen sille sanonu että mun oma mielenterveys menee kun tää on aina tällästä paskaa mutta se aina vaan haluaa yrittää. Mä en ole ikinä ollut näin sekasin kun sen kanssa olen. En tiedä miten tästä selvittäis muuta kun eroamalla. Tällä kertaa vaan se joka pilas kaiken olin minä. Kun mulla pimeni niin ajattelin vaan että huudan sille mahdollisimman rumia asioita (esim.kuinka vihaan sitä enkä rakasta ja kaikki rakkausasiat mitä olen sanonu on pelkkää paskaa ja inhoan sitä ja sen persoonaa ja se on ällöttävä ihminen yms.) ja ihan sama vaikka potkisin ja löisin kuinka, kunhan se lähtee täältä! En tarkottanut läheskään kaikkea mitä sanoin ja kadun aivan helvetisti sitä että satutin sitä fyysisestikin. En pysty elämään näin. Mutta kun se mies ei lähde vaikka tekisin mitä. En tiedä miten saisin sen ymmärtämään, että tässä ei ole mitään järkeä, tää ei ole oikein ketään kohtaan. Jossain vaiheessa se anto mulle oman puukkonsa ja käski lyödä itteensä sillä. Onneksi en sentään sitä tehny vaan otin puukon käteen ja heitin sen samantien parvekkeelta niin pitkälle kun sain. Sen takia etten vaan olis tehny mitään sillä. Olin niin sekasin. Ja sitten kun lyön sitä tai olen muuten väkivaltanen niin se vaan koko ajan provosoi mua lyömään enemmän ja nauraa ihan kun se haluais että satutan sitä vielä enemmän ja kovempaa. Mä en kestä tätä enää. Mies ei lähde vaikka haluaisin toisaalta niin kovasti ja musta tuntuu että tää leikki ei lopu nätisti. Olis vaan parempi sopia ihan aikuisten tavalla fiksusti että ei enää olla yhdessä. Nyt en uskalla alkaa edes puhua koko päivästä koska kaikki on tällä hetkellä näennäisesti hyvin ja teennäisesti katotaan telkkaria yhdessä. Mä olen aivan loppu ja sekasin. Mitä mä voisin tehdä? Anteeks pyytäminenkin kuulostaa niin teennäiseltä. :cry: :cry: :cry:

Tänään oli ihan kiva päivä, sanoin kullalle, etten hermostu mistään niin ei tule riitaa. Niinpä mies poltti tavallista enemmän pilveä. Enkä valittanu ollenkaan. Illalla kävi taas silleen, ettei ollu seksiä… miehelle tuli taas joku pulma siihen…VAIHTEEKSI!!! Ei voi mitään, tällästä p***aa tää aina on. Mutta mähän en hermostu mistään! :imp:

Voimia paljo sulle Liskoli…

Tota mä meinasin et ootko ihan tuota epävakaata (myös nimellä rajatila) pers. häiriötä yhtään tutkinut?? Useimmiten periytyy lapsuudesta ja liittyy itsetuhoista (riippuvuus, viiltely tai uhkailu jne.) käytöstä ja ilman päihteitäkin monesti juuri tuollaista elämää kun mitä sä elät. Tässä on Wikipedian tieto-isku siitä, mut jos ymmärrät Stakesin sivuja, niin googlettamalla löytyy tietoa (jos et paljoa ymmärrä lääketieteen tieto-iskuista niin katso tuolta ekalta sivulta tuo “mikä on TEB-esite” joka on PDF muodossa, siinä selitetty maallikolle). Mul on itelläni tuo ja saan tosi tarkkaan miettiä et mitä sanon miehelle jos suutun ja kunhan vain itse olen tietoinen miten käyttäydyn, niin pystyn asiaan vaikuttaa; mut mä oon ite ihan hakenut neuvoja et kuin itseään hillitään…

Mä oon ite kans käyttäjä tai entinen oikeastaan. Nykyään oon korvaushoidossa enkä enää pahemmin pilveäkään polttele (2-3pv 1-3kk:den välein about). Mut mä luin sun tekstejä ja esim. tuo mustasukkaisuus hyppäs heti esiin. Mä oon kans miehestäni tosi mustasukkanen, enää en oo yhtä paha ku mitä sun miehes käytös on, mut aiemmissa suhteissa oon ollu välillä pahempikin. Meil jos mies sanoo lähtevänsä työporukan kans, vittuilen koko viikon vaik kuin yrittäisin käyttäytyä, koska ajattelen sen tahtovan mennä mielummin työkavereiden kans ulos ja häpeävän mua (mikä voi osittain olla tottakin ku se on nörtti ja mä ex-narkki). Mut tuos häiriös on pohjimmiltaa kyse hylätyksi-tulemisen pelosta ja silloin toimii niin, et varmast tulee hylätyks…

Mä oon myös aiemmin (täytän 28 viäl tänä vuonna) ajatellu, et mitä mun puolisolle kuuluu, narkkaanko, viiltelenkö tms. mut nyt parin viime vuoden aikana oon ns. menny vähän itseeni ja miettiny et sietäisinkö ite sellasta käytöstä. Mä en mitenkää meinaa et tuo diagnoosi selittäis kaikki päihde-ongelmat ja käyttäytymisen, vaan et tietäisit asiasta jolloin osaisit ehkä ottaa huomioon joitakin asioita aiheuttamatta riitaa (ku muut tuppaa ne riidat aina aiheuttaa… :unamused: ). Mut kannattais yrittää tarkastella ulkopuolisen silmin tuota suhdetta ja miettiä et mitä sä oikein ansaitset? Mä oon ite exän kans asues ottanu turpii useita kertoja ja silloin selittelin itelleni et “ku ärsytin sitä tarpeeks”, mikä kyl oli totta, mut se ei oo KOSKAAN silti syy lyödä! Mul oli malli ainakii kotonta suoraa koska meijän ukko halus hakata meit ja on siinä muutaman kerran onnistunutkii… Voimia ja mäkin suosittelen kyl miettimään lastasi… Lapsi näkee yllättävän paljon aikuisten asioita, vaik ei uskois…

Moi Malibu ja kiitos kirjotuksestasi. Mun miehellä on diagnosoitu epävakaa persoonallisuushäiriö, musta tuntuu että mulla itelläni on adhd. Mulla on diagnosoitu “tarkemmin määrittelemätön persoonallisuushäiriö”.

Mä oon nyt päättänyt että anti olla. ihan sama, tehköön toi mitä tekee, polttakoon ittensä vaikka kuoliaaksi tai maatkoon makkarissa tai olkoon käymättä töissä, ei oikeestaan kiinnosta. Jos ei kerta tajuu lähtee tästä niin olkoon lähtemättä, mutta mä elän mun lapsen kanssa ja olen siitä onnellinen. Ei kiinnosta tehdä mitään sen kanssa, en jaksa tällähetkellä toivoa edes että sen kanssa olis joskus ihan oikeesti hyvä olla ilman mitään huolia. Nyttekään meillä ei ole rahaa ostaa oikeen ruokaakaan… jos mä olisin tytön kanssa kahestaan niin näin pahoja rahahuolia ei ainakaan olis… Muutenkin, en mä enää jaksa, mä luovutan sen suhteen. En jaksa valittaa mistään, se ei saa mua enää pettymään kun en enää odotakaan siltä mitään. Olkoon tuolla makkarissa yksin makaamassa sängyssä niinkun se on nytkin. Ja niinkun on aikasemminki monta kertaa ollu. Siellä siitä on vähiten harmia! Siltä musta tuntuu nyt ja oon oikeestaan aika tyytyväinenkin että tuntuu. Jatkuispa tää sama tunne niin jossain vaiheessa se (toivottavasti) tajuis lähtee vaikka pyytämättä. Jospa tää olis vaikka alkua paremmalle elämälle? En eilenkään halunnu tehdä sen kanssa mitään koko iltana ja olin ihan välinpitämätön sille illallakin. Juttelin ja olin ihan ok mut mikään ei kiinnostanu. Se yritti ottaa mut kainaloonkin sohvalla mutta musta ei tuntunu miltään. Toisaalta pelottaa, en pysty puhumaan sille erosta niin ettei se aina saa kauheeta raivaria ja hauku mua saastaseks, sairaaks, huoraks yms. ja uhkaile kuinka kauheeta se tekee mun elämästä jos jätän sen. Mulla ei ole oikeutta tehdä sille kuulemma niin, koska se on pistäny koko elämänsä likoon mun takia. Sillon ei vaan voi tehdä niin toiselle. Katsotaan nyt taas vaihteeks mitä tästä tulee tästä elämästä…

Niin Liskoli…
Oma “taakkani” teki tuossa syksyllä virheen ja otti uuden naisen ja pääsin siinä irti. Toivottavasti teillekin käy niin. Uskon, että hyvät asiat voivat kuitenkin sitten vielä jatkua, mutta saat olla vapaampi. Minua yritetään edelleen hypyttää laittamaan rahaa yms eikä heti meinaa edes tajuta ettei ole pakko totella enää. Tietenkin kun toinen on huonossa kunnossa niin on vaikea myös sanoa en auta. Irrota vaan, ei hän kokonaan häviä. Minua ei ole lyöty eikä päälleni syljetty eikä lastani ole uhattu (“mä kostan tän kaiken sun lapselle”, koskaan ei tosin tapahtunut mitään) muutamaan kuukauteen. Voin itse päättää olenko vielä ystävällinen vai en.
Yritä jaksaa!! tulee päivä,jolloin et ole niin ahdistunut.

Mä olen niin ahdistunut etten oo jaksanut edes kirjottaa :frowning: Mies yrittää kovasti olla polttamatta ja sanomatta rumasti ja olla olematta väkivaltanen. Se yrittää ihan oikeesti. Mä en vaan jotenkin enää jaksa.Riehun kotona ihan sekopäänä sille ja itken ja haluan vaan nukkua. Kiukkuan ja valitan kaikesta, mikään ei tunnu olevan hyvin, kaikki ärsyttää. En luota enää yhtään mihinkään ja odotan tulevaisuudelta vaan pahaa. En tiedä mikä muhun on menny, tuntuu siltä että on ihan liikaa huolia, en jaksa niitä kaikkia kantaa. En jaksa uskoa enää siihen että joskus tapahtuis jotain hyvää tai että olis hyvä olla. Pelkään taas, että joku päivä en vaan välitä enää yhtään mistään. Olen ihan loppu.

halaus

Ei mulla ole mitään viisaita sanoja tai ideoita tai apua… Toivon kovasti, että löydät jonkin yhden sinua kantavan ajatuksen, unelman tai haaveen, jonka perässä jaksat jatkaa taistelua. Ihan varmasti elämällä on sinulle hyvääkin annettavaa.

Kiitos sulle halauksesta,Kuitenkin! Lähetän sullekin halauksen halaus Onneks mulla on pieni ihana tytär. Mun on pakko jaksaa sen takia.