Huomenta ja iltapäivää ja Just noin Basilica, siinä ne ytimekkäimmät aivoitusteesit holistiteemasta. Fiksusti laitettu, tuumattu tarkoin ja minä odotan-odotan-odotan, kun vapauttaja olen minä, joka lopulta tajuaa oman parhaansa ja karsii turhat ajatuslonkeroiset ja näin se käytöskin muuttuu ja siirtyy alitajuntaankin, jonka tulkkina uni on osana ja tuo riivaushäiriö, joka ei siis unta ole ollut, vain oletetussa uniajassa tapahtunutta aivotonta aatelmaa sekavaa, valuu hiekkalodjustani lopullisesti järven huuhtomaksi. Joutaa mennä ja on edistystä tapahtunut, nyt pää miettii myös uusia juttuja, joita ei ole päässyt pohtimaan koskaan aikuisasetuksilla ja keskistyvän ikäisen heebon ropalla suorittamaan, aiaiai se ei ollu hyvä se suorittaminen. Huomasin a-klinikkavuosinani (10) terapian olevan välillä täysin väärällä pohjalla, puhuin kyllä hirveesti, mutta tekemiset oli päinvastaisia ja nyt kolme vuotta psykoa ja on se erilaista rupattelua. Enemmän hyötyä kuin haittaa, muttei mitään ihmeiden tekoa, yhden käsittämättömyyden tajuuminen piisaa vuodeksikin tai vaikka neljäksi.
Määäkään tosiaan täältäpäinkäään ole, melkein mistään kotoisin, harva on isommissa taajamissa paljasjalkanen, vaan sopivin paikka, ei haluja poijes, se on jo riittävän jees, paras pleisi mulle Suomessa.
Näsijärveltä hankin vaímonhakkaamattomuus-rusketusta ja uitatan veristä koiran persusta + saniklasit-aina-päässä-luukkia tavoittelen, kun lamput on arat liialle valaistukselle ja nyt kesän edistyessä onnistunkin näissä aikeissani varsin hyvin. Toimeen ehkä tartun ja teen 24:n vuoden diilin nykyiseen eläkeikään tai valintarosessi nytkähtää taas seuraavaan. En hermoile, jännitän vaan, en tunteile, totean vaan, onko tässä järkee mulle ja jos se näyttäisi toimivan, sitä voi kokeilla ihan kokonaan. + puolet ku voittavat miinukset, homma saletti.
Jaase hurja luonne. Oisko se jo paljonkin rauhoittunu, on. Ei jaksa mesota ja raivota, kuten aiemmin. Maanista menoa vähemmän enää, alco senkin laukas mulla erittäin voimakkaasti nuorempana. Mua luultiin narkkariksi usein, väitteissä voinu vähemmän perää olla. Hurjuus voi olla nurjuuttakin, sisäänpäin kääntynyttä vihasuutta, katkeruutta yms. ja onhan niitä fiiliksiä välillä. Kateutta, enpä usko tai sitä ei myönnä tai jokin tunne on käytännön elämässä eri asiaa tarkoittava. Lievä värisokeus mulla haittaa “pienempien” värien tunnistamista sanallisesti, sama joskus tunneskaaloissa, aivan kuten pääilmansuunnissa, ne väli-ilmansuuntien välit ei ole kiinnostavia tai tee niillä mitään. Isosti en mene tai ryminällä, sitä duunas jo tarpeeksi. LesoLess is more, aivan.
Ääriänkyräinen [lue:kestämätön,sietämätön,bitch] on “haastava” pysyvänä luonteena. Välivesivallivaiheena se voi olla jopa hyvä, kun ei jää tila pysyväksi: Oma ittensä, aina vaan. Se luonne, mitä on saanut, muokkautunut ympäristön taholta ja itse muokannut. Jos oon änkyrä, niin sittenpä oon ja raitistuva vieläpä. Voin myös päättää muuttaa suhtautumiseni toiseksi, mullon varaa antaa myös periksi, kaikilla ei ole ja joskus ei mullakaan sillä kertaa, sinä päivänä ja ens viikolla teen toisin ja huomaan sen sitä seuraavalla kerralla ja ihmettelen mikähän mua silloin liikutti ja pianko ne kuvittelee, että sillon väliä, on joskus väliä paljon-krååh.
—TJåå-åå ei pää keskity ny enempää, mainiota elo-oloilua sinne eukalyptusten tykö Basilica, kesää kaikille, muistakaa juua terveesti, lenkille vaikka lokerokylmää hanawodaa puteliin ja tyrskyjä päin, luonnon lahkeeseen samoilemaan – vapaasti saa vaeltaa 
