Tajusin eilen etten selviä ilman apua, ja pyysin kumppanini luokseni nyt joksikin aikaa. Ei asuta yhdessä, joten olen kaikessa rauhassa voinut juoda. En ole juonut salaa, mutta en ole asiasta pitänyt erityistä meluakaan. Joskus olen puhunut että vähemmänkin voisi mennä. Hän ei juo juuri lainkaan.
Nyt sitten tunnustin hänelle, että tämä on ongelma, enkä pärjää ilman tukea. Oli pakko niellä avuttomuuden pelko ja tehdä näin. Olen liian pitkään - oikeastaan jo vuosia - yrittänyt saada tämän hoidettua yksin, mutta se ei onnistu. Nyt on onnistuttava.