Hyvää itsenäisyyspäivää! Niin ja tosiaan itsenäisyyttä, ei kannata miettiä nyt mitä muut ajattelee tai sanoo, pysy vain siinä, että kun olet myöntänyt olevasi alkoholisti, niin sitten vain yhden hetken, yhden päivän kerrallaan juomatta.
Ja hae apua joka paikasta mistä vain saat. Miksikö näin kirjoitan? koska tarinasi niin koskettaa ja on samankaltaista kuin minulla oli viimeisinä hetkinä ennenkuin raitistuin. Kyllä, pelkäsin kuolevani. Joko sammun pakkaseen tai tupakka jää johonkin kytemään ja tulee tulipalo, tai tosiaan keitän muka ruokaa ja sammun kesken ruoanlaiton. Ja olin kipeänä krapulassa oikealta puolen vatsasta ja selästä. Tärisin ja vapisin niin ettei kahvikuppi pysynyt kädessä.
Sitten sain kuin ihmeenä AA:sta tietoa toiselta ihmiseltä ja luin siitä ja niitä kertomuksia ja halusin samaa kuin heillä, eli raitista elämää. Menin ryhmään ja olen siitä lähtien saanut olla raittiina, mutta edelleen muistan että vain päivän kerrallaan. Se on ihme! Vain yksi päivä.
Muistan oikein hyvin kuinka inhosin itseäni ja kuvittelin muidenkin inhoavan, no joku inhosi mutta yleensä säälivät. Nuo tunteet haihtuu melkoisella varmuudella viikossa… ja jos pysyt raittiina niin mielentila paranee. Mutta voi olla houkutus alkaa ottamaan “vain vähän”, kun viikko on kulunut ja mieli hieman parempi, silloin tarvitaan enemmän päivä kerrallaan hokemista, ainakin minulla niin kävi, mutta kun siitäkin pääsi yli niin helpottui koko ajan.
Tsemppiä!
Lempeä kettu, paljon voimia tähän päivään. 
.
Mielestäni on varsin ok yrittää raitistua omin voimin, jos se tuntuu parhaalta ratkaisulta. Myös minä tein niin kahdeksan vuotta sitten, vaikka räpiköintiäni seurattuaan, harva plinkkiläinen taisi enää uskoa siihen. 
Niin minä kuitenkin vain onnistuin, sitä edelsi vuoden verran retkahteluja, juomiskertojen ja juomien vähentämistä ja lopulta sitten juominen jäi lähes kahdeksaksi vuodeksi. Nyt myös aion raitistua omin voimin. Aikahan sen meille näyttää pystymmekö siihen! Vaikka totta kai avun hakeminen on ihan yhtä ok ja joskus tietenkin kannattavaakin.
Mahdollisimman hyvää tätä päivää sinulle ja hyvää itsenäisyyspäivää myös!
En raitistunut itsenäisyyspäivänä enkä sen jälkeen.
Mutta nyt, 2 päivää raittiina.
Hyvä, kun tulit tänne, Lempeä kettu ja onnittelut kahdesta raittiista päivästä. Kaikki mahdollisuudet on, että siitä se raittius lähtee. 
Kiitos. Toinen juomaton päivä saapui iltaan. Vaikka olo on fyysisesti melko tyyni, päätäni särkee sillä lailla veemäisesti. Tiedän sen olevan alkoholin puutteesta vieroitusoire. Kolmatta kuukautta mennyt juodessa miltei joka päivä, joten tämä on tätä nyt.
Kyllästyin juomiseen. Lopetin siksi. En saanut siitä enää iloa. En edes yrittänyt lopettaa, vaan olin päättänyt sinäkin iltana juoda, mutta mieli antoi periksi ja alkoi kirjoittaa erilaista tarinaa. En tänäänkään ole yrittänyt olla juomatta. Jääkaapista voisi hakea juomaa. Mutta ei vaan jaksa.
Raitistuminen pakolla ei selvästi toiminut mulle, mutta tällainen lähestymistapa lopulta antoi mahdollisuuden olla selvinpäin.
Muistan, kun alunperin noin 8 vuotta sitten raitistuin, minullekaan ei pakko toiminut yhtään. Päinvastoin, joku ihmeellinen sisäinen epäkypsä uhma vain kasvoi. Raitistuin sitten erilaisten kikkojen avulla ja yksi niistä oli sen oivaltaminen, että saan olla juomatta, minun ei tarvitse enää juoda.
Tsemppiä sinne!
Tämä voi hyvinkin olla se kerta, kun raittius alkaa toden teolla ja jatkuu vuodesta toiseen. Tsemppiä Kettu!
Tuo ihmisen mekanismi "jos on pakko’,niin tulee se kapina sitä pakkoa vastaan. Yritän itse ajatella,että saan juoda mutta että kannattaako. Yritän purkaa sitä “pakko lopettaa juominen” ruoskintaa,joka tosiaan saa aikaiseksi vain päinvastaisen reaktion.
Yritän myös toteuttaa tuota ideaa, jossa hellitän raittiuden suorittamisesta. Haluaisin olla raitis, koska aidosti haluan, eikä siksi, että “olen päättänyt niin läpi harmaan kiven.” Olen oivaltanut, että oon tehnyt elämästäni omalla ajattelullani vaikeaa. Ja pyörin ahdistuksen kehässä. Olen hakenut neuvoja, kuinka antaa itselle anteeksi ja olla lempeämpi…
3 päivä raittiina on kääntynyt yöhön. Huomenna kai jo vähän helpompaa?
Minä en oikein edes tiedä, mitä syksyllä tapahtui, kun lakkasi janottamasta. Toki tulin asian kanssa niin valmiiksi, että hain kaiken saatavilla olevan avun ja tartuin siihen. On plinkki, terapia, lääkitys säännölliset päihdepolin käynnit. Janon ohella luovuin kaikesta pakosta ilman sen juhlallisempia lupauksia. Jättäydyin avun varaan, kun en oikein muutakaan voinut. Baarin veto oli ollut kova ja elämäni ehkä muullakin tavalla sekaisin.
Tällä hetkellä koen eläväni juuri sen kokoista elämää kuin haluan ja pystyn. Aviokriisini myötä on poistunut paljon sellaista epämääräistä stressiä ja kahden ihmisen kantamisen tuntua, tarkoitan ennen muuta emotionaalisessa mielessä. Ehkä silläkin on ollut iso roolinsa tässä kaikessa, minunhan ei ole pienintäkään pakkoa ”hoitaa” itsessäni lopulta toista. Energiaa on vapautunut, raittiuden hyödyt ovat näyttäytyneet ällistyttävänkin nopeasti. On ihanaa tietää, että saan olla vielä aivan alussa. Ei ole mitään kiirettä luopua tuesta ja lääkityksestä yms., saan olla rauhassa rikki ja keskentekoinen. Illalla kävin kierrätyskeskuksessa fiilistelemässä huonekaluilla, jollaisia haluaisin ostaa sitten joskus, kun voin perustaa aivan oman kotini. Sinne ei kukaan tule katselemaan nenänvarttaan pitkin, miten minkäkin minulle tärkeän mööpelin paikalle sopisi peikonlehti paremmin. En ole minkäänlaisen epävakauden vanki, en toisen enkä omani. Omaani hoidan siitä piittaamatta, mikä on jonkun sellaisen tuomio minua kohtaan, joka ei itseään hoida, ei ainakaan vakavasti.
Paljon voi ja saa muuttua, mutta mikään ei muutu muuttamatta. Tuntuu, että jonkinlainen pakonomaisuus vaan jäi, kun tärisin itkuisena viimeistä krapulaani päivät läpeensä. Se kesti melkein viikon. Pian oli mennyt kaksi ja voin jo huomattavasti paremmin. Ensimmäinen kuukausi tuntui pitkältä. Joulukuun ensimmäisenä päivänä oli työpaikan pikkujoulut ja join hieman, onneksi en kuitenkaan humalaan asti. Pettymys itseeni herätti pian. Tuoppi jäi kesken, juhlat eivät. Pää oli monta päivää muulla tavoin sekaisin kuin Haminan kaupunki, kun pelkäsin Pandoran lippaan jo kostavan. Taas olin pakon edessä ja sain luopua siitä. Nyt tiedän vain, etten halua juoda: haluan elää, ja elän. Toimin, koska elän ja toimin elääkseni, elän toimiakseni. Elämänkaareni on auttamatta puolessaan, arvot ovat alkaneet merkitä paljon. Aika ei riitä kaikkeen, ei kaikkeen paskaan epäkypsissä parisuhteissa eikä myöskään itseään toistaviin kapakkailtoihin.
Minun ei ole pakko olla juomatta elääkseni, vaan saan elää minua kenenkään pakottamatta myös omaa elämääni.
Hei Lempeä kettu. Miten sinulla menee? Oletko päässyt kiinni raittiuden syrjään vai tuntuuko, että tarvot umpihangessa? Kummin vain niin jatka yrittämistä. Ota päivä kerrallaan ja höystä näitä päiviä pienellä mukavilla ajatukset pois vievillä asioilla, kuten kävelylenkeillä tai millä vaan, mikä vie ajatukset pois päihteestä. Hyvä ajatus kokeilla lopettaa suorittaminen. Omalla kohdallani parhaiten taisi auttaa unohtaminen. Kun päivään sai pieniä asioita, aloin unohtamaan mieliteot.
Voi hyvin.
Terveisin, ent. Unelmaparemmasta elämästä. Nykyinen historian unohtaja.
Minäkin juuri tänään mietin mitä, Lempeä kettu, sinulle kuuluu? 
Täällä me olemme, jos haluat palata kirjoittelemaan kanssamme. Valmista ei tarvitse olla, kuten tiedätkin. Itsekin kompuroin viikko sitten ja vieläkin toivun sen aiheuttamasta mielialan notkahduksesta. Tsemppiä sinne, mikä tilanne onkaan!
Hei! En ole ollut raitis, mutta pidän tarkkaa kirjaa annosmääristä esimerkiksi jouluaattona 5,5 ja joulupäivänä 1,5 annosta. Sen jäljeen nollaa eli nyt on 6 päivää oltu selvinpäin. Lempeämpi suhtautuminen sopii minulle selvästi paremmin raittiuden tavoittamisessa.
Ajatuksena jättää taakse negatiiviset uskomukset itsestä, jotka saattavat ohjailla elämääni, tämän kokemuksen myötä. Ottaa vastaan uusi vuosi hyvillä mielin. Parasta uutta vuotta meille kaikille! 
Tehdään unelmille tilaa toteutua! Kiitos, kun olette kulkeneet matkaani kanssani, antaneet neuvoja ja kysyneet miten menee! Kirjoitellaan jatkossakin.
Moikka Lempeä kettu! Kiva kun tulit kertomaan kuulumisia. Juuri noin, otetaan uusi vuosi vastaan nöyränä mutta hyvillä mielin. Ollaan kuulolla!
Lempeämpi tapa suhtautua todellisiin vaikeuksiin vaikeuksina kerää kannatuksen Naurismäeltä!
Erityisesti alkoholiriippuvuuteen liittyy edelleen niin moralistisia ja leimaavia asenteita, että tämä ongelma tekee meistä monessa mielessä haavoittuvassa asemassa olevia. Kävin viime viikolla lastensuojelussa palvelutarpeen arviointikeskustelussa, mikä itsessään sujui oikein hyvin. Silti minut kohdattiin hyvin mustavalkoisena stereotyyppinä lasten nähden jatkuvasti juopottelevana, väkivaltaisena rappioalkoholistina, jonka elämässä ei samanaikaisesti voisi olla muitakin, myös juomisesta tai juomattomuudesta riippumattomia ongelmia. Keskityttiin kaikkiin mahdollisiin uhkakuviin ja seurauksiin, joita voisi olla, jos jättäisin esim. lapseni keskenään mennessäni baariin. Olen viime talvena käynyt kauppareissun yhteydessä baarissa ja ollut sillä reissulla kaksi tuntia poissa, kertonut tämän silloin 11-vuotiaalle tyttärelleni. Se on tietysti ollut väärin enkä minä sitä kiistänytkään. Tyttären kertoman mukaan hän ei ole kuitenkaan ollut edes tietoinen siitä, että joisin paljon ja muisti nähneensä minut korkeintaan kaksi kertaa humalassa. Hän oli myös kertonut, ettei riitele kanssani ja erilaisia kuvauksia siitä, kuinka vietämme aikaa yhdessä. Olen alkoholiongelmainen, mutta silti omanlaiseni tapaus ja tilanne poikennut joka tapauksessa stereotyyppisistä käsityksistä. En ole ollut mikään piilopullojuoppo tjms.
Lasteni äitien kertomuksissa minun alkoholiongelmani oli antanut heille mielestään oikeuden esittää ilman mitään käytännöllisiä perusteita antamilleen mielikuville esim. minun mahdollisuudesta torjua lapseni vaikeiden asioiden tultua käsiteltäviksi. Tosiasia on se, että vanhemman lapseni vaikeat asiat käsitellään AINA minun vedossani. Toinen äideistä on luonut minusta mielikuvaa ovelle tulevana vainoojana, joka on henkisellä väkivallallaan aiheuttanut jopa hänen dissosiaatiohäiriönsä ja mahdollisen PSDT:n. Kaikissa yhteydenotoissa keskustelu on pelkistetty äidin raportointiin raittiuteni etenemisestä. Hänellä ei ole siitä muuta tietoa kuin se, mikä on peräisin hänen pakonomaisesta plinkkailuni stalkkaamisesta. Äidin hoitokontakteja ei tietääkseni ole tarkistettu. Äidin oman päihdetaustan otin itse puheeksi keskustelussa siksi, että hän on sen niin systemaattisesti vaiennut. Kysymys on siinä mielessä vakava, että hänen juomiselle on kaikkina näinä vuosina ollut ominaista hurja kaatuilu portaissa ja polkupyörällä. Se muija ottaa aina päätyyn asti, jos ottaa. Viime kertoman mukaan hänellä ei enää ole alkoholiongelmaa lainkaan, näin on minulle kesällä kertonut. Kesällä hänellä oli joku aivan ihme kurkovaihe päällä ja minun dissailemiseni aiheiksi riittivät jo ajankohtaisohjelmatkin, joita tykkäsin katsoa. Hänen tavassaan rakentaa parisuhdetta ja kodin ilmapiiriä oli muutenkin ihan ok arvostella, arvottaa, moittia, leimata, vähätellä, mitätöidä jne. kumppania mm. sukupuolisena ja seksuaalisena olentona - ja kertoa sitten vain itse joutuneensa henkisen väkivallan uhriksi.
Olen vielä itse aika pahasti jumissa näissä suhdekuvioissa, mutta puhun tätä kokonaistilannetta auki juuri siksi, että se havainnollistaa omalla kohdallani sen, minkälaisen vallankäytön kohteiksi altistumme nimenomaan alkoholiriippuvuuden tultua ilmi. Hyvin usein on niin, että myös ihmissuhteemme ovat osittain riippuvuusluonteisia ja häiriintyneet edellä kuvaamillani tavoin. Ei riitä, että riippuvuuden myötä ajaudumme itse oman ihmisarvon kokemuksen tasolla raunioiksi: hyvin usein taitaa olla niin, että epäterveissä suhteissa meihin olevat käyttävät ongelmaamme myös hyväkseen henkisesti väkivaltaisissa pyrkimyksissään. Lempeyttä ei maailmalta tällöin riitä liiaksi.
Ja toki olemme usein ansainneetkin tuomiomme, mutta kohtuus riittää sillekin. Itse pidän aivan kohtuuttomana sitä, että joka ikisen retkahduksensa kohdalla olen lohduttanut ja tukenut rouvaani uuteen nousuun ja myös silloin, kun hänen eräässä tarinassaan oli sen verran aukkoja, että tiesin saman tien hänen salailevan silti jotakin. Ja kun tämä vain saa tilaisuuden, hän tekee aivan kaikkensa kostaakseen oman pahan olonsa. Lempeyden on oltava sitä, että alamme myös itse tervehtyessämme hakeutua tasavertaisen lempeyden suhteisiin. Me voimme olla humalassa vastuuttomat mutta on myös ihmisiä, jotka ovat ihmissuhteissaan vastuuttomia aivan kaiken aikaa ja selvin päin. Kestämmekö sellaisissa suhteissa itse ja kun emme, mikä pakko meidän olisi kestää? Ei mikään.
Lempeyttä itseä kohtaan on opeteltava. Emme ole kärsimyksessä mitään velkaa sellaisille, jotka eivät omaa vastuuta kanna kuitenkaan. Terve syyllisyys auttaa, epäterve vain vahvistaa sairautta. Vaikeudet ovat todellisia vaikeuksia eikä omistaan kukaan pääse vain juhlavalla menestyskertomuksella. On hyvä nähdä tuossa sinun tilanteessasi se, että kaikesta huolimatta nuo viimeiset kertasi olivat käyttömääriltään varsin kohtuullisia. Vaikkei täysi nollalinja ole pitänyt, haitat ovat ainakin olleet minimaaliset ja meidän tapauksessa sekin tarkoittaa usein jo jonkinlaista edistymistä. Samoin ajattelen omasta tilanteestani viime talvena ja keväänä, että vaikka join usein, useimmiten join melko kohtuullisesti. Jestas jos siinä tahdissa olisin koko ajan tintannut ihan hirveitä koomia. Tästä en revi itselleni syytä juoda enää, sillä juominen tuntuu jo pieninäkin määrinä särkevän minua enemmän kuin antavan mitään sellaista hyvää, mitä en tavoittaisi ilmankin.
Mutta pointtina vain se, että mitä kiivaammin ulkoiset tai sisäiset moittijamme huutavat tuomioitaan, sitä tärkeämpää on opetella puhuttelemaan itseään uudella, inhimillisellä, arvostavalla ja lempeällä tavalla. Tuomarit tuomitkoon itsensä.
Uusi vuosi alkoi kosteissa tunnelmissa ja viisi päivää tuli juotua sen jälkeen, annoksia keskimäärin 6 per päivä. Tänään vihdoin eka nollapäivä taas. Tuntuu hyvältä.
Aina se jostain lähtee, tsemppiä! 
Kiitos! Vähän outo tunne päässä, että missäs se joka iltainen perusannos on, mutta lujana pysytään ja positiivisella mielellä. Laitan puhelimeeni kalenteriin aina eri värisiä sydämiä aina sen päivän kohdalle, jolloin en ole juonut.
Hieno idea!
Hyvä, Lempeä kettu, tsemppiä!